Testipenkissä Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils

Servaali Oy lähestyi minua (ja joitakin muita olutbloggaajia) meilillä, jossa kyselivät halukkuudesta vastaanottaa testattavaksi Mallaskosken panimon uusi Valioluokka Pils. No minulle kelpasi ja kun näin sopivasti kiirastorstaina lähetys oli postista noudettavissa niin otin pilsin heti testiin.

Mallaskoski Seinäjoelta oli aikoinaan 2000-luvun alkupuoliskolla silloin melko kapeassa suomalaisessa pienpanimoskenessä oikein kelpo tekijä. Sekä vaalea että varsinkin tumma Kuohu maistuivat selvästi keskivertobulkkia paremmilta. Jossain vaiheessa kuitenkin tapahtui selvä laadullinen heikennys. Ehkä reseptejä muutettiin tai prosessia – omassa muistissani yhdistän muutoksen aikaan jolloin panimo siirtyi pulloista tölkkeihin. Sen koommin melko hyvästä saatavuudestaan huolimatta panimon oluita on tullut nautittua hyvin harvakseltaan. Pari vuotta sitten Servaali Oy osti Mallaskosken ja koska kyseessä on laatuoluidenkin päälle ymmärtävä maahantuoja niin odotukset olivat korkealla. Valitettavasti ainakaan vielä odotuksia ei ole saatu lunastettua, mutta ehkäpä nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.

Mallaskoski on lanseeraamassa maitokauppoihin uutta “valioluokka”-sarjaa, johon alkuvaiheessa kuuluvat pils ja stout. Pikkutölkki Pilsin pakkaus on melko tyylikäs musta-sininen-kulta-värityksessään. Taustalogossa on jotain Karjalamaisuutta. Speksit kertovat Perle- ja Saphir-humalista IBU-arvon ollessa 35. Kyseessä on täysmallaslager. Olut on kirkas eli ilmeisesti täysin suodatettu. Valkea vaahto häipyilee kohtaisen nopeasti. Tuoksussa on voimaisuutta ja kukkaista aromaattista humalaa, jonka yhdistän Baijeriin. Pohjoissaksalaisissa pilseissä humalan aromi on pistävämpi ja toisaalta tsekkipilsien voimaisuus on selkeämmin diasetyylinen. Maussa on apilaista, puhdasta humalointia ja suuntuntu on mukavan öljyinen. Jälkimaussakin on pieni puraisu katkeroa, mutta maku ei kanna kovin pitkälle. Mallaskoski on saanut aikaan kohtuullisen saksalaistyylisen maitokauppapilsin – ei ehkä kuten mainostavat “järisyttävän”, mutta omassa segmentissään hyvän. Tyypillisesti nämä huutavat sitä suomalaiseen Berliinin muuriin katoavaa puolta prosenttia alkoholia lisää. A-vahvuisena ja piirun rapsakkaampana tästä tulisi erinomainen pils. Nyt pitää tyytyä kohtalaiseen. Sellaiseen jota varmasti ostan kapean valikoiman lähikaupasta Kukko Pilsin ohella tai sijaan saunajuomaksi mikäli litrahinta asettuu samoille haminoille. Erilaisten rasvaisten ruokien kanssa varmasti myös kelpo kaveri. Tästä on hyvä jatkaa ja odottaa Valioluokan Stoutia.

Olutmatkailua: Boston, Massachusetts

Boston Beer Works

Boston Beer Works

Tänä talvena Humalablogistin talvilomailu ulkomailla rajoittui perhesyistä yhteen viikkoon. Viikko oli turhan lyhyt aika lähteä tutkimaan tropiikkia, joten kun Finnair tarjosi melko edullisia suoria lentoja itärannikolle. Matkakohteiksi valikoituivat vanha tuttu New York ja uusi tuttavuus Boston.

Boston on reilun 600000 asukkaan kaupunki ja New Yorkista katsottuna se sijaitsee, ehkä vähän yllättäenkin, koillisessa. Bussilla matka kestää pitkin moottoriteitä nelisen tuntia. Juna oli vienyt aikaa saman verran, mutta kun hinta on 4-6 kertaa kalliimpi niin päädyimme Chinatownista operoivaan kiinalaiseen bussiyhtiöön. LuckyStarin liput ovat 15 dollaria suunta ja busseissa on ilmainen WLAN!

Bostonista suomalaiselle tulee ensinnä mieleen ehkä bostoninkakku ja sitten jääkiekkoseura Boston Bruins. Useimmat tietävät myös Esko Ahon pesäpaikan Harvardin yliopiston sekä Massachusetts Institute of Technologyn. Molemmat sijaitsevat Bostonin esikaupungissa Cambridgessa. Bostonia pidetään Yhdysvaltain eurooppalaisimpana kaupunkina. Sen eteläinen osa on irlantilaisten jälkeläisten kansoittama South Boston, joka on päässyt populaarikulttuuriin irlantilaismafiosojen ansiosta. Kaupungin monet nähtävyydet liittyvät USA:n itsenäisyysaikaan, tärkeimmät niistä on linkitetty Freedom Trail -nimellä kutsuttuun reittiin.

Matkalla Samuel Adamsille

Matkalla Samuel Adamsille


Olutharrastajalle tuntevat Bostonin tietenkin Samuel Adamsin Boston Lagerista. Boston Beer Companyn perustaminen vuonna 1984 Jim Kochin johdolla oli yksi keskeisiä elementtejä USA:n viime vuosikymmenien pienpanimovallankumouksessa. Boston Beer Companysta on sittemmin kasvanut pörssiyhtiö, ja se on Yhdysvaltain suurin amerikkalaisomistuksessa oleva panimo. Samuel Adams Brewerylla (kuten Boston Beer Company tunnetaan) Bostonissa on maanantaista lauantaihin tunnin välein yleisölle avoimia panimokierroksia. Panimon lähelle pääsee kätevästi metrolla – asemalta on reilu 5 minuutin kävelymatka. Valitettavasti omalla vierailullani panimolla oli remontti menossa. Kierros typistyi maistelusessioon panimon tap roomissa. Panimotyöntekijä maistatti Boston Lageria, Alpine Springiä ja koe-erää panimon julkaisemattomasta Cascade Pale Alesta. Puhtaus ja tasapainoisuus ovat selvästi Samuel Adamsin tavoitteena. Juotavia, mutta hieman mielenkiinnottomia ne olivat panimotuoreinakin. “Kierroksen” jälkeen on mahdollisuus shoppailuun panimon myymälässä. Itselleni tarttui mukaan Barrel Room Collectionin kolme erilaista olutta “lahjapakkauksessa”. Ilmeisesti tämä 3 x iso pullo on Massachusettsin lain määräämä maksimimäärä mitä panimo saa myydä ulos. En ole varma, mutta sellaiseen käsitykseen ainakin tulin.

Bostonin ympäristössä on Samuel Adamsin lisäksi useita käsityöläispanimoita. “Sampan” jälkeen näistä selvästi suurin on Harpoon, joka on USA:n yhdeksänneksi suurin “pienpanimo”. Harpoonin tuotteita onkin saatavilla lähes kaikista olutravintoloista. Bostonissa ja Cambridgessä toimii myös useita panimoravintoloita. Näistä itselleni aiemmin tuttu oli Cambridge Brewing Company. Ravintola oli melko tilava ja sieltä sai talon oluita kätevinä maisteluannoksina. Lisäksi sisäänkäynnin vieressä oli myyntipiste, josta saattoi ostaa oluita kotiin vietäviksi. CBC:n oluet sijoittuvat “hyvää, muttei erinomaista” -osastolle.

Boston Beer Worksillä on useampi lokaatio. Kävin kahdessa, joista toinen oli historiallisessa keskustassa ja toinen Fenwayssa Boston Red Soxin stadionin kyljessä. Molemmat olivat melko isoja paikkoja, joissa omia oluita oli pitkälti toistakymmentä. Pyhän Patrikin päivän läheisyys näkyi neljänä “irlantilaiskausioluena”. Bostonin valikoima oli monipuolinen ja oluita myyntiin näppärinä neljän maisteluannoksen teisterinä (“pick any 4”). Webbisivujen perusteella panimolla on pari baaria myös Bostonin lentokentällä. Loganin lentokentällä on Ratebeerin perusteella myös Samuel Adamsin, Harpoonin ja Ciscon baarit. CBC:n ja BBW:n lisäksi Bostonissa on Rock Bottom -ketjun paikka ja John Harvards Brewhouse, joissa en ehtinyt käymään. Rock Bottom onkin tuttu jo Portlandista. Huomasin sellaisen myös Manhattanilla.

Boston on vilkas opiskelijakaupunki ja opiskelijoita olikin baareissa runsaasti. Kaupungissa on aika paljon hyviä olutravintoloita, joista ehdin muutamassa vierailla. Ratebeerin ykkönen on Lord Hobo, jossa on 40 hanaa. Tarjonta oli mielenkiintoista, paljon oman osavaltion tuotteita. Hobo näytti olevan myös suosittu ruokapaikka. Muutenkin trendi näytti olevan, että lähes kaikki söivät jotain vaikkei paikka ollutkaan puhtaasti ruokaravintola vaan olemukseltaan pubimainen. Tavallaan rähjäisemmän oloinen tapaus oli Bukowski’s Tavern. Tavernissa oli hyvää ruokaa ja erinomainen hanaolutvalikoima. Itse kävin Cambridgen lokaatiossa, Bostonin puolella on näköjään toinen. The Publick House sijaitsi Brooklinessa, yhdessä Bostonin monista esikaupungeista. Kompakti paikka oli aivan täynnä. Ruoka oli erinomaista – ehkä siinä syy suosioon. Olutlista oli hyvin belgipainotteinen. Tämä ei täysin ollut jenkkioluita metsästäneen Humalablogistin mieleen. Paikallisille tilanne oli tietenkin toinen. No, kyllä hanoista kuitenkin löytyi riittävästi paikallisiakin herkkuja.

Tavallisista ruokakaupoista ei oluita löytynyt – ainakaan niistä parista joissa kävin (toinen oli Whole Foods). Ilmeisesti MA:n lainsäädännön vuoksi myynti keskittyy erikoisliikkeisiin. Seutukunnan paras liike olisi Julio’s Liquors, joka kuitenkin sijaitsee Westboroughissa kaukana Bostonin keskustasta. Tällä kertaa itselläni ei ollut tarvetta sen kummempiin olutostoksiin (jotka hoidin New Yorkissa), joten vaihtoehdot jäivät kartoittamatta.

Boston on olutharrastajalle oikein hyvä vierailukohde. Mielenkiintoisia paikkoja on paljon: pari panimoa, joissa voi vierailla, useampi panimoravintola ja paljon paikallisia oluita laadukkaissa olutravintoloissa. Muutama päivä sujuu oikein leppoisasti ja Cambridgessä voi kokea leppoisan pikkukaupungin tunnelmaa vaikka ollaan suurkaupungin kyljessä.

Vierailu Ruosniemen panimolla

Viime lauantaina Porissa järjestettiin Ravintola Panimolla Suomen Olutseuran vuosikokous. Itsekin hieman autettuna (=taloudenhoitaja lähetti minulle laskun) maksoin muutaman vuoden tauon jälkeen SOS:n jäsenmaksun jo 4 päivää ennen kokousta. Ennen vuosikokousta Panimon kabinetissa Jouko Stenroos kertoi Porin Oluttehtaan ja erityisesti Porin oluen hanaoluen historiasta. Porin Oluen legendaarinen panimomestari Jori Orlo jutusteli omassa osiossaan oluen valmistuksesta ja mm. Mustan Hevosen syntyhistoriasta. Myöhemmin illalla Jori kertoi muun muassa ollessaan Carlsbergillä töissä (reilut 60 vuotta sitten!) työsuhde-etuihin kuului kuusi pulloa talon olutta – työaikana nautittavaksi. Jorilla ei kulutus ollut tanskalaisten luokkaa ja hän tekikin kauppaa ylimääräisillä pulloilla työtovereidensa kanssa. Tämän lisäksi päivittäin kello 1400 työnjohtaja avasi tynnyrin, josta olutta sai omaan astiaan!

Päivän ehkä odotetuin ohjelmanumero omalta osaltani oli vierailu “siihen toiseen porilaiseen pienpanimoon” eli Ruosniemen Panimoon. Panimo aloitti kaupallisen toimintansa viime vuonna ja nyt pääsin käymään tällä lähipanimollani, joka sijaitsee noin 5 kilometrin päässä Porin keskustasta Ruosniemen kaupunginosassa. Panimo on melko lailla keskellä pientaloaluetta vanhassa navetassa, jossa lehmiä pidettiin viimeksi kait 1970-luvulla. Toimintaa ryhmällemme esitteli yksi seitsemästä osakkaasta porilaissyntyinen Juha-Matti Karpale. Panimo on vielä harrastus perustajilleen, joista suurin osa ei asu Porissa vaan pääkaupunkiseudulla. Se sai alkunsa insinööritaustaisten osakkaiden kotiolutharrastuksesta. Tilat löytyivät perhepiiristä ja laitteisto modattiin insinöörityyliin vanhoista Turun meijerin tuotantovälineistä. Panimon keittokoko on noin 550 litraa. Monien kokeiluerien jälkeen heinäkuussa 2012 lanseerattiin panimon ensimmäinen tuote Pikkupomo, jota Humalablogisti pääsi maistamaan tuoreeltaan. Nyt valikoituihin olutravintoloihin on tullut panimon toinen tuote Piirimyyjä, joka on Pikkupomon tapaan tehnyt hyvin kauppansa ravintoloissa.

Karpale kertoi, että viime vuonna olutta valmistettiin noin 2500 litraa. Tänä vuonna pyrkimys on nelinkertaiseen määrään. Suunnitelmissa on osallistuminen Helsingin SOPP-tapahtumaan ja kahden APA:n jälkeen myös muutaman uudenlaisen oluen lanseeraus. Kavereilla tuntuu olevan hyvä meininki tekemisissään ja paikalla nautittu panimotuore Pikkupomo osoitti myös, että tuotetta on hiottu entistä parempaan iskuun sitten viime kesän. Ruosniemen Panimon oluille paras bongauspaikka on Porissa Pub Winston, jossa heillä on oma hanapaikka. Sen lisäksi oluita on satunnaisemmin ollut tarjolla pääkaupunkiseudun parhaissa olutravintoloissa kuten Pikkulintu, Gallows Bird, Viisi penniä ja One Pint Pub. Toivotaan, että tämän vuoden aikana oluita päästään nauttimaan laajemminkin!

Vierailun jälkeen Panimolla Heikkisen Mika kertoi Beer Huntersin kuulumisia – historiaa ja tuoreempiakin tapahtumia. Beer Hunters tulee olemaan mukana kaikissa tärkeimmissä oluttapahtumissa (HBF, SOPP Turku ja Helsinki sekä OlutExpo). Mika kertoi myös, että panimolle on tilattu uusi pullotuslinja. Sen ja uuden panimon myötä Huntersin oluiden saatavuus tulee parantumaan huomattavasti. Tuotantomäärän kasvaessa myös oluen hinnottelua saadaan kuluttajaystävällisemmäksi. Ilta päättyi St Patrickin päivän aattotunnelmissa Panimoravintola Beer Huntersissa. Itse jätin Guinnessit väliin, ja näin en joutunut kantamaan sitä typerää hattua kotiin :)

Suosituimmat hakutermit: