Eräänä tammikuisena lauantaina päätin pitkästä aikaa matkustaa maakunnasta isolle kirkolle Helsinkiin tarkastelemaan maamme pääkaupungin olutravintoloiden nykyistä iskukykyä. Vaikka muutama hajareissu (HBF, SOPP) tulikin viime vuonna tehtyä niin hetki on jo vierähtänyt siitä kun Humalablogisti suoritti pelkästään pubeiluun keskittyneen kierroksen Helsingissä. Tässä lyhyet askelmerkit päivän tapahtumista:

Junan saavuttua Forumissa ruokailun jälkeen oli aika aloittaa suunnistamalla Kaivopihan Kitty’siin. Vaikka on ketjuravintola niin Kitty’s tarjoaa yllättävän hyvää tunnelmaa ja tiukkaa olutvalikoimaa riileineen. On usein aloituspaikkana kun aukeaa pe ja la jo kello 11, muutoinkin puoleltapäivin. Kittyssä oli asiakkaana korjaussarjan etsijöitä ja minä, joka sain löytämäni eli Oluthuoneille tehdyn kuukauden oluen, porilaisen Ruosniemen Salted Caramelin. Ruosniemen talonmaku on vahvoissa imperial stouteissa nyt kohdallaan, niin tässäkin. Muitakin tikkejä oli hanoissa, tarkoitus oli keskittyä erityisesti kotimaisiin tuotteisiin ja muutamaan per ravintola. Rousalin Saltwater IPA:a ei voinut ohittaa. No, ei se suolavedeltä maistunut.

Suunta kohti Kampin keskusta. Tiedot kertoivat, että Bruuveri oli aloittanut post-Sysiläajan panemisen suhteen. Nyt löytyikin ihan uusi tuote Cheeky Pils, jota ei edes Untappd noteerannut. Humalaprofiilissa leijui monsier Sysilän haamu. Baarimikko kertoi, että oluita panisi “Valtteri-niminen hahmo” Saimaan Juomatehtaalta. Veljessarjan uusin eli Makun Aapo oli myös raanassa. Valitettavasti tuotteena yksi panimonsa heikoimpia, ehkäpä ei kegikään täydessä iskussa. Saimaan tuotteet jätin nyt toiselle kertaa ja jatkoin matkaa.

Ohitin Black Doorin, tutkin tulevan Sori Taproomin paikkaa (remonttia siellä teki nytkin joku) ja astuin Kaislaan. Kaisla-visiitin tarkoitus oli maistaa toinen porilainen puutelistalta eli Beer Hunter’sin Kaislalle tehty Musta Mango. Aika tyypillinen Hunu-impy, mangoa en nyt suuhuni juuri löytänyt.

Seuraavaksi suuntana oli Ruoholahdessa kello 13 avaava One Pint Pub, johon saapuessani olikin paikalla jo Ratebeer-nick VastActiv, jonka kanssa oli tarkoitus jatkaa yhdessä tikkiryömintää. OPP:ssä en ole käynyt iäisyyksiin, käynti oli ensimmäinen sitten Korhosen jälkeisen ajan! Tarina kuitenkin kertoi kummia kovasta olutvalikoimasta ja Olutopas.infokin valitsi paikan vuoden olutravintolaksi 2016. Useamman vuoden poissaolon jälkeenkin aika oli kuitenkin pysähtynyt Pintissä: samoja pöytiä ja tuoleja, tutusti nurkat täynnä kegejä ja miesten vessaa ei edelleenkään ollut tarkoitettu lukittavaksi. Uutena oli tullut pari isoa olutkaappia lisää ja ne olivatkin täynnä erilaista omatuontiherkkua mm. Belgiasta ja Virosta. Hanasta ensin virolaisen Tankerin Jätkäsaari Session IPA, joka on pantu OPP:lle ja uudelle Clarion-hotellille. Hedelmäistä tavaraa. Moor APA oli tylsähkö APA, jolla hyvät pisteet Ratebeerillä. Donut Islandin Dieter oli hedelmäberlinerweissea, joka ei saa punttejani väpisemään. Tuju Saison oli pakko ottaa pullosta, koska kyseessä oli ensikosketus tähän lappeenrantalaispanimoon. Oli kovin hiivaisen sekava. Ehkä muutama kuukausi kaapissa ei ollut tehnyt oluelle mitään hyvää. VastActivin lisäksi paikalla oli mm. seurapiiriblogisti Arde ja olutmetsästäjä Markku “olutriippuvainen” Kaario ja muitakin skenen hahmoja.

Seuraavaksi suuntasimme VastActiv-Jannen kanssa kohti maanlaista, mutta matkalla Ruoholahden aseman kulmilla tsekkasimme ketjuravintola Amsterdamin. Yllättäen täälläkin tarjonta on parantunut takavuosista. Raanasta löytyi Olutpajan APA 4, joka oli aika vaimeassa iskussa sekä hollantilainen Jopen Hop Zij Met Ons, joka myös maistui hiukan vanhalta eikä ollut ihan RB-pisteidensä veroinen. Täytynee kuitenkin jatkossakin kurkata Amsterdaminkin tarjonta jos huudeilla liikkuu.

Sitten suuntasimme itään Olutravintola Pikkulintuun. Kavereiden kesken “Tivu” on jäänyt viime vuosina jonkin verran keskustan paikkojen jalkoihin eikä tarvetta Puotilan visiitille ole juuri ollut. Nyt Pikkulintu on tehnyt kovaa comebackiä uusine hanoineen, joiden tilannetta vieläpä päivitetään varsin kiitettävästi nettiin. Erityspanostus näyttää olevan kotimaisiin pienpanimoihin ja muihin Juomatalo Pikkulinnun tuotteisiin. Kivasti tarjolla oli myös “flightia” eli virtuaalista maistelulautasta, desin(?) annoksia oluista kokonaisedulliseen hintaan. Olutpajan Nykyaika oli panimolle ominaisen puhdas, joskin hiukan tylsä vehnäale. Radbrewin Trinity Centurion Edition oli panimon heikoimpia pale aleja, liekö kegi jo parhaat päivänsä nähnyt. Tuoreuden puutteesta kärsi myös Alechemy Bad Day At The Office, joka muuten oli ok golden ale. Vallilan panimoa olen pitkään metsästänyt ja nyt sain vihdoin panimotikin: noh, Vallila Amber maistui “kotiolutmaiselta”.

Paluu keskustaan. Käväisin Pien-olutkaupassa, jonka kahvaa kävin nykimässä jo päivällä hiukan ennen yhtä, jolloin ovessa oli lappu “lounastauolla, palaan 13:20”. Hmm … paikka on auki ma-la 11-20. Pien on todella pien, mutta ison kassillisen kotimaisia pienpanimoharvinaisuuksia sain sieltä haalittua mukaan.

Ei niin kovin kaukana Pienistä, Keskuskadulla sijaitsi Take In –pop up ravintola. Ideana on paikka, jossa ei ole keittiötä: Woltin ruokalähetit hakevat tilaukset mukana olevista helsinkiläisistä fine dining -ravintoloista. Ne voi nauttia paikalla tai ottaa mukaan. Syy miksi me siellä olimme oli, että tarjolla oli tulevan helsinkiläisen brewpubin Ohranan tuotteiden debyyttiesiintyminen. Ohrana Saison oli enemmän saksalaiseen vehnään kallellaan ja Pale Ale oli aika simppelin kotiolutmainen. Ei kuitenkaan toivoton aloitus. Itse ravintola tuntui oudolta jo ajatuksena. Takana sponsorina on American Express, joten tuskin sillä liiketaloudellista voittoa haetaankaan.

Siirrymme Jannen kanssa tien toiselle puolelle Stone’siin. OK ruokapaikka, mutta tällä kertaa tähtäimessä vain olut ja erityisesti Nokian Keisari One-Off Tangerine Dream. Nokian tuotteeksi ihan ok: hyvin maltainen ja makea tuote, tyyliksi sanoisin amber ale. Toinen tikki eli Sorin Dog Sled Fuel ei antanut kovin tuoretta vaikutelmaa. Täytyy kokeilla joskus uudelleen. Stonesista siirtyminen Erottajalle Bier-Bieriin, jossa sopivasti virolaisen Kolkin panimon tap takeover. Viisi olutta lasiin, joista kevyt IPA Kolk Väike Wiik erottui tuoreen raikkaana, samoin porter Sügaviik oli maistuva. Paikalla oli myös tuttuja: olutkirjailija-Aniko siippansa “Munkkitsaari” Oksasen kera. Bier-Bier on tunnelmallinen, mutta layoutiltaan varsin hankala olutbaari. Myös Mathildedalin Vimma tuli maistettua – vimmaisan marjainen viinapommi.

Bier-Bieristä matkasimme Leijuvaan Lahnaan, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt. Nykymuodossaan se avattiin reilu kolme vuotta sitten belgiteemalla (vastoin valtavirtaa kun ympärillä fokus oli Suomessa, USA:ssa ja Skandinaviassa). Mitä ilmeisimmin Delifox huomasi, että Belgia ei kuitenkaan ole se juttu ja nyttemmin ravintolassa näytti olevan varsin laajalla skaalalla valikoimaa. Paikka oli myös lähes täysi, mutta pääsimme istumapaikoille Jannen vilkutettua silmää eräälle maturelle, joka paljastui baarimikon äidiksi. Hanassa oli hienon ruotsalaispanimon Beerbliotekin berliner weisse “Nah… I just had some icecream”. Mansikkamehut eivät kuulu suosikkeihini. Toisena valintana Stadin Cornucopia, joka oli kohtalaisen pätevä APA.

Sanoin hyvästit seuralleni ja syöksyin vielä Villiin Wäinöön ennen kotiinlähtöä. Useampikin maistamaton kotimainen olisi raanoista löytynyt. Valitsin nyt sitten niistä oletettavasti harvinaisimman eli Suomenlinnan Panimon ja Borgin collabraation Resistance Is Futile. Kevyen mausteinen saison ei illan viimeisenä herättänyt kovin isoja tunteita. Siitäpä sitten kohti kotia ja uusia seikkailuja. Täytynee lähiaikoina tehdä pitkästä aikaa myös Tampere Putsch.