Wicked Weed Funkatorium
Athens jäi yhden yön visiitiksi. Nyt suunta oli kohti pohjoista ja koillista. Maisemat muuttuivat mielenkiintoisiksi. Appalakkien vuoristo alkoi hallita maisemaa ja tie kulki kansallispuistoalueiden läpi. Aamupäivän aikana saavutimme Pohjois-Carolinan osavaltion. Pian osavaltioon saavuttaessa tien laidassa näkyi Lazy Hiker -panimon mainoskyltti. Hyvä syy piipahtaa Franklinin pikkukaupungissa. Kaupungissa on alle 4000 asukasta, mutta se ei estä heitä kutsumasta paikkakuntaa “Maailman jalokivien pääkaupungiksi”. Wikipedia listaa kuuluisien paikkakuntalaisten joukkoon mm. “Angelin putousten löytäjän isän”. Lazy Hiker löytyi läheltä keskustaa, mutta se oli vielä kiinni! Ikkunan takana kuikuilessa wc-siivouspuuhissa ollut tyttö tuli kuitenkin avaamaan oven ja kertomaan paikan avaavan vasta tunnin kuluttua. Hän kuitenkin jatkoi – “no, voitte kuitenkin ostaa olutta mukaan jos teillä on luottokortti!”. Hiukan Lazy Bikeria kyytiin ja eteenpäin …
Ruokatauko päätettiin pitää Waynesvillen kaupungissa. Erittäin idyllisessä kaupunkikeskustassa oli myös kolme panimoravintolaa: paljastui, että yksi niistä oli tiistaina kiinni, toinen aukesi vasta iltapäivällä ja kolmas oli ilmeisesti remontissa. Koin siis Arden kohtalon. Kävimme kuitenkin Bojumin panimon vieressä syömässä Fire Fly -ravintolassa, jonka hanoista löytyi paikallisen panimon olut. Nyt oli ratkaistavana vielä koukatako etelään Oskar Bluesin Brevardin panimolle vai lähemmäs Ashevilleä Sierra Nevadan NC-filiaaliin. Päädyimme jälkimmäiseen. Sierra Nevadan “matkailukeskus” löytyi maaseudun rauhasta reilu parikymmentä kilometriä Ashevillen keskustasta etelään. Hulppean paikan sisääntulo tapahtui metallisten humalakäpyveistosten reunustamaa metsätietä antaen vaikutelman enemminkin äveriäiden herrojen golfklubille saapumisesta kuin modernista panimosta. Itse paikka oli todellinen “Disneyland”. Isoja olivat niin tuotantotilat, panimon kauppa kuin ravintola-taproomkin. Sierra Nevada NC tuottaa osittain samoja oluita kuin Kalifornian pääpaikka, mutta myös omia spesiaalieriä, joita oli mahdollista testata baarin “lärvilautasten” muodossa. Palvelu oli hyvää ja tarinoiden mukaan myös ruoka. Ainakin testattu juustokakku oli. Myös oluet olivat hienossa iskussa. Kun olet käynyt riittävän monessa teollisuushallin nurkassa niin tämä edustaa sitä toista ääripäätä.
Ashevillessä tsekattiin sisään hotelliin – samaan missä Arde viime vuonna. Tällä kertaa ei sattumalta kuten Portlandissa aikoinaan vaan vinkattuna. Lokaatio keskustan kyljessä kävelyetäisyydellä oli mainio. Asheville oli yksi retken suunnittelun keskipisteistä. Tarunhohtoisen maineen craft beer -maailmassa kaupunki on saanut lukuisista panimoistaan. Suunnilleen asukasluvultaan Porin kokoisessa (ja pinta-alaltaan pienemmässä) kaupungissa on tätä nykyä lähes 30 panimoa. Näistä vieläpä lähes puolet käytännössä kävelyetäisyydellä. Tusina panimoista sijaitsee keskustassa suunnilleen 1 kilometri kertaa 400 metriä -kokoisen suorakaiteen sisällä. Ashevillen seutu itsessään ei sisällä mitään kovin pakollisia nähtävyyksiä. Seutukunnan turistimagneetti on hulppea Vanderbiltin rahasuvun Biltmore Estate. Mahdolliset turistilaumat ja 65 taalan sisäänpääsy ei saanut meitä lähtemään paikalle.
Aloitimme tiistai-iltana Lexington Avenue Brewerysta. Hiukan niukasti valaistu panimopubin ja ravintolan yhdistelmä, jossa oluiden lisäksi mm. cocktaileja. Lexington tarjosi ennaltamäärätyn flightin. Oluet olivat Ashevillen alakvartaalia. Seuraavaksi One Worldiin, jossa pieni kyltti kadulla ohjasi pienelle kujalle. Kujalta löytyneen oven avaaminen johti portaat alas hämärään baariin. Paikka vaikutti sellaiselta, jossa voisi törmätä happopäihin tai motoristeihin. Lopulta paikka asiakkaineen ja henkilökuntineen paljastuivat aivan “normaaleiksi”. Tarjolla oli noin kymmenen omaa olutta ja viiden sämpleri. Tämäkin paikka laadultaan ei ollut kovin erikoinen.
One Worldista oli seuraavana illallispaikaksi valittu Wicked Weed. Wicked Weed on luultavasti Ashevillen maineikkain paikka, ja sen taannoinen myynti Anheuser Buschille aiheutti craft-maailmassa suuren metsuripartojen pärinän. Suosioon se taida olla vaikuttanut, tiistai-iltana asiakkaita riitti ja henkilökuntaa oli ns. pilvin pimein – mahtoiko 20 henkeä riittää. Ruoka oli erittäin hyvää ja sen kylkeen otin viiden oluen flightin. Kaikki oluet ihan kelpo kamaa. Alakerran vessaan mennessäni vasta bongasin varsinaisen taproomin. Jos yläkerta oli ns. siisti ruokaravintola, alhaalla oli selvää dive bar -meininkiä. Wicked Weedistä matka jatkui vielä Bhramari Brewingiin. Taproomissa oli oma hippitunnelmansa ja rento palvelu. Oluet olivat Ashevillen mittakaavassa keskitasoa.
Seuraavana aamuna aloitimme kävelyretken hotellista (Four Points by Sheraton) keskustasta poispäin pienelle kauppakierrokselle. Aamu oli lumisateinen ja lämpötila nollassa. Lumi tosin suli maahan iskeytyessään. Pohjois-Carolinan pohjoisosan koulut oli suljettu ja Ashevillessäkin koulupäivä alkoi pari tuntia myöhässä … Ensimmäinen yllätys oli törmääminen Moogin tehtaaseen! Kyllä, legendaarista Moogia valmistetaan nykyään Ashevillessa pienehkössä pajassa. Aivan vieressä oli Habitatin panimoravintola, mutta se aukesi vasta päivemmällä, joten jäi käymättä. Kävimme sitten tutkimassa paikallisen Whole Foodsin ja Trader Joe’sin (ruokakauppaketju, jonka kaikki tuotteet ovat Trader Joe-merkkiä).
Sitten kohti keskustaa. Paikkoja täytyi priorisoida sen mukaan miten ne päivällä aukesivat. Weinhausin viini- ja olutkaupassa oli muutama hana, joista otin Ashevillestä itään sijaitsevan Pisgahin Pale Alea. Sieltä kohti keskustan eteläosaa ja South Slopea. Ensimmäisenä vuorossa Asheville Pizza and Brewing Company, sillä se avaa ovensa jo kello 11. Paikka itsessään oli valoisa ja kiva, palvelu myös. Baariminna näytti Sinead O’Connorin ja Dolores O’Riordanin kadonneelta siskolta. Oluet valitettavasti olivat keskinkertaisia.
Seuraavana oltiinkin ytimessä eli South Slopella. Lyhyt piipahdus Tasty Beverage Co.-olutkaupassa – mielenkiintoinen paikka, mutta emme nyt ostaneet ja juoneet mitään. Ensimmäisenä tasting-vuorossa Green Man, jonka toisessa päässä on jonkinlainen baari ja toisessa päässä ilmava useampikerroksinen taproom, johon me menimme. Kaikki neljä maistettua olutta erittäin hyviä, parhaimpana ehkä imperial stout Green Man None More Black. Green Man kuuluu Ashevillen yläkvartaaliin. Seuraavana vain lyhyen kulman taakse ryömimisen jälkeen vuorossa intiaaninimen ottanut Catawba Brewing, Isohko ilmava tila tässäkin taproomissa. Peräti 24 hanaa. Catawban kotipaikka on Morgantonissa, mutta South Slopella pannaan pienempiä eriä. Panimolla on myös kolmas lokaatio Charlottessa. Oluet olivat mukavaa keskitasoa. Sata metriä eteenpäin ja oltiin Twin Leaf Breweryssä. Paljon puuta, paljon tilaa, muutama koirakin asiakkaana. Oluet keskitasoa tai alle. Pari minuuttia kävelyä ja vuorossa Ashevillen raskaaseen osastoon kuuluva Burial. Räsistyneen rakennuksen seinässä muraali, jossa Tom Selleck ja Sloth kaulailevat. Sisällä lisää hippiviboja. Hanakeppeinä kaikenlaista sirpistä lähtien. Burialin oluet ovat parhaimmillaan loistavia, nyt settiin valikoitu ehkä aavistuksen tylsää, mutta laadukasta tuotantoa. Burialilta vielä lyhyt loikka Wicked Weediin – nyt heidän tynnyrikypsytyshalliinsa Funkatoriumiin. Mahtava määrä isoja tynnyreitä anniskelutilojen reunoilla ja ympärillä. Erikoistunut happamiin siis – kaikki maistetut kovaa kamaa. Päivään oli mahtunut riittävästi olutta. Vielä syömään paikalliseen meksikolaispaikkaan ja hotellille. Ytimen paikoista mm. Monks Cafe ja Hi-Wire jäivät seuraavaan kertaan.
Jos olet vain piipahtamassa Ashevillessä niin käy näissä: Wicked Weed & Wicked Weed Funkatorium, Bhramari, Green Man ja Burial. Meillä matka jatkui kohti Charlottea.
