Category Archives: Olutmatkailu

Humalablogistin olutvuosi 2017

Posted on by
Reply

Jan “fonefan” Bolvig, Mika Tuhkanen (Beer Hunter’s) ja Patrik “oh6gdx” Willför (Kvarken Brewery).


Vuosi 2017 on kääntymässä loppua kohden. Yleensä olen tässä kohtaa listaillut vuoden parhaita oluita, mutta tällä kertaa päätin käydä olutvuottani 2017 läpi kuukausi kuukaudelta. Olutharrastuksen suhteen vuosi on ollut tähän asti “uran” vilkkain, sillä paljon erilaista tapahtumaa ja olutta on mahtunut vuoteen.

Tammikuu

Tammikuu ei ollut tipaton vaikka kovin intensiivistä harrastamista se ei ollutkaan. Päätin kuitenkin tehdä olutretken Helsinkiin ja siitä kirjoittelin blogiinkin. Tuon blogikirjoituksen jälkeen Helsingissä Sori Taproom aloitti toimintansa ja sittemmin kuulunut vakiopaikkoihini aina pääkaupungissa vierailessani. Kuukauden paras olut oli O’son hapanolut Wease the Juice, jonka 750 ml:n pullon jaoin muutamaan muun beer aficianadon kanssa Beer Huntersissa.

Helmikuu

Helmikuun alussa kirjoitin blogiini otsikolla “Pori – Suomen Portland?“, josta tuli yksi luetuimmista artikkeleista vuoden mittaan. Idea kirjoitukseen tuli kun Moose On The Loose oli käynnistelemässä panimotoimintaansa – sen myötä Porissa oli peräti viisi pienpanimoyksikköä toiminnassa. Slogan jäi hauskasti elämään. Olutexpossa porilaiset yhdistivät voimansa ja käyttivät sanontaa tiskistään. Viimeksi Shaker-lehden Moose On The Loose -tarinassa oli sama viittaus.

Helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla talvilomailin Yhdysvalloissa. Tällä kertaa matka kohdistui New Yorkin lisäksi Teksasiin ja Louisianaan. Jälkimmäisessä osallistuimme New Orleansissa huikeaan Mardi Gras -juhlaan. Matkasta kertova blogipostaus ilmeistyi “jo huhtikuussa”.

Helmikuun paras olut oli Alkosta hankittu Thisted / Mikkeller Beer Geek Limfjordsporter.

Maaliskuu

Matkan loppuosa New Yorkissa meni vielä maaliskuun puolelle, mutta kuukauteen mahtui vielä muutakin ohjelmaan. Kävin “taas” Helsingissä ja nyt hyvällä syyllä. Brooklyn kutsui olutblogisteja Helsingin suurlähetystöön ja pitihän paikka käydä tsekkaamassa. Tapahtuma liittyi Brooklyn Sound -nimiseen musiikkikiertueeseen. Vaikka New Yorkissa tuli eteen erinomaisia Hill Farmsteadin, Other Halfin ja Threesin oluita niin kuukauden olueksi valikoitui nettikaupasta tilattu Dugges Six Ways: Belgian Coffee. Oli mahdollisesti jopa vuoden paras olut.

Huhtikuu

Huhtikuussa on perinteisesti Helsinki Beer Festival. Tänä vuonna osallistuin festareihin molempina päivinä ja hauskaa oli kuten festariraporttini kertoo. Pääsiäisen alla tein myös lauantaisen pubikierroksen Tampereella, jossa pyrin maistelemaan mahdollisimman paljon tamperelaisia/pirkanmaalaisia oluita.

Kuukauden paras olut oli kavereiden kanssa jaettu Hoppin’ Frog TORIS The Tyrant Triple Oatmeal Stout. Hoppin’ Frogin imperial stoutit eivät petä koskaan.

Toukokuu

Toukokuussa olisi ollut Mikkellerin festarit Kööpenhaminassa, mutta valitsin niiden sijaan Tallinn Craft Beer Weekendin (ja taidan tehdä saman vuonna 2018, TCBW-liput on jo hankittu). Kivaa oli Tallinnassakin, jossa oli auennut mm. Brewdog-baari. Loppukuusta järjestettiin nelipäiväinen SOPP Tampereella ja yksi päivä osui sopivasti helatorstaihin, joten sielläkin tuli vierailtua.

Kuukauden olut oli Beer Huntersin hanasta Mikkeller SpontanTripleBlueberry, mutta paljon muitakin hyviä oluita kuukauteen mahtui.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa olin taas Tampereella muun muassa maistelemassa kaimani Saksan tuonteja. Festaririntamalla tapahtui myös: Olutsatama on aina (lue: toista kertaa) hyvä syy lähteä Jyväskylään. Ylläri: kiva tapahtuma ja sääkin suosi viime kesän Olutsatamaa.

Kesäkuussakin oli hyviä oluita, ei ehkä kuitenkaan sellaisia, jotka nousivat vuoden top-listoille. Parhaan tittelin jakoivat nettikaupasta hankittu kalifornialainen Eel River Emerald Triangle IPA ja Alkosta ostettu Sonnisaaren Juomahammas II.

Heinäkuu

Heinäkuu on perinteinen kesälomakuukausi ja nyt matkasimme entiseen Gruusiaan eli nykyiseen Georgiaan. Olutta ja mielenkiintoisia paikkoja löytyi sieltäkin. Paluumatkalla ehdin piipahtamaan myös Helsingin SOPP:ssa. Sitäkin sää taisi suosia.

Kisa kuukauden oluesta olisi ollut äärimmäisen tasainen jollen olisi loppukuusta päässyt maistamaan Sori Taproomin hanasta portlandilaisen Cascaden Sang du Chênea.

Elokuu

Elokuu on nyt Suomessa täynnä olutfestareita. Vierailin peräkkäisinä viikonloppuina Turussa (Kuninkaantien panimon järjestämät olutfestivaalit), Porissa (Pub Winstonin Pienpanimo-olutjuhla) ja Tampereella (Tulli Beerfest). Nämä festarikäynnit esittelin samassa blogipostauksessa.

Festareista huolimatta kuukauden paras olut oli nettikaupasta ostettu Buxtonin Arran-tynnyrissä kypsytetty The Living End.

Syyskuu

Syyskuun alkuun mahtui vielä yhdet festarit: Otaniemen Ota Olut -tapahtuma. Ensi vuonna paikalle pääseekin kätevästi metrolla vaikkakin bussillakin matka taittui oikein näppärästi. Ota Olut oli mukana samassa tarinassa, jossa elokuunkin festivaalit. Monet kaverit lähtivät myös Lontooseen uuteen The Beavertown Extravaganzaan, mutta itselleni tapahtuman ajankohta on hieman haastava. Tampereella sen sijaan tuli taas piipahdettua.

Kuukauden olueksi valikoitui taas kaksi tynnyrikypsytettyä, jotka molemmat hankin nettikaupasta: Põhjala Cellar Series – Öö XO ja melko monesta tilaamastani Keesistä Kees Barrel Project #09/2016.

Lokakuu

Lokakuussa käytiin taas ulkomailla. Onnistuin hämmästyksekseni voittamaan Brewdogin järjestämän Beer Geek -kisan bar hopper -sarjan. Palkintona oli matka Tukholman olutfestareille, jonne reissasin lokakuun alussa. Tukholma-vinkit ja matkaraportti valmistuivat “jo” marraskuussa. Ehdottomasti olutvuoden kohokohtia. Pari viikkoa SBWF:n jälkeen olin taas Ruotsissa, nyt Nolia Beer -tapahtumassa Uumajassa. Olutexpo jäi väliin muiden harrastusten vuoksi.

Kuukauden olut oli Tukholmassa Omnipollo’s Hattissa raanasta nautittu Omnipollo Noa Hazelnut Cupcake. Vaikka Omnipollo herättää ristiriitaisia tunteita (älkää erehtykö juomaan Mango tai Strawberry Milkshake ipoja) niin NOA-sarjan oluet ovat loistavia.

Marraskuu

Marraskuussa oli kait sitten jo rauhallisempaa? No, Helsingissä tuli ainakin käytyä pariin otteeseen (työ- + huvireissu). Helsinkiläisillä on selkeä etulyöntiasema kotimaisten pienpanimo-oluiden bongaamisessa, kiitos laajan olutravintolaverkoston ja Pien-olutkaupan.

Kuukauden toinen olut oli Alkosta (Swannay Barrel Aged Orkney Porter (Isle of Arran)) ja toinen Kaislan hanasta (Plevnan Siperia 100). Nyt varmaan viimeistään huomasitte Humalablogistin mieltymyksen tynnyrikypsytettyihin oluisiin?

Joulukuu

Joulukuussa taas matkattiin. Kävin jo neljäntenä talvena peräkkäin ystäväni Patrikin kanssa muiden harrastusten parissa Inarissa ja samalla teimme oluenhakureissun Norjaan, jossa ostimme Vinmonopoletin ja paikallisten ruokakauppojen norjalaisvalikoiman kyytiin. Joulun vietin tänä vuonna Tallinnassa. Joulu Tallinnassa on olutharrastajalle hieman hankala, sillä jouluaattona ja joulupäivänä (ja kait osittain vielä toisena joulupäivänäkin) lähes kaikki olutravintolat ovat kiinni. Aatonaattona sentään ne olivat vielä auki ja joulupäivänä Koht avasi ovensa. Lisäksi kaupat olivat hyvin auki.

Paljon oli hyviä oluita lasissa joulukuun aikana. Parhaankin tittelistä jäi kilpailemaan kolme olutta: Dugges / Hunter & Sons Sidamo Dimtu, Avery Vanilla Bean Stout – Bourbon Barrel ja BrewDog Abstrakt AB:22. Taas kaksi tynnyriolutta! Dugges ja Brewdog tulivat Brewdogin lähettämän yllätyslaatikon mukana, Averyn ostin Systembolagetista.

Eli paljon ehti tapahtumaan vuoden 2017 aikana! Hyvää uutta olutvuotta 2018 blogin lukijoille!

Nolia Beer 2017 ja Uumaja-vinkit

Posted on by
Reply

Muutama viikko Tukholman olutfestareiden (SBWF) jälkeen Humalablogisti matkasi ensimmäistä kertaa Uumajaan Nolia Beer -olutfestivaaleille. Uumaja olutkohteena on sinänsä tuttu, sillä olen siellä päiväreissulla käynyt kaverini Patrik Willförin kanssa parin viime vuoden aikana useasti. Nyt matkasin Patrikin kanssa pidemmälle torstai-sunnuntaimatkalle, sillä Patrikin Kvarken Brewery -panimo oli mukana festareilla.

Nolia Beer 2017

Meno Uumajaan

Uumajaan on kätevintä mennä päivittäin kulkevalla Wasalinen laivalla. Päivämatkaajalle sopivasti torstaista lauantaihin laiva lähtee aamulla yhdeksältä Vaasasta ja palaa kello 18 Ruotsin aikaa Vaasaan. Tämä talviaikataulun mukaisesti. Kesällä laiva lähtee tuntia aiemmin Vaasasta ja palaa Uumajasta kolme tuntia myöhemmin. Wasalinella on välillä hyviä kampanjatarjouksia lipuista. Laivalla itsessään ei ole paljoa tekemistä muuta kuin kahvin/oluen nauttiminen kuunnellen mahdollisesti trubaduurin esittämiä sulosävelmiä. Pubissa on Stallhagenin hana ja mm. Franziskaneria. Laivassa on pieni kauppa, josta saa mm. Bocksin oluita.

Uumajassa satama on melko kaukana eli n. 20 km keskustasta. Mikäli et ole omalla autolla liikkeellä niin vaihtoehdot ovat taksi ja bussi. Jos olet useamman hengen porukalla liikkeellä kannattaa varata taksi etukäteen. Bussi taitaa maksaa 8 euroa (en ole käyttänyt koskaan). Vajaat puolisen tuntia suuntaansa omalla autolla tai taksilla on syytä varata.

Mikäli aikoo yöpyä Uumajassa niin hotelleja löytyy runsas valikoima kaupungin keskustasta.

Uumajan olutskene

Uumajan keskusta on mukavan kompakti ja viihtyisä. Siellä navigointi on varsin helppoa. Osa kaduista on kävelykatuja. Hyvin pienellä alueella kulkee myös olutmatkaaja. Aivan ydinkeskustassa on ihan kelpo Systembolaget. Kannattaa huomata, että lauantaisin SB:t sulkevat jo klo 15. Ersbodassa olisi ilmeisesti valikoimaltaan vieläkin parempi SB, mutta se on keskustan ulkopuolella.

Ennen reissua kannattaa Uumajassa tehdä esitutkimusta eri olutbaareista, sillä ne ovat vaihtelevasti auki eri päivinä. Useimmat eivät tarjoa lounasta ja ovat näin viikolla keskellä päivää kiinni. Tämän vuoksi paras päivä vierailla on lauantai, jolloin useimmat paikat aukeavat kello 11 tai 12. Viikolla vastaavasti vasta iltapäivällä.

Hyvä lähtökohta on Lotta’s Krog, joka on Uumajan ainoa panimoravintola. Sen omat oluet ovat keskinkertaisia, mutta tarjolla on mukavasti muitakin hanaoluita sekä pullotavaraa. Paikan ruoka on myös ravinnoksi kelpaavaa. Kuten aina Ruotsissa, myös Uumajassa Bishop’s Arms on hyvä valinta. Hanoja on paljon ja pulloista löytää paikallistakin tavaraa. Rost Mat & Kaffe on pikku “lounaskahvila”, jossa on pullotavarana myös paikallisia. Kitaramuseon kahvilassa oli aikoinaan Guitars-niminen olutpaikka. Se oli edelliskerralla käydessäni suljettuna, mutta nyt taas auki Hundra-nimisenä. Hanat ovat hiukan macropainoitteisia, mutta etuna on että paikka on viikolla myös päiväsaikaan auki.

Uumajan paras olutpaikka on varsin uusi Rådhuskällaren, ruokaravintola Rexin kellarissa (Rexissä myös hyvä pullovalikoima). 12 hanaa ja sadat pullot takaavat sen, että paikassa olutharrastaja viihtyy. Netin olutmenuu antaa osviittaa. Isot pullokaapit ovat mukavasti tiskin vieressä – helppo tutkia ja valkata. Iltasaikaan suosittelen Rådhuskällareniin panostamista (ei ole päivällä auki).

Nolia Beer 2017

Kvarkenin Patrik ja Patrik

Syy tulla lokakuussa Uumajaan oli siis paikkakunnan olutfestarit, Nolia Beer. En ole ihan varma, mutta luulen että nyt festarit järjestettiin toista kertaa. Nolia itsessään on yritys, joka järjestää Pohjois-Ruotsissa kaikenlaisia messuja. Heillä on messuhalli pienen kävelymatkan päässä Uumajan keskustasta. Toki bussi tai taksikin olisi paikalle vienyt. Messuhallin vieressä on paikkakunnan jäähalli, jonka vuoksi parkkitilaa on runsaasti. Uumajan oma jääkiekkoseura on 1980-luvulla huipulla ollut IF Björklöven, joka suuruutensa päivien jälkeen on pelannut lähinnä Allsvenskania.

Ostin liput tapahtumaan etukäteen netin kautta. Lippuun kuului totutusti sisäänpääsy ja maistelulasi. Erikseen piti sitten ostaa maistelulipukkeita kassalta, joita vastaan sai olutannoksia. Itse festarit muistuttivat aika paljon Helsinkin Beer Festivalia. Erona oli lähinnä se, että paikalla olevat panimot olivat pääosin paria poikkeusta lukuunottamatta Pohjois- ja Keski-Ruotsista. Ulkomaisia oluita edusti joku maahantuoja sekä tukholmalainen Belgoklubben, jolla oli belgivalikoimaa pullosta. Muuten hallia kiersivät tutuhkosti panimoiden ja muiden kauppiaiden ständit ja niitä riitti myös keskiosaan. Ruokaständejäkin oli joitakin, mutta yllättäen kokonaisedullisimmaksi evääksi kahden päivän aikana havaittiin Mr. Panini, tuo Porin ranskalaislahja maailmalle.

Se mikä itseäni kiinnosti tapahtumassa oli se, että paikalla oli todella pieniä ja uusia ruotsalaispanimoita, joiden tuotteita ei esimerkiksi Tukholmassa ja Tukholman olutfestareilla ole näkynyt. Nimet kuten Gårdsbryggeriet 65°N, Härjedalens Bryggeriaktiebolag, Norrlandsbryggarna, Revsunds Brewery HB ja Tjers Bryggeri AB saivat kaltaiseni uusien pikkupanimoiden tuotteita metsästävän harrastajan innostumaan. Tjers Bryggeri paljastui muuten överkalixlaiseksi “Tytötkin panee”-jutuksi. Erona on tosin se, että panimon puuhanainen Frida Andersson panee ihan omassa panimossaan. Festareiden uusin panimo oli piteålainen This Is How, jonka oluita oli ensimmäistä kertaa tarjolla Noliassa. Suomesta mukana oli raippaluotolaisen Kvarkenin lisäksi Bock’s Vaasasta. Festarioluiden laatu vastasi aika tavalla vaikkapa HBF:n suomalaistarjontaa.

Tjers Bryggeri

Porukkaa oli paikalla perjantaina kohtalaisesti, lauantaina enemmän. Suurimman osan aikaa mitään yltiöpäistä jonotusta ei päässyt syntymään. Lipukesysteemi on ainakin ostajan kannalta ihan kätevä. Kassalta oli helppo käydä ostamassa lisää juomalippuja kun tarve vaati. Festareiden “oman oluen” oli valmistanut uumajalainen Beer Studio, joka viime vuonna oli valittu festareiden parhaaksi panimoksi. Panimon omistaja Darren Packman onkin vanha tuttu, jonka olutharrastajat muistanevat Beer Sweden -blogista sekä Brewdogin Pohjoismaiden ambassadorina. Beer Studion festarispesiaali Gusågo oli hiukan yllättäenkin “helppo ja kevyt” hiukan modernisoitu versio Dortmunder/Helles-tyylisestä vetokaljasta. Ensi vuoden festarioluen tulee tekemään Skellefteå Bryggeri. Skellefteå panee puhtaita, lähinnä klassisten oluttyylien oluita, joten ensi vuodenkaan Nolia-olut ei todennäköisesti tule olemaan mikään temppujuoma.

Festarit sujuivat kaikilta osin mukavasti. Tunnelmaa ei pilattu rokkibändeillä, esitelmät ja ohjatut maistelut pidettiin erillisessä tilassa. Kaksi päivää riitti juuri suurimman osan festaritarjonnasta kahlaamiseen. Lopussa alkoi jo olla pientä turnausväsymystä. Mutta jos satut liikkumaan lokakuussa 2018 seudulla, kannattaa ottaa festarit ohjelmaan.

Stockholm Beer & Whisky Festival SBWF 2017 ja SBWF käytännön vinkit

Posted on by
Reply

Muutaman vuoden tauon jälkeen Humalablogistilla oli mahdollisuus osallistua Pohjoismaiden suurimmille olutmessuille eli Stockholm Beer & Whisky Festivalille (lyh. SBWF, lisämääreellä with Taste Experience). Tällä kertaa reissuni sponsorina oli Brewdog, sillä satuin voittamaan aiemmin kesällä järjestetyn “Beer Geek”-kilpailun Bar Hopper -sarjan. Ihan kiva homma vaikka olin jo ennen sitä päättänyt joka tapauksessa osallistua festareille. Koska tämä oli jo ehkä kymmenes SBWF-festarini niin on hyvä aloittaa muutamalla käytännön vinkillä käytettäväksi vaikkapa ensi syksynä.

SBWF – osallistujan käytännön vinkit

– SBWF järjestetään kahtena viikonloppuna syyskuun lopussa ja lokakuun alussa. On käytännössä samantekevää kumpaan viikonloppuun osallistut. Olutvalikoima on melko sama molempina viikonloppuina, näytteilleasettajilla on omia spesiaalioluitaan molemmille viikonlopuille. Väkeä riittää myös molempiin viikonloppuihin.

– Messupäivät ovat torstai, perjantai ja lauantai. Torstai on paras päivä osallistua, koska silloin väkeä on vähiten ja tungosta vähemmän. Toisaalta lauantaina messut alkavat jo kello 11. Porukkaa on suht paljon heti avauksessa, mutta päivällä on vielä melko leppoisaa. Torstaina on myös ammattilaistunnit. Joskus aikoinaan niillekin on tullut olutblogistina akkreditoitua. Itse yleensä olen aina ollut paikalla kolmena päivänä niin, että perjantain ja lauantain illasta kun tungosta alkaa olla liikaa, on voinut lähteä kaupungille baarikierrokselle jo tuntia paria ennen messujen sulkemista.

– Liput voi ostaa etukäteen netistä (tickster.se), mutta se ei ole välttämätöntä. Lipun voi ostaa samaan hintaan myös ovelta. Lippu sisältää ohjelmalehtisen ja laadukkaan maistelulasin. Tänä vuonna lasi oli Rastalin TeKu.

– Nykyisin perusmaisteluannos on 15 cl. Brill & Co myi myös 5 cl:n annoksia. Vesipisteitä löytyy messuhallista riittävästi, niille ei yleensä ole merkittävää jonoa.

– Varaa runsaasti käteistä mukaan, kortti käy vain muutamalla näytteilleasettajalla. Ruotsalaiset voivat maksaa myös Swishillä lähes kaikilla tiskeillä. Hätätapauksesta saat käteistä kortilla infosta. Esimerkiksi ostamalla 10 SEK:n pastillirasian ja tekemällä siitä 1000 SEK:n korttiostoksen.

– Suurin osa (muttei kaikki) oluista tulee SBWF:n verkkosivuille ennen festareita. Maisteltavaa riittää, nimikkeitä lienee yli 1500 ja viskit päälle. Sen lisäksi tiskeillä saattaa olla listaamattomia festarispessuja. Sekä hana- että pullo-oluita on tarjolla. Pulloistakin kaadetaan aivan samaan tapaan maisteluannoksia kuin hanasta.

– Nämä ovat olutmessut – varsinaisia istumapaikkoja ei siis ole kuin aivan jotain hajatuoleja. Sivukäytävällä, jonka päässä ovat WC:t, on jonkin verran penkkejä, joista usein löytyy tilaa.

– Messupaikka on Nacka Strandin messukeskus. Selvästi kätevin tapa päästä paikalle on hypätä Slussenilla bussiin numero 443. SBWF:n aikaan on runsaasti ekstrabussivuoroja, joten aikataulua ei kannata tuijottaa vaan mennä laiturille katsomaan onko bussi siellä! Bussissa ei myydä lippuja – osta kioskista SL:n sininen matkakortti ja lataa siihen rahaa! Sama kortti käy sitten myös Tunnelbanassa. Messut ovat 443:n päätepysäkki, mutta hyppää pois kun kuulutetaan Cylindervägen ja suuntaa suoraan eteenpäin – tulet suoraan ns. sivusisäänkäynnille. Takaisin pääset messujen pääkäynnistä eteenpäin kävelemällä. Osa busseista ei mene suoraan Slussenille vaan tekee pidemmän kierroksen lähiöissä.

– Ole paikalla ajoissa, jos et halua jonottaa. Torstaina jono on yleensä lyhyehkö, mutta perjantaina ja lauantaina kannattaa olla jonossa jo puoli tuntia ennen avaamisaikaa. Kun ovet aukeavat, pe ja la on yleensä useamman sadan metrin jono.

Siinä siis muutama pro tips ja nyt tämän vuoden festarireissuun.

Tukholman oluthörhöilyä ja SBWF 2017

Lähdin matkaan töiden jälkeen jo keskiviikkona, sillä keskiviikkoiltana Tukholman keskustassa oli kaksi mielenkiintoista oluttapahtumaa: Monks Cafessa Per Forsbergin (Ratebeer omhper) vetämä perinteisten ja bhutanilaisten oluiden maistelu sekä Frequency Beer Worksin taproomin avajaiset. Perin maistelua varten toin Porista Alkosta hankkimaani Finlandia Strong -sahtia, sillä maistelussa oli bhutanilaisten lisäksi Sahtipajan Timo Krujkoffin sahtia ja autenttista Gotlandsdrickaa Gotlannista. Per oli Bhutanin reissultaan tuonut paria erilaista oluthiivaa, josta Monksin Charles Cassino apureineen oli pannut paria erilaista olutta, jotka yrittivät replikoida bhutanilaisia Sin Chang ja Bang Chang -tyylejä. Perin esitelmän olennaisin osa löytyy tästä artikkelista: https://loveandbarley.com/2017/08/08/so-craft-beer-is-a-thing-in-bhutan/.

Frequency Beer Works on uusi ruotsalaispanimo, jonka keskeisiä hahmoja ovat CAP Brewingissä (ja sitä ennen Sigtunalla) vaikuttanut Mattias Hammenlind sekä In Flames -yhtyeen laulusolisti Anders Fridén. Panimo avasi nyt oman taproomin Tukholman keskustaan. Paikka on itse asiassa Bierhaus-nimisen saksalaistyylisen ravintola/juottolan sisällä oma baaritilansa. Hanassa oli FBW:n oluiden lisäksi vierasoluitakin esimerkiksi Beavertownilta. Jos sattuu kulkemaan Man in the Moonin nurkilla niin kannattaa tämäkin paikka tsekata. Ei tosin MITM:n tapaan ole päivällä auki.

Torstaina alkoi sitten festarit, mutta koska ovet aukesivat vasta iltapäivän puolella, ehdin tekemään pienen Södermalm-kierroksen. Akkurat ei ole päivällä auki, mutta Oliver Twist on, joten ensin sinne. OT:n jälkeen suuntasin Omnipollos Hattiin, jossa en olekaan aiemmin käynyt. Baari ei ole kuin muutaman minuutin kävelyn päässä OT:sta. Maistettua tuli mm. Omnipollo Noa Hazelnut Cupcake, joka on toistaiseksi vuoden paras uusi olut. Festareilla lähdin sitten haravoimaan ruotsalaisten panimoiden tiskejä yhdessä Perin kanssa. Mukana oli tosi vanhoja tuttuja kuten Nynäshamn ja Närke, mutta myös paljon uusia kuten Sahlins ja Ångkvarn. Perin kanssa tuli käytyä myös Belgoklubbenin tiskillä bongaamassa uusia lambiceja: De Camin Wilde Bosbessen ja Trosbessen sekä Boonin Oude Geuze VAT 92 eivät messuannoksina köyhdyttäneet liikaa kukkaroa. Torstaina osallistuin myös Firestone Walkerin maisteluun eli masterclassiin osana Brewdog-palkintoa. Brewdog maksoi ei vain festarien pääsyliput, mutta myös parit maistelusessiot ja illallisen messuilla lauantaina. Mitään ylimääräistä “edustamista” BD-diiliin ei kuulunut. FW master class oli kiva, sillä minulla oli maistamatta monta tämän kulttipanimon perustuotetta. Sen sijaan en pitänyt panimon perustajan pikkuveljen Adrian Walkerin esitystyylistä. Muistutti kohkauksessaan lähinnä amerikkalaista TV-saarnaajaa.

Perjantaina kiersin sitten festareita yksin. Päivän ohjelmaan kuului aamulla käynti Systembolagetissa. Kannattaa huomata, että entinen lippulaivaliike “Passagen” on nyt “PK Huset” eli se on muuttanut eri paikkaan. Lounaan söin Man In The Moonissa. Ruokajuoma Hoppin’ Frogin Gangster Frog I.P.A. maksoi enemmän kuin lounas! Festareiden ohjelmassa oli nyt osastojen kiertämisen lisäksi Thornbridgen Master Class -maistelu. Vaikka siinä olleet oluet olivat entuudestaan tuttuja, tastingin vetäjä James Buchanan oli asiallinen kaveri ja vastaili hyvin kaikenlaisiin kysymyksiin. Vaikka oli kyse markkinointiosaston miehestä, jutut menivät markkinajargonia syvemmälle. Brewdogin voimakaksikon toinen osapuoli Martin Dickie aloitti muuten oman panouransa Thornbridgellä ja oli kehittämässä Jaipurin reseptiä. Thornbridge on kovasti kasvava panimo ja Suomi tärkeä markkina-alue. Jamesin mukaan Thornbridgen cask-oluita myydään vientimaista eniten Suomeen! Festareiden jälkeen kävin pikaisesti Brewdog Södermalmilla. Varsin geneerinen Brewdog-baari, jossa tällä kertaa ei ollut kovin mielenkiintoisia vierasoluita. Baari oli sopivasti kävelymatkan päässä hotellilta.

Lauantaina ovet festareille aukeavat jo kello 11 eli aamu alkaa suoraan itse asialla. Lauantaina kannattaa ollakin ajoissa, sillä porukkaa on liikkeellä heti aamupäivän puolella ja jonoa muodostuu ovelle. Aloitin päivän Brill & Co:n tiskiltä, jossa taisi olla yli parikymmentä hanaa ja satoja pulloja tarjolla. Maistelin uudet hanat Brilliltä, jonka jälkeen kiertelin maistelemassa mm. New Belgiumia, Beavertownia, Stonea, jonka jälkeen paikkailin puuttuvia ruotsalaisia pienpanimoita. Illan Brewdog-ohjelmaan kuului maukas illallinen messukeskuksen Fazer-ravintolassa. Illallisella tapasin muita Beer Geek -voittajia. Olivat kaikki brittejä. Mukavaa porukkaa.

Sunnuntaina lento lähti vasta illalla. Aamupäivä meni reippaillessa vesisateisessa Tukholmassa. Odottelin Bishops Arms Vasagatanin avautumista kello 12. Tämä BA on “perinteisesti” paras olutravintola, joka sunnuntaina aukeaa ns. ajoissa. Hanavalikoimakin on kasvanut kovasti viime aikoina. Istuessani baarissa noin kello yhden aikaan päivällä se oli jo aivan täynnä erityisesti ruokailijoita! Ei taida tapahtua Suomessa … Illalla sitten kentälle ja 50 minuutin lento kotiin.

Thanks to Brewdog for this opportunity!

Olutfestarointia Turussa, Porissa, Tampereella ja Espoossa

Posted on by
Reply

Tämä kesä on ollut pienpanimo-olutfestivaalien suhteen ennätyksellinen. Ympäri Suomen on vietetty kuuden paikkakunnan SOPP:n lisäksi useita olutbakkanaaleja. Olutsatama tuli käsiteltyä jo kesäkuussa ja SOPP Helsinki on sen verran peruskauraa, joten käyn koosteenomaisesti läpi ne muut festivaalit joilla loppukesästä tuli vierailtua.

Kuninkaantien panimon olutfestivaali, Turku

En tiedä onko otsikon nimi festareiden virallinen nimi, mutta tuollaisena se esiintyi jossain vaiheessa Facebookissa. Tämä on uusi tapahtuma, joka järjestettiin Turun Vanhalla Suurtorilla kuten SOPP:kin pari viikkoa myöhemmin. Olutta torilla oli vain osassa aluetta, samaan aikaan menossa oli jotkut kasvisruokafestarit. Tapahtuma oli aika pieni – mukana oli vain Kuninkaantie, Koulu, Radbrew ja Humalove. Fasiliteetit oli kuitenkin viritetty vähän isompaan tapahtumaan – käytössä oli (maksullinen) maksukortti, maksullinen tuoppi (ei rahan palautusta) ja pienimmillään 0,33 litran annoskoko. Jos halusit vaikka huuhtoa kasvisruoka-annoksesi alas olusella niin maksoit siitä 2 euroa (kortti) + 4 euroa (tuoppi) + 6 euroa (juoma). Ei kovin kätevää. Itse maistoin Kuninkaantien pari olutta ja sen jälkeen join Humaloven hanoja läpi. Niissä olikin useita uusia tuotteita. Näillä spekseillä tuskin tulee lähdettyä ensi vuonna uudestaan, mutta kuka tietää.

Pienpamimo-olutjuhla, Pori

“Piireissä” näitä kutsutaan Pub Winstonin festareiksi. Järjestettiinköhän nyt jo viidettä kertaa? Kuitenkin ensimmäistä kertaa päävastuussa oli joku muu kuin Toroskan Kasper, joka siirtyi ravintolasta tuottavaan portaaseen eli Rocking Bearin pääpanijaksi. Festivaaleilla Kasperin Rocking Bear esiintyi yhdessä raippaluotolaisen Kvarkenin kanssa. Hiukan oli kesän festarisuma karsinut osallistuvia panimoita. Idässä vietettiin Kymijoki Beer Festivalia samaan aikaan. Monta viime vuosina osallistunutta oli poissa. Mukana oli kuitenkin muiden muassa lappeenrantalainen Tuju ja tuusulainen Cool Head, jotka molemmat ovat selkeästi parin viime vuoden aikana perustettujen suomalaisten pienpanimoiden kärkipäätä. Cool Head onkin kivasti päässyt esille, Tujua ei ole vielä “hypetetty” tarpeeksi (jos näin saa sanoa). Vaikka panimoita oli “vain” tusina niin itselleni uusia oluita oli tarjolla yli kaksikymmentä. Näin kuukautta myöhemmin muistan vielä mm. Reittausblogin, Moose on the Loosen ja Lindenin onnistuneen collab-sahdin. Vehnäoluista pitävä pikkuveljenikin maisteli muutamat muut tuotteet ja litki sitten loppuillan tätä sahtia. Olutraatiinkin tuli taas jouduttua/päästyä. Parhaiksi raatimme sokkomaistelussa valitsi Mufloni Azacca Pale Alen ja Tujun Foreign Export Stoutin. Ensi vuonna uusiksi.

Tulli Beerfest, Tampere

Pakkahuoneella oli nyt ilmeisesti toista kertaa Chilifestareiden yhteydessä pienpanimofestivaalit. Satuin olemaan kaupungissa muissa merkeissä niin mahdollistui muutaman tunnin festarointi täällä ennen kotiinlähtöä. Mukavat pikkufestarit olivat nämäkin. Kymmenkunta panimoa ja muutama muu juomapiste. Panimoiden joukossa muutama yllättäväkin vieras: Tanker, Stadin Panimo ja Mustan Virran Panimo. Mukana toki tamperelaiset Pyynikki, Kaleva ja Nordic sekä uusi mustalaispanimo Soundville. Soundvillen UG:lla tehdyt debyyttioluet eivät tosin vakuuttaneet. Sen sijaan Kaleva tuntuu pikkuhiljaa parantavan tekemistään. Väkeä oli lauantai-illalla varsin maltillisesti, liekö Blockfestillä ollut vaikutusta asiaan. Chilejä tuli nyt kokeiltua vain muutamassa oluessa, mutta poislähtiessä söin Treffipubin juustohampurilaisen – ei ole turhaan Suomen parhaaksi purilaiseksi mainostettu! Ensi vuonna uudestaan? Jaa-a, kuka ties. Tampereelle on Porista helppo lähteä.

Ota Olut, Espoo

Ota Olut järjestettiin nyt toista kertaa Espoon Otaniemessä. Maalaisena kuvittelin, että tapahtuma olisi ollut enemmänkin skutsissa, mutta Kampin bussiasemaltahan pääsi paikalle käytännössä vartissa. Olin mestoilla jo perjantaina tapahtuman avautuessa ja olihan siellä jo silloin muutama muukin vanha oluttuttu. Ota Olut on ilmeisesti enemmän tai vähemmän amatöörivoimin rakennettu tapahtuma ja siinä olikin tietynlaista kotikutoisuutta moniin muihin festareihin verrattuna. Panimokattaus oli varsin mielenkiintoinen. Debyyttinsä teki Espoon Oma Panimo, jonka pils oli ihan kelpo avaus. Maistila ja Sonnisaari edustivat Oulua, Virosta oli useampi verstas ja sitten suomalaisia enemmän tai vähemmän pääkaupunkiseutukytköksisiä panimoita. Uutena tukkutoimittajana Pien-olutkauppa toi festareille myös mm. Open Waterin ja Brewskin. Festareiden yleisö oli selvästi nuorempaa kuin millään muulla olutfestarilla, pääosin alle kolmekymppistä. Todennäköisesti tapahtuman sijainnilla ja mainostuksella sosiaalisessa mediassa oli merkitystä. Festariruokana söin tällä kertaa Olutsatamassa missatun Naugthy Brgerin. Hyvä oli sekin hampurilainen vaikka melko kauan sai odottaa valmistumista ei-niin-pitkässä jonossa. Ota Olut saattaa olla humalablogistin ohjelmassa ensikin vuonna.

Suomen olutfestariskenessä tällä tietoa on tulossa enää Olutexpo lokakuussa. Joulukuussa oli tosin viime vuonna muistaakseni joku tapahtuma pk-seudulla, Olutexpoon blogisti ei (taaskaan) lähde aikataulullisista syistä. Sen sijaan Tukholman olutfestareille on tarkoitus osallistua lokakuun alussa. Kävi nimittäin niin hassusti, että satuin voittamaan matkan Brewdogin Beer Geek -kilpailusta.

Olutmatkailua Gruusiassa

Posted on by
Reply


Kesän lomareissu suuntautui tällä kertaa pienen tauon jälkeen ennen vierailemattomaan maahan (#72). Edullisten lentojen (Ukraina International Airlines Kiovan kautta) ja Ville Haapasalon sekä kumppaneiden seikkailujen innoittamana kohteeksi valikoitui Gruusia eli nykyisin virallisesti suomeksi Georgia. Tässä artikkelissa keskityn maan olutskeneen. Muita matkailukokemuksia voi tarvittaessa udella henkilökohtaisesti humalalogistilta. Yleisesti voi todeta, että maa on mielenkiintoinen, ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, hintataso edullinen ja venäjäntaidosta on apua.

Georgia tunnetaan ennen kaikkea viineistään, onhan se yksi maailman vanhimmista viinintuotantoalueista. Neuvostoaikana nousi tunnetuksi erityisesti puolimakea Kindzmarauli-viini. Paikallisia viinejä löytääkin kaupoista paljon. Tbilisissä ja Batumissa oli myös paljon viinikauppoja, jotka vaikuttivat turisteille suunnatuilta. Viinitiloillakin on mahdollista vierailla. Viinoista pitää mainita chacha, joka käytännössä on paikallista grappaa. Eli se tehdään viinirypäileiden jämistä, jotka jäävät viininvalmistuksen jälkeen. Chacha on perinteisesti kotipolttoista, mutta nykyään on myynnissä laaja valikoima kaupallisia merkkejä.

Tbilisi

Historiallinen Tbilisi on maan pääkaupunki ja myös selvästi Georgian kiinnostavin olutkohde. Kilpailu ei tosin ole kovin tiukkaa, Tbilisin ulkopuolella olutkohteet ovat vähissä. Vietimme aikaa Tbilisissä sekä matkan alussa että lopussa. Alkumatkasta tukikohtana oli elämäni ensimmäinen AirBnB-majoitus ja se onnistuikin nappiin. Remontoitu kerrostalokaksio, jonka isäntä myös toimi oppaanamme kun teimme päiväretken maan pohjoisosiin Kazbegin vuorelle. Kaupoissa Georgian oluttarjonta on pääosin vaaleaa lageria ja sekin varsin kevyttä sellaista. Maan suurimmalla panimolla oli 8-prosenttinen Natakhtari Extra, mutta muuten “maitokauppojen” tuotteet olivat viiden prosentin molemmin puolin. Ruokakauppojen tarjonta oli Tbilisissäkin äkkiä käyty ja variaatiota kauppojen välilllä ei ollut kovin paljoa. Joku pienempi putka Tbilisin vanhassa kaupungissa tarjosi myös kohtalaisen kokoelman ukrainalaisia, liettualaisia jne makromerkkejä.

Tbilisissä on useampi Taghlauran panimoravintolan toimipistettä. Tarjoavat kohtalaisen hyvää gruusialaista ruokaa ja paria omaa keskinkertaista olutta. Myös vanhan kaupungin paraatipaikalla oleva Samikitno on samassa omistuksessa ja myy myös heidän oluitaan. Samikitnosta kivenheiton päässä on ravintola Alani, jossa on yksi oma olut. Puolen litran tuoppi maksoi noin 80 senttiä. Hintalaatusuhdetta ei silti voi pitää kovin ihmeellisenä. Ilmeisesti vielä olisi löytynyt Golden Mug -niminen panimoravintola, mutta se ei osunut kulkureiteille.

Tavan baareissa olutvalikoima ei ole kummoinen, mutta muutama craftia tarjoava paikka kyllä löytyy vanhasta kaupungista ja sen läheisyydestä. Aivan bailukeskustan ytimessä, jonka bilepaikat avaavat vasta illalla, on MacLaren’s Irish Pub, jonka ovet ovat auki jo kolmelta. MacLarensilla on pari gruusialaisen Number 8 -panimon olutta hanassa ja oma talon olut. Mukava paikka iltapäiväoluille. Ratebeerin ykköspaikka on Tbilisin backpacker-alueella sijaitseva Black Dog Bar. Pieni viihtyisä kuppila, jossa hyvät purilaiset ja kolme Number 8:n olutta raanoissa. Sen sijaan kaksi talon olutta olivat loppu. Tämä oli yleisgruusialainen ilmiö: listalla voi olla oluita, ruokaa jne mutta oikeasti saatavilla on vain murto-osa. Ihan kuin ennen vanhaan Neuvostoliitossa. Burgio Burger ei ole baari vaan pikkuroinen burger joint, jonka “craft burgerit” ovat loistavia. Kaksi Bunt Brew’n hanaa, mutta vain toinen oli tarjolla. Cafe Laguna oli lähempänä majoitustamme. Se oli siisti, uudehkon oloinen ravintola, joka mainosti lähes kymmentä paikallisen Krikin olutta. Valitettavasti vain kahta oli oikeasti myynnissä.

Tbilissä on myös kaksi paikkaa, jossa myydään paikallisen pienpanimon olutta hanasta PET-pulloon ulosmyyntinä. Ensimmäisenä törmäsimme Black Dog Barin lähellä olevaan NaturAleen. Itse panimo on jossain muualla Tbilisissä. Ostin paikalta viisi litran PET-pulloa NaturAlen oluita ja nautin ne majapaikassa. Panimon stout ja bitter olivat oikein kelvollisia. Hop Head on vastaavanlainen paikka, mutta se myy Krikin panimon oluita. Hop Head on hyvin lähellä Tbilisin suurinta puistoa Vake Parkia. Toisin kuin NaturAlessa, täällä pystyi oluita juomaan myös paikalla. Krikin USA India Pale Ale oli reissun ylivoimaisesti paras olut ja hanatuoreena maailmanluokan kamaa. Sitä tilasin onneksi tuopillisen. Muista kuudesta Krikin oluesta ystävällinen baarimikko antoi reilun desin maisteluannokset. Krikin muut oluet eivät päässeet aivan samalle tasolle kuin USA IPA, mutta juomakelvollisia olivat kaikki. Sattumalta tuli löydettyä myös rokkiluola Creator Bar, jossa oli oma talonolut.

Kutaisi

Kutaisi toimi parin yön ajan tukikohtana lähistön nähtävyyksiin tutustuessa (mm. Prometeuksen luola, jolla ei ole Prometeuksen kanssa oikeasti mitään tekoa. Iason ja argonautit kyllä seudulla seikkailivat). Kaupungissa on sentään yksi uudehko panimoravintola: Bagrati Brewery, jonka löysin kotona Google Mapsista. Yksi ainoa oma olut ja kohtalainen ruoka. Ruokapaikaksi voin suositella keskustan Baraqaa. Mainiota paikallista ruokaa ja hyvä palvelu.

Batumi

Matka vei aina Mustanmeren rannalle saakka. Batumi on yksi Gruusian tunnetuimmista rantalomakohteista. Vaikka kaupunki on täynnä turisteja niin mitään paremman valikoiman olutbaareja Batumista ei löydy. Batumissa on kuitenkin kaksi panimoravintolaa. Tower Restaurant & Brewery on rannalla ja sen tunnistaa nimensä mukaisesta tornista. Tarjolla vain yksi kehnohko oma olut ja keskinkertaista ruokaa huonon palvelun kera. En huomannut panolaitteita, mutta viime vuonna puolalainen olutbloggari oli ne valokuvannut. Kozlovichin panimossa oli katutason pikkubaari ja alakerran kellariravintola. Kozlovichilla on kaksi omaa olutta, jotka eivät ole kovin ihmeellisiä. Paikka itsessään sen sijaan oli mielenkiintoinen. Meitä palveli ravintolan omistaja, joka kertoi olevansa entinen merimies ja Suomikin oli tuttu paikka. Mitään ruokamenuuta meille ei annettu ja kukaan asiakkaista ei tuntunut syövän. Pöytään ilmeistyi kuitenkin juuri paistettua sashlikia oluen kylkeen. Myöhemmin spottasin Kozlovichin oluita myös jossain rantakioskissa. Batumilaisen panimon Batumurin “elävää olutta” näkyi myös aika monessa katukiskassa hanamyynnissä.

Suuret Oluet Pienet Panimot SOPP Tampere 2017

Posted on by
Reply

Suuret Oluet Pienet Panimot eli SOPP järjestettiin tänä vuonna nelipäiväisenä Tampereella. Torstaipäivälle osui sopivasti helatorstai, joten pelipaikalle pääsi jo heti avauksesta keskipäivällä. Koska definitiivinen blogiraportti tapahtumusta on jo julkaistu muiden toimesta, laitan vain muutama kännykkäkuvan tunnelmista.

Kaarinalaisen Radbrew’n värikästä tiskiä.

Vasemmalla helatorstaina 10000. oluensa Ratebeerille reitannut Toni “olio” Rouru seurueineen. Ruosniemen Vuorineuvos Rouru edition oli tarjolla Salhojankadun Pubissa.

Festareilla oli mukana kaikki paikalliset panimot. Nordic Brewery oli yksi heistä.

Nokian panimon festaritarjontaa.

Hiisin tiskin takana hääräsivät Mika ja Aniko.

Fiskarsin Panimo on entinen Rekolan Panimo.

Lounaaksi atomi vai oliko tämä sittenkin vety?

Eesti (On My Mind) – Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Posted on by
Reply

Kulttuurikatel


Vuorossa oli minulle toinen TCBW Tallinnassa. Liput varasin jo viime vuoden puolella. Mutta kuten aina, lopulta lippua olisi saanut virallisia ja epävirallisia reittejä pitkin ihan viime päiviin ennen H-hetkeä asti. Kävi vielä työreissujen suhteen tuuri, että pääsin lähtemään Helsingistä suoraan koulutuspäivän jälkeen kohti Revalia torstai-iltana.

Torstai-illan kuvioihin sopi mainiosti visiitti uudelleen aktivoituneeseen Põhjalan Speakeasy-baariin, saihan sieltä napattua festivaalirannekkeen etukäteen. Mukavasti hanoissa oli vielä minulle kolme uutta Põhjala-tikkiä: Prenzlauer Berg, Hooaeg ja Odravein 2015. Suomalaiselle kolmen neljän euron haminoissa pyörivät “tuoppihinnat” olivat käytännön ilmaisia. Rautatieaseman takana sijaitseva Speakeasy on tosiaan avannut kesäksi ovensa ja on hyvä spotti tsekata Põhjala-tarjonta esimerkiksi matkalla Pudel baariin. Vieressä on muuten iso rakennustyömaa ja bongasin viikonlopunaikana kyltin PRUULIKODA. Virolaislähteeni varmisti myöhemmin, että jotain panimoa/panimoravintolaa sinne ollaan pykäämässä. Speakeasysta matka jatkui Tallinnan ykkösmestaan Kohtiin, jossa hämmentävästi tänä viikonloppuna oli pirkanmaalaisen Nordic Breweryn tap takeover muistaakseni kuudella nokalla. Paikalla panimoa edustamassa oli Tampereen ravintolamoguli ja panimon taustaherra Sami Lappalainen. Itse otin Nordicin tuotteista vain imperial stoutin, muuten keskityin Kohtin muuhun tarjontaan (tarina kertoo, että Kohtissa olisi noin 900 pullon valikoima). Kiva oli löytää täältä Olutexpossa missaamani Lehe/Ruosniemen Panimo-yhteistyö Keri Saarele.

Perjantaiaamuna oli aika tutkia Uba ja Humal -olutkaupan valikoimaa. Festarit alkoivat vasta iltaviideltä, mutta kauppa avaa jo kymmeneltä. UJH:ssa on nykyään myös hanaoluita tarjolla paikalla nautittavaksi. Neljässä “mobiiliraanassa” oli kaksi tuotetta Amagerilta ja kaksi Emelisseltä. Muovituoppiin valikoituivat Amager / Arizona Wilderness Arizona Beast ja Amager / Cigar City Orange Crush. Ennen illan tapahtumia kävin kurkistamassa myös Pörgussa (Põrgu Manivalde maistettu) ja sen jälkeen vastikään auenneessa Gastropub Sakussa. Sakun gastropub sijaitsee Rotermannin uudessa liikekorttelissa Virukeskuksen ja sataman välissä. Hanavalikoima on geneeristä Saku-kamaa, mutta ravintolassa on varsin mukava pullovalikoima. Gastropubista saa ehkä ainoana Tallinnassa Nya Carnegiebryggerietin oluita. Myös Westyä kaupataan huimaan 39 euron pullohintaan.

Boneyard


Struise

Tänä vuonna TCBW muutti Kalamajasta Kultuurikateliin, joka on vanhaan sähkölaitokseen kunnostettu tapahtuma-areena. Kulttuurikatel sijaitsee ns. paraatipaikalla: satama ja vanha kaupunki ovat kävelyetäisyydellä, edellä mainittuun Uba ja Humaliin on vain muutaman sadan metrin matka. Viime vuoden tapahtumista kirjoitin myös Humalablogiin, joten keskityn nyt kertomaan tämän vuoden plussat ja miinukset.

Plussat
+ vaikka porukkaa oli paljon, jonoja ei syntynyt kuin Omnipollon tiskille, ahtauskin yllättäen helpotti lauantai-illalla
+ juuri rempatut vessat, vesihuolto viime vuotiseen tapaan toimiva
+ ei ruuankäryä, koska ruokakärryt olivat pihalla
+ tarjonta totutun mielenkiintoista ja panimokattaus onneksi osittain eri kuin viime vuonna
+ hyvä valikoima virolaisia panimoita
+ monilla panimoilla paikalla panimon edustajia
+ järjestäjä oli tehnyt etukäteen oluista näppärän Google Docs -listauksen (joka 95 % piti paikkaansa)

Miinukset
– tapahtuma oli jaettu kahteen huonetilaan, ei katastrofi, mutta vaati hiukan liikkumista paikasta toiseen
– osa suosituimmista oluista loppui nopeasti, yleensä panimo vaihtoi heti uuden jälkimmäisen session oluen tilalle, joten jos se uusi olut oli sinun “tärppilistallasi”, sekin saattoi olla jo juotu kun saavuit sitä hakemaan seuraavalla sessiolla, kaksi erillista tilaa hankaloitti tilanteen toteamista (1000 lippua, annoskoko 0,5 – 1 desilitra jaettuna 30 litran kegi = olutta saa noin 40-50 % festariväestä)
– ensimmäinen “sessio” oli tunnin pidempi kuin jälkimmäinen (joka käytännössä edesauttoi suosituimpien oluiden kohdalla em. ongelmaa)
– ruokaa joutui jonottamaan niin kauan, että itse jätin syömisen väliin
– ruokakärryt eivät olleet ennen eikä jälkeen festareiden auki = menettivät paljon potentiaalisia asiakkaita perjantai- ja lauantai-iltana sekä lauantaipäivänä

Kuten viime vuonnakin, suomalaisia oli tapahtuman kävijöissä taas valtaosa. Tuttuja hahmoja ravintoloiden tiskien molemmilta puolilta sekä panimoilta näkyi niin paljon, että totesimme useammankin kanssa, että TCBW:llä näkee tuttuja enemmän kuin suomalaisilla olutfestareilla. Näytteilleasettajissahan suomalaisia edusti taas vain Mallaskoski sekä puolisuomalainen Sori. Suomalaislähtöisiä löytyi kyllä myös mm. Brew by Numbersin ja Sahtipajan tiskeillä. Eräs mielenkiintoinen vieras oli Norway Brewing Company Mainen osavaltiosta USA:sta. Tämä pieni panimoravintola sijaitsee nimensä mukaisesti Norwayn pikkukaupungissa. Nimi ei kuitenkaan viittaa Norjaan (populaatiossa ei ole merkittävää määrää skandinaaveja) vaan intiaanikieliseen vesiputousta merkitsevään sanaan Norage, joka tuntemattomaksi jääneestä syystä oli vääntynyt virallisiin papereihin muotoon Norway. Panimon panimomestari Charles Magne Melhusilla on kuitenkin norjalaiset sukujuuret! Hän muutti jo hyvin pienenä Yhdysvaltoihin, mutta palasi isiensä maille työskentelemään Lervigin panimolla, kunnes perusti vaimonsa kanssa NBC:n vuonna 2015.

Norway Brewing Company


Bakunin

Lauantaina ehdin käydä tutustumassa uuteen Brewdog Tallinnaan. Se sijaitsee Rotermannissa melkein Saku Gastropubin vieressä. Paikka on Brewdog-standardien mukaisesti viihtyisä, mutta hyvin pieni, paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingin ja Turun (RIP) veljensä. Lisätilaa tulee kuitenkin ulkona olevista terassipöydistä. Hanojakin on vain 12, joista puolet brewdogmaisesti vierashanoja. Sattumalta paikalle eksyivät myös Tuopin ääressä Arto ja muitakin olutskenen karvanaamoja, joten iltapäivä kului leppoisasti.

Lauantaipäivällä ennen festareiden avausta järjestettiin jo perinteinen Tallinn Crap Beer Festival. Jo totutusti “festarit” pidettiin TCBW-sisäänkäynnin läheisyydessä. Tänä vuonna Keskisarjan Janne oli tuonut Amerikasta tölkkiherkkuja festareille nautittavaksi. Oli hyvää! Eikun pahaa! Parhaat festarit ikinä!

Tallinn Crap Beer Festival

Lauantain meno oli melko samanlaista kuin perjantaina. Toisesta tilasta oli poistettu pöydät haittaamasta menoa. Muutenkin oli ajoittain yllättävän väljää. Tilaisuus oli loppuunmyyty, mutta jotenkin tuli tunne, että osa lipuista oli jäänyt lunastamatta ja/tai tilaisuudessa oli paljon noshow-tapauksia. Koska porukkaa ei ollut tungokseen asti niin se mahdollisti jutustelun panimomestarien ja muiden kyyppäreiden kanssa. Suomalaiset pitivät festareilla omaa kivaa: iso Untappd-näyttötaulu seinällä esitti välillä festareiden parhaaksi olueksi Karjalan tai Lapin Kullan. Yksi mieleenpainuneimmista oluista oli Lehen Übermensch. 20-prosenttinen zippleIPA maistui juuri siltä kuin voi 20-volttisen IPA:n kuvitella maistuvan. Viinalta ja liimalta.

Paljon tuli oluita Tallinnan viikonlopun aikana maisteltua ja palaamme varmasti rikospaikalle ensi vuonna. Tapahtumaa ei oluthörhön kannata missata!

Lähiolutta ja pubiryömintää Tampereella

Posted on by
Reply

Kuten kuva kertoo, lankalauantaina oli todellinen terassikeli.


Tampere on olut- ja olutravintolakaupunki. Käväisin lankalauantaina suorittamassa yksikseni sellaisen kuuden tunnin pubiryöminnän ja sain ajatuksen voisiko siitä tehdä pirkanmaalaisen. No kyllä voi, sillä nautin seuraavat oluet (listattu käänteisessä järjestyksessä):

Brewcats Harha
Nordic Brewery Milk Stout
Nordic Brewery Hoocee IPA
Nokian Wanhan Postin Pils
Pyynikin Double Stout
Kaleva Black Giant Stout
Kaleva Bloomy Boomy
Pyynikin Oak Imperial Stout
Kaleva Kuuma Koppelo
Kaleva Soul Jam IPA
Nordic Brewery American IPA
Nordic Brewery HAVU Nordic Ale
Plevna / Mallaskoski Sugu Porter

Eli todellinen “lähiolutryömintä” on mahdollista Tampereella suorittaa. Panimoista Pyynikki, Kaleva ja Plevna ovat Tampereella. Nokian Panimo ja Nordic Brewery (Lempäälä) vain kivenheiton päässä Tampereelta. Brewcats pitää päämajaansa Tampereella ja Harha on pantu Hopping Brewsterillä Akaalla eli ei sekään kovin kaukana ole. Hyvin settiin olisivat vielä menneet myös Olutpajan ja Finlandia Sahdin tuotteet. Kai tätä jo osataan matkailullisesti hyödyntää Mansessa?

Pubireitti kulki seuraavasti: Plevna – Gastropub Tuulensuu – Ukkometso – Living Room – Wanha Posti – Gastropub Soho – Gastropub Nordic. Peukalosääntönä lienee, että Nordicin tuotteita löytää varmasti Tuulensuusta ja Sohosta (ja kesällä Rillinkistä) ja Kalevaa Ukkometsosta. Kalevan olutmestari Sorsan löysin kylläkin Tuulensuun tiskin takaa (ja Brewcatsin Lauran bongasin Sohossa). Jos sattuu eksymään Kalevan panimon nurkille niin Public House Huurre on sitten panimon varsinainen “house tap”.

The Living Room oli minulle uusi tuttavuus Hämeenkadulla. Eksyin puolivahingossa ohi kävellessäni paikalle kun Sorsa oli ohimennen maininnut tämän yhtenä Kalevaa tarjoavana paikkana. Paikka on vaaleaksi maalattu hipster-henkinen, avara kahvilan, ravintolan ja baarin yhdistelmä, joka on avannut ovensa joskus joulun tienoilla. Menuu on kait meksikolaishenkinen vaikka interior ei sinne suuntaan kumarra. Ja totta, hanassa oli tyrkyllä muutamakin Kalevan ja Pyynikin olut. Pullossa olisi ollut sitten mm. pari meksikolaista craftia. Living Roomin viereen on avaamassa piakkoin Taproom United, joka yhdistää suomalaiset pienpanimo-oluet ja urheilubaarin. Kun ennestään toisella puolella on Teerenpeli niin ihan mielenkiintoinen keskittymä tulossa tähänkin.

Vielä jäi pirkanmaalaisia itselleni uusia oluita juomattakin, mutta ehkäpä seuraava kaupunkiryömintä pitää järjestää Turkuun …

Helsinki Beer Festival 2017

Posted on by
1


On pienen HBF-raportin aika. Helsinki Beer Festival täyttää ensi vuonna 20 vuotta ja näin 19. tapahtuman jälkeen itse laskin käyneeni festareilla 14 kertaa. Tänä vuonna kattaus oli aika hyvä suomalaisten panimoiden ja muutaman maahantuojan toimesta. Järjestäjäorganisaatio oli myös raahannut satoja oluita Unkarista, Slovakiasta ja Itävallasta (+perinteiset belgi- ja real ale -osastot). Kotimainen tarjonta oli kuitenkin niin hyvää, että taisin viikonloppuna maistaa vain pari unkarilaista ja nolla Slovakia/Itävalta/Belgia/UK-osaston tuotetta.

Perjantain ammattilaistunneilla tunnelma oli leppoisa, mutta olut virtasi vilkkaasti. Kaapelitehtaan pornovaloja ei oltu edelleenkään vaihdettu. Paljon oluthörhöjä paikalla, jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa aloimme erikseen miettimään keitä harvoja tuttuja harrastajia ei olla festareilla bongattu. Arvaatteko kuka hahmo oli paikalla molempina päivinä tappiin asti? Ammattilaistuntien jälkeen väkimäärä jopa aavistuksen laski ja kumpanakin päivänä oluita ei pahemmin tarvinnut jonottaa. Ruokapisteillä illalla sen sijaan meni enemmänkin aikaa.

Asustin läheisessä Clarion-hotellissa yhdessä Janne “VastActiv” Keskisarjan kanssa ja järjestimme pienimuotoiset hotellimaistelut lauantaiaamulla ennen festarin avaamista. Paikalle heränneet tikkerit edustivat viittä kansalaisuutta (Suomi, Viro, Britannia, USA, Tanska). Humalablogistia tilahdutti kaksi uutta osavaltiopistettä (Arkansas ja Alabama) sekä uusi olutmaa (San Marino).

Lauantai alkoi jo perinteisellä olutbloggarimiitillä, johon osallistui vajaa parikymmentä oluesta kirjoittelevaa bloggaria. Maistelimme pieniä voileipiä Iisalmi Cream Alen ja Keisari Ginger Alen kera. Kuulimme lyhyen selostuksen leivät tehneen Tanskalainen voileipä -ravintolan historiasta. Miitti oli varsin nopeasti ohi päättyen Fat Lizardin tiskillä maistettuun hopinaattoversioon Mikon portterista. Lauantain kääntyessä myöhäisiltaan, festivaalit olivat jo varsin rauhalliset. Enemmänkin olisi porukkaa mahtunut. Olutarvioni luonnollisesti löytyvät Ratebeeristä, mutta genreissään eniten puhuttaneet oluet olivat Pracownia Piwa 400! ja Takatalo&Tompurin Pils. Hypeasteikon toisessa päässä olivat Paksuniemen Juomatehtaan tuotokset.

Olutliitto sai viikonlopun aikana uuden puheenjohtajan. Onnittelut Anikolle. Kilpailusarjoissa vuoden olueksi valittiin Redchurch Old Ford Export Stout, joka on vielä itseltäni maistamatta.

Jan “fonefan” Bolvig, Mika Tuhkanen (Beer Hunter’s) ja Patrik “oh6gdx” Willför (Kvarken Brewery).

Olutmatkailua talvi 2017: NYC, Teksas ja Louisiana

Posted on by
Reply

Tämän oven takaa löytyy kulttipanimo Other Half.


Tämän talven lomareissu suuntautui jälleen Yhdysvaltoihin. Pontimena oli marraskuussa tarjouksessa olleet 350 euron menopaluulennot Icelandairilla Keflavikin kautta New Yorkiin. Joskus täytynee hyödyntää Icelandairin stop over -mahdollisuutta ja tutustua Islantiinkin. Yhtiöllä on myös kiinnostavat Portland ja Seattle -reitit. Vaihto Keflavikissa oli nopea. Kentän ruokapisteet olisivat tarjonneet Borg Brugghúsin oluita. Matka itärannikolle sujui yhden koneenvaihdon myötä leppoisasti. Lentolippuun ei muuten kuulu aterioita eli eväät ja omat kuulokkeet Icelandairille mukaan.

New York part 1

JFK:lla yllätti äärimmäisen nopea maahantulo. Aluksi suoraan automaatille, jossa otettiin kuva ja sormenjäljet. Sen jälkeen toiseen jonoon – ei siihen jossa luki “First time ESTA”. Maahantulovirkailija noukki automaatin printin ja leimasi passin. Tavarat hihnalta kantoon ja ulkona oltiin 20 minuuttia koneesta poistumisen jälkeen. Entinen “ennätys” parani taatusti ainakin tunnilla.

Alkumatkan hotelli oli valittuna viime kertaiseen tapaan Brooklynista. Ensimmäisenä iltana oli vielä aikaa tallustella Other Halfin taproomille, joka oli parin kilometrin päässä. Yllättäen tämä minikokoinen paikka ei ollut edes täynnä. Other Half / Industrial Arts Nummy Nug Nug, Other Half Mylar Bags – Double Dry Hopped ja muut odotetun herkullisia.

Ensimmäinen legi Nykissä sisälsi baareilua Brooklynissa. 61 Local kannattaa pitää mielessä, sillä 16 hanaa tarjoavat pääosin paikallista craftia ja mikä hienointa kahvilan, baarin ja ravintolan (valmistavat baaritiskin takana pikkupurtavaa) yhdistelmä on auki jo aamuvarhaiselta, joka on positiivinen asia meille aamuvirkuille beerhunttereille. The Owl Farm oli mustanpuhuva olutbaari hyvällä olutlistalla. Bar Great Harryssa oli dive bar -atmosfääriä, mutta hyvä 21 raanan tarjonta. Paikallista vähemmän, mutta silti kiinnostavaa. Esimerkiksi Washington DC:n Right Properin tuotteita. The Brazen Headissä oli mukavan rauhallista istuskella. Hanatuotteissa oli mukana makrotavaraa, mutta myös kiinnostavaa craftia: lasiin eksyi panimotikkiä pennsylvanialaisen Free Willin muodossa ja tutummalta panimolta Firestone Walker Nitro Merlin Milk Stout. Pääkohteena oli kuitenkin viime reissulta tutulla Threesin panimoravintolassa pidetty Can Jam -tölkkifestari. Luulin, että tuskin siellä sunnuntaina kello 12 mitään ruuhkaa on. Erehdyin, sillä klo 12:15 ravintolan sisällä luikerteli yli 50 metrin jono. Sisäpihalla olleesta teltasta sai ostaa kuuden dollarin hintaan tölkki-IPAA. Valitettavasti päästessäni apajille (odotetusti) parhaat herkut oli jo viety parempiin suihin: ei tarttunut Alchemistia, Tree Housea tai The Veilia matkaan. Otin sitten Washington DC:n 3 Stars -panimolta Pounding Trees ja Ghost White IPA:t. Tuoretta herkkua olivat molemmat. Threesin hanasta sitten vielä Mikkeller San Diego / Threes Seeking Panacea. Panimoravintolan omat päätuotteet olivat pääosin ensimmäiseltä vierailulta tuttuja. Vielä tuli vierailtua Brooklynissa uudella panimollakin: Strong Rope tekee paljon muutakin kuin IPA:a, mutta aika keskinkertaisia olivat tuotteensa.

Austin, Teksas



Seuraava liike oli AA:n siivin melko pitkän lennon (4 tuntia) jälkeen saapuminen Austiniin, Teksasiin. Yliopistokaupunki tunnetaan erityisesti livemusiikin mekkana ja SXSW-tapahtumasta. Mutta Austin on myös hieno olutkaupunki. Austinissa lienee yli 30 pienpanimoa. Aiemmin tylsänä tunnetussa Teksasissakin on nykyään jo yli 200 panimoa. Valitettavasti vierailun ajankohtana eli alkuviikosta maineikas Jester King oli kiinni. Noh, taproom sijaitsee muutenkin ns. skutsissa ja sinne kulkeutuminen julkisilla olisi ollut vähintään haastavaa. Sinänsä Austinin julkinen liikenne toimii hyvin ja kattavasti: metro raililla pääsee kaupungin pohjoisosiin, muuten sitten linja-autolinjat kuljettavat. Mielenkiintoisista paikoista moni ei sijaitse kävelyetäisyydellä keskustasta, joten bussikartastoon kannattaa perehtyä.

Ensimmäinen kohde oli maineikas Whip In. Sen sijainti on aika erikoinen, hiukan syrjässä keskustasta interstate-tien läheisyydessä. Whip In on yhdistelmä olutbaaria, intialaista ruokaravintolaa ja isohkoa pullokauppaa. Oluiden lisäksi viinit ovat hyvin edustettuina. Hanoja on tarjolla lähes kuusikymmentä. Luonnollisesti aloin käymään läpi teksasilaisia ja paikallisia panimoita: Austin Beerworks, Save The World (Marble Falls, TX), Infamous (Austin, TX), Community (Dallas, TX), Real Ale (Blanco, TX) … Pullokaupan tarjonta oli myös runsas ja paikallisia mikroja löytyi paljon.

Rainey Streetillä on paljon vanhoja taloja sekä ravintoloita vieri vieressä. Syy vierailuun oli Banger’s Sausage and Beer Garden. Makkarat jäi nyt syömättä kun piti ottaa pari flightia (=maistelulautanen) 100 raanan valikoimasta. Harmittavasti Deschutesin Abyss oli päässyt loppumaan. Olisi kelvannut. Maistoon pääsivät panimoista uusina Hops & Grain (Austin), Independence (Austin), Live Oak (Austin), Circle (Austin), Blue Owl (Austin) ja Oasis Texas (Austin), joten paikallinen edustus raanoissa oli hyvä. Metsuripartainen baarimikko oli turhankin ystävällinen, porilainen ei ole tottunut sellaiseen. Kotimatkalla nakkikioskin kautta. Siellä työskennellyt nuorukainen kertoi ylläpitävänsä erikoisia valoilmiöitä (anomalies) käsittelevää foorumia.

Pohjoiseen mentiin siis paikallisen kevytraiteen voimin. Kauppakeskusta tai oikeastaan kauppojen keskittymää Dominionia tultiin ihmettelemään. Shoppailin itselleni uuden lompakon. Vahingossa eteen ilmestyi The Brass Tap -niminen olutravintola. Uudehkoa paikkaa ei löytynyt edes Ratebeeriltä. Ilmeisesti ketjuravintola, koska samannimisiä on ympäri USA:n. Hienot 80 raanaa, joista pari caskina. Hyvä valikoima teksasilaisia. Päivällä paikka oli hiljainen. Baariminna kertoi keväällä tiloissa aloittavan oman panimon. Flightit nenän eteen: Zilker (Austin), Brazos Valley (Brenham, TX), (512) (Austin), Red Horn Coffee House Coconut S.O.N. Cask with Rum (cask, Cedar Park, TX). Abyss-pettymystä paikkasi Deschutesin Black Butte XXVIII.

Dominionin reissu yhtenä tarkoituksena oli piipahtaa North By Northwest -panimoravintolassa. Sinne oli kuitenkin moottoritien ylityksineen aika paljon matkaa niinpä tuli piipahdettua syömässä ja juomassa. Kas kummaa sattumalta eteen tupsahti BJ’s panimoravintolaketjun Austinin filiaali. North By Northwestiinkin sitten päästiin. Viihtyisän oloinen ravintola aitoine puu-uuneineen. Oluet eivät olleet kummoisia.

Seuraavaksi sitten bussiin ja valumaan kohti etelää Austinin keskustan suuntaan. Matkalla stoppi Pinthouse Pizzassa. Mielenkiintoinen konsepti: iso paikka, jossa toiselta tiskiltä voi tilata pitsaa ja toinen on baaritiski, jossa voi notkua oluella. Panimoravintola oli kyseessä ja omista IPA Man O’War oli varsin maukas. Pinthousesta matka jatkui kävellen Draught House Pub & Breweryyn. Raffissa paikassa 75 hanaa ja myös omia oluita joista neljä tuli maisteltua. Pinthouse-Draught House-kaksikkoa ei ole syytä missata, jos Austinissa vierailee.

Houston, Teksas

Houstonin iso kaupunki (USA:n neljänneksi suurin) ei itsessään herättänyt kiinnostusta, joten matkailullisesti se skipattiin varsin totaalisesti. Greyhound-aseman viereltä nappasimme Ford Focuksen alle ja designated driver mahdollisti muutaman panimovierailun kaupungin liepeillä.

Saapumispäivän iltana ehdittiin vielä sopivasti Eureka Heightsin panimolle, joka ei ollut kovin kaukana motellilta. Uudehko panimo sijaitsi isossa ilmavassa hallissa. Tarjolla oli 5 omaa olutta. Hallin yhdessä osassa oli menossa joku luento ja toisessa osassa olutjoogaa! Ulkona ruoka-autossa myynnissä catfishiä.

Seuraavana iltana käväistiin Whole Foods Market Houstonissa. Whole Foods on aina ollut hyvä craft beer -kauppa ja ainakin Nykissä on ollut jopa olutpainoitteinen Whole Foods, josta aikoinaan ostin Beer Huntersin pojille tulijaisiksi Falconer’s Flight -humalaa. Omia panimoravintoloita ketjulla ei vielä juuri ole, mutta Houstonista sellainen löytyi. Eli kaupan kyljessä ostosreissulla voit nauttia talon omista oluista joita oli aika monta ja laatu erittäin hyvä.

Whole Foodsista matka jatkui sopivasti reitillä olleeseen Hollerin panimoon. Iso oli tämäkin eikä myöskään kovin vanha. Otin kuuden oluen maistelulautasen ja sen nautittuani baarimikko tarjosi vielä tyypit kahdesta muusta oluesta, jotka eivät siihen mahtuneet. Oluista paras oli Holler Looyah Milk Stout. Muuten Houstonin tutkiminen jäi siis vähemmälle, jäi mm. olutbaarit tutkimatta. Ratebeer listaa kaupunkiin 17 panimoa eli varsin pienen osuuden Teksasin kaikista panimoista.

Galveston, Teksas

Houstonista teimme päivän retken Galvestonin rantakaupunkiin, joka sijaitsi vain reilun 50 mailin päässä Houstonista. Matkalle jo aivan riittävä syy oli Webb-Campbell -klassikko “Galveston” (kyllä, haluan joskus käydä myös Wichitassa). Galvestonin keskustassa oli nähtävissä kovat mardi gras -meiningit, mutta varsinainen juhlinta ei tainnut vielä olla käynnissä.

Galvestonin keskustan Brews Brothers ei ennakkotiedoista poiketen ollut panimoravintola. Jossain nurkassa näkyi kyllä irrallisia käymistankkeja, mutta vaikuttivat koristeilta. Hanavalikoima oli kuitenkin baarissa hyvä. Lasiin valikoitui pari teksasilaispanimoa: Huff (Bellville, TX) ja Pedernales (Fredericksburg, TX). Galvestonissa on kuitenkin pari panimoakin. Galveston Islandin oluita näkyi siellä täällä muuallakin, mutta moderni taphouse tarjosi yhdeksän omaa olutta. Paikka oli iltapäivälläkin hyvin suosittu ja turisteja tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Oluet olivat kohtuullisia, mutta paikka oikein mukava. Baariminna jutusteli palvelleensa armeijan leivissä ympäri maailman. Toinen paikka oli lähellä merenrantaa ollut Beerfoot Beach Bar. Ulkoa päin näytti joltakin dive barilta, mutta paljastui varsin valoisaksi yhden huoneen panimoravintolaksi. Omia oluita tarjolla vain kaksi, mutta muita teksasilaisia crafteja hanoissa parikymmentä. Panimon keittolaitteisto näytti nanokokoiselta. Liivintaskupanimo kuvaa hyvin tilannetta.

Broussard ja Baton Rouge, Louisiana

Matka jatkui pitkällä siirtymällä: aamulla yhdeksältä lähtö Houstonista tavoitteena New Orleans auringonlaskun aikoihin. Välillä pari strategista pysähdystä. Siirtyminen Louisianaan toi todellakin suomaisemineen mieleen, että nyt ollaan ns. syvässä etelässä. Ensimmäinen kohde oli ison Lafayetten kyljessä ollut pikkukaupunki Broussard. Broussard on ns. valkoista aluetta, noin 80 % asukkaista on “valkoisia”. Erikoisuutena on, että vielä 2005 noin 13 prosentin kotikieli oli ranska. Varsin tyypillisesti teollisuusalueella, off the beaten track, sijainnut Parish Brewing Company pursusi ihmisiä lauantaipäivällä. Maistoin kuutta olutta, joista Rêve Coffee Stout ja Grand Reserve (Bourbon Barrel) olivat vallan erinoimaisia. Panimon pihalla ruokakärry tarjosi alueelle tyypillisiä herkullisia cajun- ja kreoli-ruokia. Toinen kohde oli Baton Rougessa, samoin teollisuusalueella sijainnut Tin Roof Brewing. Vihreäksi maalattu halli näytti karulta, mutta sisältä löytyi oikein mukava taproom. Omat oluet eivät olleet huippua, mutta eivät huonojakaan. Täällä oli hiljaista, toisin kuin Parishissa. Jutustelin baarimikon kanssa, joka kertoi saaneensa työtarjouksen Strängen panimolta läheltä Tukholmaa. Palkkaa ei maksettaisi, mutta ylläpito kylläkin. Täältä matka jatkui kohti New Orleansia. Lähellä kaupunkia oli ollut joku onnettomuus, joka hidasti matkantekoa, mutta pääsimme perille puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen.

New Orleans, Louisiana



New Orleans oli tavallaan tämän talvireissun pääkohde. Vietettiinhän siellä juuri Mardi Gras -juhlaa, joka huipentui lähtöpäivänämme Ash Tuesdayhin eli laskiaistiistaihin, jonka jälkeen alkaa katolisten maiden paastoaika. Näitä karnevaaleja vietetään ympäri Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa ja New Orleans on juhlinnan pääpaikka Yhdysvalloissa. Juhlinnan keskiössä ovat tuntikausia kestävät juhlakulkueet, krewet, jotka kulkevat kaupungin kaduilla. Traktorivetoisten isojen kulkuevaunujen kyydissä kulkevat karnevaalihahmot ovat pukeutuneet erilaisten teemojen mukaisesti (Elvis, Louis Amstrong, Zulu-kuninkaat, zombiet .. just name it) paiskoen tonneittain helmiä ja muuta sälää katujen varsille majoittautuneiden ihmisten iloksi. Vaunujen välissä kulkevat koulujen big band-, tanssi- ja cheerleader-ryhmät. Mieti Rio de Janeiroa, yhdistä penkkarit, vappu ja juhannus ja lisää yli miljoona turistia niin saat mardi grasin New Orleansissa. Tunnelmaan kuuluu, että joka toisessa kapakassa soitetaan elävää musiikkia ja ihmiset kulkevat drinkkeineen pitkin Bourbon Streetiä ja muita French Quarterin katuja. Hullua mutta hauskaa.

No onhan siellä New Orleansissa oluttakin:
– NOLA – New Orleans Lager & Ale: paikkakunnan ehkä suurin. Modernissa taproomissa keskustan ulkopuolella paljon omia, keskinkertaisia oluita. Flighteja ryystäessä oli hauska laittaa ne Untappdiin ja saada oma naama baarin valotaululle (sama systeemi on nyt käytössä Sori Taproomissa Helsingissä).
– The Courtyard Brewery: takapihapanimo käytännössä melkein kaupungin keskustassa, rähjäinen, mutta “hip”. Musiikkia soitettiin vinyylilevyiltä. Oluissa hyviäkin joukossa.
– Crescent City Brewery: tyypillinen geneerinen panimoravintola French Quarterissa. Kehnotkot oluet sai kuitattua maistelulautasella, mutta elävä jazzmusiikki kohotti tunnelmaa.

Ja sitten Avenue Pub! Tämä kaksikerroksinen pubi suoraan kuin 1800-luvun lopun etelävaltioista on joskus tainnut roikkua Ratebeerin places-listalla TOP10:ssa. Hanoissa tarjolla tuoretta kamaa Louisianasta ja Mississippistä. Eli sain maistettua jälkimmäisen osavaltiopisteen. Vierailun hauskuutta lisäsi se, että karnevaalikulkue kulki pubin vierestä niin mikäs siinä oli hyviä paikallisia oluita nautiskella: kaikki juomat tarjottiin muovituopeissa, sillä ne sai vielä ulos karnevaalihumuun. Moikkasin myös paikan omistajaa Pollya, joka oli Ratebeer-legenda Papsoen tuttu.

New York part II

Paluun jälkeen Louisianasta itärannikolle oli vielä pari päivää aikaa nuohota Nykin olutmestoja. Tällä kertaa olin valinnut taktisesti hotellin Upper West Sidelta 87th kadulta Central Parkin kupeesta, joka osoittautui hyväksi valinnaksi vaikka baareja ei kävelyetäisyydellä ollut. Metroasema oli nurkilla ja lähellä myös hyvä aamiaispaikka. Itse hotellihuone (Belnord Hotel) vastikään renoveerattu.

Olutmielessä aloitus vanhasta tutusta The Blind Tigerista. Edelleen Manhattanin parhaita olutravintoloita. Saaren “länsireunalta” lopetti The Pony Bar, joka oli toinen vakiokohteeni. Sen paikalle on nyt vierailuni jälkeen avannut Hellcat Annie’s Tap Room, joka näyttää olevan lupaava 20 raanan paikka. The Blind Tigerissa oli sopivasti menossa NY-panimoiden Industrial Arts, Other Half ja Threes tap takeover. Tarjolla monta olutta, joita en ollut kahdessa viimeksi mainitussa paikan päällä testannut. Varsinkin Threes Nothing Is Forever oli mahtava. Hauskaa oli nähdä viime kerralla vielä tiskarina/jääpoikana ollut latino baarimikkona. Miellyttävän nopeaa palvelua ilman turhia höpinöitä.

The Blind Tigerin jälkeen oli teemana pyöriä East Villagen alueella, joka on aiemmilla reissuilla jäänyt ainakin tietoisesti kokematta vaikka nurkilla mm. Little Italyssa on tullut seikkailtua. Pääkohteena oli legendaarinen The Proletariat, joka on aiemmin jäänyt käymättä. Pieni, elämää nähnyt, pimeä ja kapea baari, jossa kuitenkaan asiakaskunta ei ollut mitään vuorenpeikkoja vaan paikallista hipsteriä ja valkokaulushemmoa. Hanavalikoima oli pieni, mutta tyrmäävän tasokas. Kun listan kaksi ensimmäistä olutta tulevat Hill Farmsteadilta ja Tired Handsiltä niin tietää että baarikin tietää mitä on tekemässä. Tänne pitää tulla uudestaan. Puolivahingossa samalla alueella tuli eteen Fools Gold -niminen ravintola, joka jälkikäteen kyllä löytyi myös Ratebeeriltä. Tämä oli isompi paikka, jossa oli myös ruokapuolta. Olutlistaakin riitti ja flighteja oli tarjolla. Mm. Equilibrium mc² jäi mieleen hyvänä. Equilibrium onkin näitä uusimpia New Yorkin hypepanimoita.

Viimeisenä päivänä lento lähti vasta illalla, joten oli hyvää aikaa jo perinteeksi muodostuneelle duolle Rattle N Ham ja The Ginger Man. Rattle N Hum aukeaa kätevästi jo kello 11 ja maistelulautaset auttavat 40 hanan haravoimisessa. Tällä kertaa valikoimakin oli varsin hyvä – paljon minulle uusia panimoita. Rahaa paloi “kiitettävästi”. The Ginger Man on myös vanha klassikko 100 hanan voimin. Valikoima on takavuosista uudistunut (lue: parantunut) voimakkaasti. “Ennen wanhaan” valikoimassa oli paljon tylsää main streamiä, nyt mukana vahva paikallinen ja vahva craft-painotus. Nyt vielä sattui olemaan hyvän nykiläisen Barrier Brewing Companyn “tap takeover” (noin 10 oluen voimin). The Ginger Manin miinus on puuttuva wifi.

Sellainen seikkailu tällä kertaa. Seuraavalla USA:n retkellä bongataan luultavasti taas uusia osavaltioita.