Tallinn Craft Beer Weekend 2019 – Peagi saabun tagasi juurde


Taas oli aika TCBW:n Tallinnassa ja pitkälti viime vuoden metkuin olimme Patrikin kanssa matkassa. Liput ostimme heti kun myyntiin tulivat. Majoitus oli varattu AirBnB:stä hyvältä paikalta ei niin kaukana festareilta ja matka alkoi jo torstaina, jotta aikaerorasituksista päästiin ennen H-hetkeä.

Uusia paikkoja Tallinnaan oli vuodessa tullut kaksi: Rebane on Kohtin taustatahojen uusi olutbaari käytännössä Kohtin naapurissa. Vaikka on ns. uusi niin interiööri on Kohtin tapaan mukavasti rempallaan. Olutvalikoima on Kohtia suppeampi, Lehen oluet ovat pääosissa. Paikka kai onkin jonkinlainen Lehen “house tap”. Toinen uusi kohde oli Põhjalan uusi taproom Noblenesserissä. Hieno isolla rahalla kiiltävään kuntoon rakennettu useampikerroksinen rakennus. Paikka on saavutettavissa kävellenkin jos parinkymmenen minuutin patikointi Balti jaamilta ei ahista. Põhjalassa oli omien lisäksi muutama vierasraana – omat ehkä yllättäenkin suurelta osalta vanhoja tuttuja. Sisäänkäynnin vieressä on kauppa, josta näppärä ostaa edullisesti pulloja mukaan.

Perinteiseen tapaan loppuunmyydyn TCBW:n tunnelma oli tiivis. Jonkin verran viime vuodesta olivat avanneet uutta tilaa Kulttuurikattilaan, joten aivan niin ahdasta ei ollut kuin vuotta aiemmin. Tämän vuoden festareiden suurin hype-panimo oli helppo arvata ennen tapahtumaa: Other Half. Jonoja olikin OH:lle eniten kumpanakin päivänä vaikkei ihan Omnipollon mittoihin päästykään. Tästä syystä itsekin tuli pari panimon olutta maisteltua. Sinänsä itselläni ei kolme kertaa panimolla vierailleena ollut suurempia ambitioita jonotukseen. Hieman yllättäen toiseksi suosituin panimo oli ehkä pietarilainen AF Brew. Johtuneenko siitä, että festareiden toiseksi puhutuin kieli (suomen jälkeen!) asiakkaiden kesken oli varmaankin venäjä. Muita kiinnostavia olivat esimerkiksi Collective Arts Kanadasta, Cigar City (jolla oli yllärinä Hunapua hanassa – ei jonoa), Evil Twin ja hollantilaiset Kees ja De Molen.

Maistamistani parhaita olivat mm. Lervig Saskatoon Cheesecake Stout, Põhjala Öö – Bowmore Whiskey BA, Evil Twin Aún Más Café Jesús, Kees Barrel Project 19.04, Cigar City / Voodoo Un-Uninvited ja Bakunin Yubileiny. Kuten listasta näkee niin tärppeinä minulla oli varsinkin muhkeat stoutit. Hapanoluita pyrin välttelemään suosiolla. Muista hyvistä nostetaan kuitenkin esille AF Brew Redrum IPA Special Edition, Collective Arts Fruited Dry Hop Sour ja Stamm Beer Winterfell – Cherry, joten ihan pelkkää imppyä ei festarit osaltani olleet. Maistetut Other Halfit eivät olleet aivan maineensa veroisia. Joku raja pastry stouttien makeudellakin sentään.


Lauantaina ennen festareita pidettiin taas suosittu varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Philin ja Annan järkkääminä oli taas saatu maisteltavaksi toinen toistaan kammottavimpia tuotoksia. Näistä yrjöttävimpiä olivat Bud Light Lime-A-Rita, King Cobra Malt Liquor ja Romper Strong. Sopivasti festareiden alla Alko ilmoittikin kannattavansa TCrBF:ää ottamalla valikoimiinsa kaksi TCrBF-klassikkoa Four Lokolta. Tallinnan ulkoilmafestareilla suuren suosion saaneen brändin tuotteita oli tarjolla kolmea erilaista.

Tallinn Craft Beer Weekend oli taas niin mielenkiintoinen tapahtuma, että eiköhän siellä olla taas ensi vuonna uudelleen!

Ma võtsin õlu – Tallinn Craft Beer Weekend 2018


Kolmatta kertaa pappia kyydissä eli Humalablogisti Tallinn Craft Beer Weekendillä (TCBW). Aiemmat seikkailut löytyvät täältä:

* Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016
* Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

TCBW:n suosio on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että lippujen kanssa sai olla hereillä. Ne nimittäin myytiin loppuun ripeästi. Eli kahden päivän piletin hankinta tuli tehtyä jo edellisvuoden puolella. Sinänsä ostaminen verkosta PDF-lippuineen on yksinkertaista ja sadan euron hintaa voi pitää kohtuullisena. Lippuja oli kyllä vapailla markkinoilla vähän ennen tapahtumaa, joten mukaan pääsy olisi kyllä onnistunut vielä viime metreilläkin. Ainakin yhdeksi päiväksi. Tällä kertaa sain matkakumppaniksi vanhan taisteluparini Patrikin (aka oh6gdx). Patrik oli vasta toista kertaa Virossa, joten itse kymmeniä kertoja Tallinnassa käyneenä sain toimia myös matkanjohtajana.

Torstai

Kuten aiemmillakin kerroilla liikkeelle lähdettiin jo torstaina. Helsingissä kopaisimme Sori Taproomissa pari Dougallia ja tsekkasimme Bruuverin. Sitten M/S Starilla yli ja ekana kohteena Kochi Aidad. Tarjolla oli molemmille pääosin vanhoja tuttuja, mutta Koch Vana Tom Epa oli vielä maistamaton. Kochin pullokaapissa olisi kyllä ollut lisääkin. Täältä kävelimme kaupan kautta Kalamajaan, jossa odotti AirBNB-majoituksemme. Sisäänpääsyssä oli pientä hapuilua, mutta sen jälkeen ullakkohuoneistomme rauhallisessa puutalossa osoittautui mainioksi valinnaksi. AirBNB:stä on itselläni ollut nyt hyviä kokemuksia myös Tallinnasta. Mikäli et ole majoitustapaa kokeillut niin tätä linkkiä käyttämällä saat sinä ja minä molemmat “matkustuspisteitä” (=win-win).

Majoitukseen asettauduttuamme oli aika suunnata muutaman sadan metrin päähän rautatieaseman torille, jossa kohteena oli uusi panimoravintola Humalakoda. Viimeksi jouluna Tallinnassa käydessämme paikka oli kiinni ja omien oluiden paneminenkin alkoi vasta tämän vuoden puolella. Vuosi sitten avattu Balti Jaama -tori on varsin hulppea kauppahallimainen, mutta avara “ostoskeskus”. Ruokatiskiä ja ravintolaa on moneen lähtöön. Saman katon alla Selverin valintamyymälässä on ihan kohtalainen olutvalikoimakin (kaikenlaista Fullersin Vintage 2017 lähtien). Humalakodalla oli listalla viisi omaa olutta ja maistelulautasta oli tarjolla. Oluet aika tylsiä. Paras tapaus Kolm ja Poolainsus -sessioipa taisi olla itse asiassa Kolkilla pantu.

Humalakodasta siirryimme seuraavaan kohteeseen. Taptap Tallinn on uusi olutkauppa, joka sijaitsee Rotermannissa aivan Brewdog Tallinnan naapurissa. Olutkaupan lisäksi Taptapissa on kuusi hanaa. Nyt uutuusarvon lisäksi vierailun syynä oli kööpenhaminalaisen Warpigsin tap takeover. Tarjolla oli samaan pohjaan tehtynä neljä erilaista single hop apaa, Watermelon Gose ja Brewski / Warpigs -yhteistyö Brewpigs Mutant Ninja Pilsner. Single hoppien mallaspohja oli vähän outo ja vei parhaan idean oluista. Vesimelonigose maistui kurkulle ja Ninja Pilsner oli melko peruspilssi. Seinän takana Brewdogissa oli vielä Warpigsin Smouldering Holes. Ei sekään oikein hyvää kuvaa sotasikojen nykykunnosta antanut. Taptapissa tapasimme muutaman viikon takaa Charlottesta tutun Gene “Travlr” Bonventren. Gene oli aloittelemassa Baltian turneeta, jolle hän saapui suoraan Brysselistä Cantillon Quintessence -tapahtumasta. Taptapin pulloja paikalliset moittivat kalliiksi, kannattaa kuulemma ostaa Uba ja Humalista tai SIP:stä.

Oli aika suunnata vakiopaikkaan eli Kohtiin. Kohtilla oli TCBW-viikonlopun aikana pidennetyt aukiolot eli avasivat ainakin perjantaina ja lauantaina jo puoliltapäivin. Torstai-illan teemana oli Malduguns -taptakeover. Latvialaiselta Maldugunsilta en ole päässyt panimon parhaita maistamaan eikä niitä nytkään ollut tarjolla. Malduguns / Brewlok -kollabraatio Smagsvars ehkä tarjonnan paras. Paikka oli normityyliin aivan täynnä, varsinkin suomalaisia ja muita TCBW-turisteja. Talon oman valikoiman lisäksi RB-hahmo Marduk oli tuonut Saarenmaalta Pihtla Pruulikodan Pihtla Ölut (sic!) -koduõlutta, joka oli vähän kuin sessiosahtia. Pihtla Pruulikodaa ei saa sekoittaa meille tutumpaan Pihtla Õlleköökiin. Nämä panimot sijaitsevat käytännön vierekkäin. Pruulikoda myy kuulemma suuren osan tuotannostaan etukäteen ja paikalliset käyvät noutamassa omat olutannoksensa omiin saaveihinsa suoraan panimolta.

Torstain aloitus oli varsin rankka. Onneksi Patrikin kanssa älysimme mennä nukkumaan ajoissa. Perjantaihan oli ensimmäinen festaripäivä.

Perjantai

TCBW:llä on hieman erikoiset avaamisajat. Eli perjantaina humppa alkaa kello 17 ja lauantaina kello 16. Perjantain idean vielä ymmärtää, mutta lauantaina kemut voisivat hyvin alkaa parikin tuntia aiemmin. Tämä tarkoitti, että meillä oli koko päivä tuhlattavaksi ennen starttia. Kävimme olutostoksilla SIP:ssä, joka oli sopivalla etäisyydellä majoituksesta. Sen sijaan Uba ja Humal sekä UJH:n uusi taproom jäi tällä reissulla kokonaan välistä. Sitten lounastimme Patrikin kanssa Karja Kelderissä, pitihän minun hänelle näyttää nähtävyyksiä. Maittava annos sisälsi lammaskeiton ja Kiovan kotletin alle viiden euron hintaan. Koska huudeilla oltiin niin pitihän sitä piipahtaa myös Drink Baarissa. Paikka tuntuu nykyään keskittyneen erityisesti virolaisiin pienpanimo-oluisiin.

Kohtissa perjantaille hanoihin olivat vaihtuneet United Gypsies Breweryn tuotteet spinoffeineen. Paikalla olivat UG:n/Humaloven/Kallio Breweryn hessut nauttimassa täytekakkua ja promoamassa tuotteitaan. Itse pidin eniten old skool barley winesta Humalove Tank OMY Series I:sta. Mutta sitten oli aika siirtyä festareiden pariin.

TCBW:n perusteet voitte lukea aiemmin linkatuista 2016 ja 2017 kertomuksista. Tänä vuonna panimokattaus oli pääosin samaa kuin viime vuonnakin, mutta uusiakin mielenkiintoisia tuttavuuksia oli paikalla. Kiinnostavimpina näistä olivat ehkä Arizona Wilderness, Bagby Beer, Jester King, klassinen Mahr’s Bräu, Oxbow ja Stigbergets. Valitettavasti järjestäjä oli ilmeisesti laittanut jakoon viime vuotta enemmän lippuja, sillä paikka alkoi käydä ahtaaksi. Konkreettisimmin tämä näkyi siinä, että suuri osa oluista myytiin loppuun ennen session loppua. Etukäteen laaditut tärppilistat olivat entistä tärkeämpiä. Sinänsä suosituimpiakin oluita sai pienellä jonotuksella pois lukien Omnipollo, jolle oli taas käsittämättömän pitkä jono. Ja kun olivat myyneet ensimmäisen session oluensa niin ennen seuraavaa alkoi jo muodostua uutta jonoa. Itse kiertelin tiskejä rauhalliseen tahtiin aina välillä pysähtyen juttelemaan tuttujen kanssa. Niitä riitti sillä Kultuurikatel veti paikalle taas suomalaisen craftskenen kerman. Oli panijaa, baarihemmoa, blogistia, täppääjää ja vanhan liiton pils-miehiä. Perjantain reilusta kolmestakymmenestä parhaita olivat:

Jester King Black Metal Farmhouse Imperial Stout – Jester Kingin klassinen imppi. Paahteinen, lievän funky hapan, puuta, lakritsaa. Maussa kaikki balanssissa.
Jester King Cerveza de Mezquite – erittäin mielenkiintoinen kompleksinen hapan saison.
Coppertail Saison Foedre Blend – en ole suurin hapanoluiden ystävä, mutta kun ne tehdään taidolla saadaan aikaan oluttaidetta kuten tässä. Vihreää omenaa maukkaalla tavalla, happamuutta, hedelmäisyyttä.
Stockholm / Klackabacken Orchard Saison – yllättävänkin hyvä hieman funky siiderimäinen saison.
Käbliku Post Soviet Nights – vahva imperial stout, jossa runsaasti kellarointipotentiaalia. Kahvia, salmiakkia. Ratebeerin kaikki arviot välillä 3.8-4.0.
Struise Dark Horse – niille jotka tiesivät – festareiden yksi odotetuimpia oluita. Ei ollut jonossa kukaan. Earthmonkin ja kulttiolut Dirty Horsen sekoite. Ja hyväähän se oli. Neljä vuotta bordeaux-tynnyreissä. Balsamicoa, viikunoita ja luumuja. Nam.
Lervig / Hoppin’ Frog Sippin’ Into Darkness Barrel Aged – festareiden yksi odotetuimpia oluita myös muille kuin paatuneimmille diletanteille. Paljon kaikkea … bourbonia, tummaa suklaata ja kaakaota.
Jester King SPON Raspberry & Cherry – kummallisen paljon pidin happamista. No tämäkin taidolla tynnyrikypsytetty: paljon vadelmia, kirsikkaa, lievää happamuutta, loistava juotavuus.

Lauantai

Menimme perjantaina Patrikin kanssa suoraan (Circle K:n hamppareiden kautta) nukkumaan ja valmistatumaan lauantaihin. Tärkeimmät olutpaikat olivat olleet ei-niin-yllättäen ääriään myöden täynnä. Päivän ohjelmassa oli Tommie Sjef Wild Ales -maistelu Taptapissa (tai maistelu järjestettiin ulkona). Tommie Sjef oli itse paikalla ja haastattelin häntä maisteluiden lomassa hetken. Tommie on 24-vuotias hollantilainen, joka jo 18-vuotiaana lähti äitinsä kanssa Belgiaan ja osti eri lambic-panimoilta lambiceita ja alkoi sekoitella niistä omia tuotteitaan. Nykyisin hän tilaa muualta vierrettä. Sen hän kypsyttelee omassa varastohallissaan, joka on täynnä erilaisia tynnyreitä. Vierrettä käytetään erilaisilla villihiivakannoilla ja lopputulos on kombinaatio eri-ikäisiä blendejä erilaisista tynnyreistä ryyditettynä esimerkiksi marjoilla. Tämä oli oma ensikosketukseni tähän erittäin hypetettyyn “panimoon”. Valitettavasti tuotteet jättivät minun hieman kylmäksi. Iisiä mukavaa juotavaa, mutta 30 euron pullohintaan eivät lähelläkään rahansa arvoisia. Ainakaan siis ne neljä maistiaista, jotka tastingissä olivat (Rose, Poos, Wijning ja Salie).

Taptapista siirryimme Patrikin kanssa vain vajaa sata metriä eteenpäin. Flamm-ravintolan erikoisuus ovat Flammkuchenit. Näitä voisi yksinkertaistaen kuvailla ohuiksi pitsoiksi, joissa täytteissä on mm. ranskankermaa. Oikein maukkaita olivat ja voin käydä paikassa toistekin.

Flammista siirryimme perinteisille Tallinn Crap Beer Festivaleille, jotka pidettiin ennen virallisia festareita festaripaikan ulkoseinustalla. Nyt tarjolla oli mm. amerikkalaisia ja virolaisia malt liquereita. Kumpienkin juominen antaa uusia näkökulmia siihen “olutkulttuuriin”, joka on osa metsien miesten ja katujen naisten alkoholin käyttöä. Tänä vuonna kävijät olivat yksimielisiä siitä, että violetin värisellä Four Loko Grapella raapaistiin pohjat. Tosin jäänestoaineelta näyttävällä ja maistuvalla Natty Rush Blue Frostbitella oli oma kannattajakuntansa. Olipa näillä festareilla mukana myös etelädakotalainen chiliolut!

Mutta sitten taas hommiin. Festareille ranneke kädessä pääsee varsin ripeästi vaikka jonoakin ehtii muodostua. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan hakea siis ranneke (kahden päivän tai perjantain) etukäteen Speakeasysta. Toisena päivänä Humalablogisti oli pirteämmässä iskussa ja oluitakin ilmestyi reittausvihkoon perjantaita ripeämmin. Päivän parhaita:

Lehe / Cool Head Three Pleasures: Whiskey – suomalais-virolaisena syntyi samaan tuplapukki-pohjaan kolme erilaista olutta. Viskiversio on maukkaan siemailtava.
Anderson’s Hannibal – Red Wine BA – pehmeän paahteinen eikä liikaa punaviinimäinen barley wine.
Lervig Toasted Maple Stout Bourbon Barrel – ehkä festivaalien paras olut. Pehmeän siirappinen, mutta erittäin maukas, tukeva silti tasapainoinen imperial stout. Tulee olemaan vuosilistallani korkealla.
Edge Brewing Vintage 2017 Master Blend – vankka mutta samalla pehmeä. Bourbonia, vaniljaa, makeutta. Nam.
Jester King 分 桃 (Fēn táo) – suutasupistavan hapan, mutta hedelmäinen hapanolut. Hieno tasapaino.
Sori Laudatur XVIII – yksinkertainen Heaven Hill -kypsytys, mutta samalla hyvä juotavuus.
Brew Division / Õllenaut Diptych Rakija edition – en tiedä maistuiko tässä rakija, mutta pehmeä kaakaoinen ja maltainen imperial stout.

Pettymyksiäkin mahtui mukaan. Boneyard Notorious IPA3 (RB 100/99) oli selvästi vanhaa, suorastaan crappia maineeseensa verrattuna. Struisen Kamikaze oli melkoista viinaa. Kiinalaisen Jing-A Culture Clash belgiale oli hyvin vaatimaton. En näköjään ole ipa-miehiä kun niitä ei päässyt listoille. Tosin Stigbergets / Omnipollo Uno oli ihan hyvää. Samoin Omnipollon “D”-pilssissä ei ollut mitään vikaa – sen sai jonottamatta!

Poistuimme taas Patrikin kanssa Circle K:n kautta nukkumaan. Jotain ruokakärryjä pitkine jonoineen festareilla kuulemma oli. Eivät vaan palvelleet ennen tai jälkeen tapahtuman. No, eating is cheating kuten vanha sananlasku sanoo.

Sunnuntaina palasimme aamulaivalla Helsinkiin. Ennen kotiin lähtöä ehdin vielä tarkistamaan rempatun Kittysin. Uusi osa näyttää mukavalta. TCBW kutsunee matkajaa taas ensi vuonna.

Otsikko kumartaa virolaisen vappuna kuolleen punk-muusikon Onu Bellan suuntaan. Hänellä on klassikkobiisi nimeltä “Ma Võtsin Viina“.

Muita näkökulmia Tallinn Craft Beer Weekendiin:

Tallinn Craft Beer Weekend 2018 – 80 olutta kahdessa päivässä (Huurteinen.fi)
Kantapöydässä: Kansainvälinen tunnelma Tallinn Craft Beer Weekendin parasta antia (Viisi tähteä)

Kuvia halajavien kannattaa kurkata Instagram-tililleni tbonefin.

Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Kulttuurikatel


Vuorossa oli minulle toinen TCBW Tallinnassa. Liput varasin jo viime vuoden puolella. Mutta kuten aina, lopulta lippua olisi saanut virallisia ja epävirallisia reittejä pitkin ihan viime päiviin ennen H-hetkeä asti. Kävi vielä työreissujen suhteen tuuri, että pääsin lähtemään Helsingistä suoraan koulutuspäivän jälkeen kohti Revalia torstai-iltana.

Torstai-illan kuvioihin sopi mainiosti visiitti uudelleen aktivoituneeseen Põhjalan Speakeasy-baariin, saihan sieltä napattua festivaalirannekkeen etukäteen. Mukavasti hanoissa oli vielä minulle kolme uutta Põhjala-tikkiä: Prenzlauer Berg, Hooaeg ja Odravein 2015. Suomalaiselle kolmen neljän euron haminoissa pyörivät “tuoppihinnat” olivat käytännön ilmaisia. Rautatieaseman takana sijaitseva Speakeasy on tosiaan avannut kesäksi ovensa ja on hyvä spotti tsekata Põhjala-tarjonta esimerkiksi matkalla Pudel baariin. Vieressä on muuten iso rakennustyömaa ja bongasin viikonlopunaikana kyltin PRUULIKODA. Virolaislähteeni varmisti myöhemmin, että jotain panimoa/panimoravintolaa sinne ollaan pykäämässä. Speakeasysta matka jatkui Tallinnan ykkösmestaan Kohtiin, jossa hämmentävästi tänä viikonloppuna oli pirkanmaalaisen Nordic Breweryn tap takeover muistaakseni kuudella nokalla. Paikalla panimoa edustamassa oli Tampereen ravintolamoguli ja panimon taustaherra Sami Lappalainen. Itse otin Nordicin tuotteista vain imperial stoutin, muuten keskityin Kohtin muuhun tarjontaan (tarina kertoo, että Kohtissa olisi noin 900 pullon valikoima). Kiva oli löytää täältä Olutexpossa missaamani Lehe/Ruosniemen Panimo-yhteistyö Keri Saarele.

Perjantaiaamuna oli aika tutkia Uba ja Humal -olutkaupan valikoimaa. Festarit alkoivat vasta iltaviideltä, mutta kauppa avaa jo kymmeneltä. UJH:ssa on nykyään myös hanaoluita tarjolla paikalla nautittavaksi. Neljässä “mobiiliraanassa” oli kaksi tuotetta Amagerilta ja kaksi Emelisseltä. Muovituoppiin valikoituivat Amager / Arizona Wilderness Arizona Beast ja Amager / Cigar City Orange Crush. Ennen illan tapahtumia kävin kurkistamassa myös Pörgussa (Põrgu Manivalde maistettu) ja sen jälkeen vastikään auenneessa Gastropub Sakussa. Sakun gastropub sijaitsee Rotermannin uudessa liikekorttelissa Virukeskuksen ja sataman välissä. Hanavalikoima on geneeristä Saku-kamaa, mutta ravintolassa on varsin mukava pullovalikoima. Gastropubista saa ehkä ainoana Tallinnassa Nya Carnegiebryggerietin oluita. Myös Westyä kaupataan huimaan 39 euron pullohintaan.

Boneyard


Struise

Tänä vuonna TCBW muutti Kalamajasta Kultuurikateliin, joka on vanhaan sähkölaitokseen kunnostettu tapahtuma-areena. Kulttuurikatel sijaitsee ns. paraatipaikalla: satama ja vanha kaupunki ovat kävelyetäisyydellä, edellä mainittuun Uba ja Humaliin on vain muutaman sadan metrin matka. Viime vuoden tapahtumista kirjoitin myös Humalablogiin, joten keskityn nyt kertomaan tämän vuoden plussat ja miinukset.

Plussat
+ vaikka porukkaa oli paljon, jonoja ei syntynyt kuin Omnipollon tiskille, ahtauskin yllättäen helpotti lauantai-illalla
+ juuri rempatut vessat, vesihuolto viime vuotiseen tapaan toimiva
+ ei ruuankäryä, koska ruokakärryt olivat pihalla
+ tarjonta totutun mielenkiintoista ja panimokattaus onneksi osittain eri kuin viime vuonna
+ hyvä valikoima virolaisia panimoita
+ monilla panimoilla paikalla panimon edustajia
+ järjestäjä oli tehnyt etukäteen oluista näppärän Google Docs -listauksen (joka 95 % piti paikkaansa)

Miinukset
– tapahtuma oli jaettu kahteen huonetilaan, ei katastrofi, mutta vaati hiukan liikkumista paikasta toiseen
– osa suosituimmista oluista loppui nopeasti, yleensä panimo vaihtoi heti uuden jälkimmäisen session oluen tilalle, joten jos se uusi olut oli sinun “tärppilistallasi”, sekin saattoi olla jo juotu kun saavuit sitä hakemaan seuraavalla sessiolla, kaksi erillista tilaa hankaloitti tilanteen toteamista (1000 lippua, annoskoko 0,5 – 1 desilitra jaettuna 30 litran kegi = olutta saa noin 40-50 % festariväestä)
– ensimmäinen “sessio” oli tunnin pidempi kuin jälkimmäinen (joka käytännössä edesauttoi suosituimpien oluiden kohdalla em. ongelmaa)
– ruokaa joutui jonottamaan niin kauan, että itse jätin syömisen väliin
– ruokakärryt eivät olleet ennen eikä jälkeen festareiden auki = menettivät paljon potentiaalisia asiakkaita perjantai- ja lauantai-iltana sekä lauantaipäivänä

Kuten viime vuonnakin, suomalaisia oli tapahtuman kävijöissä taas valtaosa. Tuttuja hahmoja ravintoloiden tiskien molemmilta puolilta sekä panimoilta näkyi niin paljon, että totesimme useammankin kanssa, että TCBW:llä näkee tuttuja enemmän kuin suomalaisilla olutfestareilla. Näytteilleasettajissahan suomalaisia edusti taas vain Mallaskoski sekä puolisuomalainen Sori. Suomalaislähtöisiä löytyi kyllä myös mm. Brew by Numbersin ja Sahtipajan tiskeillä. Eräs mielenkiintoinen vieras oli Norway Brewing Company Mainen osavaltiosta USA:sta. Tämä pieni panimoravintola sijaitsee nimensä mukaisesti Norwayn pikkukaupungissa. Nimi ei kuitenkaan viittaa Norjaan (populaatiossa ei ole merkittävää määrää skandinaaveja) vaan intiaanikieliseen vesiputousta merkitsevään sanaan Norage, joka tuntemattomaksi jääneestä syystä oli vääntynyt virallisiin papereihin muotoon Norway. Panimon panimomestari Charles Magne Melhusilla on kuitenkin norjalaiset sukujuuret! Hän muutti jo hyvin pienenä Yhdysvaltoihin, mutta palasi isiensä maille työskentelemään Lervigin panimolla, kunnes perusti vaimonsa kanssa NBC:n vuonna 2015.

Norway Brewing Company


Bakunin

Lauantaina ehdin käydä tutustumassa uuteen Brewdog Tallinnaan. Se sijaitsee Rotermannissa melkein Saku Gastropubin vieressä. Paikka on Brewdog-standardien mukaisesti viihtyisä, mutta hyvin pieni, paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingin ja Turun (RIP) veljensä. Lisätilaa tulee kuitenkin ulkona olevista terassipöydistä. Hanojakin on vain 12, joista puolet brewdogmaisesti vierashanoja. Sattumalta paikalle eksyivät myös Tuopin ääressä Arto ja muitakin olutskenen karvanaamoja, joten iltapäivä kului leppoisasti.

Lauantaipäivällä ennen festareiden avausta järjestettiin jo perinteinen Tallinn Crap Beer Festival. Jo totutusti “festarit” pidettiin TCBW-sisäänkäynnin läheisyydessä. Tänä vuonna Keskisarjan Janne oli tuonut Amerikasta tölkkiherkkuja festareille nautittavaksi. Oli hyvää! Eikun pahaa! Parhaat festarit ikinä!

Tallinn Crap Beer Festival

Lauantain meno oli melko samanlaista kuin perjantaina. Toisesta tilasta oli poistettu pöydät haittaamasta menoa. Muutenkin oli ajoittain yllättävän väljää. Tilaisuus oli loppuunmyyty, mutta jotenkin tuli tunne, että osa lipuista oli jäänyt lunastamatta ja/tai tilaisuudessa oli paljon noshow-tapauksia. Koska porukkaa ei ollut tungokseen asti niin se mahdollisti jutustelun panimomestarien ja muiden kyyppäreiden kanssa. Suomalaiset pitivät festareilla omaa kivaa: iso Untappd-näyttötaulu seinällä esitti välillä festareiden parhaaksi olueksi Karjalan tai Lapin Kullan. Yksi mieleenpainuneimmista oluista oli Lehen Übermensch. 20-prosenttinen zippleIPA maistui juuri siltä kuin voi 20-volttisen IPA:n kuvitella maistuvan. Viinalta ja liimalta.

Paljon tuli oluita Tallinnan viikonlopun aikana maisteltua ja palaamme varmasti rikospaikalle ensi vuonna. Tapahtumaa ei oluthörhön kannata missata!