Hyvää joulua ja maltaisaa loppuvuotta lukijoilleni. Nyt aaton kunniaksi lasissa Nøgne Ø Dark Horizon 2nd Edition, tämä kuuluisa 2007 pantu “salmiakkikossu”. Tuoksu on edelleen intensiivisen palaneen siirappinen, ehkä vähän kaakaoinen. Suuntuntuma paksu. Ensimmäisenä hyökkää alkoholi, sitten kaakao ja paahdettu mallas. Salmiakkikossusta salmiakki on taittunut pehmeämpään suuntaan, mutta kossuosasto on edelleen voimissaan. Ehkä ensi jouluna …
Humalablogisti ei ole saanut aikaiseksi tekstiä blogiinsa syksyn aikana ollenkaan. Kysymys on ollut lähinnä muista harrastekiireistä ja inspiraation puutteesta. Olutta on kyllä tullut juotua ja jopa ulkomailla (Portugali). Korjataan puute ja listaan seuraavassa syksyn aikana maistamiani kotimaisia uutuuksia, koskapa näitä arvioita ei ole missään muuallakaan. Nämä eivät ole missään nimenomaisessa järjestyksessä.
Hartwall Karjala Ykkönen
Tätä me just kaivattiinkin? Tuoksussa “pilsnereille” tyypillistä makeaa vierremäisyyttä. Luonnollisesti hyvin kevyt, kirpeä suuntuntu. Maku on myös makeahko, mutta enempi vetisen mauton eli samalla tästä puuttuvat useimmissa ykkösoluissa häiritsevät leipäiset sivumaut. Ei itse asiassa poikkea hirveästi jostain Olvin kevytoluista. Saunaoluena/lenkkijuomana varmaan kohtalainen, mutta itselle kyllä täysin tarpeeton tuote.
Bruuveri Savu-IPA
Sysilän kattiloista tällä kertaa normi-IPA:n sekoitettu savumallasta. Tuoksussa Bruuverille nykyään tyypillinen hedelmäinen humalaisuus yhdistyy hiukan tervaiseen savuisuuteen. Maku on myös hedelmäinen, tiukan katkeroinen ja humalat yhdistyvät maussa tervaan ja lakritsaan. Savu-IPA:ssa on hiukan enemmän alkoholia kuin useimmissa Bruuverin ipoissa on tapana ollut ja se tuntuu toimivan. Katkerot ja savu toimivat tässä erittäin hyvin yhteen. Ehkä syyskauden paras kotimainen.
Kievari Hyvä Tuomas 2012
Samean ruskean värinen olut. Kummallinen hiivaisen-vihannesmainen ja hiukan karamellinen tuoksu. Kevyt runko. Maussa kaikki Laitilan talonmaut pahassa – tunkkaista hiivaisuutta, hiukan karamellia ja loppuvedossa aavistus katkeruutta. Kokonaisuus hyvin sekava. Väittävät tämän olevan “Amerikan tyylinen ale”. Jonkinlaiselta aiempien vuosien kaltaiselta heikolta brown ale -suoritukselta tämä enemminkin tuntuu. Tuskin Eve tätä halusi, menee sinne Mämmioluen kanssa samaan luokkaan.
Ravintola Kirjakaupan Talviolut
Beer Hunters on tällä kertaa tehnyt naapurikapakalle talvioluen. Pari kertaa olla jo saatu aiemmin nautittua kesäversiosta. Sameahkon pähkinänruskea väri, ihan komea beessi vaahto tässä oluessa. Tuoksu ei ole kovin vahva, mutta puumaista humalointia ja karamellia siitä löytyy. Kevyehkö suuntuntu, kirpeillä hiilareilla. Jonkin verran karamelliä mallasrungossa, loppuvetäisyssä sitrusmaista katkeroa. Kyllä tämän Beer Huntersin 5%-kategorian olueksi tunnistaa. Harmiton sessio-olut, jonka tyylistä väänsimme panijan kanssa kättä, emme oikein kumpikaan keksineet lopulta mikä se olisi.
Vakka-Suomen Prykmestar Oktoberfest
Tätä tuli maistettua Jyväskylän Bricksissä hanasta. Jyväskylässä onkin nyt kaksi hienoa olutpaikkaa rintarinnan kun Bricksin seinän taakse avautui Harry’s. Harryssa oli komea rivi hanoja ja parikin riilipumppua. Pullopuolella näytettiin panostavan Mikkelleriin ja BrewDogin. Mutta asiaan. Tämä VASP:n kausituote on oktoberfestin kullankeltaista varianttia. Maltainen, hiukan tympeän kumimainen ja hiivainen tuoksu, mutta myös pientä sitrusta löytyy. Runko on tyyliin sopivasti normilageria tuhdimpi. Maku on maltainen, kukkaista sitrusta ja kaiken kaikkiaan hyvin saksalaista makumaailmaa. Mukavasti humalaa aavistus vielä jälkipotkussakin. Ei tällä kuuhun mennä, mutta kyllä Prykmestaria bratwurstin kanssa särpisi.
Humalablogisti on saanut uuden lähipanimon kun porilainen Ruosniemen Panimo on käynnistänyt tuotantonsa. Tämä toistaiseksi harrastuspohjalta pyörivä yritys on saneerannut panimotilat Porin Ruosniemeen. Se on hankkinut tuotantovälineensä Turun meijeristä, jonka vanhat laitteet muuntuivat modifioimalla Ruosniemen Panimo Oy:n oluen valmistukseen.
Sain tilaisuuden maistaa ja arvioida Ruosniemen Panimon ensimmäistä tuotetta, Pikkupomoksi nimettyä kuusiprosenttista pintahiivaolutta. Maltaansa panimo hankkii Viking Maltilta ja tässä oluessa on käytetty Pale Ale, Cara Plus 10 ja Crystal 100-maltaita. Humalina ovat amerikkalaiset Columbus ja Cascade. Lasiin kaatuu meripihkanvärinen, hieman samea olut. Vaahto on melko niukka, mutta on kohtuullisen pysyvä. Tässä käsipullotteessa tuoksussa on melko vahvoja käymisaromeja – rusinaa, hiivaisuutta ja ehkä jopa aavistus navettaa. Epäilemättä tuoreena hanasta tilanne saattaa olla toinen. Näiden hälvettyä esiin tulee karamellimaltaita ja kevyttä humalointia. Suuntuntuma on keskivankka, sellainen kuin kuusiprosenttiselta oluelta voi odottaa. Aluksi voi maistaa hieman karamellistä makeutta ja pähkinäistä maltautta. Oluen yleinen makuprofiili on leipäisen maltainen ja alkoholi puskee läpi myös jonkin verran. Humalakatkerot nousevat esiin jälkimaussa. Maku on myös aavistuksen rusinainen, joka saattaa ehkä kertoa jotain siitä miten loppuun olut on käynyt, en osaa sanoa. Yllättävää on, että vaikka tässä on käytetty klassisia amerikkalaishumalia, vaikutelma on hyvin brittiläinen. Maltaisuudessaan se tuo mieleen enemmin englantilaistyypisen ESB:n kuin vahvan American Pale Alen.
Pikkupomo on lupaava uuden panimon ensimmäiseksi olueksi. Vahva APA on kaupallisesti ja teknisesti haastava avaus. Varsinaisia virhemakuja ei löydy, joten kyllä tätä kelpaa laittaa myyntiin. Kuten kulunut sanonta kuuluu: “tästä on hyvä jatkaa” ja parantaa. Pikkupomo tullee tarjolle ainakin Porin seudulle aivan näinä aikoina.
Pitkästä aikaa tässä blogissa on olutarvio. Tällä kertaa arvion kirvoitti hieman erilainen lähtökohta: sain ilmaista olutta. Niin, alkuun pitää laittaa sopiva disclaimer, koska oluen teettäjä lähestyi humalablogistia tarjoten maistiaisia. Eipä ole siis turhaan tullut kirjoitettua seitsemän vuotta olutblogia kun jo nyt sain ilmaisen tuotenäytteen :) Kyseinen olut on Stadin Panimon Reaktorille panema Hello World single hop ale. Olen vieraillut sekä Stadin Panimolla että nauttinut ilmaisia virvokkeita Reaktorin saunatiloissa (tapaus ei liity tähän olueen vaan tapahtui vuosia sitten), joten objektiivisuuden voi heittää romukoppaan – mutta tiedättepä lähtökohdat. Reaktor on helsinkiläinen IT-alan yritys, joka on monasti palkittu Suomen parhaana työpaikkana.
Hello World -olut on Stadin Panimolle tyypillinen 4,5-prosenttinen single hop pale ale. Tämän oluen erikoisuus on, että siinä on käytetty Cascade-humalan Uudessa-Seelannissa kasvatettua ns. NZ Cascade -versiota. Tietääkseni tämä on ensiesiintyminen suomalaisessa oluessa. Oluen speksit muistuttavat erehdyttävästi SOPP-tapahtumassa tarjoiltua New Zealand Pacific Pale Alea, joten oletan nauttineeni tätä Turussa viikko sitten hanaversiona. Ibuja oluella luvataan olevan 35.
Olut on pale alelle tyypillisen vaalean oranssi, hieman samea. Vaahtoa on melko vähän, pullon pohjalle ei jää hiivaa. Tuoksussa on kukkaisuutta, hiukan aprikoosimarmelaadia ja jonkinlaista hiivaisuutta. Runko on kevyt, kuten näissä Stadin maitokauppavahvuisissa oluissa on ollut tapana. Maku on hedelmäinen ja näissä NZ-humalissa nuo hedelmät ovat tavallisesti eksoottisia: passion- ja kiwihedelmiä. Cascadesta muistuttaa sitrusmainen hapokkuus. Loppumaku on melko lyhyt, hiukan kirpeää hedelmää jää viipyilemään kitalaen etuosaan.
Hello World menee oluiden “ihan kiva”-osastolle. Stadin Panimo on onneksi päässyt eroon hiilihappo-ongelmistaan (siis hiilihapon puutteesta), mutta joku viimeinen silaus vaivaa näitä panimon maitokauppaoluita. Niistä puuttuu se viimeinen potku ja humalan rapsakka loppupuraisu. Sellaista kun kuitenkin löytyi Stadin Alko-vahvuisista hienoista Amber IPA- ja Amber Lager -oluista. Luonnollisesti kaikki humalatkaan eivät aina toimi single hoppeina (=ainoana käytettynä humalalajikkeena) parhaalla mahdollisella tavalla. Käyttötarkoitukseensa tämä on kuitenkin melko hyvä olut. Oletan nimittäin käyttötarkoituksen olevan pääosin sauna- ja illanistujaisoluena toimiminen. Löyly ja makkara toiminevat Hello Worldin kanssa mainiosti.
Reaktorin mukaan Hello World -olutta myydään yksinoikeudella ravintola Stone’sissa Helsingissä ja pullotettuna hyvinvarustetussa saunatilassa pääkaupunkiseudulla.
Olen nyt maistellut kaikki Alkon juhlavuoden erikoisoluet. Osa oli toki ennestään tuttuja, mutta nekin tuli uudelleenmaistetuiksi samalla. En tehnyt näistä vanhoista tutuista mitään tarkkoja kirjallisia muistiinpanoja tai numeroarvioita, joten käyn tässä oluet läpi vain muutamalla luonnehdinnalla. Listaus on karkea paremmuusjärjestys.
Malmgård Huvila X-Porter
Tämä vanha tuttu (ei siis todellakaan mikään uutuus) oli ennakkosuosikki paalupaikalle ja sen se myös lunasti. Paahdetun suklainen ja leipäinen porter, joka muistuttaa hiukan balttiporttereita. Tosin baltit ovat lagereita ja tämä panimo tekee ainoastaan pintahiivaoluita. Sopisi hyvin Alkon vakiovalikoimaan.
Stadin American Amber IPA
Valikoiman yllättäjä. Tässä oluessa Stadi välttänyt sen joitakin oluita aiemmin vaivanneita ongelmia: hiilihappoa on riittävästi ja humaloinnissa on riittävä terävyys ja tuoreus. Kyseessä on amerikkalaistyylinen amber ale (tai IPA), jossa karamellimainen makeus yhdistyy tasapainoisesti pihkaiseen humalointiin. Ei ehkä kaikkein persoonallisin olut, mutta tässä seurassa ehdottoman hyvä tuote. Oluesta on muuten Alkossa kolmea eri keittoa (#413-415), joissa huhujen mukaan on hieman erilainen resepti. Erot tosin lienevät hyvin pieniä.
Laitilan Kukko Pils Kellariolut
Laitilan Vahvan Pilsin suodattamaton versio jäljittelee saksalaisia kellarioluita/zwickeleitä. Perusvarma esikuviensa mukainen olut, joka yllättäen maistuu aika paljon joiltakin saksalaisilta luomuoluilta. Maussa on jonkin verran “liimamaisuutta” – uskon, että keskiolutvahvuisena tämä olisi maistunut vielä enemmän. Ainakin itse pidän normaali-Kukko Pilsiä Alkon versiota juotavampana. Näin korkealla listalla, koska tätä voisin ostaa uudelleen.
Beer Hunter’s Mufloni IPA
Beer Hunters on lyönyt itsensä läpi erityisesti jenkkityylisillä bittereillä ja ipoilla. Tässä juhla-ipassa on haettu perinteistä britti-ipaa, koska mukana on Goldings- ja Challenger-humalaa. Lopputulos on Huntersin mittakaavalla vaisuhko, “ihan kiva”-osastolla vaikka tuotteessa sinänsä ei ole vikaa. Oliskohan nyt käynyt niin, että näistä humalista ei vaan irronut potkua niin paljon kuin piti. IPA jota mummosikin joisi?
Teerenpeli Kaurakaapo
Teerenpelin kaurastoutia oli hanaversiona jo viime kesänä tarjolla mm. SOPP:ssa. Pulloversiona olut on tullut hiukan simppelimmäksi ja tuoksussa oli jotain kummaa metallisuutta. Teerenpelin oluet ovat aina olleet hyvin tehtyjä, mutta liikaakin suuren yleisön makuun sovitettuja. Niin tämäkin. Kaurakaapo voisi olla hyvä olut ruuanlaittoon – niihin resepteihin, joissa käytetään “jotain tummaa olutta”.
Saimaan Marsalkka IPA
Tämä olut on “alan piireissä” saanut aika kovaa kritiikkiä. Ihmettelen hieman miksi, sillä kyseessä on aivan juotava IPA, jossa on mukavan greippinen humalointi. Prosentteihin suhteutettuna vetinenhän tämä on, mutta epäilen liikkeellä olevan pulloja, joissa on jotain vikaa. Sen verran kummia luonnehdintoja olen mausta lukenut.
Vakka-Suomen Prykmestar HunajaBock
HunajaBock on tässä valikoimassa melkoinen outolintu. Hunaja on tämä oluen juttu ja arvostan sitä, että tässä on käytetty oikeaa hunajaa ja se maistuu myös aidolta. Isossa osassa maistamistani hunajaoluista maku on tehty esanssilla. Kyllähän tätäkin olisi riittänyt pikkupullo.
Stallhagen India Pale Ale
Ahvenanmaan panimon IPA:a on jo jonkin aikaa ollut liikkeellä hanaversiona. Raanasta maistettuna olut yllättikin oikein positiivisesti. Maukkaan humaloitu IPA oli kyseessä. Mutta … tämä pulloversio on aivan eri planeetalta: vaisu tuote, josta raikkaus ja rapsakkuus ovat tiessään. Hanaversio on erään jakelijan kausituotteena juuri tällä hetkellä, joten kannattaa maistaa ja verrata jos eteen sattuu.
Lammin Sahti Juhlaolut
Jostakin luin, että tämä olut olisi samalla reseptillä tehty kuin aiempi Lammin Sahdin oma juhlaolut, mutta suodatettuna versiona. Maku ainakin on hyvin samanlainen. Kyseessä on tavallaan sahdin ja oluen hybridi, joka ei kuitenkaan onnistu tuomaan sahdin hyviä makuominaisuuksia Juhlaolueen. Mieleen tulee jotkut vahvat, mutta ei niin tasapainoiset belgityyliset alet. Suuntuntumakin on kumman flätti. Tällä voisi olla paikkansa ruokapöydässä, sessio-olueksi tästä ei oikein ole.
Nokian Keisari Juhla Ale
Nokian juhlaolut on porukan oudoin. Tuoksu on outo sekoitus hiivaa, karamellia, vihanneksia ja amerikkalaista humalaa – tuskin sellaisessa muodossa mitä panija on tavoitellut. Maussa on karamellia, hiivaa, koivunlehtimäistä yrttisyyttä sekä hentoa hedelmäisyyttä. Mitähän tyyliä tämä voisi edustaa? Tanskasta on silloin tällöin tullut samankaltaisia oluita. Niitä on yleensä kaupiteltu brown alena tai ESB:nä.
Viime elokuussa Porissa Panimoravintola Beer Huntersissa nautimme silloista maailman vahvinta olutta, todellista koholutta eli kärpännahkaan kiedottua BrewDogin The End Of Historya. Tällöin Poriin oli saatu hankittua luultavasti maailman viimeinen myyntipullo tätä 55-prosenttista mallasjuomaa. Kuten nimikin vihjaisi, oluen tarkoituksena oli lopettaa “prosenttisota” BrewDogin ja saksalaisen Kleinbrauerei Schorschbräun välillä.
“Sota” oli alkanut BrewDogin julkaistua joulukuussa 2009 32-prosenttisen Tactical Nuclear Penguinin, joka silloin oli vahvempi kuin itseään maailman vahvimpana oluena mainostanut Schorschbräun Schorschbock 31 %. Schorschbräun vastaus tuli välittömästi TNP:n jälkeen: jo samoin joulukuussa 2009 markkinoille tuli 15 pullon erä 41-prosenttista Schorschbockia. Tähän skottipoikien vastaus oli Britannia-Saksa-sotateemalla markkinoitu prosenttia vahvempi Sink the Bismarck! (katso hauska markkinointivideo). Toukokuussa 2010 Schorschbräu esitteli uuden tuotteensa: nyt eisbockissa oli 43-prosenttia ja sitä oli tehty jopa 250 pulloa. Tämän jälkeen sitten elokuussa 2010 BrewDog toi markkinoille noin tusinan pullon voimin peräti 55-prosentin The End Of Historynsa.
Vaikutti jo siltä, että sota oli ohi. Kunnes syksyllä 2011 tärähti Saksanmaalta: Schorschbräun “finis coronat opus” (=”loppu työn kruunaa”) täräytti peliin 57-voltin lukemat. Tätä olutta tehtiin kaikkiaan 36 pulloa, joista kolme saatiin hankittua Suomeen. Kuten The End Of Historyn kanssa aikoinaan (Beer Huntersin Mika tapasi BrewDogin James Wattin sattumalta HBF:llä), uusin vahvin olut saatiin Poriin melkoisten sattumien kautta. Ravintolan vakiosaksalaisasiakkaista erään isä asuu lähellä Schorschbräun panimoa ja häntä keksittiin käyttää kontaktihenkilönä panimolle. Kolmesta ostetusta pullosta epäonnisesti yksi joutui saksalaisen tullimiehen avaamaksi, mutta kaksi saatiin korkkaamattomina perille länsirannikolle.
Perjantai 13. päivä oli hyvä päivä avata tällainen übervahva olut. Ulkonakin oli melkoinen lumimyräkkä menossa. Kahdesta sentistä Schorschbockia ravintola pyysi 20 euroa, kohtuullista kun vertaa harvinaisiin viskeihin. Keraamisesta pullosta tarjoillun oluen väri oli meripihkaisen kultainen, lasia pyörittelemällä huomasi, että viskositeetti on melkoinen. Tämä ei näissä supervahvoissa oluissa ole mikään ihme, sillä ne valmistetaan jäädyttämällä ja poistamalla sen jälkeen jäätynyt vesi keitosta. Tuoksu oli hyvin leipäinen, ohrainen ja siinä ilmeisesti humala tuoksui vihannesmaisen ruohoisena. Luonnollisesti alkoholi oli myös merkittävässä roolissa ensi nuuhkaisuista lähtien. Olut oli äärimmäisen vaikeasti juotavaa. Se ei maistu “pontikalle” kuten monet ovat epäilleet. Se maistuu polttavan alkoholiselta, mutta samaan aikaan suuntuntuma on todella tukeva, siirappinen, koostumukseltaan kuin joisi hunajaa. Maku on hyvin leipäinen, rukiinen. Vaikka aavistus humalaakin puskee pippurisen alkoholin läpi niin tämä oli selvästi tuplapukkien sukua eikä niin humaloitu kuin End Of History tai varsinkaan Sink The Bismarck. Äärimmäisen vaikeasti nautittava tuote, jota kokeilin myös veden kanssa. Veden jälkeen maut olivat suunnilleen samanlaisia, mutta juotavuus parani alkoholisen polttavuuden pehmentyessä. Kaksi senttilitraa tätä monsteria oli riittävästi, mutta kannatti maistaa. Toivotaan kuitenkin, että olutsota olisi nyt ohi.
Clear deep amber-golden color, no head. Very bready, grassy – almost vegetably, woody-grainy aroma with lots of alcohol. Quite typical Schorschbräu aroma. Full-bodied. Sticky burning aggressive alcohol. Flavor is bready, woody, a bit honeyish and ryeish and very sweet. After blending it with water: ryeish, bready and grainy. Very sweet, alcoholic and not very balanced. And quite different animal than The End of History. (Schorschbräu Schorschbock 57% finis coronat opus 13.1.2012)