Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Kulttuurikatel


Vuorossa oli minulle toinen TCBW Tallinnassa. Liput varasin jo viime vuoden puolella. Mutta kuten aina, lopulta lippua olisi saanut virallisia ja epävirallisia reittejä pitkin ihan viime päiviin ennen H-hetkeä asti. Kävi vielä työreissujen suhteen tuuri, että pääsin lähtemään Helsingistä suoraan koulutuspäivän jälkeen kohti Revalia torstai-iltana.

Torstai-illan kuvioihin sopi mainiosti visiitti uudelleen aktivoituneeseen Põhjalan Speakeasy-baariin, saihan sieltä napattua festivaalirannekkeen etukäteen. Mukavasti hanoissa oli vielä minulle kolme uutta Põhjala-tikkiä: Prenzlauer Berg, Hooaeg ja Odravein 2015. Suomalaiselle kolmen neljän euron haminoissa pyörivät “tuoppihinnat” olivat käytännön ilmaisia. Rautatieaseman takana sijaitseva Speakeasy on tosiaan avannut kesäksi ovensa ja on hyvä spotti tsekata Põhjala-tarjonta esimerkiksi matkalla Pudel baariin. Vieressä on muuten iso rakennustyömaa ja bongasin viikonlopunaikana kyltin PRUULIKODA. Virolaislähteeni varmisti myöhemmin, että jotain panimoa/panimoravintolaa sinne ollaan pykäämässä. Speakeasysta matka jatkui Tallinnan ykkösmestaan Kohtiin, jossa hämmentävästi tänä viikonloppuna oli pirkanmaalaisen Nordic Breweryn tap takeover muistaakseni kuudella nokalla. Paikalla panimoa edustamassa oli Tampereen ravintolamoguli ja panimon taustaherra Sami Lappalainen. Itse otin Nordicin tuotteista vain imperial stoutin, muuten keskityin Kohtin muuhun tarjontaan (tarina kertoo, että Kohtissa olisi noin 900 pullon valikoima). Kiva oli löytää täältä Olutexpossa missaamani Lehe/Ruosniemen Panimo-yhteistyö Keri Saarele.

Perjantaiaamuna oli aika tutkia Uba ja Humal -olutkaupan valikoimaa. Festarit alkoivat vasta iltaviideltä, mutta kauppa avaa jo kymmeneltä. UJH:ssa on nykyään myös hanaoluita tarjolla paikalla nautittavaksi. Neljässä “mobiiliraanassa” oli kaksi tuotetta Amagerilta ja kaksi Emelisseltä. Muovituoppiin valikoituivat Amager / Arizona Wilderness Arizona Beast ja Amager / Cigar City Orange Crush. Ennen illan tapahtumia kävin kurkistamassa myös Pörgussa (Põrgu Manivalde maistettu) ja sen jälkeen vastikään auenneessa Gastropub Sakussa. Sakun gastropub sijaitsee Rotermannin uudessa liikekorttelissa Virukeskuksen ja sataman välissä. Hanavalikoima on geneeristä Saku-kamaa, mutta ravintolassa on varsin mukava pullovalikoima. Gastropubista saa ehkä ainoana Tallinnassa Nya Carnegiebryggerietin oluita. Myös Westyä kaupataan huimaan 39 euron pullohintaan.

Boneyard


Struise

Tänä vuonna TCBW muutti Kalamajasta Kultuurikateliin, joka on vanhaan sähkölaitokseen kunnostettu tapahtuma-areena. Kulttuurikatel sijaitsee ns. paraatipaikalla: satama ja vanha kaupunki ovat kävelyetäisyydellä, edellä mainittuun Uba ja Humaliin on vain muutaman sadan metrin matka. Viime vuoden tapahtumista kirjoitin myös Humalablogiin, joten keskityn nyt kertomaan tämän vuoden plussat ja miinukset.

Plussat
+ vaikka porukkaa oli paljon, jonoja ei syntynyt kuin Omnipollon tiskille, ahtauskin yllättäen helpotti lauantai-illalla
+ juuri rempatut vessat, vesihuolto viime vuotiseen tapaan toimiva
+ ei ruuankäryä, koska ruokakärryt olivat pihalla
+ tarjonta totutun mielenkiintoista ja panimokattaus onneksi osittain eri kuin viime vuonna
+ hyvä valikoima virolaisia panimoita
+ monilla panimoilla paikalla panimon edustajia
+ järjestäjä oli tehnyt etukäteen oluista näppärän Google Docs -listauksen (joka 95 % piti paikkaansa)

Miinukset
– tapahtuma oli jaettu kahteen huonetilaan, ei katastrofi, mutta vaati hiukan liikkumista paikasta toiseen
– osa suosituimmista oluista loppui nopeasti, yleensä panimo vaihtoi heti uuden jälkimmäisen session oluen tilalle, joten jos se uusi olut oli sinun “tärppilistallasi”, sekin saattoi olla jo juotu kun saavuit sitä hakemaan seuraavalla sessiolla, kaksi erillista tilaa hankaloitti tilanteen toteamista (1000 lippua, annoskoko 0,5 – 1 desilitra jaettuna 30 litran kegi = olutta saa noin 40-50 % festariväestä)
– ensimmäinen “sessio” oli tunnin pidempi kuin jälkimmäinen (joka käytännössä edesauttoi suosituimpien oluiden kohdalla em. ongelmaa)
– ruokaa joutui jonottamaan niin kauan, että itse jätin syömisen väliin
– ruokakärryt eivät olleet ennen eikä jälkeen festareiden auki = menettivät paljon potentiaalisia asiakkaita perjantai- ja lauantai-iltana sekä lauantaipäivänä

Kuten viime vuonnakin, suomalaisia oli tapahtuman kävijöissä taas valtaosa. Tuttuja hahmoja ravintoloiden tiskien molemmilta puolilta sekä panimoilta näkyi niin paljon, että totesimme useammankin kanssa, että TCBW:llä näkee tuttuja enemmän kuin suomalaisilla olutfestareilla. Näytteilleasettajissahan suomalaisia edusti taas vain Mallaskoski sekä puolisuomalainen Sori. Suomalaislähtöisiä löytyi kyllä myös mm. Brew by Numbersin ja Sahtipajan tiskeillä. Eräs mielenkiintoinen vieras oli Norway Brewing Company Mainen osavaltiosta USA:sta. Tämä pieni panimoravintola sijaitsee nimensä mukaisesti Norwayn pikkukaupungissa. Nimi ei kuitenkaan viittaa Norjaan (populaatiossa ei ole merkittävää määrää skandinaaveja) vaan intiaanikieliseen vesiputousta merkitsevään sanaan Norage, joka tuntemattomaksi jääneestä syystä oli vääntynyt virallisiin papereihin muotoon Norway. Panimon panimomestari Charles Magne Melhusilla on kuitenkin norjalaiset sukujuuret! Hän muutti jo hyvin pienenä Yhdysvaltoihin, mutta palasi isiensä maille työskentelemään Lervigin panimolla, kunnes perusti vaimonsa kanssa NBC:n vuonna 2015.

Norway Brewing Company


Bakunin

Lauantaina ehdin käydä tutustumassa uuteen Brewdog Tallinnaan. Se sijaitsee Rotermannissa melkein Saku Gastropubin vieressä. Paikka on Brewdog-standardien mukaisesti viihtyisä, mutta hyvin pieni, paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingin ja Turun (RIP) veljensä. Lisätilaa tulee kuitenkin ulkona olevista terassipöydistä. Hanojakin on vain 12, joista puolet brewdogmaisesti vierashanoja. Sattumalta paikalle eksyivät myös Tuopin ääressä Arto ja muitakin olutskenen karvanaamoja, joten iltapäivä kului leppoisasti.

Lauantaipäivällä ennen festareiden avausta järjestettiin jo perinteinen Tallinn Crap Beer Festival. Jo totutusti “festarit” pidettiin TCBW-sisäänkäynnin läheisyydessä. Tänä vuonna Keskisarjan Janne oli tuonut Amerikasta tölkkiherkkuja festareille nautittavaksi. Oli hyvää! Eikun pahaa! Parhaat festarit ikinä!

Tallinn Crap Beer Festival

Lauantain meno oli melko samanlaista kuin perjantaina. Toisesta tilasta oli poistettu pöydät haittaamasta menoa. Muutenkin oli ajoittain yllättävän väljää. Tilaisuus oli loppuunmyyty, mutta jotenkin tuli tunne, että osa lipuista oli jäänyt lunastamatta ja/tai tilaisuudessa oli paljon noshow-tapauksia. Koska porukkaa ei ollut tungokseen asti niin se mahdollisti jutustelun panimomestarien ja muiden kyyppäreiden kanssa. Suomalaiset pitivät festareilla omaa kivaa: iso Untappd-näyttötaulu seinällä esitti välillä festareiden parhaaksi olueksi Karjalan tai Lapin Kullan. Yksi mieleenpainuneimmista oluista oli Lehen Übermensch. 20-prosenttinen zippleIPA maistui juuri siltä kuin voi 20-volttisen IPA:n kuvitella maistuvan. Viinalta ja liimalta.

Paljon tuli oluita Tallinnan viikonlopun aikana maisteltua ja palaamme varmasti rikospaikalle ensi vuonna. Tapahtumaa ei oluthörhön kannata missata!

Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016

Disclaimer: Tiedän, että Eesti on suomeksi Viro.

Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Tallinn Craft Beer Weekend Tallinnassa ja harmikseni en päässyt päällekkäisyyksien vuoksi mukaan. Nyt tänä vuonna viikonloppu oli eri ja jo alkuvuodesta päätin tilata liput tapahtumaan. TCBW 2016 myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa vaikkakin viime viikoilla tuli vielä hajalippuja tarjolle. Yksityisiltä matkansa peruneilta oli myös aika paljon pilettejä saatavilla nimellishintaan tapahtuman lähestyessä. Festivaali pidettiin perjantaina (klo 17 alkaen) ja lauantaina (klo 16-) ja kahden päivän lippu maksoi 100 euroa sisältäen juomat festareilla sekä tasting-lasin. Ideana on hieman CBC:tä mukaillen se, että paikalle kutsutut 30 panimoa tarjoavat kukin kerrallaan kahta olutta, jotka vaihtuivat illan puolivälissä. Näin jokaiselta panimolta on mukana viikonloppuna 8 eri olutta. Kaikki ovat hanaoluita, joita annostellaan 5-10 cl kerrallaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Humalablogisti lähti matkaan jo torstaiaamuna, sillä ideana oli katsastaa kaupungin muuta oluttarjontaa joka festivaalipäivinä jäisi vähemmälle. Majoituin lähellä terminaalia Tallink Span karvalakkiosastolla Tallink Expressissä, joka on sillä tavalla mainio lokaatio, että laivalle on kohtuullisen lyhyt matka (varsinkin Viking), vanha kaupunki on huudeilla ja Uba ja Humal on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Uba ja Humal -olutkauppa tulikin ratsattua heti alkuun pois alta. Tutustuin vain virolaiseen valikoimaan ja vaikuttihan tämä kauppa paremmalta esimerkiksi Drink Shoppiin verrattuna. Oluita olisi voinut nauttia myös paikalla. Ilmeisesti myös kahvia. Aukioloajatkin ovat mukavat ma-la 10-22 ja su 10-20.

Olutostosten jälkeen olikin baarikierroksen aika. Ensin täytyi hoidella Koht Ait -panimoravintolan uutuudet. Olinhan viimeksi käynyt Tallinnassa marras-joulukuussa 2014. Blonde löytyikin raanasta, oli varsin kehnoa. Samassa pihapiirissä olevasta isosta SuperAlkosta löytyi sitten pari muutakin puuttuvaan panimon tuotetta pullossa. SuperAlkossakin alkaa olla varsin hyvät olutvalikoimat “erikoisoluita”. Muun muassa isoja belgipulloja on tarjolla (Leffe, Liefmans, Deus etc.). Seuraavana lähdin vanhaan kaupunkiin Drink Bariin, jossa myös söin. Drink Barin ruoka ei kyllä ole kummoista. Raanasta löytyi kolme maistamatonta virolaista, pulloissa olisi ollut paljon lisää. Sori Investor IPA oli varsin mainio olut. Sitten siirryinkin Telliskiveen Pudel-baariin. Baari oli sitten viime näkemän laajentunut seinän taakse, vessa oli edelleen pommi. Nyt näin festarien aattona baarissa oli Edge Brewingin tap take over. Paikalla pyörähti myös Edgen amerikkalainen panimomestari. Tämä vanhempi herrasmies oli barcelonalaispanimoon saapunut töihin viime vuonna. Edgen perustaja on kotoisin Tampasta ja omaa jonkinlaisen kytköksen Cigar City Brewingiin.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.


Kohtissa yhytin RB-hahmo FatPhilin puolison Annan sekä Viron vahvan Ratebeer-skenen edustajat “Marduk” ja “martjoobolut”. Siirryimme Kohtiin. Kohtin hanavalikoima oli varsin mielenkiintoinen sisältäen muun muassa Pintan tap takeoverin jämiä ja Õllenautin kyseisenä iltana lanseeratun Elviiran. Kohtista matka vei vielä Põrguun. Põrgukin on parantanut valikoimaansa entisestään sitten viime näkemän. Heillä on nyt myös pari omaa talonolutta, joista Purgatoorium oli vallan mainio ja juotava savuolut.

Perjantaina ennen festareita vuorossa oli vanha klassikko Hell Hunt. Hell Hunt on viihtyisä ja suosittu baari, jossa nautin kelpo lounastakin (päivän lounas 3,10 euroa). Hanasta ei nyt löytynyt uutuuksia niin otin Põhjalan uuden kahvioluen Creman sekä koivuvihtaveden eli Tanker Sauna Session. Siitä olikin hyvä lähteä festaripaikkaa, joka oli Port Noblessner -satamassa. Port Noblessner on Kajamajan takana sijaitseva satama-alue, jolle jo tsaari vuonna 1912 perusti laivastotukikohdan. Neuvostoliiton aikana alue oli tavallisilta ihmisiltä suljettu ja tallinnalaisillekin siis tuntematon paikka. Vanhasta kaupungista ja hotellistani oli noin 20-25 minuutin kävely paikalle läpi rauhallisen Kalamajan puutaloalueen.

Festareita varten olin käynyt vaihtamassa lippuni rannekeeseen jo aiemmin päivällä Põhjalan Speakeasy-baarissa. Näin pääsin suoraan sisäänmenevään jonoon. Paikalla olikin jo tuttuja suomalaisia kuten Donutin Mika ja puolisonsa olutkirjailija Aniko. Paikka oli vanha parhaat päivänsä nähnyt neuvostohenkinen teollisuushalli. Ulkopuolelle oli aseteltu riittävästi bahamajoja ja ruokahuolto toimi sisäänroudatuista ruokakärryistä. Ne aiheuttivat aluksi hieman savuhaittoja, mutta varsinkaan lauantaina tuota ei enää esiintynyt. Panimot oli sijoitettu hallin laidoille ja keskellä oli mukavasti penkkitilaa. Vesihuoltoa varten pöytien päissä oli isoja vesitonkkia, joista pystyi pumppaamaan vettä lasiin. Erikseen oli myös lasinpesupisteet. Seinän takana metelöi Tallinn Music Weekendin tiimoilta molempinä päivinä kolme yhtyettä. Valitettavasti suomalaisten Church Of Voidin doom-metalli ja Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?:n garage rock olivat väärällä foorumilla. Melutaso oli varsin korkea. Varsinkin kun tanskalainen Narcosatanicos aloitti oman settinsä niin jopa keikkaa lavan edessä katsoneista arvioilta puolet päätti, että oluenjuominen on hauskempaa.

Stone Brewing San Diego/Berlin

Stone Brewing Escondido/Berlin

Otin taktiikakseni kiertää lasi kuorassa ständejä vastapäivään (seuraavana päivänä vaihdoin suuntaa). Annokset vaihtelivat 5 ja 10 cl:n välillä. Osaan oluista desikin oli loppuillasta liikaa, joten ylivuotoastioillekin tuli käyttöä. Reittailin oluita rauhalliseen, mutta ripeään tahtiin puhelimeeni (Soneran liittymällä data on Virossa “ilmaista”). Välillä kävin lepuuttelemassa jalkojani kavereiden pöydissä. Suomesta olikin runsaasti porukkaa, arvioilta reilusti yli puolet väestä oli suomalaisia. Venäjää kuului myös paljon, viro oli vähemmistössä. Muutama muukin tuttu oli paikalla muun muassa Ratebeerillä aiemmin nikillä PhilL ollut britti, johon olen pari kertaa vuosia sitten törmännyt maailmalla. Suomesta tuntui olevan aika paljon “ammattilaisia” eli panijoita ja baarihenkilökuntaa.

Koska panimoita ja (uusia) oluita oli paljon, jonkinlaista priorisointia oli pakko harrastaa. Päätin keskittyä virolaisiin ja venäläisiin oluisiin sekä varmistaa, että muutaman tärkeän panimon (lähinnä Cigar City, Stone ja Mikkeller) uutuudet tarttuivat haaviin. Esimerkiksi Mikkellerit kannatti maistaa nyt festareilla eikä ravintolassa 20 euron pullohintaan. Heti alkupuolelle tapahtumaa osui hyvää settiä. Iltapäivän aloittanut pietarilainen Bakunin osoitti koko viikonlopun olevansa huippupanimo. Heidän Eclipse imperial stoutinsa oli yksi festarien parhaista oluista. Alkupäähän osunut Mallaskosken ja Põhjalan yhteispano Black Koivunen oli myös huippuolut. En nyt tuohta maussa havainnut, mutta koivunmahla taisi tuoda porteriin hienoa pehmeyttä. Muita perjantain parhaita olivat Mikkeller 12″ Winale, joka on maultaan yhdistelmä vahvaa belgiä, sour alea ja valkoviiniä, Lervig / Põhjala Walnut Porter, jossa pähkinäisyys ja suklaisuus löivät herkullisesti kättä, sekä All In Brewing Hustle Imperial Stout, joka oli tasapainoinen yhdistelmä makeutta, vaniljaa ja kaakaota. Ehkäpä festareiden paras olut oli kuitenkin De Molenin lippulaivan Hel & Verdoemenisin Port Charlotte -viskitynnyrikypsytetty versio. Pohjaolut H&V on itsessään maailmanluokan tavaraa ja turpeinen Port Charlotte sopii sen kanssa loistavasti yhteen. De Molen voisikin keskittyä pelkästään vahvoihin stoutteihin ja porttereihin… Toki pettymyksiäkin mahtui joukkoon. Esimerkiksi jäkäläolut Õllenaut / Humalove Poron makea-hapan-yhdistelmä ei toiminut lainkaan.

Tallinn Crap Beer Festival

Tallinn Crap Beer Festival

Festarien trendi oli selvästi happamat oluet. Sour-buumi oli nähtävissä jo CBC-festareilla 2014 ja nyt se “kulminoitui” TCBW:llä kun noin neljäsosa kaikista oluista oli tahallaan happamia. Soureilla on tietenkin paikkansa ja parhaat niistä ovat loistavia, mutta tällaisella festareilla niiden kiskominen toinen toisensa jälkeen ei ole kovin mielenkiintoista. Ipoja ja muita humaloituja oluita oli tietenkin paljon, mutta niiden lukumäärä oli varsin odotettu, ehkä happamat veivät niiltä hanapaikkoja. Saisoneja ja muita belgikokeiluja oli aika vähän. Perjantai oli pitkä päivä, mutta kotimatkalla kävin kotoisan Kohtin kautta nauttimassa raanasta yömyssyksi Lervig / Evil Twin Big Ass Money Stoutin. 17,5-pinnaisessa lämmittäjässä on keittoon heitetty pakastepitsoja ja rahaa. Tämän oluen kohdalla diipadaapa oli tahallista huumoria. Kahden illan vierailujen jälkeen ei Kohtia voi muuta kuin pitää Tallinnan tämän hetken ykkösolutbaarina.

Toiseen festaripäivään heräsin pirteänä, olo oli huomattavasti terhakampi kuin perjantaina vastaavaan aikaan. Ennen TCBW:n aukeamista oli aikaa vierailla ensi kertaa Toit’sissa (lähellä Kaubamajaa). Kahvila/gastropub-henkisessä paikassa on hyvä hana- ja pullovalikoima. Hanoissa oli muun muassa kaksi minulle uutta To Ølin olutta. Paikalle tupsahti myös olutnimimerkki Euphemos, joka jätti festarit lauantaina väliin. Hänen kanssaan jatkoimmekin sitten ensin Drink Bariin ja sieltä Põrguun. Põrguun kerääntyikin hauskasti tuttuja oluthahmoja enemmänkin. Põrgusta sitten astelin festarialueelle, jossa käynnissä olikin “FatPhilin” ja Annan vuosittainen varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Valitettavasti raju ja kylmä tuuli ei houkutellut maistamaan kuin pari muovipulloerikoisuutta.

Sori Brewingin kolmikko.

Sori Brewingin kolmikko.

Muuten toinen päivä noudatteli ensimmäisen agendaa. Ihmisiä taas paljon, ruokakärryt tarjosivat kohtalaista sapuskaa ja bändit pauhasivat seinän takana (hiukan perjantaita alhaisemmalla desibelitasolla). Perjantaina osa valitteli kylmyyttä, lauantaina oli jo lämmöt kohdallaan. Lauantain paras olut oli aiemmin mainitun Eclipsen ohella Stonen Americano Stout. Hieno tasapainoinen kahvistout, jossa mielenkiintoista mausteisuutta. Happamista löytyi sitten ääripää karmeimpana makean hapan diasetyylille tuoksunut Tanker Ketser. Toinen paikalla ollut pietarilaispanimo AF Brew osoittatui myös laadukkaaksi. “Metsäliiton” Lobotomiya 777 oli hieno olut kuten tästä kuvauksestakin voi päätellä: Third release of AF Brew’s heaviest weapon: notorious Lobotomiya. This time a smooth vinous edition brewed at a classic heavy grain bill, fermented to over 12% and matured from May to September, including last month on Caucasian oak chips soaked in three brands of Crimean Porto, seven 0.75l bottles each. Tuota kun saisi pullon kotiin rauhassa nautittavaksi. Lehe Saatana Magustoit oli sitten aivan toisenlainen kokemus: aivan saatanan makea stout. Kysyin panijalta miten makeus on saatu aikaan – vastaus oli “sokeria, sokeria ja lisää sokeria”. Viimeksi olen kokenut vastaavaa jonkun Mikkellerin Calvados-kokeilun kanssa. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että lauantaina vaikka huippuoluita oli paljon niin silloin eteen tuli enemmän hutejakin.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Lauantaina valomerkki tuli tuntia aiemmin, mutta siitä huolimatta päätin lähteä suoraan hotellille valmistautumaan sunnuntain kotimatkaa varten. TCBW oli kaikkiaan loistava festari. Sijainti loi oman tunnelmansa, suomalais-virolainen festariyleisö oli maanläheisempää kuin vaikkapa Köpiksen CBC:n “hipsterit ja hopparit” (vaikka metsuripartoja olikin n kappaletta). Ainahan sitä valitettavaa löytää, mutta ne olivat yksittäisiä juttuja, jotka eivät kokonaisuutta pilaa. Ensi vuonna tietty tullaan uudestaan!