Ruotsalaisten oluiden TOP50 Ratebeerissä

Ruotsalaisten oluiden TOP50 löytyy Ratebeeristä osoitteesta http://www.ratebeer.com/beer/country/sweden/190/. Normilistalla ovat nykyisin tuotannossa olevat oluet. Lista elää jonkin verran, sillä peukalosääntönä on ollut, että kun olut ei ole vuoteen ollut saatavilla niin se muuttuu retired-tilaan.

Sarja, joka alkoi suomalaisilla oluilla, jatkuu nyt ruotsalaisten Top50-listan ruotimisella. Suomalainen olutharrastaja ei välttämättä tiedä paljoa Ruotsin olutskenestä ellei ole vieraillut Ruotsissa ja jossain sen tärkeimmistä olutkaupungeista (Tukholma, Göteborg tai Malmö) tai käynyt aktiivisesti ostoksilla esimerkiksi Haaparannan Systembolagetissa. Ruotsalaisia oluita tuodaan Suomeen jonkin verran, mutta pääosin tiettyjä vakiintuneita panimoita. Ruotsissa pienpanimobuumi on hurjaa ja kasvu jatkuu vuonna 2015, maassa lienee kohta parisataa panimoa. Eli aivan eri luvuissa mennään kuin Suomessa vaikka lainsäädäntö ei juurikaan poikkea meikäläisestä (vaan on jopa tiukempi eräiltä osin).

Tämän hetken (22.12.2014) Ruotsin Top10:

1 Närke Kaggen Raspberry Stormaktsporter 4.05/52 (painotettu keskiarvo/reittausten määrä)
2 Omnipollo Hypnopompa (Bourbon BA) 3.85/65
3 Dugges Idjit! 3.85/262
4 Omnipollo Nebuchadnezzar IIPA 3.84/504
5 Omnipollo / Buxton Yellow Belly Peanut Butter Biscuit Stout 3.83/89
6 Närke Black Golding Starkporter 3.82/113
7 All In Brewing / Stronzo 100% Viking 3.82/63
8 All In Brewing / Lervig Imperial Porter 3.80/150
9 Omnipollo Agamemnon Maple Syrup Imperial Stout 3.80/125
10 Slottskällans Imperial Stout 3.77/474

Mukana on siis yhdeksän stouttia/portteria ja yksi DIPA. Heti ensisilmäys Ruotsin TOP50:iin paljastaa, että listalla on hyvin runsaasti mustalaispanimoiden oluita, joista suurin osa on pantu muualla kuin Ruotsissa! Top10:n Omnipollon Hypnopompa tulee De Molenilta Hollannista, Yellow Belly Buxtonilta, Agamemnon Pub Dogilta USA:sta sekä All Inin oluet Lervigiltä Norjasta ja konkurssiin menneeltä Stronzolta Tanskasta. Eli aidosti ruotsalaisia oluita Top10-listalla on vain neljä! “Aitoja ruotsalaisia” seuraavina TOP-listalla olisivat Qvänum Ekfatslagrad Ambassadörsporter Imperial, Nils Oscar Imperial Stout, Brekeriet Cassis, Oppigårds Thurbo Double IPA, Monks Café Blend no.1 Uniqum ja Monks Café Blend no.4 Vigorous. Jos ulkoruotsalaiset mustalaispanot poistetaan Top50-listalta, jäljelle jää (karkea arvio) 39 olutta.

Ruotsalaisilla oluilla on keskimäärin enemmän arvioita kuin suomalaisilla oluilla, joka Ratebeerin painotetulla keskiarvolla tarkoittaa, että tavallaan heidän Top50-listansa on “tarkempi”. Vähiten arvioita on Dugges Perfect Idjit! 2014:lla, joka löytyy sijalta 39 keski-arvolla 3.65. Oluen todellinen tämän hetken keskiarvo on kuitenkin peräti 4.02, jolla se nousisi listakakkoseksi. Huomattava on myös, että listakärjessä on Närken klassisen Kaggenin Raspberry-versio. “Oikea” Kaggen on Ratebeerissä retired-tilassa – sen viimeinen “vuosikerta” taidettiin julkaista vuonna 2011.

Ylivoimaisen ykkösen jälkeen Ruotsin kuten Suomenkin listalla on tasaista – sijat 2-9 eroavat vain 0,05 pisteellä toisistaan. Listalla on kuitenkin oluita, jotka tullevat retired-säännöllä sieltä lähiaikoina poistumaan ja antamaan tilaa uusille yrittäjille (ykkönen mukaan lukien). Listan pohjalla on kuusi olutta 3,63 pisteellä. Suomen listalle riitti 3,33 pistettä. Suomalaisista oluista Siperia ja Koffin Porter olisivat Ruotsissakin olleet kakkostilalla, mutta Suomen listan kolmas, Imperiaali 3,63 pisteellä olisi Ruotsin TOP50-listan hännillä! Ruotsin listalle mahtuu myös yksi siideri: Brännlands Iscider on sijalla 40.

Panimoittain TOP50 näyttää seuraavalta:

Omnipollo 9
Monks Café 6
Närke 5
Dugges 5
All In Brewing 4
Mohawk 3
Nynäshamn 3
Oppigårds 2
Slottskällans 1
Qvänum 1
Nils Oscar 1
Brekeriet 1
Jämtland 1
CAP 1
Poppels 1
Sigtuna 1
Brännland 1
Beerbliotek 1
Hantverksbryggeriet 1
Ocean 1
Eskilstuna 1

Listan panimoista Omnipollo, All In ja osittain Mohawk ovat mustalaispanimoita. Monks Café ja Qvänum ovat panimoravintoloita. Kummankin oluita saa kuitenkin myös pullosta. Huomattava on myös, että Monksin listalla olevat blendit ovat Monksin omien oluiden ja kansainvälisten huippuoluiden (kuten Goose Islandin Bourbon County Stout ja De Molenin Hel & Verdoemenis) sekoituksia. Vaikka Ruotsiin on noussut huomattava määrä uusia kokeellisia pienpanimoita niin yllä olevalla listalla on kuitenkin koko joukko jo vakiintuneita “vanhoja tekijöitä” kuten Närke, Nynäshamn, Slottskällans ja Nils Oscar sekä muutama muu.

Onko Ruotsissa pienpanimoiden taso sitten parempi kuin Suomessa? Kyllä ja ei. Ruotsissa on enemmän vanhempia, vakiintuineita ja laadukkaita pienpanimoita kuin Suomessa. Panimoiden määrä on Suomeen verrattuna moninkertainen. Tämä vääjäämättä tuottaa enemmän laadukkaitakin oluita. Kokemuksellani voin sanoa, että Ruotsissa on myös ei-niin-hyviä panimoita ja niitäkin on Suomea enemmän!

Suosituimmat hakutermit:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *