Suuret Oluet Pienet Panimot SOPP Tampere 2017

Suuret Oluet Pienet Panimot eli SOPP järjestettiin tänä vuonna nelipäiväisenä Tampereella. Torstaipäivälle osui sopivasti helatorstai, joten pelipaikalle pääsi jo heti avauksesta keskipäivällä. Koska definitiivinen blogiraportti tapahtumusta on jo julkaistu muiden toimesta, laitan vain muutama kännykkäkuvan tunnelmista.

Kaarinalaisen Radbrew’n värikästä tiskiä.

Vasemmalla helatorstaina 10000. oluensa Ratebeerille reitannut Toni “olio” Rouru seurueineen. Ruosniemen Vuorineuvos Rouru edition oli tarjolla Salhojankadun Pubissa.

Festareilla oli mukana kaikki paikalliset panimot. Nordic Brewery oli yksi heistä.

Nokian panimon festaritarjontaa.

Hiisin tiskin takana hääräsivät Mika ja Aniko.

Fiskarsin Panimo on entinen Rekolan Panimo.

Lounaaksi atomi vai oliko tämä sittenkin vety?

Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Kulttuurikatel


Vuorossa oli minulle toinen TCBW Tallinnassa. Liput varasin jo viime vuoden puolella. Mutta kuten aina, lopulta lippua olisi saanut virallisia ja epävirallisia reittejä pitkin ihan viime päiviin ennen H-hetkeä asti. Kävi vielä työreissujen suhteen tuuri, että pääsin lähtemään Helsingistä suoraan koulutuspäivän jälkeen kohti Revalia torstai-iltana.

Torstai-illan kuvioihin sopi mainiosti visiitti uudelleen aktivoituneeseen Põhjalan Speakeasy-baariin, saihan sieltä napattua festivaalirannekkeen etukäteen. Mukavasti hanoissa oli vielä minulle kolme uutta Põhjala-tikkiä: Prenzlauer Berg, Hooaeg ja Odravein 2015. Suomalaiselle kolmen neljän euron haminoissa pyörivät “tuoppihinnat” olivat käytännön ilmaisia. Rautatieaseman takana sijaitseva Speakeasy on tosiaan avannut kesäksi ovensa ja on hyvä spotti tsekata Põhjala-tarjonta esimerkiksi matkalla Pudel baariin. Vieressä on muuten iso rakennustyömaa ja bongasin viikonlopunaikana kyltin PRUULIKODA. Virolaislähteeni varmisti myöhemmin, että jotain panimoa/panimoravintolaa sinne ollaan pykäämässä. Speakeasysta matka jatkui Tallinnan ykkösmestaan Kohtiin, jossa hämmentävästi tänä viikonloppuna oli pirkanmaalaisen Nordic Breweryn tap takeover muistaakseni kuudella nokalla. Paikalla panimoa edustamassa oli Tampereen ravintolamoguli ja panimon taustaherra Sami Lappalainen. Itse otin Nordicin tuotteista vain imperial stoutin, muuten keskityin Kohtin muuhun tarjontaan (tarina kertoo, että Kohtissa olisi noin 900 pullon valikoima). Kiva oli löytää täältä Olutexpossa missaamani Lehe/Ruosniemen Panimo-yhteistyö Keri Saarele.

Perjantaiaamuna oli aika tutkia Uba ja Humal -olutkaupan valikoimaa. Festarit alkoivat vasta iltaviideltä, mutta kauppa avaa jo kymmeneltä. UJH:ssa on nykyään myös hanaoluita tarjolla paikalla nautittavaksi. Neljässä “mobiiliraanassa” oli kaksi tuotetta Amagerilta ja kaksi Emelisseltä. Muovituoppiin valikoituivat Amager / Arizona Wilderness Arizona Beast ja Amager / Cigar City Orange Crush. Ennen illan tapahtumia kävin kurkistamassa myös Pörgussa (Põrgu Manivalde maistettu) ja sen jälkeen vastikään auenneessa Gastropub Sakussa. Sakun gastropub sijaitsee Rotermannin uudessa liikekorttelissa Virukeskuksen ja sataman välissä. Hanavalikoima on geneeristä Saku-kamaa, mutta ravintolassa on varsin mukava pullovalikoima. Gastropubista saa ehkä ainoana Tallinnassa Nya Carnegiebryggerietin oluita. Myös Westyä kaupataan huimaan 39 euron pullohintaan.

Boneyard


Struise

Tänä vuonna TCBW muutti Kalamajasta Kultuurikateliin, joka on vanhaan sähkölaitokseen kunnostettu tapahtuma-areena. Kulttuurikatel sijaitsee ns. paraatipaikalla: satama ja vanha kaupunki ovat kävelyetäisyydellä, edellä mainittuun Uba ja Humaliin on vain muutaman sadan metrin matka. Viime vuoden tapahtumista kirjoitin myös Humalablogiin, joten keskityn nyt kertomaan tämän vuoden plussat ja miinukset.

Plussat
+ vaikka porukkaa oli paljon, jonoja ei syntynyt kuin Omnipollon tiskille, ahtauskin yllättäen helpotti lauantai-illalla
+ juuri rempatut vessat, vesihuolto viime vuotiseen tapaan toimiva
+ ei ruuankäryä, koska ruokakärryt olivat pihalla
+ tarjonta totutun mielenkiintoista ja panimokattaus onneksi osittain eri kuin viime vuonna
+ hyvä valikoima virolaisia panimoita
+ monilla panimoilla paikalla panimon edustajia
+ järjestäjä oli tehnyt etukäteen oluista näppärän Google Docs -listauksen (joka 95 % piti paikkaansa)

Miinukset
– tapahtuma oli jaettu kahteen huonetilaan, ei katastrofi, mutta vaati hiukan liikkumista paikasta toiseen
– osa suosituimmista oluista loppui nopeasti, yleensä panimo vaihtoi heti uuden jälkimmäisen session oluen tilalle, joten jos se uusi olut oli sinun “tärppilistallasi”, sekin saattoi olla jo juotu kun saavuit sitä hakemaan seuraavalla sessiolla, kaksi erillista tilaa hankaloitti tilanteen toteamista (1000 lippua, annoskoko 0,5 – 1 desilitra jaettuna 30 litran kegi = olutta saa noin 40-50 % festariväestä)
– ensimmäinen “sessio” oli tunnin pidempi kuin jälkimmäinen (joka käytännössä edesauttoi suosituimpien oluiden kohdalla em. ongelmaa)
– ruokaa joutui jonottamaan niin kauan, että itse jätin syömisen väliin
– ruokakärryt eivät olleet ennen eikä jälkeen festareiden auki = menettivät paljon potentiaalisia asiakkaita perjantai- ja lauantai-iltana sekä lauantaipäivänä

Kuten viime vuonnakin, suomalaisia oli tapahtuman kävijöissä taas valtaosa. Tuttuja hahmoja ravintoloiden tiskien molemmilta puolilta sekä panimoilta näkyi niin paljon, että totesimme useammankin kanssa, että TCBW:llä näkee tuttuja enemmän kuin suomalaisilla olutfestareilla. Näytteilleasettajissahan suomalaisia edusti taas vain Mallaskoski sekä puolisuomalainen Sori. Suomalaislähtöisiä löytyi kyllä myös mm. Brew by Numbersin ja Sahtipajan tiskeillä. Eräs mielenkiintoinen vieras oli Norway Brewing Company Mainen osavaltiosta USA:sta. Tämä pieni panimoravintola sijaitsee nimensä mukaisesti Norwayn pikkukaupungissa. Nimi ei kuitenkaan viittaa Norjaan (populaatiossa ei ole merkittävää määrää skandinaaveja) vaan intiaanikieliseen vesiputousta merkitsevään sanaan Norage, joka tuntemattomaksi jääneestä syystä oli vääntynyt virallisiin papereihin muotoon Norway. Panimon panimomestari Charles Magne Melhusilla on kuitenkin norjalaiset sukujuuret! Hän muutti jo hyvin pienenä Yhdysvaltoihin, mutta palasi isiensä maille työskentelemään Lervigin panimolla, kunnes perusti vaimonsa kanssa NBC:n vuonna 2015.

Norway Brewing Company


Bakunin

Lauantaina ehdin käydä tutustumassa uuteen Brewdog Tallinnaan. Se sijaitsee Rotermannissa melkein Saku Gastropubin vieressä. Paikka on Brewdog-standardien mukaisesti viihtyisä, mutta hyvin pieni, paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingin ja Turun (RIP) veljensä. Lisätilaa tulee kuitenkin ulkona olevista terassipöydistä. Hanojakin on vain 12, joista puolet brewdogmaisesti vierashanoja. Sattumalta paikalle eksyivät myös Tuopin ääressä Arto ja muitakin olutskenen karvanaamoja, joten iltapäivä kului leppoisasti.

Lauantaipäivällä ennen festareiden avausta järjestettiin jo perinteinen Tallinn Crap Beer Festival. Jo totutusti “festarit” pidettiin TCBW-sisäänkäynnin läheisyydessä. Tänä vuonna Keskisarjan Janne oli tuonut Amerikasta tölkkiherkkuja festareille nautittavaksi. Oli hyvää! Eikun pahaa! Parhaat festarit ikinä!

Tallinn Crap Beer Festival

Lauantain meno oli melko samanlaista kuin perjantaina. Toisesta tilasta oli poistettu pöydät haittaamasta menoa. Muutenkin oli ajoittain yllättävän väljää. Tilaisuus oli loppuunmyyty, mutta jotenkin tuli tunne, että osa lipuista oli jäänyt lunastamatta ja/tai tilaisuudessa oli paljon noshow-tapauksia. Koska porukkaa ei ollut tungokseen asti niin se mahdollisti jutustelun panimomestarien ja muiden kyyppäreiden kanssa. Suomalaiset pitivät festareilla omaa kivaa: iso Untappd-näyttötaulu seinällä esitti välillä festareiden parhaaksi olueksi Karjalan tai Lapin Kullan. Yksi mieleenpainuneimmista oluista oli Lehen Übermensch. 20-prosenttinen zippleIPA maistui juuri siltä kuin voi 20-volttisen IPA:n kuvitella maistuvan. Viinalta ja liimalta.

Paljon tuli oluita Tallinnan viikonlopun aikana maisteltua ja palaamme varmasti rikospaikalle ensi vuonna. Tapahtumaa ei oluthörhön kannata missata!

Lähiolutta ja pubiryömintää Tampereella

Kuten kuva kertoo, lankalauantaina oli todellinen terassikeli.


Tampere on olut- ja olutravintolakaupunki. Käväisin lankalauantaina suorittamassa yksikseni sellaisen kuuden tunnin pubiryöminnän ja sain ajatuksen voisiko siitä tehdä pirkanmaalaisen. No kyllä voi, sillä nautin seuraavat oluet (listattu käänteisessä järjestyksessä):

Brewcats Harha
Nordic Brewery Milk Stout
Nordic Brewery Hoocee IPA
Nokian Wanhan Postin Pils
Pyynikin Double Stout
Kaleva Black Giant Stout
Kaleva Bloomy Boomy
Pyynikin Oak Imperial Stout
Kaleva Kuuma Koppelo
Kaleva Soul Jam IPA
Nordic Brewery American IPA
Nordic Brewery HAVU Nordic Ale
Plevna / Mallaskoski Sugu Porter

Eli todellinen “lähiolutryömintä” on mahdollista Tampereella suorittaa. Panimoista Pyynikki, Kaleva ja Plevna ovat Tampereella. Nokian Panimo ja Nordic Brewery (Lempäälä) vain kivenheiton päässä Tampereelta. Brewcats pitää päämajaansa Tampereella ja Harha on pantu Hopping Brewsterillä Akaalla eli ei sekään kovin kaukana ole. Hyvin settiin olisivat vielä menneet myös Olutpajan ja Finlandia Sahdin tuotteet. Kai tätä jo osataan matkailullisesti hyödyntää Mansessa?

Pubireitti kulki seuraavasti: Plevna – Gastropub Tuulensuu – Ukkometso – Living Room – Wanha Posti – Gastropub Soho – Gastropub Nordic. Peukalosääntönä lienee, että Nordicin tuotteita löytää varmasti Tuulensuusta ja Sohosta (ja kesällä Rillinkistä) ja Kalevaa Ukkometsosta. Kalevan olutmestari Sorsan löysin kylläkin Tuulensuun tiskin takaa (ja Brewcatsin Lauran bongasin Sohossa). Jos sattuu eksymään Kalevan panimon nurkille niin Public House Huurre on sitten panimon varsinainen “house tap”.

The Living Room oli minulle uusi tuttavuus Hämeenkadulla. Eksyin puolivahingossa ohi kävellessäni paikalle kun Sorsa oli ohimennen maininnut tämän yhtenä Kalevaa tarjoavana paikkana. Paikka on vaaleaksi maalattu hipster-henkinen, avara kahvilan, ravintolan ja baarin yhdistelmä, joka on avannut ovensa joskus joulun tienoilla. Menuu on kait meksikolaishenkinen vaikka interior ei sinne suuntaan kumarra. Ja totta, hanassa oli tyrkyllä muutamakin Kalevan ja Pyynikin olut. Pullossa olisi ollut sitten mm. pari meksikolaista craftia. Living Roomin viereen on avaamassa piakkoin Taproom United, joka yhdistää suomalaiset pienpanimo-oluet ja urheilubaarin. Kun ennestään toisella puolella on Teerenpeli niin ihan mielenkiintoinen keskittymä tulossa tähänkin.

Vielä jäi pirkanmaalaisia itselleni uusia oluita juomattakin, mutta ehkäpä seuraava kaupunkiryömintä pitää järjestää Turkuun …

Suosituimmat hakutermit:

Helsinki Beer Festival 2017


On pienen HBF-raportin aika. Helsinki Beer Festival täyttää ensi vuonna 20 vuotta ja näin 19. tapahtuman jälkeen itse laskin käyneeni festareilla 14 kertaa. Tänä vuonna kattaus oli aika hyvä suomalaisten panimoiden ja muutaman maahantuojan toimesta. Järjestäjäorganisaatio oli myös raahannut satoja oluita Unkarista, Slovakiasta ja Itävallasta (+perinteiset belgi- ja real ale -osastot). Kotimainen tarjonta oli kuitenkin niin hyvää, että taisin viikonloppuna maistaa vain pari unkarilaista ja nolla Slovakia/Itävalta/Belgia/UK-osaston tuotetta.

Perjantain ammattilaistunneilla tunnelma oli leppoisa, mutta olut virtasi vilkkaasti. Kaapelitehtaan pornovaloja ei oltu edelleenkään vaihdettu. Paljon oluthörhöjä paikalla, jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa aloimme erikseen miettimään keitä harvoja tuttuja harrastajia ei olla festareilla bongattu. Arvaatteko kuka hahmo oli paikalla molempina päivinä tappiin asti? Ammattilaistuntien jälkeen väkimäärä jopa aavistuksen laski ja kumpanakin päivänä oluita ei pahemmin tarvinnut jonottaa. Ruokapisteillä illalla sen sijaan meni enemmänkin aikaa.

Asustin läheisessä Clarion-hotellissa yhdessä Janne “VastActiv” Keskisarjan kanssa ja järjestimme pienimuotoiset hotellimaistelut lauantaiaamulla ennen festarin avaamista. Paikalle heränneet tikkerit edustivat viittä kansalaisuutta (Suomi, Viro, Britannia, USA, Tanska). Humalablogistia tilahdutti kaksi uutta osavaltiopistettä (Arkansas ja Alabama) sekä uusi olutmaa (San Marino).

Lauantai alkoi jo perinteisellä olutbloggarimiitillä, johon osallistui vajaa parikymmentä oluesta kirjoittelevaa bloggaria. Maistelimme pieniä voileipiä Iisalmi Cream Alen ja Keisari Ginger Alen kera. Kuulimme lyhyen selostuksen leivät tehneen Tanskalainen voileipä -ravintolan historiasta. Miitti oli varsin nopeasti ohi päättyen Fat Lizardin tiskillä maistettuun hopinaattoversioon Mikon portterista. Lauantain kääntyessä myöhäisiltaan, festivaalit olivat jo varsin rauhalliset. Enemmänkin olisi porukkaa mahtunut. Olutarvioni luonnollisesti löytyvät Ratebeeristä, mutta genreissään eniten puhuttaneet oluet olivat Pracownia Piwa 400! ja Takatalo&Tompurin Pils. Hypeasteikon toisessa päässä olivat Paksuniemen Juomatehtaan tuotokset.

Olutliitto sai viikonlopun aikana uuden puheenjohtajan. Onnittelut Anikolle. Kilpailusarjoissa vuoden olueksi valittiin Redchurch Old Ford Export Stout, joka on vielä itseltäni maistamatta.

Jan “fonefan” Bolvig, Mika Tuhkanen (Beer Hunter’s) ja Patrik “oh6gdx” Willför (Kvarken Brewery).

Olutmatkailua talvi 2017: NYC, Teksas ja Louisiana

Tämän oven takaa löytyy kulttipanimo Other Half.


Tämän talven lomareissu suuntautui jälleen Yhdysvaltoihin. Pontimena oli marraskuussa tarjouksessa olleet 350 euron menopaluulennot Icelandairilla Keflavikin kautta New Yorkiin. Joskus täytynee hyödyntää Icelandairin stop over -mahdollisuutta ja tutustua Islantiinkin. Yhtiöllä on myös kiinnostavat Portland ja Seattle -reitit. Vaihto Keflavikissa oli nopea. Kentän ruokapisteet olisivat tarjonneet Borg Brugghúsin oluita. Matka itärannikolle sujui yhden koneenvaihdon myötä leppoisasti. Lentolippuun ei muuten kuulu aterioita eli eväät ja omat kuulokkeet Icelandairille mukaan.

New York part 1

JFK:lla yllätti äärimmäisen nopea maahantulo. Aluksi suoraan automaatille, jossa otettiin kuva ja sormenjäljet. Sen jälkeen toiseen jonoon – ei siihen jossa luki “First time ESTA”. Maahantulovirkailija noukki automaatin printin ja leimasi passin. Tavarat hihnalta kantoon ja ulkona oltiin 20 minuuttia koneesta poistumisen jälkeen. Entinen “ennätys” parani taatusti ainakin tunnilla.

Alkumatkan hotelli oli valittuna viime kertaiseen tapaan Brooklynista. Ensimmäisenä iltana oli vielä aikaa tallustella Other Halfin taproomille, joka oli parin kilometrin päässä. Yllättäen tämä minikokoinen paikka ei ollut edes täynnä. Other Half / Industrial Arts Nummy Nug Nug, Other Half Mylar Bags – Double Dry Hopped ja muut odotetun herkullisia.

Ensimmäinen legi Nykissä sisälsi baareilua Brooklynissa. 61 Local kannattaa pitää mielessä, sillä 16 hanaa tarjoavat pääosin paikallista craftia ja mikä hienointa kahvilan, baarin ja ravintolan (valmistavat baaritiskin takana pikkupurtavaa) yhdistelmä on auki jo aamuvarhaiselta, joka on positiivinen asia meille aamuvirkuille beerhunttereille. The Owl Farm oli mustanpuhuva olutbaari hyvällä olutlistalla. Bar Great Harryssa oli dive bar -atmosfääriä, mutta hyvä 21 raanan tarjonta. Paikallista vähemmän, mutta silti kiinnostavaa. Esimerkiksi Washington DC:n Right Properin tuotteita. The Brazen Headissä oli mukavan rauhallista istuskella. Hanatuotteissa oli mukana makrotavaraa, mutta myös kiinnostavaa craftia: lasiin eksyi panimotikkiä pennsylvanialaisen Free Willin muodossa ja tutummalta panimolta Firestone Walker Nitro Merlin Milk Stout. Pääkohteena oli kuitenkin viime reissulta tutulla Threesin panimoravintolassa pidetty Can Jam -tölkkifestari. Luulin, että tuskin siellä sunnuntaina kello 12 mitään ruuhkaa on. Erehdyin, sillä klo 12:15 ravintolan sisällä luikerteli yli 50 metrin jono. Sisäpihalla olleesta teltasta sai ostaa kuuden dollarin hintaan tölkki-IPAA. Valitettavasti päästessäni apajille (odotetusti) parhaat herkut oli jo viety parempiin suihin: ei tarttunut Alchemistia, Tree Housea tai The Veilia matkaan. Otin sitten Washington DC:n 3 Stars -panimolta Pounding Trees ja Ghost White IPA:t. Tuoretta herkkua olivat molemmat. Threesin hanasta sitten vielä Mikkeller San Diego / Threes Seeking Panacea. Panimoravintolan omat päätuotteet olivat pääosin ensimmäiseltä vierailulta tuttuja. Vielä tuli vierailtua Brooklynissa uudella panimollakin: Strong Rope tekee paljon muutakin kuin IPA:a, mutta aika keskinkertaisia olivat tuotteensa.

Austin, Teksas



Seuraava liike oli AA:n siivin melko pitkän lennon (4 tuntia) jälkeen saapuminen Austiniin, Teksasiin. Yliopistokaupunki tunnetaan erityisesti livemusiikin mekkana ja SXSW-tapahtumasta. Mutta Austin on myös hieno olutkaupunki. Austinissa lienee yli 30 pienpanimoa. Aiemmin tylsänä tunnetussa Teksasissakin on nykyään jo yli 200 panimoa. Valitettavasti vierailun ajankohtana eli alkuviikosta maineikas Jester King oli kiinni. Noh, taproom sijaitsee muutenkin ns. skutsissa ja sinne kulkeutuminen julkisilla olisi ollut vähintään haastavaa. Sinänsä Austinin julkinen liikenne toimii hyvin ja kattavasti: metro raililla pääsee kaupungin pohjoisosiin, muuten sitten linja-autolinjat kuljettavat. Mielenkiintoisista paikoista moni ei sijaitse kävelyetäisyydellä keskustasta, joten bussikartastoon kannattaa perehtyä.

Ensimmäinen kohde oli maineikas Whip In. Sen sijainti on aika erikoinen, hiukan syrjässä keskustasta interstate-tien läheisyydessä. Whip In on yhdistelmä olutbaaria, intialaista ruokaravintolaa ja isohkoa pullokauppaa. Oluiden lisäksi viinit ovat hyvin edustettuina. Hanoja on tarjolla lähes kuusikymmentä. Luonnollisesti aloin käymään läpi teksasilaisia ja paikallisia panimoita: Austin Beerworks, Save The World (Marble Falls, TX), Infamous (Austin, TX), Community (Dallas, TX), Real Ale (Blanco, TX) … Pullokaupan tarjonta oli myös runsas ja paikallisia mikroja löytyi paljon.

Rainey Streetillä on paljon vanhoja taloja sekä ravintoloita vieri vieressä. Syy vierailuun oli Banger’s Sausage and Beer Garden. Makkarat jäi nyt syömättä kun piti ottaa pari flightia (=maistelulautanen) 100 raanan valikoimasta. Harmittavasti Deschutesin Abyss oli päässyt loppumaan. Olisi kelvannut. Maistoon pääsivät panimoista uusina Hops & Grain (Austin), Independence (Austin), Live Oak (Austin), Circle (Austin), Blue Owl (Austin) ja Oasis Texas (Austin), joten paikallinen edustus raanoissa oli hyvä. Metsuripartainen baarimikko oli turhankin ystävällinen, porilainen ei ole tottunut sellaiseen. Kotimatkalla nakkikioskin kautta. Siellä työskennellyt nuorukainen kertoi ylläpitävänsä erikoisia valoilmiöitä (anomalies) käsittelevää foorumia.

Pohjoiseen mentiin siis paikallisen kevytraiteen voimin. Kauppakeskusta tai oikeastaan kauppojen keskittymää Dominionia tultiin ihmettelemään. Shoppailin itselleni uuden lompakon. Vahingossa eteen ilmestyi The Brass Tap -niminen olutravintola. Uudehkoa paikkaa ei löytynyt edes Ratebeeriltä. Ilmeisesti ketjuravintola, koska samannimisiä on ympäri USA:n. Hienot 80 raanaa, joista pari caskina. Hyvä valikoima teksasilaisia. Päivällä paikka oli hiljainen. Baariminna kertoi keväällä tiloissa aloittavan oman panimon. Flightit nenän eteen: Zilker (Austin), Brazos Valley (Brenham, TX), (512) (Austin), Red Horn Coffee House Coconut S.O.N. Cask with Rum (cask, Cedar Park, TX). Abyss-pettymystä paikkasi Deschutesin Black Butte XXVIII.

Dominionin reissu yhtenä tarkoituksena oli piipahtaa North By Northwest -panimoravintolassa. Sinne oli kuitenkin moottoritien ylityksineen aika paljon matkaa niinpä tuli piipahdettua syömässä ja juomassa. Kas kummaa sattumalta eteen tupsahti BJ’s panimoravintolaketjun Austinin filiaali. North By Northwestiinkin sitten päästiin. Viihtyisän oloinen ravintola aitoine puu-uuneineen. Oluet eivät olleet kummoisia.

Seuraavaksi sitten bussiin ja valumaan kohti etelää Austinin keskustan suuntaan. Matkalla stoppi Pinthouse Pizzassa. Mielenkiintoinen konsepti: iso paikka, jossa toiselta tiskiltä voi tilata pitsaa ja toinen on baaritiski, jossa voi notkua oluella. Panimoravintola oli kyseessä ja omista IPA Man O’War oli varsin maukas. Pinthousesta matka jatkui kävellen Draught House Pub & Breweryyn. Raffissa paikassa 75 hanaa ja myös omia oluita joista neljä tuli maisteltua. Pinthouse-Draught House-kaksikkoa ei ole syytä missata, jos Austinissa vierailee.

Houston, Teksas

Houstonin iso kaupunki (USA:n neljänneksi suurin) ei itsessään herättänyt kiinnostusta, joten matkailullisesti se skipattiin varsin totaalisesti. Greyhound-aseman viereltä nappasimme Ford Focuksen alle ja designated driver mahdollisti muutaman panimovierailun kaupungin liepeillä.

Saapumispäivän iltana ehdittiin vielä sopivasti Eureka Heightsin panimolle, joka ei ollut kovin kaukana motellilta. Uudehko panimo sijaitsi isossa ilmavassa hallissa. Tarjolla oli 5 omaa olutta. Hallin yhdessä osassa oli menossa joku luento ja toisessa osassa olutjoogaa! Ulkona ruoka-autossa myynnissä catfishiä.

Seuraavana iltana käväistiin Whole Foods Market Houstonissa. Whole Foods on aina ollut hyvä craft beer -kauppa ja ainakin Nykissä on ollut jopa olutpainoitteinen Whole Foods, josta aikoinaan ostin Beer Huntersin pojille tulijaisiksi Falconer’s Flight -humalaa. Omia panimoravintoloita ketjulla ei vielä juuri ole, mutta Houstonista sellainen löytyi. Eli kaupan kyljessä ostosreissulla voit nauttia talon omista oluista joita oli aika monta ja laatu erittäin hyvä.

Whole Foodsista matka jatkui sopivasti reitillä olleeseen Hollerin panimoon. Iso oli tämäkin eikä myöskään kovin vanha. Otin kuuden oluen maistelulautasen ja sen nautittuani baarimikko tarjosi vielä tyypit kahdesta muusta oluesta, jotka eivät siihen mahtuneet. Oluista paras oli Holler Looyah Milk Stout. Muuten Houstonin tutkiminen jäi siis vähemmälle, jäi mm. olutbaarit tutkimatta. Ratebeer listaa kaupunkiin 17 panimoa eli varsin pienen osuuden Teksasin kaikista panimoista.

Galveston, Teksas

Houstonista teimme päivän retken Galvestonin rantakaupunkiin, joka sijaitsi vain reilun 50 mailin päässä Houstonista. Matkalle jo aivan riittävä syy oli Webb-Campbell -klassikko “Galveston” (kyllä, haluan joskus käydä myös Wichitassa). Galvestonin keskustassa oli nähtävissä kovat mardi gras -meiningit, mutta varsinainen juhlinta ei tainnut vielä olla käynnissä.

Galvestonin keskustan Brews Brothers ei ennakkotiedoista poiketen ollut panimoravintola. Jossain nurkassa näkyi kyllä irrallisia käymistankkeja, mutta vaikuttivat koristeilta. Hanavalikoima oli kuitenkin baarissa hyvä. Lasiin valikoitui pari teksasilaispanimoa: Huff (Bellville, TX) ja Pedernales (Fredericksburg, TX). Galvestonissa on kuitenkin pari panimoakin. Galveston Islandin oluita näkyi siellä täällä muuallakin, mutta moderni taphouse tarjosi yhdeksän omaa olutta. Paikka oli iltapäivälläkin hyvin suosittu ja turisteja tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Oluet olivat kohtuullisia, mutta paikka oikein mukava. Baariminna jutusteli palvelleensa armeijan leivissä ympäri maailman. Toinen paikka oli lähellä merenrantaa ollut Beerfoot Beach Bar. Ulkoa päin näytti joltakin dive barilta, mutta paljastui varsin valoisaksi yhden huoneen panimoravintolaksi. Omia oluita tarjolla vain kaksi, mutta muita teksasilaisia crafteja hanoissa parikymmentä. Panimon keittolaitteisto näytti nanokokoiselta. Liivintaskupanimo kuvaa hyvin tilannetta.

Broussard ja Baton Rouge, Louisiana

Matka jatkui pitkällä siirtymällä: aamulla yhdeksältä lähtö Houstonista tavoitteena New Orleans auringonlaskun aikoihin. Välillä pari strategista pysähdystä. Siirtyminen Louisianaan toi todellakin suomaisemineen mieleen, että nyt ollaan ns. syvässä etelässä. Ensimmäinen kohde oli ison Lafayetten kyljessä ollut pikkukaupunki Broussard. Broussard on ns. valkoista aluetta, noin 80 % asukkaista on “valkoisia”. Erikoisuutena on, että vielä 2005 noin 13 prosentin kotikieli oli ranska. Varsin tyypillisesti teollisuusalueella, off the beaten track, sijainnut Parish Brewing Company pursusi ihmisiä lauantaipäivällä. Maistoin kuutta olutta, joista Rêve Coffee Stout ja Grand Reserve (Bourbon Barrel) olivat vallan erinoimaisia. Panimon pihalla ruokakärry tarjosi alueelle tyypillisiä herkullisia cajun- ja kreoli-ruokia. Toinen kohde oli Baton Rougessa, samoin teollisuusalueella sijainnut Tin Roof Brewing. Vihreäksi maalattu halli näytti karulta, mutta sisältä löytyi oikein mukava taproom. Omat oluet eivät olleet huippua, mutta eivät huonojakaan. Täällä oli hiljaista, toisin kuin Parishissa. Jutustelin baarimikon kanssa, joka kertoi saaneensa työtarjouksen Strängen panimolta läheltä Tukholmaa. Palkkaa ei maksettaisi, mutta ylläpito kylläkin. Täältä matka jatkui kohti New Orleansia. Lähellä kaupunkia oli ollut joku onnettomuus, joka hidasti matkantekoa, mutta pääsimme perille puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen.

New Orleans, Louisiana



New Orleans oli tavallaan tämän talvireissun pääkohde. Vietettiinhän siellä juuri Mardi Gras -juhlaa, joka huipentui lähtöpäivänämme Ash Tuesdayhin eli laskiaistiistaihin, jonka jälkeen alkaa katolisten maiden paastoaika. Näitä karnevaaleja vietetään ympäri Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa ja New Orleans on juhlinnan pääpaikka Yhdysvalloissa. Juhlinnan keskiössä ovat tuntikausia kestävät juhlakulkueet, krewet, jotka kulkevat kaupungin kaduilla. Traktorivetoisten isojen kulkuevaunujen kyydissä kulkevat karnevaalihahmot ovat pukeutuneet erilaisten teemojen mukaisesti (Elvis, Louis Amstrong, Zulu-kuninkaat, zombiet .. just name it) paiskoen tonneittain helmiä ja muuta sälää katujen varsille majoittautuneiden ihmisten iloksi. Vaunujen välissä kulkevat koulujen big band-, tanssi- ja cheerleader-ryhmät. Mieti Rio de Janeiroa, yhdistä penkkarit, vappu ja juhannus ja lisää yli miljoona turistia niin saat mardi grasin New Orleansissa. Tunnelmaan kuuluu, että joka toisessa kapakassa soitetaan elävää musiikkia ja ihmiset kulkevat drinkkeineen pitkin Bourbon Streetiä ja muita French Quarterin katuja. Hullua mutta hauskaa.

No onhan siellä New Orleansissa oluttakin:
– NOLA – New Orleans Lager & Ale: paikkakunnan ehkä suurin. Modernissa taproomissa keskustan ulkopuolella paljon omia, keskinkertaisia oluita. Flighteja ryystäessä oli hauska laittaa ne Untappdiin ja saada oma naama baarin valotaululle (sama systeemi on nyt käytössä Sori Taproomissa Helsingissä).
– The Courtyard Brewery: takapihapanimo käytännössä melkein kaupungin keskustassa, rähjäinen, mutta “hip”. Musiikkia soitettiin vinyylilevyiltä. Oluissa hyviäkin joukossa.
– Crescent City Brewery: tyypillinen geneerinen panimoravintola French Quarterissa. Kehnotkot oluet sai kuitattua maistelulautasella, mutta elävä jazzmusiikki kohotti tunnelmaa.

Ja sitten Avenue Pub! Tämä kaksikerroksinen pubi suoraan kuin 1800-luvun lopun etelävaltioista on joskus tainnut roikkua Ratebeerin places-listalla TOP10:ssa. Hanoissa tarjolla tuoretta kamaa Louisianasta ja Mississippistä. Eli sain maistettua jälkimmäisen osavaltiopisteen. Vierailun hauskuutta lisäsi se, että karnevaalikulkue kulki pubin vierestä niin mikäs siinä oli hyviä paikallisia oluita nautiskella: kaikki juomat tarjottiin muovituopeissa, sillä ne sai vielä ulos karnevaalihumuun. Moikkasin myös paikan omistajaa Pollya, joka oli Ratebeer-legenda Papsoen tuttu.

New York part II

Paluun jälkeen Louisianasta itärannikolle oli vielä pari päivää aikaa nuohota Nykin olutmestoja. Tällä kertaa olin valinnut taktisesti hotellin Upper West Sidelta 87th kadulta Central Parkin kupeesta, joka osoittautui hyväksi valinnaksi vaikka baareja ei kävelyetäisyydellä ollut. Metroasema oli nurkilla ja lähellä myös hyvä aamiaispaikka. Itse hotellihuone (Belnord Hotel) vastikään renoveerattu.

Olutmielessä aloitus vanhasta tutusta The Blind Tigerista. Edelleen Manhattanin parhaita olutravintoloita. Saaren “länsireunalta” lopetti The Pony Bar, joka oli toinen vakiokohteeni. Sen paikalle on nyt vierailuni jälkeen avannut Hellcat Annie’s Tap Room, joka näyttää olevan lupaava 20 raanan paikka. The Blind Tigerissa oli sopivasti menossa NY-panimoiden Industrial Arts, Other Half ja Threes tap takeover. Tarjolla monta olutta, joita en ollut kahdessa viimeksi mainitussa paikan päällä testannut. Varsinkin Threes Nothing Is Forever oli mahtava. Hauskaa oli nähdä viime kerralla vielä tiskarina/jääpoikana ollut latino baarimikkona. Miellyttävän nopeaa palvelua ilman turhia höpinöitä.

The Blind Tigerin jälkeen oli teemana pyöriä East Villagen alueella, joka on aiemmilla reissuilla jäänyt ainakin tietoisesti kokematta vaikka nurkilla mm. Little Italyssa on tullut seikkailtua. Pääkohteena oli legendaarinen The Proletariat, joka on aiemmin jäänyt käymättä. Pieni, elämää nähnyt, pimeä ja kapea baari, jossa kuitenkaan asiakaskunta ei ollut mitään vuorenpeikkoja vaan paikallista hipsteriä ja valkokaulushemmoa. Hanavalikoima oli pieni, mutta tyrmäävän tasokas. Kun listan kaksi ensimmäistä olutta tulevat Hill Farmsteadilta ja Tired Handsiltä niin tietää että baarikin tietää mitä on tekemässä. Tänne pitää tulla uudestaan. Puolivahingossa samalla alueella tuli eteen Fools Gold -niminen ravintola, joka jälkikäteen kyllä löytyi myös Ratebeeriltä. Tämä oli isompi paikka, jossa oli myös ruokapuolta. Olutlistaakin riitti ja flighteja oli tarjolla. Mm. Equilibrium mc² jäi mieleen hyvänä. Equilibrium onkin näitä uusimpia New Yorkin hypepanimoita.

Viimeisenä päivänä lento lähti vasta illalla, joten oli hyvää aikaa jo perinteeksi muodostuneelle duolle Rattle N Ham ja The Ginger Man. Rattle N Hum aukeaa kätevästi jo kello 11 ja maistelulautaset auttavat 40 hanan haravoimisessa. Tällä kertaa valikoimakin oli varsin hyvä – paljon minulle uusia panimoita. Rahaa paloi “kiitettävästi”. The Ginger Man on myös vanha klassikko 100 hanan voimin. Valikoima on takavuosista uudistunut (lue: parantunut) voimakkaasti. “Ennen wanhaan” valikoimassa oli paljon tylsää main streamiä, nyt mukana vahva paikallinen ja vahva craft-painotus. Nyt vielä sattui olemaan hyvän nykiläisen Barrier Brewing Companyn “tap takeover” (noin 10 oluen voimin). The Ginger Manin miinus on puuttuva wifi.

Sellainen seikkailu tällä kertaa. Seuraavalla USA:n retkellä bongataan luultavasti taas uusia osavaltioita.

Brooklyn Sound – Brooklyn Brewery pre-party

Blogisti sai kutsun Brooklyn Breweryn brand ambassodorilta Amanda Talalta panimon sponsoroiman Brooklyn Sound -klubikeikkakiertueen Helsingin aloituskemuihin. Yleensä en kovin usein näitä arkipäivisin pääkaupungissa olevia oluttapahtumia pysty noteeraamaan, mutta nyt oli sopivasti mahdollisuutta ottaa vapaata. Tapahtumakin järjestettiin Yhdysvaltain suurlähetystössä, joka herätti mielenkiinnon.

Koska tapahtuma oli iltapäivällä, riittävän ajoissa maakunnasta lähtemällä ehti tekemään jonkinlaisen pubiryöminnän Helsingin keskustassa ja keventämään olutkauppa Pienin mahtavia hyllyjä. Neitsytvierailun suoritin uuteen Sori Taproomiin, joka sijaitsee strategisesti osuvasti Kaislan ja nykyisen Blackdoorin lokaation “välissä”. Ensivaikutelma oli positiivinen, lounasajan loppumetreillä sopivasti tilaa. Valoisa, skandinaavishenkinen sisustus, jossa kuitenkin sen verran väriäkin, että Mikkellerin baarien kylmyys on onnistuttu osin välttämään. Valikoimassa tietenkin Sorin oluita ja muutamia vierashanoja pääosin varsin tutuilta craft-panimoilta (Magic Rock, To Øl, Omnipollo jne). Palvelu oli ystävällistä ja parin desin annoskoko kätevä. Tänne tullee palattua ensi tiistaina, jolloin onkin sopivasti Amager- tap takeover menossa.

Viimeisenä etappina ennen suurlähetystöä oli Brewdog Helsinki. Siellä olikin paikalla jo Lahden voimakaksikko Tuopin ääressä Arto ja Bönthöö bönthöö Teemu. Koirabaarissa hiljaista, mitä nyt lattialla makasi kaksi koiraa. Omassa lasissa kävivät Sonnisaaren Mölski ja Mölyöljy. Siitäpä sitten Arton kanssa hiipsimme jalan Tehtaankadun kautta (Venäjän suurlähetystö bongattu!) pelipaikalle.

Bileissä paikalla oli muitankin seurapiiriblogisteja ja tietenkin the seurapiiriblogisti itse. Perinteistä mediaa emme tunnistaneet. Sen sijaan muutaman julkimo oli paikalla, ainakin Jussi Heikelä ja Paperi T (“Ja Mikkelereit läikky lattialle en ehtiny ees maistaa”) sekä kokki Akseli Herlevi, jonka kanssa juteltiinkin hetken. Akseli oli käynyt Miamissa J. Wakefieldin panimolla ja oli tykännyt kovasti. Pienen purtavan lisäksi tarjolla oli Brooklynin Lageria, Sorcher Ipaa, Sorachi Acea ja uutta Naranjitoa. Varsinaista ohjelmaa ei ollut. Mitä nyt joku suurlähetystön edustaja piti lyhyen puheenvuoron, samoin Amanda Tala. Hän kertoi mm. Brooklynin yhteistyöstä Sideways-festivaalien kanssa.

Suurlähetystöstä oli bussikuljetus Bar Looseen, joka toimi keikkapaikkana Brooklyn Soundille (Teemu Markkula, Jukka Nousiainen, Primitive Weapons (US) & Rotten Sound). Aikataulu ei nyt antanut myöden osallistua, joten siirryimme Arden kanssa Villi Wäinöön muutamalle Suomi-tikille. Sieltä sitten pikaisen Kitty’s-riilin jälkeen blogisti matkasi kotiin.

Suosituimmat hakutermit:

Vuoden 2017 olutfestivaaleja

CBC 2013: Todd Haug, Surly Brewing, MN


Tähän artikkeliin olen listannut vuoden 2017 tärkeimpiä olutfestareita meillä ja muualla. Mikäli löytyy täydennettävää, meilaa humalablogi ät gmail.com. Alkuvuodesta on jo vietetty mm. Lakeuden Panimojuhlia Seinäjoella, Real Ale Festareita Gallows Birdissä ja Portteripäiviä St. Urho’s Pubissa. Listalle on otettu lähinnä ns. craft beer -harrastajia kiinnostavia tapahtumia. Ulkomailta valikoiden, kotimaasta kattavammin.

Päivitetty 27.5.2017

24.–25.3. En Öl & Whiskymässa, Svenska Mässan, Göteborg, Ruotsi

7.–8.4. Helsinki Beer Festival – HBF 2017, Kaapelitehdas, Helsinki
22.–23.4. Zythos Bierfestival, Brabanthal, Leuven, Belgia

5.–6.5. Tallinn Craft Beer Weekend (TCBW), Kulttuurikatel, Tallinna, Viro
5.–6.5. Craft Beer Fest Wien, Marx Halle, Wien, Itävalta
11.–27.5. Český pivní festival, Praha, Tšekki
12.–13.5. Mikkeller Beer Celebration Copenhagen, Halmtorvet 11, Kööpenhamina, Tanska
18.–20.5. Ølfestival® København, Lokomotivværkstedet, Kööpenhamina, Tanska
24.–27.5. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Tampereen Keskustori

9.-11.6. Fermentazioni, Guido Reni District, Rooma, Italia
16.–17.6. OlutSatama, Jyväskylän satama
29.6.–1.7. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Lahden Satamatori
30.6.-1.7. Beer Camp Finland, Mathildedal

6.–8.7. Craft Beer Helsinki, Rautatientori, Helsinki
7.-8.7. Oluset, Iisalmi (Olvi)
20.–22.7. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Jyväskylän Sataman parkkipaikka
20.-22.7. Hito hyvä pienpanimojuhla, Satamatori, Lappeenranta
26.–29.7. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Helsingin Rautatientori

3.–5.8. Syystober, Rautatientori, Helsinki
4.–6.8. Internationales Berliner Bierfestival, Berliini, Saksa
4.-6.8. Kuninkaantien panimon olutfestivaali, Turku
4.-5.8. Hyvinkään Olutfestarit, Hyvinkää
8.–12.8. Great British Beer Festival, Olympia, London, Englanti
11.–12.8. Pienpanimo-olutjuhla 2017, Pub Winston, Pori
11.–12.8. Kymijoki Beer Festival, Kouvola
17.–19.8. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Turun Vanha Suurtori
18.–20.8. Tulli Beerfest, Tampere
18-19.8. Isojano, Lahti (Hartwall)
18.-20.8. Kahakka Olutfestivaali, Kokkola
25.-27.8. Brewskival 2017, Helsingborg, Ruotsi
31.8.–2.9. Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP), Oulun Kauppatori

1.-2.9. Ota Olut, Otaniemi, Espoo
1.-3.9. Belgian Beer Weekend, Brysseli, Belgia
8.–9.9. The Beavertown Extravaganza, Printworks London, Lontoo, UK
14.-16.9. Copenhagen Beer & Whisky Festival, Forum, Kööpenhamina, Tanska
28.–30.9. Stockholm Beer & Whisky Festival, Nackastrandsmässan, Nacka Strand, Tukholma, Ruotsi

5.–7.10. Stockholm Beer & Whisky Festival, Nackastrandsmässan, Nacka Strand, Tukholma, Ruotsi
5.–7.10. Great American Beer Festival, Colorado Convention Center, Denver, Colorado, USA
27.–29.10. OlutExpo, Kaapelitehdas, Helsinki
27.–28.10. Söderbärke Mikro ÖlFestival SMÖF, Söderbärke, Ruotsi

Suosituimmat hakutermit:

Pori – Suomen Portland?


Pori on historiallinen panimokaupunki, jossa on olutta pantu yhtäjäksoisesti ainakin vuodesta 1853, jolloin Bäckmanin Olutpanimo Oy aloitti toimintansa. Samoilla sijoilla sijaitsi myöhemmin Porin Oluttehdas Oy, jonka Oy Sinebrychoff Ab osti vuonna 1972. Oluttehtaan panimomestarina toimi vuosina 1966-1987 Georg “Jori” Orlov. Jorin voi edelleen tavata silloin tällöin juttusilla oluen keran Porin keskustan parhaissa olutravintoloissa. Porin oluttehdas suljettiin lopullisesti vuonna 2009, mutta Sinebrychoff perusti tontille vanhaan sähkölaitokseen 2008 panimoravintola Karhupanimon. Karhupanimon keittolaitteisto hankittiin turkulaisesta panimoravintola Hermanista. Karhupanimo aloitti ravintolatoimintansa Sedu Koskisen Schönes Fräuleinina, mutta ehti olla myös Pub Karhupanimo ja Colorado Mts. Bar & Grill ennen sulkeutumistaan 2012. Sen jälkeen Mika Heikkinen (nyk. Tuhkanen) hankki panimolaitteiston ja ravintolan liiketoiminnan yritykselleen ja pyöritti toimintaa nimellä Ravintola Panimo kesään 2014. Sen jälkeen hän siirsi tuotantolaitteiston Herralahteen.

Historian jälkeen nykyhetkeen: tämän kevään jälkeen Porissa toimii peräti viisi panimoyksikköä, kun Moose On The Loose saa tuotantonsa käyntiin. Se on aika hyvä määrä 85000 asukkaan kaupungille. Esimerkiksi Tampereella pitäisi samalla asukassuhteella toimia yli 13 panimoa. Helsingissä toimii tällä hetkellä yhdeksän panimoa (tuoreimpana Ohrana Panimo & Krouvi). Näin ollen kun länsirannikolla kaupunki sijaitsee niin sitä voidaan hyvinkin kutsua Suomen Portlandiksi. Toisin kuin vihreän hipsteri Portland, Pori on kuitenkin enemminkin rouhea rakennemuutoksen kourissa viime vuosikymmeninä kamppaillut entinen teollisuuskaupunki, joten siinä mielessä parempi verrokki voisi olla joku englantilainen paikkakunta kuten Newcastle.

Seuraavassa tämän hetkinen Porin “panimokartta”:

Panimoravintola Beer Hunter’s

Maineikas Beer Hunter’s toimii nykyään kahdessa paikassa. Vuonna 1998 perustetussa panimoravintolassa Porin torin laidalla toimii edelleen Beer Hunter’sin vanha panimoyksikkö sekä tislaamo. Nykyisin pääosin ravintolapäällikkö Ville Hakala panee täällä keskustassa pieneriä, joista useimmat tulevat myyntiin vain oman ravintolan hanoihin. Vuodesta 2014 on toiminut Herralahden yksikkö, jonne siirrettiin Ravintola Panimon laitteisto. Kapasiteettia on lisätty sen jälkeen. Herralahden panimossa työskentelee Mika Tuhkasen lisäksi Erik Ekholm ja Mikan poika Eemeli. Beer Huntersin oluita jakelee Diamond Beverages Oy ja Alkon valikoimassa on useita Mufloni-tuotteita.

Ruosniemen Panimo

Ruosniemen kaupunginosassa muutamia kilometrejä keskustan ulkopuolella sijaitseva Ruosniemen Panimo aloitti vuonna 2012. Humalablogisti muistaa kuitenkin maistaneensa näiden kavereiden testierää edellisenä vuonna, jolloin yritys perustettiin. Panimo sijaitsee vanhassa navetassa ja oluiden suosion myötä tilat alkavat käydä ahtaaksi. Ruosniemi on saanut oluensa varsin näkyvästi markkinoille, Mufloni-oluiden tapaan niitä myydään mm. kaikissa Suomen Lidleissä. Navettapanimon tuotannosta vastaavat pääosin Juho-Matti Karpale ja Jussi Louhi. En tiedä aivan tarkkaa tilannetta, mutta arvelen Beer Huntersin ja Ruosniemen vuosituotannon olevan varsin lähellä toisiaan.

Rocking Bear Brewers

Rocking Bear Brewers syntyi kun Kasper Toroska ja Petri Koskinen kävivät Mustialan pienpanimokurssin ja päättivät hankkia laitteiston omien oluiden valmistamiseen. Tarjolla oli sen verran isot vehkeet, että pojat perustivat sitten samalla kaupallisen panimon, johon mukaan tuli kolme muutakin osakasta. Alkuvaiheen rahoitusta hankittiin myös joukkorahoituksella. Panimo sijaitsee tällä hetkellä Honkaluodon kaupunginosassa ja ensimmäiset oluet saatiin juhannukseksi 2016. Oluet on nimetty Porin kaupunginosien mukaan. Toistaiseksi panimo ei vielä työllistä ketään kokopäiväisesti. Toimitusjohtaja Toroska tunnetaan Pub Winstonin ravintolapäällikkönä ja Pub Winstonin pienpanimo-olutjuhlan primus moottorina.

Moose On The Loose Brewing Company

Porin viides panimoyksikkö tulee olemaan Moose On The Loose Brewing Company. Sen tuotantovälineet ovat kovaa vauhtia valmistumassa ja ensimmäisiä oluita odotellaan vielä kevään 2017 aikana. Moose On The Loosen taustalla vaikuttaa Ladamatkaaja-blogistaan tunnettu Kalle Hirvikoski. Panimo työllistää Kallen lisäksi Minna-vaimon. Ladamatkaajalla on kotioluttausta.

Uuden alkoholilain myötä jäämme odottamaan matkailullisia BrewPori-paketteja: kiertoajeluja kaupunkijunalla panimolta toiselle, joilla opastettujen panimokierrosten maisteluineen lisäksi on tarjolla panimoiden oluita näppärässä BrewPori-sixpackissä tai fourpackissä … brändättyine laseineen.

Lauantainen pubiryömintä Helsingissä

Kitty’s ja ryöminnan alku


Eräänä tammikuisena lauantaina päätin pitkästä aikaa matkustaa maakunnasta isolle kirkolle Helsinkiin tarkastelemaan maamme pääkaupungin olutravintoloiden nykyistä iskukykyä. Vaikka muutama hajareissu (HBF, SOPP) tulikin viime vuonna tehtyä niin hetki on jo vierähtänyt siitä kun Humalablogisti suoritti pelkästään pubeiluun keskittyneen kierroksen Helsingissä. Tässä lyhyet askelmerkit päivän tapahtumista:

Junan saavuttua Forumissa ruokailun jälkeen oli aika aloittaa suunnistamalla Kaivopihan Kitty’siin. Vaikka on ketjuravintola niin Kitty’s tarjoaa yllättävän hyvää tunnelmaa ja tiukkaa olutvalikoimaa riileineen. On usein aloituspaikkana kun aukeaa pe ja la jo kello 11, muutoinkin puoleltapäivin. Kittyssä oli asiakkaana korjaussarjan etsijöitä ja minä, joka sain löytämäni eli Oluthuoneille tehdyn kuukauden oluen, porilaisen Ruosniemen Salted Caramelin. Ruosniemen talonmaku on vahvoissa imperial stouteissa nyt kohdallaan, niin tässäkin. Muitakin tikkejä oli hanoissa, tarkoitus oli keskittyä erityisesti kotimaisiin tuotteisiin ja muutamaan per ravintola. Rousalin Saltwater IPA:a ei voinut ohittaa. No, ei se suolavedeltä maistunut.

Suunta kohti Kampin keskusta. Tiedot kertoivat, että Bruuveri oli aloittanut post-Sysiläajan panemisen suhteen. Nyt löytyikin ihan uusi tuote Cheeky Pils, jota ei edes Untappd noteerannut. Humalaprofiilissa leijui monsier Sysilän haamu. Baarimikko kertoi, että oluita panisi “Valtteri-niminen hahmo” Saimaan Juomatehtaalta. Veljessarjan uusin eli Makun Aapo oli myös raanassa. Valitettavasti tuotteena yksi panimonsa heikoimpia, ehkäpä ei kegikään täydessä iskussa. Saimaan tuotteet jätin nyt toiselle kertaa ja jatkoin matkaa.

Ohitin Black Doorin, tutkin tulevan Sori Taproomin paikkaa (remonttia siellä teki nytkin joku) ja astuin Kaislaan. Kaisla-visiitin tarkoitus oli maistaa toinen porilainen puutelistalta eli Beer Hunter’sin Kaislalle tehty Musta Mango. Aika tyypillinen Hunu-impy, mangoa en nyt suuhuni juuri löytänyt.

Seuraavaksi suuntana oli Ruoholahdessa kello 13 avaava One Pint Pub, johon saapuessani olikin paikalla jo Ratebeer-nick VastActiv, jonka kanssa oli tarkoitus jatkaa yhdessä tikkiryömintää. OPP:ssä en ole käynyt iäisyyksiin, käynti oli ensimmäinen sitten Korhosen jälkeisen ajan! Tarina kuitenkin kertoi kummia kovasta olutvalikoimasta ja Olutopas.infokin valitsi paikan vuoden olutravintolaksi 2016. Useamman vuoden poissaolon jälkeenkin aika oli kuitenkin pysähtynyt Pintissä: samoja pöytiä ja tuoleja, tutusti nurkat täynnä kegejä ja miesten vessaa ei edelleenkään ollut tarkoitettu lukittavaksi. Uutena oli tullut pari isoa olutkaappia lisää ja ne olivatkin täynnä erilaista omatuontiherkkua mm. Belgiasta ja Virosta. Hanasta ensin virolaisen Tankerin Jätkäsaari Session IPA, joka on pantu OPP:lle ja uudelle Clarion-hotellille. Hedelmäistä tavaraa. Moor APA oli tylsähkö APA, jolla hyvät pisteet Ratebeerillä. Donut Islandin Dieter oli hedelmäberlinerweissea, joka ei saa punttejani väpisemään. Tuju Saison oli pakko ottaa pullosta, koska kyseessä oli ensikosketus tähän lappeenrantalaispanimoon. Oli kovin hiivaisen sekava. Ehkä muutama kuukausi kaapissa ei ollut tehnyt oluelle mitään hyvää. VastActivin lisäksi paikalla oli mm. seurapiiriblogisti Arde ja olutmetsästäjä Markku “olutriippuvainen” Kaario ja muitakin skenen hahmoja.

Seuraavaksi suuntasimme VastActiv-Jannen kanssa kohti maanlaista, mutta matkalla Ruoholahden aseman kulmilla tsekkasimme ketjuravintola Amsterdamin. Yllättäen täälläkin tarjonta on parantunut takavuosista. Raanasta löytyi Olutpajan APA 4, joka oli aika vaimeassa iskussa sekä hollantilainen Jopen Hop Zij Met Ons, joka myös maistui hiukan vanhalta eikä ollut ihan RB-pisteidensä veroinen. Täytynee kuitenkin jatkossakin kurkata Amsterdaminkin tarjonta jos huudeilla liikkuu.

Sitten suuntasimme itään Olutravintola Pikkulintuun. Kavereiden kesken “Tivu” on jäänyt viime vuosina jonkin verran keskustan paikkojen jalkoihin eikä tarvetta Puotilan visiitille ole juuri ollut. Nyt Pikkulintu on tehnyt kovaa comebackiä uusine hanoineen, joiden tilannetta vieläpä päivitetään varsin kiitettävästi nettiin. Erityspanostus näyttää olevan kotimaisiin pienpanimoihin ja muihin Juomatalo Pikkulinnun tuotteisiin. Kivasti tarjolla oli myös “flightia” eli virtuaalista maistelulautasta, desin(?) annoksia oluista kokonaisedulliseen hintaan. Olutpajan Nykyaika oli panimolle ominaisen puhdas, joskin hiukan tylsä vehnäale. Radbrewin Trinity Centurion Edition oli panimon heikoimpia pale aleja, liekö kegi jo parhaat päivänsä nähnyt. Tuoreuden puutteesta kärsi myös Alechemy Bad Day At The Office, joka muuten oli ok golden ale. Vallilan panimoa olen pitkään metsästänyt ja nyt sain vihdoin panimotikin: noh, Vallila Amber maistui “kotiolutmaiselta”.

Paluu keskustaan. Käväisin Pien-olutkaupassa, jonka kahvaa kävin nykimässä jo päivällä hiukan ennen yhtä, jolloin ovessa oli lappu “lounastauolla, palaan 13:20”. Hmm … paikka on auki ma-la 11-20. Pien on todella pien, mutta ison kassillisen kotimaisia pienpanimoharvinaisuuksia sain sieltä haalittua mukaan.

Ei niin kovin kaukana Pienistä, Keskuskadulla sijaitsi Take Inpop up ravintola. Ideana on paikka, jossa ei ole keittiötä: Woltin ruokalähetit hakevat tilaukset mukana olevista helsinkiläisistä fine dining -ravintoloista. Ne voi nauttia paikalla tai ottaa mukaan. Syy miksi me siellä olimme oli, että tarjolla oli tulevan helsinkiläisen brewpubin Ohranan tuotteiden debyyttiesiintyminen. Ohrana Saison oli enemmän saksalaiseen vehnään kallellaan ja Pale Ale oli aika simppelin kotiolutmainen. Ei kuitenkaan toivoton aloitus. Itse ravintola tuntui oudolta jo ajatuksena. Takana sponsorina on American Express, joten tuskin sillä liiketaloudellista voittoa haetaankaan.

Siirrymme Jannen kanssa tien toiselle puolelle Stone’siin. OK ruokapaikka, mutta tällä kertaa tähtäimessä vain olut ja erityisesti Nokian Keisari One-Off Tangerine Dream. Nokian tuotteeksi ihan ok: hyvin maltainen ja makea tuote, tyyliksi sanoisin amber ale. Toinen tikki eli Sorin Dog Sled Fuel ei antanut kovin tuoretta vaikutelmaa. Täytyy kokeilla joskus uudelleen. Stonesista siirtyminen Erottajalle Bier-Bieriin, jossa sopivasti virolaisen Kolkin panimon tap takeover. Viisi olutta lasiin, joista kevyt IPA Kolk Väike Wiik erottui tuoreen raikkaana, samoin porter Sügaviik oli maistuva. Paikalla oli myös tuttuja: olutkirjailija-Aniko siippansa “Munkkitsaari” Oksasen kera. Bier-Bier on tunnelmallinen, mutta layoutiltaan varsin hankala olutbaari. Myös Mathildedalin Vimma tuli maistettua – vimmaisan marjainen viinapommi.

Bier-Bieristä matkasimme Leijuvaan Lahnaan, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt. Nykymuodossaan se avattiin reilu kolme vuotta sitten belgiteemalla (vastoin valtavirtaa kun ympärillä fokus oli Suomessa, USA:ssa ja Skandinaviassa). Mitä ilmeisimmin Delifox huomasi, että Belgia ei kuitenkaan ole se juttu ja nyttemmin ravintolassa näytti olevan varsin laajalla skaalalla valikoimaa. Paikka oli myös lähes täysi, mutta pääsimme istumapaikoille Jannen vilkutettua silmää eräälle maturelle, joka paljastui baarimikon äidiksi. Hanassa oli hienon ruotsalaispanimon Beerbliotekin berliner weisse “Nah… I just had some icecream”. Mansikkamehut eivät kuulu suosikkeihini. Toisena valintana Stadin Cornucopia, joka oli kohtalaisen pätevä APA.

Sanoin hyvästit seuralleni ja syöksyin vielä Villiin Wäinöön ennen kotiinlähtöä. Useampikin maistamaton kotimainen olisi raanoista löytynyt. Valitsin nyt sitten niistä oletettavasti harvinaisimman eli Suomenlinnan Panimon ja Borgin collabraation Resistance Is Futile. Kevyen mausteinen saison ei illan viimeisenä herättänyt kovin isoja tunteita. Siitäpä sitten kohti kotia ja uusia seikkailuja. Täytynee lähiaikoina tehdä pitkästä aikaa myös Tampere Putsch.

Suosituimmat hakutermit:

Olutmatkailua Ranskassa ja Englannissa

Humalablogistin reilu pariviikkoinen kesälomareissu sijoittui tällä kertaa Ranskaan ja sieltä lautalla Englantiin. Tässä artikkelissa käyn kursoorisesti muutamia matkan varrelle sattuneita paikkoja.

Pariisi

Matka alkoi Pariisista. Edellisestä (ja ainoasta) kerrasta oli kulunut jo vuosia, mutta silloin tuli käytyä ne tavallisimmat nähtävyydet läpi (Eiffel, Louvre, Riemukaari, Notre Dame jne) läpi, joten nyt pystyi keskittymään muihin … kuten uusiin olutpaikkoihin. Ranska ja Pariiisi ei koskaan ole ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen olutbongauskohde, mutta 2010-luvulla sielläkin on kehitystä tapahtunut.

Lähellä kuuluisaa Père Lachaisen hautausmaata sijaitsee kaksi Pariisin parhaisiin kuuluvaa olutkohdetta. Ensin suuntasin Les Trois 8 -baarin, joka sijaitsi hieman epämääräisellä sivukadulla lähellä Ménilmontantin metroasemaa. Viihtyisän pienen paikan asiakkaat tuntuivat kaikki tuntevan toisensa. Mukana menossa olivat niin vaarit, lapset kuin koiratkin. Baarissa oli kahdeksan hanaa, joista seitsemän oli olutmetsästäjän himoitsemia ranskalaisia pienpanimo-oluita ja se viimeinen lontoolaisen Kernelin tuote. Vain reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä oli La Fine Mousse -olutravintola, jolla on myös vieressä samanniminen ruokaravintola. La Fine Moussessa oli modernin craft beer -baarin tuntua (a la Brewdog tai Mikkeller) ja parikymmentä hanaa käytössä. Paikalle tullessa baarimikoilla oli juuri menossa kotioluen keittosessio baaritiskillä! Hanavalikoima oli mielenkiintoisen kansainvälinen, mutta ranskalaisille oluille Les Trois 8 oli parempi paikka. Nyt hanoissa oli paljon tanskalaisen Ghost-panimon tuotteita, oletettavasti jonkinlainen tap takeover oli ollut juuri. Mukava paikka tämäkin.

Les Trois 8, Pariisi

Les Trois 8, Pariisi

Parissa brewpubissakin tuli poikettua. Paname Brewing Company sijaitsee 19. kaupunginosassa kauniilla paikalla kanavan rannalla. Osoite 41 bis Quai de la Loire saattaa olla hämäävä, ainakin kanavan varren talojen numerointi ei indikoinut aivan sitä paikkaa, josta panimo löytyi. Paikka on melko iso, moderni ja myös suosittu ravintola. Sinne on kuitenkin helppo piipahtaa pelkälle oluelle tiskiltä tilaten eli kyseessä ei ole mikään ns. pöytäliinapaikka. Paikan omissa oluissa ei ollut kehumista, sattumalta hanassa olleet lontoolaisen Mondo-panimon oluet olivat paljon parempia. Ruosniemen Panimon T-paitani kiinnosti myös erästä kaveria, joka halusi siitä kuvan. Keskustelimme hetken panimon kapasiteetista yms. (miljoona litraa vuodessa). Toinen panimoravintola, jossa vierailin oli O’Neil. Hieman brittipubia muistuttava paikka tarjosi ruokaa ja viittä omaa olutta. Oluet olivat varsin kehnoja, ruoka parempaa. Pieni panimolaitteisto oli aivan sisääntulon vieressä.

Varsinaisissa olutkaupoissa en käynyt, mutta sattumalta lähellä hotelliani osuin arabiomisteiseen lähikauppaan, joka mainosti “bieres du monde”. Siellä olikin varsin mukava valikoima (=satoja) oluita ympäri maailman mukaan lukien minulle riittävä määrä uusia ranskalaisia pienpanimo-oluita. Osoite ei valitettavasti jäänyt mieleen, mutta Pont Cardinetin juna-aseman ja Wagramin metroaseman välimaastossa oltiin.

Paname Breweryn panija

Paname Breweryn panija

Normandia

Normandiaa kiersimme lähinnä turistina vuokra-autolla ja varsinainen olutmatkailu jäi vähiin. Idyllisissä pikkukylissä olisi kyllä riittänyt siideripaikkoja, mutta kun en itse ole kummemmin siiderien ystävä, käynnit jäivät väliin. Turistimielessä kohokohtia olivat Omaha Beach ja St. Mont Michelin luostarisaari. Tukikohtina Normandiassa toimivat Rouen (paikka jossa Orleansin neitsyt poltettiin) ja Caen.

Rouenin mielyttävässä vanhassa kaupungissa on kaksi olutpaikkaa: vanha tuttu ketju Delirium Cafe ja toinenkin ketju Les Berthom. Delirium Café Rouenissa on hyvä valikoima belgejä – hanoissa ei mitään ihmeempiä, mutta kohtuullinen craft-valikoima. Myös muita kuin belgejä näkyi kaapeissa, mutta ranskalaiset loistivat poissaolollaan. Les Berthom löytyi keskustasta sattumalta ja vaikutti olevan nuorison suosima baari. Porukkaa oli paljon vaikka kävin paikalla maanantaina alkuillasta. Moderni paikka, jossa hämmästyin kun hanoissa oli kolme Põhjalan olutta! Muutamia ranskalaisia mikrojakin löytyi pullotavarana. Aivan keskustassa oli myös joku pullokauppa, jossa oli jonkin verran paikallista olutvalikoimaa. Tullee vastaan jos pyörii keskustan nähtävyyksiä tutkimassa.

Caen on isohko kaupunki, mutta siellä on vain yksi järkevä olutbaari: La Trappist. Kuten nimikin sanoo, belgioluisiin keskittynyt paikka. Niiden valikoima onkin hyvä: satoja erilaisia tuotteita. Itsellenikin löytyi maisteltavaa vaikka nämä klassiset perusbelgit (lue: ensimmäiset tuhat erilaista) tuli pääosin “tikattua” jo vuosia sitten. Caenin kyljessä Mondevillen kaupungissa on sitten myös panimoravintola – tosin se on lonkeronsa moneen kaupunkiin levittänyt Les 3 Brasseurs. Se sijaitsi alueella, joka oli täynnä erilaisia ravintoloja ja pikaruokapaikkoja. Les 3 Brasseursin oluet olivat tylsiä, mutta ruoka oli ihan hyvää. Caenista matkasimme sitten Ouistrehamin kylän terminaalin kautta kanaalin yli Portsmouthiin, Englantiin.

Les 3 Brasseurs, Caen

Les 3 Brasseurs, Caen

Etelä-Englanti

Portsmouthin vanha telakkakaupunki on nykyisin myös melko viriili opiskelijakaupunki. Tämä näkyy erilaisten baarien kohtalaisen suurena määränä. Vilkkain alue tuntuu olevan Southsean kaupunginosa, jossa sijaitsi mm. moderni hipsterihtävä Meat & Barrel. Hulppeat 18 hanaa, joista puolisen tusinaa käsipumppuja. Tarjolla oli mm. mielenkiintoisia UK-mikroja. Aivan hotellimme lähellä oli panimoravintola Brewhouse & Kitchen, jolla on filiaaleja muissakin kaupungeissa, mutta tämä on ketjun alkuperäinen pubi. Viisi omaa olutta löytyi raanasta ja sen lisäksi joukko muitakin. Omat oluet eivät olleet kovin kiinnostavia, mutta paikka on ihan viihtyisä. Kivenheiton päässä on avara JDW-ketjun Isambard Kingdom Brunel, jossa on hyvä tikkailla riilejä kello 9 aamulta samalla kun syö englantilaista aamiaista. JDW:n hinnat ovat yleensä halvimmasta päästä, joten yhdeksältä paikalle tupsahtaa myös muita “alan miehiä” (eivät tehneet muistiinpanoja).

Meat & Barrel

Meat & Barrel

Kun kerran oltiin Portsmouthissa niin pitihän sitä päästä myös Isle Of Wightille käymään. Ilmatyynyhovercraftilla matka sujuisi käden käänteessä, mutta ei se tavallisellakaan aluksella pitkä ollut. Juutuimme Ryden kaupunkia ihmettelemään emmekä matkanneet saarta sen kummemin. Hiljaisesta lähiöstä löytyi Simeon Arms -niminen leppoisa pubi. Tarjoilijatyttö on amerikkalainen ja hänellä oli suomalaisia tuttuja. Matkalla sinne kiinnitin huomiota erään rempassa olleen ravintolan ikkunaan: siinä oli mainos Ryden ensimmäisistä real ale & cider -festareista. Tänään! Sinnepä matka sitten suuntautui. Itse tapahtuma oli kaupungin keskustassa pienellä aukiolla ja tarjosi gravity caskeista muutamia paikallisia oluita sekä grillattua lihaa. Keskipäivällä ei lisäkseni vielä kovin montaa janoista ollut paikalla. Ei ehkä varsinaiset “festarit”, mutta hyvä tilaisuus saada kerralla useampi wightilainen riili. Paikallisesta pullokaupasta niitä löytyi myös useampaa sorttia.

Yksi päivän retki tuli tehtyä Southamptoniin junalla vaikka Lonely Planet valisti: “kaupungissa ei ole mitään nähtävää”. No eipä siellä oikeastaan ollutkaan. Pari asiallista pubia kuitenkin vaikkei S’tonia voi minään olutmekkana pitää. Yhden huoneen Guide Dog tarjosi kymmenkunta riiliä ja oli muutenkin oikein asiallisen mukava paikka.

The Guide Dog

The Guide Dog

Seuraavaksi matka jatkui suomalaisille kielikursseistaan tuttuun Brightoniin. Brighton on viriili opiskelijakaupunki ja lomakohteenakin riittävän mielenkiintoinen useamman yön stoppiin. Olutkohteena Brighton lienee etelärannikon mielenkiintoisin. Se on yhdistelmä vanhoja klassikoita (Dark Starin alkuperäinen panimoravintola Northern Star) ja moderneja olutravintoloita kuten CBC ja Brewdog-ketjun paikat. Vanhassa Prince Albertissa pitää käydä, koska sen seinässä on Banksyn graffiitti “Suutelevat poliisit” (tosin enää replika, alkuperäinen myytiin jenkkeihin). North Laine on paikallinen brewpub, jossa mukava määrä omia oluita. Hand In Hand on aiemmin ollut panimoravintola, nyt “vain” äärimmäisen viihtyisä pubi Brightonin Kemptownissa. Brightoniin voisi joskus olutmielessä palata uudelleenkin.

Tankkeja, Laine's

Tankkeja, Laine’s

Ennen siirtymistä Lontooseen teimme pikavisiitin Canterburyyn (yksi yö). Canterburyssa olen joskus käynyt olutfestareilla (juttuakin saattaa löytyä blogista), mutta vanhassa kaupungissa en. Se on varsin mielenkiintoinen kuuluisine katedraaleineen. Sen sijaan olutkaupunkina Canterbury ei ole kummoinen. Siellä kannattaa käydä Foundryn brewpubissa, jossa on laaja valikoima Canterbury Brewersin oluita ja varsin hyvä ruoka.

Lontoo

Lontoossa on nykyään olutmielessä mukava käydä. Vielä 10 vuotta sitten kaupunki tarjosi kyllä komeita perinteisiä brittipubeja, mutta kokoonsa nähden se oli vaatimaton kaupunki uusien oluiden bongarille. Nyt tilanne on toinen ja Lontoosta on tullut tällä vuosikymmenellä luultavasti Euroopan mielenkiintoisin olutkaupunki. Uusia baareja ja panimoita avataan harva se viikko. Valikoimaa riittää ja iso osa vanhoistakin paikoista on pitänyt pintansa. Humalablogi on käsitellyt Lontoota ennenkin: 2011 ja 2009. Kaupungissa olen viimeisen 10 vuoden aikana käynyt kuitenkin noidenkin lisäksi muutaman kerran.

Pari vuotta sitten suoritin ensimmäistä kertaa “Bermondseyn olutmailin”. Siitä piti tehdä blogauskin, mutta se jäi kiireiden takia piirustuslaudalle. Nyt suoritin olutmailin “väärään suuntaan” aloittaen Fourpurelta ja päättäen Southwarkin panimolle. Joku on näköjään tehnyt kohteista Googleen kartankin. Viime kesänä uusina juttuina aiempaan oli UBREW, joka tarjoaa kotipanijoille fasiliteetit oluenpanoon. Lisäksi paikalla on lauantaisin auki oleva baari, joka myy muutamasta hanasta erilaisia vierailevia oluita (ei siis omia keitoksia). Alueen kuuluisin panimo Kernel ei toimi nykyään enää baarina, mutta on auki lauantaisin myyden pulloja ulos. The Bottle Shop taasen on pullokauppa, jossa on myös baari. Suoritin mailin yksikseni niin, että nautin joka paikassa yhden oluen. Se teki suorituksesta riittävän “iisin”.

Lontoossa oli pari klassikkopaikkaa, joissa vuosien varrella ei ole tullut käytyä niin nyt päätin paikata tilanteen. Euston Tap on pikkuruinen “kaariholvien” alla oleva mielenkiintoisesta olutvalikoimastaan tunnettu paikka lähellä Eustonin asemaa. Erikoinen pubi, joka kannattaa tsekata. Uutiset kertovat, että baari on laajentunut lähistölle ilmeisesti pömpeliin joka tunnettiin aiemmin Cider Tapina. Southampton Armsissa oli vanhan kunnon pubin tunnelmaa ja loistava olutvalikoima. Porukkaa oli mukavasti, mutta takapihan patiolla oli kiva särpiä tuoppiaan. Myös Eustonissa sijaitseva Bree Louise oli aikoinaan kaikilla top-listoilla mitä kunnon olutpaikkoihin tuli. Nyt se oli hiukan nuhruinen, palvelutasoltaan ketjupaikantuntuinen vanha pubi, jossa oli huomattava määrä gravity cask -oluita tarjolla. Bree Louisista ei tullut mitenkään suosikkia minulle. Nämä kolme olivat siis vanhoja klassikkopaikkoja. Uusia tulee koko ajan. Esimerkiksi tässä TimeOutin artikkelissa on useampi, jotka täytynee tarkistaa ensi kerralla.

Yksi Lontoon vierailun pääkohteista oli sattumalta samaan aikaan ollut Ealing Beer Festival. Jo perinteinen ensi kesänä 27. kertaa järjestettävä real ale -festari pidetään kivassa puistossa läntisessa Lontoossa, Ealingissä. Ealing Commonin ja South Ealingin metroasemilta on pieni reippailu pelipaikalle. Tämän kesän tarjontaan pääsee vielä tutustumaan festareiden kotisivuilla. Kiva oli, että nykyään saa myös kolmasosapintin annoksia niin pääsin tutustumaan mahdollisimman moneen itselleni uuteen panimoon. Festarikansasta suurin osa oli vanhempaa herrasmiestä, hipstereitä ja metsuripartoja ei näissä kemuissa juurikaan näkynyt. Alan puritaaneille tuntui tärkeää olevan mm. että riili on kirkasta – osassa luki caskin yhteydessä “naturally cloudy” = ei ole pilalla!

Yhdessä uudessa panimossakin tuli Lontoossa käytyä. Whitechapelissa Devonshire Squarella on Pittcue-niminen ravintola, joka toimii Alphabeta Breweryn panimoravintolana. Tienoo näytti varsin uudelta liikekeskukselta. Eksyin paikalle puolivahingossa kun etsin olisiko lähistöllä panimoravintoloita. Pittcue oli hiukan “upscale”-ruokapaikka, jossa kuitenkin oluita olisi varmaan pystynyt baaritiskiltäkin tilailemaan. Mitään kovin ihmeellistä kamaa ei tarjolla ollut, joten käyntisuositus vain jos satut Whitechapelin nurkilla hengailemaan muutenkin.

Siinä oli pääpiirteissään viime kesän olutreissu. Blogausta aloin kirjoittamaan lokakuussa ja sain sen valmiiksi vuoden 2016 viime metreillä, jolloin ihan kaikki asiat eivät enää olleet tuoreessa muistissa. Seuraavakin reissu on jo tiedossa – helmikuussa suuntana jälleen Pohjois-Amerikka. Siitä kuulunee lisää sitten ainakin Facebookin puolella.

Foundry, Canterbury

Foundry, Canterbury