Postiluukusta tupsahti ensimmäinen uudistunut Olutposti-lehti. Kiitos siitä kustantaja Jari “cyde” Hyttiselle. Suomen Olutseuran jäsenlehden metamorfoosi on syntynyt uuden erillisen kustannusyhtiön ja osittain uuden toimituskunnan voimin. Uusi päätoimittaja on Aniko Lehtinen ja tekijäkunnassa on uusia nimiä kuten olutblogistit Teemu “Bönthö” Lahtinen ja Jouni “Tuopillinen” Koskinen. Toimitusneuvostossa kirjottamisen ammattilaisia edustavat Anikon lisäksi Maria Markus ja Peter Tammenheimo.
Ensi vaikutelma on tyylikäs. Taitto on ottanut askeleen freeshimpään suuntaan ja paperi muuttunut “kiiltävästä” “mattaan”. Sisällössä vanhasta Olutpostista muistuttavat enää lähinnä Nikulaiset olutarviot ja SOS:n puheenjohtajan palsta. Artikkeleista ei onneksi suoraa kopipastea suurpanimoiden mainosmateriaaleista löydy vaikkakin suurimmat sponsorit Hartwall ja Olvi ovat omat myötäkarvaiset juttunsa tietenkin saaneet.
Artikkeleita on 48-sivuiseen lehteen saatu laidasta laitaan. On kulttuuria (hiukan oudosti NAPS-kuvataiteilijoiden haastattelu heti pääkirjoituksen jälkeen), olutmatkailua Roomassa, Tampereella ja Espoossa, Miksu Laitisen perinnejuttu kaljasta, vinkkiä kotipanijoille, burgeria ja olutta, Jounin pakinaa ja niin poispäin höystettynä muutamalla sivuntäytteellä (onkohan erittäin lyhyt Panema-buffi muuten toimituksen vaiko mainos?). Hiukan yllättäen lukemisen jälkeen havahduin siihen, että varsinaisia pienpanimo- tai pienpanimo-olutartikkeleita ei lehdessä taida olla yhtäkään. Huippukokki Eero Vottosen haastattelun myötä ei ihmettele, että fine dining -ravintoloissa edelleen niin harvoin on huippuoluet, jos olutmaailmassa mennään tasolla kylmää olutta, tummaa ei voi juoda kuin yhden ja jotainipaa. Hymyilytti myös lukea, että Ismo Alanko on varmaan ainoa joka on jäänyt kaipaamaan Nøgne Ø Inferial Stoutia.
Uusi lehti haluaa kritiikkiä niin tässäpä seuraavaksi sitä. Lehden artikkelit ovat liian lyhyitä. Sohvalla maatessani olin lukenut koko sisällön reilussa vartissa. Eli ei minun kannata ostaa Lehtipisteestä Olutpostia junamatkalle mukaan kun olen sen lukenut jo Harjavaltaan mennessä. Nyt vauhtiin ei päästy oikein missään artikkelissa. Vanhassa lehdessä oli aika usein pidempiäkin juttuja. Osaan jutuista on ympätty QR-koodi, josta oletettavasti löytyisi lisää materiaalia. Selvitin googlaamalla miten saan sen kännykälläni luettua – no useimmat koodit eivät tuottaneet mitään lisäarvoa, sillä linkki vei olutposti.fi:n pääsivulle eikä intoni riittänyt mobilena kaivamaan tarkempaa osoitetta. Jälkikäteen löysin sisällöt kyllä pöytäkonetta käyttäen näppärästi Olutpostin etusivun kautta. Netin versio NAPS-artikkelista on muuten paljon mielenkiintoisempi kuin lehdessä ollut!
Lyhyys tekee tietenkin jutuista “helppolukuisia” ja valitettavasti samalla esimerkiksi Tampereen ja Rooman matkakertomuksista puuttuu varsinainen substanssi. Rooma-jutussa ei edes kerrottu vierailtujen paikkojen nimiä. Eli ei mitään tarvetta kaivaa esille vaikkapa omaa matkaa varten. Espoon juttukin katkeaa ennen kuin Teemu pääsee lentoon. Ruokajutussa oli sentään reseptit mainittu! Ymmärrettävästi sivumäärän kasvattaminen vaatii lisää mainostajia, mutta paperilehdessä jota myydään 7,50 euron hintaan pitää olla laajempaa sisältöä. Mielellään vieläpä artikkeleita joita voisi lukea uudemman kerran. Lehti ilmestyy kuitenkin vain neljästi vuodessa.
Olutposti kannattaa hankkia liittymällä Suomen Olutseuran jäseneksi: jäsenmaksuun kuuluu Olutposti-lehti. Onnea matkaan uudelle Olutpostille ja jäädään seuraamaan lehden kehitystä!