Lähiolutta ja pubiryömintää Tampereella

Kuten kuva kertoo, lankalauantaina oli todellinen terassikeli.


Tampere on olut- ja olutravintolakaupunki. Käväisin lankalauantaina suorittamassa yksikseni sellaisen kuuden tunnin pubiryöminnän ja sain ajatuksen voisiko siitä tehdä pirkanmaalaisen. No kyllä voi, sillä nautin seuraavat oluet (listattu käänteisessä järjestyksessä):

Brewcats Harha
Nordic Brewery Milk Stout
Nordic Brewery Hoocee IPA
Nokian Wanhan Postin Pils
Pyynikin Double Stout
Kaleva Black Giant Stout
Kaleva Bloomy Boomy
Pyynikin Oak Imperial Stout
Kaleva Kuuma Koppelo
Kaleva Soul Jam IPA
Nordic Brewery American IPA
Nordic Brewery HAVU Nordic Ale
Plevna / Mallaskoski Sugu Porter

Eli todellinen “lähiolutryömintä” on mahdollista Tampereella suorittaa. Panimoista Pyynikki, Kaleva ja Plevna ovat Tampereella. Nokian Panimo ja Nordic Brewery (Lempäälä) vain kivenheiton päässä Tampereelta. Brewcats pitää päämajaansa Tampereella ja Harha on pantu Hopping Brewsterillä Akaalla eli ei sekään kovin kaukana ole. Hyvin settiin olisivat vielä menneet myös Olutpajan ja Finlandia Sahdin tuotteet. Kai tätä jo osataan matkailullisesti hyödyntää Mansessa?

Pubireitti kulki seuraavasti: Plevna – Gastropub Tuulensuu – Ukkometso – Living Room – Wanha Posti – Gastropub Soho – Gastropub Nordic. Peukalosääntönä lienee, että Nordicin tuotteita löytää varmasti Tuulensuusta ja Sohosta (ja kesällä Rillinkistä) ja Kalevaa Ukkometsosta. Kalevan olutmestari Sorsan löysin kylläkin Tuulensuun tiskin takaa (ja Brewcatsin Lauran bongasin Sohossa). Jos sattuu eksymään Kalevan panimon nurkille niin Public House Huurre on sitten panimon varsinainen “house tap”.

The Living Room oli minulle uusi tuttavuus Hämeenkadulla. Eksyin puolivahingossa ohi kävellessäni paikalle kun Sorsa oli ohimennen maininnut tämän yhtenä Kalevaa tarjoavana paikkana. Paikka on vaaleaksi maalattu hipster-henkinen, avara kahvilan, ravintolan ja baarin yhdistelmä, joka on avannut ovensa joskus joulun tienoilla. Menuu on kait meksikolaishenkinen vaikka interior ei sinne suuntaan kumarra. Ja totta, hanassa oli tyrkyllä muutamakin Kalevan ja Pyynikin olut. Pullossa olisi ollut sitten mm. pari meksikolaista craftia. Living Roomin viereen on avaamassa piakkoin Taproom United, joka yhdistää suomalaiset pienpanimo-oluet ja urheilubaarin. Kun ennestään toisella puolella on Teerenpeli niin ihan mielenkiintoinen keskittymä tulossa tähänkin.

Vielä jäi pirkanmaalaisia itselleni uusia oluita juomattakin, mutta ehkäpä seuraava kaupunkiryömintä pitää järjestää Turkuun …

Helsinki Beer Festival 2017


On pienen HBF-raportin aika. Helsinki Beer Festival täyttää ensi vuonna 20 vuotta ja näin 19. tapahtuman jälkeen itse laskin käyneeni festareilla 14 kertaa. Tänä vuonna kattaus oli aika hyvä suomalaisten panimoiden ja muutaman maahantuojan toimesta. Järjestäjäorganisaatio oli myös raahannut satoja oluita Unkarista, Slovakiasta ja Itävallasta (+perinteiset belgi- ja real ale -osastot). Kotimainen tarjonta oli kuitenkin niin hyvää, että taisin viikonloppuna maistaa vain pari unkarilaista ja nolla Slovakia/Itävalta/Belgia/UK-osaston tuotetta.

Perjantain ammattilaistunneilla tunnelma oli leppoisa, mutta olut virtasi vilkkaasti. Kaapelitehtaan pornovaloja ei oltu edelleenkään vaihdettu. Paljon oluthörhöjä paikalla, jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa aloimme erikseen miettimään keitä harvoja tuttuja harrastajia ei olla festareilla bongattu. Arvaatteko kuka hahmo oli paikalla molempina päivinä tappiin asti? Ammattilaistuntien jälkeen väkimäärä jopa aavistuksen laski ja kumpanakin päivänä oluita ei pahemmin tarvinnut jonottaa. Ruokapisteillä illalla sen sijaan meni enemmänkin aikaa.

Asustin läheisessä Clarion-hotellissa yhdessä Janne “VastActiv” Keskisarjan kanssa ja järjestimme pienimuotoiset hotellimaistelut lauantaiaamulla ennen festarin avaamista. Paikalle heränneet tikkerit edustivat viittä kansalaisuutta (Suomi, Viro, Britannia, USA, Tanska). Humalablogistia tilahdutti kaksi uutta osavaltiopistettä (Arkansas ja Alabama) sekä uusi olutmaa (San Marino).

Lauantai alkoi jo perinteisellä olutbloggarimiitillä, johon osallistui vajaa parikymmentä oluesta kirjoittelevaa bloggaria. Maistelimme pieniä voileipiä Iisalmi Cream Alen ja Keisari Ginger Alen kera. Kuulimme lyhyen selostuksen leivät tehneen Tanskalainen voileipä -ravintolan historiasta. Miitti oli varsin nopeasti ohi päättyen Fat Lizardin tiskillä maistettuun hopinaattoversioon Mikon portterista. Lauantain kääntyessä myöhäisiltaan, festivaalit olivat jo varsin rauhalliset. Enemmänkin olisi porukkaa mahtunut. Olutarvioni luonnollisesti löytyvät Ratebeeristä, mutta genreissään eniten puhuttaneet oluet olivat Pracownia Piwa 400! ja Takatalo&Tompurin Pils. Hypeasteikon toisessa päässä olivat Paksuniemen Juomatehtaan tuotokset.

Olutliitto sai viikonlopun aikana uuden puheenjohtajan. Onnittelut Anikolle. Kilpailusarjoissa vuoden olueksi valittiin Redchurch Old Ford Export Stout, joka on vielä itseltäni maistamatta.

Jan “fonefan” Bolvig, Mika Tuhkanen (Beer Hunter’s) ja Patrik “oh6gdx” Willför (Kvarken Brewery).

Olutmatkailua talvi 2017: NYC, Teksas ja Louisiana

Tämän oven takaa löytyy kulttipanimo Other Half.


Tämän talven lomareissu suuntautui jälleen Yhdysvaltoihin. Pontimena oli marraskuussa tarjouksessa olleet 350 euron menopaluulennot Icelandairilla Keflavikin kautta New Yorkiin. Joskus täytynee hyödyntää Icelandairin stop over -mahdollisuutta ja tutustua Islantiinkin. Yhtiöllä on myös kiinnostavat Portland ja Seattle -reitit. Vaihto Keflavikissa oli nopea. Kentän ruokapisteet olisivat tarjonneet Borg Brugghúsin oluita. Matka itärannikolle sujui yhden koneenvaihdon myötä leppoisasti. Lentolippuun ei muuten kuulu aterioita eli eväät ja omat kuulokkeet Icelandairille mukaan.

New York part 1

JFK:lla yllätti äärimmäisen nopea maahantulo. Aluksi suoraan automaatille, jossa otettiin kuva ja sormenjäljet. Sen jälkeen toiseen jonoon – ei siihen jossa luki “First time ESTA”. Maahantulovirkailija noukki automaatin printin ja leimasi passin. Tavarat hihnalta kantoon ja ulkona oltiin 20 minuuttia koneesta poistumisen jälkeen. Entinen “ennätys” parani taatusti ainakin tunnilla.

Alkumatkan hotelli oli valittuna viime kertaiseen tapaan Brooklynista. Ensimmäisenä iltana oli vielä aikaa tallustella Other Halfin taproomille, joka oli parin kilometrin päässä. Yllättäen tämä minikokoinen paikka ei ollut edes täynnä. Other Half / Industrial Arts Nummy Nug Nug, Other Half Mylar Bags – Double Dry Hopped ja muut odotetun herkullisia.

Ensimmäinen legi Nykissä sisälsi baareilua Brooklynissa. 61 Local kannattaa pitää mielessä, sillä 16 hanaa tarjoavat pääosin paikallista craftia ja mikä hienointa kahvilan, baarin ja ravintolan (valmistavat baaritiskin takana pikkupurtavaa) yhdistelmä on auki jo aamuvarhaiselta, joka on positiivinen asia meille aamuvirkuille beerhunttereille. The Owl Farm oli mustanpuhuva olutbaari hyvällä olutlistalla. Bar Great Harryssa oli dive bar -atmosfääriä, mutta hyvä 21 raanan tarjonta. Paikallista vähemmän, mutta silti kiinnostavaa. Esimerkiksi Washington DC:n Right Properin tuotteita. The Brazen Headissä oli mukavan rauhallista istuskella. Hanatuotteissa oli mukana makrotavaraa, mutta myös kiinnostavaa craftia: lasiin eksyi panimotikkiä pennsylvanialaisen Free Willin muodossa ja tutummalta panimolta Firestone Walker Nitro Merlin Milk Stout. Pääkohteena oli kuitenkin viime reissulta tutulla Threesin panimoravintolassa pidetty Can Jam -tölkkifestari. Luulin, että tuskin siellä sunnuntaina kello 12 mitään ruuhkaa on. Erehdyin, sillä klo 12:15 ravintolan sisällä luikerteli yli 50 metrin jono. Sisäpihalla olleesta teltasta sai ostaa kuuden dollarin hintaan tölkki-IPAA. Valitettavasti päästessäni apajille (odotetusti) parhaat herkut oli jo viety parempiin suihin: ei tarttunut Alchemistia, Tree Housea tai The Veilia matkaan. Otin sitten Washington DC:n 3 Stars -panimolta Pounding Trees ja Ghost White IPA:t. Tuoretta herkkua olivat molemmat. Threesin hanasta sitten vielä Mikkeller San Diego / Threes Seeking Panacea. Panimoravintolan omat päätuotteet olivat pääosin ensimmäiseltä vierailulta tuttuja. Vielä tuli vierailtua Brooklynissa uudella panimollakin: Strong Rope tekee paljon muutakin kuin IPA:a, mutta aika keskinkertaisia olivat tuotteensa.

Austin, Teksas



Seuraava liike oli AA:n siivin melko pitkän lennon (4 tuntia) jälkeen saapuminen Austiniin, Teksasiin. Yliopistokaupunki tunnetaan erityisesti livemusiikin mekkana ja SXSW-tapahtumasta. Mutta Austin on myös hieno olutkaupunki. Austinissa lienee yli 30 pienpanimoa. Aiemmin tylsänä tunnetussa Teksasissakin on nykyään jo yli 200 panimoa. Valitettavasti vierailun ajankohtana eli alkuviikosta maineikas Jester King oli kiinni. Noh, taproom sijaitsee muutenkin ns. skutsissa ja sinne kulkeutuminen julkisilla olisi ollut vähintään haastavaa. Sinänsä Austinin julkinen liikenne toimii hyvin ja kattavasti: metro raililla pääsee kaupungin pohjoisosiin, muuten sitten linja-autolinjat kuljettavat. Mielenkiintoisista paikoista moni ei sijaitse kävelyetäisyydellä keskustasta, joten bussikartastoon kannattaa perehtyä.

Ensimmäinen kohde oli maineikas Whip In. Sen sijainti on aika erikoinen, hiukan syrjässä keskustasta interstate-tien läheisyydessä. Whip In on yhdistelmä olutbaaria, intialaista ruokaravintolaa ja isohkoa pullokauppaa. Oluiden lisäksi viinit ovat hyvin edustettuina. Hanoja on tarjolla lähes kuusikymmentä. Luonnollisesti aloin käymään läpi teksasilaisia ja paikallisia panimoita: Austin Beerworks, Save The World (Marble Falls, TX), Infamous (Austin, TX), Community (Dallas, TX), Real Ale (Blanco, TX) … Pullokaupan tarjonta oli myös runsas ja paikallisia mikroja löytyi paljon.

Rainey Streetillä on paljon vanhoja taloja sekä ravintoloita vieri vieressä. Syy vierailuun oli Banger’s Sausage and Beer Garden. Makkarat jäi nyt syömättä kun piti ottaa pari flightia (=maistelulautanen) 100 raanan valikoimasta. Harmittavasti Deschutesin Abyss oli päässyt loppumaan. Olisi kelvannut. Maistoon pääsivät panimoista uusina Hops & Grain (Austin), Independence (Austin), Live Oak (Austin), Circle (Austin), Blue Owl (Austin) ja Oasis Texas (Austin), joten paikallinen edustus raanoissa oli hyvä. Metsuripartainen baarimikko oli turhankin ystävällinen, porilainen ei ole tottunut sellaiseen. Kotimatkalla nakkikioskin kautta. Siellä työskennellyt nuorukainen kertoi ylläpitävänsä erikoisia valoilmiöitä (anomalies) käsittelevää foorumia.

Pohjoiseen mentiin siis paikallisen kevytraiteen voimin. Kauppakeskusta tai oikeastaan kauppojen keskittymää Dominionia tultiin ihmettelemään. Shoppailin itselleni uuden lompakon. Vahingossa eteen ilmestyi The Brass Tap -niminen olutravintola. Uudehkoa paikkaa ei löytynyt edes Ratebeeriltä. Ilmeisesti ketjuravintola, koska samannimisiä on ympäri USA:n. Hienot 80 raanaa, joista pari caskina. Hyvä valikoima teksasilaisia. Päivällä paikka oli hiljainen. Baariminna kertoi keväällä tiloissa aloittavan oman panimon. Flightit nenän eteen: Zilker (Austin), Brazos Valley (Brenham, TX), (512) (Austin), Red Horn Coffee House Coconut S.O.N. Cask with Rum (cask, Cedar Park, TX). Abyss-pettymystä paikkasi Deschutesin Black Butte XXVIII.

Dominionin reissu yhtenä tarkoituksena oli piipahtaa North By Northwest -panimoravintolassa. Sinne oli kuitenkin moottoritien ylityksineen aika paljon matkaa niinpä tuli piipahdettua syömässä ja juomassa. Kas kummaa sattumalta eteen tupsahti BJ’s panimoravintolaketjun Austinin filiaali. North By Northwestiinkin sitten päästiin. Viihtyisän oloinen ravintola aitoine puu-uuneineen. Oluet eivät olleet kummoisia.

Seuraavaksi sitten bussiin ja valumaan kohti etelää Austinin keskustan suuntaan. Matkalla stoppi Pinthouse Pizzassa. Mielenkiintoinen konsepti: iso paikka, jossa toiselta tiskiltä voi tilata pitsaa ja toinen on baaritiski, jossa voi notkua oluella. Panimoravintola oli kyseessä ja omista IPA Man O’War oli varsin maukas. Pinthousesta matka jatkui kävellen Draught House Pub & Breweryyn. Raffissa paikassa 75 hanaa ja myös omia oluita joista neljä tuli maisteltua. Pinthouse-Draught House-kaksikkoa ei ole syytä missata, jos Austinissa vierailee.

Houston, Teksas

Houstonin iso kaupunki (USA:n neljänneksi suurin) ei itsessään herättänyt kiinnostusta, joten matkailullisesti se skipattiin varsin totaalisesti. Greyhound-aseman viereltä nappasimme Ford Focuksen alle ja designated driver mahdollisti muutaman panimovierailun kaupungin liepeillä.

Saapumispäivän iltana ehdittiin vielä sopivasti Eureka Heightsin panimolle, joka ei ollut kovin kaukana motellilta. Uudehko panimo sijaitsi isossa ilmavassa hallissa. Tarjolla oli 5 omaa olutta. Hallin yhdessä osassa oli menossa joku luento ja toisessa osassa olutjoogaa! Ulkona ruoka-autossa myynnissä catfishiä.

Seuraavana iltana käväistiin Whole Foods Market Houstonissa. Whole Foods on aina ollut hyvä craft beer -kauppa ja ainakin Nykissä on ollut jopa olutpainoitteinen Whole Foods, josta aikoinaan ostin Beer Huntersin pojille tulijaisiksi Falconer’s Flight -humalaa. Omia panimoravintoloita ketjulla ei vielä juuri ole, mutta Houstonista sellainen löytyi. Eli kaupan kyljessä ostosreissulla voit nauttia talon omista oluista joita oli aika monta ja laatu erittäin hyvä.

Whole Foodsista matka jatkui sopivasti reitillä olleeseen Hollerin panimoon. Iso oli tämäkin eikä myöskään kovin vanha. Otin kuuden oluen maistelulautasen ja sen nautittuani baarimikko tarjosi vielä tyypit kahdesta muusta oluesta, jotka eivät siihen mahtuneet. Oluista paras oli Holler Looyah Milk Stout. Muuten Houstonin tutkiminen jäi siis vähemmälle, jäi mm. olutbaarit tutkimatta. Ratebeer listaa kaupunkiin 17 panimoa eli varsin pienen osuuden Teksasin kaikista panimoista.

Galveston, Teksas

Houstonista teimme päivän retken Galvestonin rantakaupunkiin, joka sijaitsi vain reilun 50 mailin päässä Houstonista. Matkalle jo aivan riittävä syy oli Webb-Campbell -klassikko “Galveston” (kyllä, haluan joskus käydä myös Wichitassa). Galvestonin keskustassa oli nähtävissä kovat mardi gras -meiningit, mutta varsinainen juhlinta ei tainnut vielä olla käynnissä.

Galvestonin keskustan Brews Brothers ei ennakkotiedoista poiketen ollut panimoravintola. Jossain nurkassa näkyi kyllä irrallisia käymistankkeja, mutta vaikuttivat koristeilta. Hanavalikoima oli kuitenkin baarissa hyvä. Lasiin valikoitui pari teksasilaispanimoa: Huff (Bellville, TX) ja Pedernales (Fredericksburg, TX). Galvestonissa on kuitenkin pari panimoakin. Galveston Islandin oluita näkyi siellä täällä muuallakin, mutta moderni taphouse tarjosi yhdeksän omaa olutta. Paikka oli iltapäivälläkin hyvin suosittu ja turisteja tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Oluet olivat kohtuullisia, mutta paikka oikein mukava. Baariminna jutusteli palvelleensa armeijan leivissä ympäri maailman. Toinen paikka oli lähellä merenrantaa ollut Beerfoot Beach Bar. Ulkoa päin näytti joltakin dive barilta, mutta paljastui varsin valoisaksi yhden huoneen panimoravintolaksi. Omia oluita tarjolla vain kaksi, mutta muita teksasilaisia crafteja hanoissa parikymmentä. Panimon keittolaitteisto näytti nanokokoiselta. Liivintaskupanimo kuvaa hyvin tilannetta.

Broussard ja Baton Rouge, Louisiana

Matka jatkui pitkällä siirtymällä: aamulla yhdeksältä lähtö Houstonista tavoitteena New Orleans auringonlaskun aikoihin. Välillä pari strategista pysähdystä. Siirtyminen Louisianaan toi todellakin suomaisemineen mieleen, että nyt ollaan ns. syvässä etelässä. Ensimmäinen kohde oli ison Lafayetten kyljessä ollut pikkukaupunki Broussard. Broussard on ns. valkoista aluetta, noin 80 % asukkaista on “valkoisia”. Erikoisuutena on, että vielä 2005 noin 13 prosentin kotikieli oli ranska. Varsin tyypillisesti teollisuusalueella, off the beaten track, sijainnut Parish Brewing Company pursusi ihmisiä lauantaipäivällä. Maistoin kuutta olutta, joista Rêve Coffee Stout ja Grand Reserve (Bourbon Barrel) olivat vallan erinoimaisia. Panimon pihalla ruokakärry tarjosi alueelle tyypillisiä herkullisia cajun- ja kreoli-ruokia. Toinen kohde oli Baton Rougessa, samoin teollisuusalueella sijainnut Tin Roof Brewing. Vihreäksi maalattu halli näytti karulta, mutta sisältä löytyi oikein mukava taproom. Omat oluet eivät olleet huippua, mutta eivät huonojakaan. Täällä oli hiljaista, toisin kuin Parishissa. Jutustelin baarimikon kanssa, joka kertoi saaneensa työtarjouksen Strängen panimolta läheltä Tukholmaa. Palkkaa ei maksettaisi, mutta ylläpito kylläkin. Täältä matka jatkui kohti New Orleansia. Lähellä kaupunkia oli ollut joku onnettomuus, joka hidasti matkantekoa, mutta pääsimme perille puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen.

New Orleans, Louisiana



New Orleans oli tavallaan tämän talvireissun pääkohde. Vietettiinhän siellä juuri Mardi Gras -juhlaa, joka huipentui lähtöpäivänämme Ash Tuesdayhin eli laskiaistiistaihin, jonka jälkeen alkaa katolisten maiden paastoaika. Näitä karnevaaleja vietetään ympäri Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa ja New Orleans on juhlinnan pääpaikka Yhdysvalloissa. Juhlinnan keskiössä ovat tuntikausia kestävät juhlakulkueet, krewet, jotka kulkevat kaupungin kaduilla. Traktorivetoisten isojen kulkuevaunujen kyydissä kulkevat karnevaalihahmot ovat pukeutuneet erilaisten teemojen mukaisesti (Elvis, Louis Amstrong, Zulu-kuninkaat, zombiet .. just name it) paiskoen tonneittain helmiä ja muuta sälää katujen varsille majoittautuneiden ihmisten iloksi. Vaunujen välissä kulkevat koulujen big band-, tanssi- ja cheerleader-ryhmät. Mieti Rio de Janeiroa, yhdistä penkkarit, vappu ja juhannus ja lisää yli miljoona turistia niin saat mardi grasin New Orleansissa. Tunnelmaan kuuluu, että joka toisessa kapakassa soitetaan elävää musiikkia ja ihmiset kulkevat drinkkeineen pitkin Bourbon Streetiä ja muita French Quarterin katuja. Hullua mutta hauskaa.

No onhan siellä New Orleansissa oluttakin:
– NOLA – New Orleans Lager & Ale: paikkakunnan ehkä suurin. Modernissa taproomissa keskustan ulkopuolella paljon omia, keskinkertaisia oluita. Flighteja ryystäessä oli hauska laittaa ne Untappdiin ja saada oma naama baarin valotaululle (sama systeemi on nyt käytössä Sori Taproomissa Helsingissä).
– The Courtyard Brewery: takapihapanimo käytännössä melkein kaupungin keskustassa, rähjäinen, mutta “hip”. Musiikkia soitettiin vinyylilevyiltä. Oluissa hyviäkin joukossa.
– Crescent City Brewery: tyypillinen geneerinen panimoravintola French Quarterissa. Kehnotkot oluet sai kuitattua maistelulautasella, mutta elävä jazzmusiikki kohotti tunnelmaa.

Ja sitten Avenue Pub! Tämä kaksikerroksinen pubi suoraan kuin 1800-luvun lopun etelävaltioista on joskus tainnut roikkua Ratebeerin places-listalla TOP10:ssa. Hanoissa tarjolla tuoretta kamaa Louisianasta ja Mississippistä. Eli sain maistettua jälkimmäisen osavaltiopisteen. Vierailun hauskuutta lisäsi se, että karnevaalikulkue kulki pubin vierestä niin mikäs siinä oli hyviä paikallisia oluita nautiskella: kaikki juomat tarjottiin muovituopeissa, sillä ne sai vielä ulos karnevaalihumuun. Moikkasin myös paikan omistajaa Pollya, joka oli Ratebeer-legenda Papsoen tuttu.

New York part II

Paluun jälkeen Louisianasta itärannikolle oli vielä pari päivää aikaa nuohota Nykin olutmestoja. Tällä kertaa olin valinnut taktisesti hotellin Upper West Sidelta 87th kadulta Central Parkin kupeesta, joka osoittautui hyväksi valinnaksi vaikka baareja ei kävelyetäisyydellä ollut. Metroasema oli nurkilla ja lähellä myös hyvä aamiaispaikka. Itse hotellihuone (Belnord Hotel) vastikään renoveerattu.

Olutmielessä aloitus vanhasta tutusta The Blind Tigerista. Edelleen Manhattanin parhaita olutravintoloita. Saaren “länsireunalta” lopetti The Pony Bar, joka oli toinen vakiokohteeni. Sen paikalle on nyt vierailuni jälkeen avannut Hellcat Annie’s Tap Room, joka näyttää olevan lupaava 20 raanan paikka. The Blind Tigerissa oli sopivasti menossa NY-panimoiden Industrial Arts, Other Half ja Threes tap takeover. Tarjolla monta olutta, joita en ollut kahdessa viimeksi mainitussa paikan päällä testannut. Varsinkin Threes Nothing Is Forever oli mahtava. Hauskaa oli nähdä viime kerralla vielä tiskarina/jääpoikana ollut latino baarimikkona. Miellyttävän nopeaa palvelua ilman turhia höpinöitä.

The Blind Tigerin jälkeen oli teemana pyöriä East Villagen alueella, joka on aiemmilla reissuilla jäänyt ainakin tietoisesti kokematta vaikka nurkilla mm. Little Italyssa on tullut seikkailtua. Pääkohteena oli legendaarinen The Proletariat, joka on aiemmin jäänyt käymättä. Pieni, elämää nähnyt, pimeä ja kapea baari, jossa kuitenkaan asiakaskunta ei ollut mitään vuorenpeikkoja vaan paikallista hipsteriä ja valkokaulushemmoa. Hanavalikoima oli pieni, mutta tyrmäävän tasokas. Kun listan kaksi ensimmäistä olutta tulevat Hill Farmsteadilta ja Tired Handsiltä niin tietää että baarikin tietää mitä on tekemässä. Tänne pitää tulla uudestaan. Puolivahingossa samalla alueella tuli eteen Fools Gold -niminen ravintola, joka jälkikäteen kyllä löytyi myös Ratebeeriltä. Tämä oli isompi paikka, jossa oli myös ruokapuolta. Olutlistaakin riitti ja flighteja oli tarjolla. Mm. Equilibrium mc² jäi mieleen hyvänä. Equilibrium onkin näitä uusimpia New Yorkin hypepanimoita.

Viimeisenä päivänä lento lähti vasta illalla, joten oli hyvää aikaa jo perinteeksi muodostuneelle duolle Rattle N Ham ja The Ginger Man. Rattle N Hum aukeaa kätevästi jo kello 11 ja maistelulautaset auttavat 40 hanan haravoimisessa. Tällä kertaa valikoimakin oli varsin hyvä – paljon minulle uusia panimoita. Rahaa paloi “kiitettävästi”. The Ginger Man on myös vanha klassikko 100 hanan voimin. Valikoima on takavuosista uudistunut (lue: parantunut) voimakkaasti. “Ennen wanhaan” valikoimassa oli paljon tylsää main streamiä, nyt mukana vahva paikallinen ja vahva craft-painotus. Nyt vielä sattui olemaan hyvän nykiläisen Barrier Brewing Companyn “tap takeover” (noin 10 oluen voimin). The Ginger Manin miinus on puuttuva wifi.

Sellainen seikkailu tällä kertaa. Seuraavalla USA:n retkellä bongataan luultavasti taas uusia osavaltioita.

Brooklyn Sound – Brooklyn Brewery pre-party

Blogisti sai kutsun Brooklyn Breweryn brand ambassodorilta Amanda Talalta panimon sponsoroiman Brooklyn Sound -klubikeikkakiertueen Helsingin aloituskemuihin. Yleensä en kovin usein näitä arkipäivisin pääkaupungissa olevia oluttapahtumia pysty noteeraamaan, mutta nyt oli sopivasti mahdollisuutta ottaa vapaata. Tapahtumakin järjestettiin Yhdysvaltain suurlähetystössä, joka herätti mielenkiinnon.

Koska tapahtuma oli iltapäivällä, riittävän ajoissa maakunnasta lähtemällä ehti tekemään jonkinlaisen pubiryöminnän Helsingin keskustassa ja keventämään olutkauppa Pienin mahtavia hyllyjä. Neitsytvierailun suoritin uuteen Sori Taproomiin, joka sijaitsee strategisesti osuvasti Kaislan ja nykyisen Blackdoorin lokaation “välissä”. Ensivaikutelma oli positiivinen, lounasajan loppumetreillä sopivasti tilaa. Valoisa, skandinaavishenkinen sisustus, jossa kuitenkin sen verran väriäkin, että Mikkellerin baarien kylmyys on onnistuttu osin välttämään. Valikoimassa tietenkin Sorin oluita ja muutamia vierashanoja pääosin varsin tutuilta craft-panimoilta (Magic Rock, To Øl, Omnipollo jne). Palvelu oli ystävällistä ja parin desin annoskoko kätevä. Tänne tullee palattua ensi tiistaina, jolloin onkin sopivasti Amager- tap takeover menossa.

Viimeisenä etappina ennen suurlähetystöä oli Brewdog Helsinki. Siellä olikin paikalla jo Lahden voimakaksikko Tuopin ääressä Arto ja Bönthöö bönthöö Teemu. Koirabaarissa hiljaista, mitä nyt lattialla makasi kaksi koiraa. Omassa lasissa kävivät Sonnisaaren Mölski ja Mölyöljy. Siitäpä sitten Arton kanssa hiipsimme jalan Tehtaankadun kautta (Venäjän suurlähetystö bongattu!) pelipaikalle.

Bileissä paikalla oli muitankin seurapiiriblogisteja ja tietenkin the seurapiiriblogisti itse. Perinteistä mediaa emme tunnistaneet. Sen sijaan muutaman julkimo oli paikalla, ainakin Jussi Heikelä ja Paperi T (“Ja Mikkelereit läikky lattialle en ehtiny ees maistaa”) sekä kokki Akseli Herlevi, jonka kanssa juteltiinkin hetken. Akseli oli käynyt Miamissa J. Wakefieldin panimolla ja oli tykännyt kovasti. Pienen purtavan lisäksi tarjolla oli Brooklynin Lageria, Sorcher Ipaa, Sorachi Acea ja uutta Naranjitoa. Varsinaista ohjelmaa ei ollut. Mitä nyt joku suurlähetystön edustaja piti lyhyen puheenvuoron, samoin Amanda Tala. Hän kertoi mm. Brooklynin yhteistyöstä Sideways-festivaalien kanssa.

Suurlähetystöstä oli bussikuljetus Bar Looseen, joka toimi keikkapaikkana Brooklyn Soundille (Teemu Markkula, Jukka Nousiainen, Primitive Weapons (US) & Rotten Sound). Aikataulu ei nyt antanut myöden osallistua, joten siirryimme Arden kanssa Villi Wäinöön muutamalle Suomi-tikille. Sieltä sitten pikaisen Kitty’s-riilin jälkeen blogisti matkasi kotiin.

Beer Hunter – The Movie (DVD)

Beer Hunter – The Movie” on amerikkalaisen J.R. Richardsin ohjaama ja kuvaama dokumenttifilmi kaikkien aikojen tunnetuimmasta olutasiantuntijasta Michael Jacksonista (1942-2007). Dokumentti julkaistiin vuonna 2013, mutta sen sisältämä materiaali Jacksonista on vuosilta 2004-2006, jolloin Richards kiersi maailmaa Jacksonin kanssa. Alun perin Richards sai toimeksiannon kuvata lyhyitä pätkiä Jacksonin Rare Beer Clubia varten, mutta toimeksianto laajeni niin, että Richards kiersi kuvaten Jacksonin kanssa myös Tsekkiä, Belgiaa, Irlantia ja USA:ta. Dokumentti oli silloinkin ajatuksissa, mutta asia materialisoitu vasta joitakin vuosia Jacksonin kuoleman jälkeen.

Beer Hunterin nimi viittaa samannimiseen TV-sarjaan, jota Michael Jackson teki kuusi jaksoa ja jota esitettiin ympäri maailman Suomea myöden. Vaikka sarja menestyi loistavasti, syystä tai toisesta se ei koskaan saanut jatkoa. Jackson oli maailmalle tullut jo aiemmin tunnetuksi alun perin vuonna 1977 julkaistusta kirjasta The World Guide to Beer, jonka merkitystä esimerkiksi USA:n craft beer -vallankumoukselle dokumentissa korostetaan. Michael Jacksonin haamu kummittelee kaikkien olutharrastajien taustalla tietoisesti tai tiedostamatta, hänhän loi ensimmäisenä modernin järjestelmän oluiden jaottelemisesta eri tyyleihin. Harvemmin tiedetään, että Jackson oli lähes yhtä merkittävä myös viskimaailmassa ja dokumentissa kerrotaankin, että viskikirjat toivat hänelle enemmän rahaa kuin olutkirjallisuus.

Dokumentti koostuu “kohtauksista”, joissa kuvaaja kulkee Jacksonin mukana maailmalla erilaisissa maistelutilaisuuksissa, festivaaleilla, panimoilla (kuten Dogfish Head) ja Jacksonin kotinurkilla The Andover Arms -pubissa. Mukana on paljon käsivarakameraa, rakeistakin kuvaa ja varsinkin äänet ovat välillä ongelma. Puheesta ei tahdo saada selvää ilman äänenvoimakkuuden reipasta nostoa. Mutta kaikessa on kuitenkin mukana autenttisuuden tunne. (Olut)matkakuume nousee välittömästi kun dokumentti vierailee Pizza Portilla Kaliforniassa, Antwerpenissa tai Falling Rock Tap Housessa Denverissä. Dokumenttia on täydennetty haastatteluilla, esimerkiksi Pizza Port/Lost Abbeyn Tomme Arthur ja Pike Brewingin Charles Finkel pääsevät ääneen.

Michael Jacksonin viimeisiä vuosia leimasi Parkinsonin tauti, josta hän kertoi julkisesti vasta vuonna 2006. Tätä edelsi mm. katastrofaaliseksi kuvailtu vierailu Conan O’Brianin showssa. Taudistaan hän kertoi myös Helsinki Beer Festivalin lehdistötilaisuudessa vuonna 2007. Silloin oli helppo todeta paikan päällä miehen puheen ja mielen olleen vielä terävä vaikka koordinaation kanssa oli vaikeuksia. Ensimmäinen tapaamiseni Jacksonin kanssa oli HBF:llä vuonna 2004 ja jälkikäteen voi arvioida taudin vaikuttaneen mieheen jo silloin. Tähän viitataan myös dokumentissa ja kerrotaan kuinka Jackson suunnitteli kirjaa Parkinsonin taudista. Kirjan työnimi oli I’m Not Drunk. Se ei koskaan valmistunut. Muutenkin Jacksonin kirjallinen tahti ilmeisesti hidastui 2000-luvulla. Hänen maineikkaan webbisivustonsa tuoreimmat kirjoitukset vaikuttavat olevan vuodelta 2002. Dokumentissa näkyy kuinka hän usein tekee panimoilla muistiinpanoja, mutta luultavasti nämä viimeisten vuosien tarinat jäivät pääosin hyödyntämättä.

Varsinaisen 1,5-tuntisen dokumentin lisäksi DVD:llä on runsaasti bonusmateriaalia, muun muassa 13-minuuttinen Samuel Smithin panimon esittelyvideo 1980-luvun alusta: Jacksonin ensimmäinen esiintyminen “videolla”. Aikoinaan dokumenttia rahoitettiin mm. Kickstarter-rahoituksella. Mielestäni itsekin siihen osallistuin, mutta omaa nimeäni en lopputeksteistä bongannut. Silmiin osuivat kyllä mm. Kari Likovuori ja Micael Näse. DVD:n voi hankkia suoraan tekijältä hintaan 12,50 dollaria ja postikulut.

Dokumentin esittelyvideo

Vuoden 2017 olutfestivaaleja

CBC 2013: Todd Haug, Surly Brewing, MN


Tähän artikkeliin olen listannut vuoden 2017 tärkeimpiä olutfestareita meillä ja muualla. Mikäli löytyy täydennettävää, meilaa humalablogi ät gmail.com. Alkuvuodesta on jo vietetty mm. Lakeuden Panimojuhlia Seinäjoella, Real Ale Festareita Gallows Birdissä ja Portteripäiviä St. Urho’s Pubissa. Listalle on otettu lähinnä ns. craft beer -harrastajia kiinnostavia tapahtumia. Ulkomailta valikoiden, kotimaasta kattavammin.

24.–25.3. En Öl & Whiskymässa, Svenska Mässan, Göteborg, Ruotsi

7.–8.4. Helsinki Beer Festival – HBF 2017, Kaapelitehdas, Helsinki
22.–23.4. Zythos Bierfestival, Brabanthal, Leuven, Belgia

5.–6.5. Tallinn Craft Beer Weekend (TCBW), Kulttuurikatel, Tallinna, Viro
5.–6.5. Craft Beer Fest Wien, Marx Halle, Wien, Itävalta
11.–27.5. Český pivní festival, Praha, Tšekki
12.–13.5. Mikkeller Beer Celebration Copenhagen, Halmtorvet 11, Kööpenhamina, Tanska
18.–20.5. Ølfestival® København, Lokomotivværkstedet, Kööpenhamina, Tanska
24.–27.5. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Tampereen Keskustori

16.–17.6. OlutSatama, Jyväskylän satama
29.6.–1.7. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Lahden Satamatori

6.–8.7. Craft Beer Helsinki, Rautatientori, Helsinki
20.–22.7. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Jyväskylän Sataman parkkipaikka
26.–29.7. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Helsingin Rautatientori

3.–5.8. Syystober, Rautatientori, Helsinki
4.–6.8. Internationales Berliner Bierfestival, Berliini, Saksa
8.–12.8. Great British Beer Festival, Olympia, London
11.–12.8. Pienpanimo-olutjuhla 2017, Pub Winston, Pori
11.–12.8. Kymijoki Beer Festival, Kouvola
17.–19.8. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Turun Vanha Suurtori
18.–20.8. Tulli Beerfest, Tampere
31.8.–2.9. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Oulun Kauppatori

8.–9.9. The Beavertown Extravaganza, Printworks London, Lontoo, UK
28.–30.9. Stockholm Beer & Whisky Festival, Nackastrandsmässan, Nacka Strand, Tukholma, Ruotsi

5.–7.10. Stockholm Beer & Whisky Festival, Nackastrandsmässan, Nacka Strand, Tukholma, Ruotsi
5.–7.10. Great American Beer Festival, Colorado Convention Center, Denver, Colorado, USA
27.–29.10. OlutExpo, Kaapelitehdas, Helsinki
27.–28.10. Söderbärke Mikro ÖlFestival SMÖF, Söderbärke, Ruotsi

Pori – Suomen Portland?


Pori on historiallinen panimokaupunki, jossa on olutta pantu yhtäjäksoisesti ainakin vuodesta 1853, jolloin Bäckmanin Olutpanimo Oy aloitti toimintansa. Samoilla sijoilla sijaitsi myöhemmin Porin Oluttehdas Oy, jonka Oy Sinebrychoff Ab osti vuonna 1972. Oluttehtaan panimomestarina toimi vuosina 1966-1987 Georg “Jori” Orlov. Jorin voi edelleen tavata silloin tällöin juttusilla oluen keran Porin keskustan parhaissa olutravintoloissa. Porin oluttehdas suljettiin lopullisesti vuonna 2009, mutta Sinebrychoff perusti tontille vanhaan sähkölaitokseen 2008 panimoravintola Karhupanimon. Karhupanimon keittolaitteisto hankittiin turkulaisesta panimoravintola Hermanista. Karhupanimo aloitti ravintolatoimintansa Sedu Koskisen Schönes Fräuleinina, mutta ehti olla myös Pub Karhupanimo ja Colorado Mts. Bar & Grill ennen sulkeutumistaan 2012. Sen jälkeen Mika Heikkinen (nyk. Tuhkanen) hankki panimolaitteiston ja ravintolan liiketoiminnan yritykselleen ja pyöritti toimintaa nimellä Ravintola Panimo kesään 2014. Sen jälkeen hän siirsi tuotantolaitteiston Herralahteen.

Historian jälkeen nykyhetkeen: tämän kevään jälkeen Porissa toimii peräti viisi panimoyksikköä, kun Moose On The Loose saa tuotantonsa käyntiin. Se on aika hyvä määrä 85000 asukkaan kaupungille. Esimerkiksi Tampereella pitäisi samalla asukassuhteella toimia yli 13 panimoa. Helsingissä toimii tällä hetkellä yhdeksän panimoa (tuoreimpana Ohrana Panimo & Krouvi). Näin ollen kun länsirannikolla kaupunki sijaitsee niin sitä voidaan hyvinkin kutsua Suomen Portlandiksi. Toisin kuin vihreän hipsteri Portland, Pori on kuitenkin enemminkin rouhea rakennemuutoksen kourissa viime vuosikymmeninä kamppaillut entinen teollisuuskaupunki, joten siinä mielessä parempi verrokki voisi olla joku englantilainen paikkakunta kuten Newcastle.

Seuraavassa tämän hetkinen Porin “panimokartta”:

Panimoravintola Beer Hunter’s

Maineikas Beer Hunter’s toimii nykyään kahdessa paikassa. Vuonna 1998 perustetussa panimoravintolassa Porin torin laidalla toimii edelleen Beer Hunter’sin vanha panimoyksikkö sekä tislaamo. Nykyisin pääosin ravintolapäällikkö Ville Hakala panee täällä keskustassa pieneriä, joista useimmat tulevat myyntiin vain oman ravintolan hanoihin. Vuodesta 2014 on toiminut Herralahden yksikkö, jonne siirrettiin Ravintola Panimon laitteisto. Kapasiteettia on lisätty sen jälkeen. Herralahden panimossa työskentelee Mika Tuhkasen lisäksi Erik Ekholm ja Mikan poika Eemeli. Beer Huntersin oluita jakelee Diamond Beverages Oy ja Alkon valikoimassa on useita Mufloni-tuotteita.

Ruosniemen Panimo

Ruosniemen kaupunginosassa muutamia kilometrejä keskustan ulkopuolella sijaitseva Ruosniemen Panimo aloitti vuonna 2012. Humalablogisti muistaa kuitenkin maistaneensa näiden kavereiden testierää edellisenä vuonna, jolloin yritys perustettiin. Panimo sijaitsee vanhassa navetassa ja oluiden suosion myötä tilat alkavat käydä ahtaaksi. Ruosniemi on saanut oluensa varsin näkyvästi markkinoille, Mufloni-oluiden tapaan niitä myydään mm. kaikissa Suomen Lidleissä. Navettapanimon tuotannosta vastaavat pääosin Juho-Matti Karpale ja Jussi Louhi. En tiedä aivan tarkkaa tilannetta, mutta arvelen Beer Huntersin ja Ruosniemen vuosituotannon olevan varsin lähellä toisiaan.

Rocking Bear Brewers

Rocking Bear Brewers syntyi kun Kasper Toroska ja Petri Koskinen kävivät Mustialan pienpanimokurssin ja päättivät hankkia laitteiston omien oluiden valmistamiseen. Tarjolla oli sen verran isot vehkeet, että pojat perustivat sitten samalla kaupallisen panimon, johon mukaan tuli kolme muutakin osakasta. Alkuvaiheen rahoitusta hankittiin myös joukkorahoituksella. Panimo sijaitsee tällä hetkellä Honkaluodon kaupunginosassa ja ensimmäiset oluet saatiin juhannukseksi 2016. Oluet on nimetty Porin kaupunginosien mukaan. Toistaiseksi panimo ei vielä työllistä ketään kokopäiväisesti. Toimitusjohtaja Toroska tunnetaan Pub Winstonin ravintolapäällikkönä ja Pub Winstonin pienpanimo-olutjuhlan primus moottorina.

Moose On The Loose Brewing Company

Porin viides panimoyksikkö tulee olemaan Moose On The Loose Brewing Company. Sen tuotantovälineet ovat kovaa vauhtia valmistumassa ja ensimmäisiä oluita odotellaan vielä kevään 2017 aikana. Moose On The Loosen taustalla vaikuttaa Ladamatkaaja-blogistaan tunnettu Kalle Hirvikoski. Panimo työllistää Kallen lisäksi Minna-vaimon. Ladamatkaajalla on kotioluttausta.

Uuden alkoholilain myötä jäämme odottamaan matkailullisia BrewPori-paketteja: kiertoajeluja kaupunkijunalla panimolta toiselle, joilla opastettujen panimokierrosten maisteluineen lisäksi on tarjolla panimoiden oluita näppärässä BrewPori-sixpackissä tai fourpackissä … brändättyine laseineen.

Rekolan uutuuksia testipenkissä


Rekola lähestyi äskettäin muutamia olutblogisteja tuotelähetyksellä. Myös Humalablogi sai panimolta kolmen oluen setin maisteltavaksi.

Rekolan Panimo, joka nimestään huolimatta ei sijaitse Rekolassa vaan Fiskarsin ruukin alueella Raaseporissa, perustettiin vuonna 2012 eli uusimman pienpanimobuumin kärkijoukossa. Panimon alkuvaiheesta on Kalja-Jaska kertonut blogissaan. Rekolan imago on sympaattinen, käsityöläismäinen ja maanläheinen jo sijaintinsakin vuoksi. Eikä sitä kuvaa ainakaan heikennä pääjehu Jari ”Malty-Jari” Leinosen leppoisa olemus. Eli panimo, jonka oluista kovin mielellään pitäisi. Humalablogisti on kuitenkin olutnirso, joka ei kovin usein osta Rekolan tuotteita, koska ne ovat useinmiten turhankin varovaisia tai jopa tylsiä. Poikkeuksiakin on matkan varrelle toki sattunut, mieleen ovat jääneet muun muassa Hiiden kanssa tehty ensimmäinen yhteistyöolut, tyrnillä maustettu belgi-IPA Kaksi kotia ja katajalla maustettu ruisolut Katajan Kuiske. Katsotaan siis miten Rekola on nyt onnistunut:

Rekolan Juhla Pils

Juhla Pils on tsekkityylinen, ts. oluesta löytyy tyylille tyypillistä voimaisuutta. Parin vuoden aikana oluesta tehtiin useita koe-eriä ja viimein löydettiin sopiva hiiva+resepti-kombinaatio, jolla tuo diasetyyli saatiin aikaan. Pilssiä on tällä hetkellä saatavana hanatavarana hyvin varusteilluissa baareissa ja ravintoloissa.

Saatekirje kertoo tästä Suomi 100-vuotta juhlaoluesta näin. Blogistilla on käsissään siis etiketitön oletettavasti käsipullote. Heti voi todeta, että luvattua diasetyyliä en oluesta juurikaan löydä. Muuten tsekkityylinen vaalea pils kyllä, melko viljainen, makeahkon maltainen, jossa ruohoista ja yrttistä humalointia. Arde kuvaili olutta Hellesiksi enkä vastaan sitäkään laita, jonkinlaisessa Hellesin ja Světlýn välimaastossa liikutaan. Alkoholia on maltilliset 4,5 %, ehkä muutama napsu ylöspäin ei olisi pahaksi. Jos ravintolahanassa tulee vastaan niin pystyy irvistelemättä juomaan yhden ison janoonsa.

Rekolan Kaffe Stout

Rekolan Kaffe Stout on Alkon alkuvuoden pienpanimokattauksen uutuuksia. Mustahko olut tuoksuu paahteiselta, kylmältä kahvilta ja antaa aavistuksen siinä käytetystä laktoosista. Maussa on myös lakritsia ja hiukan vaniljamaisuutta. Kovin makea tämä on ja sellainen kunnon paahde tai humalapuraisu jää puuttumaan. Mikäli kevyt ja laktoosinmakea uppoaa niin kannattaa kokeilla.

Rekolan Talven Tähti (4.3 %)

Talven Tähti on tuttu jo parin vuoden takaa. Nyt panimo on hiukan tuunannut reseptiä, mutta kaneli, tähtianis, kardemumma ja neilikka ovat edelleen mukana. En ole joulumausteoluiden suuri ystävä eikä tämäkään tee poikkeusta. Varsin kevyessä rungossa mausteet hallitsevat. Parin vuoden takaisiin muistiinpanoihin verrattuna tämä vaikuttaa kuivemmalta ja kirpeämältä. Olisiko jopa pientä happamuutta?

Lauantainen pubiryömintä Helsingissä

Kitty’s ja ryöminnan alku


Eräänä tammikuisena lauantaina päätin pitkästä aikaa matkustaa maakunnasta isolle kirkolle Helsinkiin tarkastelemaan maamme pääkaupungin olutravintoloiden nykyistä iskukykyä. Vaikka muutama hajareissu (HBF, SOPP) tulikin viime vuonna tehtyä niin hetki on jo vierähtänyt siitä kun Humalablogisti suoritti pelkästään pubeiluun keskittyneen kierroksen Helsingissä. Tässä lyhyet askelmerkit päivän tapahtumista:

Junan saavuttua Forumissa ruokailun jälkeen oli aika aloittaa suunnistamalla Kaivopihan Kitty’siin. Vaikka on ketjuravintola niin Kitty’s tarjoaa yllättävän hyvää tunnelmaa ja tiukkaa olutvalikoimaa riileineen. On usein aloituspaikkana kun aukeaa pe ja la jo kello 11, muutoinkin puoleltapäivin. Kittyssä oli asiakkaana korjaussarjan etsijöitä ja minä, joka sain löytämäni eli Oluthuoneille tehdyn kuukauden oluen, porilaisen Ruosniemen Salted Caramelin. Ruosniemen talonmaku on vahvoissa imperial stouteissa nyt kohdallaan, niin tässäkin. Muitakin tikkejä oli hanoissa, tarkoitus oli keskittyä erityisesti kotimaisiin tuotteisiin ja muutamaan per ravintola. Rousalin Saltwater IPA:a ei voinut ohittaa. No, ei se suolavedeltä maistunut.

Suunta kohti Kampin keskusta. Tiedot kertoivat, että Bruuveri oli aloittanut post-Sysiläajan panemisen suhteen. Nyt löytyikin ihan uusi tuote Cheeky Pils, jota ei edes Untappd noteerannut. Humalaprofiilissa leijui monsier Sysilän haamu. Baarimikko kertoi, että oluita panisi “Valtteri-niminen hahmo” Saimaan Juomatehtaalta. Veljessarjan uusin eli Makun Aapo oli myös raanassa. Valitettavasti tuotteena yksi panimonsa heikoimpia, ehkäpä ei kegikään täydessä iskussa. Saimaan tuotteet jätin nyt toiselle kertaa ja jatkoin matkaa.

Ohitin Black Doorin, tutkin tulevan Sori Taproomin paikkaa (remonttia siellä teki nytkin joku) ja astuin Kaislaan. Kaisla-visiitin tarkoitus oli maistaa toinen porilainen puutelistalta eli Beer Hunter’sin Kaislalle tehty Musta Mango. Aika tyypillinen Hunu-impy, mangoa en nyt suuhuni juuri löytänyt.

Seuraavaksi suuntana oli Ruoholahdessa kello 13 avaava One Pint Pub, johon saapuessani olikin paikalla jo Ratebeer-nick VastActiv, jonka kanssa oli tarkoitus jatkaa yhdessä tikkiryömintää. OPP:ssä en ole käynyt iäisyyksiin, käynti oli ensimmäinen sitten Korhosen jälkeisen ajan! Tarina kuitenkin kertoi kummia kovasta olutvalikoimasta ja Olutopas.infokin valitsi paikan vuoden olutravintolaksi 2016. Useamman vuoden poissaolon jälkeenkin aika oli kuitenkin pysähtynyt Pintissä: samoja pöytiä ja tuoleja, tutusti nurkat täynnä kegejä ja miesten vessaa ei edelleenkään ollut tarkoitettu lukittavaksi. Uutena oli tullut pari isoa olutkaappia lisää ja ne olivatkin täynnä erilaista omatuontiherkkua mm. Belgiasta ja Virosta. Hanasta ensin virolaisen Tankerin Jätkäsaari Session IPA, joka on pantu OPP:lle ja uudelle Clarion-hotellille. Hedelmäistä tavaraa. Moor APA oli tylsähkö APA, jolla hyvät pisteet Ratebeerillä. Donut Islandin Dieter oli hedelmäberlinerweissea, joka ei saa punttejani väpisemään. Tuju Saison oli pakko ottaa pullosta, koska kyseessä oli ensikosketus tähän lappeenrantalaispanimoon. Oli kovin hiivaisen sekava. Ehkä muutama kuukausi kaapissa ei ollut tehnyt oluelle mitään hyvää. VastActivin lisäksi paikalla oli mm. seurapiiriblogisti Arde ja olutmetsästäjä Markku “olutriippuvainen” Kaario ja muitakin skenen hahmoja.

Seuraavaksi suuntasimme VastActiv-Jannen kanssa kohti maanlaista, mutta matkalla Ruoholahden aseman kulmilla tsekkasimme ketjuravintola Amsterdamin. Yllättäen täälläkin tarjonta on parantunut takavuosista. Raanasta löytyi Olutpajan APA 4, joka oli aika vaimeassa iskussa sekä hollantilainen Jopen Hop Zij Met Ons, joka myös maistui hiukan vanhalta eikä ollut ihan RB-pisteidensä veroinen. Täytynee kuitenkin jatkossakin kurkata Amsterdaminkin tarjonta jos huudeilla liikkuu.

Sitten suuntasimme itään Olutravintola Pikkulintuun. Kavereiden kesken “Tivu” on jäänyt viime vuosina jonkin verran keskustan paikkojen jalkoihin eikä tarvetta Puotilan visiitille ole juuri ollut. Nyt Pikkulintu on tehnyt kovaa comebackiä uusine hanoineen, joiden tilannetta vieläpä päivitetään varsin kiitettävästi nettiin. Erityspanostus näyttää olevan kotimaisiin pienpanimoihin ja muihin Juomatalo Pikkulinnun tuotteisiin. Kivasti tarjolla oli myös “flightia” eli virtuaalista maistelulautasta, desin(?) annoksia oluista kokonaisedulliseen hintaan. Olutpajan Nykyaika oli panimolle ominaisen puhdas, joskin hiukan tylsä vehnäale. Radbrewin Trinity Centurion Edition oli panimon heikoimpia pale aleja, liekö kegi jo parhaat päivänsä nähnyt. Tuoreuden puutteesta kärsi myös Alechemy Bad Day At The Office, joka muuten oli ok golden ale. Vallilan panimoa olen pitkään metsästänyt ja nyt sain vihdoin panimotikin: noh, Vallila Amber maistui “kotiolutmaiselta”.

Paluu keskustaan. Käväisin Pien-olutkaupassa, jonka kahvaa kävin nykimässä jo päivällä hiukan ennen yhtä, jolloin ovessa oli lappu “lounastauolla, palaan 13:20”. Hmm … paikka on auki ma-la 11-20. Pien on todella pien, mutta ison kassillisen kotimaisia pienpanimoharvinaisuuksia sain sieltä haalittua mukaan.

Ei niin kovin kaukana Pienistä, Keskuskadulla sijaitsi Take Inpop up ravintola. Ideana on paikka, jossa ei ole keittiötä: Woltin ruokalähetit hakevat tilaukset mukana olevista helsinkiläisistä fine dining -ravintoloista. Ne voi nauttia paikalla tai ottaa mukaan. Syy miksi me siellä olimme oli, että tarjolla oli tulevan helsinkiläisen brewpubin Ohranan tuotteiden debyyttiesiintyminen. Ohrana Saison oli enemmän saksalaiseen vehnään kallellaan ja Pale Ale oli aika simppelin kotiolutmainen. Ei kuitenkaan toivoton aloitus. Itse ravintola tuntui oudolta jo ajatuksena. Takana sponsorina on American Express, joten tuskin sillä liiketaloudellista voittoa haetaankaan.

Siirrymme Jannen kanssa tien toiselle puolelle Stone’siin. OK ruokapaikka, mutta tällä kertaa tähtäimessä vain olut ja erityisesti Nokian Keisari One-Off Tangerine Dream. Nokian tuotteeksi ihan ok: hyvin maltainen ja makea tuote, tyyliksi sanoisin amber ale. Toinen tikki eli Sorin Dog Sled Fuel ei antanut kovin tuoretta vaikutelmaa. Täytyy kokeilla joskus uudelleen. Stonesista siirtyminen Erottajalle Bier-Bieriin, jossa sopivasti virolaisen Kolkin panimon tap takeover. Viisi olutta lasiin, joista kevyt IPA Kolk Väike Wiik erottui tuoreen raikkaana, samoin porter Sügaviik oli maistuva. Paikalla oli myös tuttuja: olutkirjailija-Aniko siippansa “Munkkitsaari” Oksasen kera. Bier-Bier on tunnelmallinen, mutta layoutiltaan varsin hankala olutbaari. Myös Mathildedalin Vimma tuli maistettua – vimmaisan marjainen viinapommi.

Bier-Bieristä matkasimme Leijuvaan Lahnaan, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt. Nykymuodossaan se avattiin reilu kolme vuotta sitten belgiteemalla (vastoin valtavirtaa kun ympärillä fokus oli Suomessa, USA:ssa ja Skandinaviassa). Mitä ilmeisimmin Delifox huomasi, että Belgia ei kuitenkaan ole se juttu ja nyttemmin ravintolassa näytti olevan varsin laajalla skaalalla valikoimaa. Paikka oli myös lähes täysi, mutta pääsimme istumapaikoille Jannen vilkutettua silmää eräälle maturelle, joka paljastui baarimikon äidiksi. Hanassa oli hienon ruotsalaispanimon Beerbliotekin berliner weisse “Nah… I just had some icecream”. Mansikkamehut eivät kuulu suosikkeihini. Toisena valintana Stadin Cornucopia, joka oli kohtalaisen pätevä APA.

Sanoin hyvästit seuralleni ja syöksyin vielä Villiin Wäinöön ennen kotiinlähtöä. Useampikin maistamaton kotimainen olisi raanoista löytynyt. Valitsin nyt sitten niistä oletettavasti harvinaisimman eli Suomenlinnan Panimon ja Borgin collabraation Resistance Is Futile. Kevyen mausteinen saison ei illan viimeisenä herättänyt kovin isoja tunteita. Siitäpä sitten kohti kotia ja uusia seikkailuja. Täytynee lähiaikoina tehdä pitkästä aikaa myös Tampere Putsch.

Untappdin maailman parhaat oluet vs Ratebeer

Untappd täp täp
Humalablogin edellinen kirjoitus käsitteli oluiden paremmuusjärjestystä Untappd-sovelluksessa. Nyt otetaan käsittelyyn Untappdin koko maailman parhaiden oluiden listaus. Aiempaan artikkeliin pitää myös tehdä pari tarkennusta: Untappdissä voi tähtiä antaa neljäsosan tarkkuudella, mutta menetelmä on toki kuitenkin suurpiirteisempi kuin Ratebeerin 0,1 pisteen tarkkuus. Toinen tarkennus koskee Untappdin pisteitä: top-listauksissa niiden laskemiseen käytetään samankaltaista “Bayesian Average” -kaavaa kuin RB:llä, joka tarkoittaa että mitä enemmän “täppäyksiä”, sitä tarkemmin pisteet lähestyvät keskiarvoa. Untappdissä minimivaatimus parhaat-listaukselle on 150 täppäystä kun Ratebeerissä useille listoille vaaditaan 10 reittausta. Untappdissä kunkin oluen sivulla näkyvä pistemäärä on perinteinen keskiarvo. Lisää Untappdin formulasta voit lukea täältä.

Nyt otetaan tarkasteluun Untappdin maailman parhaiden oluiden listaus ja verrataan sitä Ratebeerin vastaavaan. Pidetään mielessä, että Untappd on julkaistu lokakuussa 2010 kun Ratebeer aloitti jo vuonna 2000 eli kauan ennen nykyistä craft beer -buumia. Otan tarkasteluun aktiiviset TOP20-oluet niin saamme riittävän laajan otannan.

UNTAPPD TOP20 tilanne 10.1.2017:
(sijoitus/olut/pisteet/arvioiden määrä)

1. Cigar City Double Barrel Hunahpu’s 4.72 5845
2. Tree House Brewing Company King JJJuliusss 4.72 3248
3. Tree House Brewing Company King Julius 4.72 6592
4. Goose Island Rare Bourbon County Brand Stout (2015) 4.7 13889
5. Bottle Logic Brewing Fundamental Observation (2016) 4.69 4538
6. Tree House Brewing Company Good Morning 4.68 4472
7. Perennial Artisan Ales Barrel-Aged Abraxas 4.68 4182
8. Tree House Brewing Company Very Hazy 4.68 5694
9. Founders Canadian Breakfast Stout (CBS) 4.68 17665
10. Tree House Brewing Company Very Green 4.68 6404
11. Russian River Pliny the Younger 4.67 14856
12. Tree House Brewing Company JJJULIUSSS 4.65 3265
13. The Alchemist Heady Topper 4.65 134533
14. Tree House Brewing Company Juice Machine 4.64 5629
15. Toppling Goliath Brewing Mornin’ Delight 4.64 3915
16. Maine Beer Company Dinner 4.64 15775
17. 3 Floyds Brewing Company Bourbon Barrel Aged Dark Lord with Vanilla Beans 4.62 2407
18. Tree House Brewing Company Doubleganger 4.62 2308
19. Toppling Goliath Brewing SR-71 (Barrel Aged) 4.6 2197
20. Lawson’s Finest Liquids Double Sunshine 4.59 7353

Heti ensimmäisellä silmäyksellä voi arvioida Untappdin listauksen “sisältävän muutamia ongelmia”. Sinänsä otantaa voi pitää kattavana, koska listalla Tree House Brewing Company Juice Machinelläkin on 3265 arviota ja The Alchemistin Heady Topperilla hämmästyttävät 134533 arviota (kaksi päivää myöhemmin arvioita oli 134704). Ratebeerillä näille oluille on 29 ja 1534 reittausta.

Ensinnäkin: kaikki TOP20-listauksen oluet ovat yhdysvaltalaisia ja vieläpä varsin kovalla itärannikkopainotuksella. Panimoista yksi nimi pomppaa silmille: Tree House Brewing Company. Ennen tätä artikkelia en ollut koskaan kuullut panimosta. Kyseessä on Massachusettsissa Monsonin pikkukaupungissa “keskellä ei mitään” länteen Bostonista sijaitseva panimo. Kuten Hill Farmstead, paikalle pääseminen vaatii yritystä ja luultavasti pitkän jonotuksen oluiden saamiseksi. Ratebeer listaa panimolta 128 olutta, joilla usealla on tyylipersintiili täydet 100. Untappdin TOP20-listalle mahtuu peräti kahdeksan Tree Housen olutta! Ratebeerillä panimon paras olut on Good Morning sijalla 60. Kovasti mainetta niittäneeltä edellä mainitulta Hill Farmsteadin panimolta ei mahdu oluita Untappdin listalle, ei myöskään yhtään olutta Alesmithiltä tai Bell’siltä. 3 Floydsilta on sentään yksi. Floridalaisen Cigar Cityn Double Barrel Hunahpu on Untappdin listan kärjessä. Se löytyy Ratebeerin sijalta kolme, joten “konsensuslistalla” Tupla-Hunahpua voidaan pitää maailman tämän hetken parhaana oluena.

Tyylillisesti Untappdin lista on yksitoikkoinen: kymmenen double (tai triple) ipaa ja yhdeksän imperial stoutia. Se yksi on 6,8-volttinen JJJULIUSSS, joka on määritelty ipaksi. Joku voisi vetää johtopäätöksen, että “diipadaapa saa hyviä pisteitä Untappdissä”. Listan kaikki oluet ovat Suomesta käsin vaikeita saada. Äskettäin Eurooppaan tuli erääseen verkkokauppaan erä Heady Topperia tarjolle. Samoin jotakin Tree Housen -tuotetta, mutta se hävisi parempiin suihin nopeasti. Tree Housea ei ainakaan Beermenus.com:n perusteella saa oikein USA:stakaan. Goose Island Bourbon County Stoutia sai ainakin muutama vuosi sitten Suomestakin, mutta listalla oleva tuote onkin Goose Island Bourbon County Stout – Rare 2015, joka on harvinaisempaa kamaa.

Listalla oleva Foundersin CBS on Ratebeerillä “retired”-tilassa. Ainoat oluet, jotka Untappdin TOP20:sta itse olen maistanut ovat 3 Floyds Brewing Company Bourbon Barrel Aged Dark Lord with Vanilla Beans ja edellä mainittu Cigar Cityn Double Hunahpu.

RATEBEER TOP20 (tilanne 17.1.2017):
(sijoitus/olut/pisteet/reittauksien määrä)

1. Toppling Goliath Kentucky Brunch 112 12.0% 4.5
2. Westvleteren 12 (XII) 3717 10.2% 4.43
3. Toppling Goliath Mornin’ Delight 182 12.0% 4.4
4. Cigar City Hunahpu’s Imperial Stout – Double Barrel Aged 288 11.0% 4.4
5. Three Floyds Dark Lord Russian Imperial Stout (Bourbon Barrel Aged) 412 15.0% 4.35
6. Russian River Pliny the Younger 754 11.0% 4.35
7. AleSmith Speedway Stout – Bourbon Barrel Aged 840 12.0% 4.34
8. Three Floyds Dark Lord Russian Imperial Stout (Bourbon Vanilla Bean) 420 14.0% 4.33
9. Bell’s Black Note Stout 899 10.5% 4.32
10. Rochefort Trappistes 10 5128 11.3% 4.3
11. AleSmith Speedway Stout 2857 12.0% 4.3
12. Cigar City Final Push Imperial Stout 152 11.0% 4.29
13. Cigar City Hunahpu’s Imperial Stout 963 11.0% 4.29
14. AleSmith Speedway Stout – Bourbon Barrel Aged: Vietnamese Coffee 132 12.0% 4.28
15. Hill Farmstead Ann 121 6.5% 4.28
16. Founders KBS (Kentucky Breakfast Stout) 2412 11.2% 4.28
17. Three Floyds Dark Lord Russian Imperial Stout 1827 15.0% 4.28
18. Bell’s Expedition Stout 3127 10.5% 4.28
19. Russian River Pliny the Elder 2836 8.0% 4.27
20. Goose Island Bourbon County Stout 2827 14.2% 4.26

Ratebeerin lista ei ole aivan niin homogeeninen kuin Untappdillä. Muutama ei-amerikkalainenkin olut on listalla: Westvleteren 12 ja Rochefort Trappistes 10. Puolalainen balttiportteri Kormoran Imperium Prunum kärkkyy sijalla 21. Tyyleissä imperial stout dominoi (15), mutta quadrupel (2), DIPA/imperial IPA (2) ja Saison (1) ovat edustettuina. Vanhalla RB:llä IPA:t eivät ole niin paljoa esillä kuin nuorekkaalla Untappdillä. Jos tarkistellaan RB:n TOP50-oluita niin tilanne on varsin sama. Eli jos haluat Untappdin listalle tee hyvä DIPA, jos Ratebeerin niin tee imperial stout.

Tai ole legendaarinen trappistipanimo. Westvleteren 12:n laajempi maine “maailman parhaana oluena” levisi 2000-luvun puolivälin jälkeen kun Ratebeerin TOP50-oluet lehdistötiedoite napattiin muistaakseni Reutersin jakeluun. Sen ansiosta tarinaa maailman parhaasta oluesta julkaistiin suomalaisessakin mediassa. Westy 12 ei ole kovin kaukana Untappdikään TOP20-listalta: sillä on 4.58 pistettä ja sijoitus 22.. Sen sijaan toinen klassikko Rochefortin 10 ei pärjää kovin hyvin edes belgilistalla, Untappdin mielestä maailman toiseksi paras belgi on Cantillonin Fou’ Foune. Ratebeerin paras Cantillon on Cantillon Soleil de Minuit sijalla 49.

Toppling Goliath on selvästi RB-suosikki, koska Ratebeerin mielestä maailman paras olut on aika selvästikin Toppling Goliath Kentucky Brunch ja Mornin’ Delight kolmanneksi paras. Hieman yllättäen Ut:ssa Mornin’ Delight on sijalla 15 ja RB:n “maailman paras olut” Kentucky Brunch vasta 50. (listalla jossa mukana myös retired-oluet). Toppling Goliatheja mahtuu RB:n TOP50-listalle pari lisääkin, mutta SR-71 ei sillä se on RB:n mielestä retired. Kulttimaineeseen noussut Toppling Goliath on hieman vähemmän esillä olevasta osavaltioista eli Iowasta. Panimon oluita voi löytää jenkeistä, mutta listalla olevat ovat harvinaisuuksia.

Untappdin ja Ratebeerin listausten suuret erot hämmästyttivät. Untappd on jenkkipainotteisempi ja humalaisempi kun taas Ratebeeriltä löytyy enemmän perinteitä varsinkin jos katsotaan vielä TOP20:n taakse. Molemmissa on omat hype-panimonsa, aika näyttää mitkä jäävät huipulle.

Lisäys 18.1.2017: Toisin kuin väitin, olen juonut yhden Tree Housen oluet. Lights On on yksi parhaista maistamistani apoista. Ostin tölkin muistaakseni jostakin epämääräisestä olutkaupasta Miamin esikaupunkialueella.