Pori – Suomen Portland?


Pori on historiallinen panimokaupunki, jossa on olutta pantu yhtäjäksoisesti ainakin vuodesta 1853, jolloin Bäckmanin Olutpanimo Oy aloitti toimintansa. Samoilla sijoilla sijaitsi myöhemmin Porin Oluttehdas Oy, jonka Oy Sinebrychoff Ab osti vuonna 1972. Oluttehtaan panimomestarina toimi vuosina 1966-1987 Georg “Jori” Orlov. Jorin voi edelleen tavata silloin tällöin juttusilla oluen keran Porin keskustan parhaissa olutravintoloissa. Porin oluttehdas suljettiin lopullisesti vuonna 2009, mutta Sinebrychoff perusti tontille vanhaan sähkölaitokseen 2008 panimoravintola Karhupanimon. Karhupanimon keittolaitteisto hankittiin turkulaisesta panimoravintola Hermanista. Karhupanimo aloitti ravintolatoimintansa Sedu Koskisen Schönes Fräuleinina, mutta ehti olla myös Pub Karhupanimo ja Colorado Mts. Bar & Grill ennen sulkeutumistaan 2012. Sen jälkeen Mika Heikkinen (nyk. Tuhkanen) hankki panimolaitteiston ja ravintolan liiketoiminnan yritykselleen ja pyöritti toimintaa nimellä Ravintola Panimo kesään 2014. Sen jälkeen hän siirsi tuotantolaitteiston Herralahteen.

Historian jälkeen nykyhetkeen: tämän kevään jälkeen Porissa toimii peräti viisi panimoyksikköä, kun Moose On The Loose saa tuotantonsa käyntiin. Se on aika hyvä määrä 85000 asukkaan kaupungille. Esimerkiksi Tampereella pitäisi samalla asukassuhteella toimia yli 13 panimoa. Helsingissä toimii tällä hetkellä yhdeksän panimoa (tuoreimpana Ohrana Panimo & Krouvi). Näin ollen kun länsirannikolla kaupunki sijaitsee niin sitä voidaan hyvinkin kutsua Suomen Portlandiksi. Toisin kuin vihreän hipsteri Portland, Pori on kuitenkin enemminkin rouhea rakennemuutoksen kourissa viime vuosikymmeninä kamppaillut entinen teollisuuskaupunki, joten siinä mielessä parempi verrokki voisi olla joku englantilainen paikkakunta kuten Newcastle.

Seuraavassa tämän hetkinen Porin “panimokartta”:

Panimoravintola Beer Hunter’s

Maineikas Beer Hunter’s toimii nykyään kahdessa paikassa. Vuonna 1998 perustetussa panimoravintolassa Porin torin laidalla toimii edelleen Beer Hunter’sin vanha panimoyksikkö sekä tislaamo. Nykyisin pääosin ravintolapäällikkö Ville Hakala panee täällä keskustassa pieneriä, joista useimmat tulevat myyntiin vain oman ravintolan hanoihin. Vuodesta 2014 on toiminut Herralahden yksikkö, jonne siirrettiin Ravintola Panimon laitteisto. Kapasiteettia on lisätty sen jälkeen. Herralahden panimossa työskentelee Mika Tuhkasen lisäksi Erik Ekholm ja Mikan poika Eemeli. Beer Huntersin oluita jakelee Diamond Beverages Oy ja Alkon valikoimassa on useita Mufloni-tuotteita.

Ruosniemen Panimo

Ruosniemen kaupunginosassa muutamia kilometrejä keskustan ulkopuolella sijaitseva Ruosniemen Panimo aloitti vuonna 2012. Humalablogisti muistaa kuitenkin maistaneensa näiden kavereiden testierää edellisenä vuonna, jolloin yritys perustettiin. Panimo sijaitsee vanhassa navetassa ja oluiden suosion myötä tilat alkavat käydä ahtaaksi. Ruosniemi on saanut oluensa varsin näkyvästi markkinoille, Mufloni-oluiden tapaan niitä myydään mm. kaikissa Suomen Lidleissä. Navettapanimon tuotannosta vastaavat pääosin Juho-Matti Karpale ja Jussi Louhi. En tiedä aivan tarkkaa tilannetta, mutta arvelen Beer Huntersin ja Ruosniemen vuosituotannon olevan varsin lähellä toisiaan.

Rocking Bear Brewers

Rocking Bear Brewers syntyi kun Kasper Toroska ja Petri Koskinen kävivät Mustialan pienpanimokurssin ja päättivät hankkia laitteiston omien oluiden valmistamiseen. Tarjolla oli sen verran isot vehkeet, että pojat perustivat sitten samalla kaupallisen panimon, johon mukaan tuli kolme muutakin osakasta. Alkuvaiheen rahoitusta hankittiin myös joukkorahoituksella. Panimo sijaitsee tällä hetkellä Honkaluodon kaupunginosassa ja ensimmäiset oluet saatiin juhannukseksi 2016. Oluet on nimetty Porin kaupunginosien mukaan. Toistaiseksi panimo ei vielä työllistä ketään kokopäiväisesti. Toimitusjohtaja Toroska tunnetaan Pub Winstonin ravintolapäällikkönä ja Pub Winstonin pienpanimo-olutjuhlan primus moottorina.

Moose On The Loose Brewing Company

Porin viides panimoyksikkö tulee olemaan Moose On The Loose Brewing Company. Sen tuotantovälineet ovat kovaa vauhtia valmistumassa ja ensimmäisiä oluita odotellaan vielä kevään 2017 aikana. Moose On The Loosen taustalla vaikuttaa Ladamatkaaja-blogistaan tunnettu Kalle Hirvikoski. Panimo työllistää Kallen lisäksi Minna-vaimon. Ladamatkaajalla on kotioluttausta.

Uuden alkoholilain myötä jäämme odottamaan matkailullisia BrewPori-paketteja: kiertoajeluja kaupunkijunalla panimolta toiselle, joilla opastettujen panimokierrosten maisteluineen lisäksi on tarjolla panimoiden oluita näppärässä BrewPori-sixpackissä tai fourpackissä … brändättyine laseineen.

Lauantainen pubiryömintä Helsingissä

Kitty’s ja ryöminnan alku


Eräänä tammikuisena lauantaina päätin pitkästä aikaa matkustaa maakunnasta isolle kirkolle Helsinkiin tarkastelemaan maamme pääkaupungin olutravintoloiden nykyistä iskukykyä. Vaikka muutama hajareissu (HBF, SOPP) tulikin viime vuonna tehtyä niin hetki on jo vierähtänyt siitä kun Humalablogisti suoritti pelkästään pubeiluun keskittyneen kierroksen Helsingissä. Tässä lyhyet askelmerkit päivän tapahtumista:

Junan saavuttua Forumissa ruokailun jälkeen oli aika aloittaa suunnistamalla Kaivopihan Kitty’siin. Vaikka on ketjuravintola niin Kitty’s tarjoaa yllättävän hyvää tunnelmaa ja tiukkaa olutvalikoimaa riileineen. On usein aloituspaikkana kun aukeaa pe ja la jo kello 11, muutoinkin puoleltapäivin. Kittyssä oli asiakkaana korjaussarjan etsijöitä ja minä, joka sain löytämäni eli Oluthuoneille tehdyn kuukauden oluen, porilaisen Ruosniemen Salted Caramelin. Ruosniemen talonmaku on vahvoissa imperial stouteissa nyt kohdallaan, niin tässäkin. Muitakin tikkejä oli hanoissa, tarkoitus oli keskittyä erityisesti kotimaisiin tuotteisiin ja muutamaan per ravintola. Rousalin Saltwater IPA:a ei voinut ohittaa. No, ei se suolavedeltä maistunut.

Suunta kohti Kampin keskusta. Tiedot kertoivat, että Bruuveri oli aloittanut post-Sysiläajan panemisen suhteen. Nyt löytyikin ihan uusi tuote Cheeky Pils, jota ei edes Untappd noteerannut. Humalaprofiilissa leijui monsier Sysilän haamu. Baarimikko kertoi, että oluita panisi “Valtteri-niminen hahmo” Saimaan Juomatehtaalta. Veljessarjan uusin eli Makun Aapo oli myös raanassa. Valitettavasti tuotteena yksi panimonsa heikoimpia, ehkäpä ei kegikään täydessä iskussa. Saimaan tuotteet jätin nyt toiselle kertaa ja jatkoin matkaa.

Ohitin Black Doorin, tutkin tulevan Sori Taproomin paikkaa (remonttia siellä teki nytkin joku) ja astuin Kaislaan. Kaisla-visiitin tarkoitus oli maistaa toinen porilainen puutelistalta eli Beer Hunter’sin Kaislalle tehty Musta Mango. Aika tyypillinen Hunu-impy, mangoa en nyt suuhuni juuri löytänyt.

Seuraavaksi suuntana oli Ruoholahdessa kello 13 avaava One Pint Pub, johon saapuessani olikin paikalla jo Ratebeer-nick VastActiv, jonka kanssa oli tarkoitus jatkaa yhdessä tikkiryömintää. OPP:ssä en ole käynyt iäisyyksiin, käynti oli ensimmäinen sitten Korhosen jälkeisen ajan! Tarina kuitenkin kertoi kummia kovasta olutvalikoimasta ja Olutopas.infokin valitsi paikan vuoden olutravintolaksi 2016. Useamman vuoden poissaolon jälkeenkin aika oli kuitenkin pysähtynyt Pintissä: samoja pöytiä ja tuoleja, tutusti nurkat täynnä kegejä ja miesten vessaa ei edelleenkään ollut tarkoitettu lukittavaksi. Uutena oli tullut pari isoa olutkaappia lisää ja ne olivatkin täynnä erilaista omatuontiherkkua mm. Belgiasta ja Virosta. Hanasta ensin virolaisen Tankerin Jätkäsaari Session IPA, joka on pantu OPP:lle ja uudelle Clarion-hotellille. Hedelmäistä tavaraa. Moor APA oli tylsähkö APA, jolla hyvät pisteet Ratebeerillä. Donut Islandin Dieter oli hedelmäberlinerweissea, joka ei saa punttejani väpisemään. Tuju Saison oli pakko ottaa pullosta, koska kyseessä oli ensikosketus tähän lappeenrantalaispanimoon. Oli kovin hiivaisen sekava. Ehkä muutama kuukausi kaapissa ei ollut tehnyt oluelle mitään hyvää. VastActivin lisäksi paikalla oli mm. seurapiiriblogisti Arde ja olutmetsästäjä Markku “olutriippuvainen” Kaario ja muitakin skenen hahmoja.

Seuraavaksi suuntasimme VastActiv-Jannen kanssa kohti maanlaista, mutta matkalla Ruoholahden aseman kulmilla tsekkasimme ketjuravintola Amsterdamin. Yllättäen täälläkin tarjonta on parantunut takavuosista. Raanasta löytyi Olutpajan APA 4, joka oli aika vaimeassa iskussa sekä hollantilainen Jopen Hop Zij Met Ons, joka myös maistui hiukan vanhalta eikä ollut ihan RB-pisteidensä veroinen. Täytynee kuitenkin jatkossakin kurkata Amsterdaminkin tarjonta jos huudeilla liikkuu.

Sitten suuntasimme itään Olutravintola Pikkulintuun. Kavereiden kesken “Tivu” on jäänyt viime vuosina jonkin verran keskustan paikkojen jalkoihin eikä tarvetta Puotilan visiitille ole juuri ollut. Nyt Pikkulintu on tehnyt kovaa comebackiä uusine hanoineen, joiden tilannetta vieläpä päivitetään varsin kiitettävästi nettiin. Erityspanostus näyttää olevan kotimaisiin pienpanimoihin ja muihin Juomatalo Pikkulinnun tuotteisiin. Kivasti tarjolla oli myös “flightia” eli virtuaalista maistelulautasta, desin(?) annoksia oluista kokonaisedulliseen hintaan. Olutpajan Nykyaika oli panimolle ominaisen puhdas, joskin hiukan tylsä vehnäale. Radbrewin Trinity Centurion Edition oli panimon heikoimpia pale aleja, liekö kegi jo parhaat päivänsä nähnyt. Tuoreuden puutteesta kärsi myös Alechemy Bad Day At The Office, joka muuten oli ok golden ale. Vallilan panimoa olen pitkään metsästänyt ja nyt sain vihdoin panimotikin: noh, Vallila Amber maistui “kotiolutmaiselta”.

Paluu keskustaan. Käväisin Pien-olutkaupassa, jonka kahvaa kävin nykimässä jo päivällä hiukan ennen yhtä, jolloin ovessa oli lappu “lounastauolla, palaan 13:20”. Hmm … paikka on auki ma-la 11-20. Pien on todella pien, mutta ison kassillisen kotimaisia pienpanimoharvinaisuuksia sain sieltä haalittua mukaan.

Ei niin kovin kaukana Pienistä, Keskuskadulla sijaitsi Take Inpop up ravintola. Ideana on paikka, jossa ei ole keittiötä: Woltin ruokalähetit hakevat tilaukset mukana olevista helsinkiläisistä fine dining -ravintoloista. Ne voi nauttia paikalla tai ottaa mukaan. Syy miksi me siellä olimme oli, että tarjolla oli tulevan helsinkiläisen brewpubin Ohranan tuotteiden debyyttiesiintyminen. Ohrana Saison oli enemmän saksalaiseen vehnään kallellaan ja Pale Ale oli aika simppelin kotiolutmainen. Ei kuitenkaan toivoton aloitus. Itse ravintola tuntui oudolta jo ajatuksena. Takana sponsorina on American Express, joten tuskin sillä liiketaloudellista voittoa haetaankaan.

Siirrymme Jannen kanssa tien toiselle puolelle Stone’siin. OK ruokapaikka, mutta tällä kertaa tähtäimessä vain olut ja erityisesti Nokian Keisari One-Off Tangerine Dream. Nokian tuotteeksi ihan ok: hyvin maltainen ja makea tuote, tyyliksi sanoisin amber ale. Toinen tikki eli Sorin Dog Sled Fuel ei antanut kovin tuoretta vaikutelmaa. Täytyy kokeilla joskus uudelleen. Stonesista siirtyminen Erottajalle Bier-Bieriin, jossa sopivasti virolaisen Kolkin panimon tap takeover. Viisi olutta lasiin, joista kevyt IPA Kolk Väike Wiik erottui tuoreen raikkaana, samoin porter Sügaviik oli maistuva. Paikalla oli myös tuttuja: olutkirjailija-Aniko siippansa “Munkkitsaari” Oksasen kera. Bier-Bier on tunnelmallinen, mutta layoutiltaan varsin hankala olutbaari. Myös Mathildedalin Vimma tuli maistettua – vimmaisan marjainen viinapommi.

Bier-Bieristä matkasimme Leijuvaan Lahnaan, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt. Nykymuodossaan se avattiin reilu kolme vuotta sitten belgiteemalla (vastoin valtavirtaa kun ympärillä fokus oli Suomessa, USA:ssa ja Skandinaviassa). Mitä ilmeisimmin Delifox huomasi, että Belgia ei kuitenkaan ole se juttu ja nyttemmin ravintolassa näytti olevan varsin laajalla skaalalla valikoimaa. Paikka oli myös lähes täysi, mutta pääsimme istumapaikoille Jannen vilkutettua silmää eräälle maturelle, joka paljastui baarimikon äidiksi. Hanassa oli hienon ruotsalaispanimon Beerbliotekin berliner weisse “Nah… I just had some icecream”. Mansikkamehut eivät kuulu suosikkeihini. Toisena valintana Stadin Cornucopia, joka oli kohtalaisen pätevä APA.

Sanoin hyvästit seuralleni ja syöksyin vielä Villiin Wäinöön ennen kotiinlähtöä. Useampikin maistamaton kotimainen olisi raanoista löytynyt. Valitsin nyt sitten niistä oletettavasti harvinaisimman eli Suomenlinnan Panimon ja Borgin collabraation Resistance Is Futile. Kevyen mausteinen saison ei illan viimeisenä herättänyt kovin isoja tunteita. Siitäpä sitten kohti kotia ja uusia seikkailuja. Täytynee lähiaikoina tehdä pitkästä aikaa myös Tampere Putsch.

Olutmatkailua Ranskassa ja Englannissa

Humalablogistin reilu pariviikkoinen kesälomareissu sijoittui tällä kertaa Ranskaan ja sieltä lautalla Englantiin. Tässä artikkelissa käyn kursoorisesti muutamia matkan varrelle sattuneita paikkoja.

Pariisi

Matka alkoi Pariisista. Edellisestä (ja ainoasta) kerrasta oli kulunut jo vuosia, mutta silloin tuli käytyä ne tavallisimmat nähtävyydet läpi (Eiffel, Louvre, Riemukaari, Notre Dame jne) läpi, joten nyt pystyi keskittymään muihin … kuten uusiin olutpaikkoihin. Ranska ja Pariiisi ei koskaan ole ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen olutbongauskohde, mutta 2010-luvulla sielläkin on kehitystä tapahtunut.

Lähellä kuuluisaa Père Lachaisen hautausmaata sijaitsee kaksi Pariisin parhaisiin kuuluvaa olutkohdetta. Ensin suuntasin Les Trois 8 -baarin, joka sijaitsi hieman epämääräisellä sivukadulla lähellä Ménilmontantin metroasemaa. Viihtyisän pienen paikan asiakkaat tuntuivat kaikki tuntevan toisensa. Mukana menossa olivat niin vaarit, lapset kuin koiratkin. Baarissa oli kahdeksan hanaa, joista seitsemän oli olutmetsästäjän himoitsemia ranskalaisia pienpanimo-oluita ja se viimeinen lontoolaisen Kernelin tuote. Vain reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä oli La Fine Mousse -olutravintola, jolla on myös vieressä samanniminen ruokaravintola. La Fine Moussessa oli modernin craft beer -baarin tuntua (a la Brewdog tai Mikkeller) ja parikymmentä hanaa käytössä. Paikalle tullessa baarimikoilla oli juuri menossa kotioluen keittosessio baaritiskillä! Hanavalikoima oli mielenkiintoisen kansainvälinen, mutta ranskalaisille oluille Les Trois 8 oli parempi paikka. Nyt hanoissa oli paljon tanskalaisen Ghost-panimon tuotteita, oletettavasti jonkinlainen tap takeover oli ollut juuri. Mukava paikka tämäkin.

Les Trois 8, Pariisi

Les Trois 8, Pariisi

Parissa brewpubissakin tuli poikettua. Paname Brewing Company sijaitsee 19. kaupunginosassa kauniilla paikalla kanavan rannalla. Osoite 41 bis Quai de la Loire saattaa olla hämäävä, ainakin kanavan varren talojen numerointi ei indikoinut aivan sitä paikkaa, josta panimo löytyi. Paikka on melko iso, moderni ja myös suosittu ravintola. Sinne on kuitenkin helppo piipahtaa pelkälle oluelle tiskiltä tilaten eli kyseessä ei ole mikään ns. pöytäliinapaikka. Paikan omissa oluissa ei ollut kehumista, sattumalta hanassa olleet lontoolaisen Mondo-panimon oluet olivat paljon parempia. Ruosniemen Panimon T-paitani kiinnosti myös erästä kaveria, joka halusi siitä kuvan. Keskustelimme hetken panimon kapasiteetista yms. (miljoona litraa vuodessa). Toinen panimoravintola, jossa vierailin oli O’Neil. Hieman brittipubia muistuttava paikka tarjosi ruokaa ja viittä omaa olutta. Oluet olivat varsin kehnoja, ruoka parempaa. Pieni panimolaitteisto oli aivan sisääntulon vieressä.

Varsinaisissa olutkaupoissa en käynyt, mutta sattumalta lähellä hotelliani osuin arabiomisteiseen lähikauppaan, joka mainosti “bieres du monde”. Siellä olikin varsin mukava valikoima (=satoja) oluita ympäri maailman mukaan lukien minulle riittävä määrä uusia ranskalaisia pienpanimo-oluita. Osoite ei valitettavasti jäänyt mieleen, mutta Pont Cardinetin juna-aseman ja Wagramin metroaseman välimaastossa oltiin.

Paname Breweryn panija

Paname Breweryn panija

Normandia

Normandiaa kiersimme lähinnä turistina vuokra-autolla ja varsinainen olutmatkailu jäi vähiin. Idyllisissä pikkukylissä olisi kyllä riittänyt siideripaikkoja, mutta kun en itse ole kummemmin siiderien ystävä, käynnit jäivät väliin. Turistimielessä kohokohtia olivat Omaha Beach ja St. Mont Michelin luostarisaari. Tukikohtina Normandiassa toimivat Rouen (paikka jossa Orleansin neitsyt poltettiin) ja Caen.

Rouenin mielyttävässä vanhassa kaupungissa on kaksi olutpaikkaa: vanha tuttu ketju Delirium Cafe ja toinenkin ketju Les Berthom. Delirium Café Rouenissa on hyvä valikoima belgejä – hanoissa ei mitään ihmeempiä, mutta kohtuullinen craft-valikoima. Myös muita kuin belgejä näkyi kaapeissa, mutta ranskalaiset loistivat poissaolollaan. Les Berthom löytyi keskustasta sattumalta ja vaikutti olevan nuorison suosima baari. Porukkaa oli paljon vaikka kävin paikalla maanantaina alkuillasta. Moderni paikka, jossa hämmästyin kun hanoissa oli kolme Põhjalan olutta! Muutamia ranskalaisia mikrojakin löytyi pullotavarana. Aivan keskustassa oli myös joku pullokauppa, jossa oli jonkin verran paikallista olutvalikoimaa. Tullee vastaan jos pyörii keskustan nähtävyyksiä tutkimassa.

Caen on isohko kaupunki, mutta siellä on vain yksi järkevä olutbaari: La Trappist. Kuten nimikin sanoo, belgioluisiin keskittynyt paikka. Niiden valikoima onkin hyvä: satoja erilaisia tuotteita. Itsellenikin löytyi maisteltavaa vaikka nämä klassiset perusbelgit (lue: ensimmäiset tuhat erilaista) tuli pääosin “tikattua” jo vuosia sitten. Caenin kyljessä Mondevillen kaupungissa on sitten myös panimoravintola – tosin se on lonkeronsa moneen kaupunkiin levittänyt Les 3 Brasseurs. Se sijaitsi alueella, joka oli täynnä erilaisia ravintoloja ja pikaruokapaikkoja. Les 3 Brasseursin oluet olivat tylsiä, mutta ruoka oli ihan hyvää. Caenista matkasimme sitten Ouistrehamin kylän terminaalin kautta kanaalin yli Portsmouthiin, Englantiin.

Les 3 Brasseurs, Caen

Les 3 Brasseurs, Caen

Etelä-Englanti

Portsmouthin vanha telakkakaupunki on nykyisin myös melko viriili opiskelijakaupunki. Tämä näkyy erilaisten baarien kohtalaisen suurena määränä. Vilkkain alue tuntuu olevan Southsean kaupunginosa, jossa sijaitsi mm. moderni hipsterihtävä Meat & Barrel. Hulppeat 18 hanaa, joista puolisen tusinaa käsipumppuja. Tarjolla oli mm. mielenkiintoisia UK-mikroja. Aivan hotellimme lähellä oli panimoravintola Brewhouse & Kitchen, jolla on filiaaleja muissakin kaupungeissa, mutta tämä on ketjun alkuperäinen pubi. Viisi omaa olutta löytyi raanasta ja sen lisäksi joukko muitakin. Omat oluet eivät olleet kovin kiinnostavia, mutta paikka on ihan viihtyisä. Kivenheiton päässä on avara JDW-ketjun Isambard Kingdom Brunel, jossa on hyvä tikkailla riilejä kello 9 aamulta samalla kun syö englantilaista aamiaista. JDW:n hinnat ovat yleensä halvimmasta päästä, joten yhdeksältä paikalle tupsahtaa myös muita “alan miehiä” (eivät tehneet muistiinpanoja).

Meat & Barrel

Meat & Barrel

Kun kerran oltiin Portsmouthissa niin pitihän sitä päästä myös Isle Of Wightille käymään. Ilmatyynyhovercraftilla matka sujuisi käden käänteessä, mutta ei se tavallisellakaan aluksella pitkä ollut. Juutuimme Ryden kaupunkia ihmettelemään emmekä matkanneet saarta sen kummemin. Hiljaisesta lähiöstä löytyi Simeon Arms -niminen leppoisa pubi. Tarjoilijatyttö on amerikkalainen ja hänellä oli suomalaisia tuttuja. Matkalla sinne kiinnitin huomiota erään rempassa olleen ravintolan ikkunaan: siinä oli mainos Ryden ensimmäisistä real ale & cider -festareista. Tänään! Sinnepä matka sitten suuntautui. Itse tapahtuma oli kaupungin keskustassa pienellä aukiolla ja tarjosi gravity caskeista muutamia paikallisia oluita sekä grillattua lihaa. Keskipäivällä ei lisäkseni vielä kovin montaa janoista ollut paikalla. Ei ehkä varsinaiset “festarit”, mutta hyvä tilaisuus saada kerralla useampi wightilainen riili. Paikallisesta pullokaupasta niitä löytyi myös useampaa sorttia.

Yksi päivän retki tuli tehtyä Southamptoniin junalla vaikka Lonely Planet valisti: “kaupungissa ei ole mitään nähtävää”. No eipä siellä oikeastaan ollutkaan. Pari asiallista pubia kuitenkin vaikkei S’tonia voi minään olutmekkana pitää. Yhden huoneen Guide Dog tarjosi kymmenkunta riiliä ja oli muutenkin oikein asiallisen mukava paikka.

The Guide Dog

The Guide Dog

Seuraavaksi matka jatkui suomalaisille kielikursseistaan tuttuun Brightoniin. Brighton on viriili opiskelijakaupunki ja lomakohteenakin riittävän mielenkiintoinen useamman yön stoppiin. Olutkohteena Brighton lienee etelärannikon mielenkiintoisin. Se on yhdistelmä vanhoja klassikoita (Dark Starin alkuperäinen panimoravintola Northern Star) ja moderneja olutravintoloita kuten CBC ja Brewdog-ketjun paikat. Vanhassa Prince Albertissa pitää käydä, koska sen seinässä on Banksyn graffiitti “Suutelevat poliisit” (tosin enää replika, alkuperäinen myytiin jenkkeihin). North Laine on paikallinen brewpub, jossa mukava määrä omia oluita. Hand In Hand on aiemmin ollut panimoravintola, nyt “vain” äärimmäisen viihtyisä pubi Brightonin Kemptownissa. Brightoniin voisi joskus olutmielessä palata uudelleenkin.

Tankkeja, Laine's

Tankkeja, Laine’s

Ennen siirtymistä Lontooseen teimme pikavisiitin Canterburyyn (yksi yö). Canterburyssa olen joskus käynyt olutfestareilla (juttuakin saattaa löytyä blogista), mutta vanhassa kaupungissa en. Se on varsin mielenkiintoinen kuuluisine katedraaleineen. Sen sijaan olutkaupunkina Canterbury ei ole kummoinen. Siellä kannattaa käydä Foundryn brewpubissa, jossa on laaja valikoima Canterbury Brewersin oluita ja varsin hyvä ruoka.

Lontoo

Lontoossa on nykyään olutmielessä mukava käydä. Vielä 10 vuotta sitten kaupunki tarjosi kyllä komeita perinteisiä brittipubeja, mutta kokoonsa nähden se oli vaatimaton kaupunki uusien oluiden bongarille. Nyt tilanne on toinen ja Lontoosta on tullut tällä vuosikymmenellä luultavasti Euroopan mielenkiintoisin olutkaupunki. Uusia baareja ja panimoita avataan harva se viikko. Valikoimaa riittää ja iso osa vanhoistakin paikoista on pitänyt pintansa. Humalablogi on käsitellyt Lontoota ennenkin: 2011 ja 2009. Kaupungissa olen viimeisen 10 vuoden aikana käynyt kuitenkin noidenkin lisäksi muutaman kerran.

Pari vuotta sitten suoritin ensimmäistä kertaa “Bermondseyn olutmailin”. Siitä piti tehdä blogauskin, mutta se jäi kiireiden takia piirustuslaudalle. Nyt suoritin olutmailin “väärään suuntaan” aloittaen Fourpurelta ja päättäen Southwarkin panimolle. Joku on näköjään tehnyt kohteista Googleen kartankin. Viime kesänä uusina juttuina aiempaan oli UBREW, joka tarjoaa kotipanijoille fasiliteetit oluenpanoon. Lisäksi paikalla on lauantaisin auki oleva baari, joka myy muutamasta hanasta erilaisia vierailevia oluita (ei siis omia keitoksia). Alueen kuuluisin panimo Kernel ei toimi nykyään enää baarina, mutta on auki lauantaisin myyden pulloja ulos. The Bottle Shop taasen on pullokauppa, jossa on myös baari. Suoritin mailin yksikseni niin, että nautin joka paikassa yhden oluen. Se teki suorituksesta riittävän “iisin”.

Lontoossa oli pari klassikkopaikkaa, joissa vuosien varrella ei ole tullut käytyä niin nyt päätin paikata tilanteen. Euston Tap on pikkuruinen “kaariholvien” alla oleva mielenkiintoisesta olutvalikoimastaan tunnettu paikka lähellä Eustonin asemaa. Erikoinen pubi, joka kannattaa tsekata. Uutiset kertovat, että baari on laajentunut lähistölle ilmeisesti pömpeliin joka tunnettiin aiemmin Cider Tapina. Southampton Armsissa oli vanhan kunnon pubin tunnelmaa ja loistava olutvalikoima. Porukkaa oli mukavasti, mutta takapihan patiolla oli kiva särpiä tuoppiaan. Myös Eustonissa sijaitseva Bree Louise oli aikoinaan kaikilla top-listoilla mitä kunnon olutpaikkoihin tuli. Nyt se oli hiukan nuhruinen, palvelutasoltaan ketjupaikantuntuinen vanha pubi, jossa oli huomattava määrä gravity cask -oluita tarjolla. Bree Louisista ei tullut mitenkään suosikkia minulle. Nämä kolme olivat siis vanhoja klassikkopaikkoja. Uusia tulee koko ajan. Esimerkiksi tässä TimeOutin artikkelissa on useampi, jotka täytynee tarkistaa ensi kerralla.

Yksi Lontoon vierailun pääkohteista oli sattumalta samaan aikaan ollut Ealing Beer Festival. Jo perinteinen ensi kesänä 27. kertaa järjestettävä real ale -festari pidetään kivassa puistossa läntisessa Lontoossa, Ealingissä. Ealing Commonin ja South Ealingin metroasemilta on pieni reippailu pelipaikalle. Tämän kesän tarjontaan pääsee vielä tutustumaan festareiden kotisivuilla. Kiva oli, että nykyään saa myös kolmasosapintin annoksia niin pääsin tutustumaan mahdollisimman moneen itselleni uuteen panimoon. Festarikansasta suurin osa oli vanhempaa herrasmiestä, hipstereitä ja metsuripartoja ei näissä kemuissa juurikaan näkynyt. Alan puritaaneille tuntui tärkeää olevan mm. että riili on kirkasta – osassa luki caskin yhteydessä “naturally cloudy” = ei ole pilalla!

Yhdessä uudessa panimossakin tuli Lontoossa käytyä. Whitechapelissa Devonshire Squarella on Pittcue-niminen ravintola, joka toimii Alphabeta Breweryn panimoravintolana. Tienoo näytti varsin uudelta liikekeskukselta. Eksyin paikalle puolivahingossa kun etsin olisiko lähistöllä panimoravintoloita. Pittcue oli hiukan “upscale”-ruokapaikka, jossa kuitenkin oluita olisi varmaan pystynyt baaritiskiltäkin tilailemaan. Mitään kovin ihmeellistä kamaa ei tarjolla ollut, joten käyntisuositus vain jos satut Whitechapelin nurkilla hengailemaan muutenkin.

Siinä oli pääpiirteissään viime kesän olutreissu. Blogausta aloin kirjoittamaan lokakuussa ja sain sen valmiiksi vuoden 2016 viime metreillä, jolloin ihan kaikki asiat eivät enää olleet tuoreessa muistissa. Seuraavakin reissu on jo tiedossa – helmikuussa suuntana jälleen Pohjois-Amerikka. Siitä kuulunee lisää sitten ainakin Facebookin puolella.

Foundry, Canterbury

Foundry, Canterbury

Tehtaan varjossa – Helsinki Beer Festival 2016

Nyt kun tämän vuoden HBF:stä on jo vierähtänyt hetki ja innokkaimmat blogistit ovat omat tuotoksensa nettiin saaneet niin on aika todeta: “olinhan siellä minäkin”. Helsingin Kaapelitehtaan vuoden 2016 tapahtuma oli 18. järjestetty Helsinki Beer Festival. Itselleni nämä karkelot taisivat olla kahdennettoista, ensimmäinen kerta oli aikana ennen “vakavamielisen olutharrastuksen” alkua. Festivaalien vuoden teema oli “Reinheitsgebot 500 vuotta”. Huomioiden festarien pääjärjestäjän Saksa-preferenssi ja tasavuosiluku oli teema liian herkullinen ohitettavaksi vaikka Reinheitsgebot-oluet ovat kaikkea muuta kuin trendikkäitä juuri tässä ja nyt. Mielenkiintoista olisi ollut laajentaa Saksa-tarjontaa uuden aallon saksalaispanimoihin, joka olisi kertonut siitä, että kehitys kehittyy myös Saksassa.

Olutsaarnamies Greg Koch, Stone Brewing

Olutsaarnamies Greg Koch, Stone Brewing

HBF:ssä oli tänä vuonna ehkä laajin uutuusoluiden kattaus ikinä. Humalablogistillekin pelkästään uusia suomalaisoluita oli kuutisenkymmentä. HBF oli räväyttänyt Saksa-osaston lisäksi laajan Tšekki-kattauksen, belgejä ja perinteisiä real aleja. Valitettavasti pullo kerrallaan myydyt tuotteet sopivat aika huonosti tällaiseen maistelutapahtumaan, onneksi oli kavereita, joiden kanssa päästiin jakamaan tarjonnan muutama mielenkiintoisempi pullo. Muuten itse yritin keskittyä erityisesti suomalaisiin ja virolaisiin uutuuksiin. CBC:t, TCBW:t ja muita vastaavia tapahtumia kierrettyäni olen sitä mieltä, että HBF:lläkin olisi aika siirtyä puolen litran tuopeista johonkin näppärämpään astaloon. Tapahtumassa jossa on satoja uutuusoluita ei varmaankaan ole perusajatuksena kiskoa paria “isoa stobea” ja lähteä kotiin? Esimerkiksi 0,4 litran tulppaanilasi, jossa 0,1 litran maisteluviiva olisi ideaali. Nyt pienin hanaoluiden annoskoko oli 0,2 litraa.

Ruokapuolessa alkaa näkyä selvästi hidasta positiivista kehitystä (vaikken itse festareilla tällä kertaa syönytkään). Oli BBQburgeria, varrassikaa ja ostereita tuttujen bratwurstien ohella. Aina parjattu musiikki oli nyt sivuosassa paitsi silloin kun halliin pärähti soimaan One Pint Pubin oktoberfest-CD vuodelta 2004. Nyt ei enää ollut edes varsinaista lavaa. Alueen etuosassa taisi olla tapahtuman tastingit, joita veti Heikki Kähkönen.

HBF:llä on perinteisesti aina joku ulkomaanvieras. Hyvin perinteisesti myös tänäkään vuonna festariosallistujat eivät välttämättä nähneet vilaustakaan vieraasta. Stonen panimon CEO Greg Koch kävi pitämässä olutsaarnansa perjantai-iltapäivän ammattilaistunneilla, josta poistui Kitty’siin Stonen tap takeover -tapahtumaan. Stone oli festareilla hyvin edustettuna Diamondin raanoissa. Koch on ollut nyt Euroopassa usein nähty vieras, koska Stonen uusi Berliinin panimo on aloittanut tuotantonsa. Eurooppalaiset saavat nyt Stonen klassikoita tuoreeltaan kun merimatka Atlantin yli jää pois.

Olutbloggaajat miittasivat HBF-viikonloppuna parikin kertaa. Kaapelitehtaalla meillä oli Cyde Hyttisen järkkäämä miitti, jossa ohjelmassa oli lähinnä “kolleegoihin” tutustumista. Toinen tapaaminen oli lauantaiaamulla ennen festareita Bruuverissa Ilkka Sysilän kutsumana. Tästä kannattaa lukaista Keikyblogin hyvä raportti. Festareilla julkaistiin myös Mika “Maltainen” Laitisen ja Maria Markuksen uusi olutkirja. Minulla on tuo kirja ja aion siitä kirjoitella jotain kunhan saan ensin kirjan luettua läpi.

Ihanat Brewcatsit (aka Tytötkin panee) markkinoivat koko viikonlopun Tiki Lageriaan.

Ihanat Brewcatsit (aka Tytötkin panee) markkinoivat koko viikonlopun Tiki Lageriaan.

Eri sarjojen palkitut oluet löytyvät tältä listalta. Hämmennystä aiheuttivat ainakin Saimaan panimon Brewer’s Special -brändin alla myydyt oluet, joista osa oli tehty Bruuverilla, jossa ne ovat olleet myynnissä toisella nimellä. Blogisti “Johnny Rion” Kaiku APA taasen voitti sarjansa, mutta itse tuotetta ei Suomenlinnan tiskiltä löytynyt. Festareilla voisi kilpailla pelkästään suomalaiset oluet tai ainakin ulkomaiset voisi erottaa omaan sarjaansa.

No mitkäs minulle sitten maistuivat festarilla? Tässä muutama poiminta parhaista, minulle uusista tuttavuuksissa:
5. Suomenlinnan Zander Stout – Suomenlinnan tuotteet eivät ole aina vakuuttaneet, mutta nyt Zander oli mukava, vankka amerikkalaistyylinen stout
4. Fat Lizard Jesus Lizard IPA – Fat Lizardin moderni, trooppinen IPA oli festareiden mieleenpainuvin IPA
3. Bryggeri Helsinki Sofia Rhum Barrel Aged – kovaan maineeseen nousseen Sofian rommiversio jakoi mielipiteitä kovastikin. Minä pidin in your face -tyylisestä rommitäräyksestä vaikka alkuperäisen Sofian elementit alkoivatkin jo jäädä taka-alalle.
2. Pyynikin Maj Stout – Pyynikki osaa selvästi vahvat stoutit vaikka muiden tyylien kanssa ajoittain on hapuilua. Maj Stout jatkoi Vahvaportterin linjoilla.
1. Lindemans Oude Gueuze Cuvée René Special Blend 2010 – hieno, tasapainoinen, hapokas lambicblendi, jossa kaikki palaset kohdallaan. Oli melko selvästikin viikonlopun nautinnollisin olut.

Punainen pornahtava spottivalo sopii paremmin Lady Mooniin kuin HBF:lle.

Punainen pornahtava spottivalo sopii paremmin Lady Mooniin kuin HBF:lle.

Myöhäisbloggaajana saan tähän loppuun listattua muiden blogien HBF-raportoinnista listausta, olkaa hyvä ja lukekaa tuolta loput:

Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016

Disclaimer: Tiedän, että Eesti on suomeksi Viro.

Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Tallinn Craft Beer Weekend Tallinnassa ja harmikseni en päässyt päällekkäisyyksien vuoksi mukaan. Nyt tänä vuonna viikonloppu oli eri ja jo alkuvuodesta päätin tilata liput tapahtumaan. TCBW 2016 myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa vaikkakin viime viikoilla tuli vielä hajalippuja tarjolle. Yksityisiltä matkansa peruneilta oli myös aika paljon pilettejä saatavilla nimellishintaan tapahtuman lähestyessä. Festivaali pidettiin perjantaina (klo 17 alkaen) ja lauantaina (klo 16-) ja kahden päivän lippu maksoi 100 euroa sisältäen juomat festareilla sekä tasting-lasin. Ideana on hieman CBC:tä mukaillen se, että paikalle kutsutut 30 panimoa tarjoavat kukin kerrallaan kahta olutta, jotka vaihtuivat illan puolivälissä. Näin jokaiselta panimolta on mukana viikonloppuna 8 eri olutta. Kaikki ovat hanaoluita, joita annostellaan 5-10 cl kerrallaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Humalablogisti lähti matkaan jo torstaiaamuna, sillä ideana oli katsastaa kaupungin muuta oluttarjontaa joka festivaalipäivinä jäisi vähemmälle. Majoituin lähellä terminaalia Tallink Span karvalakkiosastolla Tallink Expressissä, joka on sillä tavalla mainio lokaatio, että laivalle on kohtuullisen lyhyt matka (varsinkin Viking), vanha kaupunki on huudeilla ja Uba ja Humal on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Uba ja Humal -olutkauppa tulikin ratsattua heti alkuun pois alta. Tutustuin vain virolaiseen valikoimaan ja vaikuttihan tämä kauppa paremmalta esimerkiksi Drink Shoppiin verrattuna. Oluita olisi voinut nauttia myös paikalla. Ilmeisesti myös kahvia. Aukioloajatkin ovat mukavat ma-la 10-22 ja su 10-20.

Olutostosten jälkeen olikin baarikierroksen aika. Ensin täytyi hoidella Koht Ait -panimoravintolan uutuudet. Olinhan viimeksi käynyt Tallinnassa marras-joulukuussa 2014. Blonde löytyikin raanasta, oli varsin kehnoa. Samassa pihapiirissä olevasta isosta SuperAlkosta löytyi sitten pari muutakin puuttuvaan panimon tuotetta pullossa. SuperAlkossakin alkaa olla varsin hyvät olutvalikoimat “erikoisoluita”. Muun muassa isoja belgipulloja on tarjolla (Leffe, Liefmans, Deus etc.). Seuraavana lähdin vanhaan kaupunkiin Drink Bariin, jossa myös söin. Drink Barin ruoka ei kyllä ole kummoista. Raanasta löytyi kolme maistamatonta virolaista, pulloissa olisi ollut paljon lisää. Sori Investor IPA oli varsin mainio olut. Sitten siirryinkin Telliskiveen Pudel-baariin. Baari oli sitten viime näkemän laajentunut seinän taakse, vessa oli edelleen pommi. Nyt näin festarien aattona baarissa oli Edge Brewingin tap take over. Paikalla pyörähti myös Edgen amerikkalainen panimomestari. Tämä vanhempi herrasmies oli barcelonalaispanimoon saapunut töihin viime vuonna. Edgen perustaja on kotoisin Tampasta ja omaa jonkinlaisen kytköksen Cigar City Brewingiin.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.


Kohtissa yhytin RB-hahmo FatPhilin puolison Annan sekä Viron vahvan Ratebeer-skenen edustajat “Marduk” ja “martjoobolut”. Siirryimme Kohtiin. Kohtin hanavalikoima oli varsin mielenkiintoinen sisältäen muun muassa Pintan tap takeoverin jämiä ja Õllenautin kyseisenä iltana lanseeratun Elviiran. Kohtista matka vei vielä Põrguun. Põrgukin on parantanut valikoimaansa entisestään sitten viime näkemän. Heillä on nyt myös pari omaa talonolutta, joista Purgatoorium oli vallan mainio ja juotava savuolut.

Perjantaina ennen festareita vuorossa oli vanha klassikko Hell Hunt. Hell Hunt on viihtyisä ja suosittu baari, jossa nautin kelpo lounastakin (päivän lounas 3,10 euroa). Hanasta ei nyt löytynyt uutuuksia niin otin Põhjalan uuden kahvioluen Creman sekä koivuvihtaveden eli Tanker Sauna Session. Siitä olikin hyvä lähteä festaripaikkaa, joka oli Port Noblessner -satamassa. Port Noblessner on Kajamajan takana sijaitseva satama-alue, jolle jo tsaari vuonna 1912 perusti laivastotukikohdan. Neuvostoliiton aikana alue oli tavallisilta ihmisiltä suljettu ja tallinnalaisillekin siis tuntematon paikka. Vanhasta kaupungista ja hotellistani oli noin 20-25 minuutin kävely paikalle läpi rauhallisen Kalamajan puutaloalueen.

Festareita varten olin käynyt vaihtamassa lippuni rannekeeseen jo aiemmin päivällä Põhjalan Speakeasy-baarissa. Näin pääsin suoraan sisäänmenevään jonoon. Paikalla olikin jo tuttuja suomalaisia kuten Donutin Mika ja puolisonsa olutkirjailija Aniko. Paikka oli vanha parhaat päivänsä nähnyt neuvostohenkinen teollisuushalli. Ulkopuolelle oli aseteltu riittävästi bahamajoja ja ruokahuolto toimi sisäänroudatuista ruokakärryistä. Ne aiheuttivat aluksi hieman savuhaittoja, mutta varsinkaan lauantaina tuota ei enää esiintynyt. Panimot oli sijoitettu hallin laidoille ja keskellä oli mukavasti penkkitilaa. Vesihuoltoa varten pöytien päissä oli isoja vesitonkkia, joista pystyi pumppaamaan vettä lasiin. Erikseen oli myös lasinpesupisteet. Seinän takana metelöi Tallinn Music Weekendin tiimoilta molempinä päivinä kolme yhtyettä. Valitettavasti suomalaisten Church Of Voidin doom-metalli ja Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?:n garage rock olivat väärällä foorumilla. Melutaso oli varsin korkea. Varsinkin kun tanskalainen Narcosatanicos aloitti oman settinsä niin jopa keikkaa lavan edessä katsoneista arvioilta puolet päätti, että oluenjuominen on hauskempaa.

Stone Brewing San Diego/Berlin

Stone Brewing Escondido/Berlin

Otin taktiikakseni kiertää lasi kuorassa ständejä vastapäivään (seuraavana päivänä vaihdoin suuntaa). Annokset vaihtelivat 5 ja 10 cl:n välillä. Osaan oluista desikin oli loppuillasta liikaa, joten ylivuotoastioillekin tuli käyttöä. Reittailin oluita rauhalliseen, mutta ripeään tahtiin puhelimeeni (Soneran liittymällä data on Virossa “ilmaista”). Välillä kävin lepuuttelemassa jalkojani kavereiden pöydissä. Suomesta olikin runsaasti porukkaa, arvioilta reilusti yli puolet väestä oli suomalaisia. Venäjää kuului myös paljon, viro oli vähemmistössä. Muutama muukin tuttu oli paikalla muun muassa Ratebeerillä aiemmin nikillä PhilL ollut britti, johon olen pari kertaa vuosia sitten törmännyt maailmalla. Suomesta tuntui olevan aika paljon “ammattilaisia” eli panijoita ja baarihenkilökuntaa.

Koska panimoita ja (uusia) oluita oli paljon, jonkinlaista priorisointia oli pakko harrastaa. Päätin keskittyä virolaisiin ja venäläisiin oluisiin sekä varmistaa, että muutaman tärkeän panimon (lähinnä Cigar City, Stone ja Mikkeller) uutuudet tarttuivat haaviin. Esimerkiksi Mikkellerit kannatti maistaa nyt festareilla eikä ravintolassa 20 euron pullohintaan. Heti alkupuolelle tapahtumaa osui hyvää settiä. Iltapäivän aloittanut pietarilainen Bakunin osoitti koko viikonlopun olevansa huippupanimo. Heidän Eclipse imperial stoutinsa oli yksi festarien parhaista oluista. Alkupäähän osunut Mallaskosken ja Põhjalan yhteispano Black Koivunen oli myös huippuolut. En nyt tuohta maussa havainnut, mutta koivunmahla taisi tuoda porteriin hienoa pehmeyttä. Muita perjantain parhaita olivat Mikkeller 12″ Winale, joka on maultaan yhdistelmä vahvaa belgiä, sour alea ja valkoviiniä, Lervig / Põhjala Walnut Porter, jossa pähkinäisyys ja suklaisuus löivät herkullisesti kättä, sekä All In Brewing Hustle Imperial Stout, joka oli tasapainoinen yhdistelmä makeutta, vaniljaa ja kaakaota. Ehkäpä festareiden paras olut oli kuitenkin De Molenin lippulaivan Hel & Verdoemenisin Port Charlotte -viskitynnyrikypsytetty versio. Pohjaolut H&V on itsessään maailmanluokan tavaraa ja turpeinen Port Charlotte sopii sen kanssa loistavasti yhteen. De Molen voisikin keskittyä pelkästään vahvoihin stoutteihin ja porttereihin… Toki pettymyksiäkin mahtui joukkoon. Esimerkiksi jäkäläolut Õllenaut / Humalove Poron makea-hapan-yhdistelmä ei toiminut lainkaan.

Tallinn Crap Beer Festival

Tallinn Crap Beer Festival

Festarien trendi oli selvästi happamat oluet. Sour-buumi oli nähtävissä jo CBC-festareilla 2014 ja nyt se “kulminoitui” TCBW:llä kun noin neljäsosa kaikista oluista oli tahallaan happamia. Soureilla on tietenkin paikkansa ja parhaat niistä ovat loistavia, mutta tällaisella festareilla niiden kiskominen toinen toisensa jälkeen ei ole kovin mielenkiintoista. Ipoja ja muita humaloituja oluita oli tietenkin paljon, mutta niiden lukumäärä oli varsin odotettu, ehkä happamat veivät niiltä hanapaikkoja. Saisoneja ja muita belgikokeiluja oli aika vähän. Perjantai oli pitkä päivä, mutta kotimatkalla kävin kotoisan Kohtin kautta nauttimassa raanasta yömyssyksi Lervig / Evil Twin Big Ass Money Stoutin. 17,5-pinnaisessa lämmittäjässä on keittoon heitetty pakastepitsoja ja rahaa. Tämän oluen kohdalla diipadaapa oli tahallista huumoria. Kahden illan vierailujen jälkeen ei Kohtia voi muuta kuin pitää Tallinnan tämän hetken ykkösolutbaarina.

Toiseen festaripäivään heräsin pirteänä, olo oli huomattavasti terhakampi kuin perjantaina vastaavaan aikaan. Ennen TCBW:n aukeamista oli aikaa vierailla ensi kertaa Toit’sissa (lähellä Kaubamajaa). Kahvila/gastropub-henkisessä paikassa on hyvä hana- ja pullovalikoima. Hanoissa oli muun muassa kaksi minulle uutta To Ølin olutta. Paikalle tupsahti myös olutnimimerkki Euphemos, joka jätti festarit lauantaina väliin. Hänen kanssaan jatkoimmekin sitten ensin Drink Bariin ja sieltä Põrguun. Põrguun kerääntyikin hauskasti tuttuja oluthahmoja enemmänkin. Põrgusta sitten astelin festarialueelle, jossa käynnissä olikin “FatPhilin” ja Annan vuosittainen varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Valitettavasti raju ja kylmä tuuli ei houkutellut maistamaan kuin pari muovipulloerikoisuutta.

Sori Brewingin kolmikko.

Sori Brewingin kolmikko.

Muuten toinen päivä noudatteli ensimmäisen agendaa. Ihmisiä taas paljon, ruokakärryt tarjosivat kohtalaista sapuskaa ja bändit pauhasivat seinän takana (hiukan perjantaita alhaisemmalla desibelitasolla). Perjantaina osa valitteli kylmyyttä, lauantaina oli jo lämmöt kohdallaan. Lauantain paras olut oli aiemmin mainitun Eclipsen ohella Stonen Americano Stout. Hieno tasapainoinen kahvistout, jossa mielenkiintoista mausteisuutta. Happamista löytyi sitten ääripää karmeimpana makean hapan diasetyylille tuoksunut Tanker Ketser. Toinen paikalla ollut pietarilaispanimo AF Brew osoittatui myös laadukkaaksi. “Metsäliiton” Lobotomiya 777 oli hieno olut kuten tästä kuvauksestakin voi päätellä: Third release of AF Brew’s heaviest weapon: notorious Lobotomiya. This time a smooth vinous edition brewed at a classic heavy grain bill, fermented to over 12% and matured from May to September, including last month on Caucasian oak chips soaked in three brands of Crimean Porto, seven 0.75l bottles each. Tuota kun saisi pullon kotiin rauhassa nautittavaksi. Lehe Saatana Magustoit oli sitten aivan toisenlainen kokemus: aivan saatanan makea stout. Kysyin panijalta miten makeus on saatu aikaan – vastaus oli “sokeria, sokeria ja lisää sokeria”. Viimeksi olen kokenut vastaavaa jonkun Mikkellerin Calvados-kokeilun kanssa. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että lauantaina vaikka huippuoluita oli paljon niin silloin eteen tuli enemmän hutejakin.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Lauantaina valomerkki tuli tuntia aiemmin, mutta siitä huolimatta päätin lähteä suoraan hotellille valmistautumaan sunnuntain kotimatkaa varten. TCBW oli kaikkiaan loistava festari. Sijainti loi oman tunnelmansa, suomalais-virolainen festariyleisö oli maanläheisempää kuin vaikkapa Köpiksen CBC:n “hipsterit ja hopparit” (vaikka metsuripartoja olikin n kappaletta). Ainahan sitä valitettavaa löytää, mutta ne olivat yksittäisiä juttuja, jotka eivät kokonaisuutta pilaa. Ensi vuonna tietty tullaan uudestaan!

Olutmatkailua Floridassa

Florida beer
Talven olutmatka kohdistui humalablogistilla tällä kertaan Yhdysvaltojen Floridaan. Florida on nykyisin varsin mielenkiintoinen olutosavaltio ja sielläkin craft beer -buumi on jyllännyt useamman vuoden ajan. Florida on alkoholilainsäädännöltään varsin liberaali osavaltio. Tosin Floridassakin lait ovat vapautuneet vasta viime aikoina pienpanimoille suotuisiksi: esimerkiksi kesällä 2015 tuli mahdolliseksi myydä panimolta ulos olutta heille ilmeisen olennaisissa 64 ozin (n. 1,9 litraa) growlereissa. Growlerien rinnalle näytti monessa panimossa nousseen uudelleen täytettävät isot tölkit. (Edit: Tölkit eli crowlerit ovat vain kierrätettäviä, ei uudelleenkäytettäviä)

Tällä kertaa olutosuus matkalla oli panimoiden pubeissa ja taproomeissa vierailua. Olutkaupoissa tai olutravintoloissa ei juurikaan tullut käytyä. Joissakin kaupoissa sinänsä hyvää olutvalikoimaa rajoitti se, että olutta olisi pitänyt ostaa sixpack kerralla ja tämähän ei tikkerille käy. Kuulin tosin, että monessa olutkaupassa siksarin saa hajoittaa ja ostaa yhden tölkin tai pullon mukaan. Panimoilla vierailu ei Floridassa ole käytännössä mahdollista ilman omaa autoa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (mm. Key West). Iso osa sijaitsee järkevän julkisen liikenteen ulottumattomissa teollisuusalueilla tai pienillä tienvarsiostareilla. Me vierailimme lopulta kuitenkin peräti 20 eri panimolla.

Oluiden laatu Floridassa oli vaihteleva. Länsirannikon tai New Yorkin seudun yleisestä tasosta ollaan hiukan perässä, mutta laadukkaitakin panimoita löytyy. Cigar City ja uudehko J. Wakefield ovat saavuttaneet mainetta osavaltion ulkopuolellakin. Melkein kaikilla panimoilla olutta oli mahdollista saada ostaa 4-5 oluen maistelulautasina, joita kutsutaan nimellä sampler tai flight. Valikoima oli myös melkein joka paikassa varsin laaja ja monilla tap roomeilla oli hanoissa myös vierasoluita.

Reitti meillä teki Etelä-Floridassa ison ympyrän itärannikolta länsirannikolle ja takaisin alkaen ja päättyen Miamiin. Miamista käsin tehtiin päivän reissu Key Westiin, jonne Miamista on sellainen neljän tunnin ajelu suuntaansa. Hintataso Floridassa(kin) on dollarin kurssista johtuen varsin korkea. Käytännössä verojen ja tippien kanssa saattoi mielessään konvertoida yhden dollarin vastaavan yhtä euroa. Autoilua ajatellen bensa oli sentään halpaa: regularia sai alle 1½ dollaria per gallona. Eli yksikkönä suunnilleen Suomen hinta, mutta gallona onkin 3,8 litraa! Tässä seuraavassa lista paikoista joissa vierailin:

Miami

Floridan tunnetuin kaupunki (mutta vasta toiseksi suurin Jacksonvillen jälkeen!) on kokoonsa nähden suhteellisen vaatimaton olutkaupunki. Panimoita on vain muutama ja ilmeisesti kovin kummoisia olutravintoloitakaan paikkakunnalla ei ole.

J. Wakefield Brewing

J. Wakefield saavutti mainetta jo aiemmin kotiolutpanijana ja pitipä heidän oluitaan tulla CBC:llekin vuotena tai parina (mutta peruivat). Nyt panimo on toiminut “oikeasti” tammikuusta 2015. Vielä pienehkö panimo toimii Wynwoodin “hipsterialueella” hiukan epämääräisessä ympäristössä. Panimon yhteydessä on ihan mukava baari, jossa myös pieni terassi. Sisutuksena on mm. Star Wars -aiheita. Oma oluet ovat pääosin laadukkaita. J. Wakefield harrastaa melko villejä kokeiluja ja reilussa vuodessa on Ratebeeriin listattu jo 171 eri olutta! Omien hanojen lisäksi tarjolla on myös vierashanoja. Vierailun aikana oli juuri hanaan tullut Evil Twinin (Jeppen) kanssa tehty kollabraatio Eastbound & Down. Berliner weisse, jossa on kahvia ja kaakaopapuja oli turhan erikoista jopa minun makuuni. Täällä tuli lopulta käytyä sekä reissun alussa että lopussa. Lopussa pikaisesti siksi, että Wynwood Brewing Company on aika lähellä.

JWB1

JWB2

Wynwood Brewing Company

WBC sijaitsee samoilla taiteilijahuudeilla (tsekkaa graffiitit!) kuin JWB. Etäisyyttä lienee joku puolisen mailia näiden välillä. Suositussa taproomissa on tarjolla joukko omia tuotteita sekä muutama vieraileva hana. Täällä wessaan kuljettiin hauskasti käytännössä panimon tuotantotilojen läpi. Wynwoodilla käytiin reissun lopulla kun alkumatkasta jäi huomaamatta sijainti JWB:n nurkilla. Molemmat paikat kannattaa siis hoidella samalla kerralla. JWB tosin näyttää olevan maanantaisin kiinni ja tiistai-torstai aukeaa “vasta” 2pm. Muutenkin floridalaiset taproomit olivat ihan mukavasti auki jo päivällä ja myös alkuviikosta.

Wyndood Brewing Company

Titanic Brewery and Restaurant

Tämä on paikka tuo mieleen ison brittipubin, jossa tosin on myös ravintolasali. Titanicissa on ilmeisesti myös usein iltaisin livemusiikkia. Paikan ruoka oli varsin hyvää perusruokaa, mutta englantilaistyyliset oluet olivat aika kehnoja. Sijainti Coral Gablesissa, jossa alkupäivien motellimme sijaitsi, sai kuitenkin tsekkaamaan tämänkin. Kuuden oluen sämpleri ei montaa dollaria maksanut. Ravintolan läheisyydessä on Stop N’ Shop -kauppa, jossa on hyvä olutvalikoima.

Miamissa olisi vielä ollut M.I.A. Brewing, jossa pitikin käydä, mutta ylöskirjaamani osoite antoi navigaattorilla käteen Mustan Pekan. Miami Beachin lähellä on Abbey Brewing Company -niminen belgiravintola, joka ei nimestään huolimatta ole panimoravintola vaan “talonoluet” on tehty muualla. Miami Brewing Co. olisi ollut etelämpänä Homesteadin kaupungissa.

Key West

Matka Key Westiin sujuu maisemallisesti upeaa kannasta ja siltoja pitkin. Matkan varrella olisi ollut Islamoradasa pari brewpubia, mutta ne jäivät nyt tällä kertaa kokematta. Ilmeisesti mennessä aamulla olivat joka tapauksessa kiinni. Key West itsessään on varsin kompakti, joten siellä kävellen pääsee kaiken tarpeellisen läpi.

Kelly’s Caribbean Bar, Grill and Brewery

Paikka on entinen Pan Amin toimisto, josta sittemmin Top Gun -näyttelijätähti Kelly McGillis teki ravintolan. Vaikuttaa päällisin puolin normaalilta ruokaravintolalta, mutta tarjosi kolmea vaatimatonta talon omaa olutta. Ukrainalainen tarjoilijatyttö valitteli, että hänen häämatkallaan Arizonaan miehensä myös tykkäsi maistella sämplereitä sikäläisissä taproomeissa. Olutnomadikolleega Arde Juntunen kävi täällä 8 vuotta sitten, ei ollut Kelly silloinkaan paikalla.

The Waterfront Brewery

Uudehkon oloinen, iso sporttibaari/panimo Key Westin marinassa. Paljon turisteja, paljon henkilökuntaa. Kaupallisesta meiningistä huolimatta ihan ok paikka. Oluet eivät maailmanluokkaa kuitenkaan. Näillä on myös iso kauppa, josta saa panimopaitoja ja muuta asiaankuuluvaa.

Key Westissä on lisäksi myös Bone Island Brewing kylän itälaidalla, joka jäi käymättä. Cork & Stogie -nimisessä pubissa tuli pistäydyttyä kun vahingossa matkalle sattui. Paikan Wisconsinista kotoisin ollut baarimikko listasi minulle lapulle omia panimosuosikkejaan eri Floridan kaupungeista.

Fort Myers

Point Ybel Brewing Company
Point Ybel

Idästä Miamista pitkä siirtymä läpi Evergladesin länsirannikolle, jossa pysähdys Fort Myersissa Point Ybelin muutaman vuoden ikäiselle panimolle. Tämän taproom sijaitsi pienellä tienvarsiostarilla (engl. termi “strip mall”), jonka etuna on aina, että maksutonta parkkitilaa löytyy. Kahdeksan omaa olutta ja muutama vierashana tarjolla. Panimon oluet olivat varsin hyviä. Baarimikko (ilmeisesti panija myös) katseli baaritiskin yläpuolella olevasta telkkarista BBC:n luontodokumentteja.

Sarasota

Jdub’s Brewing Company
Jdub

Jdub2

Illan alkaessa hämärtyä saavumme sarasotalaiseen Jdub’s Brewing Companyyn. Uudehkolla panimolla on pienehkö taproom, jossa myös terassitilaa. JWB:n tapaan täälläkin sisustuksessa elokuvateemaa. Nyt Tähtien sodan lisäksi Mad Maxia ja Pulp Fictionia. Jdubin oluetkin ovat ihan kelpo luokkaa. Ruokailu hoituu terassin viereen parkkeeranneesta Angry Miken ruokavaunusta. Pulled pork -purilainen on erinomaista.

Tampa

Cigar City Brewing
CCB1

CCB2

Majoitumme St. Petersburgin kaupunkiin, josta on lyhyt matka naapurikylään Tampaan. Tampassa on yksi reissun pääkohteista, maineikas
Cigar City Brewing. CCB:n panimo on ostoskeskusalueella sijaitseva useamman hallin laitos eli mistään nakkikioskista ei ole enää kyse. Vaikka paikka ei ole mitenkään ydinkeskustassa, se vaikutti olevan paikallisten lisäksi myös turistien suosiossa. Isohko baari oli kaksiosainen, jossa molemmilta tiskeiltä sai samat oluet ja molemmissa pystyi tilaamaan samaan piikkiin. Omia oluita oli hanoissa liki 25. Neljän oluen samplerit olivat täällä erittäin suosittuja. Laatuhan on tunnetutusti erinomainen vaikkei CCB:llakaan kaikki oluet mitään homeruneja ole. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Ruokavaunuja majailee iltaisin ilmeisesti tämänkin panimon ulkopuolella.

Ennen CCB:tä aiemmin päivällä kävimme syömässä Cafe Dufrain -nimisessä ravintolassa. Siellä oli ihan kiva pieni valikoima pienpanimo-oluita hanassa. Joen toisella puolella tästä paikasta katsoen oli Tampa Bay Lightningin kotiareena.

St. Petersburg

Cycle Brewing
Cycle

St. Petersburgista löytyi Cycle Brewing, joka oli yksi minulle ennestään tutuista floridalaisista panimoista, sillä Cycle osallistui viime keväänä Copenghagen Beer Celebrationiin. Cyclen panimo taproomeineen sijaitsi monista muista poiketen normaalin kadun varrella. Parkkipaikkaa saikin tästä syystä hieman etsiä kauempaa. Nimen lisäksi fillariteemaa oli sisustuksessa ja henkilökunnan yksivaihteiset singelit roikkuivat katosta. Muutenkin pienessä baarissa asiakaskunta tuntui koostuvan henkilökuntaan kuuluvista tai näiden hangaround-jäsenistä. Cyclen maineikkaita Rare DOS -oluita ei nyt ollut tarjolla. Muutenkin harvinaisesti tässä paikassa ei ollut flighteja tarjolla ja maksuvälineeksi kävi vain käteinen. Cyclen lisäksi kaupungissa on muitakin panimoita, mutta aikataulusyistä Cycle jäi ainoaksi.

Orlando

Redlight Redlight Beer Parlour & Brewery

Redlight Redlight on Orlandon seudun maineikkain olutravintola. Onhan se Ratebeerin maailman listallakin peräti sijalla 16. Minulle selvisi vasta myöhemmin, että näillä on myös pieni laitteisto, jolla tekevät omaa olutta baariin. Hieman kolkkoon industrial-tyyliin sisutettussa isohkossa baarissa oli tarjolla yli 20 hanaa, joissa aika monessa eurooppalaista olutta. Itse päädyin kuitenkin paikan omaan olueen sekä tampalaisen Coppertailin tuotteeseen. RR:n erikoisuutena oli hieman Akkurat-tyyliin vintage-oluet. Täällä pullot olivat isoissa kaapeissa hienosti nähtävillä matkalla wc-tiloihin. Olihan se aika ylläri bongata kaapista vuoden 2009 vuosikerran Koffin portteriakin! Mielenkiintoinen paikka sinänsä, mutta paikka maailman TOP20:ssa RB:llä ei ehkä kuitenkaan ole ansaittu.

Orlando Brewing Company

OBC sijaitsi Floridan panimoille ei mitenkään harvinaisesti jonkinlaisella teollisuusalueella. Hallin kylkeen oli rakennettu varsin iso taproom. Paljon muuta ei olekaan tästä paikasta jäänyt mieleen. Oluet eivät olleet mitenkään erikoisia, mutta kuitenkin kohtalaisen juotavia.

Winter Park

Cask & Larder
CLarder

Winter Park on pienehkö kaupunki Orlandon kyljessä. Cask & Larder on hieman upscale-kategorian gastropub/brewpub, jossa oli erillinen ruokailusali ja baaripuoli. Baaritiskillä olikin varsin rentoa syödä ja tikata paikan omia, melko keskinkertaisia oluita. Syömäni ruoka-annos sisälsi mm. ohrapuuroa ja katkarapuja. Mielenkiintoista …

Water Springs

Red Cypress Brewery
Red Cypress

Water Springs oli edellisen tapaan pikkukaupunki Orlandon “takamailla”. Näille seuduille tuli eksyttyä, koska jätimme disneyt ja harrypotterit väliin ja kävimme kävelemässä Wekivan kansallispuistossa. Red Cypress oli aluksi hiukan vaikea löytää sillä navigaattori ohjaa virallisen osoitteen parisataa metriä väärään paikkaan. Itse panimo on taas pienellä strip mallilla, ostarilla (näitä oli reissun aikana 4-5), joka tarkoitti että paikoitustilaa oli hyvin tarjolla. Panimo on uusi, viime syksynä avannut ja viihdyimme paikalla hyvin, sillä tiskin takana taisivat olla itse panijat. Näin tulikin maistettua paikan kaikki 11 omaa olutta ja jutusteltua sitä sun tätä Floridan ja Suomen olutmaailmasta. Panimon oluet olivat kohtuullisen laadukkaita vaikka ihan terävimpään kärkeen ei niillä mentykään.

Cape Canaveral

Florida Beer Company
FBC

Oli aika siirtyä itärannikolle. Florida Beer Company oli ei kovin kaukana avaruusalusten laukaisupaikalta tehdasalueella, jonne isoon tuotantohalliin oli rakennettu tilava taproom oheiskrääsäkauppoineen. Täällä kuulemma kävi paljon risteilyaluksilta poikkeavia turistiryhmiä. Oluetkin oli viritetty melko helposti juotaviksi, mutta laadukkaiksi. Interiööri oli rakennettu niin, että baarista oli hyvä näkymä lasiseinän taakse panimolle.

Merritt Island

Bugnutty Brewing Company

Bugnutty oli pieni, mutta ilmeisen suosittu panimoravintola Cape Canaveralin viereisessä Merrit Islandin kaupungissa. Palvelu täällä oli hauskan letkeää. Oluista osa oli erikoisia nimeltään (Bugnutty Mike’s MILF Stout) ja osa mauiltaan (Bugnutty Minty Mountain Hop).

Melbourne

Charlie and Jake’s Brewery and BBQ

Charlie and Jake’s edusti vähän vanhemman polven panimoravintolaa. Olihan täällä Ardekin käynyt jo 8 vuotta aiemmin nauttimassa jäiden kanssa tarjoiltua olutta. Nyt ottaessani paikan kaikki 7 omaa olutta sämplerinä sitä vaaraa ei ollut. Maisteluannos oli muuten superhalpa: vain 4 taalaa! Paikka tuntui olevan perheiden suosima ravintola, jossa tarjoiltiin BBQ-tyylistä “kotiruokaa”. Söimme tiistai-illan erikoisuuden, “isoäidin lihamureketta” ja perunamuusia (10 taalaa). Äänestimme sen reissumme parhaaksi ruuaksi! Charlien ja Jaken oluet edustivat myös old skoolia ja olivat varsin vaatimattomia.

Vero Beach

Orchid Island Brewery

Paikkakunnan nimen mukaisesti OIB sijaitsee kivenheiton päästä rannasta. Mukava pieni valoisa paikka, jota voisi ehkä kutsua gastropubiksi. Kyljessä pienehkö panimo. Omia oluita oli hanassa neljä, mutta muuta floridalaista laatukamaa vierashanoissa paljon. Näitä oli hyvä särpiä flightteina varsinkin kun paljastui, että baarimikko oli alun perin Uuden Englannin seudulta kotoisin oleva Ratebeer-nikki hopscotch, jolla on yli 10000 olutta reitattuna! Siitäpä juttua riitti kun löysimme vielä yhteisiä tuttujakin. Vierashanoista sai bongattua sellaisia panimoita, joilla reissulla ei ollut mahdollista käydä: Swamp Head (Gainesville), Due South (Boynton Beach), Saltwater (Delray Beach) jne. OIB:n oluista pari oli Florida-oluiden kärkipäätä, pari sitten keskitasoa.

Titusville

Playalinda Brewing Company

Titusvillen pikkukaupungin keskustassa sijaitsevan Playalindan ovella tuli käytyä jo aiemmin, mutta silloin se ei ollut auki. Kannatti kuitenkin palata, sillä tämä pikkuinen uusi brewpub oli varsin mielenkiintoinen. Interiööri oli mainio ja muutenkin keskustan talot olivat ilmeisesti jonkinlaisia suojelukohteita, joiden fasaadit olivat alkuperäisen kaltaisia. Tämänkin paikan seinällä oli iso kyltti HARDWARE vaikka panimosta oli kyse. Oluet olivat varsin hyviä, pari niistä kuului Floridan reissun topteniin.

Jupiter

Tequesta Brewing Company

Paikka tulee vastaan US1-tietä etelään ajaessa Tequestan kylässä, Jupiterin kaupungissa. Tämäkin panimo sijaitsee strip mallilla ja jää helposti huomaamatta jos ei ole tarkkana. Ensin kuitenkin kävimme lounaalla taproomin viereisessä tilassa Corner Cafe & Breweryssä. Tämä pieni kuppila on ilmeisesti Tequestan alkuperäinen taproom, nyt siis ei “brewery” ollenkaan. Hauskasti “kulmakahvilassakin” oli täyttävien voileipien ja omelettien ohella 12 pienpanimo-olutta raanassa. Omia tuotteita piti siis siirtyä nauttimaan seinän toiselle puolelle. Tarjolla oli 10 omaa olutta, joista koepinnistin neljä.

Oakland Park

Funky Buddha Brewery
FBuddha

Reissun toiseksi viimeinen panimo (Wynwood Miamissa oli viimeinen) oli yksi reissun odotetuimmista CCB:n ja JWB:n ohella. Funky Buddha sijaitsee Oakland Parkissa, joka on pieni kaupunki tunnetumman Fort Lauderdalen pohjoispuolella. Panimo taasen oli jo totutusti teollisuusalueella ja oli yksi reissun isoimmista panimoista. Myös taproom oli varsin iso ja moderni. Siellä näytti olevan myös erillistä kabinettitilaa ja erikseen oli myös paitamyynti/pullomyyntipiste. Omia oluita oli yli 20 raanassa. Ne oli jaettu perussettiin ja limited edition -oluisiin, joita panimo näyttää tuottavan kovalla tahdilla. Funky Buddha on laatupanimon maineessa, mutta paikan päällä nautittuna tuntuivat varsin varmanpäälle tehdyiltä. Suodatettua ja sliipattua. Ehdottomasti kuitenkin must-kohde jos sattuu vaikkapa lomailemaan Fort Lauderdalessa.

Olutmatkailua Puerto Ricossa ja New Yorkissa

DSC_0747

DSC_0071
Kahden viikon talvilomareissu sujui tällä kertaa ensimmäisen viikon osalta Puerto Ricossa ja paluumatkalla neljä yötä vanhassa tutussa New Yorkissa. Kummemmin lentoja kyttäilemättä tilasin ne ebookersin kautta. Samalla lipulla Helsinki/Finnair – JFK/Jet Blue – San Juan, PR/AA – JFK/Finnair – Helsinki maksoi noin 680 euroa ostettuna tammikuun alussa. Ei paha, pelkkään Nykiin olisi tuolloin päässyt alle 500 eurolla. Keskityn tässä blogauksessa alkoholiin ja jätän muun vähemmälle.

Puerto Ricoon piti lähteä, koska Puerto Ricon maapiste oli maistamatta. Lisäksi nettitiedot kertoivat, että pienpanimo-oluitakin saattaisi olla löydettävissä. Puerto Rico on USA:n autonominen alue, jonka valtakieli on espanja. Puertoricolaisia asuu muuten mantereella enemmän kuin saarella. Englannilla pärjäsi saarella kohtalaisen hyvin, varsinkin kun vielä ymmärtää auttavasti yksinkertaista espanjan matkailusanastoa. Puerto Rico tuotti kaltaiselleni reppureissaajalle siinä mielessä pettymyksen, että kaupunkien välinen julkinen liikenne oli käytännön olematonta. Kaupunkien välillä ei kulje mitään busseja, junista puhumattakaan. Ilman vuokra-autoa (kaoottisessa kaupunkiliikenteessä) ainoa mahdollisuus on käyttää kimppatakseja Públicos, joilla oli omat asemansa kaupungeissa. Tämäkään ei olisi ongelma, jos niitä käytettäisiin – nyt jouduimme odottamaan San Juan-Ponce -välillä kumpaakin suuntaan aamulla lähes kaksi tuntia, että Público-taksi tuli täyteen. Lisäksi majoitushinnat olivat kalliita, New Yorkissa majoitusta sai huomattavasti huokeammalla. Näin ollen nähtyä tuli pääosin kaksi kaupunkia: pääkaupunki San Juan ja eteläinen rannikkokaupunki Ponce.

San Juanissa tuli tietenkin baarien lisäksi käytyä kuuluisalla Bacardin tehtaalla. Aikoinaan Kuubassa perustetun Bacardin San Juanin tislaamo tuottaa 80% maailman Bacardista, loput tulevat Meksikossa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Mielenkiintoista on, että rommi lähetetään pullotettavaksi Floridaan, sillä Puerto Ricossa ei ole enää pullottamoa. Lyhyehkö kierros oli melko mainosmainen ja tiketti sisälsi yhden Bacardi Goldista väännetyn Cuba Libren. Ihan hyvää särvittävää …

Puerto Ricon olutmarkkinoita hallitsee Compañía Cervecera de Puerto Rico ja sen vaaleat lagermerkit Medalla Light ja Magna. Mutta kuten niin monessa paikassa muuallakin, Puerto Ricoonkin on perustettu parin viime vuoden aikana useita pienpanimoita. Ratebeerin tiedot olivat aiheesta varsin köykäiset, sillä lisäsin RB:hen itse kaksi uutta panimoa siellä aiemmin olleen kuuden sijaan. Netin perusteella maan länsiosassa olisi vielä lisää pienpanimoita ja perusteillakin tietenkin on lisää. San Juanin vanhassa kaupungissa sijaitsee Old Harborin panimoravintola, jonka tuotteita näkyi pullotettunakin siellä täällä. Itse ravintola tarjosi varsin keskinkertaista ruokaa eivätkä oluetkaan olleet kovin mielenkiintoisia.

Poncessa kaupungin parhaan paikan löysin googlamalla netissä “Ponce + cerveza artesanal”. Taska Gaussa oli tusinan verran hanoja, joissa oli myös puertoricolaisia pienpanimo-oluita (FOK Brewing, Boqueron). Pullopuolelta löytyi mukava valikoima jenkkioluita. Onneksi tuolla samalla google-haulla selvisi, että Poncessa oli aloittanut uusi pienpanimo ja älysin kysyä Señorial Brewingin El Vigia -olutta, jota oli pullossa saatavilla. Alkuillasta baarissa oli rauhallista ja molempina iltoina baarimikot olivat mukavia englantia puhuvia tapauksia.

San Juanin paras olutravintola on La Taberna Lúpulo. La Taberna Lúpulossa on hämmentävät 50 hanaa ja siihen toistasataa pulloa kylkeen. PR:n kaltaisessa vaalean lagerin maassa ei uskoisi tällaista kohtaavan. Lisäksi tämä vain iltaisin auki oleva paikka oli hämmentävän suosittu, maanantai-iltanakin väkeä riitti tuvan täydeltä vaikka ainoa varsinainen makro-olut hanoissa oli Birra Moretti. Hanoja dominoivat jenkkien käsityöläisoluet, mutta Lupolo oli paras paikka paikallisten hanatuotteiden bongaamiseen. Toinen paikka missä kävin useamman kerran oli Condadossa sijaitseva Stop and Go. Päivisin tätä juottolaa kansoittivat lähinnä epämääräiset turistit ja paikalliset juovot. Etuna oli kai se, että paikka oli auki jo aikaisin aamulla ja hintataso hämmästyttävän halpa. Stop and Gossa ei Old Harborin lisäksi PR-mikroja ollut, mutta yli sadan jenkki craft pullo-oluen valikoima. Tosin kahdella käyntikerralla olin ainoa ns. laatuoluita tilannut asiakas. Hintataso oli hämmentävä, sillä oluet maksoivat suunnilleen saman kuin viinakaupoissa. Terrapinia, Abitaa, Magic Hattia ja sen sellaista tuli juotua kolmen dollarin pullohintaan. Lisäksi piti juoda Samuel Adamsin Tasman Red, kun kerran 650 ml pullolle kertyi hintaa 3,25 dollaria. Condadon viinakaupoissa oli muutamassa (mm. H&R Food and Liquer) oikein mainio jenkkivalikoima. Ei mitään superharvinaisuuksia, mutta juuri niitä oluita, joita ei olutmatkaajana tule juuri mantereella ostettua, koska hyvistä paikoista löytää aina jotain mielenkiintoisempaa. Eli niitä oli hyvä särpiä hotellilla ennen nukkumaanmenoa (esim. Leinenkugelsin, Terrapinin ja Victoryn oluita). Mutta nyt oli Puerto Rico tullut nähtyä ja oli aika siirtyä New Yorkiin.

San Juanista lento New Yorkiin kesti vajaa neljä tuntia. Vaikka olinkin Nykissä viidettä kertaa niin metrokarttaa tuli luettua huolimattomasti ja löysimme itsemme väärän linjan päästä Jamaica Stationilta (“Brooklynin linjahan lähtee Jamaica Stationilta”). Nauratti vaan se, että ensimmäisen puolen tusinan aseman aikana olimme ainoat valkonaamat vaunussa. Ei kai se ihme ole jos Jamaican kaupunginosasta ovat kotoisin LL Cool J ja 50 Cent ja siellä on Cypress Hill -niminen metroasemakin? Ensimmäistä kertaa majoituin Brooklyniin ja luultavasti teen sen jatkossakin. Hyvätasoisen majoituksen sai 80 dollarilla/2hh aamiaisineen metroaseman vierestä ja alueella sijaitsi kävelyetäisyydellä monta mielenkiintoista olutkohdetta.

Brooklynissa tulikin vierailtua muutamassa uudessa olutpaikassa. Manhattanilla suosin sitten enemmänkin vanhoja tuttuja. Seuraavassa listamuodossa paikat joissa kävin:

Threes Brewing, Brooklyn: uusi muutaman kuukauden vanha panimoravintola, jolla kymmenkunta omaa olutta hanassa ja sekä mielenkiintoisia muita. Todella laadukas panimo – kaikki 8 maistamaani olutta olivat hyviä/erinomaisia. Mitään erityisia maisteluannoksia ei myyty kuin ensimmäisenä iltana pari pienempää lasia. No, piti sitten vierailla kahtena iltana, että sai yhtä vajaat kaikki maistettua. Keittiökonsepti oli mielenkiintoinen: kutsuvat vierailevia ravintoloita laatimaan ruokalistan ravintolapuolelle. Päätilan lisäksi löytyi pienempi baari ja huone (“Tiny Montgomery”), jossa toisena iltana luukutti joku hyvältä kuulostanut indiepumppu.
Rattle and Hum, Manhattan: vanha tuttu suosikki. Paikalla tutut 40 hanaa, joissa maantieteellisesti melko laaja olutvalikoima. Ei ehkä aivan niin mielenkiintoinen kuin joskus parhaimmillaan vaikka nykyään eurooppalaisia vähemmän kuin ennen. Newyorkilaisen Rushing Duckin oluita oli hanassa useampia. Ruokailun ja parin beer flightin laskuun oli ensimmäisellä kerralla lisätty automaattisesti tipit. Täällä tuli käytyä pikaisesti myös viimeisenä aamuna ennen lentokentälle lähtöä.
Mission Dolores, Brooklyn: tämä ei ollut kovin kaukana hotellilta, kuten ei Threes Brewing eikä Bierkraftikaan. Leppoisa olutluola tämäkin kuten Threes Brewingkin. Parikymmentä hanaa, joissa muun muassa kanadalaisia Howe Soundin ja Parallel 49:n oluita. Ja pitihän sitä ottaa Narragansett Lager, koska RB antaa siitä Rhode Islandin osavaltiopisteen …
Blind Tiger, Manhattan: vanha tuttu paikka tämäkin ja taaskaan matkakumppani ei saanut kahvia … Sitten viime näkemän olutvalikoima on vain parantunut. 28 hanaa ja muutamia caskeja tarjolla. Uusia panimoita minulle Peakskill, Beanery ja Greenpoint. Lisäksi piti juovota pari Bronxin panimon erikoisolutta (SMASH ja gravity caskista Spring Hopback Series – Cranberry). Boulevardin tap takeover oli tulossa tännekin kuten muutamaan muuhunkin paikkaan kaupungilla.
Bierkraft, Brooklyn: vanha tuttu olutkaupan ja kahvilan yhdistelmä. Ostin tällä kertaa oluet kotiinvietäväksi täältä, koska hotellilta ei tänne ollut kuin kilometri. Paikalta tyydin ottamaan hanoista vain Newburghin Black Öyster Cultin. Juttelin myyjän kanssa tovin. Malmgårdin oluita oli ollut tarjolla pari viikkoa aiemmin. Bierkraftilla on myös pieni panolaitteisto ja luvat myydä paikalla oluitaan. Nyt ei valitettavasti tarjolla yhtään olutta, seuraava olisi ollut valmis muutama päivä myöhemmin. Poislähtiessä kaveri antoi minulle vielä kaupantekijäisiksi Other Halfin tuoreen tölkki-Dipan, jota oli ollut mukana tölkittämässä.
The Ginger Man, Manhattan: päivällä Ginger Manissa oli hyvin rauhallista. Eli kannattaa käydä ennen kuin ihmiset pääsevät töistä. Beer flighteja on hyvä valita 74 hanan valikoimasta. Mielestäni Ginger Manin valikoima on parantunut parin vuoden takaisesta. Täälläkin näkyy se, että Nykin alueelle on parin viime viikon aikana perustettu kymmeniä uusia pienpanimoita. Olutlistalla muuten sanotaan, että he eivät tarjoile oluita lainkaan kertakäyttöisistä key kegeistä.
Tørst, Brooklyn: Tørst sijaitsikin sitten aivan toisella puolella Brooklynia kuin muut paikat joissa kävin. Edellinen käynti olikin kaksi vuotta sitten avajaispäivänä, jolloin torstaina puolilta päivin jonotin lumisateessa paikan aukeamista. Tätä kirjoittaessa olisi Tørstissa juuri kaksvuotissynttärit menossa. Evil Twin -tikkien suhteen valikoima oli nyt hieman tylsä, mutta olihan siellä mm. Evil Twin / Perennial Loomi Weisse ja Evil Twin Sour Bikini. Paikan erikoisuutena oli Lammin Sahti, jota uuden Olutpostin mukaan Kääriäisen Pekka oli käynyt B. Unitedin kutsumana panemassa OEC Brewingilla. Hyvää ja sahtimaista oli! Hauskasti taululla oluen nimenä luki Lammin Sahtioy. Myös Katajaolutta olisi löytynyt. Aiemmasta Tørstin takahuoneesta oli tullut Luksus, joka juuri sai kaksi Michelinin tähteä. Ovi oli päivällä kiinni, mutta paikassa ei voi olla kovin montaa pöytää, jos se on sama kuin entinen Tørstin takahuone. Tørstissa hieman kuvaa häiritsee se, että kun paikka on skandinaavisen hillityn hieno moderneine hanalaitteistoineen ja Michelin-tason ravintoloineen niin henkilökunta on pukeutunut risoihin farkkuihin, t-paitoihin ja paskaisiin lippalakkeihin.
Other Half, Brooklyn: muutama kilometri hotellilta ja Threes Brewingista. Other Half oli paikkana erikoinen: teollisuusrakennuksen kyltitön ovi johtaa panimon tap roomiin, joka on yksi huone. Huone on kooltaan ehkä puolet One Pint Pubista ja torstai-illalla täynnä porukkaa + yksi kissa. Other Halfissa sai tikkeriystävällisesti 4 ozin annoksia hintaan 3-4 dollaria. Vierailupäivänä oli Other Halfin Bretta Saisonin pullojulkaisu ja baarimikko antoikin minulle ystävällisesti siitä tyypit. Laadukkaita oluita täälläkin kuten Threesissä. Nämä kaksi olivatkin tehneet collabraation nimeltään Grand Scheme.

Hintataso on nykyään New Yorkissakin dollarin vahvan kurssin takia ja muutenkin oluiden osalta varsin korkea. Lisäksi tipit muodostavat tietynlaisen piiloveron, joka kannattaa aina huomioida hintoja miettiessään. Eli pörssi kuntoon, luottolimiitti täyteen ja Isoon Omenaan! Olutmatkaajalle ehdottomasti must-kohteita Yhdysvalloissa.

DSC_0178

DSC_0181

DSC_0214

DSC_1044

Olutmaana Albania

Birra Korçan vanha juliste

Birra Korçan vanha juliste

Albania on 2,8 miljoonan asukkaan valtio Adrianmeren rannalla. Aikoinaan maa oli maailman suljetuimpia kommunistivaltioita yhdessä Pohjois-Korean kanssa ja maan valtikkaa piti käsissään ensimmäinen pääsihteeri Enver Hoxha. Maa alkoi vapautumaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa Albaniasta tuli tasavalta. Viime kesänä Humalablogisti matkaili Kreikan ja Italian ohella Albaniassa. Maata voi suositella erityisesti balkanimeiningistä pitäville omatoimimatkaajille. Ihmiset ovat ystävällisiä ja maa lienee matkailijalle yksi Euroopan edullisimmista. Albania on olutmaana melko tyypillinen Balkanin edustaja: maassa on muutamia isohkoja, vanhoja panimoita, joiden tuotevalikoima muodostuu pääosin muutamasta erilaisesta vaaleasta lagerista. Artesaaniolutbuumi ei ole vielä tavoittanut Albaniaa, mutta muutamia panimoravintoloita on jo avattu Tiranaan.

Yleisin ja varmaankin suosituin olut on Birra Malton panema Birra Tirana, jota on saatavilla kaikkialla. Kyseessä on melko geneerinen teollinen bulkkilager, joka ei eroa ainakaan hyvässä muista maailman vastaavista tuotteista. Muita yleisiä oluita ovat muun muassa Birra Korçan Pils, A&B Grupin Norga, Stefani & Co:n Stela-oluet sekä Birra Kaon. Näistä panimoista ainakin Malto ja Korça on perustettu ennen toista maailmansotaa. Vaaleiden lagereiden lisäksi osalla on tummia oluita, joita albaniaksi kutsutaan nimellä Zezë. Ainakin se zezë, jota itse maistoin maistui aivan kotikaljalta tai kvassilta. Tiranassa paremmista ruokakaupoista saa ostaa myös tunnettuja olutmerkkejä maailmalta (Chimay, Paulaner jne.). Etelä-Albanian lomakaupunki Saranden erikoisuutena olivat kreikkalaiset oluet. Eräästä pikkuruokakaupasta löytyi esimerkiksi Kreikan Lidlille tehtyjä saksalaistyylisiä oluita. Kreikan Korfu onkin aivan pienen lauttamatkan päässä Sarandesta.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.


Ensimmäinen kahdesta panimoravintolasta, jossa Tiranassa kävin, oli viime vuonna auennut BrauHaus osoitteessa Reshit Collaku 38. Paikka löytyi helposti, mutta hetki meni ravintolan paikallistamiseen. Ulko-ovessa ei nimittäin ollut mitään kylttiä ja portaatkin veivät alas kellariin! Joku olutaiheinen tarra lopulta paljasti paikan. BrauHausissa tuli syötyä ja juotua paikan omat oluet, joita oli neljää erilaista (vaalea ale, tumma olut, vehnäolut ja bock). Paikan laitteisto oli uutuuttaan kiiltävää, paikka isohko saksalaistyyppinen oluthalli ja palvelu sekä ruoka erinomaista. Vanhan liiton miestarjoilija puhui erinomaista englantia ja hinnat olivat suomalaiselle naurettavan edulliset: olutsämpleri, yksi iso olut, vesipullo ja kaksi lounasannosta maksoivat luokkaa kympin. Oluista ei ole paljoa kerrottavaa – melko tyypillisiä panimoravintolatuotteita, hiukan “kotiolutmaisia”, mutta ilman pahoja virhemakuja. Makuprofiililtaan kovin varovaisia.

BrauHaus oli paljastunut minulle ennen matkaa googlailemalla, mutta toisen Tiranan panimoravintolan löysin vahingossa vasta matkan aikana. Kummankin olen itse mm. lisännyt Ratebeeriin. Svejk Beer Gardeniin törmäsin Yelp-sivustolla, jossa joku matkailija oli arvioinut paikan. Tämä ravintola olikin lopulta vain muutaman sadan metrin päässä hotelliltamme, mielenkiintoisesti nimetyn George W Bush Rrugan kupeessa. Svejk Beer Garden oli useamman ravintolan kompleksi, jossa keskiössä oli iso terassialue. Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa talon olutta, joista vaalea menetteli ruuan kanssa ja tummassa oli pientä happamuutta havaittavissa. Tarjoilijamme oli oikein kiinnostunut kuulemaan miltä oluet mielestäni maistuivat ja kumpi oli parempaa. Ruokailun jälkeen kävimme kuvailemassa ikkunan takaa panimolaitteistoa kun panimomestari huomasi meidät ja viittoili sisälle. Olutmestari ei puhunut englantia, mutta esitteli ylpeänä kanadalaista keittovälineistöä.

Yksi tulevista olutmatkailukohteista voisi olla Kosovo. Maan pääkaupunkiin Pristinaan on nimittäin avattu maan ensimmäinen panimoravintola Sabaja. Tiranasta menee päivittäin useita busseja Pristinaan …

Kannattaa lukea myös olutmatkailija Kaukon Albania-matkakertomus maaliskuulta 2011.

Suomen Olutexpo 2013

expoMenneenä viikonloppuna järjestettiin Helsingin Wanhassa Satamassa (Katajanokalla) ensimmäiset olutalan messut nimikkeen Suomen OlutExpo 2013 alla. Suomessa vakiintuneet olutmessutyyliset tapahtumat ovat tähän asti rajoittuneet Helsinki Beer Festivaliin (nimensä mukaisesti “festivaalit”, jossa oheisohjelma on iltamusiikkia) ja Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaan (suomalaiset pienpanimot framilla). Muut vastaavat ovat olleet joko pääosin ravintoloiden järjestämiä pienempiä tapahtumia tai historialtaan lyhytaikaisempia festareita. Uuden pienpanimobuumin myötä selvästi on nähtävissä kysyntää olutpanimoiden ja maahantuojien messuille. Ruotsissahan Stockholm Beer and Whisky Festival on järjestetty jo 22 kertaa ja on todella massiivinen messutapahtuma.

Olen takavuosina käynyt Wanhassa Satamassa messuilla useaan kertaan ja olin hieman epäileväinen tilan sopivuudesta olutmessukäyttöön. Paikalla saatoin todeta olleeni väärässä ja tilat olivat varsin toimivat Olutexpossa varsinkin nyt kun tupa ei aivan täynnä ollut. Wanhan Sataman tilat antavat hyvän mahdollisuuden erilaisten yleisöluentojen järjestämiseen ja Brewdogin tilaisuus ainakin näytti vetävän ison salin täyteen väkeä. Olutexpon käytännön järjestelyt sujuivat hämmästyttävänkin hyvin huomioon ottaen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta. Pienet puutteetkin saatiin korjattua lennosta expon aikana. Olutexpolla oli käytössä lasinvaihtosysteemi, jota en ole aiemmin tavannut. Se toimi oikein näppärästi: maistoit oluen ja sen jälkeen saatoit käydä lasinvaihtopisteessä vaihtamassa lasisi puhtaaseen. Normaali annoskoko oli 15 cl, joka on aivan hyvä messukäytössä. Toki vahvemmista oluista riittää usein pienempikin annoskoko. Lasimalli oli lähes identtinen tämän vuoden SBWF:n lasin kanssa, mutta OE:n lasi on blanko ilman logoja.

Paikalle oli saatu edustava määrä maahantuojia, joita viime vuosina ei esimerkiksi HBF:llä ole juurikaan ollut. Mukana olivat esimerkiksi Diamond Beer (kärkenään Beer Hunters, jonka porukkaa oli myös tiskin takana töissä sekä Brewdog, jolta paikalla oli pääpanija sekä Zarah-niminen markkinointityttö), Servaali (jolla kärkituotteena oli suodattamaton, pikkuisesta puutynnyristä ilmaiseksi(!) tarjottu Pilsner Urquell), BrewSeekers, Pikkulintu, Lasso Drinks, Nomad, Moestue & Cask Finland jne. Moestue & Cask Finland on uudehko peluri Suomen olutmarkkinoilla ja heidän ykköstuotteinaan olivat uuden ruotsalaisen pienpanimon CAP:n oluet. CAP:n pääosakas ja panija on Mattias Hammenlind, joka on kannuksensa hankkinut Sigtunan panimomestarina. Mattiaksen käsialaa on mm. Sigtunan Ace of Spades. Itse maistelin CAP:n oluet jo Tukholmassa syyskuussa, mutta paikalla olleilta ne saivat ylistäviä arvioita. Lähiaikoina CAP-oluet rantautuvat ensin Beer Huntersiin ja Pikkulintuun ja aivan kohta myös muualle.

Diamondilla oli vaihtuvissa hanoissa kovalaatuista tavaraa. Suomi-debyyttinsä teki muun muassa Evil Twinin Imperial Biscotti Break. Oli muuten hanasta paljon parempaa kuin vuosi sitten kun maistoin pullosta, joten laatueroa saattaa olla. Muista voisi mainita vaikkapa Mikkeller X-mas Porter Fra Til Via (From To Via) Cognac Barrel Agedin ja Beavertownin Black Bettyn. Beer Hunters tarjosi tiskillään mm. vintagetuotteita (Tyrni Lambic ja Pässinpää). Brewdogillakin oli pari erikoisuutta: kevyt, hapan Blitz Apricot ja Voodoo Doll IPA. Suomen Olutseuran alle olivat ryhmittäytyneet pienet ja uudet mikropanimot Rekola, Pyynikki, Ruosniemi ja aivan uusi “mustalaispanimo” Hatebrew. Valitettavasti Hatebrewn Pyynikillä pantu debyytti Imperialistisika oli melko flättiä ja muutenkin yrttisen kitkerää eli ei kovin onnistunut ensituote. No, tekivätpähän pojat ainakin festareiden puhutuimman oluen. Väkeä oli lauantaina päivällä sen verran maltillisesti, että jutustelu ständeillä henkilökunnan kanssa sujui vaivatta. Hiukan outo polettisysteemikään ei aiheuttanut sen suurempaa harmia.

Viskejä en messuilla maistellut, mutta maahantuojia oli paikalla runsaasti ja myös erilaisia viskitastingejä järjestettiin paljon. Beer Huntersilla oli mukanaan reilun kolmen vuoden ikään ehtinyttä Old Buckia, jonka erikoisuus on se, että se on kypsynyt samassa tynnyrissä, jossa aikoinaan ikäännytetttiin Plevnan Siperian Hanniku-versiota!

Itse osallistuin yhteen tastingiin: Pikkulintu järjesti neljän uuden Nøgne Ø-oluen maistelun, jossa oluita oli esitelemässä panimon perustaja ja panimomestari Kjetil Jikiun. Kjetililtä juttua riitti jatkuvana virtana koko 45 minuutin session ajan. Hän on aiemmalta siviiliammatiltaan SAS:n lentäjä. Samsoniten lentolaukku oli kuulemmat erinomainen maltaiden ja humalien kuljettamiseen jenkeistä kotioluttarpeisiin. Nøgne Ø:n tarina on mielenkiintoinen ja useimmista panimoista poiketen he valloittivat maailman ennen kotimarkkinoita vaikka alkuperäinen liikeidea oli totuttaa norjalaiset erikoisoluisiin. Vuonna 2008 Nøgne Ø:n tuotannosta meni 70 % vientiin. Nykyään vientiin menee määrällisesti saman verran, mutta se on enää 20 % kokonaistuotannosta – norjalaiset ovat vihdoin hullaantuneet Nøgne Ø:n oluisiin. Panimo myy myös kotioluttarvikkeita ja pitää panimokierroksia ja maistatuksia. Nämä kaikki auttoivat Nøgne Ø:n nousuun kotimarkkinoilla. Niin ne maistetut oluet olivat Nøgne Ø Imperial Premiant India Pilsner, Nøgne Ø Kriek Of Telemark, Nøgne Ø #1000 ja #1001. 20 euron hintaan tuo tilaisuus oli todellinen bargain.

Kaikkiaan todella hieno tapahtuma enkä ole muiltakaan kuullut kuin ylistäviä lausuntoja. Pienet puutteet ovat korjattavissa ja uuden tapahtuman kehittäminen paremmaksi on luonnollista kokemuksen kautta oppimista. Toivottavasti Olutexpo onnistui taloudellisesti ja saamme sille jatkoa ensi vuonna. Ehkä mitä itselle tulee mieleen lisätä olisi jonkinkaltainen “omatuontiosasto” HBF:n tapaan – obskuureja pienpanimo-oluita jonkin teeman mukaisesti. Tänä vuonna tuota en jäänyt tuota kaipaamaan, kun olin vain yhden päivän paikalla, mutta nyt olleella tarjonnalla ei ehkä kaikiksi kolmeksi päiväksi olisi tekemistä riittänyt. No ehkäpä tulevaisuudessa kotimaiset panimot alkavat valmistaa Olutexpoon omia festivaalispesiaalejaan, jotka lisäävät olutharrastajien mielenkiintoa entisestään.


Olutopas.infon OlutExpo-esittelyvideo.

Suosituimmat hakutermit:

Copenhagen Beer Celebration 2013

Surly
Tämä artikkeli on jäänyt julkaisematta vaikka naputtelin sen jo hyvän aikaa sitten. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Copenhagen Beer Celebration

Mikkellerin Mikkelin junailema Copenhagen Beer Celebration (myöhempänä CBC) järjestettiin tänä keväänä toista kertaa. Viime vuodesta poiketen nyt eri viikonloppuna kuin perinteiset Köpiksen Tanska-festarit. CBC:n konsepti on hieno ja Euroopassa luultavasti vähemmän harrastettu: paikalle on kutsuttu 30 huippupanimoa, jotka kolmessa viiden tunnin sessiossa tarjoavat jokainen kolme eri olutta, jotka vaihtuvat seuraavaan sessioon. Kaikki oluet kuuluvat sessiolipun (n. 60 euroa) hintaan. Näin ollen kaikkiin sessioihin osallistuen tarjolla on ainakin 270 erilaista olutta 5-10 cl annoksina.

Humalablogistilla ei ollut aikomusta festareille osallistua. Myytiinhän kaikki sessioliput loppuun hyvin nopeasti jo viime vuoden puolella. Keväällä kuitenkin kun varmistui, että töistä voisi pari ylimääräistä vapaapäivää irrota, niin alkoi panimolistaa selattuani halu osallistua kasvaa. Vai mitä sanotte festareista joilla ovat paikalla Mikkellerin lisäksi esimerkiksi Cigar City, Surly, Three Floyds, De Molen, Jester King, Westbrook, Anchorage, The Kernel, Firestone ja lisäksi mm. pienpanimot Japanista, Brasiliasta ja Kiinasta? Kyllä, alkaisitte hankkia virtsankarkaussuojia housukalustoonne. No laitoin tiedustelun kuukautta ennen festareita Facebook-ryhmään olisiko lippuja myydä. Kesti vain pari tuntia kun eräs jenkki tarjosi pinkkiä eli kaikkien kolmen session lippua “face value”. Kaupat tehtiin ja varmistin vielä järjestäjältä, että lippuni oli kosher.

Kööpenhaminaan saavuin torstaina, jolloin oli aikaa kiertää hieman olutbaareja. Melko lähellä B&B-majoitustani sijaitsivat minulle uudet tuttavuudet: jo kolmen vuoden ikään CBC-sunnuntaina ehtinyt Mikkeller Viktoriagade ja Fermentoren. Muutama sata metriä Fermentorenista sijaitsee vanha tuttu “kioski” Kihoskh, jonka lisäksi muissa olutkaupoissa ei käydä tarvinnutkaan. Suomalaisporukan kanssa pääsimme toisella Kihosk-käynnilläni jopa paikan kellariin, jossa on uskomattoman paljon hienoja oluita. Vinkki: kannattaa kysyä kellariin pääsyä.

Boxing Cat
CBC järjestettiin Sparta Hallenissa, joka sijaitsee jonkun urheilukentän kyljessä. Sinne kannattaa liikkua bussilla, sillä matkaa kumipyörilläkin on 15-20 minuuttia. Busseissa kuulutetaan aina seuraava pysäkki, joten ylivoimaisen vaikeaa kulkeminen pelipaikalle ei ollut. Hallilla eikun pinkkiranneke messiin ja jonottamaan. Jonottaminen (aukeamista odotellessa) sujui leppoisasti vanhojen Ratebeer-kavereiden kanssa haastellessa. Lauantaipäivällä samassa jonossa reitattiin myös ahkerasti oluita. Vanhoja juovotuttuja olikin Tanskan lisäksi mm. Englannista, Ruotsista ja Israelista. Israelista oli paikalla Barak (RB DSG), joka on töissä Tel Avivissa vain pienpanimo-oluita myyvässä olutkaupassa – kannattaa käydä jos siellä päin vierailette.

Festarin puitteet olivat hienot. Ajoissa tulemalla ei ollut vaikeuksia saada istumapaikkaa pitkiltä penkeiltä, joita oli hieman HBF:n tyyliin. Tarjolla oli oluiden lisäksi hyvää välipurtavaa: hot dogeja, currya, chili con carnea jne. Oluttiskeillä rahan tai polettien kanssa ei tosiaan tarvinnut sählätä, ja bajamajoja oli ulkona riittävästi. Tunnelma oli leppoisa, useimmilta panimoilla tiskin takana päivysti itse panimomestari. Panimomestareissa sanoisin, että heavy metal (mm. Surly, 3Floyds, Jester King) voitti lukumäärässä hipster-osaston (To Ol, Mikkeller, Against the Grain). Festareiden kohutuimpia oluita olivat 3 Floydisn Dark Lordit: tavan versio ja vaniljalla “pilattu”. Molemmat hävisivät tikkereiden suihin reilussa varttitunnissa. Muita huipputapauksia Euroopassa olivat Surlyn Darkness ja Cigar Cityn Hunaphu, josta oli tarjolla kolmea eri vuosikertaa. Tosin floridalaisten kaikki oluet olivat pullo-oluita. Alan miehet (ja naiset) tajuavat jo näistä oluista, että CBC:n valikoima oli todella huikea. Tähän lyödään vielä päälle vaikkapa vanhan Fanon panijan uuden Siren Breweryn uutuudet, harvinaiset Mikkellerit, Jester Kingin, Anchoragen, Against the Grainin, Westbrookin ja ja ja … loistavat oluet niin helposti parhaat festarit joilla olen saanut olla mukana. Näillä festareilla esim. BrewDogin oluet sijoittuivat huonoimpaan neljännekseen. Edellä mainitut eksoottisemmat pienpanimomaat eivät myöskään tässä seurassa kovin ihmeellisiä oluita tarjoilleet, mutta sitä paikkasivat kaikkien näiden innostunut ja sympaattinen henkilökunta!

CBC Tickers
Lauantaina kakkos- ja kolmossession välissä oli 1,5 tunnin tauko, jolloin porukat siirtyivät ulkotiloihin. Ulkona esiintyi uusi tanskalaisbändi Ring Them Bells. Heillähän on Mikkellerillä pantu olut, jossa on hyvinkin persoonallinen ja muistettava etiketti. Oluen sain ostettua Kihoskin kellarista! Ring Them Bells oli livenä aika huono, mutta myöhemmin kotona osoittautui ihan kuunneltavaksi Radiohead-kopioksi. Kuivin suin ei tauollakaan tarvinnut olla: joku ystävällinen kaveri tarjoili 1,5 litran pullosta Mikkellerin uusinta Stellaa.

Humalablogisti ei jaksanut aivan kolmannen session loppuun asti roikkua. Ensi kerralla ehkä riittääkin kaksi sessiota, mutta ensi kerta tulee aivan varmasti. CBC 2013 oli paras olutfestivaali, johon olen koskaan osallistunut!