Kahden viikon talvilomareissu sujui tällä kertaa ensimmäisen viikon osalta Puerto Ricossa ja paluumatkalla neljä yötä vanhassa tutussa New Yorkissa. Kummemmin lentoja kyttäilemättä tilasin ne ebookersin kautta. Samalla lipulla Helsinki/Finnair – JFK/Jet Blue – San Juan, PR/AA – JFK/Finnair – Helsinki maksoi noin 680 euroa ostettuna tammikuun alussa. Ei paha, pelkkään Nykiin olisi tuolloin päässyt alle 500 eurolla. Keskityn tässä blogauksessa alkoholiin ja jätän muun vähemmälle.

Puerto Ricoon piti lähteä, koska Puerto Ricon maapiste oli maistamatta. Lisäksi nettitiedot kertoivat, että pienpanimo-oluitakin saattaisi olla löydettävissä. Puerto Rico on USA:n autonominen alue, jonka valtakieli on espanja. Puertoricolaisia asuu muuten mantereella enemmän kuin saarella. Englannilla pärjäsi saarella kohtalaisen hyvin, varsinkin kun vielä ymmärtää auttavasti yksinkertaista espanjan matkailusanastoa. Puerto Rico tuotti kaltaiselleni reppureissaajalle siinä mielessä pettymyksen, että kaupunkien välinen julkinen liikenne oli käytännön olematonta. Kaupunkien välillä ei kulje mitään busseja, junista puhumattakaan. Ilman vuokra-autoa (kaoottisessa kaupunkiliikenteessä) ainoa mahdollisuus on käyttää kimppatakseja Públicos, joilla oli omat asemansa kaupungeissa. Tämäkään ei olisi ongelma, jos niitä käytettäisiin – nyt jouduimme odottamaan San Juan-Ponce -välillä kumpaakin suuntaan aamulla lähes kaksi tuntia, että Público-taksi tuli täyteen. Lisäksi majoitushinnat olivat kalliita, New Yorkissa majoitusta sai huomattavasti huokeammalla. Näin ollen nähtyä tuli pääosin kaksi kaupunkia: pääkaupunki San Juan ja eteläinen rannikkokaupunki Ponce.

San Juanissa tuli tietenkin baarien lisäksi käytyä kuuluisalla Bacardin tehtaalla. Aikoinaan Kuubassa perustetun Bacardin San Juanin tislaamo tuottaa 80% maailman Bacardista, loput tulevat Meksikossa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Mielenkiintoista on, että rommi lähetetään pullotettavaksi Floridaan, sillä Puerto Ricossa ei ole enää pullottamoa. Lyhyehkö kierros oli melko mainosmainen ja tiketti sisälsi yhden Bacardi Goldista väännetyn Cuba Libren. Ihan hyvää särvittävää …

Puerto Ricon olutmarkkinoita hallitsee Compañía Cervecera de Puerto Rico ja sen vaaleat lagermerkit Medalla Light ja Magna. Mutta kuten niin monessa paikassa muuallakin, Puerto Ricoonkin on perustettu parin viime vuoden aikana useita pienpanimoita. Ratebeerin tiedot olivat aiheesta varsin köykäiset, sillä lisäsin RB:hen itse kaksi uutta panimoa siellä aiemmin olleen kuuden sijaan. Netin perusteella maan länsiosassa olisi vielä lisää pienpanimoita ja perusteillakin tietenkin on lisää. San Juanin vanhassa kaupungissa sijaitsee Old Harborin panimoravintola, jonka tuotteita näkyi pullotettunakin siellä täällä. Itse ravintola tarjosi varsin keskinkertaista ruokaa eivätkä oluetkaan olleet kovin mielenkiintoisia.

Poncessa kaupungin parhaan paikan löysin googlamalla netissä “Ponce + cerveza artesanal”. Taska Gaussa oli tusinan verran hanoja, joissa oli myös puertoricolaisia pienpanimo-oluita (FOK Brewing, Boqueron). Pullopuolelta löytyi mukava valikoima jenkkioluita. Onneksi tuolla samalla google-haulla selvisi, että Poncessa oli aloittanut uusi pienpanimo ja älysin kysyä Señorial Brewingin El Vigia -olutta, jota oli pullossa saatavilla. Alkuillasta baarissa oli rauhallista ja molempina iltoina baarimikot olivat mukavia englantia puhuvia tapauksia.

San Juanin paras olutravintola on La Taberna Lúpulo. La Taberna Lúpulossa on hämmentävät 50 hanaa ja siihen toistasataa pulloa kylkeen. PR:n kaltaisessa vaalean lagerin maassa ei uskoisi tällaista kohtaavan. Lisäksi tämä vain iltaisin auki oleva paikka oli hämmentävän suosittu, maanantai-iltanakin väkeä riitti tuvan täydeltä vaikka ainoa varsinainen makro-olut hanoissa oli Birra Moretti. Hanoja dominoivat jenkkien käsityöläisoluet, mutta Lupolo oli paras paikka paikallisten hanatuotteiden bongaamiseen. Toinen paikka missä kävin useamman kerran oli Condadossa sijaitseva Stop and Go. Päivisin tätä juottolaa kansoittivat lähinnä epämääräiset turistit ja paikalliset juovot. Etuna oli kai se, että paikka oli auki jo aikaisin aamulla ja hintataso hämmästyttävän halpa. Stop and Gossa ei Old Harborin lisäksi PR-mikroja ollut, mutta yli sadan jenkki craft pullo-oluen valikoima. Tosin kahdella käyntikerralla olin ainoa ns. laatuoluita tilannut asiakas. Hintataso oli hämmentävä, sillä oluet maksoivat suunnilleen saman kuin viinakaupoissa. Terrapinia, Abitaa, Magic Hattia ja sen sellaista tuli juotua kolmen dollarin pullohintaan. Lisäksi piti juoda Samuel Adamsin Tasman Red, kun kerran 650 ml pullolle kertyi hintaa 3,25 dollaria. Condadon viinakaupoissa oli muutamassa (mm. H&R Food and Liquer) oikein mainio jenkkivalikoima. Ei mitään superharvinaisuuksia, mutta juuri niitä oluita, joita ei olutmatkaajana tule juuri mantereella ostettua, koska hyvistä paikoista löytää aina jotain mielenkiintoisempaa. Eli niitä oli hyvä särpiä hotellilla ennen nukkumaanmenoa (esim. Leinenkugelsin, Terrapinin ja Victoryn oluita). Mutta nyt oli Puerto Rico tullut nähtyä ja oli aika siirtyä New Yorkiin.

San Juanista lento New Yorkiin kesti vajaa neljä tuntia. Vaikka olinkin Nykissä viidettä kertaa niin metrokarttaa tuli luettua huolimattomasti ja löysimme itsemme väärän linjan päästä Jamaica Stationilta (“Brooklynin linjahan lähtee Jamaica Stationilta”). Nauratti vaan se, että ensimmäisen puolen tusinan aseman aikana olimme ainoat valkonaamat vaunussa. Ei kai se ihme ole jos Jamaican kaupunginosasta ovat kotoisin LL Cool J ja 50 Cent ja siellä on Cypress Hill -niminen metroasemakin? Ensimmäistä kertaa majoituin Brooklyniin ja luultavasti teen sen jatkossakin. Hyvätasoisen majoituksen sai 80 dollarilla/2hh aamiaisineen metroaseman vierestä ja alueella sijaitsi kävelyetäisyydellä monta mielenkiintoista olutkohdetta.

Brooklynissa tulikin vierailtua muutamassa uudessa olutpaikassa. Manhattanilla suosin sitten enemmänkin vanhoja tuttuja. Seuraavassa listamuodossa paikat joissa kävin:

– Threes Brewing, Brooklyn: uusi muutaman kuukauden vanha panimoravintola, jolla kymmenkunta omaa olutta hanassa ja sekä mielenkiintoisia muita. Todella laadukas panimo – kaikki 8 maistamaani olutta olivat hyviä/erinomaisia. Mitään erityisia maisteluannoksia ei myyty kuin ensimmäisenä iltana pari pienempää lasia. No, piti sitten vierailla kahtena iltana, että sai yhtä vajaat kaikki maistettua. Keittiökonsepti oli mielenkiintoinen: kutsuvat vierailevia ravintoloita laatimaan ruokalistan ravintolapuolelle. Päätilan lisäksi löytyi pienempi baari ja huone (“Tiny Montgomery”), jossa toisena iltana luukutti joku hyvältä kuulostanut indiepumppu.
– Rattle and Hum, Manhattan: vanha tuttu suosikki. Paikalla tutut 40 hanaa, joissa maantieteellisesti melko laaja olutvalikoima. Ei ehkä aivan niin mielenkiintoinen kuin joskus parhaimmillaan vaikka nykyään eurooppalaisia vähemmän kuin ennen. Newyorkilaisen Rushing Duckin oluita oli hanassa useampia. Ruokailun ja parin beer flightin laskuun oli ensimmäisellä kerralla lisätty automaattisesti tipit. Täällä tuli käytyä pikaisesti myös viimeisenä aamuna ennen lentokentälle lähtöä.
– Mission Dolores, Brooklyn: tämä ei ollut kovin kaukana hotellilta, kuten ei Threes Brewing eikä Bierkraftikaan. Leppoisa olutluola tämäkin kuten Threes Brewingkin. Parikymmentä hanaa, joissa muun muassa kanadalaisia Howe Soundin ja Parallel 49:n oluita. Ja pitihän sitä ottaa Narragansett Lager, koska RB antaa siitä Rhode Islandin osavaltiopisteen …
– Blind Tiger, Manhattan: vanha tuttu paikka tämäkin ja taaskaan matkakumppani ei saanut kahvia … Sitten viime näkemän olutvalikoima on vain parantunut. 28 hanaa ja muutamia caskeja tarjolla. Uusia panimoita minulle Peakskill, Beanery ja Greenpoint. Lisäksi piti juovota pari Bronxin panimon erikoisolutta (SMASH ja gravity caskista Spring Hopback Series – Cranberry). Boulevardin tap takeover oli tulossa tännekin kuten muutamaan muuhunkin paikkaan kaupungilla.
– Bierkraft, Brooklyn: vanha tuttu olutkaupan ja kahvilan yhdistelmä. Ostin tällä kertaa oluet kotiinvietäväksi täältä, koska hotellilta ei tänne ollut kuin kilometri. Paikalta tyydin ottamaan hanoista vain Newburghin Black Öyster Cultin. Juttelin myyjän kanssa tovin. Malmgårdin oluita oli ollut tarjolla pari viikkoa aiemmin. Bierkraftilla on myös pieni panolaitteisto ja luvat myydä paikalla oluitaan. Nyt ei valitettavasti tarjolla yhtään olutta, seuraava olisi ollut valmis muutama päivä myöhemmin. Poislähtiessä kaveri antoi minulle vielä kaupantekijäisiksi Other Halfin tuoreen tölkki-Dipan, jota oli ollut mukana tölkittämässä.
– The Ginger Man, Manhattan: päivällä Ginger Manissa oli hyvin rauhallista. Eli kannattaa käydä ennen kuin ihmiset pääsevät töistä. Beer flighteja on hyvä valita 74 hanan valikoimasta. Mielestäni Ginger Manin valikoima on parantunut parin vuoden takaisesta. Täälläkin näkyy se, että Nykin alueelle on parin viime viikon aikana perustettu kymmeniä uusia pienpanimoita. Olutlistalla muuten sanotaan, että he eivät tarjoile oluita lainkaan kertakäyttöisistä key kegeistä.
– Tørst, Brooklyn: Tørst sijaitsikin sitten aivan toisella puolella Brooklynia kuin muut paikat joissa kävin. Edellinen käynti olikin kaksi vuotta sitten avajaispäivänä, jolloin torstaina puolilta päivin jonotin lumisateessa paikan aukeamista. Tätä kirjoittaessa olisi Tørstissa juuri kaksvuotissynttärit menossa. Evil Twin -tikkien suhteen valikoima oli nyt hieman tylsä, mutta olihan siellä mm. Evil Twin / Perennial Loomi Weisse ja Evil Twin Sour Bikini. Paikan erikoisuutena oli Lammin Sahti, jota uuden Olutpostin mukaan Kääriäisen Pekka oli käynyt B. Unitedin kutsumana panemassa OEC Brewingilla. Hyvää ja sahtimaista oli! Hauskasti taululla oluen nimenä luki Lammin Sahtioy. Myös Katajaolutta olisi löytynyt. Aiemmasta Tørstin takahuoneesta oli tullut Luksus, joka juuri sai kaksi Michelinin tähteä. Ovi oli päivällä kiinni, mutta paikassa ei voi olla kovin montaa pöytää, jos se on sama kuin entinen Tørstin takahuone. Tørstissa hieman kuvaa häiritsee se, että kun paikka on skandinaavisen hillityn hieno moderneine hanalaitteistoineen ja Michelin-tason ravintoloineen niin henkilökunta on pukeutunut risoihin farkkuihin, t-paitoihin ja paskaisiin lippalakkeihin.
– Other Half, Brooklyn: muutama kilometri hotellilta ja Threes Brewingista. Other Half oli paikkana erikoinen: teollisuusrakennuksen kyltitön ovi johtaa panimon tap roomiin, joka on yksi huone. Huone on kooltaan ehkä puolet One Pint Pubista ja torstai-illalla täynnä porukkaa + yksi kissa. Other Halfissa sai tikkeriystävällisesti 4 ozin annoksia hintaan 3-4 dollaria. Vierailupäivänä oli Other Halfin Bretta Saisonin pullojulkaisu ja baarimikko antoikin minulle ystävällisesti siitä tyypit. Laadukkaita oluita täälläkin kuten Threesissä. Nämä kaksi olivatkin tehneet collabraation nimeltään Grand Scheme.

Hintataso on nykyään New Yorkissakin dollarin vahvan kurssin takia ja muutenkin oluiden osalta varsin korkea. Lisäksi tipit muodostavat tietynlaisen piiloveron, joka kannattaa aina huomioida hintoja miettiessään. Eli pörssi kuntoon, luottolimiitti täyteen ja Isoon Omenaan! Olutmatkaajalle ehdottomasti must-kohteita Yhdysvalloissa.