Charlottesta matka jatkui Sir Walter Raleighin mukaan nimettyyn kaupunkiin. Matkalla pysähdys Greenborossa kauniissa puistossa. Raleigh on Pohjois-Carolinan osavaltion pääkaupunki ja suomalaiset urheilun ystävät ehkä tietävät paikan NHL-seura Carolina Hurricanesin kotikaupunkina. Muuten kaupunkia tuskin moni osaa kartalle laittaa. Raleighissa on parisenkymmentä panimoa, muttei varsinaisia tuttuja nimiä edes hc-harrastajille.

Raleighissa taproom-bongailtu on siinä mielessä helppoa, että kaupungista löytyy pari keskittymää, jossa panimoita on lähietäisyydellä useampia. Me saavuimme ensin downtownin alueelle. Ensimmäisenä vuorossa oli Trophy Brewing Companyn pitseria-brewpub eli olutta ja pitsaa. Leppoisa paikka, jossa pienehköjen sisätilojen lisäksi terassitilaa ulkona. Pitsa oli ihan kelpo (pitsa kahdelle 20 USD) ja neljän sämplerin oluet olivat “ihan ok” -tasoa. Ei mikään ykkösprioriteerin kohde Raleighissa. Muutaman minuutin siirtymän jälkeen vuorossa oli Clouds Brewing. Hiukan “upscale”-tyylinen sporttibaari, jossa myös neljän oluet flight. 42nd. St. Oyster Stout (viereisen ravintolan nimi) oli hyvä, mutta oluet keskinkertaisia. Sen verran iso paikka kyseessä, että baaritiskillä istuessani jäi huomaamatta paikan itsepalveluhanat, joita olisi siis pitänyt olla tarjolla. Tobacco Road Sports Cafe sijaitsi melkein vieressä. Tämäkin uudehko paikka ja sporttibaari myös. Ei lärvilautasta, mutta tarjoilivat pieniä kaatoja. Jäi mieleen erittäin baariminnan ystävällisestä ja ripeästä palvelusta. Maistetuista miellyttävin oli Nightshade-stout. Vielä kävelyetäisyydellä näistä oli Little City Brewing, mutta ennakkotiedoista poiketen ovi oli kiinni.

Koska Raleigh ei tarjonnut mitään olennaisia nähtävyyksiä siirryimme hieman keskustan ulkopuolelle koilliseen alueelle, jossa oli paljon teollisuushalleja ja erilaisia toimistorakennuksia. Täällä kilometrin ympyrän sisällä sijaitsee viisi panimoa. Big Boss Brewing Company ensimmäinen kohde. Iso avara varastohalli, jossa hyvin tilaa. Täälläkin neljän oluen sämpleri. Raleighin tasolla parasta kolmannesta. Big Bossilta on parisataa metriä kävelyä Lynnwood Brewing Concerniin. Iso paikka, joka perjantain alkuillasta oli täynnä ihmisiä. Ulkona päivysti grillivaunu. “Native taco” paljastui “munkkitaikinasta” tehdyksi pohjaksi, jonka päällä jauhelihaa ja muuta asiaan kuuluvaa. Myöhemmin internet paljasti, että kyseessä ei sentään ollut kärryn oma viritys. Mutta “Indian tacoa”, “Native tacoa” tai “Navajo tacoa” tilatessasi et saa mitään meksikolaistyylistä… Lynnwoodilla oli peräti parikymmentä omaa olutta raanassa. Neljän flight täälläkin, Drop Bear Australian Pale Ale oli ehkä päivän paras olut. Lähellä oli myös Sub Noir Brewing Company. Outo paikka, joka panimon sijaan muistutti teollisuusalueella olevaa toimistoa. Pari pöytää, karu toimistointeriööri, halvanoloinen baaritiski, muutama oma olut, ei wifiä, ei sämplereitä. Maistoin pari olutta, en tykännyt. Stoutissa oli käytetty Count Chocula -suklaamuroja.

Kolmen panimon ryppäästä oli puolisen kilometriä päivän kahdelle viimeiselle kohteelle. Neuse River Brewing Company oli melko tyypillinen jenkkitaproom. Kymmenkunta omaa olutta raanoissa. Tynnyreitä seinällä, pitkiä pöytiä, rapsuteltavia koiria ja täälläkin ruokakärry. Muuten mukava paikka, mutta oluet olivat tylsiä ja keskinkertaisia. Aivan vieressä oli toinen vastaavanlainen taproom teollisuushallissa: Nickelpoint Brewing Company. Palvelu oli mukavaa ja viiden “lärvilautanen” tarjolla. Valitettavasti Nickelpointin oluet olivat kehnoja. Niin olisin halunnut pitää esimerkiksi Nickelator-nimisestä doppelbockista. Päivä oli pitkä ja koetteli beerhuntterin voimia. Onneksi Raleighin majoitus oli upea Marriotin “villa”, joka ei kuitenkaan maksanut maltaita. Seuraavaksi matka suuntautui uuteen osavaltioon.