Yhdeksäs Helsinki Beer Festival järjestettiin 6.-7.4.2006 Kaapelitehtaalla ja olinhan siellä minäkin. Teemana oli tällä kertaa jo etukäteen kohua olutharrastajapiireissä aiheuttanut “Kaiken maailman oluet”. Mutta siitä hiukan lisää myöhemmin.

Kotimaisia uusia pienpanimo-oluita oli tänä vuonna mukana muutamia. Itselleni ennen maistamattomia oli tusinan verran – näistä ihan uutuustuotteita kaikki eivät olleet.

Panimoravintola Huvila lanseerasi Hyvien olutravintoloiden kuukauden oluena olleen Huvila Blonden. Mukavaa nähdä pienipanimon kokeilevan belgityyppistä vaaleaa olutta. 6,5% vahvuudestaan huolimatta oikein mukava juotava, hiukan makean hedelmäinen “seurusteluolut”.

Ålands Bryggeriltä maistelin kaksi olutta. Stallhagen Export on jopa Alkon tilausvalikoimassa, mutta kun jäi väliin viime vuoden festareilla, piti tilanne paikata tänä vuonna. Export paljastui keskiverto pilsiksi: Saaz-humala tuli riittävästi esiin, joten eiköhän tämäkin menisi kesäisenä janojuomana, jos sitä vaan helposti olisi ostettavissa kotiin. Stallhagen Pale Ale tai kuten se tulee kesällä Ahvenanmaalla olemaan, Stallhagen Summer Ale, kummastutti vahvalla diacetyylin tuoksullaan. Maku oluessa oli kunnossa, tosin varsin lagerimainen tuote pintahiivaolueksi. Tiskillä englantia puhunut yrityksen edustaja kertoili, että heidän kesän tuotteensa saattaa olla eri reseptillä kuin tämä ilmeinen koe-erä.

Panimoravintolaketju Teerenpeli esitteli Rentoreinonsa. Teerenpelin Laiskajaakko voitti pienpanimosarjan hopeamitalin – mikä ihmetetty, kyseessä kun on varsin mitään sanomaton dunkel (ehkä juuri siksi?). Rentoreino kuitenkin oli ruisolut. Ruis maistuikin tuotteessa varsin hyvin, toisin kuin panimon edellisessä ruisoluessa Ruisrapessa. Mielenkiintoinen uutuus.

Sen sijaan Plevnan James Savuolut ansaitsi pronssitilansa pienpanimosarjassa. Palkituista mielestäni ylivoimaisesti paras. Ulkonäkö ja tuoksu veivät vahvasti Bambergin suuntaan – mikä ei olekaan ihme, kun sieltä hankittua savumallasta on käytetty. Vain 5.2% vahvuisena Scherlenkan savuoluita helpommin juotava, mutta ei kalpene näiden esikuviensa rinnalla juurikaan.

Stadin Panimo korjasi taas HBF:n ykköspalkinnon. Stadin American Dark Ale oli raadin mielestä paras. No kyllähän se juotava, hieman savuinen ja paahdettu tumma ale oli, mutta ei mitenkään noussut esiin edes Stadin omien tuotteiden kirjossa. Olisko sitten tällainen “middle of the road” -maku ollut ratkaiseva tekijä siinä, että ADA ja Laiskajaakko olivat tuomariston kaksi suosikkia. Stadilta maistoin myös Stadin Sörkan Ruissahtia, joka oli liian makeaa omaan makuuni sekä Stadin Imperial Stoutia, joka olikin hienosti humaloitu, löytyi hedelmäisyyttä ja kylmää kahvia. Imperial Stout -sarjassa tosin Plevna on asettanut Siperiallaan riman varsin korkealle.

Suomenlinnan Panimo oli pienen tauon jälkeen myös mukana. Olen paikan päällä panimoravintolassa kerran käynyt, mutta silloin Suomenlinnan Höpken Pilsiä tai Coyet Alea ei ollut tarjolla, joten ne olivat uusia. Jälkimmäinen oli kovin “kotikutoisen oloinen”, Pils taasen melko väritön, mutta juotava tuote.

Kotiravintolani Beer Huntersin oluetkin piti tietenkin maistella tuoreeltaan festareilla. Beer Hunters Espresso Mufloni olikin erittäin maukas – ohjelmalehtisen mukaan “bock-tyyppinen” – olut. Hyvinkin dry stout -mainen se oli maultaan: paahteinen, kylmää kahvia ja hiukan lakritsaa löytyi kuten myös makeutta. Mokka (tai espresso) tuli parhaiten esille jälkimaussa. Mielestäni tappeli Plevnan Jamesin kanssa festareiden parhaan oluen tittelistä – ainakin näistä uusista maistamattomista, joita edellä kävin läpi. Beer Hunters Single Malt Mufloni oli panimomestari Mika Heikkisen kokeilu, jossa heidän M3-oluttaan kypsytettiin Beer Huntersin Old Buck -wiskitynnyrissä. Lopputulos oli – no – mielenkiintoinen. Tynnyrinmaku tulee oluessa todellakin esille, ehkä liikaakin. Luultavasti vaatisi pidemmän kypsytyksen ja mahdollisesti vanhemmat tynnyrit?

HBF:n omalla osastolla oli siis tarjolla “kaiken maailman oluita”. Valitettavasti tämä tarkoitti suurelta osalta Haus der 131 Bieren oluita. Kyseinen firma on olutharrastajille melko lailla punainen vaate. Yrityksen liikeideana on ostaa pieniltä eksoottisilta panimolta oikeus käyttää tämän nimeä ja sen jälkeen teettää olut pienpanimon etiketein Saksassa tai Belgiassa. Osa oluista on olemassa kohdemaassa (eli ovat eräänlaisia lisenssituotteita), osa on täysin keksittyjä. Toinen tapa on keksiä eksoottisia “afrikkalaisia oluita”, teettää ne Strubben panimolla Belgiassa ja markkinoida niitä sitten egyptiläisinä, tansanialaisina jne. ravintoloille. Tällaisia festareilla olivat muun muassa Serengeti-Beer Mango ja Akosombo. Lehdistötilaisuudessa festareiden kunniavieras Stephen Beaumont kertoi kirkkain silmin löytäneensä kaksi uutta kanadalaista olutta ja Suomesta! Lauantai-iltana pääsin keskustelemaan asiasta herra Beaumontin kanssa henkilökohtaisesti …

Oli HBF:n osastolla hyviäkin löytöjä. Vanhaa tuttua Lion Stoutia Sri Lankasta myytiin uudella Lion Dark Beer -etiketillä, eivät kai tätäkin pane jo lisenssillä jossakin muualla? Jamaica Stout oli hiukan vastaavan tyyppinen hyvä Foreign Extra Stout -tyyppinen tuote. One Pint Pubin Korhosen Markku on ollut taas asialla ja maailman debyyttinsä saikin Cantillon Groseille à maquereau, punakarviais-lambic. Kyseessä oli Cantillon Groseillen (punainen viinimarja) tapainen “ei-niin-kuiva”, jopa hiukan marjamehumainen Cantillon. Ripaus raakaa karviaismarjaa löytyy mausta. Lisäksi tarjolla oli uusi vuosikerta Cantillon Tyrnilambicia. Se taas on kuiva ja hapan tyrniherkku, jossa marjan maku on varsin hyvin läsnä.

Näiden jälkeen olikin hyvä suunnistaa keskustaan Kaislaan vehnäolutviikoille. Sierra Nevada Wheat, St. Austell Clouded Yellow, Riedenburger 5-Korn Urbier ja Riedenburger Weisse Premium löytyivät uutuuksina. Jonkinlainen pettymys oli HBF tänä vuonna ja väkeäkin taisi olla hiukan viime kertaista vähemmän. Ensi vuonna 10-vuotisjuhlan kunniaksi kunnon teema? Mitenkäs olisi amerikkalaiset pienpanimo-oluet – Stockholm Beer & Whisky Festivalilta voi käydä hakemassa mallia Oliver Twistin osastolta.

Julkaistu 19.4.2006