Ensimmäinen työviikko loman jälkeen haittasi harrastuksia ja pääsin (tavoistani poiketen) Suuret Oluet, Pienet Panimot -tapahtumaan vasta lauantaina. SOPP oli silloin menossa jo kolmatta päivää eli pientä rääppiäistunnelmaa oli odotettavissa. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä ranskalainen visiitti ja sentään käydä haistelemassa tunnelmia ennen siirtymistä Tampereelle.

Aamujunani saapui Helsinkiin sopivaan aikaan aamusella, että Arkadian Alko oli jo auki. Valikoima näytti hyvältä ja harmittelin sitä, että pikkureppu rajoitti ostoksia. Suunnitellut pullot tuli sentään ostettua mukaan: Malmgårdin Häijyä Markkua, jonka totesin jo HBF:llä mainioksi barley wineksi sekä Lammin Sahdin 25-vuotisjuhlaolutta (onneksi olkoot!). Molempia lähtee blogistin toimesta myös Hollantiin, paikallinen harrastaja arvostanee kumpaakin herkkua. Arkadiasta matka suuntasi Kampin keskuksen K-Supermarkettiin, josta mukaan tarttui myös useampi olut, mm. Stadin Beataa (joka tuli maistettua Petalax Beer Festivalilla, mutta jolle pitää antaa uusi mahdollisuus hermeettisemmissä olosuhteissa), Dark Horsen Rasberry Alea ja seljankukalla maustettua witbieriä, Hornbeerin Summeria.

Maitokauppavierailun jälkeen Bruuveri olikin sopivasti auki. Käyntiin oli selkeä syy: ravintolassa on myynnissä kaksi Sysilän Bruuverissa panemaa savuolutta, jotka ovat erilaisia kuin SOPP:ssa tarjolla oleva. Avaamisaikaan lauantaina Bruuveri tarjoaa hyvinkin rauhallisen ympäristön oluiden maistelulle. Itse en juuri oluiden hintoja katsele, mutta paikka on varmasti Suomen kallein panimoravintola (omien oluiden suhteen). Erikoistuotteilla isosta tuopista huudetaan yli kahdeksaa euroa. Savuoluista Tali-Ihantala Savu Pale oli savu-IPA, jossa oli erittäin rapsakka humalointi, mutta kovin vähän savua. Erittäin talonmakuinen keitto, joka ei pärjännyt toiselle tuotteelle eli Savuvehnä Rockille. Rockissakaan ei savua oikein riittävästi ollut, mutta muuten oikein onnistunut vaalea tyylipuhdas saksalaistyyppinen vehnäbock, jolle Alkon valikoimassa verrokki vois olla Vitus.

Bruuverista siirryin SOPP:iin Rautatientorille, jossa tasan kello 12 oli jo pientä jonomuodostelmaa. Ensimmäinen yllätys tuli portilla, jossa olutkassini kerättiin pois narikkaan. Ymmärrettävää lakiteknisistä syistä, mutta yllättävää koska useamman SOPP:n veteraanina tämä oli ensimmäinen kerta kuin näin kävi. Mitään toista kassia ei ollut matkassa niin jouduin sitten jättämään läppärinkin säilöön, vesipullo ja muistiinpanovihko sentään kulkivat kädessä sisälle. Tämän vuoden SOPP:ssa tavoitteena oli maistaa viisi blogistille uutuutta. Tässä niistä lyhyet luonnehdinnat:
– Keisari Suodattamaton Lager, perustavaraa Nokialta. Melko puhdas, tasapainoinen vaalea lager, joka ei tarjoa yllätyksiä. Suodattamattomuus tuo olueen lisää makua, mutta humalointi vois olla reilumpaakin. Kyllä tätä voisi jonkun grillimakkaran kanssa tai saunaoluena juoda.
– Mallaskoski Kuohu Punertava Amber (IV), tätä on joskus ollut Helsingissä hanassa, mutta vahvana versiona harvinainen. Valitettavasti Mallaskoski ei ole oluissaan marjamaisuudesta päässyt eroon. Haikeana muistelen oluiden tasoa 5-6 vuotta sitten. Ehkä tästä ei sen enempää …
– Vakka-Suomen Syydväst Nortamo-Seura Juhlaolut, tätä olisi kait saanut pullotavarana Eat&Joyn maatilatorilta, mutta pitihän se maistaa hanasta. Vaikka HJ Nortamoa pidetään raumalaisena niin tuotantonsa hän kirjoitti kait kokonaisuudessaan Porissa, jossa toimi lääkärinä. Blogisti asuu korttelin päässä Nortamonkadulta! Olut itsessään menee “novelty”-osastolle. Tervalagerissa on käytetty tervaesanssia ja lopputulos on juuri oletettu eli vaalea lager, joka maistuu Tervaleijona-pastilleilta. Kyllä tätä tuopin juo, mutta ei tästä oikein pidempiaikaiseen käyttöön ole.
– Saimaan Luostari Dubbel, aiemmin Luostarista on tullut juotua Bruuveri-versioita niin pitihän sitä sitten maistaa myös isäntäpanimon versio. No, ainakin tämä on lähempänä esikuviaan kuin aiemmat Valamo-panot. Maltainen ja karamellinen, suoraviivainen ja yksinkertainen, josta mieleen tulee lähimpänä Leffe Brune. Tuon belgioluen ystäville varmasti hyvä olut.
– Bruuveri Ylipäällikön Savu Pale Ale, oli se kolmas Bruuverin savuolut. Tämä oli hiukan sukua sille savu-IPA:lle mutta katkerot olivat maltillisemmat. Bonuksena tässä oli erikoinen hampun mieleen tuova humalointi. Tässäkin sitrumaisessa oluessa lisäsavu olisi tehnyt nimen paremmin oikeutetuksi.

Näiden lisäksi ehdin maistaa Lammin juhlaolutta hanasta, sen tarkempi analysointi jäi kotiin pullosta nautittavaksi, Hollolan Kivisahtia, joka oli hyvää kuten aina, mutta tarjoiltiin järkyn kylmänä sekä 1,5 vuotta kegissä kypsynyttä Mufloni Tyrnilambikkia, joka olikin nyt aivan eri tuote kuin tuoreeltaan vuoden 2009 HBF:llä: mukavan hapanta ja tyrni tuli hienosti esiin. Huhu muuten kertoo, että Pikkulinnullla olisi jemmassa kegillinen tätä! Taakon Koduõlu, joka parhaimillaan on aivan loistava juoma, oli myös agendassa, mutta viimeiset vietiin nenäni edestä. Oli aika siis junailla Tampereelle ja Tuulensuun omatuontiviikoille….

Tuulensuun porukat hyödynsivät putkiremppansa tuoman tauon ja kävivät kahdella autolla hakemassa lastin oluita Belgiasta ja Holllannista. Varsinkin hollantilaispanimoista monet debytoivat nyt Suomessa. Tuulensuu on remppansa myötä saanut uudet hohtavat vessat (aiemmin tämän ravintolan heikoin lenkki) ja uutta kylmäkaappia oluillekin näyttäisi tulleen. Tuulensuun omatuontiolutlistan löytää näppärimmin Olutoppaan etusivun oikeasta laidasta. Toki se löytyy myös Tuulensuun kotisivuilta. Valitettavasti jouduin tällä kertaa tyytymään omaan seuraani ja juomaan näitä hienoja tuotteita yksikseni, joka luonnollisesti rajoittaa kerralla maistettujen oluiden määrää. Alkoholipotkua näissä oli aina Oerbier Special Reservan 13 vitamiiniin asti. Onneksi tylsää ei ollut henkilökunnan pitäessä seuraa, myös muiden asiakkaiden kanssa tuli seurusteltua (paikalle ilmestyi muun muassa Olutoppaalta lambic1-nimellä tunnettu happamien oluiden ystävä). En voi olla painottamatta blogin lukijoille, että Tuulensuun omatuontilista on huikea. Se lyö laadullaan (erittäin runsas valikoima lambiceja ja muita laatuoluita) ja harvinaisuuksillaan (obskuureja pienpanimoita) vertoja One Pint Pubin legendaarisille belgiviikoille (joita ei nyt tänä vuonna järjestetty). Kaiken kaikkiaan entuudestaan menoaan parantanut Tuulensuu voidaan jo nostaa merkittävimpien eurooppalaisten olutravintoloiden kastiin, samaan jossa jo OPP ja Pikkulintu ovat. Palvelualttiudesta kertonee jotain se, että “konsernin” naapuriravintolasta haettiin viimeiset pari litraa (muovikegissä) erittäin harvinaista 3 Fonteinen Oude Lambikia
kun se “pitkämatkalaiselta” oluthörhöltä oli vielä maistamatta :)

Humalablogistin kotimatka sujui Beer Huntersin poikien matkassa Poriin. BH:n oluet loppuivat kesken SOPP:ssa ja he koukkasivat pakettiautollaan (joka oli täynnä Juomatalo Pikkulinnun ja Ultimatorin herkkuja) Tampereen kautta.

Julkaistu 2.8.2010