Olutblogien yhteispostaus: Orval

Olutblogisteilla on ollut historiallisesti tapana julkaista yhteispostaus jostakin yhteisesti valitusta oluesta. Blogipostaukset on julkaistu samanaikaisesti uudenvuodenaattona kello 12. Viime vuonna olut oli Sinebrychoffin Porter. Niin ja oikeasti se oli historiallisen tavan ensimmäinen kerta. Nyt toisena yhteispostausoluena on Orval ja Humalablogisti on ensimmäistä kertaa mukana.

Tässä kävi nyt vaan niin hassusti, että Humalablogistin kotikaupungin Alkoissa ei ole yhtään pulloa Orvalia. Lähin pullo olisi löytynyt Tampereelta. Muutama paikallinen olutravintolakin myi ei oota. Alkon verkkokaupasta olutta ei pystynyt tilaamaan vaikka sitä hyllyillä muualla olisi ollut. Niin Vaasassakin, jossa kävin joulukuun alussa, mutta unohdinpa Orvalin silloin kun sen ostaminen olisi ollut mahdollista. Joudutte siis tyytymään johonkin muuhun kuin siihen, että blogistilla olisi nenänsä alla malja Orvalia ja blogaus sisältäisi siitä arvion.

Orval on sisterssiläisluostari Abbaye Notre-Dame d’Orvalin valmistama brettahiivainen 6,2-prosenttinen trappistiolut ja panimon ainoa olut, jollei mukaan lasketa siitä laimentamalla valmistettua 3,5-prosenttista pikkuveljeä Petite Orvalia. Petite Orval on alun perin tehty juomaksi luostarin munkeille, mutta sitä voi ostaa luostarin kaupasta ja sen myötä hiukan muualtakin. Nimi “Orval” tule legendan mukaan paikalla vierailleen Toscanan kreivitär Matildan lausahduksesta. Kreivitär tipputti harmikseen vihkisormuksensa lammikkoon, mutta rukoiltuaan sormuksen takaisin saamista, yhtäkkiä taimen nousi lammen pintaan suussaan kadonnut sormus. Matilda siitä loihe lausumaan: Vraiment, c’est ici un val d’or!, “tämä paikka on todellakin kultainen laakso!”. Pienellä kääntökikalla val d’orista tuli sitten Orval.

Belgiassa Luxembourgin provinssissa lähellä Ranskan rajaa Villers-devant-Orvalin kylässä sijaitseva Orvalin sisterssiläisluostari perustettiin vuonna 1132, mutta paikalla oli kirkko ja luostari jo aiemmin. Sisterssiläisjärjestön trappistisääntökuntaan luostari kääntyi ensimmäisen kerran 1600-luvulla, mutta palasi sittemmin emojärjestön säännöstöön. Ranskan vallankumouksessa 1793 luostari poltettiin ja lakkautettiin. Maat ja luostarin rauniot tulivat Harennen suvun haltuun vuonna 1887. Harennet lahjoittivat maat sisterssiläisjärjestölle vuonna 1926. Vuosina 1926-1948 luostarin johdossa oli trappistimunkki Marie-Albert van der Cruyssen, jonka johdolla rakennettiin uusi luostari ja kirkko sekä tietenkin uusi Orvalin panimo. Oluen lisäksi luostarissa valmistetaan juustoa ja leipää.

Kunnon luostarin tapaan olutta lienee Orvalissa pantu kautta aikojen – eihän sitä kuivin suin keskiajalla oltu ja vettäkään ei oikein tohtinut juoda. Ensimmäiset kirjalliset maininnat luostarin oluenpanosta on kirjattu vuonna 1628. Silloinen dokumentti kertoi luostarin oluen ja viinin kulutuksesta. Ennen vuoden 1793 tulipaloa viimeinen panimomestari oli nimeltään Veli Pierre. Uusi kukoistus alkoi vuonna 1931, jolloin uusi panimo rakennettiin. Tarkoituksena oli oluen myynnillä rahoittaa uuden luostarin rakentamista. Panimon työntekijät ovat kaikki luostarin ulkopuolelta tulevia, mutta heidän pomonaan toimii veljeskuntaan kuuluva panimomestari. Panimorakennuksen suunnitteli Henry Vaes, joka suunnitteli myös design-klassikon, keilamuotoisen Orval-olutpullon. Tosin ensimmäisen Orvalin tullessa jakeluun 7. toukokuuta 1932 sitä myytiin tynnyreissä eikä pulloissa. Orvalista tuli ensimmäinen trappistiolut, jota myytiin ympäri Belgiaa.

Minkälainen olut Orval sitten on? Kuten jo yllä mainittiin, 6,2-prosenttinen olut saa luonteenpiirteisen makunsa erityisesti siinä käytetystä Brettanomyces lambicus -villihiivasta. Humalina ovat Hallertau, Styrian Goldings ja harvinaisempi ranskalainen Strisselspalt. Pullokäyvänä oluena oluen maku muuttuu ja useimpien mielestä paranee vuosien saatossa. Tämä johtuu myös siitä, että brettaa lisätään vasta pullotusvaiheessa. Itse pääkäyminen kestää vain viisi päivää, jälkikäyminen noin kolme viikkoa. Olut on kuivahumaloitu, kypsymisvaiheessa tankkeihin lisätään säkeittäin kokonaisia humalakukintoja antamaan aromia. Olut onkin selkeästi humaloidumpi kuin muut trappistioluet. Yllättävää Orvalin reseptiikassa on, että humalista on 80 % humalaekstraktia ja 20 % pellettejä. Maltaasta 20 % on korvattu sokerilla. (lähde: Good Beer Guide Belgium)

Milta se Orval sitten maistuu? Niin. Pulloa ei nyt ole tässä edessäni, mutta kun blogisti ensimmäistä kertaa maistoi, ehkä ensimmäisenä “happamana” oluena tuntemukset eivät olleet positiiviset. Elämäni ensimmäistä kertaa brettahiivan aromia nuuhkaistessani kuvailin sitä “kuin kumihanskaa olisi nuuskinut”. Maku tuntui erittäin happamalta ja katkeralta. Kyseessä oli tuolloin maaliskuussa 2004 varsin tuore pullo, sillä se oli pullotettu syyskuussa 2003. Seuraavana vuonna oli kokemusta brettahiivasta jo karttunut ja tuoksustakin löytyi kumin sijaan nahkaa, sitrushedelmää ja maltaisuuttakin. Maku oli kreippisen humalalainen, hapan, suuntuntuma hiilihappoinen. Katkera jälkimaku oli pitkä. Vaikka tuolloin olutta tulikin kuvailtua “happamaksi” (sour) niin myöhemmin olen viisastunut sen verran, että eihän tämä ole lambic-hapan tai berliner weisse-hapan olut vaan enemminkin “tallimainen” (funky). Muista yhteispostauksista voitte sitten lukea miten muut blogistit maun kokevat. Olutguru Michael Jackson kuvaa Orvalia seuraavasti: Tämä maailmanluokan olut saa osan sen häkellyttävästä monimuotoisuudestaan jälkikäymisestä, jossa käytetään useita hiivakantoja mukaan lukien “puolivilli” Brettanomyces, joka tuo Orvaliin juuttikangassäkin (“hop-sack”) tai hevosensatulan piirteitä.

Orvalia saa edelleen joistakin Alkoista, verkkokaupasta sitä saa ensi vuoden puolella ja hyvissä olutravintoloissa Orval on vakiovalikoimassa. Mikäli Orval ei ole aiemmin tuttu, kannattaa rohkeasti antaa Orvalille mahdollisuus sillä olutklassikoiden maailmassa Orvalin luonne ja maku on uniikki. Hyvää uutta vuotta!

Yhteispostauksen muut Orval-jutut voi löytää näistä osoitteista:

Arde Arvioi
Beerspectives
Bisseparoni
Brewniverse
Bönthöö Bönthöö
Every Beer I Take
Hankala asiakas
Huurteinen
Jaskan Kaljat
Kaunis Humala
Keikyblogi
Loppasuut
Musamiehen Oluet
Mushimalt
Olutkoira
Oluttoverit
Pari sanaa oluesta
Pullollinen
Punavuori Gourmet
Reittausblogi
Tuopillinen
Tuopin Ääressä
Tyttö ja Tuoppi
Viinihullun päiväkirja
Ölmönger

Olutmatkailua Ranskassa ja Englannissa

Humalablogistin reilu pariviikkoinen kesälomareissu sijoittui tällä kertaa Ranskaan ja sieltä lautalla Englantiin. Tässä artikkelissa käyn kursoorisesti muutamia matkan varrelle sattuneita paikkoja.

Pariisi

Matka alkoi Pariisista. Edellisestä (ja ainoasta) kerrasta oli kulunut jo vuosia, mutta silloin tuli käytyä ne tavallisimmat nähtävyydet läpi (Eiffel, Louvre, Riemukaari, Notre Dame jne) läpi, joten nyt pystyi keskittymään muihin … kuten uusiin olutpaikkoihin. Ranska ja Pariiisi ei koskaan ole ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen olutbongauskohde, mutta 2010-luvulla sielläkin on kehitystä tapahtunut.

Lähellä kuuluisaa Père Lachaisen hautausmaata sijaitsee kaksi Pariisin parhaisiin kuuluvaa olutkohdetta. Ensin suuntasin Les Trois 8 -baarin, joka sijaitsi hieman epämääräisellä sivukadulla lähellä Ménilmontantin metroasemaa. Viihtyisän pienen paikan asiakkaat tuntuivat kaikki tuntevan toisensa. Mukana menossa olivat niin vaarit, lapset kuin koiratkin. Baarissa oli kahdeksan hanaa, joista seitsemän oli olutmetsästäjän himoitsemia ranskalaisia pienpanimo-oluita ja se viimeinen lontoolaisen Kernelin tuote. Vain reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä oli La Fine Mousse -olutravintola, jolla on myös vieressä samanniminen ruokaravintola. La Fine Moussessa oli modernin craft beer -baarin tuntua (a la Brewdog tai Mikkeller) ja parikymmentä hanaa käytössä. Paikalle tullessa baarimikoilla oli juuri menossa kotioluen keittosessio baaritiskillä! Hanavalikoima oli mielenkiintoisen kansainvälinen, mutta ranskalaisille oluille Les Trois 8 oli parempi paikka. Nyt hanoissa oli paljon tanskalaisen Ghost-panimon tuotteita, oletettavasti jonkinlainen tap takeover oli ollut juuri. Mukava paikka tämäkin.

Les Trois 8, Pariisi

Les Trois 8, Pariisi

Parissa brewpubissakin tuli poikettua. Paname Brewing Company sijaitsee 19. kaupunginosassa kauniilla paikalla kanavan rannalla. Osoite 41 bis Quai de la Loire saattaa olla hämäävä, ainakin kanavan varren talojen numerointi ei indikoinut aivan sitä paikkaa, josta panimo löytyi. Paikka on melko iso, moderni ja myös suosittu ravintola. Sinne on kuitenkin helppo piipahtaa pelkälle oluelle tiskiltä tilaten eli kyseessä ei ole mikään ns. pöytäliinapaikka. Paikan omissa oluissa ei ollut kehumista, sattumalta hanassa olleet lontoolaisen Mondo-panimon oluet olivat paljon parempia. Ruosniemen Panimon T-paitani kiinnosti myös erästä kaveria, joka halusi siitä kuvan. Keskustelimme hetken panimon kapasiteetista yms. (miljoona litraa vuodessa). Toinen panimoravintola, jossa vierailin oli O’Neil. Hieman brittipubia muistuttava paikka tarjosi ruokaa ja viittä omaa olutta. Oluet olivat varsin kehnoja, ruoka parempaa. Pieni panimolaitteisto oli aivan sisääntulon vieressä.

Varsinaisissa olutkaupoissa en käynyt, mutta sattumalta lähellä hotelliani osuin arabiomisteiseen lähikauppaan, joka mainosti “bieres du monde”. Siellä olikin varsin mukava valikoima (=satoja) oluita ympäri maailman mukaan lukien minulle riittävä määrä uusia ranskalaisia pienpanimo-oluita. Osoite ei valitettavasti jäänyt mieleen, mutta Pont Cardinetin juna-aseman ja Wagramin metroaseman välimaastossa oltiin.

Paname Breweryn panija

Paname Breweryn panija

Normandia

Normandiaa kiersimme lähinnä turistina vuokra-autolla ja varsinainen olutmatkailu jäi vähiin. Idyllisissä pikkukylissä olisi kyllä riittänyt siideripaikkoja, mutta kun en itse ole kummemmin siiderien ystävä, käynnit jäivät väliin. Turistimielessä kohokohtia olivat Omaha Beach ja St. Mont Michelin luostarisaari. Tukikohtina Normandiassa toimivat Rouen (paikka jossa Orleansin neitsyt poltettiin) ja Caen.

Rouenin mielyttävässä vanhassa kaupungissa on kaksi olutpaikkaa: vanha tuttu ketju Delirium Cafe ja toinenkin ketju Les Berthom. Delirium Café Rouenissa on hyvä valikoima belgejä – hanoissa ei mitään ihmeempiä, mutta kohtuullinen craft-valikoima. Myös muita kuin belgejä näkyi kaapeissa, mutta ranskalaiset loistivat poissaolollaan. Les Berthom löytyi keskustasta sattumalta ja vaikutti olevan nuorison suosima baari. Porukkaa oli paljon vaikka kävin paikalla maanantaina alkuillasta. Moderni paikka, jossa hämmästyin kun hanoissa oli kolme Põhjalan olutta! Muutamia ranskalaisia mikrojakin löytyi pullotavarana. Aivan keskustassa oli myös joku pullokauppa, jossa oli jonkin verran paikallista olutvalikoimaa. Tullee vastaan jos pyörii keskustan nähtävyyksiä tutkimassa.

Caen on isohko kaupunki, mutta siellä on vain yksi järkevä olutbaari: La Trappist. Kuten nimikin sanoo, belgioluisiin keskittynyt paikka. Niiden valikoima onkin hyvä: satoja erilaisia tuotteita. Itsellenikin löytyi maisteltavaa vaikka nämä klassiset perusbelgit (lue: ensimmäiset tuhat erilaista) tuli pääosin “tikattua” jo vuosia sitten. Caenin kyljessä Mondevillen kaupungissa on sitten myös panimoravintola – tosin se on lonkeronsa moneen kaupunkiin levittänyt Les 3 Brasseurs. Se sijaitsi alueella, joka oli täynnä erilaisia ravintoloja ja pikaruokapaikkoja. Les 3 Brasseursin oluet olivat tylsiä, mutta ruoka oli ihan hyvää. Caenista matkasimme sitten Ouistrehamin kylän terminaalin kautta kanaalin yli Portsmouthiin, Englantiin.

Les 3 Brasseurs, Caen

Les 3 Brasseurs, Caen

Etelä-Englanti

Portsmouthin vanha telakkakaupunki on nykyisin myös melko viriili opiskelijakaupunki. Tämä näkyy erilaisten baarien kohtalaisen suurena määränä. Vilkkain alue tuntuu olevan Southsean kaupunginosa, jossa sijaitsi mm. moderni hipsterihtävä Meat & Barrel. Hulppeat 18 hanaa, joista puolisen tusinaa käsipumppuja. Tarjolla oli mm. mielenkiintoisia UK-mikroja. Aivan hotellimme lähellä oli panimoravintola Brewhouse & Kitchen, jolla on filiaaleja muissakin kaupungeissa, mutta tämä on ketjun alkuperäinen pubi. Viisi omaa olutta löytyi raanasta ja sen lisäksi joukko muitakin. Omat oluet eivät olleet kovin kiinnostavia, mutta paikka on ihan viihtyisä. Kivenheiton päässä on avara JDW-ketjun Isambard Kingdom Brunel, jossa on hyvä tikkailla riilejä kello 9 aamulta samalla kun syö englantilaista aamiaista. JDW:n hinnat ovat yleensä halvimmasta päästä, joten yhdeksältä paikalle tupsahtaa myös muita “alan miehiä” (eivät tehneet muistiinpanoja).

Meat & Barrel

Meat & Barrel

Kun kerran oltiin Portsmouthissa niin pitihän sitä päästä myös Isle Of Wightille käymään. Ilmatyynyhovercraftilla matka sujuisi käden käänteessä, mutta ei se tavallisellakaan aluksella pitkä ollut. Juutuimme Ryden kaupunkia ihmettelemään emmekä matkanneet saarta sen kummemin. Hiljaisesta lähiöstä löytyi Simeon Arms -niminen leppoisa pubi. Tarjoilijatyttö on amerikkalainen ja hänellä oli suomalaisia tuttuja. Matkalla sinne kiinnitin huomiota erään rempassa olleen ravintolan ikkunaan: siinä oli mainos Ryden ensimmäisistä real ale & cider -festareista. Tänään! Sinnepä matka sitten suuntautui. Itse tapahtuma oli kaupungin keskustassa pienellä aukiolla ja tarjosi gravity caskeista muutamia paikallisia oluita sekä grillattua lihaa. Keskipäivällä ei lisäkseni vielä kovin montaa janoista ollut paikalla. Ei ehkä varsinaiset “festarit”, mutta hyvä tilaisuus saada kerralla useampi wightilainen riili. Paikallisesta pullokaupasta niitä löytyi myös useampaa sorttia.

Yksi päivän retki tuli tehtyä Southamptoniin junalla vaikka Lonely Planet valisti: “kaupungissa ei ole mitään nähtävää”. No eipä siellä oikeastaan ollutkaan. Pari asiallista pubia kuitenkin vaikkei S’tonia voi minään olutmekkana pitää. Yhden huoneen Guide Dog tarjosi kymmenkunta riiliä ja oli muutenkin oikein asiallisen mukava paikka.

The Guide Dog

The Guide Dog

Seuraavaksi matka jatkui suomalaisille kielikursseistaan tuttuun Brightoniin. Brighton on viriili opiskelijakaupunki ja lomakohteenakin riittävän mielenkiintoinen useamman yön stoppiin. Olutkohteena Brighton lienee etelärannikon mielenkiintoisin. Se on yhdistelmä vanhoja klassikoita (Dark Starin alkuperäinen panimoravintola Northern Star) ja moderneja olutravintoloita kuten CBC ja Brewdog-ketjun paikat. Vanhassa Prince Albertissa pitää käydä, koska sen seinässä on Banksyn graffiitti “Suutelevat poliisit” (tosin enää replika, alkuperäinen myytiin jenkkeihin). North Laine on paikallinen brewpub, jossa mukava määrä omia oluita. Hand In Hand on aiemmin ollut panimoravintola, nyt “vain” äärimmäisen viihtyisä pubi Brightonin Kemptownissa. Brightoniin voisi joskus olutmielessä palata uudelleenkin.

Tankkeja, Laine's

Tankkeja, Laine’s

Ennen siirtymistä Lontooseen teimme pikavisiitin Canterburyyn (yksi yö). Canterburyssa olen joskus käynyt olutfestareilla (juttuakin saattaa löytyä blogista), mutta vanhassa kaupungissa en. Se on varsin mielenkiintoinen kuuluisine katedraaleineen. Sen sijaan olutkaupunkina Canterbury ei ole kummoinen. Siellä kannattaa käydä Foundryn brewpubissa, jossa on laaja valikoima Canterbury Brewersin oluita ja varsin hyvä ruoka.

Lontoo

Lontoossa on nykyään olutmielessä mukava käydä. Vielä 10 vuotta sitten kaupunki tarjosi kyllä komeita perinteisiä brittipubeja, mutta kokoonsa nähden se oli vaatimaton kaupunki uusien oluiden bongarille. Nyt tilanne on toinen ja Lontoosta on tullut tällä vuosikymmenellä luultavasti Euroopan mielenkiintoisin olutkaupunki. Uusia baareja ja panimoita avataan harva se viikko. Valikoimaa riittää ja iso osa vanhoistakin paikoista on pitänyt pintansa. Humalablogi on käsitellyt Lontoota ennenkin: 2011 ja 2009. Kaupungissa olen viimeisen 10 vuoden aikana käynyt kuitenkin noidenkin lisäksi muutaman kerran.

Pari vuotta sitten suoritin ensimmäistä kertaa “Bermondseyn olutmailin”. Siitä piti tehdä blogauskin, mutta se jäi kiireiden takia piirustuslaudalle. Nyt suoritin olutmailin “väärään suuntaan” aloittaen Fourpurelta ja päättäen Southwarkin panimolle. Joku on näköjään tehnyt kohteista Googleen kartankin. Viime kesänä uusina juttuina aiempaan oli UBREW, joka tarjoaa kotipanijoille fasiliteetit oluenpanoon. Lisäksi paikalla on lauantaisin auki oleva baari, joka myy muutamasta hanasta erilaisia vierailevia oluita (ei siis omia keitoksia). Alueen kuuluisin panimo Kernel ei toimi nykyään enää baarina, mutta on auki lauantaisin myyden pulloja ulos. The Bottle Shop taasen on pullokauppa, jossa on myös baari. Suoritin mailin yksikseni niin, että nautin joka paikassa yhden oluen. Se teki suorituksesta riittävän “iisin”.

Lontoossa oli pari klassikkopaikkaa, joissa vuosien varrella ei ole tullut käytyä niin nyt päätin paikata tilanteen. Euston Tap on pikkuruinen “kaariholvien” alla oleva mielenkiintoisesta olutvalikoimastaan tunnettu paikka lähellä Eustonin asemaa. Erikoinen pubi, joka kannattaa tsekata. Uutiset kertovat, että baari on laajentunut lähistölle ilmeisesti pömpeliin joka tunnettiin aiemmin Cider Tapina. Southampton Armsissa oli vanhan kunnon pubin tunnelmaa ja loistava olutvalikoima. Porukkaa oli mukavasti, mutta takapihan patiolla oli kiva särpiä tuoppiaan. Myös Eustonissa sijaitseva Bree Louise oli aikoinaan kaikilla top-listoilla mitä kunnon olutpaikkoihin tuli. Nyt se oli hiukan nuhruinen, palvelutasoltaan ketjupaikantuntuinen vanha pubi, jossa oli huomattava määrä gravity cask -oluita tarjolla. Bree Louisista ei tullut mitenkään suosikkia minulle. Nämä kolme olivat siis vanhoja klassikkopaikkoja. Uusia tulee koko ajan. Esimerkiksi tässä TimeOutin artikkelissa on useampi, jotka täytynee tarkistaa ensi kerralla.

Yksi Lontoon vierailun pääkohteista oli sattumalta samaan aikaan ollut Ealing Beer Festival. Jo perinteinen ensi kesänä 27. kertaa järjestettävä real ale -festari pidetään kivassa puistossa läntisessa Lontoossa, Ealingissä. Ealing Commonin ja South Ealingin metroasemilta on pieni reippailu pelipaikalle. Tämän kesän tarjontaan pääsee vielä tutustumaan festareiden kotisivuilla. Kiva oli, että nykyään saa myös kolmasosapintin annoksia niin pääsin tutustumaan mahdollisimman moneen itselleni uuteen panimoon. Festarikansasta suurin osa oli vanhempaa herrasmiestä, hipstereitä ja metsuripartoja ei näissä kemuissa juurikaan näkynyt. Alan puritaaneille tuntui tärkeää olevan mm. että riili on kirkasta – osassa luki caskin yhteydessä “naturally cloudy” = ei ole pilalla!

Yhdessä uudessa panimossakin tuli Lontoossa käytyä. Whitechapelissa Devonshire Squarella on Pittcue-niminen ravintola, joka toimii Alphabeta Breweryn panimoravintolana. Tienoo näytti varsin uudelta liikekeskukselta. Eksyin paikalle puolivahingossa kun etsin olisiko lähistöllä panimoravintoloita. Pittcue oli hiukan “upscale”-ruokapaikka, jossa kuitenkin oluita olisi varmaan pystynyt baaritiskiltäkin tilailemaan. Mitään kovin ihmeellistä kamaa ei tarjolla ollut, joten käyntisuositus vain jos satut Whitechapelin nurkilla hengailemaan muutenkin.

Siinä oli pääpiirteissään viime kesän olutreissu. Blogausta aloin kirjoittamaan lokakuussa ja sain sen valmiiksi vuoden 2016 viime metreillä, jolloin ihan kaikki asiat eivät enää olleet tuoreessa muistissa. Seuraavakin reissu on jo tiedossa – helmikuussa suuntana jälleen Pohjois-Amerikka. Siitä kuulunee lisää sitten ainakin Facebookin puolella.

Foundry, Canterbury

Foundry, Canterbury

Kokemuksia Alkon verkkokaupasta

Alko verkkokauppa kuvakaappaus

Marraskuussa se sitten tapahtui! Alko avasi pitkään kohutun oman verkkokauppansa. “Ihan täysverinen” verkkokauppa ei kuitenkaan ole vaan tilatut oluet menevät noudettaviksi tilauksessa valittuun Alkoon eivätkä tupsahda kotiovelle asti. Etuna kuluttajille eri puolella Suomea on kuitenkin se, että Alkon koko valikoima on nyt näpeissä saatavilla omaan lähipitkäripaiseen.

Alko avasi verkkokauppansa hiukan salaa ja yllättäen ilman suurempia ilotulituksia marraskuun loppupuolella. Yhtäkkiä sivut olivat vaan muuttuneet verkkokaupan sisältäviksi ja designiltaan hiukan erilaisiksi. Rekisteröityminen Alkon uusille sivuille vaatii ensin tunnistautumisen pankkitunnuksilla. Sen jälkeen myöhemmin kauppaan pystyy kirjautumaan sähköpostiosoitteella ja salasanalla. Näppäränä poikana tein ensimmäisen tilauksen heti kun verkkokauppa aukesi: 11 pullon erä maksettiin verkkopankissa saman tein ja tilausvahvistus ilmoitti: “Nouto myymälästä (toimitus yli 4 arkipäivää)”. Oli kerrankin helppo naputella ostoskoriin ne uutuus- ja kausioluet, joita ei muuten lähialkon saatavuusvalikoimassa näkynyt. Muistan kyllä, että tilausvaiheessa jotain tuotetta ei luvattu toimittaa heti …

Aikaa kului ja aloin tarkemmin katsomaan mikä mättää omassa tilauksessani. Huomasin, että syypää täytyy olla Humaloven Winter Moo, jota sillä hetkellä Alko lupasi verkkokauppaansa 11.12.2016. Kyseistä tuotetta olisi kyllä ollut toisella puolella kaupunkia olevissa Alkoissa, mutta ei tässä kävelymatkan päässä olevassa. Itse asiassa Alkon saldojen tarkastelu osoitti, että olutta oli satoja pulloja eri Alkojen hyllyillä ympäri maata, mutta keskusvarastolla sitä ei ollut. Selvisi, että verkkokaupan saatavuus ja myymäläsaatavuus ovat kaksi eri asiaa. Vanha kunnon myymäläsiirto ei enää päde uudessa verkkokaupassa. No, päätin odottaa 11.12.2016, koska silloinhan Winter Moota taas tulisi. Selvisi nimittäin, että tilauksesta yksittäistä pulloa ei voi peruuttaa vaan peruuttaa pitää koko tilaus ja sitten odotella rahojen palautumista tilille.

Sillä välin 5.12. sain vihiä IRC-kaveriltani varhain aamulla, että Viskin Ystävien Seuran ja SMWS:n erikoispullote Highland Parkin 13-vuotiaasta single caskista oli ilmestynyt verkkokauppaan. Tilasin yhden pullon edulliseen 99 euron hintaan aamulla kello 7:49. Hyvä oli, että tein sen heti aamulla ennen töihin lähtöä, sillä yhdeksään mennessä koko erä oli myyty. Alkon verkkokaupan erikoisominaisuuksiin ei kuulunut varastosaldon seuraaminen, sillä HP:itä tilattiin satoja pulloja yli varastosaldon! Ilman jääneille on sittemmin tupsahdellut korvauksena lahjakortteja. Olisi siis kannattanut tilata toisen kerran myöhemmin samana aamuna niin olisi saanut seuraavasta tilauksesta 20 euron alennuksen …

11.12. oli ja meni. Winter Moon kohdalle ilmestyi, että se on tilattavissa 25.12.2016. Mitä ihmettä! No siinä välissä ehti HP-pullo tulla paikalliseen, joten pääsin kuitenkin testaamaan noutoprosessia. Homma menee käytännössä seuraavasti: kun tuote saapuu omaan Alkoosi siitä tulee sinulle kännykkään tekstiviesti. Alkoihin on ilmestynyt erillinen noutotiski tilatuille tuotteille. Mene tiskille mukanasi tilausvahvistussähköposti, jossa on mainittuna tilauksen numero sekä henkkarit. Alkon myyjä näpyttelee kännykän appiin tilausnumerosi, jonka jälkeen saat tuotteen. Kuulemma samaan appiin kirjataan saapuvat tuotteet ja tekstiviesti lähtee silloin automaattisesti tilaajalle. Paitsi, että on myös tapauksia joissa tekstiviestiä ei ole saapunut vaikka tuote onkin omaan Alkoon tupsahtanut. No, joka tapauksessa olin nyt onnellinen Highland Park -pullon omistaja. Oluet odottivat edelleen tuloaan.

Alko verkkokauppa Highland Pak

Mutta oluttilaus alkoi täyttää kuukauden niin päätin tiedustella tilannetta asiakaspalvelusta sähköpostitse. Sieltä hiukan yllättäenkin Juuso vastasi saman päivän aikana ystävällisellä meilillä:

kiitos viestistäsi. Tilauksessasi on ollut tuotteita joiden kohdalla on ollut käsitykseni mukaan ongelmia tuottajan puolella ja osa on hypännyt rajoitukselle tilaamisen jälkeen eikä niitä ole varastolle saatu, eikä tilausta siksi ole voitu toimittaa. Pahoitteluni että tässä on ollut suurta viivästystä. Selvitin asiaa ja tilauksesi on eilen lähtenyt matkaan ja saapunee tänään tai viimeistään huomenna!

Eli Winter Moota olikin saatu laatikkoon vaikka sitä ei ollutkaan saatavilla verkkokaupasta! Tarkistin myös Winter Moon tilanteen ja nyt verkkokaupassa luki sen olevan saatavilla 1.1.2017 … Lopulta kaikki oli hyvin ja sain haettua olueni paikallisesta Alkosta yhden kuukauden ja yhden arkipäivän päästä tilauksen maksamisesta. Prosessi sujui samalla tavalla kuin HP-pullonkin kanssa (no henkkareita ei tarvittu kun Alkon tyttö muisti minut). Nyt tuotteet olivat vaan isommassa laatikossa. Oli oikein hilpeää kantaa kilisevää laatikkoa halki täynnä olevan Sokos-tavaratalon. Jaa että miksi kilinää? No koska Alkon pakkausmenetelmä on varsin “ilmava”. Laatikko ei nimittäin sisällä mitään pehmusteita. Oluiden päällä oli kuudelle pullolle tarkoitettu “reikäpahvi” ja tollo paperia. Onneksi mitään ei ollut rikki ja se Winter Mookin löytyi laatikosta!

Alko verkkokauppa 1

Alko verkkokauppa 2

Alko verkkokauppa 3

Alkon verkkokaupan suurimpia ongelmia tuntuu olevan keskusvaraston saldot. Kuten edelläkin totesin, myymälöiden hyllyt voivat notkua jonkun tietyn merkin tavaraa, mutta verkkokaupasta sitä et saa tilattua. “Ei varastossa” olevien tuotteiden saatavuuspäivät tuntuvat tupsahtavan verkkokauppaan jonkinlaisella Stetson-Harrison-menetelmällä. Koska tuotteet maksetaan heti tilatessa, tämä tarkoittaa myös, että rahat on sidottuna kunnes tilaus joko tulee tai peruutetaan. Nyt seuraakin protip: tilaa Alkon verkkokaupasta oluesi pullo kerrallaan – tilaa yksi pullo, maksa, tilaa toinen pullo, maksa jne. Näin varmistat sen, että jos jollakin tuotteella on saatavuusongelmia, se ei jumita muita tuotteita. Erillistä tilausmaksua ei ole! Hauskaa verkko-ostamista!