David Kenning: Olutmaailma

Olutmaailma (Beers of the World) on reilu 300-sivuinen David Kenningin kirjoittama kovakantinen järkäle. Se esittelee yli 350 klassista olutta ympäri maailman.

Kirja keskittyy eri maiden oluiden ja olutkulttuurin esittelyyn. Näiden lisäksi kirjassa on ainoastaan lyhyt johdanto aiheeseen olut. Olutmaista suurimman huomion saavat yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset oluet. Vaikka kirja on brittikustantajan julkaisema, voi tämän perusteella olettaa kirjoittajan olevan amerikkalainen. Perinteisten olutmaiden lisäksi oman lukunsa ovat saaneet esimerkiksi Itävalta, Espanja, Slovenia/Kroatia ja Ranska/Luxemburg. Tanskalla on oma kappaleensa, muut Pohjoismaat niputetaan “Scandinavian Beers” otsikon alle. Jokaisesta esitellystä maasta on lyhyt johdanto, sen jälkeen kirjan sivuilla on hienoja isoja kuvia olutpulloista, joiden vieressä on pullon sisältämää olutta lasiin kaadettuna. Hyvä kuvitus onkin tärkein syy hankkia tämä kirja. Oluiden kohdalla on kerrottu myös tiivistetysti panimo, oluttyyli, optimi tarjoiluolosuhde sekä ruokasuositus.

Kenningin kirja on vuodelta 2005, joten se ei esittele viime vuosien extreme-oluita ja sisältää melko vähän pienpanimotuotteita. Tosin Yhdysvalloista oman sivunsa ovat saaneet esimerkiksi North Coastin Old Rasputin ja Stonen Ruination IPA. Meksikosta esitellään Solin ja Coronan lisäksi myös Especialidad Cerveraksen Casta-oluita. Myös britti- ja belgijakeet sisältävät laatuoluita, mutta samaa ei kyllä voi sanoa Skandinavian sivuista. Pohjoismaiden olutkulttuuri on tässä kirjassa lohduton: mukaan ovat päässeet islantilainen Pilsner Egils, ruotsalaiset Norrlands Guld Export ja Spendrups Old Gold sekä kotoinen Lapin Kulta (7 % versio). Neljä olutta tuntuu myös vähältä kun Italiasta kirjaan on kelpuutettu 18 olutta (perusbulkkia, mutta myös esimerkiksi Baladineja).

Olutmaailma ei ole edistyneemmälle olutharrastajalle kovinkaan informatiivinen teos. Se on kuitenkin kuvakirjana tasokas ja niin ollen kuuluu jokaisen olutkirjallisuutta keräävän kirjahyllyyn. Kirja on suurine kuvineen helppo selailtava myös ei-olutharrastaja vieraille. Itse ostin opuksen englanninkielisen version aikoinaan kirjakaupasta, nettikaupat CDON.com ja Bookplus myyvät sitä edulliselta kuulostavaan 10,95 euron hintaan.

Suosituimmat hakutermit:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *