Tag Archives: Tallinna

Ma võtsin õlu – Tallinn Craft Beer Weekend 2018

Posted on by
Reply


Kolmatta kertaa pappia kyydissä eli Humalablogisti Tallinn Craft Beer Weekendillä (TCBW). Aiemmat seikkailut löytyvät täältä:

* Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016
* Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

TCBW:n suosio on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että lippujen kanssa sai olla hereillä. Ne nimittäin myytiin loppuun ripeästi. Eli kahden päivän piletin hankinta tuli tehtyä jo edellisvuoden puolella. Sinänsä ostaminen verkosta PDF-lippuineen on yksinkertaista ja sadan euron hintaa voi pitää kohtuullisena. Lippuja oli kyllä vapailla markkinoilla vähän ennen tapahtumaa, joten mukaan pääsy olisi kyllä onnistunut vielä viime metreilläkin. Ainakin yhdeksi päiväksi. Tällä kertaa sain matkakumppaniksi vanhan taisteluparini Patrikin (aka oh6gdx). Patrik oli vasta toista kertaa Virossa, joten itse kymmeniä kertoja Tallinnassa käyneenä sain toimia myös matkanjohtajana.

Torstai

Kuten aiemmillakin kerroilla liikkeelle lähdettiin jo torstaina. Helsingissä kopaisimme Sori Taproomissa pari Dougallia ja tsekkasimme Bruuverin. Sitten M/S Starilla yli ja ekana kohteena Kochi Aidad. Tarjolla oli molemmille pääosin vanhoja tuttuja, mutta Koch Vana Tom Epa oli vielä maistamaton. Kochin pullokaapissa olisi kyllä ollut lisääkin. Täältä kävelimme kaupan kautta Kalamajaan, jossa odotti AirBNB-majoituksemme. Sisäänpääsyssä oli pientä hapuilua, mutta sen jälkeen ullakkohuoneistomme rauhallisessa puutalossa osoittautui mainioksi valinnaksi. AirBNB:stä on itselläni ollut nyt hyviä kokemuksia myös Tallinnasta. Mikäli et ole majoitustapaa kokeillut niin tätä linkkiä käyttämällä saat sinä ja minä molemmat “matkustuspisteitä” (=win-win).

Majoitukseen asettauduttuamme oli aika suunnata muutaman sadan metrin päähän rautatieaseman torille, jossa kohteena oli uusi panimoravintola Humalakoda. Viimeksi jouluna Tallinnassa käydessämme paikka oli kiinni ja omien oluiden paneminenkin alkoi vasta tämän vuoden puolella. Vuosi sitten avattu Balti Jaama -tori on varsin hulppea kauppahallimainen, mutta avara “ostoskeskus”. Ruokatiskiä ja ravintolaa on moneen lähtöön. Saman katon alla Selverin valintamyymälässä on ihan kohtalainen olutvalikoimakin (kaikenlaista Fullersin Vintage 2017 lähtien). Humalakodalla oli listalla viisi omaa olutta ja maistelulautasta oli tarjolla. Oluet aika tylsiä. Paras tapaus Kolm ja Poolainsus -sessioipa taisi olla itse asiassa Kolkilla pantu.

Humalakodasta siirryimme seuraavaan kohteeseen. Taptap Tallinn on uusi olutkauppa, joka sijaitsee Rotermannissa aivan Brewdog Tallinnan naapurissa. Olutkaupan lisäksi Taptapissa on kuusi hanaa. Nyt uutuusarvon lisäksi vierailun syynä oli kööpenhaminalaisen Warpigsin tap takeover. Tarjolla oli samaan pohjaan tehtynä neljä erilaista single hop apaa, Watermelon Gose ja Brewski / Warpigs -yhteistyö Brewpigs Mutant Ninja Pilsner. Single hoppien mallaspohja oli vähän outo ja vei parhaan idean oluista. Vesimelonigose maistui kurkulle ja Ninja Pilsner oli melko peruspilssi. Seinän takana Brewdogissa oli vielä Warpigsin Smouldering Holes. Ei sekään oikein hyvää kuvaa sotasikojen nykykunnosta antanut. Taptapissa tapasimme muutaman viikon takaa Charlottesta tutun Gene “Travlr” Bonventren. Gene oli aloittelemassa Baltian turneeta, jolle hän saapui suoraan Brysselistä Cantillon Quintessence -tapahtumasta. Taptapin pulloja paikalliset moittivat kalliiksi, kannattaa kuulemma ostaa Uba ja Humalista tai SIP:stä.

Oli aika suunnata vakiopaikkaan eli Kohtiin. Kohtilla oli TCBW-viikonlopun aikana pidennetyt aukiolot eli avasivat ainakin perjantaina ja lauantaina jo puoliltapäivin. Torstai-illan teemana oli Malduguns -taptakeover. Latvialaiselta Maldugunsilta en ole päässyt panimon parhaita maistamaan eikä niitä nytkään ollut tarjolla. Malduguns / Brewlok -kollabraatio Smagsvars ehkä tarjonnan paras. Paikka oli normityyliin aivan täynnä, varsinkin suomalaisia ja muita TCBW-turisteja. Talon oman valikoiman lisäksi RB-hahmo Marduk oli tuonut Saarenmaalta Pihtla Pruulikodan Pihtla Ölut (sic!) -koduõlutta, joka oli vähän kuin sessiosahtia. Pihtla Pruulikodaa ei saa sekoittaa meille tutumpaan Pihtla Õlleköökiin. Nämä panimot sijaitsevat käytännön vierekkäin. Pruulikoda myy kuulemma suuren osan tuotannostaan etukäteen ja paikalliset käyvät noutamassa omat olutannoksensa omiin saaveihinsa suoraan panimolta.

Torstain aloitus oli varsin rankka. Onneksi Patrikin kanssa älysimme mennä nukkumaan ajoissa. Perjantaihan oli ensimmäinen festaripäivä.

Perjantai

TCBW:llä on hieman erikoiset avaamisajat. Eli perjantaina humppa alkaa kello 17 ja lauantaina kello 16. Perjantain idean vielä ymmärtää, mutta lauantaina kemut voisivat hyvin alkaa parikin tuntia aiemmin. Tämä tarkoitti, että meillä oli koko päivä tuhlattavaksi ennen starttia. Kävimme olutostoksilla SIP:ssä, joka oli sopivalla etäisyydellä majoituksesta. Sen sijaan Uba ja Humal sekä UJH:n uusi taproom jäi tällä reissulla kokonaan välistä. Sitten lounastimme Patrikin kanssa Karja Kelderissä, pitihän minun hänelle näyttää nähtävyyksiä. Maittava annos sisälsi lammaskeiton ja Kiovan kotletin alle viiden euron hintaan. Koska huudeilla oltiin niin pitihän sitä piipahtaa myös Drink Baarissa. Paikka tuntuu nykyään keskittyneen erityisesti virolaisiin pienpanimo-oluisiin.

Kohtissa perjantaille hanoihin olivat vaihtuneet United Gypsies Breweryn tuotteet spinoffeineen. Paikalla olivat UG:n/Humaloven/Kallio Breweryn hessut nauttimassa täytekakkua ja promoamassa tuotteitaan. Itse pidin eniten old skool barley winesta Humalove Tank OMY Series I:sta. Mutta sitten oli aika siirtyä festareiden pariin.

TCBW:n perusteet voitte lukea aiemmin linkatuista 2016 ja 2017 kertomuksista. Tänä vuonna panimokattaus oli pääosin samaa kuin viime vuonnakin, mutta uusiakin mielenkiintoisia tuttavuuksia oli paikalla. Kiinnostavimpina näistä olivat ehkä Arizona Wilderness, Bagby Beer, Jester King, klassinen Mahr’s Bräu, Oxbow ja Stigbergets. Valitettavasti järjestäjä oli ilmeisesti laittanut jakoon viime vuotta enemmän lippuja, sillä paikka alkoi käydä ahtaaksi. Konkreettisimmin tämä näkyi siinä, että suuri osa oluista myytiin loppuun ennen session loppua. Etukäteen laaditut tärppilistat olivat entistä tärkeämpiä. Sinänsä suosituimpiakin oluita sai pienellä jonotuksella pois lukien Omnipollo, jolle oli taas käsittämättömän pitkä jono. Ja kun olivat myyneet ensimmäisen session oluensa niin ennen seuraavaa alkoi jo muodostua uutta jonoa. Itse kiertelin tiskejä rauhalliseen tahtiin aina välillä pysähtyen juttelemaan tuttujen kanssa. Niitä riitti sillä Kultuurikatel veti paikalle taas suomalaisen craftskenen kerman. Oli panijaa, baarihemmoa, blogistia, täppääjää ja vanhan liiton pils-miehiä. Perjantain reilusta kolmestakymmenestä parhaita olivat:

Jester King Black Metal Farmhouse Imperial Stout – Jester Kingin klassinen imppi. Paahteinen, lievän funky hapan, puuta, lakritsaa. Maussa kaikki balanssissa.
Jester King Cerveza de Mezquite – erittäin mielenkiintoinen kompleksinen hapan saison.
Coppertail Saison Foedre Blend – en ole suurin hapanoluiden ystävä, mutta kun ne tehdään taidolla saadaan aikaan oluttaidetta kuten tässä. Vihreää omenaa maukkaalla tavalla, happamuutta, hedelmäisyyttä.
Stockholm / Klackabacken Orchard Saison – yllättävänkin hyvä hieman funky siiderimäinen saison.
Käbliku Post Soviet Nights – vahva imperial stout, jossa runsaasti kellarointipotentiaalia. Kahvia, salmiakkia. Ratebeerin kaikki arviot välillä 3.8-4.0.
Struise Dark Horse – niille jotka tiesivät – festareiden yksi odotetuimpia oluita. Ei ollut jonossa kukaan. Earthmonkin ja kulttiolut Dirty Horsen sekoite. Ja hyväähän se oli. Neljä vuotta bordeaux-tynnyreissä. Balsamicoa, viikunoita ja luumuja. Nam.
Lervig / Hoppin’ Frog Sippin’ Into Darkness Barrel Aged – festareiden yksi odotetuimpia oluita myös muille kuin paatuneimmille diletanteille. Paljon kaikkea … bourbonia, tummaa suklaata ja kaakaota.
Jester King SPON Raspberry & Cherry – kummallisen paljon pidin happamista. No tämäkin taidolla tynnyrikypsytetty: paljon vadelmia, kirsikkaa, lievää happamuutta, loistava juotavuus.

Lauantai

Menimme perjantaina Patrikin kanssa suoraan (Circle K:n hamppareiden kautta) nukkumaan ja valmistatumaan lauantaihin. Tärkeimmät olutpaikat olivat olleet ei-niin-yllättäen ääriään myöden täynnä. Päivän ohjelmassa oli Tommie Sjef Wild Ales -maistelu Taptapissa (tai maistelu järjestettiin ulkona). Tommie Sjef oli itse paikalla ja haastattelin häntä maisteluiden lomassa hetken. Tommie on 24-vuotias hollantilainen, joka jo 18-vuotiaana lähti äitinsä kanssa Belgiaan ja osti eri lambic-panimoilta lambiceita ja alkoi sekoitella niistä omia tuotteitaan. Nykyisin hän tilaa muualta vierrettä. Sen hän kypsyttelee omassa varastohallissaan, joka on täynnä erilaisia tynnyreitä. Vierrettä käytetään erilaisilla villihiivakannoilla ja lopputulos on kombinaatio eri-ikäisiä blendejä erilaisista tynnyreistä ryyditettynä esimerkiksi marjoilla. Tämä oli oma ensikosketukseni tähän erittäin hypetettyyn “panimoon”. Valitettavasti tuotteet jättivät minun hieman kylmäksi. Iisiä mukavaa juotavaa, mutta 30 euron pullohintaan eivät lähelläkään rahansa arvoisia. Ainakaan siis ne neljä maistiaista, jotka tastingissä olivat (Rose, Poos, Wijning ja Salie).

Taptapista siirryimme Patrikin kanssa vain vajaa sata metriä eteenpäin. Flamm-ravintolan erikoisuus ovat Flammkuchenit. Näitä voisi yksinkertaistaen kuvailla ohuiksi pitsoiksi, joissa täytteissä on mm. ranskankermaa. Oikein maukkaita olivat ja voin käydä paikassa toistekin.

Flammista siirryimme perinteisille Tallinn Crap Beer Festivaleille, jotka pidettiin ennen virallisia festareita festaripaikan ulkoseinustalla. Nyt tarjolla oli mm. amerikkalaisia ja virolaisia malt liquereita. Kumpienkin juominen antaa uusia näkökulmia siihen “olutkulttuuriin”, joka on osa metsien miesten ja katujen naisten alkoholin käyttöä. Tänä vuonna kävijät olivat yksimielisiä siitä, että violetin värisellä Four Loko Grapella raapaistiin pohjat. Tosin jäänestoaineelta näyttävällä ja maistuvalla Natty Rush Blue Frostbitella oli oma kannattajakuntansa. Olipa näillä festareilla mukana myös etelädakotalainen chiliolut!

Mutta sitten taas hommiin. Festareille ranneke kädessä pääsee varsin ripeästi vaikka jonoakin ehtii muodostua. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan hakea siis ranneke (kahden päivän tai perjantain) etukäteen Speakeasysta. Toisena päivänä Humalablogisti oli pirteämmässä iskussa ja oluitakin ilmestyi reittausvihkoon perjantaita ripeämmin. Päivän parhaita:

Lehe / Cool Head Three Pleasures: Whiskey – suomalais-virolaisena syntyi samaan tuplapukki-pohjaan kolme erilaista olutta. Viskiversio on maukkaan siemailtava.
Anderson’s Hannibal – Red Wine BA – pehmeän paahteinen eikä liikaa punaviinimäinen barley wine.
Lervig Toasted Maple Stout Bourbon Barrel – ehkä festivaalien paras olut. Pehmeän siirappinen, mutta erittäin maukas, tukeva silti tasapainoinen imperial stout. Tulee olemaan vuosilistallani korkealla.
Edge Brewing Vintage 2017 Master Blend – vankka mutta samalla pehmeä. Bourbonia, vaniljaa, makeutta. Nam.
Jester King 分 桃 (Fēn táo) – suutasupistavan hapan, mutta hedelmäinen hapanolut. Hieno tasapaino.
Sori Laudatur XVIII – yksinkertainen Heaven Hill -kypsytys, mutta samalla hyvä juotavuus.
Brew Division / Õllenaut Diptych Rakija edition – en tiedä maistuiko tässä rakija, mutta pehmeä kaakaoinen ja maltainen imperial stout.

Pettymyksiäkin mahtui mukaan. Boneyard Notorious IPA3 (RB 100/99) oli selvästi vanhaa, suorastaan crappia maineeseensa verrattuna. Struisen Kamikaze oli melkoista viinaa. Kiinalaisen Jing-A Culture Clash belgiale oli hyvin vaatimaton. En näköjään ole ipa-miehiä kun niitä ei päässyt listoille. Tosin Stigbergets / Omnipollo Uno oli ihan hyvää. Samoin Omnipollon “D”-pilssissä ei ollut mitään vikaa – sen sai jonottamatta!

Poistuimme taas Patrikin kanssa Circle K:n kautta nukkumaan. Jotain ruokakärryjä pitkine jonoineen festareilla kuulemma oli. Eivät vaan palvelleet ennen tai jälkeen tapahtuman. No, eating is cheating kuten vanha sananlasku sanoo.

Sunnuntaina palasimme aamulaivalla Helsinkiin. Ennen kotiin lähtöä ehdin vielä tarkistamaan rempatun Kittysin. Uusi osa näyttää mukavalta. TCBW kutsunee matkajaa taas ensi vuonna.

Otsikko kumartaa virolaisen vappuna kuolleen punk-muusikon Onu Bellan suuntaan. Hänellä on klassikkobiisi nimeltä “Ma Võtsin Viina“.

Muita näkökulmia Tallinn Craft Beer Weekendiin:

Tallinn Craft Beer Weekend 2018 – 80 olutta kahdessa päivässä (Huurteinen.fi)
Kantapöydässä: Kansainvälinen tunnelma Tallinn Craft Beer Weekendin parasta antia (Viisi tähteä)

Kuvia halajavien kannattaa kurkata Instagram-tililleni tbonefin.

Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Posted on by
Reply

Kulttuurikatel


Vuorossa oli minulle toinen TCBW Tallinnassa. Liput varasin jo viime vuoden puolella. Mutta kuten aina, lopulta lippua olisi saanut virallisia ja epävirallisia reittejä pitkin ihan viime päiviin ennen H-hetkeä asti. Kävi vielä työreissujen suhteen tuuri, että pääsin lähtemään Helsingistä suoraan koulutuspäivän jälkeen kohti Revalia torstai-iltana.

Torstai-illan kuvioihin sopi mainiosti visiitti uudelleen aktivoituneeseen Põhjalan Speakeasy-baariin, saihan sieltä napattua festivaalirannekkeen etukäteen. Mukavasti hanoissa oli vielä minulle kolme uutta Põhjala-tikkiä: Prenzlauer Berg, Hooaeg ja Odravein 2015. Suomalaiselle kolmen neljän euron haminoissa pyörivät “tuoppihinnat” olivat käytännön ilmaisia. Rautatieaseman takana sijaitseva Speakeasy on tosiaan avannut kesäksi ovensa ja on hyvä spotti tsekata Põhjala-tarjonta esimerkiksi matkalla Pudel baariin. Vieressä on muuten iso rakennustyömaa ja bongasin viikonlopunaikana kyltin PRUULIKODA. Virolaislähteeni varmisti myöhemmin, että jotain panimoa/panimoravintolaa sinne ollaan pykäämässä. Speakeasysta matka jatkui Tallinnan ykkösmestaan Kohtiin, jossa hämmentävästi tänä viikonloppuna oli pirkanmaalaisen Nordic Breweryn tap takeover muistaakseni kuudella nokalla. Paikalla panimoa edustamassa oli Tampereen ravintolamoguli ja panimon taustaherra Sami Lappalainen. Itse otin Nordicin tuotteista vain imperial stoutin, muuten keskityin Kohtin muuhun tarjontaan (tarina kertoo, että Kohtissa olisi noin 900 pullon valikoima). Kiva oli löytää täältä Olutexpossa missaamani Lehe/Ruosniemen Panimo-yhteistyö Keri Saarele.

Perjantaiaamuna oli aika tutkia Uba ja Humal -olutkaupan valikoimaa. Festarit alkoivat vasta iltaviideltä, mutta kauppa avaa jo kymmeneltä. UJH:ssa on nykyään myös hanaoluita tarjolla paikalla nautittavaksi. Neljässä “mobiiliraanassa” oli kaksi tuotetta Amagerilta ja kaksi Emelisseltä. Muovituoppiin valikoituivat Amager / Arizona Wilderness Arizona Beast ja Amager / Cigar City Orange Crush. Ennen illan tapahtumia kävin kurkistamassa myös Pörgussa (Põrgu Manivalde maistettu) ja sen jälkeen vastikään auenneessa Gastropub Sakussa. Sakun gastropub sijaitsee Rotermannin uudessa liikekorttelissa Virukeskuksen ja sataman välissä. Hanavalikoima on geneeristä Saku-kamaa, mutta ravintolassa on varsin mukava pullovalikoima. Gastropubista saa ehkä ainoana Tallinnassa Nya Carnegiebryggerietin oluita. Myös Westyä kaupataan huimaan 39 euron pullohintaan.

Boneyard


Struise

Tänä vuonna TCBW muutti Kalamajasta Kultuurikateliin, joka on vanhaan sähkölaitokseen kunnostettu tapahtuma-areena. Kulttuurikatel sijaitsee ns. paraatipaikalla: satama ja vanha kaupunki ovat kävelyetäisyydellä, edellä mainittuun Uba ja Humaliin on vain muutaman sadan metrin matka. Viime vuoden tapahtumista kirjoitin myös Humalablogiin, joten keskityn nyt kertomaan tämän vuoden plussat ja miinukset.

Plussat
+ vaikka porukkaa oli paljon, jonoja ei syntynyt kuin Omnipollon tiskille, ahtauskin yllättäen helpotti lauantai-illalla
+ juuri rempatut vessat, vesihuolto viime vuotiseen tapaan toimiva
+ ei ruuankäryä, koska ruokakärryt olivat pihalla
+ tarjonta totutun mielenkiintoista ja panimokattaus onneksi osittain eri kuin viime vuonna
+ hyvä valikoima virolaisia panimoita
+ monilla panimoilla paikalla panimon edustajia
+ järjestäjä oli tehnyt etukäteen oluista näppärän Google Docs -listauksen (joka 95 % piti paikkaansa)

Miinukset
– tapahtuma oli jaettu kahteen huonetilaan, ei katastrofi, mutta vaati hiukan liikkumista paikasta toiseen
– osa suosituimmista oluista loppui nopeasti, yleensä panimo vaihtoi heti uuden jälkimmäisen session oluen tilalle, joten jos se uusi olut oli sinun “tärppilistallasi”, sekin saattoi olla jo juotu kun saavuit sitä hakemaan seuraavalla sessiolla, kaksi erillista tilaa hankaloitti tilanteen toteamista (1000 lippua, annoskoko 0,5 – 1 desilitra jaettuna 30 litran kegi = olutta saa noin 40-50 % festariväestä)
– ensimmäinen “sessio” oli tunnin pidempi kuin jälkimmäinen (joka käytännössä edesauttoi suosituimpien oluiden kohdalla em. ongelmaa)
– ruokaa joutui jonottamaan niin kauan, että itse jätin syömisen väliin
– ruokakärryt eivät olleet ennen eikä jälkeen festareiden auki = menettivät paljon potentiaalisia asiakkaita perjantai- ja lauantai-iltana sekä lauantaipäivänä

Kuten viime vuonnakin, suomalaisia oli tapahtuman kävijöissä taas valtaosa. Tuttuja hahmoja ravintoloiden tiskien molemmilta puolilta sekä panimoilta näkyi niin paljon, että totesimme useammankin kanssa, että TCBW:llä näkee tuttuja enemmän kuin suomalaisilla olutfestareilla. Näytteilleasettajissahan suomalaisia edusti taas vain Mallaskoski sekä puolisuomalainen Sori. Suomalaislähtöisiä löytyi kyllä myös mm. Brew by Numbersin ja Sahtipajan tiskeillä. Eräs mielenkiintoinen vieras oli Norway Brewing Company Mainen osavaltiosta USA:sta. Tämä pieni panimoravintola sijaitsee nimensä mukaisesti Norwayn pikkukaupungissa. Nimi ei kuitenkaan viittaa Norjaan (populaatiossa ei ole merkittävää määrää skandinaaveja) vaan intiaanikieliseen vesiputousta merkitsevään sanaan Norage, joka tuntemattomaksi jääneestä syystä oli vääntynyt virallisiin papereihin muotoon Norway. Panimon panimomestari Charles Magne Melhusilla on kuitenkin norjalaiset sukujuuret! Hän muutti jo hyvin pienenä Yhdysvaltoihin, mutta palasi isiensä maille työskentelemään Lervigin panimolla, kunnes perusti vaimonsa kanssa NBC:n vuonna 2015.

Norway Brewing Company


Bakunin

Lauantaina ehdin käydä tutustumassa uuteen Brewdog Tallinnaan. Se sijaitsee Rotermannissa melkein Saku Gastropubin vieressä. Paikka on Brewdog-standardien mukaisesti viihtyisä, mutta hyvin pieni, paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingin ja Turun (RIP) veljensä. Lisätilaa tulee kuitenkin ulkona olevista terassipöydistä. Hanojakin on vain 12, joista puolet brewdogmaisesti vierashanoja. Sattumalta paikalle eksyivät myös Tuopin ääressä Arto ja muitakin olutskenen karvanaamoja, joten iltapäivä kului leppoisasti.

Lauantaipäivällä ennen festareiden avausta järjestettiin jo perinteinen Tallinn Crap Beer Festival. Jo totutusti “festarit” pidettiin TCBW-sisäänkäynnin läheisyydessä. Tänä vuonna Keskisarjan Janne oli tuonut Amerikasta tölkkiherkkuja festareille nautittavaksi. Oli hyvää! Eikun pahaa! Parhaat festarit ikinä!

Tallinn Crap Beer Festival

Lauantain meno oli melko samanlaista kuin perjantaina. Toisesta tilasta oli poistettu pöydät haittaamasta menoa. Muutenkin oli ajoittain yllättävän väljää. Tilaisuus oli loppuunmyyty, mutta jotenkin tuli tunne, että osa lipuista oli jäänyt lunastamatta ja/tai tilaisuudessa oli paljon noshow-tapauksia. Koska porukkaa ei ollut tungokseen asti niin se mahdollisti jutustelun panimomestarien ja muiden kyyppäreiden kanssa. Suomalaiset pitivät festareilla omaa kivaa: iso Untappd-näyttötaulu seinällä esitti välillä festareiden parhaaksi olueksi Karjalan tai Lapin Kullan. Yksi mieleenpainuneimmista oluista oli Lehen Übermensch. 20-prosenttinen zippleIPA maistui juuri siltä kuin voi 20-volttisen IPA:n kuvitella maistuvan. Viinalta ja liimalta.

Paljon tuli oluita Tallinnan viikonlopun aikana maisteltua ja palaamme varmasti rikospaikalle ensi vuonna. Tapahtumaa ei oluthörhön kannata missata!

Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016

Posted on by
1

Disclaimer: Tiedän, että Eesti on suomeksi Viro.

Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Tallinn Craft Beer Weekend Tallinnassa ja harmikseni en päässyt päällekkäisyyksien vuoksi mukaan. Nyt tänä vuonna viikonloppu oli eri ja jo alkuvuodesta päätin tilata liput tapahtumaan. TCBW 2016 myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa vaikkakin viime viikoilla tuli vielä hajalippuja tarjolle. Yksityisiltä matkansa peruneilta oli myös aika paljon pilettejä saatavilla nimellishintaan tapahtuman lähestyessä. Festivaali pidettiin perjantaina (klo 17 alkaen) ja lauantaina (klo 16-) ja kahden päivän lippu maksoi 100 euroa sisältäen juomat festareilla sekä tasting-lasin. Ideana on hieman CBC:tä mukaillen se, että paikalle kutsutut 30 panimoa tarjoavat kukin kerrallaan kahta olutta, jotka vaihtuivat illan puolivälissä. Näin jokaiselta panimolta on mukana viikonloppuna 8 eri olutta. Kaikki ovat hanaoluita, joita annostellaan 5-10 cl kerrallaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Humalablogisti lähti matkaan jo torstaiaamuna, sillä ideana oli katsastaa kaupungin muuta oluttarjontaa joka festivaalipäivinä jäisi vähemmälle. Majoituin lähellä terminaalia Tallink Span karvalakkiosastolla Tallink Expressissä, joka on sillä tavalla mainio lokaatio, että laivalle on kohtuullisen lyhyt matka (varsinkin Viking), vanha kaupunki on huudeilla ja Uba ja Humal on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Uba ja Humal -olutkauppa tulikin ratsattua heti alkuun pois alta. Tutustuin vain virolaiseen valikoimaan ja vaikuttihan tämä kauppa paremmalta esimerkiksi Drink Shoppiin verrattuna. Oluita olisi voinut nauttia myös paikalla. Ilmeisesti myös kahvia. Aukioloajatkin ovat mukavat ma-la 10-22 ja su 10-20.

Olutostosten jälkeen olikin baarikierroksen aika. Ensin täytyi hoidella Koht Ait -panimoravintolan uutuudet. Olinhan viimeksi käynyt Tallinnassa marras-joulukuussa 2014. Blonde löytyikin raanasta, oli varsin kehnoa. Samassa pihapiirissä olevasta isosta SuperAlkosta löytyi sitten pari muutakin puuttuvaan panimon tuotetta pullossa. SuperAlkossakin alkaa olla varsin hyvät olutvalikoimat “erikoisoluita”. Muun muassa isoja belgipulloja on tarjolla (Leffe, Liefmans, Deus etc.). Seuraavana lähdin vanhaan kaupunkiin Drink Bariin, jossa myös söin. Drink Barin ruoka ei kyllä ole kummoista. Raanasta löytyi kolme maistamatonta virolaista, pulloissa olisi ollut paljon lisää. Sori Investor IPA oli varsin mainio olut. Sitten siirryinkin Telliskiveen Pudel-baariin. Baari oli sitten viime näkemän laajentunut seinän taakse, vessa oli edelleen pommi. Nyt näin festarien aattona baarissa oli Edge Brewingin tap take over. Paikalla pyörähti myös Edgen amerikkalainen panimomestari. Tämä vanhempi herrasmies oli barcelonalaispanimoon saapunut töihin viime vuonna. Edgen perustaja on kotoisin Tampasta ja omaa jonkinlaisen kytköksen Cigar City Brewingiin.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.


Kohtissa yhytin RB-hahmo FatPhilin puolison Annan sekä Viron vahvan Ratebeer-skenen edustajat “Marduk” ja “martjoobolut”. Siirryimme Kohtiin. Kohtin hanavalikoima oli varsin mielenkiintoinen sisältäen muun muassa Pintan tap takeoverin jämiä ja Õllenautin kyseisenä iltana lanseeratun Elviiran. Kohtista matka vei vielä Põrguun. Põrgukin on parantanut valikoimaansa entisestään sitten viime näkemän. Heillä on nyt myös pari omaa talonolutta, joista Purgatoorium oli vallan mainio ja juotava savuolut.

Perjantaina ennen festareita vuorossa oli vanha klassikko Hell Hunt. Hell Hunt on viihtyisä ja suosittu baari, jossa nautin kelpo lounastakin (päivän lounas 3,10 euroa). Hanasta ei nyt löytynyt uutuuksia niin otin Põhjalan uuden kahvioluen Creman sekä koivuvihtaveden eli Tanker Sauna Session. Siitä olikin hyvä lähteä festaripaikkaa, joka oli Port Noblessner -satamassa. Port Noblessner on Kajamajan takana sijaitseva satama-alue, jolle jo tsaari vuonna 1912 perusti laivastotukikohdan. Neuvostoliiton aikana alue oli tavallisilta ihmisiltä suljettu ja tallinnalaisillekin siis tuntematon paikka. Vanhasta kaupungista ja hotellistani oli noin 20-25 minuutin kävely paikalle läpi rauhallisen Kalamajan puutaloalueen.

Festareita varten olin käynyt vaihtamassa lippuni rannekeeseen jo aiemmin päivällä Põhjalan Speakeasy-baarissa. Näin pääsin suoraan sisäänmenevään jonoon. Paikalla olikin jo tuttuja suomalaisia kuten Donutin Mika ja puolisonsa olutkirjailija Aniko. Paikka oli vanha parhaat päivänsä nähnyt neuvostohenkinen teollisuushalli. Ulkopuolelle oli aseteltu riittävästi bahamajoja ja ruokahuolto toimi sisäänroudatuista ruokakärryistä. Ne aiheuttivat aluksi hieman savuhaittoja, mutta varsinkaan lauantaina tuota ei enää esiintynyt. Panimot oli sijoitettu hallin laidoille ja keskellä oli mukavasti penkkitilaa. Vesihuoltoa varten pöytien päissä oli isoja vesitonkkia, joista pystyi pumppaamaan vettä lasiin. Erikseen oli myös lasinpesupisteet. Seinän takana metelöi Tallinn Music Weekendin tiimoilta molempinä päivinä kolme yhtyettä. Valitettavasti suomalaisten Church Of Voidin doom-metalli ja Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?:n garage rock olivat väärällä foorumilla. Melutaso oli varsin korkea. Varsinkin kun tanskalainen Narcosatanicos aloitti oman settinsä niin jopa keikkaa lavan edessä katsoneista arvioilta puolet päätti, että oluenjuominen on hauskempaa.

Stone Brewing San Diego/Berlin

Stone Brewing Escondido/Berlin

Otin taktiikakseni kiertää lasi kuorassa ständejä vastapäivään (seuraavana päivänä vaihdoin suuntaa). Annokset vaihtelivat 5 ja 10 cl:n välillä. Osaan oluista desikin oli loppuillasta liikaa, joten ylivuotoastioillekin tuli käyttöä. Reittailin oluita rauhalliseen, mutta ripeään tahtiin puhelimeeni (Soneran liittymällä data on Virossa “ilmaista”). Välillä kävin lepuuttelemassa jalkojani kavereiden pöydissä. Suomesta olikin runsaasti porukkaa, arvioilta reilusti yli puolet väestä oli suomalaisia. Venäjää kuului myös paljon, viro oli vähemmistössä. Muutama muukin tuttu oli paikalla muun muassa Ratebeerillä aiemmin nikillä PhilL ollut britti, johon olen pari kertaa vuosia sitten törmännyt maailmalla. Suomesta tuntui olevan aika paljon “ammattilaisia” eli panijoita ja baarihenkilökuntaa.

Koska panimoita ja (uusia) oluita oli paljon, jonkinlaista priorisointia oli pakko harrastaa. Päätin keskittyä virolaisiin ja venäläisiin oluisiin sekä varmistaa, että muutaman tärkeän panimon (lähinnä Cigar City, Stone ja Mikkeller) uutuudet tarttuivat haaviin. Esimerkiksi Mikkellerit kannatti maistaa nyt festareilla eikä ravintolassa 20 euron pullohintaan. Heti alkupuolelle tapahtumaa osui hyvää settiä. Iltapäivän aloittanut pietarilainen Bakunin osoitti koko viikonlopun olevansa huippupanimo. Heidän Eclipse imperial stoutinsa oli yksi festarien parhaista oluista. Alkupäähän osunut Mallaskosken ja Põhjalan yhteispano Black Koivunen oli myös huippuolut. En nyt tuohta maussa havainnut, mutta koivunmahla taisi tuoda porteriin hienoa pehmeyttä. Muita perjantain parhaita olivat Mikkeller 12″ Winale, joka on maultaan yhdistelmä vahvaa belgiä, sour alea ja valkoviiniä, Lervig / Põhjala Walnut Porter, jossa pähkinäisyys ja suklaisuus löivät herkullisesti kättä, sekä All In Brewing Hustle Imperial Stout, joka oli tasapainoinen yhdistelmä makeutta, vaniljaa ja kaakaota. Ehkäpä festareiden paras olut oli kuitenkin De Molenin lippulaivan Hel & Verdoemenisin Port Charlotte -viskitynnyrikypsytetty versio. Pohjaolut H&V on itsessään maailmanluokan tavaraa ja turpeinen Port Charlotte sopii sen kanssa loistavasti yhteen. De Molen voisikin keskittyä pelkästään vahvoihin stoutteihin ja porttereihin… Toki pettymyksiäkin mahtui joukkoon. Esimerkiksi jäkäläolut Õllenaut / Humalove Poron makea-hapan-yhdistelmä ei toiminut lainkaan.

Tallinn Crap Beer Festival

Tallinn Crap Beer Festival

Festarien trendi oli selvästi happamat oluet. Sour-buumi oli nähtävissä jo CBC-festareilla 2014 ja nyt se “kulminoitui” TCBW:llä kun noin neljäsosa kaikista oluista oli tahallaan happamia. Soureilla on tietenkin paikkansa ja parhaat niistä ovat loistavia, mutta tällaisella festareilla niiden kiskominen toinen toisensa jälkeen ei ole kovin mielenkiintoista. Ipoja ja muita humaloituja oluita oli tietenkin paljon, mutta niiden lukumäärä oli varsin odotettu, ehkä happamat veivät niiltä hanapaikkoja. Saisoneja ja muita belgikokeiluja oli aika vähän. Perjantai oli pitkä päivä, mutta kotimatkalla kävin kotoisan Kohtin kautta nauttimassa raanasta yömyssyksi Lervig / Evil Twin Big Ass Money Stoutin. 17,5-pinnaisessa lämmittäjässä on keittoon heitetty pakastepitsoja ja rahaa. Tämän oluen kohdalla diipadaapa oli tahallista huumoria. Kahden illan vierailujen jälkeen ei Kohtia voi muuta kuin pitää Tallinnan tämän hetken ykkösolutbaarina.

Toiseen festaripäivään heräsin pirteänä, olo oli huomattavasti terhakampi kuin perjantaina vastaavaan aikaan. Ennen TCBW:n aukeamista oli aikaa vierailla ensi kertaa Toit’sissa (lähellä Kaubamajaa). Kahvila/gastropub-henkisessä paikassa on hyvä hana- ja pullovalikoima. Hanoissa oli muun muassa kaksi minulle uutta To Ølin olutta. Paikalle tupsahti myös olutnimimerkki Euphemos, joka jätti festarit lauantaina väliin. Hänen kanssaan jatkoimmekin sitten ensin Drink Bariin ja sieltä Põrguun. Põrguun kerääntyikin hauskasti tuttuja oluthahmoja enemmänkin. Põrgusta sitten astelin festarialueelle, jossa käynnissä olikin “FatPhilin” ja Annan vuosittainen varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Valitettavasti raju ja kylmä tuuli ei houkutellut maistamaan kuin pari muovipulloerikoisuutta.

Sori Brewingin kolmikko.

Sori Brewingin kolmikko.

Muuten toinen päivä noudatteli ensimmäisen agendaa. Ihmisiä taas paljon, ruokakärryt tarjosivat kohtalaista sapuskaa ja bändit pauhasivat seinän takana (hiukan perjantaita alhaisemmalla desibelitasolla). Perjantaina osa valitteli kylmyyttä, lauantaina oli jo lämmöt kohdallaan. Lauantain paras olut oli aiemmin mainitun Eclipsen ohella Stonen Americano Stout. Hieno tasapainoinen kahvistout, jossa mielenkiintoista mausteisuutta. Happamista löytyi sitten ääripää karmeimpana makean hapan diasetyylille tuoksunut Tanker Ketser. Toinen paikalla ollut pietarilaispanimo AF Brew osoittatui myös laadukkaaksi. “Metsäliiton” Lobotomiya 777 oli hieno olut kuten tästä kuvauksestakin voi päätellä: Third release of AF Brew’s heaviest weapon: notorious Lobotomiya. This time a smooth vinous edition brewed at a classic heavy grain bill, fermented to over 12% and matured from May to September, including last month on Caucasian oak chips soaked in three brands of Crimean Porto, seven 0.75l bottles each. Tuota kun saisi pullon kotiin rauhassa nautittavaksi. Lehe Saatana Magustoit oli sitten aivan toisenlainen kokemus: aivan saatanan makea stout. Kysyin panijalta miten makeus on saatu aikaan – vastaus oli “sokeria, sokeria ja lisää sokeria”. Viimeksi olen kokenut vastaavaa jonkun Mikkellerin Calvados-kokeilun kanssa. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että lauantaina vaikka huippuoluita oli paljon niin silloin eteen tuli enemmän hutejakin.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Lauantaina valomerkki tuli tuntia aiemmin, mutta siitä huolimatta päätin lähteä suoraan hotellille valmistautumaan sunnuntain kotimatkaa varten. TCBW oli kaikkiaan loistava festari. Sijainti loi oman tunnelmansa, suomalais-virolainen festariyleisö oli maanläheisempää kuin vaikkapa Köpiksen CBC:n “hipsterit ja hopparit” (vaikka metsuripartoja olikin n kappaletta). Ainahan sitä valitettavaa löytää, mutta ne olivat yksittäisiä juttuja, jotka eivät kokonaisuutta pilaa. Ensi vuonna tietty tullaan uudestaan!