Category Archives: Olutfestarit

Tallinn Craft Beer Weekend 2019 – Peagi saabun tagasi juurde

Posted on by
Reply


Taas oli aika TCBW:n Tallinnassa ja pitkälti viime vuoden metkuin olimme Patrikin kanssa matkassa. Liput ostimme heti kun myyntiin tulivat. Majoitus oli varattu AirBnB:stä hyvältä paikalta ei niin kaukana festareilta ja matka alkoi jo torstaina, jotta aikaerorasituksista päästiin ennen H-hetkeä.

Uusia paikkoja Tallinnaan oli vuodessa tullut kaksi: Rebane on Kohtin taustatahojen uusi olutbaari käytännössä Kohtin naapurissa. Vaikka on ns. uusi niin interiööri on Kohtin tapaan mukavasti rempallaan. Olutvalikoima on Kohtia suppeampi, Lehen oluet ovat pääosissa. Paikka kai onkin jonkinlainen Lehen “house tap”. Toinen uusi kohde oli Põhjalan uusi taproom Noblenesserissä. Hieno isolla rahalla kiiltävään kuntoon rakennettu useampikerroksinen rakennus. Paikka on saavutettavissa kävellenkin jos parinkymmenen minuutin patikointi Balti jaamilta ei ahista. Põhjalassa oli omien lisäksi muutama vierasraana – omat ehkä yllättäenkin suurelta osalta vanhoja tuttuja. Sisäänkäynnin vieressä on kauppa, josta näppärä ostaa edullisesti pulloja mukaan.

Perinteiseen tapaan loppuunmyydyn TCBW:n tunnelma oli tiivis. Jonkin verran viime vuodesta olivat avanneet uutta tilaa Kulttuurikattilaan, joten aivan niin ahdasta ei ollut kuin vuotta aiemmin. Tämän vuoden festareiden suurin hype-panimo oli helppo arvata ennen tapahtumaa: Other Half. Jonoja olikin OH:lle eniten kumpanakin päivänä vaikkei ihan Omnipollon mittoihin päästykään. Tästä syystä itsekin tuli pari panimon olutta maisteltua. Sinänsä itselläni ei kolme kertaa panimolla vierailleena ollut suurempia ambitioita jonotukseen. Hieman yllättäen toiseksi suosituin panimo oli ehkä pietarilainen AF Brew. Johtuneenko siitä, että festareiden toiseksi puhutuin kieli (suomen jälkeen!) asiakkaiden kesken oli varmaankin venäjä. Muita kiinnostavia olivat esimerkiksi Collective Arts Kanadasta, Cigar City (jolla oli yllärinä Hunapua hanassa – ei jonoa), Evil Twin ja hollantilaiset Kees ja De Molen.

Maistamistani parhaita olivat mm. Lervig Saskatoon Cheesecake Stout, Põhjala Öö – Bowmore Whiskey BA, Evil Twin Aún Más Café Jesús, Kees Barrel Project 19.04, Cigar City / Voodoo Un-Uninvited ja Bakunin Yubileiny. Kuten listasta näkee niin tärppeinä minulla oli varsinkin muhkeat stoutit. Hapanoluita pyrin välttelemään suosiolla. Muista hyvistä nostetaan kuitenkin esille AF Brew Redrum IPA Special Edition, Collective Arts Fruited Dry Hop Sour ja Stamm Beer Winterfell – Cherry, joten ihan pelkkää imppyä ei festarit osaltani olleet. Maistetut Other Halfit eivät olleet aivan maineensa veroisia. Joku raja pastry stouttien makeudellakin sentään.


Lauantaina ennen festareita pidettiin taas suosittu varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Philin ja Annan järkkääminä oli taas saatu maisteltavaksi toinen toistaan kammottavimpia tuotoksia. Näistä yrjöttävimpiä olivat Bud Light Lime-A-Rita, King Cobra Malt Liquor ja Romper Strong. Sopivasti festareiden alla Alko ilmoittikin kannattavansa TCrBF:ää ottamalla valikoimiinsa kaksi TCrBF-klassikkoa Four Lokolta. Tallinnan ulkoilmafestareilla suuren suosion saaneen brändin tuotteita oli tarjolla kolmea erilaista.

Tallinn Craft Beer Weekend oli taas niin mielenkiintoinen tapahtuma, että eiköhän siellä olla taas ensi vuonna uudelleen!

Ma võtsin õlu – Tallinn Craft Beer Weekend 2018

Posted on by
Reply


Kolmatta kertaa pappia kyydissä eli Humalablogisti Tallinn Craft Beer Weekendillä (TCBW). Aiemmat seikkailut löytyvät täältä:

* Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016
* Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

TCBW:n suosio on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että lippujen kanssa sai olla hereillä. Ne nimittäin myytiin loppuun ripeästi. Eli kahden päivän piletin hankinta tuli tehtyä jo edellisvuoden puolella. Sinänsä ostaminen verkosta PDF-lippuineen on yksinkertaista ja sadan euron hintaa voi pitää kohtuullisena. Lippuja oli kyllä vapailla markkinoilla vähän ennen tapahtumaa, joten mukaan pääsy olisi kyllä onnistunut vielä viime metreilläkin. Ainakin yhdeksi päiväksi. Tällä kertaa sain matkakumppaniksi vanhan taisteluparini Patrikin (aka oh6gdx). Patrik oli vasta toista kertaa Virossa, joten itse kymmeniä kertoja Tallinnassa käyneenä sain toimia myös matkanjohtajana.

Torstai

Kuten aiemmillakin kerroilla liikkeelle lähdettiin jo torstaina. Helsingissä kopaisimme Sori Taproomissa pari Dougallia ja tsekkasimme Bruuverin. Sitten M/S Starilla yli ja ekana kohteena Kochi Aidad. Tarjolla oli molemmille pääosin vanhoja tuttuja, mutta Koch Vana Tom Epa oli vielä maistamaton. Kochin pullokaapissa olisi kyllä ollut lisääkin. Täältä kävelimme kaupan kautta Kalamajaan, jossa odotti AirBNB-majoituksemme. Sisäänpääsyssä oli pientä hapuilua, mutta sen jälkeen ullakkohuoneistomme rauhallisessa puutalossa osoittautui mainioksi valinnaksi. AirBNB:stä on itselläni ollut nyt hyviä kokemuksia myös Tallinnasta. Mikäli et ole majoitustapaa kokeillut niin tätä linkkiä käyttämällä saat sinä ja minä molemmat “matkustuspisteitä” (=win-win).

Majoitukseen asettauduttuamme oli aika suunnata muutaman sadan metrin päähän rautatieaseman torille, jossa kohteena oli uusi panimoravintola Humalakoda. Viimeksi jouluna Tallinnassa käydessämme paikka oli kiinni ja omien oluiden paneminenkin alkoi vasta tämän vuoden puolella. Vuosi sitten avattu Balti Jaama -tori on varsin hulppea kauppahallimainen, mutta avara “ostoskeskus”. Ruokatiskiä ja ravintolaa on moneen lähtöön. Saman katon alla Selverin valintamyymälässä on ihan kohtalainen olutvalikoimakin (kaikenlaista Fullersin Vintage 2017 lähtien). Humalakodalla oli listalla viisi omaa olutta ja maistelulautasta oli tarjolla. Oluet aika tylsiä. Paras tapaus Kolm ja Poolainsus -sessioipa taisi olla itse asiassa Kolkilla pantu.

Humalakodasta siirryimme seuraavaan kohteeseen. Taptap Tallinn on uusi olutkauppa, joka sijaitsee Rotermannissa aivan Brewdog Tallinnan naapurissa. Olutkaupan lisäksi Taptapissa on kuusi hanaa. Nyt uutuusarvon lisäksi vierailun syynä oli kööpenhaminalaisen Warpigsin tap takeover. Tarjolla oli samaan pohjaan tehtynä neljä erilaista single hop apaa, Watermelon Gose ja Brewski / Warpigs -yhteistyö Brewpigs Mutant Ninja Pilsner. Single hoppien mallaspohja oli vähän outo ja vei parhaan idean oluista. Vesimelonigose maistui kurkulle ja Ninja Pilsner oli melko peruspilssi. Seinän takana Brewdogissa oli vielä Warpigsin Smouldering Holes. Ei sekään oikein hyvää kuvaa sotasikojen nykykunnosta antanut. Taptapissa tapasimme muutaman viikon takaa Charlottesta tutun Gene “Travlr” Bonventren. Gene oli aloittelemassa Baltian turneeta, jolle hän saapui suoraan Brysselistä Cantillon Quintessence -tapahtumasta. Taptapin pulloja paikalliset moittivat kalliiksi, kannattaa kuulemma ostaa Uba ja Humalista tai SIP:stä.

Oli aika suunnata vakiopaikkaan eli Kohtiin. Kohtilla oli TCBW-viikonlopun aikana pidennetyt aukiolot eli avasivat ainakin perjantaina ja lauantaina jo puoliltapäivin. Torstai-illan teemana oli Malduguns -taptakeover. Latvialaiselta Maldugunsilta en ole päässyt panimon parhaita maistamaan eikä niitä nytkään ollut tarjolla. Malduguns / Brewlok -kollabraatio Smagsvars ehkä tarjonnan paras. Paikka oli normityyliin aivan täynnä, varsinkin suomalaisia ja muita TCBW-turisteja. Talon oman valikoiman lisäksi RB-hahmo Marduk oli tuonut Saarenmaalta Pihtla Pruulikodan Pihtla Ölut (sic!) -koduõlutta, joka oli vähän kuin sessiosahtia. Pihtla Pruulikodaa ei saa sekoittaa meille tutumpaan Pihtla Õlleköökiin. Nämä panimot sijaitsevat käytännön vierekkäin. Pruulikoda myy kuulemma suuren osan tuotannostaan etukäteen ja paikalliset käyvät noutamassa omat olutannoksensa omiin saaveihinsa suoraan panimolta.

Torstain aloitus oli varsin rankka. Onneksi Patrikin kanssa älysimme mennä nukkumaan ajoissa. Perjantaihan oli ensimmäinen festaripäivä.

Perjantai

TCBW:llä on hieman erikoiset avaamisajat. Eli perjantaina humppa alkaa kello 17 ja lauantaina kello 16. Perjantain idean vielä ymmärtää, mutta lauantaina kemut voisivat hyvin alkaa parikin tuntia aiemmin. Tämä tarkoitti, että meillä oli koko päivä tuhlattavaksi ennen starttia. Kävimme olutostoksilla SIP:ssä, joka oli sopivalla etäisyydellä majoituksesta. Sen sijaan Uba ja Humal sekä UJH:n uusi taproom jäi tällä reissulla kokonaan välistä. Sitten lounastimme Patrikin kanssa Karja Kelderissä, pitihän minun hänelle näyttää nähtävyyksiä. Maittava annos sisälsi lammaskeiton ja Kiovan kotletin alle viiden euron hintaan. Koska huudeilla oltiin niin pitihän sitä piipahtaa myös Drink Baarissa. Paikka tuntuu nykyään keskittyneen erityisesti virolaisiin pienpanimo-oluisiin.

Kohtissa perjantaille hanoihin olivat vaihtuneet United Gypsies Breweryn tuotteet spinoffeineen. Paikalla olivat UG:n/Humaloven/Kallio Breweryn hessut nauttimassa täytekakkua ja promoamassa tuotteitaan. Itse pidin eniten old skool barley winesta Humalove Tank OMY Series I:sta. Mutta sitten oli aika siirtyä festareiden pariin.

TCBW:n perusteet voitte lukea aiemmin linkatuista 2016 ja 2017 kertomuksista. Tänä vuonna panimokattaus oli pääosin samaa kuin viime vuonnakin, mutta uusiakin mielenkiintoisia tuttavuuksia oli paikalla. Kiinnostavimpina näistä olivat ehkä Arizona Wilderness, Bagby Beer, Jester King, klassinen Mahr’s Bräu, Oxbow ja Stigbergets. Valitettavasti järjestäjä oli ilmeisesti laittanut jakoon viime vuotta enemmän lippuja, sillä paikka alkoi käydä ahtaaksi. Konkreettisimmin tämä näkyi siinä, että suuri osa oluista myytiin loppuun ennen session loppua. Etukäteen laaditut tärppilistat olivat entistä tärkeämpiä. Sinänsä suosituimpiakin oluita sai pienellä jonotuksella pois lukien Omnipollo, jolle oli taas käsittämättömän pitkä jono. Ja kun olivat myyneet ensimmäisen session oluensa niin ennen seuraavaa alkoi jo muodostua uutta jonoa. Itse kiertelin tiskejä rauhalliseen tahtiin aina välillä pysähtyen juttelemaan tuttujen kanssa. Niitä riitti sillä Kultuurikatel veti paikalle taas suomalaisen craftskenen kerman. Oli panijaa, baarihemmoa, blogistia, täppääjää ja vanhan liiton pils-miehiä. Perjantain reilusta kolmestakymmenestä parhaita olivat:

Jester King Black Metal Farmhouse Imperial Stout – Jester Kingin klassinen imppi. Paahteinen, lievän funky hapan, puuta, lakritsaa. Maussa kaikki balanssissa.
Jester King Cerveza de Mezquite – erittäin mielenkiintoinen kompleksinen hapan saison.
Coppertail Saison Foedre Blend – en ole suurin hapanoluiden ystävä, mutta kun ne tehdään taidolla saadaan aikaan oluttaidetta kuten tässä. Vihreää omenaa maukkaalla tavalla, happamuutta, hedelmäisyyttä.
Stockholm / Klackabacken Orchard Saison – yllättävänkin hyvä hieman funky siiderimäinen saison.
Käbliku Post Soviet Nights – vahva imperial stout, jossa runsaasti kellarointipotentiaalia. Kahvia, salmiakkia. Ratebeerin kaikki arviot välillä 3.8-4.0.
Struise Dark Horse – niille jotka tiesivät – festareiden yksi odotetuimpia oluita. Ei ollut jonossa kukaan. Earthmonkin ja kulttiolut Dirty Horsen sekoite. Ja hyväähän se oli. Neljä vuotta bordeaux-tynnyreissä. Balsamicoa, viikunoita ja luumuja. Nam.
Lervig / Hoppin’ Frog Sippin’ Into Darkness Barrel Aged – festareiden yksi odotetuimpia oluita myös muille kuin paatuneimmille diletanteille. Paljon kaikkea … bourbonia, tummaa suklaata ja kaakaota.
Jester King SPON Raspberry & Cherry – kummallisen paljon pidin happamista. No tämäkin taidolla tynnyrikypsytetty: paljon vadelmia, kirsikkaa, lievää happamuutta, loistava juotavuus.

Lauantai

Menimme perjantaina Patrikin kanssa suoraan (Circle K:n hamppareiden kautta) nukkumaan ja valmistatumaan lauantaihin. Tärkeimmät olutpaikat olivat olleet ei-niin-yllättäen ääriään myöden täynnä. Päivän ohjelmassa oli Tommie Sjef Wild Ales -maistelu Taptapissa (tai maistelu järjestettiin ulkona). Tommie Sjef oli itse paikalla ja haastattelin häntä maisteluiden lomassa hetken. Tommie on 24-vuotias hollantilainen, joka jo 18-vuotiaana lähti äitinsä kanssa Belgiaan ja osti eri lambic-panimoilta lambiceita ja alkoi sekoitella niistä omia tuotteitaan. Nykyisin hän tilaa muualta vierrettä. Sen hän kypsyttelee omassa varastohallissaan, joka on täynnä erilaisia tynnyreitä. Vierrettä käytetään erilaisilla villihiivakannoilla ja lopputulos on kombinaatio eri-ikäisiä blendejä erilaisista tynnyreistä ryyditettynä esimerkiksi marjoilla. Tämä oli oma ensikosketukseni tähän erittäin hypetettyyn “panimoon”. Valitettavasti tuotteet jättivät minun hieman kylmäksi. Iisiä mukavaa juotavaa, mutta 30 euron pullohintaan eivät lähelläkään rahansa arvoisia. Ainakaan siis ne neljä maistiaista, jotka tastingissä olivat (Rose, Poos, Wijning ja Salie).

Taptapista siirryimme Patrikin kanssa vain vajaa sata metriä eteenpäin. Flamm-ravintolan erikoisuus ovat Flammkuchenit. Näitä voisi yksinkertaistaen kuvailla ohuiksi pitsoiksi, joissa täytteissä on mm. ranskankermaa. Oikein maukkaita olivat ja voin käydä paikassa toistekin.

Flammista siirryimme perinteisille Tallinn Crap Beer Festivaleille, jotka pidettiin ennen virallisia festareita festaripaikan ulkoseinustalla. Nyt tarjolla oli mm. amerikkalaisia ja virolaisia malt liquereita. Kumpienkin juominen antaa uusia näkökulmia siihen “olutkulttuuriin”, joka on osa metsien miesten ja katujen naisten alkoholin käyttöä. Tänä vuonna kävijät olivat yksimielisiä siitä, että violetin värisellä Four Loko Grapella raapaistiin pohjat. Tosin jäänestoaineelta näyttävällä ja maistuvalla Natty Rush Blue Frostbitella oli oma kannattajakuntansa. Olipa näillä festareilla mukana myös etelädakotalainen chiliolut!

Mutta sitten taas hommiin. Festareille ranneke kädessä pääsee varsin ripeästi vaikka jonoakin ehtii muodostua. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan hakea siis ranneke (kahden päivän tai perjantain) etukäteen Speakeasysta. Toisena päivänä Humalablogisti oli pirteämmässä iskussa ja oluitakin ilmestyi reittausvihkoon perjantaita ripeämmin. Päivän parhaita:

Lehe / Cool Head Three Pleasures: Whiskey – suomalais-virolaisena syntyi samaan tuplapukki-pohjaan kolme erilaista olutta. Viskiversio on maukkaan siemailtava.
Anderson’s Hannibal – Red Wine BA – pehmeän paahteinen eikä liikaa punaviinimäinen barley wine.
Lervig Toasted Maple Stout Bourbon Barrel – ehkä festivaalien paras olut. Pehmeän siirappinen, mutta erittäin maukas, tukeva silti tasapainoinen imperial stout. Tulee olemaan vuosilistallani korkealla.
Edge Brewing Vintage 2017 Master Blend – vankka mutta samalla pehmeä. Bourbonia, vaniljaa, makeutta. Nam.
Jester King 分 桃 (Fēn táo) – suutasupistavan hapan, mutta hedelmäinen hapanolut. Hieno tasapaino.
Sori Laudatur XVIII – yksinkertainen Heaven Hill -kypsytys, mutta samalla hyvä juotavuus.
Brew Division / Õllenaut Diptych Rakija edition – en tiedä maistuiko tässä rakija, mutta pehmeä kaakaoinen ja maltainen imperial stout.

Pettymyksiäkin mahtui mukaan. Boneyard Notorious IPA3 (RB 100/99) oli selvästi vanhaa, suorastaan crappia maineeseensa verrattuna. Struisen Kamikaze oli melkoista viinaa. Kiinalaisen Jing-A Culture Clash belgiale oli hyvin vaatimaton. En näköjään ole ipa-miehiä kun niitä ei päässyt listoille. Tosin Stigbergets / Omnipollo Uno oli ihan hyvää. Samoin Omnipollon “D”-pilssissä ei ollut mitään vikaa – sen sai jonottamatta!

Poistuimme taas Patrikin kanssa Circle K:n kautta nukkumaan. Jotain ruokakärryjä pitkine jonoineen festareilla kuulemma oli. Eivät vaan palvelleet ennen tai jälkeen tapahtuman. No, eating is cheating kuten vanha sananlasku sanoo.

Sunnuntaina palasimme aamulaivalla Helsinkiin. Ennen kotiin lähtöä ehdin vielä tarkistamaan rempatun Kittysin. Uusi osa näyttää mukavalta. TCBW kutsunee matkajaa taas ensi vuonna.

Otsikko kumartaa virolaisen vappuna kuolleen punk-muusikon Onu Bellan suuntaan. Hänellä on klassikkobiisi nimeltä “Ma Võtsin Viina“.

Muita näkökulmia Tallinn Craft Beer Weekendiin:

Tallinn Craft Beer Weekend 2018 – 80 olutta kahdessa päivässä (Huurteinen.fi)
Kantapöydässä: Kansainvälinen tunnelma Tallinn Craft Beer Weekendin parasta antia (Viisi tähteä)

Kuvia halajavien kannattaa kurkata Instagram-tililleni tbonefin.

Helsinki Beer Festival 2018 raporttia

Posted on by
1

HBF, Helsinki Beer Festival vietti 20-vuotisjuhlaansa tutusti Kaapelitehtaalla. Humalablogisti laskee käyneensä 15 kertaa festareilla, joten jonkinlaista näkökulmaakin on asioihin tullut. Ihan hyvään suuntaan on menty, sillä kekkerit olivat tänä vuonna varsin mukavat.

Nämä lienevät niitä kuuluisia “oluthörhöjä”

Saavuin paikalle perjantaina HBF:n avatessa ovensa ammattilaistuntien merkeissä päivällä. Porukkaa tuntui olevan alkutuntien aikana paikalla aika paljon. Jäi vaikutelma, että pro-lippuja oli jaettu juhlavuonna varsin vapaalla kädellä. Tänä vuonna festareiden teemamaaksi ilmoitettiin Slovenia. HBF-jengi ei kuitenkaan malttanut tyytyä pelkkään Sloveniaan vaan kävi samalla reissulla Italiassa, Itävallassa ja Kroatiassa. Tuttuun tapaan tarjottiin myös HBF:n Belgia-osastoa ja jopa viime vuoden unkarilaisia teemaoluita. Festareiden ohjelmassa Slovenia oli huomioitu lähinnä parin tastingin verran. Mukana oli myös useampi Belgi-osasto ja taisipa Belgian Suomen suurlähettiläs avata kemut, joten teema vähin äänin liukui ehkä Belgian suunnalle.

Kotimaista tarjontaa värittivät uudehkot pienet panimot. Moni aiempina vuosina paikalta tuttu oli syystä tai toisesta jäänyt nyt kotiin. Mukana oli mm. 8-Bit, Kiiski, Etko, Hailuoto, Olari ja Kiiski harvinaisempina festarituttavuuksina. Muutama kotimainen löytyi Juomatalo Pikkulinnun tiskiltä. Kiinnostavia maahantuojia mukana oli kovin vähän, Pienillä sentään tarjonnassa esimerkiksi Brewskin ja Brew By Numbersin oluita. Erikoisuuksina yläkerrassa HBF:llä oli kolme kotimaista real alea.

Järjestelyt HBF:llä olivat varsin toimivat. Palautetta aiemmilta vuosilta oli selvästi kuunneltu. Katon pornokohdevalot oli poistettu. Infotiskin päästä sai juomavettä ja lasinpesupisteitäkin oli riittävästi. Lasitiskin viereen oli ilmestynyt wc-kyltit ja kappas niinpä siellä olikin toilettitilaa. Maksutapana oli edelleen korkkipoletit – tavallaan toimiva systeemi, mutta monet muut olutfestarit ovat jo siirtyneet ladattaviin maksukortteihin. Muutama tuttu kaipasi istumapenkkien lisäksi lisää seisomapöytiä, joihin voisi hetkeksi laskea tuoppinsa. Lasitiskin vierestä ehkä löytyisikin vielä tilaa tällaisille lisäpöydille. Festarilasin mallikaan ei ollut toivoton pinttimuki. Musiikin mölyn pystyin välttämään, sillä molempina päivänä cover-pumput aloittivat vasta klo 22:30, jolloin olin jo poistunut paikalta. Ruokaakin oli tarjolla, mutta tällä kertaa jätin aterioimiset ennen ja jälkeen festareiden. Burgerikärryllä kävin kääntymässä todetakseni jonon toivottomaksi.

Real ale -tiskin henkilökunta edusti pysyvyyttä

Otin kaksi päivää festareilla ns. löysin rantein – sosiaaliset tilanteet veivät aikaa ammattimaisemmalta reittausotteelta. Kollegablogisteja oli erityisesti perjantaina paikalla runsaasti. Tervehdittyä ja ajatuksia vaihdettua tuli ainakin Arden, Tuopillisen Jounin, Tuopin ääressä Arton, Keikyblogin Kimmo-Pekan, Bönthöö-Teemun ja Brewniversen Janin kanssa. Pari muutakin tuli naamalta bongattua. Osaa blogisteista oli torstaina syöttänyt ja juottanut Belgian suurlähetystö vaikka seurapiiriblogisti väittikin olleensa ainoa olutblogimedia paikalla. No, me päättelimme hänen laskevan olutblogiksi vain Olutoppaan vuoden olutblogipalkinnon saaneet. Festariyleisössä toki oli runsaasti myös vapaapäivää viettäneitä tuttuja panimoedustajia muun muassa Vaasasta, Porista ja Tampereelta.

Itse päätin ulkomaisesta tarjonnasta huolimatta keskittyä kotimaisiin yrittäjiin. Uusin ipoihin tuli hiukan petyttyä. Päälimmäinen maku aika monessakin oli nimittäin mansikkahillo. Vahvat ja tummat oluet kuitenkin pelastivat paljon. Festareiden paras olut saattoikin olla Olutpajan uusi imperial stout Keinuhevonen. Olarin Panimon Dips on the Cacao Nibs ja Tujun Lehmus Roastery Lesoilu Stout olivat mainioita myös. Tujun Vihtahousu ja Pyynikin Two Broken Ribs menivät odotuksiin nähden hiukan pettymysosastolle. Vaaleammasta kamasta parasta A-ryhmää olivat Takatalo ja Tompurin Savubock, Suomenlinnan FAB Blonde DIPA ja Bryggeri Helsingin Tulip Blond. Keudan One Pint Lager oli yllättävänkin hyvä, sen sijaan saman panimon Saison aivan hirveä. Ulkomaan osastolta Reservoir Dogs Black Hole #50 oli ainoa maistettu slovenialainen ja hyvä imperial stout olikin. Brew By Numbers 65/01 DDH IPA Number One ei tarjonnut onneksi mansikkahilloa vaikka turhankin pellettinen olikin makuuni.

Positiivisen puolelle menee tämän vuoden HBF. Kivaa oli, mitään ei jäänyt hampaankoloon. Liikaa maisteltavaa, liian vähän aikaa, paljon tuttuja. Ensi vuonna taas uusiksi.

Humalablogistin olutvuosi 2017

Posted on by
Reply

Jan “fonefan” Bolvig, Mika Tuhkanen (Beer Hunter’s) ja Patrik “oh6gdx” Willför (Kvarken Brewery).


Vuosi 2017 on kääntymässä loppua kohden. Yleensä olen tässä kohtaa listaillut vuoden parhaita oluita, mutta tällä kertaa päätin käydä olutvuottani 2017 läpi kuukausi kuukaudelta. Olutharrastuksen suhteen vuosi on ollut tähän asti “uran” vilkkain, sillä paljon erilaista tapahtumaa ja olutta on mahtunut vuoteen.

Tammikuu

Tammikuu ei ollut tipaton vaikka kovin intensiivistä harrastamista se ei ollutkaan. Päätin kuitenkin tehdä olutretken Helsinkiin ja siitä kirjoittelin blogiinkin. Tuon blogikirjoituksen jälkeen Helsingissä Sori Taproom aloitti toimintansa ja sittemmin kuulunut vakiopaikkoihini aina pääkaupungissa vierailessani. Kuukauden paras olut oli O’son hapanolut Wease the Juice, jonka 750 ml:n pullon jaoin muutamaan muun beer aficianadon kanssa Beer Huntersissa.

Helmikuu

Helmikuun alussa kirjoitin blogiini otsikolla “Pori – Suomen Portland?“, josta tuli yksi luetuimmista artikkeleista vuoden mittaan. Idea kirjoitukseen tuli kun Moose On The Loose oli käynnistelemässä panimotoimintaansa – sen myötä Porissa oli peräti viisi pienpanimoyksikköä toiminnassa. Slogan jäi hauskasti elämään. Olutexpossa porilaiset yhdistivät voimansa ja käyttivät sanontaa tiskistään. Viimeksi Shaker-lehden Moose On The Loose -tarinassa oli sama viittaus.

Helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla talvilomailin Yhdysvalloissa. Tällä kertaa matka kohdistui New Yorkin lisäksi Teksasiin ja Louisianaan. Jälkimmäisessä osallistuimme New Orleansissa huikeaan Mardi Gras -juhlaan. Matkasta kertova blogipostaus ilmeistyi “jo huhtikuussa”.

Helmikuun paras olut oli Alkosta hankittu Thisted / Mikkeller Beer Geek Limfjordsporter.

Maaliskuu

Matkan loppuosa New Yorkissa meni vielä maaliskuun puolelle, mutta kuukauteen mahtui vielä muutakin ohjelmaan. Kävin “taas” Helsingissä ja nyt hyvällä syyllä. Brooklyn kutsui olutblogisteja Helsingin suurlähetystöön ja pitihän paikka käydä tsekkaamassa. Tapahtuma liittyi Brooklyn Sound -nimiseen musiikkikiertueeseen. Vaikka New Yorkissa tuli eteen erinomaisia Hill Farmsteadin, Other Halfin ja Threesin oluita niin kuukauden olueksi valikoitui nettikaupasta tilattu Dugges Six Ways: Belgian Coffee. Oli mahdollisesti jopa vuoden paras olut.

Huhtikuu

Huhtikuussa on perinteisesti Helsinki Beer Festival. Tänä vuonna osallistuin festareihin molempina päivinä ja hauskaa oli kuten festariraporttini kertoo. Pääsiäisen alla tein myös lauantaisen pubikierroksen Tampereella, jossa pyrin maistelemaan mahdollisimman paljon tamperelaisia/pirkanmaalaisia oluita.

Kuukauden paras olut oli kavereiden kanssa jaettu Hoppin’ Frog TORIS The Tyrant Triple Oatmeal Stout. Hoppin’ Frogin imperial stoutit eivät petä koskaan.

Toukokuu

Toukokuussa olisi ollut Mikkellerin festarit Kööpenhaminassa, mutta valitsin niiden sijaan Tallinn Craft Beer Weekendin (ja taidan tehdä saman vuonna 2018, TCBW-liput on jo hankittu). Kivaa oli Tallinnassakin, jossa oli auennut mm. Brewdog-baari. Loppukuusta järjestettiin nelipäiväinen SOPP Tampereella ja yksi päivä osui sopivasti helatorstaihin, joten sielläkin tuli vierailtua.

Kuukauden olut oli Beer Huntersin hanasta Mikkeller SpontanTripleBlueberry, mutta paljon muitakin hyviä oluita kuukauteen mahtui.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa olin taas Tampereella muun muassa maistelemassa kaimani Saksan tuonteja. Festaririntamalla tapahtui myös: Olutsatama on aina (lue: toista kertaa) hyvä syy lähteä Jyväskylään. Ylläri: kiva tapahtuma ja sääkin suosi viime kesän Olutsatamaa.

Kesäkuussakin oli hyviä oluita, ei ehkä kuitenkaan sellaisia, jotka nousivat vuoden top-listoille. Parhaan tittelin jakoivat nettikaupasta hankittu kalifornialainen Eel River Emerald Triangle IPA ja Alkosta ostettu Sonnisaaren Juomahammas II.

Heinäkuu

Heinäkuu on perinteinen kesälomakuukausi ja nyt matkasimme entiseen Gruusiaan eli nykyiseen Georgiaan. Olutta ja mielenkiintoisia paikkoja löytyi sieltäkin. Paluumatkalla ehdin piipahtamaan myös Helsingin SOPP:ssa. Sitäkin sää taisi suosia.

Kisa kuukauden oluesta olisi ollut äärimmäisen tasainen jollen olisi loppukuusta päässyt maistamaan Sori Taproomin hanasta portlandilaisen Cascaden Sang du Chênea.

Elokuu

Elokuu on nyt Suomessa täynnä olutfestareita. Vierailin peräkkäisinä viikonloppuina Turussa (Kuninkaantien panimon järjestämät olutfestivaalit), Porissa (Pub Winstonin Pienpanimo-olutjuhla) ja Tampereella (Tulli Beerfest). Nämä festarikäynnit esittelin samassa blogipostauksessa.

Festareista huolimatta kuukauden paras olut oli nettikaupasta ostettu Buxtonin Arran-tynnyrissä kypsytetty The Living End.

Syyskuu

Syyskuun alkuun mahtui vielä yhdet festarit: Otaniemen Ota Olut -tapahtuma. Ensi vuonna paikalle pääseekin kätevästi metrolla vaikkakin bussillakin matka taittui oikein näppärästi. Ota Olut oli mukana samassa tarinassa, jossa elokuunkin festivaalit. Monet kaverit lähtivät myös Lontooseen uuteen The Beavertown Extravaganzaan, mutta itselleni tapahtuman ajankohta on hieman haastava. Tampereella sen sijaan tuli taas piipahdettua.

Kuukauden olueksi valikoitui taas kaksi tynnyrikypsytettyä, jotka molemmat hankin nettikaupasta: Põhjala Cellar Series – Öö XO ja melko monesta tilaamastani Keesistä Kees Barrel Project #09/2016.

Lokakuu

Lokakuussa käytiin taas ulkomailla. Onnistuin hämmästyksekseni voittamaan Brewdogin järjestämän Beer Geek -kisan bar hopper -sarjan. Palkintona oli matka Tukholman olutfestareille, jonne reissasin lokakuun alussa. Tukholma-vinkit ja matkaraportti valmistuivat “jo” marraskuussa. Ehdottomasti olutvuoden kohokohtia. Pari viikkoa SBWF:n jälkeen olin taas Ruotsissa, nyt Nolia Beer -tapahtumassa Uumajassa. Olutexpo jäi väliin muiden harrastusten vuoksi.

Kuukauden olut oli Tukholmassa Omnipollo’s Hattissa raanasta nautittu Omnipollo Noa Hazelnut Cupcake. Vaikka Omnipollo herättää ristiriitaisia tunteita (älkää erehtykö juomaan Mango tai Strawberry Milkshake ipoja) niin NOA-sarjan oluet ovat loistavia.

Marraskuu

Marraskuussa oli kait sitten jo rauhallisempaa? No, Helsingissä tuli ainakin käytyä pariin otteeseen (työ- + huvireissu). Helsinkiläisillä on selkeä etulyöntiasema kotimaisten pienpanimo-oluiden bongaamisessa, kiitos laajan olutravintolaverkoston ja Pien-olutkaupan.

Kuukauden toinen olut oli Alkosta (Swannay Barrel Aged Orkney Porter (Isle of Arran)) ja toinen Kaislan hanasta (Plevnan Siperia 100). Nyt varmaan viimeistään huomasitte Humalablogistin mieltymyksen tynnyrikypsytettyihin oluisiin?

Joulukuu

Joulukuussa taas matkattiin. Kävin jo neljäntenä talvena peräkkäin ystäväni Patrikin kanssa muiden harrastusten parissa Inarissa ja samalla teimme oluenhakureissun Norjaan, jossa ostimme Vinmonopoletin ja paikallisten ruokakauppojen norjalaisvalikoiman kyytiin. Joulun vietin tänä vuonna Tallinnassa. Joulu Tallinnassa on olutharrastajalle hieman hankala, sillä jouluaattona ja joulupäivänä (ja kait osittain vielä toisena joulupäivänäkin) lähes kaikki olutravintolat ovat kiinni. Aatonaattona sentään ne olivat vielä auki ja joulupäivänä Koht avasi ovensa. Lisäksi kaupat olivat hyvin auki.

Paljon oli hyviä oluita lasissa joulukuun aikana. Parhaankin tittelistä jäi kilpailemaan kolme olutta: Dugges / Hunter & Sons Sidamo Dimtu, Avery Vanilla Bean Stout – Bourbon Barrel ja BrewDog Abstrakt AB:22. Taas kaksi tynnyriolutta! Dugges ja Brewdog tulivat Brewdogin lähettämän yllätyslaatikon mukana, Averyn ostin Systembolagetista.

Eli paljon ehti tapahtumaan vuoden 2017 aikana! Hyvää uutta olutvuotta 2018 blogin lukijoille!

Nolia Beer 2017 ja Uumaja-vinkit

Posted on by
Reply

Muutama viikko Tukholman olutfestareiden (SBWF) jälkeen Humalablogisti matkasi ensimmäistä kertaa Uumajaan Nolia Beer -olutfestivaaleille. Uumaja olutkohteena on sinänsä tuttu, sillä olen siellä päiväreissulla käynyt kaverini Patrik Willförin kanssa parin viime vuoden aikana useasti. Nyt matkasin Patrikin kanssa pidemmälle torstai-sunnuntaimatkalle, sillä Patrikin Kvarken Brewery -panimo oli mukana festareilla.

Nolia Beer 2017

Meno Uumajaan

Uumajaan on kätevintä mennä päivittäin kulkevalla Wasalinen laivalla. Päivämatkaajalle sopivasti torstaista lauantaihin laiva lähtee aamulla yhdeksältä Vaasasta ja palaa kello 18 Ruotsin aikaa Vaasaan. Tämä talviaikataulun mukaisesti. Kesällä laiva lähtee tuntia aiemmin Vaasasta ja palaa Uumajasta kolme tuntia myöhemmin. Wasalinella on välillä hyviä kampanjatarjouksia lipuista. Laivalla itsessään ei ole paljoa tekemistä muuta kuin kahvin/oluen nauttiminen kuunnellen mahdollisesti trubaduurin esittämiä sulosävelmiä. Pubissa on Stallhagenin hana ja mm. Franziskaneria. Laivassa on pieni kauppa, josta saa mm. Bocksin oluita.

Uumajassa satama on melko kaukana eli n. 20 km keskustasta. Mikäli et ole omalla autolla liikkeellä niin vaihtoehdot ovat taksi ja bussi. Jos olet useamman hengen porukalla liikkeellä kannattaa varata taksi etukäteen. Bussi taitaa maksaa 8 euroa (en ole käyttänyt koskaan). Vajaat puolisen tuntia suuntaansa omalla autolla tai taksilla on syytä varata.

Mikäli aikoo yöpyä Uumajassa niin hotelleja löytyy runsas valikoima kaupungin keskustasta.

Uumajan olutskene

Uumajan keskusta on mukavan kompakti ja viihtyisä. Siellä navigointi on varsin helppoa. Osa kaduista on kävelykatuja. Hyvin pienellä alueella kulkee myös olutmatkaaja. Aivan ydinkeskustassa on ihan kelpo Systembolaget. Kannattaa huomata, että lauantaisin SB:t sulkevat jo klo 15. Ersbodassa olisi ilmeisesti valikoimaltaan vieläkin parempi SB, mutta se on keskustan ulkopuolella.

Ennen reissua kannattaa Uumajassa tehdä esitutkimusta eri olutbaareista, sillä ne ovat vaihtelevasti auki eri päivinä. Useimmat eivät tarjoa lounasta ja ovat näin viikolla keskellä päivää kiinni. Tämän vuoksi paras päivä vierailla on lauantai, jolloin useimmat paikat aukeavat kello 11 tai 12. Viikolla vastaavasti vasta iltapäivällä.

Hyvä lähtökohta on Lotta’s Krog, joka on Uumajan ainoa panimoravintola. Sen omat oluet ovat keskinkertaisia, mutta tarjolla on mukavasti muitakin hanaoluita sekä pullotavaraa. Paikan ruoka on myös ravinnoksi kelpaavaa. Kuten aina Ruotsissa, myös Uumajassa Bishop’s Arms on hyvä valinta. Hanoja on paljon ja pulloista löytää paikallistakin tavaraa. Rost Mat & Kaffe on pikku “lounaskahvila”, jossa on pullotavarana myös paikallisia. Kitaramuseon kahvilassa oli aikoinaan Guitars-niminen olutpaikka. Se oli edelliskerralla käydessäni suljettuna, mutta nyt taas auki Hundra-nimisenä. Hanat ovat hiukan macropainoitteisia, mutta etuna on että paikka on viikolla myös päiväsaikaan auki.

Uumajan paras olutpaikka on varsin uusi Rådhuskällaren, ruokaravintola Rexin kellarissa (Rexissä myös hyvä pullovalikoima). 12 hanaa ja sadat pullot takaavat sen, että paikassa olutharrastaja viihtyy. Netin olutmenuu antaa osviittaa. Isot pullokaapit ovat mukavasti tiskin vieressä – helppo tutkia ja valkata. Iltasaikaan suosittelen Rådhuskällareniin panostamista (ei ole päivällä auki).

Nolia Beer 2017

Kvarkenin Patrik ja Patrik

Syy tulla lokakuussa Uumajaan oli siis paikkakunnan olutfestarit, Nolia Beer. En ole ihan varma, mutta luulen että nyt festarit järjestettiin toista kertaa. Nolia itsessään on yritys, joka järjestää Pohjois-Ruotsissa kaikenlaisia messuja. Heillä on messuhalli pienen kävelymatkan päässä Uumajan keskustasta. Toki bussi tai taksikin olisi paikalle vienyt. Messuhallin vieressä on paikkakunnan jäähalli, jonka vuoksi parkkitilaa on runsaasti. Uumajan oma jääkiekkoseura on 1980-luvulla huipulla ollut IF Björklöven, joka suuruutensa päivien jälkeen on pelannut lähinnä Allsvenskania.

Ostin liput tapahtumaan etukäteen netin kautta. Lippuun kuului totutusti sisäänpääsy ja maistelulasi. Erikseen piti sitten ostaa maistelulipukkeita kassalta, joita vastaan sai olutannoksia. Itse festarit muistuttivat aika paljon Helsinkin Beer Festivalia. Erona oli lähinnä se, että paikalla olevat panimot olivat pääosin paria poikkeusta lukuunottamatta Pohjois- ja Keski-Ruotsista. Ulkomaisia oluita edusti joku maahantuoja sekä tukholmalainen Belgoklubben, jolla oli belgivalikoimaa pullosta. Muuten hallia kiersivät tutuhkosti panimoiden ja muiden kauppiaiden ständit ja niitä riitti myös keskiosaan. Ruokaständejäkin oli joitakin, mutta yllättäen kokonaisedullisimmaksi evääksi kahden päivän aikana havaittiin Mr. Panini, tuo Porin ranskalaislahja maailmalle.

Se mikä itseäni kiinnosti tapahtumassa oli se, että paikalla oli todella pieniä ja uusia ruotsalaispanimoita, joiden tuotteita ei esimerkiksi Tukholmassa ja Tukholman olutfestareilla ole näkynyt. Nimet kuten Gårdsbryggeriet 65°N, Härjedalens Bryggeriaktiebolag, Norrlandsbryggarna, Revsunds Brewery HB ja Tjers Bryggeri AB saivat kaltaiseni uusien pikkupanimoiden tuotteita metsästävän harrastajan innostumaan. Tjers Bryggeri paljastui muuten överkalixlaiseksi “Tytötkin panee”-jutuksi. Erona on tosin se, että panimon puuhanainen Frida Andersson panee ihan omassa panimossaan. Festareiden uusin panimo oli piteålainen This Is How, jonka oluita oli ensimmäistä kertaa tarjolla Noliassa. Suomesta mukana oli raippaluotolaisen Kvarkenin lisäksi Bock’s Vaasasta. Festarioluiden laatu vastasi aika tavalla vaikkapa HBF:n suomalaistarjontaa.

Tjers Bryggeri

Porukkaa oli paikalla perjantaina kohtalaisesti, lauantaina enemmän. Suurimman osan aikaa mitään yltiöpäistä jonotusta ei päässyt syntymään. Lipukesysteemi on ainakin ostajan kannalta ihan kätevä. Kassalta oli helppo käydä ostamassa lisää juomalippuja kun tarve vaati. Festareiden “oman oluen” oli valmistanut uumajalainen Beer Studio, joka viime vuonna oli valittu festareiden parhaaksi panimoksi. Panimon omistaja Darren Packman onkin vanha tuttu, jonka olutharrastajat muistanevat Beer Sweden -blogista sekä Brewdogin Pohjoismaiden ambassadorina. Beer Studion festarispesiaali Gusågo oli hiukan yllättäenkin “helppo ja kevyt” hiukan modernisoitu versio Dortmunder/Helles-tyylisestä vetokaljasta. Ensi vuoden festarioluen tulee tekemään Skellefteå Bryggeri. Skellefteå panee puhtaita, lähinnä klassisten oluttyylien oluita, joten ensi vuodenkaan Nolia-olut ei todennäköisesti tule olemaan mikään temppujuoma.

Festarit sujuivat kaikilta osin mukavasti. Tunnelmaa ei pilattu rokkibändeillä, esitelmät ja ohjatut maistelut pidettiin erillisessä tilassa. Kaksi päivää riitti juuri suurimman osan festaritarjonnasta kahlaamiseen. Lopussa alkoi jo olla pientä turnausväsymystä. Mutta jos satut liikkumaan lokakuussa 2018 seudulla, kannattaa ottaa festarit ohjelmaan.

Stockholm Beer & Whisky Festival SBWF 2017 ja SBWF käytännön vinkit

Posted on by
Reply

Muutaman vuoden tauon jälkeen Humalablogistilla oli mahdollisuus osallistua Pohjoismaiden suurimmille olutmessuille eli Stockholm Beer & Whisky Festivalille (lyh. SBWF, lisämääreellä with Taste Experience). Tällä kertaa reissuni sponsorina oli Brewdog, sillä satuin voittamaan aiemmin kesällä järjestetyn “Beer Geek”-kilpailun Bar Hopper -sarjan. Ihan kiva homma vaikka olin jo ennen sitä päättänyt joka tapauksessa osallistua festareille. Koska tämä oli jo ehkä kymmenes SBWF-festarini niin on hyvä aloittaa muutamalla käytännön vinkillä käytettäväksi vaikkapa ensi syksynä.

SBWF – osallistujan käytännön vinkit

– SBWF järjestetään kahtena viikonloppuna syyskuun lopussa ja lokakuun alussa. On käytännössä samantekevää kumpaan viikonloppuun osallistut. Olutvalikoima on melko sama molempina viikonloppuina, näytteilleasettajilla on omia spesiaalioluitaan molemmille viikonlopuille. Väkeä riittää myös molempiin viikonloppuihin.

– Messupäivät ovat torstai, perjantai ja lauantai. Torstai on paras päivä osallistua, koska silloin väkeä on vähiten ja tungosta vähemmän. Toisaalta lauantaina messut alkavat jo kello 11. Porukkaa on suht paljon heti avauksessa, mutta päivällä on vielä melko leppoisaa. Torstaina on myös ammattilaistunnit. Joskus aikoinaan niillekin on tullut olutblogistina akkreditoitua. Itse yleensä olen aina ollut paikalla kolmena päivänä niin, että perjantain ja lauantain illasta kun tungosta alkaa olla liikaa, on voinut lähteä kaupungille baarikierrokselle jo tuntia paria ennen messujen sulkemista.

– Liput voi ostaa etukäteen netistä (tickster.se), mutta se ei ole välttämätöntä. Lipun voi ostaa samaan hintaan myös ovelta. Lippu sisältää ohjelmalehtisen ja laadukkaan maistelulasin. Tänä vuonna lasi oli Rastalin TeKu.

– Nykyisin perusmaisteluannos on 15 cl. Brill & Co myi myös 5 cl:n annoksia. Vesipisteitä löytyy messuhallista riittävästi, niille ei yleensä ole merkittävää jonoa.

– Varaa runsaasti käteistä mukaan, kortti käy vain muutamalla näytteilleasettajalla. Ruotsalaiset voivat maksaa myös Swishillä lähes kaikilla tiskeillä. Hätätapauksesta saat käteistä kortilla infosta. Esimerkiksi ostamalla 10 SEK:n pastillirasian ja tekemällä siitä 1000 SEK:n korttiostoksen.

– Suurin osa (muttei kaikki) oluista tulee SBWF:n verkkosivuille ennen festareita. Maisteltavaa riittää, nimikkeitä lienee yli 1500 ja viskit päälle. Sen lisäksi tiskeillä saattaa olla listaamattomia festarispessuja. Sekä hana- että pullo-oluita on tarjolla. Pulloistakin kaadetaan aivan samaan tapaan maisteluannoksia kuin hanasta.

– Nämä ovat olutmessut – varsinaisia istumapaikkoja ei siis ole kuin aivan jotain hajatuoleja. Sivukäytävällä, jonka päässä ovat WC:t, on jonkin verran penkkejä, joista usein löytyy tilaa.

– Messupaikka on Nacka Strandin messukeskus. Selvästi kätevin tapa päästä paikalle on hypätä Slussenilla bussiin numero 443. SBWF:n aikaan on runsaasti ekstrabussivuoroja, joten aikataulua ei kannata tuijottaa vaan mennä laiturille katsomaan onko bussi siellä! Bussissa ei myydä lippuja – osta kioskista SL:n sininen matkakortti ja lataa siihen rahaa! Sama kortti käy sitten myös Tunnelbanassa. Messut ovat 443:n päätepysäkki, mutta hyppää pois kun kuulutetaan Cylindervägen ja suuntaa suoraan eteenpäin – tulet suoraan ns. sivusisäänkäynnille. Takaisin pääset messujen pääkäynnistä eteenpäin kävelemällä. Osa busseista ei mene suoraan Slussenille vaan tekee pidemmän kierroksen lähiöissä.

– Ole paikalla ajoissa, jos et halua jonottaa. Torstaina jono on yleensä lyhyehkö, mutta perjantaina ja lauantaina kannattaa olla jonossa jo puoli tuntia ennen avaamisaikaa. Kun ovet aukeavat, pe ja la on yleensä useamman sadan metrin jono.

Siinä siis muutama pro tips ja nyt tämän vuoden festarireissuun.

Tukholman oluthörhöilyä ja SBWF 2017

Lähdin matkaan töiden jälkeen jo keskiviikkona, sillä keskiviikkoiltana Tukholman keskustassa oli kaksi mielenkiintoista oluttapahtumaa: Monks Cafessa Per Forsbergin (Ratebeer omhper) vetämä perinteisten ja bhutanilaisten oluiden maistelu sekä Frequency Beer Worksin taproomin avajaiset. Perin maistelua varten toin Porista Alkosta hankkimaani Finlandia Strong -sahtia, sillä maistelussa oli bhutanilaisten lisäksi Sahtipajan Timo Krujkoffin sahtia ja autenttista Gotlandsdrickaa Gotlannista. Per oli Bhutanin reissultaan tuonut paria erilaista oluthiivaa, josta Monksin Charles Cassino apureineen oli pannut paria erilaista olutta, jotka yrittivät replikoida bhutanilaisia Sin Chang ja Bang Chang -tyylejä. Perin esitelmän olennaisin osa löytyy tästä artikkelista: https://loveandbarley.com/2017/08/08/so-craft-beer-is-a-thing-in-bhutan/.

Frequency Beer Works on uusi ruotsalaispanimo, jonka keskeisiä hahmoja ovat CAP Brewingissä (ja sitä ennen Sigtunalla) vaikuttanut Mattias Hammenlind sekä In Flames -yhtyeen laulusolisti Anders Fridén. Panimo avasi nyt oman taproomin Tukholman keskustaan. Paikka on itse asiassa Bierhaus-nimisen saksalaistyylisen ravintola/juottolan sisällä oma baaritilansa. Hanassa oli FBW:n oluiden lisäksi vierasoluitakin esimerkiksi Beavertownilta. Jos sattuu kulkemaan Man in the Moonin nurkilla niin kannattaa tämäkin paikka tsekata. Ei tosin MITM:n tapaan ole päivällä auki.

Torstaina alkoi sitten festarit, mutta koska ovet aukesivat vasta iltapäivän puolella, ehdin tekemään pienen Södermalm-kierroksen. Akkurat ei ole päivällä auki, mutta Oliver Twist on, joten ensin sinne. OT:n jälkeen suuntasin Omnipollos Hattiin, jossa en olekaan aiemmin käynyt. Baari ei ole kuin muutaman minuutin kävelyn päässä OT:sta. Maistettua tuli mm. Omnipollo Noa Hazelnut Cupcake, joka on toistaiseksi vuoden paras uusi olut. Festareilla lähdin sitten haravoimaan ruotsalaisten panimoiden tiskejä yhdessä Perin kanssa. Mukana oli tosi vanhoja tuttuja kuten Nynäshamn ja Närke, mutta myös paljon uusia kuten Sahlins ja Ångkvarn. Perin kanssa tuli käytyä myös Belgoklubbenin tiskillä bongaamassa uusia lambiceja: De Camin Wilde Bosbessen ja Trosbessen sekä Boonin Oude Geuze VAT 92 eivät messuannoksina köyhdyttäneet liikaa kukkaroa. Torstaina osallistuin myös Firestone Walkerin maisteluun eli masterclassiin osana Brewdog-palkintoa. Brewdog maksoi ei vain festarien pääsyliput, mutta myös parit maistelusessiot ja illallisen messuilla lauantaina. Mitään ylimääräistä “edustamista” BD-diiliin ei kuulunut. FW master class oli kiva, sillä minulla oli maistamatta monta tämän kulttipanimon perustuotetta. Sen sijaan en pitänyt panimon perustajan pikkuveljen Adrian Walkerin esitystyylistä. Muistutti kohkauksessaan lähinnä amerikkalaista TV-saarnaajaa.

Perjantaina kiersin sitten festareita yksin. Päivän ohjelmaan kuului aamulla käynti Systembolagetissa. Kannattaa huomata, että entinen lippulaivaliike “Passagen” on nyt “PK Huset” eli se on muuttanut eri paikkaan. Lounaan söin Man In The Moonissa. Ruokajuoma Hoppin’ Frogin Gangster Frog I.P.A. maksoi enemmän kuin lounas! Festareiden ohjelmassa oli nyt osastojen kiertämisen lisäksi Thornbridgen Master Class -maistelu. Vaikka siinä olleet oluet olivat entuudestaan tuttuja, tastingin vetäjä James Buchanan oli asiallinen kaveri ja vastaili hyvin kaikenlaisiin kysymyksiin. Vaikka oli kyse markkinointiosaston miehestä, jutut menivät markkinajargonia syvemmälle. Brewdogin voimakaksikon toinen osapuoli Martin Dickie aloitti muuten oman panouransa Thornbridgellä ja oli kehittämässä Jaipurin reseptiä. Thornbridge on kovasti kasvava panimo ja Suomi tärkeä markkina-alue. Jamesin mukaan Thornbridgen cask-oluita myydään vientimaista eniten Suomeen! Festareiden jälkeen kävin pikaisesti Brewdog Södermalmilla. Varsin geneerinen Brewdog-baari, jossa tällä kertaa ei ollut kovin mielenkiintoisia vierasoluita. Baari oli sopivasti kävelymatkan päässä hotellilta.

Lauantaina ovet festareille aukeavat jo kello 11 eli aamu alkaa suoraan itse asialla. Lauantaina kannattaa ollakin ajoissa, sillä porukkaa on liikkeellä heti aamupäivän puolella ja jonoa muodostuu ovelle. Aloitin päivän Brill & Co:n tiskiltä, jossa taisi olla yli parikymmentä hanaa ja satoja pulloja tarjolla. Maistelin uudet hanat Brilliltä, jonka jälkeen kiertelin maistelemassa mm. New Belgiumia, Beavertownia, Stonea, jonka jälkeen paikkailin puuttuvia ruotsalaisia pienpanimoita. Illan Brewdog-ohjelmaan kuului maukas illallinen messukeskuksen Fazer-ravintolassa. Illallisella tapasin muita Beer Geek -voittajia. Olivat kaikki brittejä. Mukavaa porukkaa.

Sunnuntaina lento lähti vasta illalla. Aamupäivä meni reippaillessa vesisateisessa Tukholmassa. Odottelin Bishops Arms Vasagatanin avautumista kello 12. Tämä BA on “perinteisesti” paras olutravintola, joka sunnuntaina aukeaa ns. ajoissa. Hanavalikoimakin on kasvanut kovasti viime aikoina. Istuessani baarissa noin kello yhden aikaan päivällä se oli jo aivan täynnä erityisesti ruokailijoita! Ei taida tapahtua Suomessa … Illalla sitten kentälle ja 50 minuutin lento kotiin.

Thanks to Brewdog for this opportunity!

Olutfestarointia Turussa, Porissa, Tampereella ja Espoossa

Posted on by
Reply

Tämä kesä on ollut pienpanimo-olutfestivaalien suhteen ennätyksellinen. Ympäri Suomen on vietetty kuuden paikkakunnan SOPP:n lisäksi useita olutbakkanaaleja. Olutsatama tuli käsiteltyä jo kesäkuussa ja SOPP Helsinki on sen verran peruskauraa, joten käyn koosteenomaisesti läpi ne muut festivaalit joilla loppukesästä tuli vierailtua.

Kuninkaantien panimon olutfestivaali, Turku

En tiedä onko otsikon nimi festareiden virallinen nimi, mutta tuollaisena se esiintyi jossain vaiheessa Facebookissa. Tämä on uusi tapahtuma, joka järjestettiin Turun Vanhalla Suurtorilla kuten SOPP:kin pari viikkoa myöhemmin. Olutta torilla oli vain osassa aluetta, samaan aikaan menossa oli jotkut kasvisruokafestarit. Tapahtuma oli aika pieni – mukana oli vain Kuninkaantie, Koulu, Radbrew ja Humalove. Fasiliteetit oli kuitenkin viritetty vähän isompaan tapahtumaan – käytössä oli (maksullinen) maksukortti, maksullinen tuoppi (ei rahan palautusta) ja pienimmillään 0,33 litran annoskoko. Jos halusit vaikka huuhtoa kasvisruoka-annoksesi alas olusella niin maksoit siitä 2 euroa (kortti) + 4 euroa (tuoppi) + 6 euroa (juoma). Ei kovin kätevää. Itse maistoin Kuninkaantien pari olutta ja sen jälkeen join Humaloven hanoja läpi. Niissä olikin useita uusia tuotteita. Näillä spekseillä tuskin tulee lähdettyä ensi vuonna uudestaan, mutta kuka tietää.

Pienpamimo-olutjuhla, Pori

“Piireissä” näitä kutsutaan Pub Winstonin festareiksi. Järjestettiinköhän nyt jo viidettä kertaa? Kuitenkin ensimmäistä kertaa päävastuussa oli joku muu kuin Toroskan Kasper, joka siirtyi ravintolasta tuottavaan portaaseen eli Rocking Bearin pääpanijaksi. Festivaaleilla Kasperin Rocking Bear esiintyi yhdessä raippaluotolaisen Kvarkenin kanssa. Hiukan oli kesän festarisuma karsinut osallistuvia panimoita. Idässä vietettiin Kymijoki Beer Festivalia samaan aikaan. Monta viime vuosina osallistunutta oli poissa. Mukana oli kuitenkin muiden muassa lappeenrantalainen Tuju ja tuusulainen Cool Head, jotka molemmat ovat selkeästi parin viime vuoden aikana perustettujen suomalaisten pienpanimoiden kärkipäätä. Cool Head onkin kivasti päässyt esille, Tujua ei ole vielä “hypetetty” tarpeeksi (jos näin saa sanoa). Vaikka panimoita oli “vain” tusina niin itselleni uusia oluita oli tarjolla yli kaksikymmentä. Näin kuukautta myöhemmin muistan vielä mm. Reittausblogin, Moose on the Loosen ja Lindenin onnistuneen collab-sahdin. Vehnäoluista pitävä pikkuveljenikin maisteli muutamat muut tuotteet ja litki sitten loppuillan tätä sahtia. Olutraatiinkin tuli taas jouduttua/päästyä. Parhaiksi raatimme sokkomaistelussa valitsi Mufloni Azacca Pale Alen ja Tujun Foreign Export Stoutin. Ensi vuonna uusiksi.

Tulli Beerfest, Tampere

Pakkahuoneella oli nyt ilmeisesti toista kertaa Chilifestareiden yhteydessä pienpanimofestivaalit. Satuin olemaan kaupungissa muissa merkeissä niin mahdollistui muutaman tunnin festarointi täällä ennen kotiinlähtöä. Mukavat pikkufestarit olivat nämäkin. Kymmenkunta panimoa ja muutama muu juomapiste. Panimoiden joukossa muutama yllättäväkin vieras: Tanker, Stadin Panimo ja Mustan Virran Panimo. Mukana toki tamperelaiset Pyynikki, Kaleva ja Nordic sekä uusi mustalaispanimo Soundville. Soundvillen UG:lla tehdyt debyyttioluet eivät tosin vakuuttaneet. Sen sijaan Kaleva tuntuu pikkuhiljaa parantavan tekemistään. Väkeä oli lauantai-illalla varsin maltillisesti, liekö Blockfestillä ollut vaikutusta asiaan. Chilejä tuli nyt kokeiltua vain muutamassa oluessa, mutta poislähtiessä söin Treffipubin juustohampurilaisen – ei ole turhaan Suomen parhaaksi purilaiseksi mainostettu! Ensi vuonna uudestaan? Jaa-a, kuka ties. Tampereelle on Porista helppo lähteä.

Ota Olut, Espoo

Ota Olut järjestettiin nyt toista kertaa Espoon Otaniemessä. Maalaisena kuvittelin, että tapahtuma olisi ollut enemmänkin skutsissa, mutta Kampin bussiasemaltahan pääsi paikalle käytännössä vartissa. Olin mestoilla jo perjantaina tapahtuman avautuessa ja olihan siellä jo silloin muutama muukin vanha oluttuttu. Ota Olut on ilmeisesti enemmän tai vähemmän amatöörivoimin rakennettu tapahtuma ja siinä olikin tietynlaista kotikutoisuutta moniin muihin festareihin verrattuna. Panimokattaus oli varsin mielenkiintoinen. Debyyttinsä teki Espoon Oma Panimo, jonka pils oli ihan kelpo avaus. Maistila ja Sonnisaari edustivat Oulua, Virosta oli useampi verstas ja sitten suomalaisia enemmän tai vähemmän pääkaupunkiseutukytköksisiä panimoita. Uutena tukkutoimittajana Pien-olutkauppa toi festareille myös mm. Open Waterin ja Brewskin. Festareiden yleisö oli selvästi nuorempaa kuin millään muulla olutfestarilla, pääosin alle kolmekymppistä. Todennäköisesti tapahtuman sijainnilla ja mainostuksella sosiaalisessa mediassa oli merkitystä. Festariruokana söin tällä kertaa Olutsatamassa missatun Naugthy Brgerin. Hyvä oli sekin hampurilainen vaikka melko kauan sai odottaa valmistumista ei-niin-pitkässä jonossa. Ota Olut saattaa olla humalablogistin ohjelmassa ensikin vuonna.

Suomen olutfestariskenessä tällä tietoa on tulossa enää Olutexpo lokakuussa. Joulukuussa oli tosin viime vuonna muistaakseni joku tapahtuma pk-seudulla, Olutexpoon blogisti ei (taaskaan) lähde aikataulullisista syistä. Sen sijaan Tukholman olutfestareille on tarkoitus osallistua lokakuun alussa. Kävi nimittäin niin hassusti, että satuin voittamaan matkan Brewdogin Beer Geek -kilpailusta.

Olutsatama 2017 Jyväskylässä

Posted on by
Reply

CoolHead oli yksi festarin suosituimmista. Mukana oli myös Fat Lizardin ötökkämies.

Tuhkasen Mika myi Muflonit loppuun pari tuntia ennen valomerkkiä.


Olutsatama Jyväskylässä 2017 – olinhan siellä minäkin, kuten viimekin vuonna. Minua ennen aiheesta ovat ehtineet jo kirjoittaa vanhat tutut blogistit Arde ja Tuopillisen Jouni, joiden kanssa tuli festareilla jonkin aikaa jaettua pöytääkin. Paikalla oli näköjään olutblogisteista myös Tyttö ja tuoppi sekä erilaisia “lifestyleblogisteja”, esim. Rosa Camilla, Himasta ja Pikku. Niinpä Humalablogistilla ei ole paljoa lisättävää.

Jotain kuitenkin. Panimokattaus (olikohan 17 panimoa?) oli riittävä ja ihan mielenkiintoinen kombinaatio uutta, vanhaa ja takuuvarmoja laatupanimoita. Yllättäen panimoilla oli myös varsin runsaasti uutuustuotteita, itsellenikin yli 2000 Suomi-olutta maistaneelle melkein nelisenkymmentä uutta. Kuten Ardekin totesi, listoilla oli yllättävän paljon lagereita ja vähemmän ihan liian suosittuja happamia oluita. Festareiden parhaat (siis itselleni uusista) oluet olivat kuitenkin vahvempaa tavaraa: Sonnisaaren Tippa lienee Suomen parhaita double ipoja ja Hiisin I Asked For Barley Wine, She Brought Me Gasoline oli prosenttejaan (8,5) tuhdimman tuntuinen barley wine. Lagersarjassa erityismaininta Sonnisaaren HC Pilsille, joka yllättäen ei ollutkaan mikään “IPL” vaan tuhdisti humaloitu saksalaisperinteeseen nojaava pils.

Erityismaininta myös Olutsataman lasista, joka on laadukas Rastalin Craft Master One. Ehdin jo keväällä rikkoa viime vuoden lasini. Oluiden maksaminen sujui kahden euron kupongeilla ja hanaoluita taisi joka tiskiltä saada yhdellä kupongilla desin maisteluannoksen. Vesipisteitä omaan silmään näkyi vain yksi, mutta siellä ei kummempaa ruhkaa missään vaiheessa ollut vaikka väkeä mukavasti lauantaina olikin. Väki oli muuten vaikkapa SOPP:iin verrattuna selkeästi nuorempaa aikuista. Vanhan liiton ison tuopin kaatajat olivat vähemmistönä.

Festarikansaa oli tosiaan ollut erityisesti perjantaina runsaasti. Osa panimoista kävi festaripäivien välisenä yönä hakemassa täydennystä ja silti lauantain edetessä illan puolelle alkoi eioota tulla monilta tiskeiltä. Osa myi kaiken loppuun jo tunteja ennen valomerkkiä. Ruokapuolelta noloin esitys oli odotettu Naughty BRGR, joka löi lapun luukulle lauantaina jo pari tuntia aukeamisen jälkeen (kun ihmisiä alueella ei edes vielä ollut kovin runsaasti). Tästä syystä ruokatarjonta supistui entisestään, ensi vuonna kannattaa paikalle ottaa useampia yrittäjiä. Itse kävin illansuussa kaupungilla syömässä. Palatessani järjestysmies oli todella innokas vaikka olin alueelle palaava, reppu käännettiin ja tutkittiin pohjia myöden. Sinne jäivät vielä aamulla läpi menneet vesipullo ja kotiin tuliaiseksi ostettu Hiisi Väiski. Sori, siitä ei taida tulla arviota Ratebeeriin. Portillahan ei ole minkäänlaista narikkaa. Järkkäri kyllä lupasi antaa poistuessani omaisuuteni takaisin, mutta ei sulkemisaikaan portilla ollut niin järjestysmiestä kuin pullojanikaan. Toivottavasti maistui.

Erilaista ohjelmaa ja musiikkiakin Olutsatamassa oli tarjolla keskialueen teltassa. Päivällä Laitisen Miksun Panokoulusta ei oikein kuulunut sanaakaan teltan takaosaan. Myöhemmin yritin seurata hetken teltan ulkopuolelta Anikon ruokaolutvinkkejä, mutta luovutin koska ei ne siihenkään 10 metrin päähän kuuluneet. Kaikenlaista musiikinräimettä teltasta illan aikana kyllä tuli, en tunnistanut esiintyjiä.

Olutsatama järjestetään ilmeisesti myös ensi vuonna. Tänä vuonna sää suosi tapahtumaa, mutta kiinnostus pienpanimo-oluisiin yleensäkin on kova. Osoitus siitä oli tuhannet kävijät paikalla vaikka pelkkään sisäänpääsyyn (+lasiin) joutui pulittamaan toistakymppiä rahaa (versus SOPP:n pelkkä lasipantti). Humalablogisti yrittää vääntäytyä paikalle myös ensi kesänä!

Disclaimer: Järjestäjä tarjosi blogistin sisäänpääsyn festivaaleille.

Suuret Oluet Pienet Panimot SOPP Tampere 2017

Posted on by
Reply

Suuret Oluet Pienet Panimot eli SOPP järjestettiin tänä vuonna nelipäiväisenä Tampereella. Torstaipäivälle osui sopivasti helatorstai, joten pelipaikalle pääsi jo heti avauksesta keskipäivällä. Koska definitiivinen blogiraportti tapahtumusta on jo julkaistu muiden toimesta, laitan vain muutama kännykkäkuvan tunnelmista.

Kaarinalaisen Radbrew’n värikästä tiskiä.

Vasemmalla helatorstaina 10000. oluensa Ratebeerille reitannut Toni “olio” Rouru seurueineen. Ruosniemen Vuorineuvos Rouru edition oli tarjolla Salhojankadun Pubissa.

Festareilla oli mukana kaikki paikalliset panimot. Nordic Brewery oli yksi heistä.

Nokian panimon festaritarjontaa.

Hiisin tiskin takana hääräsivät Mika ja Aniko.

Fiskarsin Panimo on entinen Rekolan Panimo.

Lounaaksi atomi vai oliko tämä sittenkin vety?