Matka jatkui kohti itää ja saavutimme Atlantin. Pysähdyimme Virginian Norfolkiin, joka tunnetaan erityisesti laivastotukikohdastaan. Kävimmekin satamassa ihailemassa taistelulaiva USS Wisconsinia. Kävimme syömässä rannassa sijaitsevan Waterside Drive- ravintolakompleksin Blue Moon -“taphousessa”. Kuten nimestäkin pystyi päättelemään kyseinen paikka tarjoili Anheuser-Buschin tuotteita, mutta yllätyksekseni myös yhden tikin eli The Virginia Beer Co.:n Free Verse IPA:n hanassa. Ruoka oli hyvää ja palvelu ok, joten vierailu ei ollut turha. Waterside Driven keskellä on myös Starr Hill Market Bar -olutbaari, jossa on runsas hanavalikoima. Nyt kuitenkaan into ei riittänyt päivällä valikoiman tutkimiseen.
Norfolkista jatkoimme kohti Virginia Beachia, jossa hotellimmme sijaitsi. Koska oli maanantai, alueen panimoravintolat ja olutbaarit olivat lähes kaikki kiinni. Poikkeuksen teki alueen ehkä mielenkiintoisin panimo Commonwealth Brewing Company. Iso tilava panimoravintola, jossa käytetty paljon puuta ja panimolaitteisto esillä lasiseinän takana. Oluet olivat pääosin IPA-linjaa ja panimotuoreina ok juotavaa, joskaan ei elämää suurempia makuelämyksiä.
Virginia Beach on suosittu lomakohde, jonka alueella on varmasti satoja hotelleja. Meidän hotellimme sijaitsi noin 50 metriä rannasta. Tungosta hotellissa tai rannalla ei ollut, sillä lämpötilan lähestyessä nollaa ja tuulen ulvoessa Atlantilta, säätila oli varsin hyytävä. Olikin aika jatkaa kohti pohjoista eli Delawarea.
Siirtymä alkoi erittäin mielenkiintoisella kululla läpi 37 kilometriä pitkän Chesapeake Bay Bridge–Tunnelin. On varsin vekkuli tunne ajaa siltaa keskellä merta, joka yhtäkkiä muuttuu pinnanaliseksi tunneliksi. Tällaisia yhdistelmiä ei löydy kuin kymmenkunta maailmasta. Matkalla Delawareen ylitimme myös Marylandin osavaltiorajan, joka tuli tavallaan ylimääräisenä osavaltiona mukaan. Tätä lystiä ei tosin montaa mailia kestänyt.
Delaware on pikkuriikkinen osavaltio (kooltaan 49. ja asukasluvultaan 45. USA:ssa), joka kait tunnetaan lähinnä yritysten veroparatiisina. Olutharrastajille tuttu nimi on kuitenkin Dogfish Head, jonka innoittamana majoituimme Rehoboth Beachin pikkukaupunkiin. Alkuperäinen Dogfish Head Brewing & Eats -panimoravintola ei meinannut aluksi tarttua verkkokalvoille. Syykin selvisi: eihän se näyttänyt enää samalta kuin “kaikissa” valokuvissa. Viime vuonna oli avattu vanhaan osoitteeseen uusi ja uljas ravintola, joka olikin hieno puurakennus. Vieressä ilmeisesti oli vanha filiaali, jota rempattiin kait jonkinlaiseksi merchandise/warehouse-yksiköksi. Dogfish Headin oluita luonnollisesti paljon tarjolla ja sopivasti neljän oluen maistelusettejä. Panimoravintolassa on myös omia erikoisuuksiaan, joita saa vain sieltä.
Seuraava kohde oli sitten varsinainen Dogfish Headin panimo. Se sijaitsee ns. skutsissa, joten ilman omaa kuljetusta paikalla on vähintään haastavaa vierailla. Mennessä painoimme vahingossa ohi tieltä, jolle piti kääntyä, mutta onni onnettomuudessa: vaihtoehtoinen reitti toi meidät sattumalta Eagle Crestin pienlentokentälle. Ja mikäs siinä pellolla seisoi muuta kuin ihan aito Matti Suurosen Futuro-talo!
Dogfish Headin panimokompleksi on vaikuttava näky. Mistään kovin pienestä nyrkkipajasta ei siis ole enää kyse. Ja sijainnistaan huolimatta se on myös suosittu turistikohde. DFH:lla olisi ollut panimokierroksiakin, mutta en nykyään niillä juuri kierrä (=nähnyt yhden, nähnyt kaikki ja varsinkin kuullut jutut), joten keskityin panimon baarin hanatarjontaan. Hämmästyttävästi jokainen vierailija sai maistella neljä olutta ilmaiseksi! Koska meitä oli kaksi ja toinen oli kuski niin kahdeksan uutta Dogfish Headin olutta veloituksetta oli saldona. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu: ilmaisia lounaita ei ole ja sain panimon kauppaan tuhlattua viitisenkymmentä dollaria ostaessani oluita mukaan ja T-paidan. Varsinaisessa kaupassa myynnissä on vain siksareita, mutta maistelubaarin yhteydessä heillä on pienimuotoista vintage-oluiden myyntiä. Mukaan tarttuivat jo tuotannosta poistuneet pari vuotta vanhat Kvasir ja Positive Contact sekä hiukan vanhempi World Wide Stout. Hintoja en pitänyt mahdottoman pahoina: isot pullot viitisentoista dollaria. Sattumalta paikalla oli jotain kuukausittaista Twitter- tai Facebook-live-Q&A:taan pitämässä itse legendaarinen panimomestari Sam Calagione. Pääsin Samin kanssa vaihtamaan muutaman sanan. Tyyppi vaikutti hyvin samalta kuin televisiossa …
Delaware ei ole kuitenkaan vain Dogfish Headia. Paluumatkan varrelle osui peräti kolme taproomia: Crooked Hammock Brewery, Big Oyster Brewery ja Revelation Craft Brewing Company. Crooked Hammock oli hauska paikka, jossa sekä sisällä että ulkona oli kaikenlaista hullua krääsää. Ulkona oli vanha jeeppi, vessassa virveleitä jne. Oluista ei jäänyt lapsille kerrottavaa. Big Oyster oli oikeastaan kala- ja äyriäisruokapaikka, jonka yhteydessä panimo. Ruoka oli loistavaa ja muutamat heidän ipoistaan oli varsin maukkaita. Revelation oli sitten enempi autotalli-taproom-osastoa. Pieni baaritiski ahtaan panimon yhteydessä ja noin kymmenen omaa olutta tarjolla. Täällä juttelin panimomestarin kanssa hetken. Valitettavasti oluita ei päässyt varsinaisesti kehumaan.
Delawaressa alkoi matkan loppu jo häämöttämään. Vielä oli kuitenkin pari etappia kuljettavana ennen kotimatkaa …
PS: Matkoiltani postaan olutaiheisia kuvia Instragram-tililleni tbonefin.