Vuoden 2025 parhaat oluet

Ebenezer’s Pubin omistaja Chris Lively

On aika taas “paljastaa” perinteisesti Humalablogistin parhaiten reitatut oluet vuonna 2025. Alkuvuodesta reittausalusta vaihtui Ratebeeristä (RIP) Brewveriin. Brewverissä onneksi saa kaikki reittaukset ladattua helposti Exceliin vaikkei saitti muuten tuekaan tällaista vuoden X parhaat -statistiikkaa. Väitetysti viime vuonna tuli 2089 uutta olutta, mutta siinä voi olla jonkin verran ilmaa tuon sivuston vaihdoksen yhteydessä venkslatun reittausten uploadaamisen johdosta. Huippulukemaa avitti 2 x 2 viikkoa jenkeissä, useat yhteismaistelut ja muutamat hyvät olutfestarit. Tarjontaa on niin paljon että maitokaupoissakin saattaa jäädä jokunen tikki hyllyynkin.

  1. The Alchemist Heady Topper
    • Suoraan lähteeltä panimotuoreena käsipumpusta kaikkien neipojen isää ja äitiä. Varmasti kokemuslisää on pisteissä, mutta varmasti ainakin vuoden oluiden ykköstapahtuma. Heady Topper oli vermontilaispanimon ainoa hanaolut taproomilla. Mehuinen mutta samalla huomattavan katkera olut.
  2. Russian River Brewing Company Pliny the Younger
    • Samalta reissulta kuin aiempikin. Legendaarisen keskellä ei mitään sijaisevan Ebenezer’s Pubin hanasta. Hanassa oli tarjolla Pliny the Elderiä. Paikan isäntä sanoi minulle: hei, mulla olisi kellarissa kegi Pliney the Youngeria, kiinnostaako? No totta hemmetissä. Pääsin jopa seremoniallisesti “tapittamaan” (=lyömään liittimen kiinni) kegin ja tuopit tulivat vieläpä on the house. Mahtavan greippinen, TIPA:ksi älytön juotavuus. Kaiken maineensa arvoinen olut.
  3. Goose Island Beer Company Bourbon County Brand Stout – Vanilla Rye
    • Kävin Goose Islandin Taproomilla Chicagossa ja siellä oli tarjolla useita Bourbon County Stoutteja hanasta. Tämä oli niistä paras. Kyllähän te BCS:n tiedätte… Tänä vuonna BCS:iä oli ilahduttavasti tarjolla Suomessakin ja itsekin onnistuin pari kertaa raanalle (ainakin Pienessä ja Kultaisessa Apinassa). Suklaata, vaniljaa, tummaa leipää, hieno fiilistely/takkatuliolut.
  4. Tree House Brewing Company Julius
    • Oli hienoa päästä vuonna 2025 nauttimaan klassikko-oluita tuoreena “suoraan lähteestä”. Tree Housen Julius oli yksi näistä. Taisin käydä kaikkiaan kolmessa eri Tree House -lokaatiossa. Tämä mehupommi oli tarjolla panimon pop up-pisteellä puistoisella ulkoterassilla Bostonissa. Ja vieläpä muovituopista.
  5. Páihálâš Brewery Night Continuation
    • Onni oli myös päästä käymään Paihalaksen panimolla/blendaamolla Sodankylässä jopa kahdesti (tammikuussa ja marraskuussa). Paihalaksen Samuli Koivistoinen tekee Lapissa hienoa työtä ja valmistaa loistavia omanlaisiaan oluita paikallisista raaka-aineista (jokainen erä on oma uniikki blendinsä). Ihan kaikista en ole niin innostunut, mutta Night Continuation viehätti kompleksisuuden ja erinomaisen juotavuuden kombinaatiolla.
  6. Superstition Meadery Cap’n Brunch
    • Meadejä en välttämättä maistele vaikka olisi tarjolla. Superstitioniä on kuitenkin maistettava kun eteen tulee.Superstitioneja oli tarjolla Vilnan Putoooja-festareilla, mutta Cap’n Brunchin maistoin Tallinnan Uba ja Humalissa. Intensiivinen ja hieno makeuden, hunajan, marjojen ja rypäleiden liitto.
  7. Tree House Brewing Company Critical Mass
    • Lisää Tree Housea. Tuoreus on avainsana. Varsinkin neipoissa. Critical Mass maistui tuoreelta ja vahvalta, mango ja sitruksisuus olivat pääosassa. Tämä yksilö tuli eteen Tree Housen Sandwichin pisteellä. Ravintola on Massaschuttsesissa Cape Codin -niemimaalla hiekkarannan äärellä. Todella hieno lokaatio ja todella suosittu kohde vaikka Boston ja Providence ovat yli tunnin ajomatkan päässä.
  8. Hill Farmstead Brewery Madness & Civilization #10
    • Legendaarisilla jenkkipanimoilla jatketaan. Hill Farmstead sijaitsee myöskin maalla keskellä ei mitään. Kännykätkin pelaavat vähän huonosti näillä kulmilla. Kävin paikalla samana päivänä kuin The Alchemistilla. Maatilapanimo jossa on erittäin isot piha-alueet jossa telmiä ja juoda olutta. Madness & Civilization #10 oli peräti vuoden 2017 imperial stoutia (hanasta). Pehmeä, tasapainoinen, suklaata, bourbonia ja vaniljaa.
  9. Brouwerij F. Boon Oude Schaarbeekse Kriek (2018)
    • Pullo suoraan “kotikellarista”. Boonin normaali-Kriekin parannettu painos eli versio Schaarbeeksen kirsikoilla. Kriekille 7 vuotta ei ole ikä eikä mikään. Hieman kellaria, hapanta kirsikkaa, kaikki tasapainossa.
  10. Toppling Goliath Brewing Company Term Oil – S’mores
    • Listan viimeinen oli sekin jenkkireissulta eli kevään jenkkikiertueen tärkeimmästä kohteesta. Valitettavasti Toppling Goliathin ne kuuluisimmat herkut oli vierailuni aikaan selvästi raahattu Eurooppaan. No maisteltavaa löytyi. Nykyinen Toppling Goliath on iso panimorakennus ja taproom pellolla Decorahin kaupungin ulkopuolella. Term Oil on panimon imperial stout, josta on julkaistu useita eri versioita. Tämä on “S’mores-versio”. S’mores on amerikkalainen nuotioherkku, jossa keksien väliin laitetaan suklaata ja vaahtokarkkia. Term Oil S’mores oli tuhtia tavaraa, jossa maistui kaikki herkut erinomaisesti. Ruisleipää, suklaata, vaahtokarkkia, viinaakin ja jopa mausteisuutta.

Parhaiden listallani kahden Paihalaksen jälkeen paras suomalaisolut oli muuten CoolHeadin Glass Pyramid Project Coolin’ in the Park -TIPA.

Testipenkissä: BeerMarkon oluet

Nimimerkin BeerMarko takaa löytyy porilainen kotiolutharrastaja Marko Jokinen. Hän ei siis ole se toinen kuuluisa Marko-niminen porilainen elämäntapaintiaani ja oluthahmo. Pitkän linjan kotiolutharrastaja BeerMarko on saanut myös jalkaa panimoiden ovien väliin. Ensimmäisen Markon kaupallisen oluen muistan jo vuoden 2021 Pub Winstonin olutfestareilta, jolloin tarjolla oli yhdessä Rocking Bear Brewersin kanssa tehty Marko Sahti. Vastikään jokunen viikko sitten Porissa Humala Craftfestillä oli tarjolla BeerMarko-Masis-yhteistyö Southwest Syndikate, joka oli höyryolut-Mexican Lager-hybridi. Ja kuulemma uusiakin yhteistyöoluita eri panimoiden kanssa on jo sovittuna.

Humalan festareiden tuoksinassa BeerMarko antoi minulle sixpackin kotioluitaan maistoon. Nyt ehdin käydä ne parin illan aikana läpi ja kirjata kaikista jonkinlaiset muistiinpanot. Tässä maistamani Markon oluet:

Bittersteam

”Lagerhiivalla lämpimässä käytetty bitter-tyylinen olut”. 4,7% California Common

Tummanpunainen väri, hyvä beige vaahto. Tuoksussa kevyttä pähkinäisyyttä. Prosentteihin nähden varsin hyvä runko. Maussa myös pähkinäisyyttä, maltaisuutta, hiukan makeutta ja jopa paahdetta. Lopussa reippaat katkerot.

Oluen mausta tulevat brittioluet, jopa ESB mieleen. Brittejä reippaampi humalointi kuitenkin. Vetokaljaksi ehkä liiankin rapsakka. Ei kovin tyypillinen California Common, mutta erinomaisen mielenkiintoinen olut.

Duo L IPA

”Double Dry-Hopped Light IPA”. 5,0% Session NEIPA

Tämän oluen ulkonäkö ei muistuta ollenkaan neipaa sillä se on karamellimaltaisen rusehtava. Tuoksussa on vienosti makeutta, hedelmää ja hiivan aromeja. Melko aggressiiviset hiilihapot, maussa myös hiukan pistävää hiivaisuutta. Jonkun verran hedelmää, maltaisuutta ja katkeroitakin. Ehkei kesäkuussa pullotettuna enää ihan samassa iskussa kuin alkujaan, mutta edelleen juotava. Tyylisuunta määrite NEIPA on hämäävä, mutta välillä ne suomalaiset pienpanimoneipatkin tahtovat olla samankaltaisia.

Duo L ipa Encore IPA

”Amarillo cryo, Columbus cryo” 8,0% IPA

“Kierrätysolut”, jossa käytetty Duo L IPA:n hiivaa ja humalasakkaa. Punertava väri, pieni vaahto. Melko neutraali tuoksu, hiukan hedelmää tai marjaisuutta. Hyvin samankaltainen makuprofiili kuin Duo L IPA:ssa, mutta luonnollisesti alkoholi maistuu enemmän, Marjainen IPA, jossa hiiva lurkkii taustalla.

Sweet Bastard

8,0% Coffee milk stout

Tummanruskea väri, pieni rusehtava vaahto. Tuoksussa on paahdettua kahvia, joka vähän yrittää työntää vihanneksisen puolelle – yleinen ilmiö kahvistouteissa.  Keskivahva runko, ehkä hieman ohuenpuoleinen vahvuuteen nähden. Kahvi dominoi makua, laktoosimaista makeutta, lakritsia. Katkerot ovat aika maltilliset, alkoholi lurkkii hiukan lopussa. Omassa tyylissään ihan kelvollinen suoritus.

Sheriff

”Jaloviina & oak aged” 9.0% Strong ale

Nyt on lasissa vintage-kamaa. Jaloviina-tammikypsytetty vahva ale, joka on pullotettu 13.2.2024. Tumman meripihkainen väri, ei vaahtoa. Tuoksu hyvin rusinainen, sen jaloviinankin voi tuoksuun kuvitella. Kevyehkö runko, ikäännytys lie ohentanut runkoa. Maku on myös rusinainen, tammi tulee esiin puumaisuutena, jopa sherryä. Kuivuu loppuun. Ehkä ikä ohentanut makuja jo, mutta hyvää tekemistä.

Klyyvari

”Tumma jouluversio” 7,7% Sahti x Vehnä

Taas vintagekamaa viime joulukuulta. Pullahiivalla tehty sahti-vehnähybridi. Hyvän rubiininpunainen väri, ei vaahtoa. Aromissa banaania ja rukiin mausteisuutta. Kohtuullisen hyvä runko. Mallaspohjassa tulee myös esiin rukiin mausteisuus, sahtimainen hedelmäisyys. Aavistus humalaa ja lämmittävää alkoholia. Sahti kohtaa dunkelweizenin. Yllättävän hyvässä kunnossa.

Synkk is

”Hävikkileipää hyödyntäen ja kahvilla maustettu” 9,0% Imperial stout

Synkk is on hieman tuoreempaa kamaa, pullotettu 25.8.2025. Humalina Pilgrim, Magnum ja Perle. Lähes musta väri ja pieni beige vaahto. Paahteisessa tuoksussa on runsaasti kahvia. Tuhti runko tässä melko perinteisessä imperial stoutissa, kahvi toki mausteena luo oman vivahteensa. Paahteisuutta, kahvia, jonkin verran katkeroa, mukavan kahvinen ja paahteinen jälkimaku. Erittäin hyvä imperial stout ja kahvistoutina maistunee parhaiten näin tuoreehkona.

BeerMarkon hienoista oluista parhaimmat tällä erää olivat listan kolme viimeistä. Kiitos Marko!

Olutvuoden 2024 parhaat oluet

On tullut taas aika tarkistella Humalablogistin vuonna 2024 maistelemia parhaita oluita. Nämä ovat totuttuun tapaan oluita, joita arvioin ensimmäistä kertaa kalenterivuonna 2024.

Vuoden 2024 aikana uusia oluita plakkariin tuli 1213, kiitos joidenkin festareiden ja yhteismaisteluiden. Parhaat oluet voi jakaa pariin ryhmään. Kannattaa huomata, että en harrasta juurikaan kalliiden “valaiden” juomista vaan pysyttäydyn edullisemmissa vaihtoehdoissa.

MASTER CLASS

Pühaste Oenotropae – Madeira BA: Madeira ja Imperial Stout ovat vaikea yhdistelmä. Pühaste onnistuu tässä hienosti. Olut on tasapainoinen eikä yhtään överi. Pühasteen “hopeaetiketit” ovat kautta linjan laatuoluita. Vuoden top40-listalleni mahtui kuusi Pühasteen olutta.

AleSmith Speedway Stout – New Orleans Café: Speedway Stoutista tuli vuoden aikana nautittua muutama vähemmänkin onnistunut versio (mm. alkoholiton versio). New Orleans -kahvinen Speedway oli nautittava, yksi parhaista kahvioluista ikinä. Kahvia, paahdetta, pippurisuutta, maltaisuutta, kaikki tasapainossa.

Polly’s Brew Black Brook: Ei mitään ylimääräistä. Nautittava vahva imperial stout, jossa sekä viskin, lakritsin että kaakaon sävyjä. Hyvä Wales!

Trillium Mettle: Tämä taisi olla yksi olutpaavi Nikulaisen lempioluista. Oluen kohdalla hype on ansaittu. Hieno hedelmäinen, jopa persikkalainen DIPA, jossa juotavuus aivan huippuluokkaa. Onneksi kohdalle osui Kihoskhista varsin tuore tölkki.

1ST TIER

Bas-Canada Barracuda

Helsinki Bryggeri Sofia: Sofian Hartwall-versio yllätti olemalla yhtä hyvä ellei parempi kuin aiemmin maistetut versiot. Riemukas perusimpy vähän Siperian makumaailmassa.

Pühaste Amandula – Bourbon BA

Tuju The Beyond: Tujulta perussopat jäivät hiukan listan ulkopuolelle, mutta tasapainoinen punaviinimäinen bretta-keitos oli vuoden parhaita happamia.

PINTA Barrel Brewing / Forager Immensity

Fuerst Wiacek / Soma Crab Hands

CoolHead Brew Super Salted Double Licorice Triple Raspberry Quadruple Sour

Moersleutel Fifth Dimension

Põhjala / Holy Mountain Cellar Series – A Ton of Honey

Barrier Morticia – Bourbon Oak & Coffee

Mills Spectre Sister Blend

Moersleutel Bonfire

Pühaste / Põhjala Chokoh Ha – Bourbon

Hieman listan ulkopuolelle jääneistä mainittakoot kotimainen Factory, jolta oli TOP40-listalla kolme olutta. Parhaisiin kotimaisiin menivät myös blogissakin käsitelty Beer Huntersin Islay Stout Batch #2 ja Revenantin Perennial.

Mufloni Imperial Islay Stout erä #2 ja Islay Mist Mufloni Stout Cask Finish

Maahantuoja ja alkoholitukkuri Beverages Partners Finland Oy lähestyi vuoden tauon jälkeen Humalablogistia ja taas samalla asialla kuin silloinkin. Kannattaakin ensin lukea aiempi postaus:

Testipenkissä Mufloni Islay Stout ja Imperial Islay Stout

Eli nyt MacDuffin ja Beer Huntersin pojat ja tytöt ovat jatkaneet yhteistyötä. Mufloni Imperial Islay Stoutiahan makuutettiin MacDuffilta tulleessa tynnyrissä, jonka jälkeen käytetty tynnyri laivattiin takaisin Skotlantiin. Islay Mist -sekoiteviskierää viimeisteltiin yhdeksän kuukautta tuossa tynnyrissä. Nyt syksyn aikana julkaistaan erikoiserä Islay Mist Mufloni Cask Finish -viskiä ja batch #2, kakkoserä Mufloni Islay Imperial Stoutia. Maistetaanpas!

Beer Huntersin Islay Imperial Stoutista kirjoitin näin Ratebeer-sivustolle:

“Dark brown color, small beige head. Peat, wood, whiskey, and dark chocolate on the nose. Medium-bodied, smooth palate. Roasted but smooth, lots of whiskey and peatiness, some wood, dark chocolate, and even hints of salted licorice. The base stout reminds me of some old Mufloni imperial stouts, so it is certainly an old-school product, not like a modern BA stout. Great beer.”

Tässä kohtaa kirjoittaessani en vielä tiedä millä tavalla kakkoserä poikkeaa vuoden takaisesta erästä. Tuotenäytteenä mukaan tuli tölkki, joka käsittääkseni on viime vuotista erää (BH batch #800). Batch #2 lanseerataan sitten marraskuussa. Olut on ikääntyessään pyöristynyt kulmiltaan. Suuntuntuma on pehmeä, mutta edelleen turve, suklaa ja lakritsi ovat läsnä. Nyt alkoholin takapotku on vaimeampi, joka ehkä jopa makeuttaa yleisvaikutelmaa. Jos tulee jossain eteen ykkösbatchia, kannattaa ehdottomasti edelleen tarttua tilaisuuteen.

Niinpä mielenkiintoisempaa on tarttua viskinäytteeseen eli Islay Mistin Mufloni Cask Finish -versioon. Perusversiohan on melko edukkaasti Alkosta saatava kelpo “talousviski”, jota viime vuoden näyteen jälkeen hankin pullon omaankin kaappiin. Mutta tämäpä versio Islay Mististä jylisee oikein kunnolla!

“Turpeinen ja savuinen viski. Vähän lakritsaa myös maussa. Ei ollenkaan sellainen toffeisen makeahko kuin perusversio. Tuoksusta kyllä löytää Speysidelle ja Highlandille tyypillistä hedelmäisyyttäkin. Hiukan viljaisuutta ja vaniljaa loppuliussa. Yllättäen Mufloni Islay Stout maistuu maussa vahvastikin!”

Suosittelen ottamaan maistoon erityisesti jos Islay Mufloni maistui. Tämä on oiva pari sille. Kannattaa muuten rinnakkaisparissa maistaa viski ensin. Viski ja varmaankin myös olut ovat tulossa Alkoon syksyn aikana. Molempia on ensi kuussa saatavilla rinnakkain ainakin Panimoravintola Beer Huntersissa.

Kiitos BPF:lle ja Beer Hunters’lle mahdollisuudesta viskin ennakkomaistoon!

Testipenkissä Mufloni Islay Stout ja Imperial Islay Stout

Humalablogistia lähestyi alkoholitukkuri/maahantuoja Beverages Partners Finland Oy ja halusi ilahduttaa uusilla tuotteillaan eli porilaisen Beer Hunter’sin Islay Imperial Stoutilla ja kevyemmällä Islay Stoutilla. Mikäs siinä, tosin tässä tapauksessa kävi niin, että ennen tuotenäytteiden saapumista ehdin jo ostaa panimokaupalta samat tuotteet ja maistella ne jo alustavasti raanastakin. Mutta nyt on aika syventyä kotona hermeettisissä olosuhteissa uutuuskaksikkoon.

Porilaisravintola Beer Hunter’s on ollut osa omaa olutharrastustani sen koko ajan ja 25 vuotta täyttävän perheyrityksen tarinaa ei tarvinne tässä yhteydessä sen kummemin kerrata. Selvitetään siis mistä tässä Islay Mist -jutussa on kyse. Islay Mist on siis skotlantilainen blend whisky eli sekoiteviski, jonka tarinassa kuohuu suolainen merivesi ja tarunhohtoinen Islayn viskisaari. Islay Mistin tarinan sanotaan alkaneen vuonna 1927 jolloin John Morrison teetätti vierailleen sekoiteviskiä (koska Islayn single maltit olivat liian voimakkaita heidän makuunsa), jossa oli sekoitettu Laphroaigin turpeista single malttia sekä mallasviskejä Highlandista ja Speysidesta ja Lowlandsin jyväviskiä.

Loikataan vuoteen 1992 jolloin kolme skottikaverusta (yhden nimi oli MacDuff) perustivat viskiyhtiön nimeltään MacDuff International. He hankkivat salkkuunsa joitakin viskibrändejä, joista yksi oli Allied Domecq:lta hankittu Islay Mist. Beverage Partners tuo Islay Mistiä Suomeen (saatavilla mm. Alkossa), joten ei välttämättä ollut niin yllättävää, että Islay Mist ja Mufloni löysivät toisensa. Tiedotteen mukaan “Islay Mistin viskimestari” Scott Sneddon tiimeineen kävi alkuvuodesta Beer Huntersin panimolla Porissa osallistumassa panemisprosessiin. Scott Sneddonin nimeä googlaamalla löytyy, että hän työskentelee InchDairnien tislaamolla Glenrothesissa. InchDairnie kertoo olevansa tislaamo, joka valmistaa viskeja MacDuffille. Veikkaan siis Islay Mist -sekoituksen sisältävän ainakin InchDairnien ja Laphroaigin viskejä.

Nyt tarkastelussa olevat oluet sisältävät turvemallasta. Ilmeisesti 5,5-prosentin versio on kevyempi stout, joka on blendattu Islay Malt -caskissa olleen oluen kanssa ja 11-prosenttinen olut on “Islay Mist -viskin valmistuksessa käytetyissä tynnyreissä kypsytetty vahva stout”.

5,5-prosenttinen Islay Stout tuoksuu paahteiselta, hieman suklaiselta. Taustalta nousee turvesavun hento tuoksu. Suuntuntuma on pehmeän kaurainen. Islay-viski tuo mukaan aavistuksen savuista monimuotoisuutta. Tummaa suklaata, pehmeää paahteisuutta. Perusvireeltään tuo mieleen ammoiset Aamupala/Välipala kaurastoutit, mutta niitä tukevampana. Erikoisesti hanaversiosta en löytänyt turvesavua/viskiä juurikaan. Mielenkiintoinen maitokauppastout, tätä juo mielellään lisääkin vaikka näin kevyet stout usein eivät kovin kiinnostavia olekaan.

11-prosenttinen Islay Imperial Stout onkin sitten omanlaisensa tapaus. Tuoksu antaa selkeästi turvetta, puuta, paahteisuutta ja viskimäistä alkoholia. Runko on mallia “keskivahva”. Maussa Laphroaig tai muu Islay-viski dominoi turpeen muodossa. Muutoin puuta, tummaa suklaata ja jopa suolaista salmiakkia. Savuviski maistuu ja kuuluu maistuakin. Hyvä olut, joka myöskin tuo mieleen jotain ikivanhoja Mufloni-klassikkoja (Äkäpukki nevöfoget). Tämä on aika kaukana moderneimmista BA-oluista ja hyvä niin.

Miltäs sitten maistuu se Islay Mist -viski? Yllättäen sellaistakin oli saatavilla, joten oluiden jälkeen sekin on hyvä ottaa maistoon. Oluiden jälkeen viski tuoksuu yllättävänkin vähäsavuiselta. Sen sijaan mennään “manner-Skotlannin” puolelle: vihreää omenaa, sitrusta ja maltillisesti savua. Viski on varsin kevyt, veden kanssa ei tohdi lotrata. Maussa on turvetta ja savua, mutta yhtä lailla myös hedelmää ja fudgea. “Helppo” viski, 30 euron hinnallaan jopa kelpo “talousviski”. Se mikä yllätti on, että Islay Imperial Stout maistuu enemmän Laphroaigilta kuin Islay Mistiltä!

Imperial-versiota on saatavissa “rajoitettu erä” Alkosta. Kevyempää versiota voi odottaa löytävänsä Mufloneita jakelevista maitokaupoista. Saagan pitäisi saada myös jatkoa pari vuoden päästä, jolloin markkinoille tulee Islay Mist Beer Cask Finish -viski.

Mallaskosken vahvat ja synkät

Mallaskosken panimo lähestyi humalablogistia näytelaatikolla teemalla tummat ja tuhdit oluet. Panimo aloitti näiden vahvojen tuotteiden tekemisen vuonna 2018 ja se on nyt tuottanut kuusi erilaista tynnyrikypsytettyä olutta. Näyteissä oli mukana kaksi “pohjaolutta” ja kolme tynnyrikypsytettyä versiota. Kaikki viisi ovat minulle entuudestaan tuttuja, mutta uusintamaisteluun otin ne mielellään sillä tiesin laadun olevan erinomainen. Tässä muistiinpanoni oluista maistelujärjestyksessä:

Mallaskoski Cerberos

Bourbonissa kypsytetty 11,8% imperial stout. Väri on tummanpuhuva. Oluessa on ruskea pieni vaahto ja intensiivinen paahteinen tuoksu, jossa bourbonin makeutta. Muhkea runko. Paahdetta, runsaasti salmiakkia, vaniljaa, viskiä, lempeää alkoholia, ehkä puuta. Kompleksinen muhkea talven lämmittäjä. Hyvin samankaltainen kuin vuonna 2020. Salmiakki on tässä oluessa selkeä erottava tekijä.

Mallaskoski Black Imperial Rye

Imperial Rye Stout -pohjaolut, jossa 11,4% alkoholia. Olen tätä maistanut jo vuonna 2016 Tallinnan olutfestareilla, jossa Mallaskoski on vakiovieras. Oluessa on tumma ruskeaan vivahtava väri ja rukiisen leipäinen tuoksu, aavistuksen paahteinen. Vahva runko, mutta Cerberosta ohuempi. Ruismaltainen, suoraviivainen, paahteinen, rapsakka humalointi ja pientä makeutta. Suoraviivainen jykevä ruisolut, jossa omaa selkeää persoonaa.

Mallaskoski Barley Wine

Barley Wine -pohjaolut, jossa on käytetty Viking Maltin erikoismaltaita (Red Active ja Pilsner Zero). Alkoholia tukevat 12,0%. Oluessa on tumman punertava väri ja toffeinen ja maltainen aromi, häivähdys humalaa. Tukeva runko. Maussa on toffeeta, rusinaa ja melko rapsakka humalointi, yhdistettynä alkoholin potkuun. Täyteläinen suoraviivainen tuote – ehkä humalointinsa vuoksi melkeinpä American Strong Ale kuin aivan perinteinen Barley Wine.

Mallaskoski Oidipus

Oidipus on Bourbon-tynnyrikypsytettyä Imperial Ryeta. Alkoholia 13,4%, Oluessa on tumma opaakki väri ja beige pysyvä vaahto. Aromissa on mausteista ruisimppiä, vähän puuta ja toffeeta. Runko on keskivahva. Imperial Rye pilkistää alta, mutta tynnyristä makeampana, vähemmän paahteisena ja eikä niin humaloituna. Toffeista makeutta, ei niinkään bourbonille tyypillistä vaniljaa. Ok olut, mutta melkein pidän enemmän normiversiosta.

Mallaskoski Kronos

Olut on alun perin yhteistyöolut Maistilan kanssa: rommitynnyrikypsytetty barley wine, alkoholia 14,0%. Kronos on tummanpunainen olut, josta valo kuultaa läpi, pieni beige vaahto. Aromissa on maltaisuutta, hedelmää – jopa punaviinimäistä rypälettä, alkoholia, makeutta toffeen muodossa, ei ehkä tunnistettavasti rommia. Alkoholipitoisuuteen nähden keveähkö tynnyröinnin ohentama runko. Mallasta, tummaa hedelmää, alkoholin purentaa (joka sopii tällaiseen), rommiakin, ehkä rusinaa. Kuten pohjaoluensa: suoraviivainen, tynnyröinti tuo makeutta ja alkoholia ja laimentaa katkeroita. Tiettyä viinimäisyyttä, rommi ei mitenkään korostetun esillä.

Kuten sanoin: nämä kaikki ovat erittäin hyviä oluita – aiemmin ja nyt uusintamaistelussa. Mallaskoski taitaa perinteisen tynnyrikypsytyksen – hyvä niin – kaikkien ei kannata tehdä ybermakeita diabetes-stouteja.

Jos jonkinlaiseen järjestykseen nämä laittaisi niin se olisi: Cerberos, Kronos, Barley Wine, Black Imperial Rye, Oidipus. Näistä Cerberos on huippu, loput neljä käytännön tasoissa.

Oluiden saatavuus on hyvä: Alkon tilausvalikoimasta löytyy hyvällä hinta-laatusuhteella (6-7€ pullo).

Humalablogistin olutvuosi 2019


Humalablogi vietti vuonna 2019 melkoista hiljaiseloa: juttuja syntyi vain neljä. Sen sijaan Facebookin puolella olen yrittänyt aktiivisesti jakaa kiinnostavia olutaiheisia linkkejä. Lyhyempää kerrontaa erityisesti matkoilta löytyy Instagramista, jossa kannattaa ottaa @tbonethebeerhunter seurantaan.

Vuosi 2018 oli sen verran aktiivinen muun muassa olutfestivaalirintamalla, että tarkoituksella vähensin noissa bakkanaaleissa rymyämistä vuonna 2019. Ohjelmassa olivat lähinnä Tallinnan Craft Beer Weekend (lippu hankittu myös vuodelle 2020), Suuret Oluet Pienet Panimot Helsinki ja Pub Winston festarit. Keväällä olutmatka suuntautui Kanadaan sisältäen piipahduksen New Yorkiin. Kesäloman vietin kiertämällä Suomen luontoa, jonka vuoksi “olutsaldo” jäi vaisuksi. Vierailin kyllä esimerkiksi Haapala BnB’n panimoravintolassa Sotkamossa! Joulun alla käväisin lomalla Lontoossa, josta on tulossa pieni raportti lähiaikoina.

Vaikka viime vuonna oli vähemmän festareita, vähemmän maistelutilaisuuksia, vähemmän ravintolakäyntejä niin kotona tuli olutta sen verran harrastettua, että vuoden saldoksi muodostui 1459 uutta olutta. Eniten näistä oli ipoja tai neipoja (238 kpl). Top maat olivat Suomi (355), USA (172) ja Norja (132).

Vuoden 2019 parhaat oluet Top7:

1. Port Brewing Santa’s Little Helper with Coffee & Cacao
1. Nerdbrewing Extends Oak Aged Imperial Oatmeal Stout – Carrot Cake Ed.
3. Interboro No More Mr. Nice Guy
3. Lervig Saskatoon Cheesecake Stout
3. Kees Barrel Project 19.04
3. De Molen Rasputin Bowmore BA
3. Prairie Birthday Bomb!

Eli ykköstilalla kaksi olutta ja jaetulla pronssilla viisi olutta. Kovin oli tummaa ja vahvaa – ei niin yllättäen. Vuoden parhaat kotimaiset olivat Ruosniemi Imperial Stout Whiskey Barrel 2019 ja Makun West Coast IPA. Panimoista, joiden oluita arvioin enemmän kuin viisi, parhaat olivat Other Half, Põhjala, Lervig, Brasserie Dieu du Ciel!, Sori ja Evil Twin.

Erittäin hyvää olutvuotta 2020 kaikille!

Hedönistin ipapäkki testipenkissä


Saimaan panimo tai siis MBH Beverages Oy lähestyi humalablogistia yllättäen ja pyytämättä lähettämällä Smart Postiin olutpaketin. Laatikosta paljastui uusi Hedönist-brändillä pukattu neljän erilaisen ipa-oluen boksi. Näitä Hedönisteja on aiemminkin blogissa ollut ainakin olutcocktailien muodossa. Paketin oluet on pantu Malmgårdin panimolla, mutta brändi esiintyy Saimaan Panimon sivuilla. Yksi osapuoli tässä brändissä on Paradise City -niminen yritys, joka on Saimaan kanssa tehnyt kaikenlaisia turhapuuroja ja donwheatoja ja kotiolutkisoja, mutta tässä projektissa ollaan pelkällä Hedönist-nimellä. Paradisen takana näyttää olevan samoja tyyppejä kuin helsinkiläisessä mainostoimistossa, joka on Saimaalle tehnyt mainontaa. Onko Hedönist siis markkinamiesten luomus “kräftiä kräftissä” Saimaalle .. mene ja tiedä. Maistellaanpa nuo oluet:


Hedönist Brut IPA
Tumman oranssi väri pienellä viipyilevällä vaahdolla, hiukan pitsiäkin. Tuoksussa on humalaa ja mallasta mutta myös jotain epämääräistä toffeeta. Melko kevyt runko ”neloskaljaksi”. Heti alussa hyökkää mäntyinen humalointi esiin. Olut antaa vetisen vaikutelman. Sitäkö se Brut on? Maussakin jotain epämääräistä lurkkii humaloinnin alta, voisiko se olla diasetyyliä? Ei nyt ehkä anna ensikertalaiselle parasta kuvaa siitä mitä Brut IPA:lla tavoitellaan. Olut ei ole toivoton, on juomiskelpoinen, mutta ei tämä mikään hittituote ole.

Hedönist Strawberry Milkshake IPA
Sameahkon meripihkainen väri, pieni vaalea vaahto. Tuoksussa tykkittää vanilja ja laktoosi sekä omituinen kumipuvun käry… hetkinen, sen täytyy olla mansikkaa! Kevyehkö runko. Yllättäen maku ei ole odotetun makea vaan varsin rapsakasti humaloitu ja jopa kuiva. Mansikka ja vanilja häröilevät siinä mukana. En ole pirtelöoluiden ystävä eikä tämä tee poikkeusta vaikkei olekaan tyypillisin makea laktoosipommi.

Hedönist New England IPA
Väri on erittäin tumman meripihkainen … hmm heti sellainen jota ei NEIPA:ssa yleensä tapaa. Tuoksukaan ei ole mehuinen vaan siinä on aavistus kypsää hedelmää ja Saimaan tuotteista tuttua kuivan puun mieleen tuovaa humalointia. Runko tässäkin kevyt. Maku mätsää melko lailla tuoksuun: samaa hedelmää ja saimaalaista katkeraa humalointia. Ei tällä neipan kanssa tekoa ole. Paljolti samanlainen kuin Malmgårdin hiukan vahvempi Proto-versio, mutta kevyempänä pullossa latistunut aika tavalla.

Hedönist Shandy IPA
Ensin katse kiinnittyi tekstiin ”Sour IPA”. Lähempi etiketin tarkastelu osoitti, että kyseessä onkin jonkinlainen shandy eli oluen ja limonaadin sekoitus. Prosenttejakin vain kolme. Väri on kelmeän keltainen ja pinnalla on pieni vaahtokin muistuttamassa oluesta. Tuoksussa on happamuutta, limeä ja limsan makeutta taustalla. Kevyt suuntuntuma. Maussa on ihan kiva limetti tai sitruuna keulilla, sitten se muuttuu makeammaksi limonaadiksi. En ole ihan varma onko tämä oikeasti Sour IPA -pohjainen vaan tuleeko happamuus sitruunasta. Muistuttaa aika tavalla Hedönistin ”olutcocktaileja”, mutta ei ihan niin makea kuin useimmat näistä.

Nelipäkki Ipaa on ihan hyvä ajatus. Neljä erilaista ipaa, joista yksikään ei tavallinen. Plussaa myös, että oluet on menty panemaan Malmgårdilla, jolloin Saimaan pahimmat pale alejen talonmaut on saatu karsittua pois. Valitettavasti nytkään oluet eivät ole erityisen hyviä eivätkä varsinkaan edusta kovin hyvin tyylejä mitä ne esittävät. Mutta niitä sentään viemäriin tarvitse olla kippaamassa. Joku tykkääkin jo(i)stakin.

Testipenkissä Saimaa olutcocktailit + bonus


Suomen olutblogistan tulee lähiajat räjähtämään Saimaan olutpostauksista, sillä panimo lähetti lähes kaikille skenen merkittäville ja vähemmän merkittäville hahmoille iiison laatikon korruptio-olutta. Otan omassa blogissani käsittelyyn lähetyksessä olleet olutcocktailit, sillä niitä en ole aiemmin maistanut. Oluiden arviothan löytyvät näppärästi Ratebeerista.

Saimaan tämän kesän The White Lie -sarja koostuu kolmesta olutcocktailista. Ilmeisesti oluen ja erilaisten “cocktail-ainesosien” lisäksi on käytetty cocktaileista tuttuja alkoholeja eli olisivatko nämä nyt sitten niitä limuviinoja? Tuotesarja on tehty yhteistyössä Paradise City Beverages Companyn kanssa. Yhteistyön hedelmänä on aiemmin julkaistu pari olutta. PCBC:n takaa löytyy Son of a Punch -cocktailbaareista tunnettuja tyyppejä (tai ainakin nimet Luca Bertamini ja Sami Benamed).

Saimaan The White Lie Sundog Lemonande (4,9 %)

Tuoteselosteen perusteella sekoitettu Sundog Lageria, verigreippiä, katkerolikööriä ja sitruunaa. Makeahkossa tuoksussa tuleekin esille verigreippi ja liköörimäisyys. Odotin ennakkoon jotakin kovinkin makeaa tuotetta, mutta greippimäinen sitruksisuus yllättää takavasemmalta. Verigreipin hedelmä tulee voimakkaana dominoimaan makua. Vaalea lager lurkkii siellä jossain taustalla, samoin useamman hörpyn jälkeen nouseva perusmakeus. Ilmeisesti tuo käytetty katkero on ollut Aperolia, joten ei ihme että mieleeni ensimmäisenä tuli joku Campari-drinkki. Jos olet Aperolin ja Camparin ystävä, nauti tätä kannusta runsaiden jäiden kera. Pidin pienenä annoksena, pidemmän päälle alkoi hieman puuduttamaan. Menee janojuomana.

Saimaan The White Lie Saimaa Island Ice Tea (4,9 %)

Long Island Ice Tea on klassinen cocktail, jota Suomessa lienee baareissa tilattu lähinnä vanity-arvon vuoksi. Nykylainsäädäntö ilmeisesti sallii baareissakin drinkin tekemisen ilman poikkeuslupaa. Saimaan versiossa on Sun Lageria, Limoncelloa, greippimehua, jääteesiirappia ja limeä eli nyt alkuperäisestä juomasta on lainattu vain nimi, ainesosat ovat jotain aivan muuta. Ice Tean tuoksussa on lähinnä jotain sitrusta ja Fairya. Maku on aika pliisu, tosin niin on pohjaolutkin. Makeahko, jopa sokerinen. Jäätee ei oikein pääse esille eikä limoncellokaan vaikka jonkun verran limettimäistä kirpeyttä onkin. Tämä menee makumaailmaltaan enemminkin sinne käymisteitse valmistettujen makulonkeroiden puolelle. Ei minulla jatkoon.

Saimaan The White Lie Godfather’s Punch (6,0 %)

Kolmas sample on Alko-vahvuinen. Tässä on pohjana PCBC:n kanssa värkättyä Don Wheato White IPA:a, vaniljalikööriä, omenamehua, kanelisiirappia ja limemehua. Punch ei suomeksi käänny punssiksi vaan se tunnetaan meillä boolina eli tuona kaikkien kesäjuhlien kielenkantojen irroittajana. Don Wheato oluena oli muuten Saimaalta yllättävän pirteä, saisonmainen tuote. Olutcocktailissa tuoksu on vahvasti vaniljan ja ehkä kanelin dominoima. Olen varma, että joku Omnipollon jäätelö/milkshake-hirvitys on tuoksunut täsmälleen samalta. Eli olutcocktail Omnipollon hengessä? Maussa vanilja ei ole niin esillä vaan limetti puskee ensin pintaan. Sen jälkeen vanilja, ehkä pientä saison-hiivamaista pippurisuutta, kanelia ja omenaa, kaikkea luvattua siis. Tässäkin cocktailissa kuten Ice Teassa häiritsee päälleliimattu makeus. Sinänsä alkoholiprosentin korotusta ei tällaisessa sekoitteessa maussa huomaa.

Eli aika selkeästi oma suosikkini löytyy Sundogista. Johtuu varmaan siitä, että olen cocktail-osastolla enempi gin tonic -miehiä kuin makeiden sekoitusten harrastaja.

Bonus!!

Koska en blogin puitteissa ala Saimaan lähettämiä oluita sen ihmeemmin käymään läpi niin bonuksena annan laatikossa olleille oluille kesäiset ruokasuositukset! Tämän listan kanssa voitte nyt mennä kesällä kauppaan ruokaostoksille ja kipaista oluthyllyllä hakemassa sopivaa Saimaan olutta:

Saimaa Kaito Lager – loimu- tai savustettu lohi
Saimaa Mosaic Pale Ale – kesäinen ceasar-salaatti
Saimaa Ukonlahti Red Ale – mausteiset tortillat
Saimaa Blonde Ale – juustolautanen
Saimaa Pils – grillimakkara
Saimaa Sun Lager – kiuaslenkki
Saimaa Utula Pale Ale – hampurilaiset
Saimaa Yövesi Dark Lager – BBQ-varras ja kesän vihannekset
Saimaa Weissbier – voissa paistettu ahven ja uudet perunat

Suomalaisten oluiden TOP10 Untappdissä I/2018

Aiemmassa postauksessa päivitin suomalaisten oluiden kärkitiloja Ratebeerissä. Nyt on vuoro tsekata Untappdin tilannetta, jota viimeksi tutkittiin tammikuussa 2017. Tilanne onkin siinä mielessä mielenkiintoinen, että Untappd on viimeisen vuoden aikana lyönyt läpi Suomessakin todenteolla. Onkin mielenkiintoista katsoa onko lista tuulettunut sitten viime kerran.

Suomalaisten oluiden TOP10 Untappd 21.2.2018

1. Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout 3.95 (1397 reittausta)
2. Hiisi Ikii Urso 3.95 (586)
3. Hiisi Ikii Urso BA 3.88 (274)
4. Plevnan Siperia 3.84 (4322)
5. Pyynikin Post Mortem 2017 3.84 (189)
6. CoolHead Juicy Luicy IIPA 3.77 (486)
7. Beer Hunters CCCCC IPA 3.76 (4071)
8. Hiisi Tynnyrissä Kypsynyt Iku-Turso 3.75 (360)
9. The Flying Dutchman Nomad Brewing Company More Complicated Than Your Girlfriend Stout 3.75 (2606)
10. Donut Island (Hiisi) I Hop It’s Not A Problem #3 3.74 (781)

Ensimmäisenä havaintona on Siperian tippuminen kärjestä nelostilalle. Täppäyksiä on tullut vuodessa yli 1100 lisää ja pisteet laskeneet hieman (0.04). Pyynikin Bourbon BA on noussut uutena oluena kärkeen. Viimeksi kakkosena ollut Ikii Urso nostaa pisteitään ja säilyttää sijansa ollen käytännön tasoissa Pyynikin kanssa. En ole tosin ihan vakuuttunut keskimääräisen Untappd-käyttäjän kyvystä osata löytää applikaatiosta oikea Ikii Urson versio. Oluen tynnyriversiot ovat sijoilla kolme ja kahdeksan. Lisäksi Untappdistä löytyvät Iku-Turso (3.73) ja “Tynnyrissä Kypsynyt”-versio toisenakin entrynä.

Ipojen ylivalta on aivan selvästi Untappdissä vaihtunut imperial stoutien ja varsinkin samojen panimoiden eri versioiden dominoinniksi. Viime listalla oli top10:ssa kuusi DIPAA, nyt vain kolme, joista Juicy Luicy on aivan viime viikkojen nosto top-listalle. Top20:een mahtuu vain Hiisin Ruisperkele ruisoluena, kaikki muut ovat dipoja tai imperial stouteja.

Happamien buumistakaan ei voida puhua tai ainakaan untäppääjät eivät niitä kärkeen arvosta: ainoa hapan top50:ssa on Hiisin Itse sijalla 46! Hiisi on muutenkin edelleen UT-suosiossa sillä top50-listalla on 14 Hiisi/Donut-tuotetta. Fat Lizardilla oli viimeksi kaksi olutta top10-listalla. Nyt ne ovat sijoilla 19 ja 28.