Olutta Hiidenmaalla

Humalablogisti käväisi vuoden 2023 kesälomansa alkajaisiksi Hiidenmaalla (viroksi Hiiumaa) Virossa. Hiidenmaa lienee suomalaisille oudompi matkakohde kuin Viron suurin saari Saarenmaa. Vajaan tuhannen neliökilometrin saarella asuu noin 8000 ihmistä. Kärdla on saaren hallinnollinen keskus ja siellä asuu 3000 henkeä. Saari tunnetaan luonnostaan, joka on säilynyt varsin koskemattomana. Saarella on hienoja hiekkarantoja ja useampi vanha majakka (Kõpu, Ristna, Tahkuna). Täsmävinkkinä Hiidenmaan Eiffel-torni!

Saarelle pääsee Rohukülan satamasta Haapsalun läheltä lautalla. Lauttoja kulkee tätä väliä kaksi: Tiiu ja Leiger. Vaihtoehtoinen tapa on lautalla Saarenmaan Triigistä Hiidenmaan Sõruun. Näppärin tapa saarella liikkumiseen on oma auto, mutta yhdistetty bussi-polkupyörämatkailu on mahdollista. Saarella on joitakin paikallisbussilinjoja. Lauttaliput on kätevintä varata etukäteen netistä.

Entäpä se olut sitten? Mielenkiintoisen saaresta tekee sen, että siellä toimii tällä hetkellä peräti kolme olutpanimoa, joiden kaikkien tuotteet ovat saavutettavissa. Ja olut hiidenmaan murteella on: ölut!

Hiiu Õlle Koda sijaitsee saaren eteläosassa Kassari Puhkekeskuksessa eli lomakeskuksessa. Alueella on erityisen hienoa merenrantamaisemaa ja jonkin verran vapaa-ajanaktiviteetteja. Panimoravintolassa on sisätilan lisäksi aurinkoinen terassi ja myös olutkauppa. Juhannuksesta kesän loppuun se on auki joka päivä. Tarjolla oli kaikkia panimon viittä perusvalikoiman olutta joko hanasta tai pullosta, myös kaupasta mukaan otettavaksi. Erikoisuutena hanassa oli mainio paikallinen sahti eli koduõlu. Se oli erinomaista. Muuten panimon oluet ovat varsin keskinkertaisia joskin juomiskelpoisia. Hiiu Õlle Kodan oluita löytää myös aika hyvin saaren ruokakaupoista toisin kuin kahden muun panimon tuotteita.

Hiiumaa Pruulikoda panee oluitaan saaren pääpaikkakunnalla Kärdlassa. Panimo meni COVID-19:n aikana konkurssiin, mutta ilokseni huomasin ennen reissua että paneminen oli aloitettu uudestaan alkukesästä uusin voimin ja oluin. Oluita on tarjolla panimon ravintolassa: Hiiumaa Pruulikoda Resto, Vabaduse 15, Kärdla. Paikka on oikein viihtyisä, hiukan gastropub-tyylinen. Ruoka oli hyvää joskin Viron mittapuulla hiukan hintavaa ja purilainen oli – vain purilainen. Omia oluita on nyt kolme: Suveöö, Ehapuna ja Paradis – kaikki ovat lagereita! Laatu oli varsin kelvollinen. Oluita saa näköjään myös pullosta, joten ehkä tulevat eteen jatkossa myös Kärdlan ruokakaupoissa tai muissa ravintoloissa.

Viscosa Brewery oli ennen matkaa täydellinen jokerikortti. Minulla ei ollut muuta kuin osoite panimolle. No paras tapa oli tietenkin hankkiutua ilmoitettuun osoitteeseen Kõrgessaaren kylässä. Kõrgessaaressa paljastui, että Viscosa on kylällä sijaitsevan tehdasalueen nimi. Nimi juontaa juurensa siitä, että 1900-luvun alussa sinne perustettiin tehdas, jonka tarkoitus oli valmistaa viskoosi-silkkiä. Kohdeosoitteesta löytyi rakennus, jossa panimo ehkä on, mutta ei mitään sen kummempaa. Mutta rakennuksen vieressä oli iso rapautunut neuvostoaikainen tehdas, jonne osoitti iso kyltti, jossa tekstit Viscosa Art Cafe ja #Viscosabrewery Eesti parim õlu. Tuurit eivät loppuneet tähän vaan vanhaan tehtaaseen oli perustettu taidekeskus, jossa juuri oli meneillään taidenäyttelyn avajaiset ja siinä yhteydessä Art Cafe oli auki! Art Cafesta löytyi kokonaiset neljä Viscosa-hanaa! Vehnäale ei ollut kovin hyvä, mutta kolme tarjolla ollutta APA/IPA:a olivat oikein mainiota juotavaa. Henkilökunta kertoi panijan olevan muissa töissä (ilmeisesti merellä), mutta Viscosan suunnitelmissa on taproomin avaaminen. Oluenmetsästäjälle hienoja hetkiä!

Aiemmin toimi myös Hiiu Käsitööõlu -niminen mustalaispanimo, mutta sen oluet valmistettiin Tallinnan seudulla ja Belgiassa. Se on lopettanut toimintansa.