Maailman viisi parasta olutravintolaa

Kirjoitus on osa suomalaisten olutblogistien yhteispostausten sarjaa. Tämän kertainen aihe on “Pubit ja muut olutravintolat” ja sessiota isännöi Olutkoira.

Humalablogisti Kulminatorissa kesällä 2005

No niin. Myönnän, että kirjoitin blogaukselle härskisti klikkiotsikon. Klikki- ja hakukoneotsikon oikein. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole listata edes omasta mielestäni maailman parasta olutravintolaa/pubia vaan poimia maailmalta viisi paikkaa, jotka ovat tuntuneet hyviltä. Kierrän vuosittain lomamatkoilla kymmenittäin olutravintoloita, baareja, taproomeja ja vain osassa on “sitä jotain”. Sellaista joka saa palaamaan jos sattumalta tai tarkoituksella saapuu paikkakunnalle uudestaankin. Oluen metsästäjän dilemma on tosin myös se, että aina haluaa löytää uusia paikkoja, saada uusia kokemuksia. Niinpä hyvässäkin paikassa on voinut viettää aikaa vain muutaman tuopin tai yhden lärvilautasen verran. Ja jos tuohon rakoseen sitten on osunut se paikan ainoa vittumainen baarimikko tai vierailun aikana on älytön ruuhka, voi kokemus olla huonompi kuin se ansaitsisi olla. Hygieniasyistä jätin nyt mahdolliset suomalaiset paikat listalta pois, koska niissä on tullut istuttua niin paljon, että asetelma on turhan epäreilu. Joten tässä “maailman viisi parasta olutravintolaa” – Suomen ulkopuolelta:

Kulminator, Antwerpen, Belgia
Cafe Kulminator, Vleminckveld 32, Antwerpen

Klassikko. Paikka, jossa aika on pysähtynyt. Muistan kun kesällä 2005 astuimme Kulminatorin ovesta sisään. Sisällä avautui pieni baarihuone, jossa avaamisaikaan olimme ainoat asiakkaat. Leen, paikan rouva odotteli asiakkaita tiskin takana, isäntä Dirk nuokkui yhdessä talon vanhoista tuoleista. Pöydällä nukkui kissa, joka luikki pakoon saapuessamme. Seinällä naksuttava käkikello oli ainoa ääni, joka rikkoi hiljaisuuden. Leen antoi minulle puhelinluetteloa muistuttavan olutlistan. Se oli täynnä mitä hienoimpia vintage-oluita aina 70-luvulta lähtien. Tilasin listalta oluen, joka vakavamman olutharrastukseni alkuvaiheessa oli TODO-listan kärkipäässä: Courage Russian Imperial Stoutin. Ainoita oluita josta olutguru H. Nikulainen on minulle kateellinen. Couragen RIS:n vei maailmanmaineeseen M. Jackson jo vuoden 1977 klassikkokirjallaan World Guide to Beer. Kulminatorissa tarjolla oli vuoden 1983 pullo.

Tilauksen jälkeen Dirk havahtui tuolistaan ja häipyi jonnekin takahuoneisiin. Vähän ajan kuluttua hän saapui takaisin stout-pullo kädessään. Leen otti pullon ja lasin ja tarjoili sen pöytäämme edelleen hiljaisuuden vallitessa. Courage RIS oli mahtavassa kunnossa. Korkissa oli ajan patinaa, mutta maussa ei ollut mitään oksidoitumisen negatiivisia merkkejä. Muutaman muun oluen jälkeen kävin paikan eriössä. Matkalla lasiseinän takana pilkisteli osa Kulminatorin salaperäistä olutkellaria. Palatessani kysyin Leeniltä voisiko olutkellaria päästä katsomaan. “Ei, ainoastaan mieheni käy kellarissa.”.

Lue myös tämä: Before Kulminator, There Was Bodega

Akkurat, Tukholma, Ruotsi
Akkurat, Hornsgatan 18, Stockholm

Akkurat iski ensimmäisestä Ruotsin olutmatkasta lähtien. Voiko tällaista paikkaa olla ja ihan naapurivaltiossa? Brittityylinen tumma pubi, jonka hanavalikoima oli vuoden 2005 tienoilla jotakin aivan uskomatonta. Vielä huikeampaa oli paikan vintage-pullolista, jossa tarjolla oli muun muassa lukuisa joukko Cantilloneja, joista osa Akkuratille räätälöityjä. Muistan huuruisen Ratebeer-kavereiden kanssa istutun illan lokakuussa 2007, jossa porukalla aloimme tilailemaan pulloja vintage-kellarista. Pöytään tulleet pullot saavat ihokarvat nousemaan vieläkin: Fuller’s Vintage Ale 1997 ja 1998, 3 Fonteinen Millennium Geuze, Dogfish Head World Wide Stout 2002 (23%), North Coast Old Rasputin (Bourbon Barrel), Cantillon Reed Gueuze Muscat, 3 Fonteinen J & J Oude Geuze Roze …

Sittemmin Akkuratin hohto on ehkä laskenut. Paikka on siirtänyt selvästi fokustaan ruotsalaisten ja modernimpien oluiden suuntaan. Vuonna 2017 nykymenoon kyllästynyt Stene Isacsson myi osuutensa Akkuratista ja siirtyi vetämään saksalaistyylistä Zum Franziskaneria. Samalla sinne siirtyi Ruotsin Zwanze-dayn hanapaikka. Mutta kyllähän Akkuratissa täytyy edelleen käydä. Olutharrastajalle Slussenin läheisyydessä odottaa todellinen tikkikolmio: Akkurat, Oliver Twist ja Omnipollo’s Hatt sijaitsevat kaikki vain muutamien minuuttien kävelymatkan päässä toisistaan.

Lue myös tämä: Nu satsar Stene på öl från Cantillon igen

The Ginger Man, New York, Yhdysvallat
The Ginger Man – NYC, 11 E 36th St, New York City

Ensimmäisellä vierailulla The Ginger Manissa hämmästytti hanapaikkojen määrä: tasan 100 hanaa, ei tällaista voi ollakaan! Myöhemmin vuosien varrella vastaavia on tullut eteen muitakin, mutta New Yorkissa kokemus oli ensimmäinen. Toinen ihmetyksen aihe: asiakkaalle tarjottiin printattu olutmenu, joka päivitettiin joka päivä! Suomessa kun oli saanut tottua joko olutmenun puutteeseen tai ennen sotia printattuun listaan. Vuosien varrella New Yorkissa tuli piipahdettua useasti. Monasti matkalla muualta viivyimme Isossa Omenassa päivän pari. Ja aina sama rituaali viimeistään lähtöaamuna: ensin Rattle’n’Humiin ja sitten kolme korttelia ylöspäin The Ginger Maniin. Lounasaikaa kannatti vältellä, sillä silloin pukumiehet Manhattanilta valtasivat paikan. Iltapäivän puolella oli sitten jo rauhallista.

Jos alkupiste oli vuodessa 2006 ja nyt ollaan vuodessa 2018, Manhattanin klassikoista Rattle’n’Hum on mennyt alaspäin. Edelleen 40 raanaa, mutta oluen laatu on parilla viime kerralla jättänyt parantamisen varaa. Sen sijaan The Ginger Manin sata hanaa ovat aina iskussa. Tuolloin reilut kymmenen vuotta sitten Ginger Manin olutvalikoima oli lopulta suhteellisen geneerinen, mukana paljon eurooppalaisia merkkejä ja tuttuja jenkkejä. Vuosien varrella New Yorkin craft-skene räjähti, mutta vanha Ginger Man ei jäänyt tuleen makaamaan vaan nykyään hanoissa on runsas määrä paikallisia pienpanimotuotteita.

Lue myös: The Ginger Man Celebrates Its Eponym

Proeflokaal Arendsnest, Amsterdam, Hollanti
Proeflokaal Arendsnest, Herengracht 90, 1015 BS Amsterdam

Ensimmäinen reissu Amsterdamiin heinäkuussa 2005. Olin kuullut, että kaupungissa on paikka, joka tarjoaa oluita jokaiselta hollantilaiselta panimolta. Olutmetsästäjän unelmapaikka siis? Nimikin oli kiehtova: Arendsnest eli Kotkanpesä. Kanavan rannalta löytyikin viihtyisä kuppila, jonka ystävällinen henkilökunta opasti valitsemaan parhaat herkut tarjonnasta. Kaikilta panimoilta oli todellakin oluita, jopa joku Heineken oli listalla. Siinä istuessani paikalle saapui Hollannin yleisradioyhtiön paikallisradion toimittaja. Tuli tekemään juttua Arendsnestin viisivuotisjuhlien kunniaksi. Siinä sivussa sai sitten suomalainen olutharrastajakin antaa haastattelun Amsterdamin radioon…

Vuosien varrella Arendsnest on säilynyt viehättävyytensä. Valikoimaan on tullut lisää hanoja (52!), enää ei luvata olutta kaikilta panimoilta, mutta liikeidea on säilynyt: vain hollantilaisia oluita.

Lue myös: U2 drinkt biertjes bij Proeflokaal Arendsnest Amsterdam

Ma Che Siete Venuti a Fà


Ma Che Siete Venuti a Fà, Rooma, Italia
Ma Che Siete Venuti a Fà, Via Benedetta 25, Roma

“Ma Che Siete Venuti a Fà?”, suunnilleen “Miksi hemmetissä tulit tänne?” on jalkapallolaulu tai siis chant, jota kuullaan ainakin roomalaisjoukkueiden Roman ja Lazion kohdatessa. Ma Che onkin alkujaan jalkapallolle pyhitetty urheilubaari Rooman Trastveressä. Nyttemmin paikka on saanut kulttistatuksen olutharrastajien keskuudessa. Pienehkö, sellaisen tyypillisen urheilupubin näköinen paikkahan tämä. 16 hyvin valittua hanaa. Hyvä henkilökunta. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta joissain paikoissa atmosfäärissä on vain sitä jotain. Käydessäni paikalla aloin juttelemaan tiskillä notkuneen hipin kanssa. “Ai olet Suomesta? Pikulintu! I know Pikulintu, great place!” ja jää oli murrettu. Varmuuden vakuudeksi hän näytti Zwanze Day t-paitaansa, jossa printattuna molempien paikkojen nimet.

Mennään kolme neljä vuotta eteenpäin. Harmaapartainen poninhäntämies moikkaa Tallinn Craft Beer Weekendillä. Mietin loppupäivän mistä kaveri on tuttu. Sitten lamppu välähtää! No sehän oli Ma Che Siete Venuti a Fàn omistaja Manuele Colonna, jonka kanssa juttelin suomalaisista oluista ja oluravintoloista!

Lue myös: Derby Derby Lazio-Roma, il vigile in servizio non si trattiene: scatenato sugli spalti

Olutmatkailua Etelä-Koreassa

Mikkeller Gangnam


Mielessä pyöri erilaisia matkakohteita kesälle 2018. Aika usein kesälomalla olemme matkanneet Euroopassa, mutta nyt lopulta päädyimme kahdeksi viikoksi Etelä-Koreaan. Korea on suhteellisen alkutaipaleella oleva craftbeer-maa. Karkea hiha-arvioni on, että maassa on reilut viitisenkymmentä panimoa. Koreassa craft-oluen nousu on alkanut kunnolla vasta parissa isommassa kaupungissa. Korealaisen oluen laatua on yleisesti pidetty aika heikkona ja onpa muutama vuosi sitten Economist-lehdessä jopa sanottu oluenpanemisen olevan ainoa ala, jossa Pohjois-Korea voittaa Etelä-Korean.

Lähdimme matkaan tällä kertaa jo kesäkuussa ennen juhannusta. Finnarilla on kyllä suorat lennot Souliin, mutta ne on hinnoiteltu lähes aina todella kalliiksi. Nyt niistä olisi joutunut pulittamaan yli 900 euroa. Vaihtoehtoinen reitti vei British Airwaysin lipuilla ensin Finskin siivillä Tokioon ja sieltä paikallisellä yhtiöllä Souliin. Paluumatka lennettiin Lontoon kautta. Näin lentolipun hinnan sai puristettua reiluun 500 euroon. Kahdelta melkoinen säästö siis. Mennessä Naritan lentokentältä löytyi Tatsu Japanese Grill & Craft Beer -baari, jossa oli mukavasti Echigo ja Sumidagawa -panimoiden oluita hanoissa.

Saavuimme siis Souliin. Lentokentältä kaupunkiin voi käyttää metroa tai nopeampaa junayhteyttä. Koreaan tullessa kannattaa älykännykkään ladata KakaoMetro-sovellus. Se toimii myös offlinessa. Sillä pystyy näppärästi navigoimaan Soulin kattavassa metroverkossa.

Soul on selkeästi olutmatkailijalle Etelä-Korean tärkein kohde. Nouseva craft beer -kulttuuri keskittyy pitkälti pääkaupunkiin, muualla tarjonta on Busania lukuunottamatta satunnaista. Soulissa mielenkiintoiset olutpaikat ovat pitkälti kahdessa kaupunginosassa. Toinen on ravintola-alue Itaewonissa, joka ammoisina aikoina tunnettiin varsin pahamaineisena seutukuntana, mutta joka nyt on täynnä paikallisten ja turistien suosimia ravintoloita ja baareja. Toinen tärkeä kaupunginosa on PSY:n maailmalle esittelemä Gangnam, joka tunnetaan trendikkäänä, yläluokkaisena ja kalliina alueena. Alkumatkasta hotellimme oli taktisesti valittu läheltä Itaewonin metroasemaa.

Olutmetsästäjälle Etelä-Korea luo omia haasteitaan sillä tietoa mielenkiintoisista olutpaikoista on saatavilla aika vähän. Ratebeerin places-listaukset auttavat alkuun, mutta eivät ole kovin hyvin ajantasalla, koska paljon on ehtinyt muuttua kahden viime vuoden aikana. Englanniksi googlaaminenkaan ei tuota hirveän hyvin tietoa. Japaniin verrattuna Koreassa on käytössä kuitenkin normaalit katuosoitteet ja länsimaalaisilla aakkosilla pärjää myös hyvin.

The Booth Itaewon


Arkisin olutpaikat avautuvat pääosin vasta virka-ajan jälkeen, joten olutturistilla on päivällä aikaa ihmetellä kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Gangnamissa silmiin pistivät heti huippukalliit autot ja uudet modernit toimistorakennukset sekä raharikkaiden merkkiliikkeet. Mikkellerillä on hieman yllättäen baari myös Soulin Gangnamissa. Se oli avausaikaan iltapäivällä rauhallinen. Sisustus noudatteli Tanskan filiaalien tyyliä, hanoja aktiivisena parisenkymmentä. Raanoista löytyi perus-Mikkeller-tavaran lisäksi muutama korealainen (The Boothia) ja useampia 8 Wiredin oluita. 8 Wired iStout oli valikoiman mielenkiintoisin. Paikalliselta Mikkeller-aktiivilta kuulin, että paikan valikoima oli avaamisen jälkeen huonontunut ja hanojen kiertonopeus hidastunut. Lyhyehkön kävelymatkan päässä Mikkelleristä sijaitsi Garosu Brewing Companyn taproom. Iso hieman rähjäisenkin oloinen paikka, jossa yksi iso baarihuone ja tilava terassi. Paikalla oli 11 omaa olutta tarjolla ja yllättäen laaja Stonen oluiden valikoima (pari raanaa ja paljon pulloja) sekä muutamia Ballast Pointeja. Oluet olivat siedettäviä ja juttelin hetken hyvää englantia puhuneen panimotyöntekijän kanssa. Sain jopa yhden oluen talon piikkiin. Kolmas paikka jossa kävin lyhyesti oli samalla seudulla ollut Made in Pongdangin taproom. Panimolla on Soulissa useampi toimipiste ja vierailin myöhemmin myös Itaewonin paikassa.

Itaewonin ensimmäinen kohde löytyi hiljaiselta kujalta: Craftworks Taphouse & Bistro on ollut toiminnassa jo monta vuotta. 11 vanhan liiton olutta tarjolla, sortimentti ei ole varmaan ihan heti muuttunut. Ruoka oli aika hyvää, oluet eivät niinkään. Oli kuitenkin hyvä välietappi, sillä muutaman minuutin kävelyetäisyydellä on useampi olutkohde. Craft-panimo The Boothilla on paikkoja siellä täällä. Gyunglidanin filiaali oli seinätematiikaltaan hiukan Cosmic Comic Cafe -henkinen (mutta valoisampi) ja se oli yhdistetty pitseria ja craft-paikka. Vain muutama hana ja valitettavasti vain yksi oma olut raanassa. Pullona oli muutama lisää. Jejun saarelta ponnistavalla Magpiellä oli uusi moderni craft-baari lähistöllä. Tusina Magpie-hanaa tarjosivat Korean mittapuulla laadukasta ipaa. Muistaakseni tässä vieressä oli joku olutkauppakin täynnä jenkkioluita. Samoilta nurkilta löytyi myös RB-listaamaton White Rabbit Tap House. Paikalla on jonkinlaista omaakin oluttuotantoa, mutta status jäi hämäräksi onko kyseessä mustalaispanimo. Muuten huikeat 37 hanaa, joissa pääosin jenkkikamaa: Goose Island, Belching Beaver, Lost Coast, Knee Deep etc. Mukava valoisa paikka terasseineen.

White Rabbitin terassi.

Koska tämä on olutblogi niin ei sen enempää nähtävyyksistä. Kävimme mm. keisarillisella palatsialueella, kasvitieteellisessä puutarhassa köysiratoineen sekä teimme retken DMZ-alueelle. Rajavyöhykkeelle ei voi mennä ominpäin, joten otimme matkan hotellimme ala-aulassa sijaitsevalta matkanjärjestäjältä. Matka DMZ:lle ei ole kovin pitkä, ehkä tunnin suuntaansa, joten aamulla lähtevään retkeen ei tuhraannu koko päivää.

Muutaman Soulin yön jälkeen siirryimme junalla Gyeongjun kaupunkiin. Gyeongjussa löytyy paljon historiallista nähtävää, mutta ennakkotiedustelut netistä näyttivät oluen suhteen täydellistä Mustaa Pekkaa. Kävellessämme kaupungin tuoretta hipsterikatua Hwangnidan-Giliä katse kiinnittyi kuitenkin craftia mainostavaan pitseriaan. Tarjolla oli paikallisen Gyeongju Craft Beer -panimon oluita isoissa 750ml pulloissa. Näiden lisäksi neljä hanaa: Daedonggang Pale Ale, 2 x Goose Island ja Hoegaarden Rose. Tuosta Gyeongjun panimosta en ole oikein löytänyt mitään infoa mistään. Paikan pitsat olivat aika omituisia, niiden pohjassa ei oltu käytetty lainkaan tomaattikastiketta. Havaijipitsassa oli siis ainoastaan ananasta isoina paloina ja juustoa.

Gyeongjusta matka jatkui bussilla Etelä-Korean toiseksi suurimpaan kaupunkiin Busaniin. Busan on ihan kelpo olutkaupunki, mutta kaupunki levittyy suurelle alueelle ja olutpaikat ovat siellä täällä. Onneksi Busanissakin on näppärä metroverkosto. Ensimmäinen vierailtu paikka oli Owl and Pussycat lähellä Gwangalli Beach -uimarantaa. Toisen kerroksen ikkunariviltä oli hienot näkymät rannalle. Tässä modernissa olutravintolassa oli 15 hanaa, joissa länsimaisia huipputuotteita kuten Cascade, Upright, Fantome ja Põhjala. Valitettavasti vain kolme korealaista olutta raanassa. Baarin yhteydessä on pullokauppa. Mukava vibe tässä baarissa. Vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Pöllöstä ja kissimirristä sijaitsi Galmegin panimon taproom. Kaksikerroksisessa paikassa oli nyt panimolaitteiston sisältävä alakerta kiinni, mutta onneksi ylempi kerros palveli. Yhdeksän omaa olutta tarjolla ja näistä oli kaksi erilaista sämplerisettiä. Ruoka, voissa paistettua mustekalaa, oli erinomaista eivätkä oluetkaan olleet hassumpia.

Päivällinen Gyeongjussa: Schweinehaxe, kimchi and the works.


Seuraavana päivänä tutustuimme kaupunkiin Hop on, Hop off-bussilla, joka olikin kustannustehokas tapa nähdä kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Myöhemmin siirryimme sitten Haeundae Beach -uimarannalle, josta pois kävellessä huomasin kyltin “Indian restaurant & brewing co.”. Toisen kerroksen intialaisravintola tarjosi tosiaan neljä omaa Bombay Bräun olutta. Myöhemmin netistä selvisi, että kyseessä olivat Ka-Brew’n uudelleenbrändätyt tuotteet. Korealaista pienpanimokamaa nyt kuitenkin. Seuraava paikka oli Gorilla Brewingin taproom. Iso yhden huoneen paikka, jossa tiiltä ja kiveä rakenteissa, osoittautui yhdeksi oluthuntterin parhaista Koreassa: omille varattuna 11 hanaa (nyt vain kuusi tarjolla) sekä peräti 14 vierashanaa, joissa pelkästään eteläkorealaisia pienpanimo-oluita. Gorillan oluet olivat ihan ok. Ostin sitten ystävällisiltä tarjoilijatytöiltä muutamia purkkeja myös mukaan majoitenautiskeluun.

Lähellä hotellia olleet paikat jäivät loppuun. An:nyeong Pub oli ensimmäisellä yrityksellä ennakkotiedoista poiketen kiinni – tätä sattui Koreassakin, mutta toisella kerralla auki. Vanhahko vähän brittityylisen oloinen rustiikkinen paikka. Hanoissa ei ollut paljoa mielenkiintoista (pari Goose Islandia!), mutta pullolista oli vakuuttava: Oud Beersel, De Struise, FiftyFifty, Evil Twin, Cascade… Tämä ei ole paikka Korea-tikeille, mutta muuten tsekkaamisen arvoinen. Panimoravintola Praha 993:n bongasin päivällä sattumalta kadulta yllättäen ja pyytämättä. Ei löytynyt Ratebeeristä. Maanantai-illalla An:nyeongista tulleessa Praha olikin auki – ennakkotiedoista poiketen! Uudenkarhea suosittu paikka, jossa paikallisia liikemiehiä ryyppäämässä. Neljä omaa, melko tylsää, olutta tarjolla. Tästä olikin hyvä jatkaa lentäen Jejun saarelle.

Jejun saari on oma erikoinen paikkansa. Isohko saari vetää puoleensa turisteja ympäri Aasian sillä saari on viisumivapaata aluetta. Suomalainen ei toki viisumia Etelä-Koreaan tarvitse, mutta monen muun maan kansalaiset kyllä. Jotain paikan vetovoimasta kertoo, että Soulin Gimpon kenttä – Jejun kenttä on ylivoimaisesti maailman vilkkain lentoreitti. Vuonna 2017 reitillä lennettiin 64991 lentoa eli käsittämättömät 178 lentoa joka päivä. Käytännössä Jejustä päivällä lähti joka viides minuutti kone Souliin. Illalla kaupungin rannalla oli mielenkiintoista katsoa isojen koneiden lähestymistä kuin ilmassa kulkevana helminauhana. Vertailun vuoksi seuraavaksi vilkkaimmalla reitillä Melbourne-Sydney kulkee 54519 lentoa.

Jejun saari osoittautui liikkumisen kannalta haastavaksi. Saarta kulkee bussilinjoja, mutta matkat ovat ajallisesti pitkiä. Käytännössä tehokkaaseen luonnonnähtävyyksien katseluun kannattaa varata (hinnakas) pakettimatka tai vuokrata oma auto. Oluthuntterille ongelmallista on lähes kaikkien kiintoisien olutpaikkojen avatuminen vasta myöhään iltapäivällä (klo 17-18). Tämä rajoitti olutkokemukset suurimpaan Jejun kaupunkiin. Magpien oluita saa muualtakin Koreasta, mutta Jeju on panimon kotipaikka. Amerikkalaistyylinen iso taproom Jejun rannan lähellä tarjosi 12 omaa melko hyvää olutta. Paikan pitsat olivat herkullisia ja tarjoilukin pelasi erinomaisesti. Yeon-dongissa hiukan epämääräisellä sijannilla oli Jespi Pub -niminen baari. Itse ravintola oli kuitenkin mukava moderni paikka, jossa sisustuksessa paljon puuta. Hauskasti isot scriinit näyttivät kotimaisia ja ulkomaisia musiikkivideoita. Tarjolla oli kuusi Jespin omaa olutta. Melko kehnoja vetisiä tapauksia, joskin strong alessa ja vehnässä oli omaa potentiaaliaan. Taphouse The Corner löytyi Best Western Jejun sisältä. Jossain lähteessä oli merkitty panimoravintolaksi, mutta craft baarihan tämä. Tyylikäs, ehkä tyypillinen paremman hotellin baari, jonka hanoissa peräti seitsemän korealaista pienpanimo-olutta. Näin ollen vierailemisen arvoinen paikka tämäkin.

Seoulistan tarjontaa


Eli takaisin Souliin sillä vilkkaimmalla lentoreitillä. Kilpailu pitää lentohinnat myös maltillisena, yhden suunnan liput maksavat alkaen muutaman kympin. Soulissa otimme hotellin (Hotel Manu) päärautatieaseman läheisyydestä. Valinta onnistui hyvin: paitsi, että hotelli oli mainio niin sen alakerrassa oli uudehko Seoulista-niminen Ratebeeristäkin puuttunut baari, jolla oli tarjota 20 hanaa erilaisia eteläkorealaisia pienpanimo-oluita! Täältä tulikin maistettua useampi ennestään outo panimo. Viimeisenä päivänä ehdimme vielä pari paikkoa tekemään Soulin olutpaikkoihin. MysterLee Brewing Co. sijaitsi melko hiljaisella alueella ison toimistorakennuksen alakerrassa. Panimoravintolan oluet oli nimetty värien mukaan, myöhemmin tajusin sen kumartavan Reservoir Dogsin suuntaan. Kuuden oman oluen sämpler oli kallis, mutta oluet olivat kohtalaisia. Ruoka ja palvelu täällä erinomaista. The Table oli parhaat päivänsä nähnyt kellaripub/taproom. Ei flighteja tarjolla joten omasta tuotannosta maistoin dipan ja ipan. Ensimmäinen oli erinomainen ja yllättäen ipa sitten kehno. Palvelu täällä oli kylmää. Muutenkin korealaisilta puuttuu japanilaisiin rakennettu ylikohteliaisuus. Korealaiset saattavat tuntua jopa epäystävällisiltä. Pikanttina yksityiskohtana: julkinen piereskely tuntui olevan yleistä. Viimeisenä iltana vierailimme vanhan kaverini luona, joka on asunut Soulissa muistaakseni seitsemän vuotta. Hän tarjosi minulle Koreaan exportattua Lapin Kultaa. Kyllä, Lapparista löytyivät ihan korea-tekstit painettuna. Kävimme myös ravintolassa nauttimassa korealaista BBQ:ta. Ideana oli, että lihat paisteltiin itse pöydän keskellä olleella muurikkapannulla. Lihoja huuhtelimme JP:n kanssa alas makgeolli-riisiviinalla, joka oli pelättyä paremman makuista. Yleisempää sojua tuli juotua jo aiemmin matkan aikana.

Valokuvia matkalta kannattaa kurkkia Instagram-tililtäni, jonne jatkossakin päivittelen reissujen aikana olutaiheisia kuvia.