Olutmatkailua Puerto Ricossa ja New Yorkissa

DSC_0747

DSC_0071
Kahden viikon talvilomareissu sujui tällä kertaa ensimmäisen viikon osalta Puerto Ricossa ja paluumatkalla neljä yötä vanhassa tutussa New Yorkissa. Kummemmin lentoja kyttäilemättä tilasin ne ebookersin kautta. Samalla lipulla Helsinki/Finnair – JFK/Jet Blue – San Juan, PR/AA – JFK/Finnair – Helsinki maksoi noin 680 euroa ostettuna tammikuun alussa. Ei paha, pelkkään Nykiin olisi tuolloin päässyt alle 500 eurolla. Keskityn tässä blogauksessa alkoholiin ja jätän muun vähemmälle.

Puerto Ricoon piti lähteä, koska Puerto Ricon maapiste oli maistamatta. Lisäksi nettitiedot kertoivat, että pienpanimo-oluitakin saattaisi olla löydettävissä. Puerto Rico on USA:n autonominen alue, jonka valtakieli on espanja. Puertoricolaisia asuu muuten mantereella enemmän kuin saarella. Englannilla pärjäsi saarella kohtalaisen hyvin, varsinkin kun vielä ymmärtää auttavasti yksinkertaista espanjan matkailusanastoa. Puerto Rico tuotti kaltaiselleni reppureissaajalle siinä mielessä pettymyksen, että kaupunkien välinen julkinen liikenne oli käytännön olematonta. Kaupunkien välillä ei kulje mitään busseja, junista puhumattakaan. Ilman vuokra-autoa (kaoottisessa kaupunkiliikenteessä) ainoa mahdollisuus on käyttää kimppatakseja Públicos, joilla oli omat asemansa kaupungeissa. Tämäkään ei olisi ongelma, jos niitä käytettäisiin – nyt jouduimme odottamaan San Juan-Ponce -välillä kumpaakin suuntaan aamulla lähes kaksi tuntia, että Público-taksi tuli täyteen. Lisäksi majoitushinnat olivat kalliita, New Yorkissa majoitusta sai huomattavasti huokeammalla. Näin ollen nähtyä tuli pääosin kaksi kaupunkia: pääkaupunki San Juan ja eteläinen rannikkokaupunki Ponce.

San Juanissa tuli tietenkin baarien lisäksi käytyä kuuluisalla Bacardin tehtaalla. Aikoinaan Kuubassa perustetun Bacardin San Juanin tislaamo tuottaa 80% maailman Bacardista, loput tulevat Meksikossa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Mielenkiintoista on, että rommi lähetetään pullotettavaksi Floridaan, sillä Puerto Ricossa ei ole enää pullottamoa. Lyhyehkö kierros oli melko mainosmainen ja tiketti sisälsi yhden Bacardi Goldista väännetyn Cuba Libren. Ihan hyvää särvittävää …

Puerto Ricon olutmarkkinoita hallitsee Compañía Cervecera de Puerto Rico ja sen vaaleat lagermerkit Medalla Light ja Magna. Mutta kuten niin monessa paikassa muuallakin, Puerto Ricoonkin on perustettu parin viime vuoden aikana useita pienpanimoita. Ratebeerin tiedot olivat aiheesta varsin köykäiset, sillä lisäsin RB:hen itse kaksi uutta panimoa siellä aiemmin olleen kuuden sijaan. Netin perusteella maan länsiosassa olisi vielä lisää pienpanimoita ja perusteillakin tietenkin on lisää. San Juanin vanhassa kaupungissa sijaitsee Old Harborin panimoravintola, jonka tuotteita näkyi pullotettunakin siellä täällä. Itse ravintola tarjosi varsin keskinkertaista ruokaa eivätkä oluetkaan olleet kovin mielenkiintoisia.

Poncessa kaupungin parhaan paikan löysin googlamalla netissä “Ponce + cerveza artesanal”. Taska Gaussa oli tusinan verran hanoja, joissa oli myös puertoricolaisia pienpanimo-oluita (FOK Brewing, Boqueron). Pullopuolelta löytyi mukava valikoima jenkkioluita. Onneksi tuolla samalla google-haulla selvisi, että Poncessa oli aloittanut uusi pienpanimo ja älysin kysyä Señorial Brewingin El Vigia -olutta, jota oli pullossa saatavilla. Alkuillasta baarissa oli rauhallista ja molempina iltoina baarimikot olivat mukavia englantia puhuvia tapauksia.

San Juanin paras olutravintola on La Taberna Lúpulo. La Taberna Lúpulossa on hämmentävät 50 hanaa ja siihen toistasataa pulloa kylkeen. PR:n kaltaisessa vaalean lagerin maassa ei uskoisi tällaista kohtaavan. Lisäksi tämä vain iltaisin auki oleva paikka oli hämmentävän suosittu, maanantai-iltanakin väkeä riitti tuvan täydeltä vaikka ainoa varsinainen makro-olut hanoissa oli Birra Moretti. Hanoja dominoivat jenkkien käsityöläisoluet, mutta Lupolo oli paras paikka paikallisten hanatuotteiden bongaamiseen. Toinen paikka missä kävin useamman kerran oli Condadossa sijaitseva Stop and Go. Päivisin tätä juottolaa kansoittivat lähinnä epämääräiset turistit ja paikalliset juovot. Etuna oli kai se, että paikka oli auki jo aikaisin aamulla ja hintataso hämmästyttävän halpa. Stop and Gossa ei Old Harborin lisäksi PR-mikroja ollut, mutta yli sadan jenkki craft pullo-oluen valikoima. Tosin kahdella käyntikerralla olin ainoa ns. laatuoluita tilannut asiakas. Hintataso oli hämmentävä, sillä oluet maksoivat suunnilleen saman kuin viinakaupoissa. Terrapinia, Abitaa, Magic Hattia ja sen sellaista tuli juotua kolmen dollarin pullohintaan. Lisäksi piti juoda Samuel Adamsin Tasman Red, kun kerran 650 ml pullolle kertyi hintaa 3,25 dollaria. Condadon viinakaupoissa oli muutamassa (mm. H&R Food and Liquer) oikein mainio jenkkivalikoima. Ei mitään superharvinaisuuksia, mutta juuri niitä oluita, joita ei olutmatkaajana tule juuri mantereella ostettua, koska hyvistä paikoista löytää aina jotain mielenkiintoisempaa. Eli niitä oli hyvä särpiä hotellilla ennen nukkumaanmenoa (esim. Leinenkugelsin, Terrapinin ja Victoryn oluita). Mutta nyt oli Puerto Rico tullut nähtyä ja oli aika siirtyä New Yorkiin.

San Juanista lento New Yorkiin kesti vajaa neljä tuntia. Vaikka olinkin Nykissä viidettä kertaa niin metrokarttaa tuli luettua huolimattomasti ja löysimme itsemme väärän linjan päästä Jamaica Stationilta (“Brooklynin linjahan lähtee Jamaica Stationilta”). Nauratti vaan se, että ensimmäisen puolen tusinan aseman aikana olimme ainoat valkonaamat vaunussa. Ei kai se ihme ole jos Jamaican kaupunginosasta ovat kotoisin LL Cool J ja 50 Cent ja siellä on Cypress Hill -niminen metroasemakin? Ensimmäistä kertaa majoituin Brooklyniin ja luultavasti teen sen jatkossakin. Hyvätasoisen majoituksen sai 80 dollarilla/2hh aamiaisineen metroaseman vierestä ja alueella sijaitsi kävelyetäisyydellä monta mielenkiintoista olutkohdetta.

Brooklynissa tulikin vierailtua muutamassa uudessa olutpaikassa. Manhattanilla suosin sitten enemmänkin vanhoja tuttuja. Seuraavassa listamuodossa paikat joissa kävin:

Threes Brewing, Brooklyn: uusi muutaman kuukauden vanha panimoravintola, jolla kymmenkunta omaa olutta hanassa ja sekä mielenkiintoisia muita. Todella laadukas panimo – kaikki 8 maistamaani olutta olivat hyviä/erinomaisia. Mitään erityisia maisteluannoksia ei myyty kuin ensimmäisenä iltana pari pienempää lasia. No, piti sitten vierailla kahtena iltana, että sai yhtä vajaat kaikki maistettua. Keittiökonsepti oli mielenkiintoinen: kutsuvat vierailevia ravintoloita laatimaan ruokalistan ravintolapuolelle. Päätilan lisäksi löytyi pienempi baari ja huone (“Tiny Montgomery”), jossa toisena iltana luukutti joku hyvältä kuulostanut indiepumppu.
Rattle and Hum, Manhattan: vanha tuttu suosikki. Paikalla tutut 40 hanaa, joissa maantieteellisesti melko laaja olutvalikoima. Ei ehkä aivan niin mielenkiintoinen kuin joskus parhaimmillaan vaikka nykyään eurooppalaisia vähemmän kuin ennen. Newyorkilaisen Rushing Duckin oluita oli hanassa useampia. Ruokailun ja parin beer flightin laskuun oli ensimmäisellä kerralla lisätty automaattisesti tipit. Täällä tuli käytyä pikaisesti myös viimeisenä aamuna ennen lentokentälle lähtöä.
Mission Dolores, Brooklyn: tämä ei ollut kovin kaukana hotellilta, kuten ei Threes Brewing eikä Bierkraftikaan. Leppoisa olutluola tämäkin kuten Threes Brewingkin. Parikymmentä hanaa, joissa muun muassa kanadalaisia Howe Soundin ja Parallel 49:n oluita. Ja pitihän sitä ottaa Narragansett Lager, koska RB antaa siitä Rhode Islandin osavaltiopisteen …
Blind Tiger, Manhattan: vanha tuttu paikka tämäkin ja taaskaan matkakumppani ei saanut kahvia … Sitten viime näkemän olutvalikoima on vain parantunut. 28 hanaa ja muutamia caskeja tarjolla. Uusia panimoita minulle Peakskill, Beanery ja Greenpoint. Lisäksi piti juovota pari Bronxin panimon erikoisolutta (SMASH ja gravity caskista Spring Hopback Series – Cranberry). Boulevardin tap takeover oli tulossa tännekin kuten muutamaan muuhunkin paikkaan kaupungilla.
Bierkraft, Brooklyn: vanha tuttu olutkaupan ja kahvilan yhdistelmä. Ostin tällä kertaa oluet kotiinvietäväksi täältä, koska hotellilta ei tänne ollut kuin kilometri. Paikalta tyydin ottamaan hanoista vain Newburghin Black Öyster Cultin. Juttelin myyjän kanssa tovin. Malmgårdin oluita oli ollut tarjolla pari viikkoa aiemmin. Bierkraftilla on myös pieni panolaitteisto ja luvat myydä paikalla oluitaan. Nyt ei valitettavasti tarjolla yhtään olutta, seuraava olisi ollut valmis muutama päivä myöhemmin. Poislähtiessä kaveri antoi minulle vielä kaupantekijäisiksi Other Halfin tuoreen tölkki-Dipan, jota oli ollut mukana tölkittämässä.
The Ginger Man, Manhattan: päivällä Ginger Manissa oli hyvin rauhallista. Eli kannattaa käydä ennen kuin ihmiset pääsevät töistä. Beer flighteja on hyvä valita 74 hanan valikoimasta. Mielestäni Ginger Manin valikoima on parantunut parin vuoden takaisesta. Täälläkin näkyy se, että Nykin alueelle on parin viime viikon aikana perustettu kymmeniä uusia pienpanimoita. Olutlistalla muuten sanotaan, että he eivät tarjoile oluita lainkaan kertakäyttöisistä key kegeistä.
Tørst, Brooklyn: Tørst sijaitsikin sitten aivan toisella puolella Brooklynia kuin muut paikat joissa kävin. Edellinen käynti olikin kaksi vuotta sitten avajaispäivänä, jolloin torstaina puolilta päivin jonotin lumisateessa paikan aukeamista. Tätä kirjoittaessa olisi Tørstissa juuri kaksvuotissynttärit menossa. Evil Twin -tikkien suhteen valikoima oli nyt hieman tylsä, mutta olihan siellä mm. Evil Twin / Perennial Loomi Weisse ja Evil Twin Sour Bikini. Paikan erikoisuutena oli Lammin Sahti, jota uuden Olutpostin mukaan Kääriäisen Pekka oli käynyt B. Unitedin kutsumana panemassa OEC Brewingilla. Hyvää ja sahtimaista oli! Hauskasti taululla oluen nimenä luki Lammin Sahtioy. Myös Katajaolutta olisi löytynyt. Aiemmasta Tørstin takahuoneesta oli tullut Luksus, joka juuri sai kaksi Michelinin tähteä. Ovi oli päivällä kiinni, mutta paikassa ei voi olla kovin montaa pöytää, jos se on sama kuin entinen Tørstin takahuone. Tørstissa hieman kuvaa häiritsee se, että kun paikka on skandinaavisen hillityn hieno moderneine hanalaitteistoineen ja Michelin-tason ravintoloineen niin henkilökunta on pukeutunut risoihin farkkuihin, t-paitoihin ja paskaisiin lippalakkeihin.
Other Half, Brooklyn: muutama kilometri hotellilta ja Threes Brewingista. Other Half oli paikkana erikoinen: teollisuusrakennuksen kyltitön ovi johtaa panimon tap roomiin, joka on yksi huone. Huone on kooltaan ehkä puolet One Pint Pubista ja torstai-illalla täynnä porukkaa + yksi kissa. Other Halfissa sai tikkeriystävällisesti 4 ozin annoksia hintaan 3-4 dollaria. Vierailupäivänä oli Other Halfin Bretta Saisonin pullojulkaisu ja baarimikko antoikin minulle ystävällisesti siitä tyypit. Laadukkaita oluita täälläkin kuten Threesissä. Nämä kaksi olivatkin tehneet collabraation nimeltään Grand Scheme.

Hintataso on nykyään New Yorkissakin dollarin vahvan kurssin takia ja muutenkin oluiden osalta varsin korkea. Lisäksi tipit muodostavat tietynlaisen piiloveron, joka kannattaa aina huomioida hintoja miettiessään. Eli pörssi kuntoon, luottolimiitti täyteen ja Isoon Omenaan! Olutmatkaajalle ehdottomasti must-kohteita Yhdysvalloissa.

DSC_0178

DSC_0181

DSC_0214

DSC_1044

Olutmaana Albania

Birra Korçan vanha juliste

Birra Korçan vanha juliste

Albania on 2,8 miljoonan asukkaan valtio Adrianmeren rannalla. Aikoinaan maa oli maailman suljetuimpia kommunistivaltioita yhdessä Pohjois-Korean kanssa ja maan valtikkaa piti käsissään ensimmäinen pääsihteeri Enver Hoxha. Maa alkoi vapautumaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa Albaniasta tuli tasavalta. Viime kesänä Humalablogisti matkaili Kreikan ja Italian ohella Albaniassa. Maata voi suositella erityisesti balkanimeiningistä pitäville omatoimimatkaajille. Ihmiset ovat ystävällisiä ja maa lienee matkailijalle yksi Euroopan edullisimmista. Albania on olutmaana melko tyypillinen Balkanin edustaja: maassa on muutamia isohkoja, vanhoja panimoita, joiden tuotevalikoima muodostuu pääosin muutamasta erilaisesta vaaleasta lagerista. Artesaaniolutbuumi ei ole vielä tavoittanut Albaniaa, mutta muutamia panimoravintoloita on jo avattu Tiranaan.

Yleisin ja varmaankin suosituin olut on Birra Malton panema Birra Tirana, jota on saatavilla kaikkialla. Kyseessä on melko geneerinen teollinen bulkkilager, joka ei eroa ainakaan hyvässä muista maailman vastaavista tuotteista. Muita yleisiä oluita ovat muun muassa Birra Korçan Pils, A&B Grupin Norga, Stefani & Co:n Stela-oluet sekä Birra Kaon. Näistä panimoista ainakin Malto ja Korça on perustettu ennen toista maailmansotaa. Vaaleiden lagereiden lisäksi osalla on tummia oluita, joita albaniaksi kutsutaan nimellä Zezë. Ainakin se zezë, jota itse maistoin maistui aivan kotikaljalta tai kvassilta. Tiranassa paremmista ruokakaupoista saa ostaa myös tunnettuja olutmerkkejä maailmalta (Chimay, Paulaner jne.). Etelä-Albanian lomakaupunki Saranden erikoisuutena olivat kreikkalaiset oluet. Eräästä pikkuruokakaupasta löytyi esimerkiksi Kreikan Lidlille tehtyjä saksalaistyylisiä oluita. Kreikan Korfu onkin aivan pienen lauttamatkan päässä Sarandesta.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.


Ensimmäinen kahdesta panimoravintolasta, jossa Tiranassa kävin, oli viime vuonna auennut BrauHaus osoitteessa Reshit Collaku 38. Paikka löytyi helposti, mutta hetki meni ravintolan paikallistamiseen. Ulko-ovessa ei nimittäin ollut mitään kylttiä ja portaatkin veivät alas kellariin! Joku olutaiheinen tarra lopulta paljasti paikan. BrauHausissa tuli syötyä ja juotua paikan omat oluet, joita oli neljää erilaista (vaalea ale, tumma olut, vehnäolut ja bock). Paikan laitteisto oli uutuuttaan kiiltävää, paikka isohko saksalaistyyppinen oluthalli ja palvelu sekä ruoka erinomaista. Vanhan liiton miestarjoilija puhui erinomaista englantia ja hinnat olivat suomalaiselle naurettavan edulliset: olutsämpleri, yksi iso olut, vesipullo ja kaksi lounasannosta maksoivat luokkaa kympin. Oluista ei ole paljoa kerrottavaa – melko tyypillisiä panimoravintolatuotteita, hiukan “kotiolutmaisia”, mutta ilman pahoja virhemakuja. Makuprofiililtaan kovin varovaisia.

BrauHaus oli paljastunut minulle ennen matkaa googlailemalla, mutta toisen Tiranan panimoravintolan löysin vahingossa vasta matkan aikana. Kummankin olen itse mm. lisännyt Ratebeeriin. Svejk Beer Gardeniin törmäsin Yelp-sivustolla, jossa joku matkailija oli arvioinut paikan. Tämä ravintola olikin lopulta vain muutaman sadan metrin päässä hotelliltamme, mielenkiintoisesti nimetyn George W Bush Rrugan kupeessa. Svejk Beer Garden oli useamman ravintolan kompleksi, jossa keskiössä oli iso terassialue. Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa talon olutta, joista vaalea menetteli ruuan kanssa ja tummassa oli pientä happamuutta havaittavissa. Tarjoilijamme oli oikein kiinnostunut kuulemaan miltä oluet mielestäni maistuivat ja kumpi oli parempaa. Ruokailun jälkeen kävimme kuvailemassa ikkunan takaa panimolaitteistoa kun panimomestari huomasi meidät ja viittoili sisälle. Olutmestari ei puhunut englantia, mutta esitteli ylpeänä kanadalaista keittovälineistöä.

Yksi tulevista olutmatkailukohteista voisi olla Kosovo. Maan pääkaupunkiin Pristinaan on nimittäin avattu maan ensimmäinen panimoravintola Sabaja. Tiranasta menee päivittäin useita busseja Pristinaan …

Kannattaa lukea myös olutmatkailija Kaukon Albania-matkakertomus maaliskuulta 2011.

Suomen Olutexpo 2013

expoMenneenä viikonloppuna järjestettiin Helsingin Wanhassa Satamassa (Katajanokalla) ensimmäiset olutalan messut nimikkeen Suomen OlutExpo 2013 alla. Suomessa vakiintuneet olutmessutyyliset tapahtumat ovat tähän asti rajoittuneet Helsinki Beer Festivaliin (nimensä mukaisesti “festivaalit”, jossa oheisohjelma on iltamusiikkia) ja Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaan (suomalaiset pienpanimot framilla). Muut vastaavat ovat olleet joko pääosin ravintoloiden järjestämiä pienempiä tapahtumia tai historialtaan lyhytaikaisempia festareita. Uuden pienpanimobuumin myötä selvästi on nähtävissä kysyntää olutpanimoiden ja maahantuojien messuille. Ruotsissahan Stockholm Beer and Whisky Festival on järjestetty jo 22 kertaa ja on todella massiivinen messutapahtuma.

Olen takavuosina käynyt Wanhassa Satamassa messuilla useaan kertaan ja olin hieman epäileväinen tilan sopivuudesta olutmessukäyttöön. Paikalla saatoin todeta olleeni väärässä ja tilat olivat varsin toimivat Olutexpossa varsinkin nyt kun tupa ei aivan täynnä ollut. Wanhan Sataman tilat antavat hyvän mahdollisuuden erilaisten yleisöluentojen järjestämiseen ja Brewdogin tilaisuus ainakin näytti vetävän ison salin täyteen väkeä. Olutexpon käytännön järjestelyt sujuivat hämmästyttävänkin hyvin huomioon ottaen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta. Pienet puutteetkin saatiin korjattua lennosta expon aikana. Olutexpolla oli käytössä lasinvaihtosysteemi, jota en ole aiemmin tavannut. Se toimi oikein näppärästi: maistoit oluen ja sen jälkeen saatoit käydä lasinvaihtopisteessä vaihtamassa lasisi puhtaaseen. Normaali annoskoko oli 15 cl, joka on aivan hyvä messukäytössä. Toki vahvemmista oluista riittää usein pienempikin annoskoko. Lasimalli oli lähes identtinen tämän vuoden SBWF:n lasin kanssa, mutta OE:n lasi on blanko ilman logoja.

Paikalle oli saatu edustava määrä maahantuojia, joita viime vuosina ei esimerkiksi HBF:llä ole juurikaan ollut. Mukana olivat esimerkiksi Diamond Beer (kärkenään Beer Hunters, jonka porukkaa oli myös tiskin takana töissä sekä Brewdog, jolta paikalla oli pääpanija sekä Zarah-niminen markkinointityttö), Servaali (jolla kärkituotteena oli suodattamaton, pikkuisesta puutynnyristä ilmaiseksi(!) tarjottu Pilsner Urquell), BrewSeekers, Pikkulintu, Lasso Drinks, Nomad, Moestue & Cask Finland jne. Moestue & Cask Finland on uudehko peluri Suomen olutmarkkinoilla ja heidän ykköstuotteinaan olivat uuden ruotsalaisen pienpanimon CAP:n oluet. CAP:n pääosakas ja panija on Mattias Hammenlind, joka on kannuksensa hankkinut Sigtunan panimomestarina. Mattiaksen käsialaa on mm. Sigtunan Ace of Spades. Itse maistelin CAP:n oluet jo Tukholmassa syyskuussa, mutta paikalla olleilta ne saivat ylistäviä arvioita. Lähiaikoina CAP-oluet rantautuvat ensin Beer Huntersiin ja Pikkulintuun ja aivan kohta myös muualle.

Diamondilla oli vaihtuvissa hanoissa kovalaatuista tavaraa. Suomi-debyyttinsä teki muun muassa Evil Twinin Imperial Biscotti Break. Oli muuten hanasta paljon parempaa kuin vuosi sitten kun maistoin pullosta, joten laatueroa saattaa olla. Muista voisi mainita vaikkapa Mikkeller X-mas Porter Fra Til Via (From To Via) Cognac Barrel Agedin ja Beavertownin Black Bettyn. Beer Hunters tarjosi tiskillään mm. vintagetuotteita (Tyrni Lambic ja Pässinpää). Brewdogillakin oli pari erikoisuutta: kevyt, hapan Blitz Apricot ja Voodoo Doll IPA. Suomen Olutseuran alle olivat ryhmittäytyneet pienet ja uudet mikropanimot Rekola, Pyynikki, Ruosniemi ja aivan uusi “mustalaispanimo” Hatebrew. Valitettavasti Hatebrewn Pyynikillä pantu debyytti Imperialistisika oli melko flättiä ja muutenkin yrttisen kitkerää eli ei kovin onnistunut ensituote. No, tekivätpähän pojat ainakin festareiden puhutuimman oluen. Väkeä oli lauantaina päivällä sen verran maltillisesti, että jutustelu ständeillä henkilökunnan kanssa sujui vaivatta. Hiukan outo polettisysteemikään ei aiheuttanut sen suurempaa harmia.

Viskejä en messuilla maistellut, mutta maahantuojia oli paikalla runsaasti ja myös erilaisia viskitastingejä järjestettiin paljon. Beer Huntersilla oli mukanaan reilun kolmen vuoden ikään ehtinyttä Old Buckia, jonka erikoisuus on se, että se on kypsynyt samassa tynnyrissä, jossa aikoinaan ikäännytetttiin Plevnan Siperian Hanniku-versiota!

Itse osallistuin yhteen tastingiin: Pikkulintu järjesti neljän uuden Nøgne Ø-oluen maistelun, jossa oluita oli esitelemässä panimon perustaja ja panimomestari Kjetil Jikiun. Kjetililtä juttua riitti jatkuvana virtana koko 45 minuutin session ajan. Hän on aiemmalta siviiliammatiltaan SAS:n lentäjä. Samsoniten lentolaukku oli kuulemmat erinomainen maltaiden ja humalien kuljettamiseen jenkeistä kotioluttarpeisiin. Nøgne Ø:n tarina on mielenkiintoinen ja useimmista panimoista poiketen he valloittivat maailman ennen kotimarkkinoita vaikka alkuperäinen liikeidea oli totuttaa norjalaiset erikoisoluisiin. Vuonna 2008 Nøgne Ø:n tuotannosta meni 70 % vientiin. Nykyään vientiin menee määrällisesti saman verran, mutta se on enää 20 % kokonaistuotannosta – norjalaiset ovat vihdoin hullaantuneet Nøgne Ø:n oluisiin. Panimo myy myös kotioluttarvikkeita ja pitää panimokierroksia ja maistatuksia. Nämä kaikki auttoivat Nøgne Ø:n nousuun kotimarkkinoilla. Niin ne maistetut oluet olivat Nøgne Ø Imperial Premiant India Pilsner, Nøgne Ø Kriek Of Telemark, Nøgne Ø #1000 ja #1001. 20 euron hintaan tuo tilaisuus oli todellinen bargain.

Kaikkiaan todella hieno tapahtuma enkä ole muiltakaan kuullut kuin ylistäviä lausuntoja. Pienet puutteet ovat korjattavissa ja uuden tapahtuman kehittäminen paremmaksi on luonnollista kokemuksen kautta oppimista. Toivottavasti Olutexpo onnistui taloudellisesti ja saamme sille jatkoa ensi vuonna. Ehkä mitä itselle tulee mieleen lisätä olisi jonkinkaltainen “omatuontiosasto” HBF:n tapaan – obskuureja pienpanimo-oluita jonkin teeman mukaisesti. Tänä vuonna tuota en jäänyt tuota kaipaamaan, kun olin vain yhden päivän paikalla, mutta nyt olleella tarjonnalla ei ehkä kaikiksi kolmeksi päiväksi olisi tekemistä riittänyt. No ehkäpä tulevaisuudessa kotimaiset panimot alkavat valmistaa Olutexpoon omia festivaalispesiaalejaan, jotka lisäävät olutharrastajien mielenkiintoa entisestään.


Olutopas.infon OlutExpo-esittelyvideo.

Suosituimmat hakutermit:

Copenhagen Beer Celebration 2013

Surly
Tämä artikkeli on jäänyt julkaisematta vaikka naputtelin sen jo hyvän aikaa sitten. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Copenhagen Beer Celebration

Mikkellerin Mikkelin junailema Copenhagen Beer Celebration (myöhempänä CBC) järjestettiin tänä keväänä toista kertaa. Viime vuodesta poiketen nyt eri viikonloppuna kuin perinteiset Köpiksen Tanska-festarit. CBC:n konsepti on hieno ja Euroopassa luultavasti vähemmän harrastettu: paikalle on kutsuttu 30 huippupanimoa, jotka kolmessa viiden tunnin sessiossa tarjoavat jokainen kolme eri olutta, jotka vaihtuvat seuraavaan sessioon. Kaikki oluet kuuluvat sessiolipun (n. 60 euroa) hintaan. Näin ollen kaikkiin sessioihin osallistuen tarjolla on ainakin 270 erilaista olutta 5-10 cl annoksina.

Humalablogistilla ei ollut aikomusta festareille osallistua. Myytiinhän kaikki sessioliput loppuun hyvin nopeasti jo viime vuoden puolella. Keväällä kuitenkin kun varmistui, että töistä voisi pari ylimääräistä vapaapäivää irrota, niin alkoi panimolistaa selattuani halu osallistua kasvaa. Vai mitä sanotte festareista joilla ovat paikalla Mikkellerin lisäksi esimerkiksi Cigar City, Surly, Three Floyds, De Molen, Jester King, Westbrook, Anchorage, The Kernel, Firestone ja lisäksi mm. pienpanimot Japanista, Brasiliasta ja Kiinasta? Kyllä, alkaisitte hankkia virtsankarkaussuojia housukalustoonne. No laitoin tiedustelun kuukautta ennen festareita Facebook-ryhmään olisiko lippuja myydä. Kesti vain pari tuntia kun eräs jenkki tarjosi pinkkiä eli kaikkien kolmen session lippua “face value”. Kaupat tehtiin ja varmistin vielä järjestäjältä, että lippuni oli kosher.

Kööpenhaminaan saavuin torstaina, jolloin oli aikaa kiertää hieman olutbaareja. Melko lähellä B&B-majoitustani sijaitsivat minulle uudet tuttavuudet: jo kolmen vuoden ikään CBC-sunnuntaina ehtinyt Mikkeller Viktoriagade ja Fermentoren. Muutama sata metriä Fermentorenista sijaitsee vanha tuttu “kioski” Kihoskh, jonka lisäksi muissa olutkaupoissa ei käydä tarvinnutkaan. Suomalaisporukan kanssa pääsimme toisella Kihosk-käynnilläni jopa paikan kellariin, jossa on uskomattoman paljon hienoja oluita. Vinkki: kannattaa kysyä kellariin pääsyä.

Boxing Cat
CBC järjestettiin Sparta Hallenissa, joka sijaitsee jonkun urheilukentän kyljessä. Sinne kannattaa liikkua bussilla, sillä matkaa kumipyörilläkin on 15-20 minuuttia. Busseissa kuulutetaan aina seuraava pysäkki, joten ylivoimaisen vaikeaa kulkeminen pelipaikalle ei ollut. Hallilla eikun pinkkiranneke messiin ja jonottamaan. Jonottaminen (aukeamista odotellessa) sujui leppoisasti vanhojen Ratebeer-kavereiden kanssa haastellessa. Lauantaipäivällä samassa jonossa reitattiin myös ahkerasti oluita. Vanhoja juovotuttuja olikin Tanskan lisäksi mm. Englannista, Ruotsista ja Israelista. Israelista oli paikalla Barak (RB DSG), joka on töissä Tel Avivissa vain pienpanimo-oluita myyvässä olutkaupassa – kannattaa käydä jos siellä päin vierailette.

Festarin puitteet olivat hienot. Ajoissa tulemalla ei ollut vaikeuksia saada istumapaikkaa pitkiltä penkeiltä, joita oli hieman HBF:n tyyliin. Tarjolla oli oluiden lisäksi hyvää välipurtavaa: hot dogeja, currya, chili con carnea jne. Oluttiskeillä rahan tai polettien kanssa ei tosiaan tarvinnut sählätä, ja bajamajoja oli ulkona riittävästi. Tunnelma oli leppoisa, useimmilta panimoilla tiskin takana päivysti itse panimomestari. Panimomestareissa sanoisin, että heavy metal (mm. Surly, 3Floyds, Jester King) voitti lukumäärässä hipster-osaston (To Ol, Mikkeller, Against the Grain). Festareiden kohutuimpia oluita olivat 3 Floydisn Dark Lordit: tavan versio ja vaniljalla “pilattu”. Molemmat hävisivät tikkereiden suihin reilussa varttitunnissa. Muita huipputapauksia Euroopassa olivat Surlyn Darkness ja Cigar Cityn Hunaphu, josta oli tarjolla kolmea eri vuosikertaa. Tosin floridalaisten kaikki oluet olivat pullo-oluita. Alan miehet (ja naiset) tajuavat jo näistä oluista, että CBC:n valikoima oli todella huikea. Tähän lyödään vielä päälle vaikkapa vanhan Fanon panijan uuden Siren Breweryn uutuudet, harvinaiset Mikkellerit, Jester Kingin, Anchoragen, Against the Grainin, Westbrookin ja ja ja … loistavat oluet niin helposti parhaat festarit joilla olen saanut olla mukana. Näillä festareilla esim. BrewDogin oluet sijoittuivat huonoimpaan neljännekseen. Edellä mainitut eksoottisemmat pienpanimomaat eivät myöskään tässä seurassa kovin ihmeellisiä oluita tarjoilleet, mutta sitä paikkasivat kaikkien näiden innostunut ja sympaattinen henkilökunta!

CBC Tickers
Lauantaina kakkos- ja kolmossession välissä oli 1,5 tunnin tauko, jolloin porukat siirtyivät ulkotiloihin. Ulkona esiintyi uusi tanskalaisbändi Ring Them Bells. Heillähän on Mikkellerillä pantu olut, jossa on hyvinkin persoonallinen ja muistettava etiketti. Oluen sain ostettua Kihoskin kellarista! Ring Them Bells oli livenä aika huono, mutta myöhemmin kotona osoittautui ihan kuunneltavaksi Radiohead-kopioksi. Kuivin suin ei tauollakaan tarvinnut olla: joku ystävällinen kaveri tarjoili 1,5 litran pullosta Mikkellerin uusinta Stellaa.

Humalablogisti ei jaksanut aivan kolmannen session loppuun asti roikkua. Ensi kerralla ehkä riittääkin kaksi sessiota, mutta ensi kerta tulee aivan varmasti. CBC 2013 oli paras olutfestivaali, johon olen koskaan osallistunut!

Olutmatkailua: Boston, Massachusetts

Boston Beer Works

Boston Beer Works

Tänä talvena Humalablogistin talvilomailu ulkomailla rajoittui perhesyistä yhteen viikkoon. Viikko oli turhan lyhyt aika lähteä tutkimaan tropiikkia, joten kun Finnair tarjosi melko edullisia suoria lentoja itärannikolle. Matkakohteiksi valikoituivat vanha tuttu New York ja uusi tuttavuus Boston.

Boston on reilun 600000 asukkaan kaupunki ja New Yorkista katsottuna se sijaitsee, ehkä vähän yllättäenkin, koillisessa. Bussilla matka kestää pitkin moottoriteitä nelisen tuntia. Juna oli vienyt aikaa saman verran, mutta kun hinta on 4-6 kertaa kalliimpi niin päädyimme Chinatownista operoivaan kiinalaiseen bussiyhtiöön. LuckyStarin liput ovat 15 dollaria suunta ja busseissa on ilmainen WLAN!

Bostonista suomalaiselle tulee ensinnä mieleen ehkä bostoninkakku ja sitten jääkiekkoseura Boston Bruins. Useimmat tietävät myös Esko Ahon pesäpaikan Harvardin yliopiston sekä Massachusetts Institute of Technologyn. Molemmat sijaitsevat Bostonin esikaupungissa Cambridgessa. Bostonia pidetään Yhdysvaltain eurooppalaisimpana kaupunkina. Sen eteläinen osa on irlantilaisten jälkeläisten kansoittama South Boston, joka on päässyt populaarikulttuuriin irlantilaismafiosojen ansiosta. Kaupungin monet nähtävyydet liittyvät USA:n itsenäisyysaikaan, tärkeimmät niistä on linkitetty Freedom Trail -nimellä kutsuttuun reittiin.

Matkalla Samuel Adamsille

Matkalla Samuel Adamsille


Olutharrastajalle tuntevat Bostonin tietenkin Samuel Adamsin Boston Lagerista. Boston Beer Companyn perustaminen vuonna 1984 Jim Kochin johdolla oli yksi keskeisiä elementtejä USA:n viime vuosikymmenien pienpanimovallankumouksessa. Boston Beer Companysta on sittemmin kasvanut pörssiyhtiö, ja se on Yhdysvaltain suurin amerikkalaisomistuksessa oleva panimo. Samuel Adams Brewerylla (kuten Boston Beer Company tunnetaan) Bostonissa on maanantaista lauantaihin tunnin välein yleisölle avoimia panimokierroksia. Panimon lähelle pääsee kätevästi metrolla – asemalta on reilu 5 minuutin kävelymatka. Valitettavasti omalla vierailullani panimolla oli remontti menossa. Kierros typistyi maistelusessioon panimon tap roomissa. Panimotyöntekijä maistatti Boston Lageria, Alpine Springiä ja koe-erää panimon julkaisemattomasta Cascade Pale Alesta. Puhtaus ja tasapainoisuus ovat selvästi Samuel Adamsin tavoitteena. Juotavia, mutta hieman mielenkiinnottomia ne olivat panimotuoreinakin. “Kierroksen” jälkeen on mahdollisuus shoppailuun panimon myymälässä. Itselleni tarttui mukaan Barrel Room Collectionin kolme erilaista olutta “lahjapakkauksessa”. Ilmeisesti tämä 3 x iso pullo on Massachusettsin lain määräämä maksimimäärä mitä panimo saa myydä ulos. En ole varma, mutta sellaiseen käsitykseen ainakin tulin.

Bostonin ympäristössä on Samuel Adamsin lisäksi useita käsityöläispanimoita. “Sampan” jälkeen näistä selvästi suurin on Harpoon, joka on USA:n yhdeksänneksi suurin “pienpanimo”. Harpoonin tuotteita onkin saatavilla lähes kaikista olutravintoloista. Bostonissa ja Cambridgessä toimii myös useita panimoravintoloita. Näistä itselleni aiemmin tuttu oli Cambridge Brewing Company. Ravintola oli melko tilava ja sieltä sai talon oluita kätevinä maisteluannoksina. Lisäksi sisäänkäynnin vieressä oli myyntipiste, josta saattoi ostaa oluita kotiin vietäviksi. CBC:n oluet sijoittuvat “hyvää, muttei erinomaista” -osastolle.

Boston Beer Worksillä on useampi lokaatio. Kävin kahdessa, joista toinen oli historiallisessa keskustassa ja toinen Fenwayssa Boston Red Soxin stadionin kyljessä. Molemmat olivat melko isoja paikkoja, joissa omia oluita oli pitkälti toistakymmentä. Pyhän Patrikin päivän läheisyys näkyi neljänä “irlantilaiskausioluena”. Bostonin valikoima oli monipuolinen ja oluita myyntiin näppärinä neljän maisteluannoksen teisterinä (“pick any 4”). Webbisivujen perusteella panimolla on pari baaria myös Bostonin lentokentällä. Loganin lentokentällä on Ratebeerin perusteella myös Samuel Adamsin, Harpoonin ja Ciscon baarit. CBC:n ja BBW:n lisäksi Bostonissa on Rock Bottom -ketjun paikka ja John Harvards Brewhouse, joissa en ehtinyt käymään. Rock Bottom onkin tuttu jo Portlandista. Huomasin sellaisen myös Manhattanilla.

Boston on vilkas opiskelijakaupunki ja opiskelijoita olikin baareissa runsaasti. Kaupungissa on aika paljon hyviä olutravintoloita, joista ehdin muutamassa vierailla. Ratebeerin ykkönen on Lord Hobo, jossa on 40 hanaa. Tarjonta oli mielenkiintoista, paljon oman osavaltion tuotteita. Hobo näytti olevan myös suosittu ruokapaikka. Muutenkin trendi näytti olevan, että lähes kaikki söivät jotain vaikkei paikka ollutkaan puhtaasti ruokaravintola vaan olemukseltaan pubimainen. Tavallaan rähjäisemmän oloinen tapaus oli Bukowski’s Tavern. Tavernissa oli hyvää ruokaa ja erinomainen hanaolutvalikoima. Itse kävin Cambridgen lokaatiossa, Bostonin puolella on näköjään toinen. The Publick House sijaitsi Brooklinessa, yhdessä Bostonin monista esikaupungeista. Kompakti paikka oli aivan täynnä. Ruoka oli erinomaista – ehkä siinä syy suosioon. Olutlista oli hyvin belgipainotteinen. Tämä ei täysin ollut jenkkioluita metsästäneen Humalablogistin mieleen. Paikallisille tilanne oli tietenkin toinen. No, kyllä hanoista kuitenkin löytyi riittävästi paikallisiakin herkkuja.

Tavallisista ruokakaupoista ei oluita löytynyt – ainakaan niistä parista joissa kävin (toinen oli Whole Foods). Ilmeisesti MA:n lainsäädännön vuoksi myynti keskittyy erikoisliikkeisiin. Seutukunnan paras liike olisi Julio’s Liquors, joka kuitenkin sijaitsee Westboroughissa kaukana Bostonin keskustasta. Tällä kertaa itselläni ei ollut tarvetta sen kummempiin olutostoksiin (jotka hoidin New Yorkissa), joten vaihtoehdot jäivät kartoittamatta.

Boston on olutharrastajalle oikein hyvä vierailukohde. Mielenkiintoisia paikkoja on paljon: pari panimoa, joissa voi vierailla, useampi panimoravintola ja paljon paikallisia oluita laadukkaissa olutravintoloissa. Muutama päivä sujuu oikein leppoisasti ja Cambridgessä voi kokea leppoisan pikkukaupungin tunnelmaa vaikka ollaan suurkaupungin kyljessä.

Vierailu Ruosniemen panimolla

Viime lauantaina Porissa järjestettiin Ravintola Panimolla Suomen Olutseuran vuosikokous. Itsekin hieman autettuna (=taloudenhoitaja lähetti minulle laskun) maksoin muutaman vuoden tauon jälkeen SOS:n jäsenmaksun jo 4 päivää ennen kokousta. Ennen vuosikokousta Panimon kabinetissa Jouko Stenroos kertoi Porin Oluttehtaan ja erityisesti Porin oluen hanaoluen historiasta. Porin Oluen legendaarinen panimomestari Jori Orlo jutusteli omassa osiossaan oluen valmistuksesta ja mm. Mustan Hevosen syntyhistoriasta. Myöhemmin illalla Jori kertoi muun muassa ollessaan Carlsbergillä töissä (reilut 60 vuotta sitten!) työsuhde-etuihin kuului kuusi pulloa talon olutta – työaikana nautittavaksi. Jorilla ei kulutus ollut tanskalaisten luokkaa ja hän tekikin kauppaa ylimääräisillä pulloilla työtovereidensa kanssa. Tämän lisäksi päivittäin kello 1400 työnjohtaja avasi tynnyrin, josta olutta sai omaan astiaan!

Päivän ehkä odotetuin ohjelmanumero omalta osaltani oli vierailu “siihen toiseen porilaiseen pienpanimoon” eli Ruosniemen Panimoon. Panimo aloitti kaupallisen toimintansa viime vuonna ja nyt pääsin käymään tällä lähipanimollani, joka sijaitsee noin 5 kilometrin päässä Porin keskustasta Ruosniemen kaupunginosassa. Panimo on melko lailla keskellä pientaloaluetta vanhassa navetassa, jossa lehmiä pidettiin viimeksi kait 1970-luvulla. Toimintaa ryhmällemme esitteli yksi seitsemästä osakkaasta porilaissyntyinen Juha-Matti Karpale. Panimo on vielä harrastus perustajilleen, joista suurin osa ei asu Porissa vaan pääkaupunkiseudulla. Se sai alkunsa insinööritaustaisten osakkaiden kotiolutharrastuksesta. Tilat löytyivät perhepiiristä ja laitteisto modattiin insinöörityyliin vanhoista Turun meijerin tuotantovälineistä. Panimon keittokoko on noin 550 litraa. Monien kokeiluerien jälkeen heinäkuussa 2012 lanseerattiin panimon ensimmäinen tuote Pikkupomo, jota Humalablogisti pääsi maistamaan tuoreeltaan. Nyt valikoituihin olutravintoloihin on tullut panimon toinen tuote Piirimyyjä, joka on Pikkupomon tapaan tehnyt hyvin kauppansa ravintoloissa.

Karpale kertoi, että viime vuonna olutta valmistettiin noin 2500 litraa. Tänä vuonna pyrkimys on nelinkertaiseen määrään. Suunnitelmissa on osallistuminen Helsingin SOPP-tapahtumaan ja kahden APA:n jälkeen myös muutaman uudenlaisen oluen lanseeraus. Kavereilla tuntuu olevan hyvä meininki tekemisissään ja paikalla nautittu panimotuore Pikkupomo osoitti myös, että tuotetta on hiottu entistä parempaan iskuun sitten viime kesän. Ruosniemen Panimon oluille paras bongauspaikka on Porissa Pub Winston, jossa heillä on oma hanapaikka. Sen lisäksi oluita on satunnaisemmin ollut tarjolla pääkaupunkiseudun parhaissa olutravintoloissa kuten Pikkulintu, Gallows Bird, Viisi penniä ja One Pint Pub. Toivotaan, että tämän vuoden aikana oluita päästään nauttimaan laajemminkin!

Vierailun jälkeen Panimolla Heikkisen Mika kertoi Beer Huntersin kuulumisia – historiaa ja tuoreempiakin tapahtumia. Beer Hunters tulee olemaan mukana kaikissa tärkeimmissä oluttapahtumissa (HBF, SOPP Turku ja Helsinki sekä OlutExpo). Mika kertoi myös, että panimolle on tilattu uusi pullotuslinja. Sen ja uuden panimon myötä Huntersin oluiden saatavuus tulee parantumaan huomattavasti. Tuotantomäärän kasvaessa myös oluen hinnottelua saadaan kuluttajaystävällisemmäksi. Ilta päättyi St Patrickin päivän aattotunnelmissa Panimoravintola Beer Huntersissa. Itse jätin Guinnessit väliin, ja näin en joutunut kantamaan sitä typerää hattua kotiin :)

Suosituimmat hakutermit:

Mikropanimoita mikrovaltioissa: Humalablogisti Andorrassa ja Monacossa

Humalablogistin kesälomaretki suuntautui tällä kertaa tavanomaista kuivemmalle olutalueelle: matka kulki kahdessa viikossa Barcelonasta Etelä-Ranskan kautta Genovaan, Italiaan. Mutta koska olut on uusi viini niin ilman pienpanimoita ja mielenkiintoisia oluita ei tälläkään perinteisellä viinialueella tarvinnut olla.

Matkan kohokohtia oli vierailu kahdessa Europaan kääpiövaltiossa: Andorrassa ja Monacossa. Kun aiemmin olen jo käynyt Vatikaanissa, San Marinossa ja Liechtensteinissa niin tämä “mikroviisikko” on nyt sitten bongattu. Nykyisin Vatikaania lukuunottamatta (saksalainen paavi ei tykkää oluesta?) kaikissa muissa on panimo, Liechtensteinissa jopa kaksi.

Cerveses Alpha SL, La Cortinada (Ordino)

Andorran kääpiövaltiossa asuu 85000 ihmistä ja se on pinta-alaltaan reilut kaksi kertaa Helsingin maapinta-alan kokoinen. Vuonna 1278 perustetun ruhtinaskunnan erikoisuutena on kahden valtiopäämiehen malli, jossa muodollisina hallitsijoina toimivat Kataloniassa sijaitsevan Urgellin piispa ja Ranskan kuninkaiden jatkumona Ranskan pääministeri. Korkeuseroja maassa riittää ja se onkin Euroopan korkeimmmalla sijaitseva valtio.

Korkealla oli maan ainoa panimokin. Gepsini näytti La Cortinadan kylässä yli 1300 metriä merenpinnasta. Tässä pikkukylässä sijaitsee pienpanimo Cerveses Alpha. Paikalle pääseminen vaati 15 minuutin linja-autokyydin pääkaupungista Andorra La Vellasta hiihtokeskuksistaan tunnettuun Ordinoon. Sieltä taitoimme parin kilometrin loppumatkan kävellen upeassa vuoristomaisemassa. Google mapsin osoittama paikka panimolle oli hieman epämääräinen, mutta vaikeuksia ei lopulta ollut Alphaa löytää sillä se oli pikkukylän läpi kulkeneen tien varrella ensimmäinen rakennus vasemmalla.


Cerveses Alphan perustivat vuonna 2007 Antonio Medina ja saksalaissyntyinen Heiko Kirchner. Se on todellakin maan ainoa panimo – aiemmin maassa oli Xicota-niminen alan yritys, jonka toiminnan estivät viranomaismääräykset. Cerveses Alphan oluita on saatavilla lähinnä pullotavarana Andorrassa. La Cortinadassa panimolla on pieni kauppa ja maistelutila, jossa on mahdollista saada maistiaisia panimon pilsistä kegitavarana ja muita oluita pulloista. Alphan oluita näkyi myös muutamissa Andorra la Vellan ravintoloissa sekä yhdessä olutkaupassa. Koko valikoima on kuitenkin varmimmin bongattavissa panimolta. Panimo vaikutti hyvin pieneltä, ehkä porilaisen Beer Huntersin kokoiselta. Pullotuslaitekin oli hyvin samantapainen. Paikalla oli Antonio ja ilmeisesti hänen vaimonsa. Meidät otettiin vastaan innostuneesti vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Katalaanin kieli kun ei ole humalablogistin vahvinta osaamisaluetta ja englantia paikalliset osasivat muutaman sanan.

Oluiden lisäksi myynnissä oli muun muassa olutlikööriä ja joitakin paikallisia elintarvikkeita. Panimo tekee kuutta olutta: pilsiä (Tipus), suodattamatonta lageria (Especial Lager), vehnäolutta (Monjo Boig), imperial stoutia (Crepuscle), vahvaa bockia (Torrada) ja savuista red alea (Smoked Red Ale). Vaikka panimon porukka oli innostunutta ja sympaattista, niin valitettavasti oluet eivät olleet mitään makuelämyksiä. Pils kegistä oli ok, muut olivat aavistuksen happamia (joka viitannee hygieniaongelmaan) ja melkein kaikissa oli samantapainen omituisen ohut suuntuntuma alkoholiprosenttiin nähden. Tämä oli siis niitä panimovierailuja, joilla kiitettiin tarjoilusta ja pidettiin suurimmat mölyt oluen laadusta mahassa …

Brasserie De Monaco, La Condamine

Jos Andorra oli pieni valtio niin Monaco on todellinen kääpiovaltio. Pinta-alaa on alle kaksi neliökilometriä, mutta asukkaita on ahdettu pienelle alueelle peräti 36000. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Grimaldin suku alkoi hallitsemaan tarinoiden mukaan Monacoa vuonna 1297 eli Monaco on vain 19 vuotta 834-vuotiasta Andorraa nuorempi.

Niin vain tässäkin pienessä maassa on yksi panimo, panimoravintola nimeltään Brasserie De Monaco. Ravintola sijaitsee satama-alueella lähellä kuuluisia ja hulppeita monacolaisia huvijahteja. Panimoravintolalla on tarjolla vakiona kolmea olutta, joiden lisäksi on joitakin kausioluita. Valitettavasti heinäkuulle ei sattunut mikään näistä sesonkituotteista. Oluet Ambrée (amber ale/bitter), Blanche (witbier) ja Blonde (suodattamaton pils) olivat tavallaan tyypillisiä panimoravintolatuotteita, mutta oikein hyvin tehtyjä ja blondessa oli jopa luonnettakin. Pieni 0,3 litran olut maksoi nelisen euroa. Valitettavasti paikan ruoka ei ollut samaa tasoa oluiden kanssa, mutta silti luonnollisesti olutharrastajan “pakollinen” vierailukohde Monacossa.

Monaco oli minulle 63. maa, jossa olen vieraillut. Andorran ja Monacon jälkeen “maistettuja” “olutmaita” on 142. Uusien saaminen on yhä vaikeampaa. Euroopassa on San Marinossa aloittanut panimo, joten se on tällä hetkellä viimeinen puuttuva varsinainen Euroopan “olutmaa” mikäli de facto itsenäistä Transnistriaa ei lasketa. Humalablogisti kyllä vieraili San Marinon kääpiövaltiossa vuonna 2002, mutta maapiste on vielä maistamatta. Jos käytte, tuliaisia saa tuoda!