USA:n talviturnee 2018: 11 osavaltiota ja 45 panimoa

Terminal Brewhouse, Chattanooga, TN


Vuoden talvimatka oli tällä kertaa kaksiviikkoinen road show keskilännestä isoon omenaan. Tavoitteena oli päästä tutustumaan bible beltin kuumimpiin kohteisiin Pohjois-Carolinassa ja Virginiassa ja samalla haravoida useampi uusi osavaltio plakkariin. Lensimme KLM:llä Amsterdamin kautta Atlantaan, josta yhden päivän Tennessee-Alabama-ympyrän kautta jatkoimme vuokra-autolla kohti itää. Osavaltiot tulivat eteen järjestyksessä Georgia, Tennessee, Alabama, Pohjois-Carolina, Etelä-Carolina (ei olutkohteita), Virginia, Maryland (läpiajo), Delaware, Pennsylvania, New Jersey (yöpyminen, ei olutkohteita), New York.

Matkalle osui muutamia hyviä olutkohteiden keskittymiä, jolloin muutaman minuutin kävelyn tai ajon tavoitettavissa oli useita panimoita tai taproomeja. Näin kahteen viikkoon saatiin mahtumaan peräti 45 panimon vierailu ja päälle muutama muu olutkohde. Yövyimme pääsääntöisesti motelleissa yhden yön per paikkakunta poikkeuksena kolmen yön Atlanta ja kahden yön Asheville ja Richmond. Tulen jakamaan matkakertomusta osiin jolloin en joudu yhdeltä istumalta kirjoittamaan liian pitkää selostusta. Alla kuitenkin lista siitä mitä on luvassa.

Atlanta/Decatur, GA
Twain’s Billiards And Tap, Decatur
Wrecking Bar Brewpub, Atlanta
The Porter Bar, Atlanta

Chattanooga, TN ja Anniston, AL
Terminal Brewhouse, Chattanooga
Chattanooga Brewing Company, Chattanooga
Cheaha Brewing Company, Anniston

Athens, GA
The Rook And Pawn, Athens
Trappeze Pub, Athens
Five Points Bottle Shop, Athens

Asheville, NC
Sierra Nevada Brewery – North Carolina, Mills River
Lexington Avenue Brewery, Asheville
One World Brewing, Asheville
Wicked Weed Brewing, Asheville
Bhramari Brewing Co., Asheville
Green Man Brewery, Asheville
Catawba Brewing, Asheville
Burial Beer Co., Asheville
Wicked Weed Funkatorium, Asheville
Twin Leaf Brewery, Asheville
Asheville Pizza and Brewing Company, Asheville

Charlotte, NC
Divine Barrel Brewing, Charlotte
Heist Brewery, Charlotte
Salud Cerveceria, Charlotte

Raleigh, NC
Clouds Brewing, Raleigh
Trophy Brewing & Pizza Company, Raleigh
Tobacco Road Sports Cafe, Raleigh
Big Boss Brewing Company, Raleigh
Lynnwood Brewing Concern, Raleigh
Sub Noir Brewing Company, Raleigh
Neuse River Brewing Company, Raleigh
Nickelpoint Brewing Company, Raleigh

Richmond, VA
The Veil Brewing Co., Richmond
Ardent Craft Ales, Richmond
Isley Brewing Company, Richmond
Väsen Brewing Company, Richmond
Southern Railway Taphouse, Richmond
Triple Crossing Brewing Company, Richmond
Champion Brewing Company, Richmond
Three Notch’d Brewing Company RVA Collab House, Richmond
Castleburg Brewery and Taproom, Richmond
Strangeways Brewing, Richmond
The Answer Brewpub, Richmond

Norfolk/Virginia Beach, VA
Blue Moon TapHouse, Norfolk
Commonwealth Brewing Company, Virginia Beach

Delaware
Dogfish Head Brewing & Eats, Rehoboth Beach
Dogfish Head Brewery, Milton
Revelation Craft Brewing Company, Rehoboth Beach
Big Oyster Brewery, Rehoboth Beach
Crooked Hammock Brewery, Lewes

Pennsylvania
Tired Hands Brewing Company – Fermentaria, Ardmore

New York
Rattle ’N’ Hum, New York
The Ginger Man – NYC, New York
N4 Tap Room (Whole Foods – Williamburg), New York

Yhdysvaltain suurimmat käsityöläispanimot

Lähde: WikipediaListaus Yhdysvaltain suurimmista “pienpanimoista” (amerikkalainen termi craft brewer ei tosin liity suoraan yrityksen kokoon) on kiinnostava ja sitä on silloin tällöin kiva selailla. Kahdenkymmenen suurimman joukossa on paljon sellaisia panimoita, joiden oluita ei ole käytännössä tuotu Eurooppaan juuri lainkaan. Tässä on tuore vuoden 2011 tilanne siitä mitkä ovat suurimmat. Tilaston lähteenä on Beer Insights (julkaistu mm. täällä). Amerikkalaisten käsityöläispanimoiden tuotanto kasvoi 15 prosenttia viime vuonna vaikka koko alan tuotanto maassa pieneni 1,5 prosenttia.

1. The Boston Beer Company, Jamaica Plain, MA 2,44 milj. barrelia, muutos +8 %
2. Sierra Nevada Brewing Co., Chico, CA 858 000 +9,2 %
3. New Belgium Brewing, Fort Collins, CO 713 000 +7,9 %
4. Craft Brew Alliance, Portland, OR 635 000 +8,5 %
5. Spoetzl Brewery, Shiner TX 487 000 +13 %
6. Magic Hat Brewing Company, South Burlington VT 336 000 +4,3 %
7. Deschutes Brewery, Bend, OR 223 000 +9,9 %
8. Matt Brewing Company, Utica, NY 196 000 +7,7 %
9. Bell’s Brewery, Galesburg, MI 180 000 +16,9 %
10. Harpoon Brewery, Boston, MA 173 000 +15,3 %
11. Lagunitas Brewing Company, Petaluma, CA 165 000 +55,7 %
12. Boulevard Brewing Company, Kansas City, CO 157 000 +5,4 %
13. Stone Brewing Company, Escondido, CA 149 000 +29,6 %
14. Dogfish Head Craft Brewery, Milton, DE 144 000 +19 %
15. Brooklyn Brewery, Brooklyn, NY 140 000 +29,6 %
16. Alaskan Brewing Company, Juneau, AK 130 000 +11,1 %
17. Shipyard Brewing Company, Portland, ME 129 000 +31,6 %
18. Abita Brewing Company, Abita Springs, LA 125 000 +14,7 %
19. Long Trail Brewing Company, Bridgewater Corners, VT 120 000 +10,1 %
20. Great Lakes Brewing Company, Cleveland, OH 120 000 +31,9 %

Listan “pienpanimoista” Boston Beer on nykyisin toiseksi suurin amerikkalaisomistuksessa oleva panimo (suurin on Yuengling). Suomessa näistä säännöllisesti on ollut saatavilla Boston Beerin (Samuel Adams), Sierra Nevadan ja Brooklynin oluita. Vastaavanlaisia tilastotietoja suomalaisista pienpanimoista ei ilmeisesti ole ollut tapana julkistaa.

Barrel on Wikipedian mukaan 117 litraa, joten esimerkiksi Great Lakesin vuosituotanto on 140 400 hehtolitraa (mikäli laskin nollat oikein). Luku saattaa sisältää muitakin panimotuotteita kuin olutta. Suomessa pienpanimo on panimo, joka tuottaa olutta enintään 100 000 hehtolitraa.