Saimaan Juomatehtaan uutuuksia

Saimaan Juomatehdas Kekkonen
Kuten joitakin kolleegojani niin minuakin Saimaan Juomatehdas lähestyi juomapaketilla, jossa oli valikoima panimon uutuustuotteita. Mukaan oli printattu asianmukaiset tekniset speksit kaikista oluista. Laatikossa oli myös yksi siideri, jota en ole vielä ehtinyt koeponnistamaan. Nämä Saimaan uutuustuotteet ovat tulleet kauppoihin aivan näinä päivinä, sillä niitä ovat harrastajat bongailleet jo sieltä täältä. Ajoitus oli siis hyvä.

Saimaan Juomatehdas on itselleni ollut näitä isoja suomalaisia pienpanimoita Nokian ja Mallaskosken ohella, joiden tuotteet eivät yleensä aiheuta suurempia intohimoja. Ne ovat yleensä olleet kertaostoksia tai osastolla “silloin tällöin jos kaupassa ei muuta ole”. Saimaan Juomatehdas muutti taannoin isoihin tuotantotiloihin Mikkeliin ja tuntui, että peruslaadussakin oli sanomista. Samaan aikaan vanha titari Sysilä keitteli Bruuverissa, tuossa Saimaan koekeittiössä, hyvää ja välillä jopa loistavaa laatutuotetta toinen toisensa jälkeen. Viime kesänä alkoi kuitenkin tulla merkkejä siitä, että valoa on itäsuomalaisten ikkunassa: markkinoille iski Saimaan Brewer’s Special American Red Ale, joka pihkaisessa rapsakkuudessaan yllätti housut kintuissa. Tällä hetkellä suomalaisten maitokauppaoluiden top kolmessa, helposti. Saman sarjan IPA ei tehnyt aivan samanlaista vaikutusta, mutta ei sekään huono ole. Tältä pohjalta lähdin purkamaan pakettia.

Saimaan Kekkonen Keskiolut (4,2-prosenttinen amber lager)

Kekkosessa on helppo nähdä hitin ainekset. Kekkoslandiassa varttuneet tarttuvat Urhon kuvaan kaupassa varmasti ja makukin on sellainen, ettei se karkoita normaalia keskioluen kuluttajaa. Kekkonen on meripihkan värinen olut, mutta tässä tapauksessa väri johtaa harhaan. Se ei ole makumaailmaltaan wieniläistyyppinen tahi saksalaisten märzen. Se on prosentteihinsa nähden hyvinkin maltainen, matalakatkeroinen lager. Tuoksu ja maku tuovat karheudessaan mieleen minkä tahansa suomalaisen “normilagerin”. Maltainen, mutta harmiton. Menee saunaoluena tai makkaran kanssa, mutta liian lepsu useamman tiputteluun.

Saimaan Vaalea Lager (4,5-prosenttinen täysmallaslager)

Saimaa on tuonut tämän vaalean ja myös blonden mukana uusiin tuotteisiinsa uuden ulkoasun. Vaaleaan lageriin on tuoteselosteen mukaan lyöty olutmaailman uljaat eli Chinook, Cascade, Citra ja Columbus -humalat. Melkein kuin Mufloni CCCCC:tä joisi, vai? No ei valitettavasti. Olut on toisin kuin Kekkonen, hyvin kevyt ja tuoksultaan jopa pahvinen tuote. Lämmetessään maussa pientä sitruisuutta, mutta muuten menevät humalat hukkaan. Selkein pettymys Saimaan uutuustuotteista.

Saimaan Blonde Ale (4,5-prosenttinen golden/blond ale)

Pintahiivaversio Vaaleasta. Amerikkalaisia humalia tässäkin. Kevyt hedelmäisyys kääntyy tuoksussa oudoksi muovisuudeksi. Kumman kevyt on tämäkin eikä anna paljoa ulos. Pientä hedelmäisyyttä, vähän sitrusta, mutta aivan liian vähän. Ehkä joku lenkkeilijä voisi käyttää tätä palautusjuomana?

Saimaan Brewer’s Special Belgian Wheat (4,7-prosenttinen witbier)

Brewer’s Special -sarjan uutuus on witbier-tyylinen vehnäolut. Tuoksussa on mausteisuus, korianteria. Kevyessä rungossa korianteri maistuu myös, samoin ilmeisesti pomeranssin tuoma sitrus. Kaikki tosin melko kevyesti yhdistettynä vehnäoluen hedelmäisyyteen. Itse en ole lainkaan witbierien ystävä, mutta genressään tällä ollaan turvallisessa keskikastissa. Ei ole siis olut jota minä ostaisin, mutta jos pidät Hoegaardenista niin saat tästä itsellesi virkistävän kesäjuoman.

Saimaan Brewer’s Special Saison (6-prosenttinen saison)

Muista oluista poiketen tämä on lasipullossa. Saimaan Saison onkin jo entuudestaan tuttu Alkon pienpanimovalikoimasta ja yksi pullo on ennen tätä tullut juotua. Tämä on melko tyypillisellä nykysuuntauksen mukaisella saison-hiivalla pantu olut. Jonkun verran mausteisuutta (valkopippuri) ja pehmeää hedelmäisyyttä maussa. Makeahko saison, mutta humalalointi on yllättävän rapsakkaa, Bruuverin kokeilut vaikuttivat? Maisui toisella kerralla ensimmäistä hiukan paremmalta. Näin ollen aivan hyväksyttävissä oleva suomalainen saison vaikka tyylistä löytyy kotimaasta vakuuttavampiakin esimerkkejä.

Oli ihan mielenkiintoista maistella saman suomalaispanimon tuotteita useampi parissa päivässä. Joukkoon mahtui selkeitä pettymyksiä, mutta aiempia selkeitä ongelmia ei enää ollut. Joten maistakaa itse!

Olutmatkailua Puerto Ricossa ja New Yorkissa

DSC_0747

DSC_0071
Kahden viikon talvilomareissu sujui tällä kertaa ensimmäisen viikon osalta Puerto Ricossa ja paluumatkalla neljä yötä vanhassa tutussa New Yorkissa. Kummemmin lentoja kyttäilemättä tilasin ne ebookersin kautta. Samalla lipulla Helsinki/Finnair – JFK/Jet Blue – San Juan, PR/AA – JFK/Finnair – Helsinki maksoi noin 680 euroa ostettuna tammikuun alussa. Ei paha, pelkkään Nykiin olisi tuolloin päässyt alle 500 eurolla. Keskityn tässä blogauksessa alkoholiin ja jätän muun vähemmälle.

Puerto Ricoon piti lähteä, koska Puerto Ricon maapiste oli maistamatta. Lisäksi nettitiedot kertoivat, että pienpanimo-oluitakin saattaisi olla löydettävissä. Puerto Rico on USA:n autonominen alue, jonka valtakieli on espanja. Puertoricolaisia asuu muuten mantereella enemmän kuin saarella. Englannilla pärjäsi saarella kohtalaisen hyvin, varsinkin kun vielä ymmärtää auttavasti yksinkertaista espanjan matkailusanastoa. Puerto Rico tuotti kaltaiselleni reppureissaajalle siinä mielessä pettymyksen, että kaupunkien välinen julkinen liikenne oli käytännön olematonta. Kaupunkien välillä ei kulje mitään busseja, junista puhumattakaan. Ilman vuokra-autoa (kaoottisessa kaupunkiliikenteessä) ainoa mahdollisuus on käyttää kimppatakseja Públicos, joilla oli omat asemansa kaupungeissa. Tämäkään ei olisi ongelma, jos niitä käytettäisiin – nyt jouduimme odottamaan San Juan-Ponce -välillä kumpaakin suuntaan aamulla lähes kaksi tuntia, että Público-taksi tuli täyteen. Lisäksi majoitushinnat olivat kalliita, New Yorkissa majoitusta sai huomattavasti huokeammalla. Näin ollen nähtyä tuli pääosin kaksi kaupunkia: pääkaupunki San Juan ja eteläinen rannikkokaupunki Ponce.

San Juanissa tuli tietenkin baarien lisäksi käytyä kuuluisalla Bacardin tehtaalla. Aikoinaan Kuubassa perustetun Bacardin San Juanin tislaamo tuottaa 80% maailman Bacardista, loput tulevat Meksikossa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Mielenkiintoista on, että rommi lähetetään pullotettavaksi Floridaan, sillä Puerto Ricossa ei ole enää pullottamoa. Lyhyehkö kierros oli melko mainosmainen ja tiketti sisälsi yhden Bacardi Goldista väännetyn Cuba Libren. Ihan hyvää särvittävää …

Puerto Ricon olutmarkkinoita hallitsee Compañía Cervecera de Puerto Rico ja sen vaaleat lagermerkit Medalla Light ja Magna. Mutta kuten niin monessa paikassa muuallakin, Puerto Ricoonkin on perustettu parin viime vuoden aikana useita pienpanimoita. Ratebeerin tiedot olivat aiheesta varsin köykäiset, sillä lisäsin RB:hen itse kaksi uutta panimoa siellä aiemmin olleen kuuden sijaan. Netin perusteella maan länsiosassa olisi vielä lisää pienpanimoita ja perusteillakin tietenkin on lisää. San Juanin vanhassa kaupungissa sijaitsee Old Harborin panimoravintola, jonka tuotteita näkyi pullotettunakin siellä täällä. Itse ravintola tarjosi varsin keskinkertaista ruokaa eivätkä oluetkaan olleet kovin mielenkiintoisia.

Poncessa kaupungin parhaan paikan löysin googlamalla netissä “Ponce + cerveza artesanal”. Taska Gaussa oli tusinan verran hanoja, joissa oli myös puertoricolaisia pienpanimo-oluita (FOK Brewing, Boqueron). Pullopuolelta löytyi mukava valikoima jenkkioluita. Onneksi tuolla samalla google-haulla selvisi, että Poncessa oli aloittanut uusi pienpanimo ja älysin kysyä Señorial Brewingin El Vigia -olutta, jota oli pullossa saatavilla. Alkuillasta baarissa oli rauhallista ja molempina iltoina baarimikot olivat mukavia englantia puhuvia tapauksia.

San Juanin paras olutravintola on La Taberna Lúpulo. La Taberna Lúpulossa on hämmentävät 50 hanaa ja siihen toistasataa pulloa kylkeen. PR:n kaltaisessa vaalean lagerin maassa ei uskoisi tällaista kohtaavan. Lisäksi tämä vain iltaisin auki oleva paikka oli hämmentävän suosittu, maanantai-iltanakin väkeä riitti tuvan täydeltä vaikka ainoa varsinainen makro-olut hanoissa oli Birra Moretti. Hanoja dominoivat jenkkien käsityöläisoluet, mutta Lupolo oli paras paikka paikallisten hanatuotteiden bongaamiseen. Toinen paikka missä kävin useamman kerran oli Condadossa sijaitseva Stop and Go. Päivisin tätä juottolaa kansoittivat lähinnä epämääräiset turistit ja paikalliset juovot. Etuna oli kai se, että paikka oli auki jo aikaisin aamulla ja hintataso hämmästyttävän halpa. Stop and Gossa ei Old Harborin lisäksi PR-mikroja ollut, mutta yli sadan jenkki craft pullo-oluen valikoima. Tosin kahdella käyntikerralla olin ainoa ns. laatuoluita tilannut asiakas. Hintataso oli hämmentävä, sillä oluet maksoivat suunnilleen saman kuin viinakaupoissa. Terrapinia, Abitaa, Magic Hattia ja sen sellaista tuli juotua kolmen dollarin pullohintaan. Lisäksi piti juoda Samuel Adamsin Tasman Red, kun kerran 650 ml pullolle kertyi hintaa 3,25 dollaria. Condadon viinakaupoissa oli muutamassa (mm. H&R Food and Liquer) oikein mainio jenkkivalikoima. Ei mitään superharvinaisuuksia, mutta juuri niitä oluita, joita ei olutmatkaajana tule juuri mantereella ostettua, koska hyvistä paikoista löytää aina jotain mielenkiintoisempaa. Eli niitä oli hyvä särpiä hotellilla ennen nukkumaanmenoa (esim. Leinenkugelsin, Terrapinin ja Victoryn oluita). Mutta nyt oli Puerto Rico tullut nähtyä ja oli aika siirtyä New Yorkiin.

San Juanista lento New Yorkiin kesti vajaa neljä tuntia. Vaikka olinkin Nykissä viidettä kertaa niin metrokarttaa tuli luettua huolimattomasti ja löysimme itsemme väärän linjan päästä Jamaica Stationilta (“Brooklynin linjahan lähtee Jamaica Stationilta”). Nauratti vaan se, että ensimmäisen puolen tusinan aseman aikana olimme ainoat valkonaamat vaunussa. Ei kai se ihme ole jos Jamaican kaupunginosasta ovat kotoisin LL Cool J ja 50 Cent ja siellä on Cypress Hill -niminen metroasemakin? Ensimmäistä kertaa majoituin Brooklyniin ja luultavasti teen sen jatkossakin. Hyvätasoisen majoituksen sai 80 dollarilla/2hh aamiaisineen metroaseman vierestä ja alueella sijaitsi kävelyetäisyydellä monta mielenkiintoista olutkohdetta.

Brooklynissa tulikin vierailtua muutamassa uudessa olutpaikassa. Manhattanilla suosin sitten enemmänkin vanhoja tuttuja. Seuraavassa listamuodossa paikat joissa kävin:

Threes Brewing, Brooklyn: uusi muutaman kuukauden vanha panimoravintola, jolla kymmenkunta omaa olutta hanassa ja sekä mielenkiintoisia muita. Todella laadukas panimo – kaikki 8 maistamaani olutta olivat hyviä/erinomaisia. Mitään erityisia maisteluannoksia ei myyty kuin ensimmäisenä iltana pari pienempää lasia. No, piti sitten vierailla kahtena iltana, että sai yhtä vajaat kaikki maistettua. Keittiökonsepti oli mielenkiintoinen: kutsuvat vierailevia ravintoloita laatimaan ruokalistan ravintolapuolelle. Päätilan lisäksi löytyi pienempi baari ja huone (“Tiny Montgomery”), jossa toisena iltana luukutti joku hyvältä kuulostanut indiepumppu.
Rattle and Hum, Manhattan: vanha tuttu suosikki. Paikalla tutut 40 hanaa, joissa maantieteellisesti melko laaja olutvalikoima. Ei ehkä aivan niin mielenkiintoinen kuin joskus parhaimmillaan vaikka nykyään eurooppalaisia vähemmän kuin ennen. Newyorkilaisen Rushing Duckin oluita oli hanassa useampia. Ruokailun ja parin beer flightin laskuun oli ensimmäisellä kerralla lisätty automaattisesti tipit. Täällä tuli käytyä pikaisesti myös viimeisenä aamuna ennen lentokentälle lähtöä.
Mission Dolores, Brooklyn: tämä ei ollut kovin kaukana hotellilta, kuten ei Threes Brewing eikä Bierkraftikaan. Leppoisa olutluola tämäkin kuten Threes Brewingkin. Parikymmentä hanaa, joissa muun muassa kanadalaisia Howe Soundin ja Parallel 49:n oluita. Ja pitihän sitä ottaa Narragansett Lager, koska RB antaa siitä Rhode Islandin osavaltiopisteen …
Blind Tiger, Manhattan: vanha tuttu paikka tämäkin ja taaskaan matkakumppani ei saanut kahvia … Sitten viime näkemän olutvalikoima on vain parantunut. 28 hanaa ja muutamia caskeja tarjolla. Uusia panimoita minulle Peakskill, Beanery ja Greenpoint. Lisäksi piti juovota pari Bronxin panimon erikoisolutta (SMASH ja gravity caskista Spring Hopback Series – Cranberry). Boulevardin tap takeover oli tulossa tännekin kuten muutamaan muuhunkin paikkaan kaupungilla.
Bierkraft, Brooklyn: vanha tuttu olutkaupan ja kahvilan yhdistelmä. Ostin tällä kertaa oluet kotiinvietäväksi täältä, koska hotellilta ei tänne ollut kuin kilometri. Paikalta tyydin ottamaan hanoista vain Newburghin Black Öyster Cultin. Juttelin myyjän kanssa tovin. Malmgårdin oluita oli ollut tarjolla pari viikkoa aiemmin. Bierkraftilla on myös pieni panolaitteisto ja luvat myydä paikalla oluitaan. Nyt ei valitettavasti tarjolla yhtään olutta, seuraava olisi ollut valmis muutama päivä myöhemmin. Poislähtiessä kaveri antoi minulle vielä kaupantekijäisiksi Other Halfin tuoreen tölkki-Dipan, jota oli ollut mukana tölkittämässä.
The Ginger Man, Manhattan: päivällä Ginger Manissa oli hyvin rauhallista. Eli kannattaa käydä ennen kuin ihmiset pääsevät töistä. Beer flighteja on hyvä valita 74 hanan valikoimasta. Mielestäni Ginger Manin valikoima on parantunut parin vuoden takaisesta. Täälläkin näkyy se, että Nykin alueelle on parin viime viikon aikana perustettu kymmeniä uusia pienpanimoita. Olutlistalla muuten sanotaan, että he eivät tarjoile oluita lainkaan kertakäyttöisistä key kegeistä.
Tørst, Brooklyn: Tørst sijaitsikin sitten aivan toisella puolella Brooklynia kuin muut paikat joissa kävin. Edellinen käynti olikin kaksi vuotta sitten avajaispäivänä, jolloin torstaina puolilta päivin jonotin lumisateessa paikan aukeamista. Tätä kirjoittaessa olisi Tørstissa juuri kaksvuotissynttärit menossa. Evil Twin -tikkien suhteen valikoima oli nyt hieman tylsä, mutta olihan siellä mm. Evil Twin / Perennial Loomi Weisse ja Evil Twin Sour Bikini. Paikan erikoisuutena oli Lammin Sahti, jota uuden Olutpostin mukaan Kääriäisen Pekka oli käynyt B. Unitedin kutsumana panemassa OEC Brewingilla. Hyvää ja sahtimaista oli! Hauskasti taululla oluen nimenä luki Lammin Sahtioy. Myös Katajaolutta olisi löytynyt. Aiemmasta Tørstin takahuoneesta oli tullut Luksus, joka juuri sai kaksi Michelinin tähteä. Ovi oli päivällä kiinni, mutta paikassa ei voi olla kovin montaa pöytää, jos se on sama kuin entinen Tørstin takahuone. Tørstissa hieman kuvaa häiritsee se, että kun paikka on skandinaavisen hillityn hieno moderneine hanalaitteistoineen ja Michelin-tason ravintoloineen niin henkilökunta on pukeutunut risoihin farkkuihin, t-paitoihin ja paskaisiin lippalakkeihin.
Other Half, Brooklyn: muutama kilometri hotellilta ja Threes Brewingista. Other Half oli paikkana erikoinen: teollisuusrakennuksen kyltitön ovi johtaa panimon tap roomiin, joka on yksi huone. Huone on kooltaan ehkä puolet One Pint Pubista ja torstai-illalla täynnä porukkaa + yksi kissa. Other Halfissa sai tikkeriystävällisesti 4 ozin annoksia hintaan 3-4 dollaria. Vierailupäivänä oli Other Halfin Bretta Saisonin pullojulkaisu ja baarimikko antoikin minulle ystävällisesti siitä tyypit. Laadukkaita oluita täälläkin kuten Threesissä. Nämä kaksi olivatkin tehneet collabraation nimeltään Grand Scheme.

Hintataso on nykyään New Yorkissakin dollarin vahvan kurssin takia ja muutenkin oluiden osalta varsin korkea. Lisäksi tipit muodostavat tietynlaisen piiloveron, joka kannattaa aina huomioida hintoja miettiessään. Eli pörssi kuntoon, luottolimiitti täyteen ja Isoon Omenaan! Olutmatkaajalle ehdottomasti must-kohteita Yhdysvalloissa.

DSC_0178

DSC_0181

DSC_0214

DSC_1044

Suomalaiset panimot listattu

Tein blogiini sivun “Suomalaiset panimot“, koska halusin tietää paljonko tällä hetkellä Suomessa on kaupallisia panimoita. Aivan eksaktia päivän lukua on aina mahdoton saada. Syitä on useita: mikä määritellään panimoksi, onko panimo aktiivinen, lasketaanko mustalaispanimot mukaan jne. Lisäksi kun humalablogistilla ei ole pääsyä luparekisteriin niin tällainen listaus on aina mahdollisimman hyvä arvaus. Positiivinen ongelma on, että uusia panimoita tuntuu nyt aloittavan toiminnan kuukausittain. Tällekin vuodelle voidaan odottaa yli kymmentä uutta pienpanimoa. Toisaalta muutama vanhempi saattaa lopettaakin. Yritän päivittää tätä sivua aina muistaessani.

Siihen alkuperäiseen kysymykseeni vastaus on siis “pikkusen vajaa 50”.

Vuoden 2014 oluet

Näin vuoden kääntyessä loppuun, olutblogeissa vilisee kaikenlaisia vuoden parhaat oluet -listauksia. Humalablogi ei tee asiassa poikkeusta. Vuoden 2014 aikana tuli maisteltua 1593 eri uutta olutta 629 eri panimolta. Näistä panimoista minulle uusia oli 247 ja 41 näistä on perustettu vuoden 2014 aikana. Merkittävä osa maistelluista oluista tuli festareilta (CBC, SBWF, SOPP jne.) ja maisteluista kavereiden kesken sekä matkoilta, jotka tänä vuonna suuntautuivat Argentiinaan, Uruguayhin ja Japaniin. Myös Tallinnassa, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa tuli käytyä. Vaikka muotia on nykyään tilata oluita ulkomailta, itse tilasin alle 10 tilausta tämän vuoden aikana. Kotona tuli siis reitattua aika vähän ja useimmat “tikit” tuli hankittua reissun päältä ja hyvin monet kavereiden kanssa jakaen.

Vuoden korkeimmat pistemäärät ovat tässä:

1 Wild Beer / Beavertown Rubus Maximus 5.6% Sour/Wild Ale 4.2
2 Green Flash Silva Stout 10.1% Imperial Stout 4.1
3 Evil Twin Imperial Doughnut Break Raspberry 11.5% Imperial Stout 4.1
4 Omnipollo Hypnopompa (Bourbon BA) 11.0% Imperial Stout 4
5 De Molen Hemel & Aarde (Wild Turkey BA) 11.0% Imperial Stout 4
6 FiftyFifty Imperial Eclipse Stout – Elijah Craig 20 Year Barrel 10.0% 4
7 BrewDog / Three Floyds Bitch Please Islay 12.5% Barley Wine 4
8 Cigar City Hunahpu’s Imperial Stout – Double Barrel Aged 11.0% Imperial Stout 4
9 Prairie Artisan Ales Bomb! 14.0% Imperial Stout 4
10 Nynäshamns Sotholmen Extra Stout Svensk Ek 8.0% Foreign Stout 4
11 Anspach & Hobday The Porter 6.7% Porter 4

Lempityylini imperial stout on kuten viime vuonnakin vahvasti edustettuna. Tänäkin vuonna useimmat olivat tynnyrikypsytettyjä. Ehkä yllättävimmät tuolla listalla ovat ykköseksi noussut Wild Beerin Rubus Maximus ja “kevyempi portteri” Anspach & Hobdaylta. Samaan hengenvetoon pitää todeta, että pisteet ovat vain pisteitä ja vaihtelua niiden antamisessa on riippuen kuun asennosta, meriveden korkeudesta ja aamun lääkityksestä. 23 olutta pääsi “bubbling under”-osastolle eli pistemäärään 3.8-3.9. Niistä mikä tahansa olisi “hyvänä päivänään” voinut olla vuoden kärkikymmenikössä, joten ei tätä voi liian vakavasti ottaa. Yllämainitut ovat kuitenkin esimerkkejä loistavista oluista.

Kuten listasta voi havaita, en ole mikään varsinainen IPA-mies. Mutta hyvä ipa/dipa on toki hyvää. Vuoden ykköseksi IPA-osastolta (164 kpl maistettu) rankkasin Brewfistin Burocracyn (Italiasta tulee myös hyviä oluita!), The Kernel India Pale Ale Cascade Centennial Chinookin ja Surly Overrated West Coast Style IPA:n. Surlyn ipaa pääsin maistamaan hanasta Kööpenhaminassa. Double IPA -osaston (53 kpl) ykkönen oli Three Floyds Permanent Funeral, myös hanasta Kööpenhaminassa. Suomessakin tehtiin kelpo ipoja vuoden aikana. Mainittakoot näistä Beer Huntersin Mufloni Vehnä IPA ja Mandarina IPA, Malmgårdin Proto #4, Maku Brewingin IPA ja Bruuverin Les Ardennes. DIPA-osastolta voidaan Suomesta lisätä joukkoon Stadin American Imperial IPA.

Pils-tyylin (37 kpl) ykkösenä oli To Øl Music Non Stop Techno Pop, joka kuitenkaan ei maultaan ole kovin traditionaalinen. Ehkä vuoden parhaan perinteisen pilsin maistoin Kiotossa, jossa osakalainen Minoh Pilsner oli suunmukaista. Suomesta tyylin ykköseksi könysi Vakka-Suomen Lapland Aurora Pils vaikkei mitään maata mullistavaa tarjonnutkaan. Saison on uusi muotityyli ja niitä tulikin vastaan 47 kpl, mahtoiko olla yhtään perinteiseltä saison-alueelta Pohjois-Ranskasta. Ykkösenä jälleen CBC:n hanamaisto Firestone Walker Opal. FW on muutenkin maailmanluokan panimo. Kotimaisista Beer Huntersin Mufloni Simcoe Saison oli mainio. Pari muutakin yrittäjää olivat ok, mutta Porin pojilla on tuossa tyylissä kilpailijoihin verrattuna muutaman vuoden tuotekehitysetumatka.

Vuoden parhaat panimot -listaus on tilastollisesti melko epätarkka kun eri panimoilta listalla on maistettu vuoden aikana 3-11 olutta:

FiftyFifty Brewing Company California 9 3.69
Cigar City Brewing Florida 3 3.67
Omnipollo Sweden 4 3.63
Siren Berkshire 6 3.62
Wild Beer Somerset 5 3.58
Green Flash Brewing Co. California 6 3.58
Three Floyds Brewing Company Indiana 3 3.53
Hill Farmstead Brewery Vermont 3 3.53
Cycle Brewing Florida 4 3.47
Alpha State Kent 3 3.43
Westbrook Brewing South Carolina 3 3.43
Founders Brewing Company Michigan 4 3.43

FiftyFifty Brewing Companyn ykköstila on “tilastoharha”, joka syntyi yhdeksän FiftyFiftyn Imperial Eclipse Stoutin maistelusessiosta. Top25-listalle mahtuu myös muuten mm. virolainen Põhjala-panimo.

Ylläolevat havainnot on tehty Ratebeerin “My 2014 in Beer”-tilaston avulla. Sieltä voidaan napata myös tällainen tilasto: Number of days this year rating at least one beer 229 / 365.

Ruotsalaisten oluiden TOP50 Ratebeerissä

Ruotsalaisten oluiden TOP50 löytyy Ratebeeristä osoitteesta http://www.ratebeer.com/beer/country/sweden/190/. Normilistalla ovat nykyisin tuotannossa olevat oluet. Lista elää jonkin verran, sillä peukalosääntönä on ollut, että kun olut ei ole vuoteen ollut saatavilla niin se muuttuu retired-tilaan.

Sarja, joka alkoi suomalaisilla oluilla, jatkuu nyt ruotsalaisten Top50-listan ruotimisella. Suomalainen olutharrastaja ei välttämättä tiedä paljoa Ruotsin olutskenestä ellei ole vieraillut Ruotsissa ja jossain sen tärkeimmistä olutkaupungeista (Tukholma, Göteborg tai Malmö) tai käynyt aktiivisesti ostoksilla esimerkiksi Haaparannan Systembolagetissa. Ruotsalaisia oluita tuodaan Suomeen jonkin verran, mutta pääosin tiettyjä vakiintuneita panimoita. Ruotsissa pienpanimobuumi on hurjaa ja kasvu jatkuu vuonna 2015, maassa lienee kohta parisataa panimoa. Eli aivan eri luvuissa mennään kuin Suomessa vaikka lainsäädäntö ei juurikaan poikkea meikäläisestä (vaan on jopa tiukempi eräiltä osin).

Tämän hetken (22.12.2014) Ruotsin Top10:

1 Närke Kaggen Raspberry Stormaktsporter 4.05/52 (painotettu keskiarvo/reittausten määrä)
2 Omnipollo Hypnopompa (Bourbon BA) 3.85/65
3 Dugges Idjit! 3.85/262
4 Omnipollo Nebuchadnezzar IIPA 3.84/504
5 Omnipollo / Buxton Yellow Belly Peanut Butter Biscuit Stout 3.83/89
6 Närke Black Golding Starkporter 3.82/113
7 All In Brewing / Stronzo 100% Viking 3.82/63
8 All In Brewing / Lervig Imperial Porter 3.80/150
9 Omnipollo Agamemnon Maple Syrup Imperial Stout 3.80/125
10 Slottskällans Imperial Stout 3.77/474

Mukana on siis yhdeksän stouttia/portteria ja yksi DIPA. Heti ensisilmäys Ruotsin TOP50:iin paljastaa, että listalla on hyvin runsaasti mustalaispanimoiden oluita, joista suurin osa on pantu muualla kuin Ruotsissa! Top10:n Omnipollon Hypnopompa tulee De Molenilta Hollannista, Yellow Belly Buxtonilta, Agamemnon Pub Dogilta USA:sta sekä All Inin oluet Lervigiltä Norjasta ja konkurssiin menneeltä Stronzolta Tanskasta. Eli aidosti ruotsalaisia oluita Top10-listalla on vain neljä! “Aitoja ruotsalaisia” seuraavina TOP-listalla olisivat Qvänum Ekfatslagrad Ambassadörsporter Imperial, Nils Oscar Imperial Stout, Brekeriet Cassis, Oppigårds Thurbo Double IPA, Monks Café Blend no.1 Uniqum ja Monks Café Blend no.4 Vigorous. Jos ulkoruotsalaiset mustalaispanot poistetaan Top50-listalta, jäljelle jää (karkea arvio) 39 olutta.

Ruotsalaisilla oluilla on keskimäärin enemmän arvioita kuin suomalaisilla oluilla, joka Ratebeerin painotetulla keskiarvolla tarkoittaa, että tavallaan heidän Top50-listansa on “tarkempi”. Vähiten arvioita on Dugges Perfect Idjit! 2014:lla, joka löytyy sijalta 39 keski-arvolla 3.65. Oluen todellinen tämän hetken keskiarvo on kuitenkin peräti 4.02, jolla se nousisi listakakkoseksi. Huomattava on myös, että listakärjessä on Närken klassisen Kaggenin Raspberry-versio. “Oikea” Kaggen on Ratebeerissä retired-tilassa – sen viimeinen “vuosikerta” taidettiin julkaista vuonna 2011.

Ylivoimaisen ykkösen jälkeen Ruotsin kuten Suomenkin listalla on tasaista – sijat 2-9 eroavat vain 0,05 pisteellä toisistaan. Listalla on kuitenkin oluita, jotka tullevat retired-säännöllä sieltä lähiaikoina poistumaan ja antamaan tilaa uusille yrittäjille (ykkönen mukaan lukien). Listan pohjalla on kuusi olutta 3,63 pisteellä. Suomen listalle riitti 3,33 pistettä. Suomalaisista oluista Siperia ja Koffin Porter olisivat Ruotsissakin olleet kakkostilalla, mutta Suomen listan kolmas, Imperiaali 3,63 pisteellä olisi Ruotsin TOP50-listan hännillä! Ruotsin listalle mahtuu myös yksi siideri: Brännlands Iscider on sijalla 40.

Panimoittain TOP50 näyttää seuraavalta:

Omnipollo 9
Monks Café 6
Närke 5
Dugges 5
All In Brewing 4
Mohawk 3
Nynäshamn 3
Oppigårds 2
Slottskällans 1
Qvänum 1
Nils Oscar 1
Brekeriet 1
Jämtland 1
CAP 1
Poppels 1
Sigtuna 1
Brännland 1
Beerbliotek 1
Hantverksbryggeriet 1
Ocean 1
Eskilstuna 1

Listan panimoista Omnipollo, All In ja osittain Mohawk ovat mustalaispanimoita. Monks Café ja Qvänum ovat panimoravintoloita. Kummankin oluita saa kuitenkin myös pullosta. Huomattava on myös, että Monksin listalla olevat blendit ovat Monksin omien oluiden ja kansainvälisten huippuoluiden (kuten Goose Islandin Bourbon County Stout ja De Molenin Hel & Verdoemenis) sekoituksia. Vaikka Ruotsiin on noussut huomattava määrä uusia kokeellisia pienpanimoita niin yllä olevalla listalla on kuitenkin koko joukko jo vakiintuneita “vanhoja tekijöitä” kuten Närke, Nynäshamn, Slottskällans ja Nils Oscar sekä muutama muu.

Onko Ruotsissa pienpanimoiden taso sitten parempi kuin Suomessa? Kyllä ja ei. Ruotsissa on enemmän vanhempia, vakiintuineita ja laadukkaita pienpanimoita kuin Suomessa. Panimoiden määrä on Suomeen verrattuna moninkertainen. Tämä vääjäämättä tuottaa enemmän laadukkaitakin oluita. Kokemuksellani voin sanoa, että Ruotsissa on myös ei-niin-hyviä panimoita ja niitäkin on Suomea enemmän!

Suomalaisten oluiden TOP50 Ratebeerissä

Suomalaisten oluiden TOP50 löytyy Ratebeeristä osoitteesta http://www.ratebeer.com/beer/country/finland/71/. Normilistalla ovat nykyisin tuotannossa olevat oluet. Lista elää jonkin verran, sillä peukalosääntönä on ollut, että kun olut ei ole vuoteen ollut saatavilla niin se muuttuu retired-tilaan.

Tämän hetken Top10 on:

1 Plevnan Siperia Imperial Stout 3.93/183 (painotettu keskiarvo/reittausten määrä)
2 Sinebrychoff Koff Porter 3.87/1185
3 Laitilan Kievari Imperiaali 3.63/99
4 Beer Hunters Mufloni CCCCC 3.63/80
5 Huvila Oak Porter 3.63/58
6 Vakka-Suomen Prykmestar Savu Kataja 3.62/105
7 Huvila X-Porter 3.62/209
8 Sinebrychoff / Brooklyn Two Tree Porter 3.61/133
9 Hollolan Hirvi Kivisahti 3.57/57
10 Plevnan Stout 3.55/65

Painotettu keskiarvo johtaa käytännössä siihen, että hyvin vähän arvioidut oluet eivät pysty pääsemään helpolla kärkeen. Mitä enemmän oluella on arvioita, sen lähemmäksi todellista keskiarvoa pisteet tulevat. Top50:ssä vähiten reittauksia on Beer Huntersin Äkäpukilla (2013) – 11. Sen painotettu keskiarvo on 3.46 (sijoitus 17.), mutta todellinen olisi 3.85. Minimissään olut tarvitsee 10 arviota päästäkseen listoille.

Plevnan Siperia ja Koffin Porter ovat taistelleet kärkipaikasta useita vuosia. Vielä pari vuotta sitten ne olivat käytännössä tasoissa, nyt Siperian ainakin hetkittäin parempi saatavuus on nostanut sen selvempään ykköstilaan. Ratebeerin maailmanlistalla Siperian 3.93 riittää sijaan 505, joten aivan maailman kärkioluita ei Suomessa ole pantu. Koffin Porter löytyy sijaluvulta 733.

Kärkikympissä tilanne on kaksikon jälkeen hyvin tiukka. Kievari Imperiaalin kolmostilan ja Two Tree Porterin kasitilan välissä on vain 0,02 pistettä – muutamakin reittaus saattaa riittää muuttamaan sijoitusta (vaikkakin painotus laimentaa muutosta). Näistä X-Porterilla on eniten arvioita, johtuen sen saatavuudesta Yhdysvalloissa.

Tämän postauksen laatimishetkellä sijalla 50 on Maku Brewingin kehuttu IPA 3.32 pisteellä. Sen todellinen keskiarvo on 3,44 pistettä, joten voi olettaa oluen nousevan jossain vaiheessa Top20:iin tai ainakin sen tuntumaan. Sijoitus paranee jatkossa jo silläkin, että edeltä poistuu oluita.

Miltä näyttää Top50 sitten panimoittain?

Beer Hunters 11 eri olutta
Plevna 9
Stadin Panimo 8
Huvila/Malmgård 6
Sinebrychoff 2
VASP 2
Hiisi 2
Bruuveri 2
Laitila 1
Hollolan Hirvi 1
Pyynikki 1
Stallhagen 1
Hartola 1
Ruosniemi 1
Kuninkaankartano 1
Maku 1

Listalla ylös luonnolliset sijoittuvat “laadukkaat panimot”, joilla on paljon erilaisia oluita. Näitä ovat ainakin Beer Hunters ja Stadin Panimo, joilla kummallakin on yli 100 olutta Ratebeerissä (aktiivisena toki vain osa). Plevnalla ja Malmgårdilla listalla on suhteellisesti iso määrä oluita koko valikoimasta. Kumpikin panimo on tosin viimeisen parin vuoden aikana tuonut entistä enemmän uusia oluita markkinoille. Tuoreista panimoista Hiisi ja Pyynikki ovat kumpikin pukanneet maailmalle yli 50 eri olutta, mutta Top50:ssä se ei vielä ole näkynyt, osittain varmasti saatavuudestakin johtuen. Hiiden pari olutta sijoittuu kuitenkin hienosti sijoille 11 (Pläkki) ja 12 (Pohjoisen Jättiläinen). Pohjoisen Jättiläisen todellinen keskiarvo on 3,74, valitettavasti painotettu ka ei pysty enää juurikaan nousemaan elleivät innostu panemaan oluesta uutta erää.

SOPP tulevana viikonloppuna Tampereella

Suuret Oluet Pienet Panimot “kiertue” starttasi viime viikonloppuna idyllisen Vanhan Rauman keskustasta. Loistavassa säässä oli mukava nauttia pienpanimo-oluista ja paikallisten yritysten ruoka-annoksista sekä jutustella vanhojen tuttujen oluthahmojen kanssa. Toivottavasti raumalaisetkin löysivät tapahtuman, jolla on hieno sijainti ja toimiva konsepti.

SOPP Rauma

Tulevana viikonloppuna (alkaen tänään) SOPP rantautuu Tampereelle. 22.-24.5.2014 oluita nautitaan Keskustorilla. Tänä vuonna SOPP:ia ei järjestetä lainkaan Turussa, mutta Tampere tuli uutena mukaan. Turussa menestys onkin ollut tiettävästi vaihtelevaa, osittain säätilan takia.

Tampereella SOPP on käynnissä torstaina 22.5. klo 16-24 sekä pe-la 23.-24.5. klo 12–01. Alueelle on ilmainen sisäänpääsy to-la klo 18 asti, jonka jälkeen joudut maksamaan 10 euron pääsymaksun. Festareilla käytetään 3 euron tuoppeja, jotka voi joko ottaa mukaan muistoksi tai palauttaa saaden takaisin 2 euroa. Talkooporukkanaon mm. Salhojankadun olutseuran talkoolaiset. Iltaohjelmasta vastaavat perjantaina esiintyvä Samae Koskinen ja lauantaina esiintyvät Ants in the Pants ja Heikki Silvennoinen & The Rest (mihin jäi Pave Maijanen?).

Mukaan ilmoittautuneet panimot:

Bryggeri Helsinki
Hiisi Panimoyhtiö, Jyväskylä
Hollolan Hirvi, Hollola
Koskipanimo / Panimoravintola Plevna, Tampere
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Lammin Sahti, Hämeenlinna
Malmgårdin Panimo, Loviisa
Nokian Panimo, Nokia
Panimoravintola Beer Hunter´s, Pori
Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere
Rekolan Panimo, Fiskars
Ruosniemen Panimo, Pori (mukana gose-kollabraatio-oluella Sori Brewing)
Saimaan Juomatehdas / Panimoravintola Bruuveri, Mikkeli ja Helsinki
Stallhagen, Ahvenanmaa
Teerenpeli Yhtiöt, Lahti ja Helsinki
Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki

Tampereelta “kiertue” jatkaa 26.-28.6.2014 Lahden Matkustajasatamaan ja 24.-26.7.2014 Helsingin Rautatientorille.

Kotimaisia pienpanimo-oluita Alkoon

Jo perinteiseksi muodostunut kotimaisten pienpanimo-oluiden kattaus saapuu Alkoihin 3.2.2014. Luvassa on seuraavat oluet:

Wikimedia Commons

Keripukin aiheuttamia muutoksia ikenissä.

Beer Hunters Keripukki
Prykmestar Kahvi Stout
Teerenpeli Mokkamatti
StaPa Double Oat Malt Stout
Bryggeri Helsinki Senaattori
Lammin Sahti Pyy
Pyynikin Presidenttisahti
Laitilan Kievari Agricola
Saimaan Marsalkka Double IPA
Hiisi Pläkki
Rekolan Amerikan Eno
Suomenlinnan Thor Bock
Malmgård Emmer Tripel

Humalablogisti on näistä päässyt aiemmin maistamaan Keripukkia, Mokkamattia ja Amerikan Enoa. Keripukki on näistä mielenkiintoisin, sillä se on vahva valkosuklaa-kookos-stout. Tässä Alkon erässä kookos on suhteellisen hillittynä paahteisuuden seassa, joten “kookosvihaajatkin” pystynevät tätä juomaan. Mokkamatti on Teerenpelille tyypillinen puhdas, keskitien stout, joka ei aiheuttane intohimoja kumpaakaan suuntaan. Amerikan Eno oli HBF:ssa turhan varovaisesti humaloitu. Nyt toivotaan tältä 5,6-prosenttiselta IPA:lta hieman enemmän särmää.

Muista tuotteista mainittakoot sen verran, että Senaattori on tuplapukki, Pyy muuten vaan vahva ale, Agricola “luostariolut” ja Pläkki black IPA. Bryggeri Helsinki on mukana tavallaan kahdella oluella sillä Olutoppaan foorumitietojen mukaan Lammin Pyy on pantu Helsingissä ja pullotettu Lahdessa.

Olutmaana Albania

Birra Korçan vanha juliste

Birra Korçan vanha juliste

Albania on 2,8 miljoonan asukkaan valtio Adrianmeren rannalla. Aikoinaan maa oli maailman suljetuimpia kommunistivaltioita yhdessä Pohjois-Korean kanssa ja maan valtikkaa piti käsissään ensimmäinen pääsihteeri Enver Hoxha. Maa alkoi vapautumaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa Albaniasta tuli tasavalta. Viime kesänä Humalablogisti matkaili Kreikan ja Italian ohella Albaniassa. Maata voi suositella erityisesti balkanimeiningistä pitäville omatoimimatkaajille. Ihmiset ovat ystävällisiä ja maa lienee matkailijalle yksi Euroopan edullisimmista. Albania on olutmaana melko tyypillinen Balkanin edustaja: maassa on muutamia isohkoja, vanhoja panimoita, joiden tuotevalikoima muodostuu pääosin muutamasta erilaisesta vaaleasta lagerista. Artesaaniolutbuumi ei ole vielä tavoittanut Albaniaa, mutta muutamia panimoravintoloita on jo avattu Tiranaan.

Yleisin ja varmaankin suosituin olut on Birra Malton panema Birra Tirana, jota on saatavilla kaikkialla. Kyseessä on melko geneerinen teollinen bulkkilager, joka ei eroa ainakaan hyvässä muista maailman vastaavista tuotteista. Muita yleisiä oluita ovat muun muassa Birra Korçan Pils, A&B Grupin Norga, Stefani & Co:n Stela-oluet sekä Birra Kaon. Näistä panimoista ainakin Malto ja Korça on perustettu ennen toista maailmansotaa. Vaaleiden lagereiden lisäksi osalla on tummia oluita, joita albaniaksi kutsutaan nimellä Zezë. Ainakin se zezë, jota itse maistoin maistui aivan kotikaljalta tai kvassilta. Tiranassa paremmista ruokakaupoista saa ostaa myös tunnettuja olutmerkkejä maailmalta (Chimay, Paulaner jne.). Etelä-Albanian lomakaupunki Saranden erikoisuutena olivat kreikkalaiset oluet. Eräästä pikkuruokakaupasta löytyi esimerkiksi Kreikan Lidlille tehtyjä saksalaistyylisiä oluita. Kreikan Korfu onkin aivan pienen lauttamatkan päässä Sarandesta.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.


Ensimmäinen kahdesta panimoravintolasta, jossa Tiranassa kävin, oli viime vuonna auennut BrauHaus osoitteessa Reshit Collaku 38. Paikka löytyi helposti, mutta hetki meni ravintolan paikallistamiseen. Ulko-ovessa ei nimittäin ollut mitään kylttiä ja portaatkin veivät alas kellariin! Joku olutaiheinen tarra lopulta paljasti paikan. BrauHausissa tuli syötyä ja juotua paikan omat oluet, joita oli neljää erilaista (vaalea ale, tumma olut, vehnäolut ja bock). Paikan laitteisto oli uutuuttaan kiiltävää, paikka isohko saksalaistyyppinen oluthalli ja palvelu sekä ruoka erinomaista. Vanhan liiton miestarjoilija puhui erinomaista englantia ja hinnat olivat suomalaiselle naurettavan edulliset: olutsämpleri, yksi iso olut, vesipullo ja kaksi lounasannosta maksoivat luokkaa kympin. Oluista ei ole paljoa kerrottavaa – melko tyypillisiä panimoravintolatuotteita, hiukan “kotiolutmaisia”, mutta ilman pahoja virhemakuja. Makuprofiililtaan kovin varovaisia.

BrauHaus oli paljastunut minulle ennen matkaa googlailemalla, mutta toisen Tiranan panimoravintolan löysin vahingossa vasta matkan aikana. Kummankin olen itse mm. lisännyt Ratebeeriin. Svejk Beer Gardeniin törmäsin Yelp-sivustolla, jossa joku matkailija oli arvioinut paikan. Tämä ravintola olikin lopulta vain muutaman sadan metrin päässä hotelliltamme, mielenkiintoisesti nimetyn George W Bush Rrugan kupeessa. Svejk Beer Garden oli useamman ravintolan kompleksi, jossa keskiössä oli iso terassialue. Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa talon olutta, joista vaalea menetteli ruuan kanssa ja tummassa oli pientä happamuutta havaittavissa. Tarjoilijamme oli oikein kiinnostunut kuulemaan miltä oluet mielestäni maistuivat ja kumpi oli parempaa. Ruokailun jälkeen kävimme kuvailemassa ikkunan takaa panimolaitteistoa kun panimomestari huomasi meidät ja viittoili sisälle. Olutmestari ei puhunut englantia, mutta esitteli ylpeänä kanadalaista keittovälineistöä.

Yksi tulevista olutmatkailukohteista voisi olla Kosovo. Maan pääkaupunkiin Pristinaan on nimittäin avattu maan ensimmäinen panimoravintola Sabaja. Tiranasta menee päivittäin useita busseja Pristinaan …

Kannattaa lukea myös olutmatkailija Kaukon Albania-matkakertomus maaliskuulta 2011.

Suomen Olutexpo 2013

expoMenneenä viikonloppuna järjestettiin Helsingin Wanhassa Satamassa (Katajanokalla) ensimmäiset olutalan messut nimikkeen Suomen OlutExpo 2013 alla. Suomessa vakiintuneet olutmessutyyliset tapahtumat ovat tähän asti rajoittuneet Helsinki Beer Festivaliin (nimensä mukaisesti “festivaalit”, jossa oheisohjelma on iltamusiikkia) ja Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaan (suomalaiset pienpanimot framilla). Muut vastaavat ovat olleet joko pääosin ravintoloiden järjestämiä pienempiä tapahtumia tai historialtaan lyhytaikaisempia festareita. Uuden pienpanimobuumin myötä selvästi on nähtävissä kysyntää olutpanimoiden ja maahantuojien messuille. Ruotsissahan Stockholm Beer and Whisky Festival on järjestetty jo 22 kertaa ja on todella massiivinen messutapahtuma.

Olen takavuosina käynyt Wanhassa Satamassa messuilla useaan kertaan ja olin hieman epäileväinen tilan sopivuudesta olutmessukäyttöön. Paikalla saatoin todeta olleeni väärässä ja tilat olivat varsin toimivat Olutexpossa varsinkin nyt kun tupa ei aivan täynnä ollut. Wanhan Sataman tilat antavat hyvän mahdollisuuden erilaisten yleisöluentojen järjestämiseen ja Brewdogin tilaisuus ainakin näytti vetävän ison salin täyteen väkeä. Olutexpon käytännön järjestelyt sujuivat hämmästyttävänkin hyvin huomioon ottaen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta. Pienet puutteetkin saatiin korjattua lennosta expon aikana. Olutexpolla oli käytössä lasinvaihtosysteemi, jota en ole aiemmin tavannut. Se toimi oikein näppärästi: maistoit oluen ja sen jälkeen saatoit käydä lasinvaihtopisteessä vaihtamassa lasisi puhtaaseen. Normaali annoskoko oli 15 cl, joka on aivan hyvä messukäytössä. Toki vahvemmista oluista riittää usein pienempikin annoskoko. Lasimalli oli lähes identtinen tämän vuoden SBWF:n lasin kanssa, mutta OE:n lasi on blanko ilman logoja.

Paikalle oli saatu edustava määrä maahantuojia, joita viime vuosina ei esimerkiksi HBF:llä ole juurikaan ollut. Mukana olivat esimerkiksi Diamond Beer (kärkenään Beer Hunters, jonka porukkaa oli myös tiskin takana töissä sekä Brewdog, jolta paikalla oli pääpanija sekä Zarah-niminen markkinointityttö), Servaali (jolla kärkituotteena oli suodattamaton, pikkuisesta puutynnyristä ilmaiseksi(!) tarjottu Pilsner Urquell), BrewSeekers, Pikkulintu, Lasso Drinks, Nomad, Moestue & Cask Finland jne. Moestue & Cask Finland on uudehko peluri Suomen olutmarkkinoilla ja heidän ykköstuotteinaan olivat uuden ruotsalaisen pienpanimon CAP:n oluet. CAP:n pääosakas ja panija on Mattias Hammenlind, joka on kannuksensa hankkinut Sigtunan panimomestarina. Mattiaksen käsialaa on mm. Sigtunan Ace of Spades. Itse maistelin CAP:n oluet jo Tukholmassa syyskuussa, mutta paikalla olleilta ne saivat ylistäviä arvioita. Lähiaikoina CAP-oluet rantautuvat ensin Beer Huntersiin ja Pikkulintuun ja aivan kohta myös muualle.

Diamondilla oli vaihtuvissa hanoissa kovalaatuista tavaraa. Suomi-debyyttinsä teki muun muassa Evil Twinin Imperial Biscotti Break. Oli muuten hanasta paljon parempaa kuin vuosi sitten kun maistoin pullosta, joten laatueroa saattaa olla. Muista voisi mainita vaikkapa Mikkeller X-mas Porter Fra Til Via (From To Via) Cognac Barrel Agedin ja Beavertownin Black Bettyn. Beer Hunters tarjosi tiskillään mm. vintagetuotteita (Tyrni Lambic ja Pässinpää). Brewdogillakin oli pari erikoisuutta: kevyt, hapan Blitz Apricot ja Voodoo Doll IPA. Suomen Olutseuran alle olivat ryhmittäytyneet pienet ja uudet mikropanimot Rekola, Pyynikki, Ruosniemi ja aivan uusi “mustalaispanimo” Hatebrew. Valitettavasti Hatebrewn Pyynikillä pantu debyytti Imperialistisika oli melko flättiä ja muutenkin yrttisen kitkerää eli ei kovin onnistunut ensituote. No, tekivätpähän pojat ainakin festareiden puhutuimman oluen. Väkeä oli lauantaina päivällä sen verran maltillisesti, että jutustelu ständeillä henkilökunnan kanssa sujui vaivatta. Hiukan outo polettisysteemikään ei aiheuttanut sen suurempaa harmia.

Viskejä en messuilla maistellut, mutta maahantuojia oli paikalla runsaasti ja myös erilaisia viskitastingejä järjestettiin paljon. Beer Huntersilla oli mukanaan reilun kolmen vuoden ikään ehtinyttä Old Buckia, jonka erikoisuus on se, että se on kypsynyt samassa tynnyrissä, jossa aikoinaan ikäännytetttiin Plevnan Siperian Hanniku-versiota!

Itse osallistuin yhteen tastingiin: Pikkulintu järjesti neljän uuden Nøgne Ø-oluen maistelun, jossa oluita oli esitelemässä panimon perustaja ja panimomestari Kjetil Jikiun. Kjetililtä juttua riitti jatkuvana virtana koko 45 minuutin session ajan. Hän on aiemmalta siviiliammatiltaan SAS:n lentäjä. Samsoniten lentolaukku oli kuulemmat erinomainen maltaiden ja humalien kuljettamiseen jenkeistä kotioluttarpeisiin. Nøgne Ø:n tarina on mielenkiintoinen ja useimmista panimoista poiketen he valloittivat maailman ennen kotimarkkinoita vaikka alkuperäinen liikeidea oli totuttaa norjalaiset erikoisoluisiin. Vuonna 2008 Nøgne Ø:n tuotannosta meni 70 % vientiin. Nykyään vientiin menee määrällisesti saman verran, mutta se on enää 20 % kokonaistuotannosta – norjalaiset ovat vihdoin hullaantuneet Nøgne Ø:n oluisiin. Panimo myy myös kotioluttarvikkeita ja pitää panimokierroksia ja maistatuksia. Nämä kaikki auttoivat Nøgne Ø:n nousuun kotimarkkinoilla. Niin ne maistetut oluet olivat Nøgne Ø Imperial Premiant India Pilsner, Nøgne Ø Kriek Of Telemark, Nøgne Ø #1000 ja #1001. 20 euron hintaan tuo tilaisuus oli todellinen bargain.

Kaikkiaan todella hieno tapahtuma enkä ole muiltakaan kuullut kuin ylistäviä lausuntoja. Pienet puutteet ovat korjattavissa ja uuden tapahtuman kehittäminen paremmaksi on luonnollista kokemuksen kautta oppimista. Toivottavasti Olutexpo onnistui taloudellisesti ja saamme sille jatkoa ensi vuonna. Ehkä mitä itselle tulee mieleen lisätä olisi jonkinkaltainen “omatuontiosasto” HBF:n tapaan – obskuureja pienpanimo-oluita jonkin teeman mukaisesti. Tänä vuonna tuota en jäänyt tuota kaipaamaan, kun olin vain yhden päivän paikalla, mutta nyt olleella tarjonnalla ei ehkä kaikiksi kolmeksi päiväksi olisi tekemistä riittänyt. No ehkäpä tulevaisuudessa kotimaiset panimot alkavat valmistaa Olutexpoon omia festivaalispesiaalejaan, jotka lisäävät olutharrastajien mielenkiintoa entisestään.


Olutopas.infon OlutExpo-esittelyvideo.