Tag Archives: New York

Kevät 2019: New York & Kanada

Posted on by
1


Talven 2019 lomamatka suuntautui jälleen rapakon taakse. Kanada oli tähtäimessä ja sopivia lentoja kyttäilin vuodenvaihteen molemmin puolin. Ajoittaisista tarjoushinnoista huolimatta halutulle ajanjaksolle tuntui olevan vaikeaa saada edullisia lentoja Torontoon. Mainokset kyllä huusivat välillä kolmosella alkavia hintoja mutta varausta yrittäessä tilanne oli karumpi. Selvä viimeisen vuoden parin aikana tullut muutos on, että myös suuret lentoyhtiöt ovat siirtyneet vedätysmarkkinointiin, jossa tarjoushinnat eivät koskaan ole lopullisia hintoja kaikkine lisineen ja varauskikkailuineen.

Lopulta löysin KLM:n tarjouksen jossa 340 eurolla pääsi New Yorkiin eestaas. Sieltä varasin Air Canadan lennot Torontoon ja Montrealista takaisin Nykiin. Hintaa lennoille tuli vajaa 150 euroa suunta. Etuna suoraan lentoon verrattuna oli, ettei Kanadassa joutunut suunnittelemaan matkaksi mitään ympyräreittiä. Lopullinen agenda oli ensin New Yorkissa kolme yötä, sitten Kanadassa Toronto-Kingston-Ottawa-Montreal, josta vielä yhdeksi yöksi Isoon Omenaan.

New York Part I

Jälleen New Yorkissa! En ole osannut tätä tarkkaan laskea, mutta kuudetta tai seitsemättä kertaa tällä vuosituhannella olin kaupungissa. Mitään suurempia olutambitioita ei nyt ollut vaan päiväsaikaan tuli keskityttyä uusiin kulmakuntiin kaupungissa. Ensimmäisenä päivän tutkin Brooklynin Sunset Parkin aluetta. Halusin katsoa näkyykö vielä merkkejä suomalaisesta Finntownista alueella. Paljoa ei niitä löytynyt: osa suomalaisten osuuskuntataloista eli coopeista on vielä jäljellä. Useammankin Suomi-kohteen (kuten Imatra Haalin) tontilla oli katolinen kirkko. Yhdessä 40st kadunkulmassa oli sentään Finlandia St -kyltti ja “Alku toinen” -kirjoitus löytyi kivitalon ulko-oven yläpuolelta. Pääosin alueella kuuli kiinaa ja espanjaa.

Seuraavan päivän vastaava kulttuurimatka tehtiin Harlemiin, jossa tuli nyt käveltyä ensimmäistä kertaa. Useimmille lienee yllätys, että 125. kadun ja Madison Avenuen tienoilla olevaa osaa on kutsuttu Finnish Harlemiksi. Siitä ei vaan ole enää oikein mitään jäljellä sillä viimeiset suomalaiset poistuivat jo 60 vuotta sitten. Rakennuskanta alueella on ehtinyt vaihtua voimakkaasti. Ainoa varma “suomalaisrakennus” oli Viidennen Avenuen Haali, jonka ornamentit olivat samanlaiset kuin vanhoissa valokuvissa. Mutta olihan se muutenkin mielenkiintoista aluetta. Harlemissa näytti olevan myös paljon ylemmän keskiluokan asuntoja, mistään armottomasta slummista ei enää todellakaan ole kyse. New Yorkissa selvästi ankeampaa aluetta löytää pohjoisemmasta ja idemmästä. Kävimme syömässä lounasta kuuluisassa Sylvian ravintolassa, joka tarjosi syvän etelän perinneruokaa. Annos oli täyttävä jollei muuta.

Sitten sitä olutta … Sunset Parkista kävelimme melko pitkän matkan Other Halfin taproomille. Other Halfhan on sitten viime käyntien laajentanut tilojaan ja on nyt auki joka päivä jo puolilta päivin. Tiistaipäivällä kello 13 paikka oli aivan täynnä olutturisteja! Tunnelman kruunasi kaiuttimista aivan liian kovaa huudatettu kehno afroamerikkalainen puhelaulu. Palvelu baaritiskiltä oli onneksi ripeää ja oluethan ovat hyviä. Hanojakin on nykyään useampi kymmenen. Tiistaina illalla käväisin erehdyksessä myös Mikkeller NYC:ssa, joka sattui olemaan metropysäkin päässä Flushingissa sijaitsevasta hotellistamme. En tajunnut sen olevan kiinni: paikalla oli kuitenkin henkilökuntaa viettämässä iltaa ja ostettua mukaan pari Mikkeller-tölkkiä.

Seuraavana päivänä tutustuimme Hudson Yardsin alueeseen ja sattumalta loppuviikosta alueella avautuivat isot uudet ostoshelvetit. Onneksi olivat vielä kiinni. Death Avenue on ilmeisesti Manhattanin ainoa panimoravintola – se paljastui hintavaksi ravintolaksi, jonka 12 taalaa maksanut tupla-IPA oli varsin kehno mansikkainen tuote. Chelsea Marketin kautta laskeuduimme vanhaan kunnon Blind Tigeriin. Hanalista siellä ei tällä kertaa ollut aluksi kovin kiinnostavan oloinen, mutta lopulta sain sieltä neljä herkkua juotua: Perennial Sump ja Burlington Beerin Peasant King niistä ovat jonkinlaisessa maineessakin. Pseudo Suetakin olisi raanoissa ollut.

Viimeisenä iltana vuorossa Mikkeller NYC, joka on NY Metsin stadionin kyljessä. Nyt se oli auki. Hiljaista oli keskiviikkoiltana. Hanoja on useampi kymmenen ja Mikkellerin lisäksi tarjolla on hyviä vierasoluita. Pienet annokset helpottavat maistelua. Ruokakin oli hyvää, ainakin tilaamani Philly steak -tyylinen annos. Jos aikaa on niin kyllä tämä vierailun arvoinen kohde on – mutta älä tule pelipäivinä.

Toronto – Niagara Falls


Kolmen nykiyön jälkeen LaGuardialta Air Canadan lennolla Torontoon. Piletti kustansi vajaat 150 euroa suunta. Olin elämäni toista kertaa Kanadassa. Ensimmäinen kerta oli pari yötä Vancouverissa Portland-Seattle-turneella. Ensimmäinen olutpaikka oli nälkäisenä matkalla hotellille bongattu CRAFT Beer Market. Sporttibaariketju, jossa tarjolla kait 100 hanaa. Tilasin paikallisista oluista koostuneen lärvilautasen, koska olivat kaikki maistamattomia panimoita. Oluet valitettavasti olivat tylsiä. Ruualla lähti nälkä, mutta ei säväyttänyt. Torontossa lienee ympäristöineen lähes nelisenkymmentä panimoa, joten pientä priorisointia ja etukäteissuunnittelua on hyvä harrastaa. Iso osa ei sijaitse ihan ytimessä, joten matkoihinkin on syytä varata aikansa. Itse pyysin Kanada-asiantuntija Timo Alaselta listauksen hänen suosikeistaan Torontossa (ja muuallakin), jota käytin apuna.

Yksi Alasen ja muidenkin listojen kärkinimistä oli Trinity-Bellwoodsin kaupunginosan Bellwoods Brewery. Bussi numero 505 keskustasta vei lähelle pelipaikkaa. Vaikka vettä satoi reippaasti ja oli torstai-ilta pienehkö taproom oli tupaten täynnä. Vain isoja tuoppeja, mutta ainakin ipat olivat aika hyviä. Taproomin viereen oli kytketty panimokauppa. Bellwoodsilta oli noin kilometrin reippailu Birreria Volo -nimiseen baariin. Kuten nimi vihjaa, nyt oltiin Little Italyssa. Kapea, rosoisella tyylillä sisutettu paikka oli minun makuuni. Paljon mielenkiintoisia hanoja tarjollla. 18 dollarin hintaan sai 3 oluen maistelusetin, jonka kylkeen tuli herkkulautanen, jolla juustoja, oliiveja, pikkelsiä ym. pikkusuolaista. Loistava diili. Ja loistava baari.

Seuraavana päivänä tutustumista kaupungin nähtävyyksiin. Paikkakunnan maamerkkiin CN Toweriin oli suolainen lähes 40 taalan pääsylippu, joten tyydyimme ulkopuoliseen ihailuun. Hurjimmat voivat ostaa myös mahdollisuuden päästä roikkumaan valjaista ylätasanteelta. Steam Whistle Brewingilla on lähistöllä taproom. Panimolla on vain yksi olut: bulkahtava pils ja paikka on lähinnä turistirysä, mutta tulipahan oluensa tikattua panimotuoreena. Toronto Maple Leafsin kotiareenan nurkkia tuli myös tutkittua. Joukkueella olisi ollut Pyhän Patrikin päivänä peli Toronto St. Patricks -perinnepaidoissa, mutta lippujen metsästys ei nyt kiinnostanut ja Porin pojalle kiinnostavampi seura on se Canadiens, jolla ei reissun aikana ollut kotipeliä. Päivä tuli kierrettyä keskustan ja sen lähistön olutpaikkoja: Northern Maverick oli moderni iso panimoravintola, jossa ihan kelpo oluita. Bar Hop ja Bar Hop Brewco olivat saman ketjun kaksi paikkaa, hanoissa on paljon paikallista craftia. Brewhaha oli olutbaarin ja pubin (yläkerrassa) kombo, jonka valikoima oli enempikin isojen panimoiden “pseudocrafteja”.

Yksi päivä oli pyhitetty Niagaran putousten vierailulle. Bussimatka sinne ei ollut varsinaisesti ilmainen ja linja-autoasemalta oli vielä käveltävää itse kohteelle. Mutta käymisen arvoinen todellakin ja bucket listiltä sai nyt yhden nähtävyyden pois ruksittua. Putousten (Horseshoe Falls) läheisyydessä on myös panimoravintola Niagara Brewing Company. Kallis turistikohde, jonka oluet eivät säväyttäneet. Flight kuitenkin tarjolla maistelua varten. Illemmalla takaisin Torontossa kohteena pari mielenkiintoista ei-craft-paikkaa: Batch, joka on Molson-Coorsin panimoravintola! Aika kiva paikka ja oluetkin ovat puhtaita ja juomiskelpoisia. Toinen paikka samalla suunnalla oli Goose Island Toronto Brewhouse – eli Anheuser-Buschin panimoravintola! Paikka panee omia oluitaan, Chicagon tuotteita oli tarjolla yllättävän vähän. Tänne tulin hiukan myös Bourbon County Stout -variantit mielessä – nyt hanassa kuitenkin vain 2017 vintage.

Kingston

Jottei päivämatkat muodostuneet liian pitkiksi niin seuraava yö vietettiin Kingstonissa. Kaupunki kehuu olevansa jääkiekon synnyinkoti, mutta samaa väittää muutama muukin paikka Kanadassa. Ihan täydessä rauhassa ei paikkakunnalla saanut ravintoloita kiertää sillä Pyhän Patrikin päivän viikonloppu tarkoitti paikallisille wappua. Kaupungin keskustasta löytyy muutamakin panimoravintola: Stone Ale Cityllä on pienehkö ravintola ja sen yhteydessä pullokauppa. Oluet ovat aika maukkaita. Heti läheisyydessä on uudehko SanTur Brewing, joka on paljon isompi ruokapaikka. Oluet eivät olleet häävejä, mutta ruoka oli ehkä reissun parasta. Paikan keittiömestari on Barcelonasta. Tänne kannattaa ehdottomasti tulla syömään! Kingston Brewing Co. on enempi irkkupubityyppinen paikka. Peräti 28 hanaa, joissa muutamia omia oluita. Ruokaa olisi täältäkin saanut, nyt Patrikin juhlinnan vuoksi pidempi oleskelu ei napannut. Piipahdimme myös lyhyesti The Merchant Tap House -nimisessä pubissa, joka ei tarjonnut pienpanimotuotteita.

Ottawa

Ottawassa on paitsi NHL:n huonoin jääkiekkojoukkue, lähes 30 panimoa. Lisäksi se on Kanadan pääkaupunki, joten nähtävää riittää muun muassa parlamenttirakennusten muodossa. Lisäksi Ottawassa on lukuisia museoita ja muita kulttuurikohteita. Olutmielessä Ottawa ei ole aivan niin eläväinen kuin Toronto tai Montreal, mutta kyllä sielläkin vierailukohteita ja juotavaa riittää. Ensimmäinenä eteen tuli Clocktower-panimoravintola, jolla on filiaaleja ympäri Ottawaa. Se on geneerinen urheilubaari-panimoravintola, jossa on keskinkertaiset oluet mutta ihan ok ruoka. Lowertown Brewery sijaitsi lähellä majoitustamme Byward Marketin nurkilla. Siellä oli ihan mukava katsella telkkarista Kanada vastaan Suomi naisten curling-ottelua. Oluet olivat aika heikkoja, mutta kuuden sämplen maistelulautanen oli tarjolla. Flora Hall Brewing oli paljon parempi – uusi, moderni paikka, jossa oli myös ruokaa tarjolla. Itse tosin tyydyin pähkinöihin.

Montreal

Kanadan viimeinen kohde oli Montreal. Montreal on merkittävä olutkaupunki: kaupungissa toimii ainakin yli 30 panimoa. Montrealin etuna on myös näppärä metroverkosto, joka tuo helposti saataville ison määrän kohteita. Legendaarinen Brasserie Dieu du Ciel! oli must to visit -kohde. Kuten usein kulttipaikat, tämäkin oli paljon pienempi kuin kuvittelin. Loistava palvelu, hienoja oluita. Vieressä on myös Siborie-panimon taproom, joka on sitten aika erilainen paikka. Voi sielläkin käydä maistelulautasen juomassa. Brasserie Harricana oli vähän sisustukseltaan kylmä, mutta palvelu oli lämmin, oluetkin ihan ok – ruoka (söin “house speciality plate”) oli yksi parhaista tällä reissulla. Isle de Garde on myös gastropub-tyylinen paikka, jonka ruoka oli myös erinomaista (vaikka “Chinese Bolognese” oli hassu combo). Oluista osa oli oikein hyviäkin. Vices et Versaa pidetään yhtenä Montrealin parhaista olutbaareista. Suosittu paikka voi välillä käydä ahtaaksi, mutta olutvalikoima on hyvä. Jos vaan saat liitutaululta selvää mitä tilaat. HELM – Microbrasserie sur Bernard oli pieni kodikas panimoravintola mielenkiintoisella Mile-Endin-alueella. Tarjolla oli kolmen oluen lärvilautasia – ainakin NEIPA oli oikein hyvää.

New York – LIC

Palasimme vielä yhdeksi yöksi New Yorkiin ennen kotiinpaluuta. Air Canadan lennon erikoisuus oli, että USA:n maahantulomuodollisuudet hoidettiin jo Montrealin kentällä. Nykissä pääsi siis kävelemään suoraan laukkuhihnalle. Vaihtelun vuoksi majoitus tuli tällä kertaa hankittua Long Island Citystä. Alueella on nykyisin aika paljon panimoita, mutta jonkinlaisella kävelyetäisyydellä majoituksesta oli kaksi, joissa vierailimme. Sateisessa kelissä teollisuusalueen tapaisesta korttelista löytyi LIC Beer Project. Ilmasta huolimatta paikka oli täynnä väkeä musavisan innoittamana. Ilmeisesti maistelusettiä ei ollut tarjolla enkä sitä tungoksessa alkanut tilailemaan, mutta pari heidän ipaansa oli oikeinkin hyviä.

Vajaa maili edellisestä kävelyä ja olimme Big Alice Brewingillä. Täällä oli hiljaisempaa. Panimon kyljessä pikkuruinen taproom tarjosi montaa sorttia talon oluita. Kuuden oluen maistelusetti oli siis näppärä. Oluet olivat ihan ok, mutteivat huippuja. Palvelu on ystävällistä, paikkana miellyttävä ainakin näin hiljaisena iltana.

Seuraavana päivänä olikin sitten aika suunnata kotiin miettimään uusia seikkailuja.

USA:n talviturnee osa 10: Philadelphia ja New York

Posted on by
Reply

Ja niin auto kulki kohti pohjoista. Kaksiviikkoinen matka oli lopuillaan. Päätimme piipahtaa päiväkseltään Philadelphiassa, majoitus oli varattuna New Jerseyn puolen tienvarsimotellista. Philadelphiaa en ollut sen kummemmin ehtinyt scoutata, mutta DFH:lla Sam Calagione mainitsi Tired Handsin olevan hyvä paikka. Tosiaan, maineikas Tired Handshan sijaitsee PA:ssa. Tarkemmin sanottuna panimo on Ardmoren pikkukaupungissa Phillyn luoteispuolella. Panimolla on kaksi paikkaa lähellä toisiaan: panimopubi sekä Tired Hands Fermentaria. Kävimme jälkimmäisessä joka toimi panimon tynnyrikypsytys- ja blendauspanimona. Iso avoin tila, jossa korkeat pöydät. Parkkeerasimme baaritiskille. Suunnilleen 16 omaa olutta hanassa, hyvä wifi ja hyvä ystävällinen palvelu. Flighteja ei täällä ollut tarjolla, mutta pieniä annoksia. Oluet olivat odotetusti maailmanluokkaa. Pääosin IPA/Saison/villihiiva-osastoa.

Tired Handsin jälkeen käväisimme Philadelphia keskustassa tsekkaamassa mm. Rockyn portaat ja patsaan. Liikenne ja parkkijärjestelyt olivat sen verran sekavia, että täällä olutpaikat jäivät väliin. Ensi kerralla sitten. Siirryimme hotelliin ja kävimme viereisessä italialaisessa ravintolassa syömässä. Ravintolan sisutus oli Frank Sinatra -henkinen ja perustaja osoittautuikin jonkinlaiseksi Sinatran vanhaksi kaveriksi.

Viimeinen legi vuokra-autolla oli sen palautus New Yorkin JFK:lle. Matka New Jerseyn perukoilta kesti odotettua kauemmin. New Jersey Turnpikella oli yllättäen 15 dollarin vain käteisellä maksettava tietulli ja minullahan oli käteistä vain noin 8 dollaria. Pääsimme kuitenkin sisään tielle ja vuokraamo velotti myöhemmin 20 taalaa kortiltani. Käteisestä tuli tehtyä sellainen havainto tällä matkalla, että lähes kaikki taproomit ovat siirtyneet luottokorttien käyttöön. Useimmilla on tablettipohjainen maksupääte, johon saa tipitkin lisättyä prosenttiperusteisesti. Tämä vähensi käteisen (ja irtotaalojen) tarpeen minimiin. Muutos on ollut aika nopeaa parin vuoden aikana. Tämä myös tavallaan on edullisempaa kuin ennen: tapana oli antaa tippiä taala per olut. Nyt esim. 10-15% viiden taalan oluesta on huomattavasti vähemmän :)


New Yorkissa aamupäivän agenda oli vanha tuttu: ensin Rattle’n’Humiin sitten Ginger Maniin. Rinkat mukana ei jaksanut tehdä sen kummallisempia manoovereja. Rattle’n’Hum alkaa olla varjo entisestään. Tarjolla on kyllä 40 hanaa kuten ennenkin mutta kovin huonossa kunnossa ovat useat oluet olleet. The Ginger Man pari korttelin päässä taasen on timanttia. Nykyään sadan hanan valikoima koostuu isolta osalta amerikkalaisista pienpanimotuotteista. Flightit ovat tyyriitä ja wifi puuttuu, mutta oluet ovat kunnossa.

Samana päivänä olisi auennut uusi Mikkeller NYC Citi Fieldille eli Metsien baseball-stadionille. Puhti ei riittänyt lähteä matkatavaroiden kanssa Queensiin ja arvelin, että brewpubin ensimmäinen päivä saattaisi olla hektinen. Varsinkin kun kyseessä oli myös Metsien kauden avauspelipäivä. Niinpä tyydyin Metsien pelin seuraamiseen RnH:n televisiosta.

Majoitus viimeiseksi yöksi oli tällä kertaa hankittuna Brooklynin pohjoisosasta. Lennon kotiin oli määrä lähteä LaGuardian kentältä (Boston-Amsterdam-Helsinki). Sen verran kaksiviikkoinen oli syönyt miestä, että New Yorkin loput olutseikkailut rajoittuivat hotellin läheisen Whole Foodsin baariin. Kyllä, Whole Foods Williamburgissa oli N4 Tap Room -niminen olutravintola aivan teurastamotuotteiden vieressä.

Kotimatka ei lopulta sujunut aivan suunnitellusti. Olin säästänyt satasia lennoissa ostamalla liput Bostonin kautta. Lopulta Bostonin kone oli niin paljon myöhässä, että lentoyhtiö reititti meidät suoraan Amsterdamin kautta Helsinkiin myöhäisemmällä koneella. Tähän liittyi myös taksilla siirtymä LaGuardiasta JFK:n kentälle. Ja näin 11 osavaltion ja 45 panimon turnee tuli päätökseensä.

Olutmatkailua talvi 2017: NYC, Teksas ja Louisiana

Posted on by
Reply

Tämän oven takaa löytyy kulttipanimo Other Half.


Tämän talven lomareissu suuntautui jälleen Yhdysvaltoihin. Pontimena oli marraskuussa tarjouksessa olleet 350 euron menopaluulennot Icelandairilla Keflavikin kautta New Yorkiin. Joskus täytynee hyödyntää Icelandairin stop over -mahdollisuutta ja tutustua Islantiinkin. Yhtiöllä on myös kiinnostavat Portland ja Seattle -reitit. Vaihto Keflavikissa oli nopea. Kentän ruokapisteet olisivat tarjonneet Borg Brugghúsin oluita. Matka itärannikolle sujui yhden koneenvaihdon myötä leppoisasti. Lentolippuun ei muuten kuulu aterioita eli eväät ja omat kuulokkeet Icelandairille mukaan.

New York part 1

JFK:lla yllätti äärimmäisen nopea maahantulo. Aluksi suoraan automaatille, jossa otettiin kuva ja sormenjäljet. Sen jälkeen toiseen jonoon – ei siihen jossa luki “First time ESTA”. Maahantulovirkailija noukki automaatin printin ja leimasi passin. Tavarat hihnalta kantoon ja ulkona oltiin 20 minuuttia koneesta poistumisen jälkeen. Entinen “ennätys” parani taatusti ainakin tunnilla.

Alkumatkan hotelli oli valittuna viime kertaiseen tapaan Brooklynista. Ensimmäisenä iltana oli vielä aikaa tallustella Other Halfin taproomille, joka oli parin kilometrin päässä. Yllättäen tämä minikokoinen paikka ei ollut edes täynnä. Other Half / Industrial Arts Nummy Nug Nug, Other Half Mylar Bags – Double Dry Hopped ja muut odotetun herkullisia.

Ensimmäinen legi Nykissä sisälsi baareilua Brooklynissa. 61 Local kannattaa pitää mielessä, sillä 16 hanaa tarjoavat pääosin paikallista craftia ja mikä hienointa kahvilan, baarin ja ravintolan (valmistavat baaritiskin takana pikkupurtavaa) yhdistelmä on auki jo aamuvarhaiselta, joka on positiivinen asia meille aamuvirkuille beerhunttereille. The Owl Farm oli mustanpuhuva olutbaari hyvällä olutlistalla. Bar Great Harryssa oli dive bar -atmosfääriä, mutta hyvä 21 raanan tarjonta. Paikallista vähemmän, mutta silti kiinnostavaa. Esimerkiksi Washington DC:n Right Properin tuotteita. The Brazen Headissä oli mukavan rauhallista istuskella. Hanatuotteissa oli mukana makrotavaraa, mutta myös kiinnostavaa craftia: lasiin eksyi panimotikkiä pennsylvanialaisen Free Willin muodossa ja tutummalta panimolta Firestone Walker Nitro Merlin Milk Stout. Pääkohteena oli kuitenkin viime reissulta tutulla Threesin panimoravintolassa pidetty Can Jam -tölkkifestari. Luulin, että tuskin siellä sunnuntaina kello 12 mitään ruuhkaa on. Erehdyin, sillä klo 12:15 ravintolan sisällä luikerteli yli 50 metrin jono. Sisäpihalla olleesta teltasta sai ostaa kuuden dollarin hintaan tölkki-IPAA. Valitettavasti päästessäni apajille (odotetusti) parhaat herkut oli jo viety parempiin suihin: ei tarttunut Alchemistia, Tree Housea tai The Veilia matkaan. Otin sitten Washington DC:n 3 Stars -panimolta Pounding Trees ja Ghost White IPA:t. Tuoretta herkkua olivat molemmat. Threesin hanasta sitten vielä Mikkeller San Diego / Threes Seeking Panacea. Panimoravintolan omat päätuotteet olivat pääosin ensimmäiseltä vierailulta tuttuja. Vielä tuli vierailtua Brooklynissa uudella panimollakin: Strong Rope tekee paljon muutakin kuin IPA:a, mutta aika keskinkertaisia olivat tuotteensa.

Austin, Teksas



Seuraava liike oli AA:n siivin melko pitkän lennon (4 tuntia) jälkeen saapuminen Austiniin, Teksasiin. Yliopistokaupunki tunnetaan erityisesti livemusiikin mekkana ja SXSW-tapahtumasta. Mutta Austin on myös hieno olutkaupunki. Austinissa lienee yli 30 pienpanimoa. Aiemmin tylsänä tunnetussa Teksasissakin on nykyään jo yli 200 panimoa. Valitettavasti vierailun ajankohtana eli alkuviikosta maineikas Jester King oli kiinni. Noh, taproom sijaitsee muutenkin ns. skutsissa ja sinne kulkeutuminen julkisilla olisi ollut vähintään haastavaa. Sinänsä Austinin julkinen liikenne toimii hyvin ja kattavasti: metro raililla pääsee kaupungin pohjoisosiin, muuten sitten linja-autolinjat kuljettavat. Mielenkiintoisista paikoista moni ei sijaitse kävelyetäisyydellä keskustasta, joten bussikartastoon kannattaa perehtyä.

Ensimmäinen kohde oli maineikas Whip In. Sen sijainti on aika erikoinen, hiukan syrjässä keskustasta interstate-tien läheisyydessä. Whip In on yhdistelmä olutbaaria, intialaista ruokaravintolaa ja isohkoa pullokauppaa. Oluiden lisäksi viinit ovat hyvin edustettuina. Hanoja on tarjolla lähes kuusikymmentä. Luonnollisesti aloin käymään läpi teksasilaisia ja paikallisia panimoita: Austin Beerworks, Save The World (Marble Falls, TX), Infamous (Austin, TX), Community (Dallas, TX), Real Ale (Blanco, TX) … Pullokaupan tarjonta oli myös runsas ja paikallisia mikroja löytyi paljon.

Rainey Streetillä on paljon vanhoja taloja sekä ravintoloita vieri vieressä. Syy vierailuun oli Banger’s Sausage and Beer Garden. Makkarat jäi nyt syömättä kun piti ottaa pari flightia (=maistelulautanen) 100 raanan valikoimasta. Harmittavasti Deschutesin Abyss oli päässyt loppumaan. Olisi kelvannut. Maistoon pääsivät panimoista uusina Hops & Grain (Austin), Independence (Austin), Live Oak (Austin), Circle (Austin), Blue Owl (Austin) ja Oasis Texas (Austin), joten paikallinen edustus raanoissa oli hyvä. Metsuripartainen baarimikko oli turhankin ystävällinen, porilainen ei ole tottunut sellaiseen. Kotimatkalla nakkikioskin kautta. Siellä työskennellyt nuorukainen kertoi ylläpitävänsä erikoisia valoilmiöitä (anomalies) käsittelevää foorumia.

Pohjoiseen mentiin siis paikallisen kevytraiteen voimin. Kauppakeskusta tai oikeastaan kauppojen keskittymää Dominionia tultiin ihmettelemään. Shoppailin itselleni uuden lompakon. Vahingossa eteen ilmestyi The Brass Tap -niminen olutravintola. Uudehkoa paikkaa ei löytynyt edes Ratebeeriltä. Ilmeisesti ketjuravintola, koska samannimisiä on ympäri USA:n. Hienot 80 raanaa, joista pari caskina. Hyvä valikoima teksasilaisia. Päivällä paikka oli hiljainen. Baariminna kertoi keväällä tiloissa aloittavan oman panimon. Flightit nenän eteen: Zilker (Austin), Brazos Valley (Brenham, TX), (512) (Austin), Red Horn Coffee House Coconut S.O.N. Cask with Rum (cask, Cedar Park, TX). Abyss-pettymystä paikkasi Deschutesin Black Butte XXVIII.

Dominionin reissu yhtenä tarkoituksena oli piipahtaa North By Northwest -panimoravintolassa. Sinne oli kuitenkin moottoritien ylityksineen aika paljon matkaa niinpä tuli piipahdettua syömässä ja juomassa. Kas kummaa sattumalta eteen tupsahti BJ’s panimoravintolaketjun Austinin filiaali. North By Northwestiinkin sitten päästiin. Viihtyisän oloinen ravintola aitoine puu-uuneineen. Oluet eivät olleet kummoisia.

Seuraavaksi sitten bussiin ja valumaan kohti etelää Austinin keskustan suuntaan. Matkalla stoppi Pinthouse Pizzassa. Mielenkiintoinen konsepti: iso paikka, jossa toiselta tiskiltä voi tilata pitsaa ja toinen on baaritiski, jossa voi notkua oluella. Panimoravintola oli kyseessä ja omista IPA Man O’War oli varsin maukas. Pinthousesta matka jatkui kävellen Draught House Pub & Breweryyn. Raffissa paikassa 75 hanaa ja myös omia oluita joista neljä tuli maisteltua. Pinthouse-Draught House-kaksikkoa ei ole syytä missata, jos Austinissa vierailee.

Houston, Teksas

Houstonin iso kaupunki (USA:n neljänneksi suurin) ei itsessään herättänyt kiinnostusta, joten matkailullisesti se skipattiin varsin totaalisesti. Greyhound-aseman viereltä nappasimme Ford Focuksen alle ja designated driver mahdollisti muutaman panimovierailun kaupungin liepeillä.

Saapumispäivän iltana ehdittiin vielä sopivasti Eureka Heightsin panimolle, joka ei ollut kovin kaukana motellilta. Uudehko panimo sijaitsi isossa ilmavassa hallissa. Tarjolla oli 5 omaa olutta. Hallin yhdessä osassa oli menossa joku luento ja toisessa osassa olutjoogaa! Ulkona ruoka-autossa myynnissä catfishiä.

Seuraavana iltana käväistiin Whole Foods Market Houstonissa. Whole Foods on aina ollut hyvä craft beer -kauppa ja ainakin Nykissä on ollut jopa olutpainoitteinen Whole Foods, josta aikoinaan ostin Beer Huntersin pojille tulijaisiksi Falconer’s Flight -humalaa. Omia panimoravintoloita ketjulla ei vielä juuri ole, mutta Houstonista sellainen löytyi. Eli kaupan kyljessä ostosreissulla voit nauttia talon omista oluista joita oli aika monta ja laatu erittäin hyvä.

Whole Foodsista matka jatkui sopivasti reitillä olleeseen Hollerin panimoon. Iso oli tämäkin eikä myöskään kovin vanha. Otin kuuden oluen maistelulautasen ja sen nautittuani baarimikko tarjosi vielä tyypit kahdesta muusta oluesta, jotka eivät siihen mahtuneet. Oluista paras oli Holler Looyah Milk Stout. Muuten Houstonin tutkiminen jäi siis vähemmälle, jäi mm. olutbaarit tutkimatta. Ratebeer listaa kaupunkiin 17 panimoa eli varsin pienen osuuden Teksasin kaikista panimoista.

Galveston, Teksas

Houstonista teimme päivän retken Galvestonin rantakaupunkiin, joka sijaitsi vain reilun 50 mailin päässä Houstonista. Matkalle jo aivan riittävä syy oli Webb-Campbell -klassikko “Galveston” (kyllä, haluan joskus käydä myös Wichitassa). Galvestonin keskustassa oli nähtävissä kovat mardi gras -meiningit, mutta varsinainen juhlinta ei tainnut vielä olla käynnissä.

Galvestonin keskustan Brews Brothers ei ennakkotiedoista poiketen ollut panimoravintola. Jossain nurkassa näkyi kyllä irrallisia käymistankkeja, mutta vaikuttivat koristeilta. Hanavalikoima oli kuitenkin baarissa hyvä. Lasiin valikoitui pari teksasilaispanimoa: Huff (Bellville, TX) ja Pedernales (Fredericksburg, TX). Galvestonissa on kuitenkin pari panimoakin. Galveston Islandin oluita näkyi siellä täällä muuallakin, mutta moderni taphouse tarjosi yhdeksän omaa olutta. Paikka oli iltapäivälläkin hyvin suosittu ja turisteja tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Oluet olivat kohtuullisia, mutta paikka oikein mukava. Baariminna jutusteli palvelleensa armeijan leivissä ympäri maailman. Toinen paikka oli lähellä merenrantaa ollut Beerfoot Beach Bar. Ulkoa päin näytti joltakin dive barilta, mutta paljastui varsin valoisaksi yhden huoneen panimoravintolaksi. Omia oluita tarjolla vain kaksi, mutta muita teksasilaisia crafteja hanoissa parikymmentä. Panimon keittolaitteisto näytti nanokokoiselta. Liivintaskupanimo kuvaa hyvin tilannetta.

Broussard ja Baton Rouge, Louisiana

Matka jatkui pitkällä siirtymällä: aamulla yhdeksältä lähtö Houstonista tavoitteena New Orleans auringonlaskun aikoihin. Välillä pari strategista pysähdystä. Siirtyminen Louisianaan toi todellakin suomaisemineen mieleen, että nyt ollaan ns. syvässä etelässä. Ensimmäinen kohde oli ison Lafayetten kyljessä ollut pikkukaupunki Broussard. Broussard on ns. valkoista aluetta, noin 80 % asukkaista on “valkoisia”. Erikoisuutena on, että vielä 2005 noin 13 prosentin kotikieli oli ranska. Varsin tyypillisesti teollisuusalueella, off the beaten track, sijainnut Parish Brewing Company pursusi ihmisiä lauantaipäivällä. Maistoin kuutta olutta, joista Rêve Coffee Stout ja Grand Reserve (Bourbon Barrel) olivat vallan erinoimaisia. Panimon pihalla ruokakärry tarjosi alueelle tyypillisiä herkullisia cajun- ja kreoli-ruokia. Toinen kohde oli Baton Rougessa, samoin teollisuusalueella sijainnut Tin Roof Brewing. Vihreäksi maalattu halli näytti karulta, mutta sisältä löytyi oikein mukava taproom. Omat oluet eivät olleet huippua, mutta eivät huonojakaan. Täällä oli hiljaista, toisin kuin Parishissa. Jutustelin baarimikon kanssa, joka kertoi saaneensa työtarjouksen Strängen panimolta läheltä Tukholmaa. Palkkaa ei maksettaisi, mutta ylläpito kylläkin. Täältä matka jatkui kohti New Orleansia. Lähellä kaupunkia oli ollut joku onnettomuus, joka hidasti matkantekoa, mutta pääsimme perille puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen.

New Orleans, Louisiana



New Orleans oli tavallaan tämän talvireissun pääkohde. Vietettiinhän siellä juuri Mardi Gras -juhlaa, joka huipentui lähtöpäivänämme Ash Tuesdayhin eli laskiaistiistaihin, jonka jälkeen alkaa katolisten maiden paastoaika. Näitä karnevaaleja vietetään ympäri Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa ja New Orleans on juhlinnan pääpaikka Yhdysvalloissa. Juhlinnan keskiössä ovat tuntikausia kestävät juhlakulkueet, krewet, jotka kulkevat kaupungin kaduilla. Traktorivetoisten isojen kulkuevaunujen kyydissä kulkevat karnevaalihahmot ovat pukeutuneet erilaisten teemojen mukaisesti (Elvis, Louis Amstrong, Zulu-kuninkaat, zombiet .. just name it) paiskoen tonneittain helmiä ja muuta sälää katujen varsille majoittautuneiden ihmisten iloksi. Vaunujen välissä kulkevat koulujen big band-, tanssi- ja cheerleader-ryhmät. Mieti Rio de Janeiroa, yhdistä penkkarit, vappu ja juhannus ja lisää yli miljoona turistia niin saat mardi grasin New Orleansissa. Tunnelmaan kuuluu, että joka toisessa kapakassa soitetaan elävää musiikkia ja ihmiset kulkevat drinkkeineen pitkin Bourbon Streetiä ja muita French Quarterin katuja. Hullua mutta hauskaa.

No onhan siellä New Orleansissa oluttakin:
– NOLA – New Orleans Lager & Ale: paikkakunnan ehkä suurin. Modernissa taproomissa keskustan ulkopuolella paljon omia, keskinkertaisia oluita. Flighteja ryystäessä oli hauska laittaa ne Untappdiin ja saada oma naama baarin valotaululle (sama systeemi on nyt käytössä Sori Taproomissa Helsingissä).
– The Courtyard Brewery: takapihapanimo käytännössä melkein kaupungin keskustassa, rähjäinen, mutta “hip”. Musiikkia soitettiin vinyylilevyiltä. Oluissa hyviäkin joukossa.
– Crescent City Brewery: tyypillinen geneerinen panimoravintola French Quarterissa. Kehnotkot oluet sai kuitattua maistelulautasella, mutta elävä jazzmusiikki kohotti tunnelmaa.

Ja sitten Avenue Pub! Tämä kaksikerroksinen pubi suoraan kuin 1800-luvun lopun etelävaltioista on joskus tainnut roikkua Ratebeerin places-listalla TOP10:ssa. Hanoissa tarjolla tuoretta kamaa Louisianasta ja Mississippistä. Eli sain maistettua jälkimmäisen osavaltiopisteen. Vierailun hauskuutta lisäsi se, että karnevaalikulkue kulki pubin vierestä niin mikäs siinä oli hyviä paikallisia oluita nautiskella: kaikki juomat tarjottiin muovituopeissa, sillä ne sai vielä ulos karnevaalihumuun. Moikkasin myös paikan omistajaa Pollya, joka oli Ratebeer-legenda Papsoen tuttu.

New York part II

Paluun jälkeen Louisianasta itärannikolle oli vielä pari päivää aikaa nuohota Nykin olutmestoja. Tällä kertaa olin valinnut taktisesti hotellin Upper West Sidelta 87th kadulta Central Parkin kupeesta, joka osoittautui hyväksi valinnaksi vaikka baareja ei kävelyetäisyydellä ollut. Metroasema oli nurkilla ja lähellä myös hyvä aamiaispaikka. Itse hotellihuone (Belnord Hotel) vastikään renoveerattu.

Olutmielessä aloitus vanhasta tutusta The Blind Tigerista. Edelleen Manhattanin parhaita olutravintoloita. Saaren “länsireunalta” lopetti The Pony Bar, joka oli toinen vakiokohteeni. Sen paikalle on nyt vierailuni jälkeen avannut Hellcat Annie’s Tap Room, joka näyttää olevan lupaava 20 raanan paikka. The Blind Tigerissa oli sopivasti menossa NY-panimoiden Industrial Arts, Other Half ja Threes tap takeover. Tarjolla monta olutta, joita en ollut kahdessa viimeksi mainitussa paikan päällä testannut. Varsinkin Threes Nothing Is Forever oli mahtava. Hauskaa oli nähdä viime kerralla vielä tiskarina/jääpoikana ollut latino baarimikkona. Miellyttävän nopeaa palvelua ilman turhia höpinöitä.

The Blind Tigerin jälkeen oli teemana pyöriä East Villagen alueella, joka on aiemmilla reissuilla jäänyt ainakin tietoisesti kokematta vaikka nurkilla mm. Little Italyssa on tullut seikkailtua. Pääkohteena oli legendaarinen The Proletariat, joka on aiemmin jäänyt käymättä. Pieni, elämää nähnyt, pimeä ja kapea baari, jossa kuitenkaan asiakaskunta ei ollut mitään vuorenpeikkoja vaan paikallista hipsteriä ja valkokaulushemmoa. Hanavalikoima oli pieni, mutta tyrmäävän tasokas. Kun listan kaksi ensimmäistä olutta tulevat Hill Farmsteadilta ja Tired Handsiltä niin tietää että baarikin tietää mitä on tekemässä. Tänne pitää tulla uudestaan. Puolivahingossa samalla alueella tuli eteen Fools Gold -niminen ravintola, joka jälkikäteen kyllä löytyi myös Ratebeeriltä. Tämä oli isompi paikka, jossa oli myös ruokapuolta. Olutlistaakin riitti ja flighteja oli tarjolla. Mm. Equilibrium mc² jäi mieleen hyvänä. Equilibrium onkin näitä uusimpia New Yorkin hypepanimoita.

Viimeisenä päivänä lento lähti vasta illalla, joten oli hyvää aikaa jo perinteeksi muodostuneelle duolle Rattle N Ham ja The Ginger Man. Rattle N Hum aukeaa kätevästi jo kello 11 ja maistelulautaset auttavat 40 hanan haravoimisessa. Tällä kertaa valikoimakin oli varsin hyvä – paljon minulle uusia panimoita. Rahaa paloi “kiitettävästi”. The Ginger Man on myös vanha klassikko 100 hanan voimin. Valikoima on takavuosista uudistunut (lue: parantunut) voimakkaasti. “Ennen wanhaan” valikoimassa oli paljon tylsää main streamiä, nyt mukana vahva paikallinen ja vahva craft-painotus. Nyt vielä sattui olemaan hyvän nykiläisen Barrier Brewing Companyn “tap takeover” (noin 10 oluen voimin). The Ginger Manin miinus on puuttuva wifi.

Sellainen seikkailu tällä kertaa. Seuraavalla USA:n retkellä bongataan luultavasti taas uusia osavaltioita.

Olutmatkailua Puerto Ricossa ja New Yorkissa

Posted on by
Reply

DSC_0747

DSC_0071
Kahden viikon talvilomareissu sujui tällä kertaa ensimmäisen viikon osalta Puerto Ricossa ja paluumatkalla neljä yötä vanhassa tutussa New Yorkissa. Kummemmin lentoja kyttäilemättä tilasin ne ebookersin kautta. Samalla lipulla Helsinki/Finnair – JFK/Jet Blue – San Juan, PR/AA – JFK/Finnair – Helsinki maksoi noin 680 euroa ostettuna tammikuun alussa. Ei paha, pelkkään Nykiin olisi tuolloin päässyt alle 500 eurolla. Keskityn tässä blogauksessa alkoholiin ja jätän muun vähemmälle.

Puerto Ricoon piti lähteä, koska Puerto Ricon maapiste oli maistamatta. Lisäksi nettitiedot kertoivat, että pienpanimo-oluitakin saattaisi olla löydettävissä. Puerto Rico on USA:n autonominen alue, jonka valtakieli on espanja. Puertoricolaisia asuu muuten mantereella enemmän kuin saarella. Englannilla pärjäsi saarella kohtalaisen hyvin, varsinkin kun vielä ymmärtää auttavasti yksinkertaista espanjan matkailusanastoa. Puerto Rico tuotti kaltaiselleni reppureissaajalle siinä mielessä pettymyksen, että kaupunkien välinen julkinen liikenne oli käytännön olematonta. Kaupunkien välillä ei kulje mitään busseja, junista puhumattakaan. Ilman vuokra-autoa (kaoottisessa kaupunkiliikenteessä) ainoa mahdollisuus on käyttää kimppatakseja Públicos, joilla oli omat asemansa kaupungeissa. Tämäkään ei olisi ongelma, jos niitä käytettäisiin – nyt jouduimme odottamaan San Juan-Ponce -välillä kumpaakin suuntaan aamulla lähes kaksi tuntia, että Público-taksi tuli täyteen. Lisäksi majoitushinnat olivat kalliita, New Yorkissa majoitusta sai huomattavasti huokeammalla. Näin ollen nähtyä tuli pääosin kaksi kaupunkia: pääkaupunki San Juan ja eteläinen rannikkokaupunki Ponce.

San Juanissa tuli tietenkin baarien lisäksi käytyä kuuluisalla Bacardin tehtaalla. Aikoinaan Kuubassa perustetun Bacardin San Juanin tislaamo tuottaa 80% maailman Bacardista, loput tulevat Meksikossa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Mielenkiintoista on, että rommi lähetetään pullotettavaksi Floridaan, sillä Puerto Ricossa ei ole enää pullottamoa. Lyhyehkö kierros oli melko mainosmainen ja tiketti sisälsi yhden Bacardi Goldista väännetyn Cuba Libren. Ihan hyvää särvittävää …

Puerto Ricon olutmarkkinoita hallitsee Compañía Cervecera de Puerto Rico ja sen vaaleat lagermerkit Medalla Light ja Magna. Mutta kuten niin monessa paikassa muuallakin, Puerto Ricoonkin on perustettu parin viime vuoden aikana useita pienpanimoita. Ratebeerin tiedot olivat aiheesta varsin köykäiset, sillä lisäsin RB:hen itse kaksi uutta panimoa siellä aiemmin olleen kuuden sijaan. Netin perusteella maan länsiosassa olisi vielä lisää pienpanimoita ja perusteillakin tietenkin on lisää. San Juanin vanhassa kaupungissa sijaitsee Old Harborin panimoravintola, jonka tuotteita näkyi pullotettunakin siellä täällä. Itse ravintola tarjosi varsin keskinkertaista ruokaa eivätkä oluetkaan olleet kovin mielenkiintoisia.

Poncessa kaupungin parhaan paikan löysin googlamalla netissä “Ponce + cerveza artesanal”. Taska Gaussa oli tusinan verran hanoja, joissa oli myös puertoricolaisia pienpanimo-oluita (FOK Brewing, Boqueron). Pullopuolelta löytyi mukava valikoima jenkkioluita. Onneksi tuolla samalla google-haulla selvisi, että Poncessa oli aloittanut uusi pienpanimo ja älysin kysyä Señorial Brewingin El Vigia -olutta, jota oli pullossa saatavilla. Alkuillasta baarissa oli rauhallista ja molempina iltoina baarimikot olivat mukavia englantia puhuvia tapauksia.

San Juanin paras olutravintola on La Taberna Lúpulo. La Taberna Lúpulossa on hämmentävät 50 hanaa ja siihen toistasataa pulloa kylkeen. PR:n kaltaisessa vaalean lagerin maassa ei uskoisi tällaista kohtaavan. Lisäksi tämä vain iltaisin auki oleva paikka oli hämmentävän suosittu, maanantai-iltanakin väkeä riitti tuvan täydeltä vaikka ainoa varsinainen makro-olut hanoissa oli Birra Moretti. Hanoja dominoivat jenkkien käsityöläisoluet, mutta Lupolo oli paras paikka paikallisten hanatuotteiden bongaamiseen. Toinen paikka missä kävin useamman kerran oli Condadossa sijaitseva Stop and Go. Päivisin tätä juottolaa kansoittivat lähinnä epämääräiset turistit ja paikalliset juovot. Etuna oli kai se, että paikka oli auki jo aikaisin aamulla ja hintataso hämmästyttävän halpa. Stop and Gossa ei Old Harborin lisäksi PR-mikroja ollut, mutta yli sadan jenkki craft pullo-oluen valikoima. Tosin kahdella käyntikerralla olin ainoa ns. laatuoluita tilannut asiakas. Hintataso oli hämmentävä, sillä oluet maksoivat suunnilleen saman kuin viinakaupoissa. Terrapinia, Abitaa, Magic Hattia ja sen sellaista tuli juotua kolmen dollarin pullohintaan. Lisäksi piti juoda Samuel Adamsin Tasman Red, kun kerran 650 ml pullolle kertyi hintaa 3,25 dollaria. Condadon viinakaupoissa oli muutamassa (mm. H&R Food and Liquer) oikein mainio jenkkivalikoima. Ei mitään superharvinaisuuksia, mutta juuri niitä oluita, joita ei olutmatkaajana tule juuri mantereella ostettua, koska hyvistä paikoista löytää aina jotain mielenkiintoisempaa. Eli niitä oli hyvä särpiä hotellilla ennen nukkumaanmenoa (esim. Leinenkugelsin, Terrapinin ja Victoryn oluita). Mutta nyt oli Puerto Rico tullut nähtyä ja oli aika siirtyä New Yorkiin.

San Juanista lento New Yorkiin kesti vajaa neljä tuntia. Vaikka olinkin Nykissä viidettä kertaa niin metrokarttaa tuli luettua huolimattomasti ja löysimme itsemme väärän linjan päästä Jamaica Stationilta (“Brooklynin linjahan lähtee Jamaica Stationilta”). Nauratti vaan se, että ensimmäisen puolen tusinan aseman aikana olimme ainoat valkonaamat vaunussa. Ei kai se ihme ole jos Jamaican kaupunginosasta ovat kotoisin LL Cool J ja 50 Cent ja siellä on Cypress Hill -niminen metroasemakin? Ensimmäistä kertaa majoituin Brooklyniin ja luultavasti teen sen jatkossakin. Hyvätasoisen majoituksen sai 80 dollarilla/2hh aamiaisineen metroaseman vierestä ja alueella sijaitsi kävelyetäisyydellä monta mielenkiintoista olutkohdetta.

Brooklynissa tulikin vierailtua muutamassa uudessa olutpaikassa. Manhattanilla suosin sitten enemmänkin vanhoja tuttuja. Seuraavassa listamuodossa paikat joissa kävin:

– Threes Brewing, Brooklyn: uusi muutaman kuukauden vanha panimoravintola, jolla kymmenkunta omaa olutta hanassa ja sekä mielenkiintoisia muita. Todella laadukas panimo – kaikki 8 maistamaani olutta olivat hyviä/erinomaisia. Mitään erityisia maisteluannoksia ei myyty kuin ensimmäisenä iltana pari pienempää lasia. No, piti sitten vierailla kahtena iltana, että sai yhtä vajaat kaikki maistettua. Keittiökonsepti oli mielenkiintoinen: kutsuvat vierailevia ravintoloita laatimaan ruokalistan ravintolapuolelle. Päätilan lisäksi löytyi pienempi baari ja huone (“Tiny Montgomery”), jossa toisena iltana luukutti joku hyvältä kuulostanut indiepumppu.
– Rattle and Hum, Manhattan: vanha tuttu suosikki. Paikalla tutut 40 hanaa, joissa maantieteellisesti melko laaja olutvalikoima. Ei ehkä aivan niin mielenkiintoinen kuin joskus parhaimmillaan vaikka nykyään eurooppalaisia vähemmän kuin ennen. Newyorkilaisen Rushing Duckin oluita oli hanassa useampia. Ruokailun ja parin beer flightin laskuun oli ensimmäisellä kerralla lisätty automaattisesti tipit. Täällä tuli käytyä pikaisesti myös viimeisenä aamuna ennen lentokentälle lähtöä.
– Mission Dolores, Brooklyn: tämä ei ollut kovin kaukana hotellilta, kuten ei Threes Brewing eikä Bierkraftikaan. Leppoisa olutluola tämäkin kuten Threes Brewingkin. Parikymmentä hanaa, joissa muun muassa kanadalaisia Howe Soundin ja Parallel 49:n oluita. Ja pitihän sitä ottaa Narragansett Lager, koska RB antaa siitä Rhode Islandin osavaltiopisteen …
– Blind Tiger, Manhattan: vanha tuttu paikka tämäkin ja taaskaan matkakumppani ei saanut kahvia … Sitten viime näkemän olutvalikoima on vain parantunut. 28 hanaa ja muutamia caskeja tarjolla. Uusia panimoita minulle Peakskill, Beanery ja Greenpoint. Lisäksi piti juovota pari Bronxin panimon erikoisolutta (SMASH ja gravity caskista Spring Hopback Series – Cranberry). Boulevardin tap takeover oli tulossa tännekin kuten muutamaan muuhunkin paikkaan kaupungilla.
– Bierkraft, Brooklyn: vanha tuttu olutkaupan ja kahvilan yhdistelmä. Ostin tällä kertaa oluet kotiinvietäväksi täältä, koska hotellilta ei tänne ollut kuin kilometri. Paikalta tyydin ottamaan hanoista vain Newburghin Black Öyster Cultin. Juttelin myyjän kanssa tovin. Malmgårdin oluita oli ollut tarjolla pari viikkoa aiemmin. Bierkraftilla on myös pieni panolaitteisto ja luvat myydä paikalla oluitaan. Nyt ei valitettavasti tarjolla yhtään olutta, seuraava olisi ollut valmis muutama päivä myöhemmin. Poislähtiessä kaveri antoi minulle vielä kaupantekijäisiksi Other Halfin tuoreen tölkki-Dipan, jota oli ollut mukana tölkittämässä.
– The Ginger Man, Manhattan: päivällä Ginger Manissa oli hyvin rauhallista. Eli kannattaa käydä ennen kuin ihmiset pääsevät töistä. Beer flighteja on hyvä valita 74 hanan valikoimasta. Mielestäni Ginger Manin valikoima on parantunut parin vuoden takaisesta. Täälläkin näkyy se, että Nykin alueelle on parin viime viikon aikana perustettu kymmeniä uusia pienpanimoita. Olutlistalla muuten sanotaan, että he eivät tarjoile oluita lainkaan kertakäyttöisistä key kegeistä.
– Tørst, Brooklyn: Tørst sijaitsikin sitten aivan toisella puolella Brooklynia kuin muut paikat joissa kävin. Edellinen käynti olikin kaksi vuotta sitten avajaispäivänä, jolloin torstaina puolilta päivin jonotin lumisateessa paikan aukeamista. Tätä kirjoittaessa olisi Tørstissa juuri kaksvuotissynttärit menossa. Evil Twin -tikkien suhteen valikoima oli nyt hieman tylsä, mutta olihan siellä mm. Evil Twin / Perennial Loomi Weisse ja Evil Twin Sour Bikini. Paikan erikoisuutena oli Lammin Sahti, jota uuden Olutpostin mukaan Kääriäisen Pekka oli käynyt B. Unitedin kutsumana panemassa OEC Brewingilla. Hyvää ja sahtimaista oli! Hauskasti taululla oluen nimenä luki Lammin Sahtioy. Myös Katajaolutta olisi löytynyt. Aiemmasta Tørstin takahuoneesta oli tullut Luksus, joka juuri sai kaksi Michelinin tähteä. Ovi oli päivällä kiinni, mutta paikassa ei voi olla kovin montaa pöytää, jos se on sama kuin entinen Tørstin takahuone. Tørstissa hieman kuvaa häiritsee se, että kun paikka on skandinaavisen hillityn hieno moderneine hanalaitteistoineen ja Michelin-tason ravintoloineen niin henkilökunta on pukeutunut risoihin farkkuihin, t-paitoihin ja paskaisiin lippalakkeihin.
– Other Half, Brooklyn: muutama kilometri hotellilta ja Threes Brewingista. Other Half oli paikkana erikoinen: teollisuusrakennuksen kyltitön ovi johtaa panimon tap roomiin, joka on yksi huone. Huone on kooltaan ehkä puolet One Pint Pubista ja torstai-illalla täynnä porukkaa + yksi kissa. Other Halfissa sai tikkeriystävällisesti 4 ozin annoksia hintaan 3-4 dollaria. Vierailupäivänä oli Other Halfin Bretta Saisonin pullojulkaisu ja baarimikko antoikin minulle ystävällisesti siitä tyypit. Laadukkaita oluita täälläkin kuten Threesissä. Nämä kaksi olivatkin tehneet collabraation nimeltään Grand Scheme.

Hintataso on nykyään New Yorkissakin dollarin vahvan kurssin takia ja muutenkin oluiden osalta varsin korkea. Lisäksi tipit muodostavat tietynlaisen piiloveron, joka kannattaa aina huomioida hintoja miettiessään. Eli pörssi kuntoon, luottolimiitti täyteen ja Isoon Omenaan! Olutmatkaajalle ehdottomasti must-kohteita Yhdysvalloissa.

DSC_0178

DSC_0181

DSC_0214

DSC_1044