Kevät 2019: New York & Kanada


Talven 2019 lomamatka suuntautui jälleen rapakon taakse. Kanada oli tähtäimessä ja sopivia lentoja kyttäilin vuodenvaihteen molemmin puolin. Ajoittaisista tarjoushinnoista huolimatta halutulle ajanjaksolle tuntui olevan vaikeaa saada edullisia lentoja Torontoon. Mainokset kyllä huusivat välillä kolmosella alkavia hintoja mutta varausta yrittäessä tilanne oli karumpi. Selvä viimeisen vuoden parin aikana tullut muutos on, että myös suuret lentoyhtiöt ovat siirtyneet vedätysmarkkinointiin, jossa tarjoushinnat eivät koskaan ole lopullisia hintoja kaikkine lisineen ja varauskikkailuineen.

Lopulta löysin KLM:n tarjouksen jossa 340 eurolla pääsi New Yorkiin eestaas. Sieltä varasin Air Canadan lennot Torontoon ja Montrealista takaisin Nykiin. Hintaa lennoille tuli vajaa 150 euroa suunta. Etuna suoraan lentoon verrattuna oli, ettei Kanadassa joutunut suunnittelemaan matkaksi mitään ympyräreittiä. Lopullinen agenda oli ensin New Yorkissa kolme yötä, sitten Kanadassa Toronto-Kingston-Ottawa-Montreal, josta vielä yhdeksi yöksi Isoon Omenaan.

New York Part I

Jälleen New Yorkissa! En ole osannut tätä tarkkaan laskea, mutta kuudetta tai seitsemättä kertaa tällä vuosituhannella olin kaupungissa. Mitään suurempia olutambitioita ei nyt ollut vaan päiväsaikaan tuli keskityttyä uusiin kulmakuntiin kaupungissa. Ensimmäisenä päivän tutkin Brooklynin Sunset Parkin aluetta. Halusin katsoa näkyykö vielä merkkejä suomalaisesta Finntownista alueella. Paljoa ei niitä löytynyt: osa suomalaisten osuuskuntataloista eli coopeista on vielä jäljellä. Useammankin Suomi-kohteen (kuten Imatra Haalin) tontilla oli katolinen kirkko. Yhdessä 40st kadunkulmassa oli sentään Finlandia St -kyltti ja “Alku toinen” -kirjoitus löytyi kivitalon ulko-oven yläpuolelta. Pääosin alueella kuuli kiinaa ja espanjaa.

Seuraavan päivän vastaava kulttuurimatka tehtiin Harlemiin, jossa tuli nyt käveltyä ensimmäistä kertaa. Useimmille lienee yllätys, että 125. kadun ja Madison Avenuen tienoilla olevaa osaa on kutsuttu Finnish Harlemiksi. Siitä ei vaan ole enää oikein mitään jäljellä sillä viimeiset suomalaiset poistuivat jo 60 vuotta sitten. Rakennuskanta alueella on ehtinyt vaihtua voimakkaasti. Ainoa varma “suomalaisrakennus” oli Viidennen Avenuen Haali, jonka ornamentit olivat samanlaiset kuin vanhoissa valokuvissa. Mutta olihan se muutenkin mielenkiintoista aluetta. Harlemissa näytti olevan myös paljon ylemmän keskiluokan asuntoja, mistään armottomasta slummista ei enää todellakaan ole kyse. New Yorkissa selvästi ankeampaa aluetta löytää pohjoisemmasta ja idemmästä. Kävimme syömässä lounasta kuuluisassa Sylvian ravintolassa, joka tarjosi syvän etelän perinneruokaa. Annos oli täyttävä jollei muuta.

Sitten sitä olutta … Sunset Parkista kävelimme melko pitkän matkan Other Halfin taproomille. Other Halfhan on sitten viime käyntien laajentanut tilojaan ja on nyt auki joka päivä jo puolilta päivin. Tiistaipäivällä kello 13 paikka oli aivan täynnä olutturisteja! Tunnelman kruunasi kaiuttimista aivan liian kovaa huudatettu kehno afroamerikkalainen puhelaulu. Palvelu baaritiskiltä oli onneksi ripeää ja oluethan ovat hyviä. Hanojakin on nykyään useampi kymmenen. Tiistaina illalla käväisin erehdyksessä myös Mikkeller NYC:ssa, joka sattui olemaan metropysäkin päässä Flushingissa sijaitsevasta hotellistamme. En tajunnut sen olevan kiinni: paikalla oli kuitenkin henkilökuntaa viettämässä iltaa ja ostettua mukaan pari Mikkeller-tölkkiä.

Seuraavana päivänä tutustuimme Hudson Yardsin alueeseen ja sattumalta loppuviikosta alueella avautuivat isot uudet ostoshelvetit. Onneksi olivat vielä kiinni. Death Avenue on ilmeisesti Manhattanin ainoa panimoravintola – se paljastui hintavaksi ravintolaksi, jonka 12 taalaa maksanut tupla-IPA oli varsin kehno mansikkainen tuote. Chelsea Marketin kautta laskeuduimme vanhaan kunnon Blind Tigeriin. Hanalista siellä ei tällä kertaa ollut aluksi kovin kiinnostavan oloinen, mutta lopulta sain sieltä neljä herkkua juotua: Perennial Sump ja Burlington Beerin Peasant King niistä ovat jonkinlaisessa maineessakin. Pseudo Suetakin olisi raanoissa ollut.

Viimeisenä iltana vuorossa Mikkeller NYC, joka on NY Metsin stadionin kyljessä. Nyt se oli auki. Hiljaista oli keskiviikkoiltana. Hanoja on useampi kymmenen ja Mikkellerin lisäksi tarjolla on hyviä vierasoluita. Pienet annokset helpottavat maistelua. Ruokakin oli hyvää, ainakin tilaamani Philly steak -tyylinen annos. Jos aikaa on niin kyllä tämä vierailun arvoinen kohde on – mutta älä tule pelipäivinä.

Toronto – Niagara Falls


Kolmen nykiyön jälkeen LaGuardialta Air Canadan lennolla Torontoon. Piletti kustansi vajaat 150 euroa suunta. Olin elämäni toista kertaa Kanadassa. Ensimmäinen kerta oli pari yötä Vancouverissa Portland-Seattle-turneella. Ensimmäinen olutpaikka oli nälkäisenä matkalla hotellille bongattu CRAFT Beer Market. Sporttibaariketju, jossa tarjolla kait 100 hanaa. Tilasin paikallisista oluista koostuneen lärvilautasen, koska olivat kaikki maistamattomia panimoita. Oluet valitettavasti olivat tylsiä. Ruualla lähti nälkä, mutta ei säväyttänyt. Torontossa lienee ympäristöineen lähes nelisenkymmentä panimoa, joten pientä priorisointia ja etukäteissuunnittelua on hyvä harrastaa. Iso osa ei sijaitse ihan ytimessä, joten matkoihinkin on syytä varata aikansa. Itse pyysin Kanada-asiantuntija Timo Alaselta listauksen hänen suosikeistaan Torontossa (ja muuallakin), jota käytin apuna.

Yksi Alasen ja muidenkin listojen kärkinimistä oli Trinity-Bellwoodsin kaupunginosan Bellwoods Brewery. Bussi numero 505 keskustasta vei lähelle pelipaikkaa. Vaikka vettä satoi reippaasti ja oli torstai-ilta pienehkö taproom oli tupaten täynnä. Vain isoja tuoppeja, mutta ainakin ipat olivat aika hyviä. Taproomin viereen oli kytketty panimokauppa. Bellwoodsilta oli noin kilometrin reippailu Birreria Volo -nimiseen baariin. Kuten nimi vihjaa, nyt oltiin Little Italyssa. Kapea, rosoisella tyylillä sisutettu paikka oli minun makuuni. Paljon mielenkiintoisia hanoja tarjollla. 18 dollarin hintaan sai 3 oluen maistelusetin, jonka kylkeen tuli herkkulautanen, jolla juustoja, oliiveja, pikkelsiä ym. pikkusuolaista. Loistava diili. Ja loistava baari.

Seuraavana päivänä tutustumista kaupungin nähtävyyksiin. Paikkakunnan maamerkkiin CN Toweriin oli suolainen lähes 40 taalan pääsylippu, joten tyydyimme ulkopuoliseen ihailuun. Hurjimmat voivat ostaa myös mahdollisuuden päästä roikkumaan valjaista ylätasanteelta. Steam Whistle Brewingilla on lähistöllä taproom. Panimolla on vain yksi olut: bulkahtava pils ja paikka on lähinnä turistirysä, mutta tulipahan oluensa tikattua panimotuoreena. Toronto Maple Leafsin kotiareenan nurkkia tuli myös tutkittua. Joukkueella olisi ollut Pyhän Patrikin päivänä peli Toronto St. Patricks -perinnepaidoissa, mutta lippujen metsästys ei nyt kiinnostanut ja Porin pojalle kiinnostavampi seura on se Canadiens, jolla ei reissun aikana ollut kotipeliä. Päivä tuli kierrettyä keskustan ja sen lähistön olutpaikkoja: Northern Maverick oli moderni iso panimoravintola, jossa ihan kelpo oluita. Bar Hop ja Bar Hop Brewco olivat saman ketjun kaksi paikkaa, hanoissa on paljon paikallista craftia. Brewhaha oli olutbaarin ja pubin (yläkerrassa) kombo, jonka valikoima oli enempikin isojen panimoiden “pseudocrafteja”.

Yksi päivä oli pyhitetty Niagaran putousten vierailulle. Bussimatka sinne ei ollut varsinaisesti ilmainen ja linja-autoasemalta oli vielä käveltävää itse kohteelle. Mutta käymisen arvoinen todellakin ja bucket listiltä sai nyt yhden nähtävyyden pois ruksittua. Putousten (Horseshoe Falls) läheisyydessä on myös panimoravintola Niagara Brewing Company. Kallis turistikohde, jonka oluet eivät säväyttäneet. Flight kuitenkin tarjolla maistelua varten. Illemmalla takaisin Torontossa kohteena pari mielenkiintoista ei-craft-paikkaa: Batch, joka on Molson-Coorsin panimoravintola! Aika kiva paikka ja oluetkin ovat puhtaita ja juomiskelpoisia. Toinen paikka samalla suunnalla oli Goose Island Toronto Brewhouse – eli Anheuser-Buschin panimoravintola! Paikka panee omia oluitaan, Chicagon tuotteita oli tarjolla yllättävän vähän. Tänne tulin hiukan myös Bourbon County Stout -variantit mielessä – nyt hanassa kuitenkin vain 2017 vintage.

Kingston

Jottei päivämatkat muodostuneet liian pitkiksi niin seuraava yö vietettiin Kingstonissa. Kaupunki kehuu olevansa jääkiekon synnyinkoti, mutta samaa väittää muutama muukin paikka Kanadassa. Ihan täydessä rauhassa ei paikkakunnalla saanut ravintoloita kiertää sillä Pyhän Patrikin päivän viikonloppu tarkoitti paikallisille wappua. Kaupungin keskustasta löytyy muutamakin panimoravintola: Stone Ale Cityllä on pienehkö ravintola ja sen yhteydessä pullokauppa. Oluet ovat aika maukkaita. Heti läheisyydessä on uudehko SanTur Brewing, joka on paljon isompi ruokapaikka. Oluet eivät olleet häävejä, mutta ruoka oli ehkä reissun parasta. Paikan keittiömestari on Barcelonasta. Tänne kannattaa ehdottomasti tulla syömään! Kingston Brewing Co. on enempi irkkupubityyppinen paikka. Peräti 28 hanaa, joissa muutamia omia oluita. Ruokaa olisi täältäkin saanut, nyt Patrikin juhlinnan vuoksi pidempi oleskelu ei napannut. Piipahdimme myös lyhyesti The Merchant Tap House -nimisessä pubissa, joka ei tarjonnut pienpanimotuotteita.

Ottawa

Ottawassa on paitsi NHL:n huonoin jääkiekkojoukkue, lähes 30 panimoa. Lisäksi se on Kanadan pääkaupunki, joten nähtävää riittää muun muassa parlamenttirakennusten muodossa. Lisäksi Ottawassa on lukuisia museoita ja muita kulttuurikohteita. Olutmielessä Ottawa ei ole aivan niin eläväinen kuin Toronto tai Montreal, mutta kyllä sielläkin vierailukohteita ja juotavaa riittää. Ensimmäinenä eteen tuli Clocktower-panimoravintola, jolla on filiaaleja ympäri Ottawaa. Se on geneerinen urheilubaari-panimoravintola, jossa on keskinkertaiset oluet mutta ihan ok ruoka. Lowertown Brewery sijaitsi lähellä majoitustamme Byward Marketin nurkilla. Siellä oli ihan mukava katsella telkkarista Kanada vastaan Suomi naisten curling-ottelua. Oluet olivat aika heikkoja, mutta kuuden sämplen maistelulautanen oli tarjolla. Flora Hall Brewing oli paljon parempi – uusi, moderni paikka, jossa oli myös ruokaa tarjolla. Itse tosin tyydyin pähkinöihin.

Montreal

Kanadan viimeinen kohde oli Montreal. Montreal on merkittävä olutkaupunki: kaupungissa toimii ainakin yli 30 panimoa. Montrealin etuna on myös näppärä metroverkosto, joka tuo helposti saataville ison määrän kohteita. Legendaarinen Brasserie Dieu du Ciel! oli must to visit -kohde. Kuten usein kulttipaikat, tämäkin oli paljon pienempi kuin kuvittelin. Loistava palvelu, hienoja oluita. Vieressä on myös Siborie-panimon taproom, joka on sitten aika erilainen paikka. Voi sielläkin käydä maistelulautasen juomassa. Brasserie Harricana oli vähän sisustukseltaan kylmä, mutta palvelu oli lämmin, oluetkin ihan ok – ruoka (söin “house speciality plate”) oli yksi parhaista tällä reissulla. Isle de Garde on myös gastropub-tyylinen paikka, jonka ruoka oli myös erinomaista (vaikka “Chinese Bolognese” oli hassu combo). Oluista osa oli oikein hyviäkin. Vices et Versaa pidetään yhtenä Montrealin parhaista olutbaareista. Suosittu paikka voi välillä käydä ahtaaksi, mutta olutvalikoima on hyvä. Jos vaan saat liitutaululta selvää mitä tilaat. HELM – Microbrasserie sur Bernard oli pieni kodikas panimoravintola mielenkiintoisella Mile-Endin-alueella. Tarjolla oli kolmen oluen lärvilautasia – ainakin NEIPA oli oikein hyvää.

New York – LIC

Palasimme vielä yhdeksi yöksi New Yorkiin ennen kotiinpaluuta. Air Canadan lennon erikoisuus oli, että USA:n maahantulomuodollisuudet hoidettiin jo Montrealin kentällä. Nykissä pääsi siis kävelemään suoraan laukkuhihnalle. Vaihtelun vuoksi majoitus tuli tällä kertaa hankittua Long Island Citystä. Alueella on nykyisin aika paljon panimoita, mutta jonkinlaisella kävelyetäisyydellä majoituksesta oli kaksi, joissa vierailimme. Sateisessa kelissä teollisuusalueen tapaisesta korttelista löytyi LIC Beer Project. Ilmasta huolimatta paikka oli täynnä väkeä musavisan innoittamana. Ilmeisesti maistelusettiä ei ollut tarjolla enkä sitä tungoksessa alkanut tilailemaan, mutta pari heidän ipaansa oli oikeinkin hyviä.

Vajaa maili edellisestä kävelyä ja olimme Big Alice Brewingillä. Täällä oli hiljaisempaa. Panimon kyljessä pikkuruinen taproom tarjosi montaa sorttia talon oluita. Kuuden oluen maistelusetti oli siis näppärä. Oluet olivat ihan ok, mutteivat huippuja. Palvelu on ystävällistä, paikkana miellyttävä ainakin näin hiljaisena iltana.

Seuraavana päivänä olikin sitten aika suunnata kotiin miettimään uusia seikkailuja.

Tallinn Craft Beer Weekend 2019 – Peagi saabun tagasi juurde


Taas oli aika TCBW:n Tallinnassa ja pitkälti viime vuoden metkuin olimme Patrikin kanssa matkassa. Liput ostimme heti kun myyntiin tulivat. Majoitus oli varattu AirBnB:stä hyvältä paikalta ei niin kaukana festareilta ja matka alkoi jo torstaina, jotta aikaerorasituksista päästiin ennen H-hetkeä.

Uusia paikkoja Tallinnaan oli vuodessa tullut kaksi: Rebane on Kohtin taustatahojen uusi olutbaari käytännössä Kohtin naapurissa. Vaikka on ns. uusi niin interiööri on Kohtin tapaan mukavasti rempallaan. Olutvalikoima on Kohtia suppeampi, Lehen oluet ovat pääosissa. Paikka kai onkin jonkinlainen Lehen “house tap”. Toinen uusi kohde oli Põhjalan uusi taproom Noblenesserissä. Hieno isolla rahalla kiiltävään kuntoon rakennettu useampikerroksinen rakennus. Paikka on saavutettavissa kävellenkin jos parinkymmenen minuutin patikointi Balti jaamilta ei ahista. Põhjalassa oli omien lisäksi muutama vierasraana – omat ehkä yllättäenkin suurelta osalta vanhoja tuttuja. Sisäänkäynnin vieressä on kauppa, josta näppärä ostaa edullisesti pulloja mukaan.

Perinteiseen tapaan loppuunmyydyn TCBW:n tunnelma oli tiivis. Jonkin verran viime vuodesta olivat avanneet uutta tilaa Kulttuurikattilaan, joten aivan niin ahdasta ei ollut kuin vuotta aiemmin. Tämän vuoden festareiden suurin hype-panimo oli helppo arvata ennen tapahtumaa: Other Half. Jonoja olikin OH:lle eniten kumpanakin päivänä vaikkei ihan Omnipollon mittoihin päästykään. Tästä syystä itsekin tuli pari panimon olutta maisteltua. Sinänsä itselläni ei kolme kertaa panimolla vierailleena ollut suurempia ambitioita jonotukseen. Hieman yllättäen toiseksi suosituin panimo oli ehkä pietarilainen AF Brew. Johtuneenko siitä, että festareiden toiseksi puhutuin kieli (suomen jälkeen!) asiakkaiden kesken oli varmaankin venäjä. Muita kiinnostavia olivat esimerkiksi Collective Arts Kanadasta, Cigar City (jolla oli yllärinä Hunapua hanassa – ei jonoa), Evil Twin ja hollantilaiset Kees ja De Molen.

Maistamistani parhaita olivat mm. Lervig Saskatoon Cheesecake Stout, Põhjala Öö – Bowmore Whiskey BA, Evil Twin Aún Más Café Jesús, Kees Barrel Project 19.04, Cigar City / Voodoo Un-Uninvited ja Bakunin Yubileiny. Kuten listasta näkee niin tärppeinä minulla oli varsinkin muhkeat stoutit. Hapanoluita pyrin välttelemään suosiolla. Muista hyvistä nostetaan kuitenkin esille AF Brew Redrum IPA Special Edition, Collective Arts Fruited Dry Hop Sour ja Stamm Beer Winterfell – Cherry, joten ihan pelkkää imppyä ei festarit osaltani olleet. Maistetut Other Halfit eivät olleet aivan maineensa veroisia. Joku raja pastry stouttien makeudellakin sentään.


Lauantaina ennen festareita pidettiin taas suosittu varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Philin ja Annan järkkääminä oli taas saatu maisteltavaksi toinen toistaan kammottavimpia tuotoksia. Näistä yrjöttävimpiä olivat Bud Light Lime-A-Rita, King Cobra Malt Liquor ja Romper Strong. Sopivasti festareiden alla Alko ilmoittikin kannattavansa TCrBF:ää ottamalla valikoimiinsa kaksi TCrBF-klassikkoa Four Lokolta. Tallinnan ulkoilmafestareilla suuren suosion saaneen brändin tuotteita oli tarjolla kolmea erilaista.

Tallinn Craft Beer Weekend oli taas niin mielenkiintoinen tapahtuma, että eiköhän siellä olla taas ensi vuonna uudelleen!

Hedönistin ipapäkki testipenkissä


Saimaan panimo tai siis MBH Beverages Oy lähestyi humalablogistia yllättäen ja pyytämättä lähettämällä Smart Postiin olutpaketin. Laatikosta paljastui uusi Hedönist-brändillä pukattu neljän erilaisen ipa-oluen boksi. Näitä Hedönisteja on aiemminkin blogissa ollut ainakin olutcocktailien muodossa. Paketin oluet on pantu Malmgårdin panimolla, mutta brändi esiintyy Saimaan Panimon sivuilla. Yksi osapuoli tässä brändissä on Paradise City -niminen yritys, joka on Saimaan kanssa tehnyt kaikenlaisia turhapuuroja ja donwheatoja ja kotiolutkisoja, mutta tässä projektissa ollaan pelkällä Hedönist-nimellä. Paradisen takana näyttää olevan samoja tyyppejä kuin helsinkiläisessä mainostoimistossa, joka on Saimaalle tehnyt mainontaa. Onko Hedönist siis markkinamiesten luomus “kräftiä kräftissä” Saimaalle .. mene ja tiedä. Maistellaanpa nuo oluet:


Hedönist Brut IPA
Tumman oranssi väri pienellä viipyilevällä vaahdolla, hiukan pitsiäkin. Tuoksussa on humalaa ja mallasta mutta myös jotain epämääräistä toffeeta. Melko kevyt runko ”neloskaljaksi”. Heti alussa hyökkää mäntyinen humalointi esiin. Olut antaa vetisen vaikutelman. Sitäkö se Brut on? Maussakin jotain epämääräistä lurkkii humaloinnin alta, voisiko se olla diasetyyliä? Ei nyt ehkä anna ensikertalaiselle parasta kuvaa siitä mitä Brut IPA:lla tavoitellaan. Olut ei ole toivoton, on juomiskelpoinen, mutta ei tämä mikään hittituote ole.

Hedönist Strawberry Milkshake IPA
Sameahkon meripihkainen väri, pieni vaalea vaahto. Tuoksussa tykkittää vanilja ja laktoosi sekä omituinen kumipuvun käry… hetkinen, sen täytyy olla mansikkaa! Kevyehkö runko. Yllättäen maku ei ole odotetun makea vaan varsin rapsakasti humaloitu ja jopa kuiva. Mansikka ja vanilja häröilevät siinä mukana. En ole pirtelöoluiden ystävä eikä tämä tee poikkeusta vaikkei olekaan tyypillisin makea laktoosipommi.

Hedönist New England IPA
Väri on erittäin tumman meripihkainen … hmm heti sellainen jota ei NEIPA:ssa yleensä tapaa. Tuoksukaan ei ole mehuinen vaan siinä on aavistus kypsää hedelmää ja Saimaan tuotteista tuttua kuivan puun mieleen tuovaa humalointia. Runko tässäkin kevyt. Maku mätsää melko lailla tuoksuun: samaa hedelmää ja saimaalaista katkeraa humalointia. Ei tällä neipan kanssa tekoa ole. Paljolti samanlainen kuin Malmgårdin hiukan vahvempi Proto-versio, mutta kevyempänä pullossa latistunut aika tavalla.

Hedönist Shandy IPA
Ensin katse kiinnittyi tekstiin ”Sour IPA”. Lähempi etiketin tarkastelu osoitti, että kyseessä onkin jonkinlainen shandy eli oluen ja limonaadin sekoitus. Prosenttejakin vain kolme. Väri on kelmeän keltainen ja pinnalla on pieni vaahtokin muistuttamassa oluesta. Tuoksussa on happamuutta, limeä ja limsan makeutta taustalla. Kevyt suuntuntuma. Maussa on ihan kiva limetti tai sitruuna keulilla, sitten se muuttuu makeammaksi limonaadiksi. En ole ihan varma onko tämä oikeasti Sour IPA -pohjainen vaan tuleeko happamuus sitruunasta. Muistuttaa aika tavalla Hedönistin ”olutcocktaileja”, mutta ei ihan niin makea kuin useimmat näistä.

Nelipäkki Ipaa on ihan hyvä ajatus. Neljä erilaista ipaa, joista yksikään ei tavallinen. Plussaa myös, että oluet on menty panemaan Malmgårdilla, jolloin Saimaan pahimmat pale alejen talonmaut on saatu karsittua pois. Valitettavasti nytkään oluet eivät ole erityisen hyviä eivätkä varsinkaan edusta kovin hyvin tyylejä mitä ne esittävät. Mutta niitä sentään viemäriin tarvitse olla kippaamassa. Joku tykkääkin jo(i)stakin.

Humalablogistin olutvuosi 2018

Elokuussa Humalablogisti tapasi vanhan Ratebeer-tuttunsa Jens Ungstrupin, jolla on nykyään SKAAL-olutravintola Kööpenhaminassa.


Humalablogistin olutvuosi 2018 oli todella vilkas: matkaan mahtui reipas määrä olutfestareita, parituhatta reitattua olutta ja useampi ulkomaiden olutmatkakin. Tässä mainintoja vuoden varrelta:

Alkuvuosi on olutharrastajalle usein ei-niin-aktiivista aikaa vaikkei toki mitään tipattomia tai ipattomia tammikuita vietetäkään. Kirjoitin tammikuussa suomalaisten oluiden TOP50:stä Ratebeerissä. Kärkisijalla jatkoi Siperia, katsotaan myöhemmin keväällä artikkeliin uutta päivitystä. Hiukan myöhemmin tutkin myös Untappdin kotimaista kärkeä.

Keväällä suoritin melko intensiivisen USA:n matkan. Kuljimme kahdessa viikossa Atlantasta New Yorkiin – matkalle osui 11 osavaltiota ja 45 panimoa. Matkan kirjoitussarjakin venyi kymmeneen osaan (ja yli kolmeen kuukauteen), parhaiten löytynee hakulinkillä: http://humalablogi.info/?s=USA%3An+talviturnee+2018&submit=Search.

Keväällä alkoi myös festarikausi. Sen avasi melko perinteisesti huhtikuussa Helsinki Beer Festival, jolle laskujeni mukaan osallistuin 15. kerran. Muutama viikko Helsingistä oli Tallinnan vuoro. TCBW oli blogistin ohjelmassa nyt kolmatta kertaa. Liput tulevalle toukokuulle on myös jo hankittuna. Nehän myytiin ripeästi loppuun jo viime vuoden puolella.

Toukokuun lopussa humalablogisti jäi ensin kesälomalle ja sen perään 100 päivän vuorotteluvapaalle, joten nyt helteisenä kesänä työt eivät haitanneet harrastuksia. Päätinkin kiertää ahkerasti kotimaan olutfestivaaleja ja tavoitteessani aika mukavasti myös onnistuin. Matkan varrella vierailin seuraavissa: SOPP Tampere, Olutsatama, Craft Beer Helsinki, SOPP Helsinki, Pub Winstonin pienpanimojuhla, SOPP Turku, Craft Beer Ullanlinna ja Ota Olut. Ulkomaisille festareille ei nyt Tallinnan lisäksi tullut osallistuttua. Kaikissa kotimaisissa festareissa oli omat viehätyksensä ja erityispiirteensä. CBH:ssa satoi vettä, mutta muuten sää suosi tapahtumia.

Kesäkuussa perinteinen “kesälomareissu” suuntautui tällä kertaa Etelä-Koreaan, joka lienee suomalaisille vähemmän tuttu matkakohde ja vielä oudompi olutmaa. Mutta olutta löytyi Etelä-Koreastakin. Mikä varsinainen olutmekka ei kuitenkaan kyseessä ole. Elokuussa kävin myös pitkällä viikonlopulla Kööpenhaminassa. Tällä kertaa reissun taktiikkana oli käydä niissä kaupungin parhaissa olutpaikoissa, joissa en ole aiemmin vieraillut.

Syksyllä kirjoitin olutblogistien sessio-blogaussarjassa viidestä maailman parhaasta olutravintolasta. Sopivasti jouluna vierailinkin yhdessä listaamassani paikassa eli Amsterdamin Arendnestissa. Joulukuussa teimme kaverini Patrikin kanssa myös perinteisen Lapin matkan, joka tarkoitti myös vierailua Norjan Vinmonopoletissa. Vierailun hedelmiä (reilut 100 norjalaista olutta) tulemme nauttimaan vuoden 2019 alkupuoliskolla.

Kuten alussa mainitsin, viime vuonna tuli Ratebeerille reitattua yli 2000 olutta eli tarkalleen 2128. Sillä irtosi RB:n vuositilastossa sija 39. Lukumäärässa on eniten ipoja (niitä on 304) ja eniten suomalaisia (553) oluita. Parhaat panimot (vähintään kolme eri olutta) olivat The Bruery, Green Man Brewery, Tired Hands, Jämmerdalen ja De Moersleutel. Epämääräinen TOP10 on sisältää seuraavat. Sijoitettuna ovat kärkikaksikko, loput ovat bubbling under -osastoa:

1. Lervig Toasted Maple Stout Bourbon Barrel
2. Dogfish Head Palo Santo Marron – Kentucky Bourbon Barrel
Vibrant Forest Hadal Abyss
Õllevõlur Noblesse BA
Hiisi / Sonnisaari Le Principe Du Plaisir
Frontaal Deer Hunter
Jopen / Lervig Don’t tRYE This @home!! BA Jamaican Rum
Sori Dark Humor Club Heaven Hill Bourbon BA
Evil Twin / Westbrook Imperial Mexican Biscotti Cake Break
BrewDog Mallow Martian
The Bruery Share This: Mole
Dogfish Head Oak-Aged Vanilla World Wide Stout
Salud La Morena (Doughnut)
The Veil IdontwanttoBU³
Green Man None More Black
Wicked Weed Oaxacan
Wicked Weed Royal Cache – Malice
Struise Dark Horse Reserva
Lervig / Hoppin’ Frog Sippin’ Into Darkness Barrel Aged
Jester King SPON Raspberry & Cherry
Jester King Black Metal Farmhouse Imperial Stout (Batch 16+)
Käbliku Post Soviet Nights
Olutpaja Keinuhevonen

Joulumatka Amsterdamiin


Viime joulu tuli vietettyä Tallinnassa, joka oli hiukan pettymys kun olutpaikat (ja muutenkin ravintolat) alkoivat sulkea aatonaattona avatakseen tapaninpäivänä jos silloinkaan. Tänä vuonna kalenteri mahdollisti taas pitkän joulun ulkomailla ilman lomapäivien “tuhlausta”. Kohteeksi valikoitui vanha tuttu Amsterdam, koska se on lempikaupunkejamme ja olutrintamallakin on tapahtunut sitten viime vierailujen uutta. Matkaa tehtiin lauantaista joulupäivään tiistaihin. Amsterdamissa joulu ei vielä aattona vaikuttanut aukioloihin. Joulupäivänäkin kaupungista olisi löytynyt paikkoja tuopilliselle.

Lennot olivat totuttuun tapaan KLM:llä. Oak Barrel olisi tarjonnut mm. Mattssonin Imperial Portteria kokonaisedulliseen 12,90 euroa per tuoppi hintaan – tyydyin pari euroa edullisempaan Greene Kingiin. Schipholista nopeasti ulos ja junalla hotelliin, joka sijaitsi Sloterdijkin juna-aseman kyljessä. Edullisia hotelleja jouluksi oli hyvin tarjolla kun valitsi sijainnin hieman keskustan ulkopuolelta. Sloterdijkista oli junalla reilu viisi minuuttia Amsterdamin päärautatieasemalle tai vartti raitiovaunulla ytimeen.

Aikaa kaupungin ihmettelemiselle oli siis lauantai-ilta ja kaksi kokonaista päivää. Sunnuntain aloitimme Haarlemissa, joka on vartin junamatkan päässä. Tässä luettelonomaisesti olutpaikat, joissa tuli käytyä. Pääosin uutta, mutta pari vanhaakin tuttua mukana:

Cause BEER loves FOOD

Morebeer-konserniin kuuluu neljä eri olutravintolaa, kävimme jokaisessa. Mikäli paikat olisi suorittanut kaikki samana päivänä, saavutuksesta olisi ansainnut t-paidan. Nyt ei ollut tarvetta moiseen ponnistukseen vaan vierailut jakautuivat useammalle päivälle. Cause BEER loves FOOD sijaitsee Herengrachtin kanavalta pitkin Leidsengrachtia pari kanavaa lounaaseen. Olen täällä itse asiassa käynyt aiemminkin viime Damin vierailulla: silloin se toimi vielä Jopen Proeflokaal Amsterdam -nimellä Jopenin panimon oluiden ollessa etulinjassa. Sisälle tullessani en kylläkään enää muistanut vanhasta paikasta paljoakaan. Noin kolmekymmentä hanaa tarjosi etenkin Morebeerin “talon oluita” sekä Brewdogeja, mutta myös muuta erityisesti hollantilaista pienpanimo-olutta, ja olipa listalla jopa Lehen Hetk. Cause BEER loves FOOD on pieni, viihtyisä “gastropub”. Menu on pidetty yksinkertaisena: vain viisi eri ruokalajia ja kaikkien hinta 14,75€. “Iberico Ribfingers” oli oikein maukas valinta hyvin kypsäksi paistettua possunlihaa. Hanaoluita sai mukavasti 15 cl annoksina. Mesta paikka!

Zest – Craft Beer & Food

Edellisessä paikassa tutkin karttaa, että löytyykö kulmilta jotain muuta uutta olutpaikkaa. Zest oli sopivasti noin kymmenen minuutin reippaan kävelymatkan päässä. Raitiovaunukin olisi tuonut lähelle. Baari on Asperius Beer -panimon panimoravintola: oluenvalmistuslaitteisto oli nähtävissä kapean baarin perällä. Valaistus oli himmeää, paljon kynttilöitä, taustamusiikki vanhaa soulia, baariminnakin ilmeisesti portugalinkielinen. Talon omia oluita oli kolme: IPA, Russian Imperial Stout ja “Hell Yes” -lager. Ne eivät kummoisia olleet, mutta baari oli varsin leppoisa ja viihtyisä.

Proeflokaal Arendsnest

Illan viimeinen sitten aina yhtä mukavassa Arendsnestissä. 52 hanaa täällä nykyään, ensi visiitillä kesällä 2005 oli aika paljon vähemmän, mutta silloin Kotkanpesässä oli tarjolla olut jokaisesta hollantilaisesta panimosta. Taitaa olla nykyään vaikeampaa. Lauantai-illalla tupa oli täynnä, mutta kyllä sieltä sentään kapeasta baarista joku jakkara löytyi. Arendsnestissä pitää käydä aina kun käy Damissa.

Jopenkerk Haarlem

Sateisena sunnuntaina Haarlemin pikkukaupunkiin. Sen verran tuli vettä, että piti paikallisesta matkamuistoputiikista ostaa sateenvarjot. Jopenin panimon paraatipaikka vanhassa kirkossa. Jopenkerk Haarlem avaa ovensa joka päivä jo kymmeneltä. Avara, hiukan turistirysämäinen, selvästi isolla rahalla tehty ravintola. Ei varsinainen keskiaikainen munkkifiilis. Ainakin tankeista päätellen jotain pannaan täälläkin, mutta varsinainen panimo on kyllä kaupungin ulkopuolella. Sinne ja sen vieressä olevaan Ultjen panimo/taproomiin ei nyt ollut aikaa. Kirkkopisteessä oli riittävästi tarjontaa pienelle istunnolle: 19 Jopenia hanassa, 12,5 cl annoskoot ja paljon erikoisempia oluita.

Uiltje Bar – Haarlem

Muutaman minuutin kävelymatka Jopenkerkistä. Hullun pöllöpanimon baariin piti tulla piipahtamaan kun kerran panimolle asti ei päässyt. Pikkubaari on kävelykadun varrella ja on myös oikein kodikas paikka. Musiikkikin oli vielä juuri sitä mitä itsekin tulee paljon kuunneltua: 80- ja 90-lukujen indietä ym poppia kuten Echo&The Bunnymen, Stone Roses, The Cure, Radiohead… 30 hanaa, joista tosin moni oli tyhjänä. Myös muita kuin Uiltjen oluita. Neljän oluen maistelulautasia tarjolla, otin siis yhden sellaisen.

Brouwerij ‘t IJ

Vesisateessa takaisin Amsterdamiin. Nyt useamman Damin reissun jälkeen ensi visiitti tuulimyllypanimo Brouwerij ‘t IJiin. Panimoravintolan vieressä tosiaan iso tuulimylly kuten panimon logossa. Paikka ammuttu täyteen turisteja. Hiukan rähjäinen, kiireinen tunnelma. Maistoin Amarillo Red IPA:n (joka oli amber ale eikä kummoinen) ja jatkoin matkaa.

Bruut Brouwcafe

Pimenevässä illassa sateen piiskatessa tsekkasimme itäisen Amsterdamin design-siltoja ja kävelimme Bruut Brouwcafeeseen. Semisti teollisuusalueella sijaitseva panimoravintola – tänne pitää varta vasten tulla sillä muita olutpaikkoja ei lähistöllä ole ja ratikallekin kilometrin kävely. Mutta kannatti: hieno uutta ja kierrätysmateriaalia yhdistävä ravintola, jossa ehkä reissun mukavin henkilökunta. Useita omia, ihan juotavia oluita hanoissa. Söimme ison lautasen, jolla juustoa, leipää, oliiveja, makkarapötkö ja sardiinipurkki. Nam! Paluumatkalla yksi olut vielä Gollemin yhdessä sivupisteessä. Ei valittamista siinäkään.

De Bierkoning

Seuraava päivä valkeni aurinkoisena. Bierkoningin olutkaupassa en ole käynyt vuosikausiin – nyt menin hakemaan tuliaisoluita (itselleni) eikä liike ollut vuodesta 2005 mihinkään muuttunut. Hyvä valikoima hollantilaisoluita, geneerisempi sortimentti jenkkejä, eurooppalaisia sekä kuten jo aikoinaan runsaasti lambiceja. Kyllä täältä repullisen mukaan aina varmasti saa. Itse keskityin nyt pelkästään hollantilaisoluisiin.

American BeerBar BeerTemple

BeerTemple oli kolmas MoreBeerin paikka. Baari on kivenheiton päässä Bierkoningista. Täällä jenkkioluisiin suuntautuneessa kapakassa kävin ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten. BeerTemplen perusvalikoima on ehkä vähän tylsä: aika usein Goose Islandia, Rogueta, Brooklynia jne. Mutta BeerTemple järjestää usein hananvaltauksia, jotka voivat olla kiinnostaviakin. Kuten nyt – tuomaanpäivänä oli ollut The Bruery tap takeover ja kaikkia kahdeksaa olutta oli edelleen saatavilla! Brueryt ovat usein isoissa pulloissa, joten nyt oli mainio tilaisuus kokeilla rariteetteja. Baariminnakin oli oikein mukavaa seuraa.

Craft & Draft

Reissun viimeinen olutkohde oli MoreBeerin neljäs paikka Craft & Draft. Tämä on hiukan uudempi baari eli täällä en ollut vieraillut aiemmin. Paikka on jonkin matkaa keskustasta, mutta raitiovaunulinja 11 vie näppärästi paikalle. Olin katsonut aukioloajan hiukan väärin ja ehdimme ennen aukeamista käymään pitsalla ja kävellä vieressä olevassa Amsterdamin suurimmassa puistossa Vondelparkissa. Craft & Draftissa oli 41 hanaa ja täällä taasen oli ollut De Moerslautelin hananvaltaus. De Moerslautel on neljän nuoren veljeksen perheyritys, joka on erikoistunut vahvoisiin oluisiin. Hieman haastavaa siis, mutta kolme De Moerslautelin imperial stoutia tuli kokeiltua. Ovat hyviäkin. Craft & Draft oli alkuiltapäivästä myös hyvinkin leppoisa paikka ja palvelu oli täälläkin hyvää. Kannattaa piipahtaa vaikkei näillä seuduin muita olutpaikkoja olekaan.

Joulupäivänä siis takaisin kotiin. Totutusti Schipholin oluttarjonta on surkeaa. Tyydyin pariin Brandin bock-tuoppiin. Mutta löytyi sentään kentältä yksi kauppa, joka myi tuliaisiksi kuus- ja nelipäkkejä. Ostin siis kotiin nelipäkin Walhallan panimon oluita. Vieläpä uusi panimotuttavuus.

Matkan valokuvia voi katsella instagram-tililtäni tbonethebeerhunter.

Yllättävä kohtaaminen Panamassa

Kirjoitus on osa suomalaisten olutblogistien yhteispostausten sarjaa. Tämän kertainen aihe on “Odottamaton olutmatka” ja sessiota isännöi Helppoa Juotavaa.

Talvella 2012 teimme matkan Panamaan. Maa oli olutharrastajalle haastava. Kaupoissa pyörivät samat neljä olutta, lohtua toi ainoastaan Istmon panimoravintola Panama Cityssä. Matkasimme sisäisellä lennolla maan länsiosaan Boqueten kaupunkiin. Lentokentällä tutustuimme kahteen muusikolta vaikuttavaan miekkoseen, joiden kanssa tulimme hyvin juttuun. Toinen miehistä paljastui sveitsiläiseksi blues-muusikoksi Andy Egertiksi ja hänen soittokumppaninsa vanhan liiton bluesbasistiksi Bob Strogeriksi. Pojat olivat menossa festareille Boqueteen soittamaan.

Boquete oli mukava luonnon ympäröimä pikkukaupunki. Majoituimme suunnilleen satunnaisotannalla valitsemaani hotelliin noin kilometrin kaupungin keskustasta. Hotellin vieressä oli samaan konserniin kuuluva ravintola. Seikkailtuamme luontoretkellä päivän, palasimme illalla hotelliin ja päätimme mennä illalliselle ravintolaan. Ovella ilmoitettiin kohteliaasti, että meillä on suosittu loppuunmyyty ribs-buffet tänä iltana ja kaikki pöydät sisällä ovat varattuja. Meh … mutta voimme tarjoilla teille myös terassille a la carte-listaltamme jos sopii! No tottahan toki ja siirryimme rakennuksen takapuolelle terassille syömään. Siinä menua hetken tutkailtuani (meh, listalla vain normaali bulkkilageria) katseeni kiinnittyi terassin seinässä olleeseen ravintolan julisteeseen: “Beer Festival 29 Feb, Cerveza Artisan Dark, Light” . Kappas, täällähän on ollut “olutfestarit” tällä viikolla. Kutsuin luonnollisesti kyypparin paikalle ja olutmaailmanmatkaajan riemuksi hän kertoi, että si, meillä on todellakin hanassa vaaleaa ja tummaa käsityöläisolutta. Illallinen oli erinomainen ja eivät oluetkaan olosuhteet huomioiden olleet hassumpia. Yritin selvittää miltä panimolta nämä olivat. Henkilökunta osasi kertoa, että läheisessä Jaramillon kylässä on joku amerikkalaismies Peterson, joka niitä panee. Internet ei tuolloin antanut mitään vinkkejä asiasta.

Nyt yli kuusi vuotta myöhemmin The Rock -ravintola mainostaa netissä valikoimissa olevan “Artisan Beer” kolmelta panimolta: Casa Bruja, DogoCri Brew ja Boquete Brewing Company. Juomani oluet olivat ehkä viimeksi mainitun panimon tai sen jonkun esiasteen valmistamia. Craft beer on vallannut alaa nyttemmin siis jo Panamassakin, mutta vuonna 2012 sen löytäminen vaati kaikkien planeettojen asennon loksahtamisen kohdalleen.

Palasimme pääkaupunkiin bussilla ja vietimme siellä vielä pari päivää ennen kotiinpaluuta. Teimme pitkän kävelylenkin pitkin merenrantaa. Kuumana päivänä päätimme käydä rannan lähistölta löytyneen hotelliravintolan terassilla nestetankkauksella. Ja ketäs siellä istui kylmät Heineken-tuopit käsissään? Andy ja Bob! Jutustelimme hetken ja miehet kertoivat illalla heittävänsä keikan tällä samalla terassilla. Niinpä kävimme vielä illemmalla samassa paikassa kuuntelemassa herrojen mainion blues-keikan. Yllättäviä kohtaamisia Panamassa totta tosiaan!

Andy ja Bob

Tarinaa Panaman reissusta on blogissa aiemmin julkaistu täällä: http://humalablogi.info/olutmatkailu/panama-2012/

Maailman viisi parasta olutravintolaa

Kirjoitus on osa suomalaisten olutblogistien yhteispostausten sarjaa. Tämän kertainen aihe on “Pubit ja muut olutravintolat” ja sessiota isännöi Olutkoira.

Humalablogisti Kulminatorissa kesällä 2005

No niin. Myönnän, että kirjoitin blogaukselle härskisti klikkiotsikon. Klikki- ja hakukoneotsikon oikein. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole listata edes omasta mielestäni maailman parasta olutravintolaa/pubia vaan poimia maailmalta viisi paikkaa, jotka ovat tuntuneet hyviltä. Kierrän vuosittain lomamatkoilla kymmenittäin olutravintoloita, baareja, taproomeja ja vain osassa on “sitä jotain”. Sellaista joka saa palaamaan jos sattumalta tai tarkoituksella saapuu paikkakunnalle uudestaankin. Oluen metsästäjän dilemma on tosin myös se, että aina haluaa löytää uusia paikkoja, saada uusia kokemuksia. Niinpä hyvässäkin paikassa on voinut viettää aikaa vain muutaman tuopin tai yhden lärvilautasen verran. Ja jos tuohon rakoseen sitten on osunut se paikan ainoa vittumainen baarimikko tai vierailun aikana on älytön ruuhka, voi kokemus olla huonompi kuin se ansaitsisi olla. Hygieniasyistä jätin nyt mahdolliset suomalaiset paikat listalta pois, koska niissä on tullut istuttua niin paljon, että asetelma on turhan epäreilu. Joten tässä “maailman viisi parasta olutravintolaa” – Suomen ulkopuolelta:

Kulminator, Antwerpen, Belgia
Cafe Kulminator, Vleminckveld 32, Antwerpen

Klassikko. Paikka, jossa aika on pysähtynyt. Muistan kun kesällä 2005 astuimme Kulminatorin ovesta sisään. Sisällä avautui pieni baarihuone, jossa avaamisaikaan olimme ainoat asiakkaat. Leen, paikan rouva odotteli asiakkaita tiskin takana, isäntä Dirk nuokkui yhdessä talon vanhoista tuoleista. Pöydällä nukkui kissa, joka luikki pakoon saapuessamme. Seinällä naksuttava käkikello oli ainoa ääni, joka rikkoi hiljaisuuden. Leen antoi minulle puhelinluetteloa muistuttavan olutlistan. Se oli täynnä mitä hienoimpia vintage-oluita aina 70-luvulta lähtien. Tilasin listalta oluen, joka vakavamman olutharrastukseni alkuvaiheessa oli TODO-listan kärkipäässä: Courage Russian Imperial Stoutin. Ainoita oluita josta olutguru H. Nikulainen on minulle kateellinen. Couragen RIS:n vei maailmanmaineeseen M. Jackson jo vuoden 1977 klassikkokirjallaan World Guide to Beer. Kulminatorissa tarjolla oli vuoden 1983 pullo.

Tilauksen jälkeen Dirk havahtui tuolistaan ja häipyi jonnekin takahuoneisiin. Vähän ajan kuluttua hän saapui takaisin stout-pullo kädessään. Leen otti pullon ja lasin ja tarjoili sen pöytäämme edelleen hiljaisuuden vallitessa. Courage RIS oli mahtavassa kunnossa. Korkissa oli ajan patinaa, mutta maussa ei ollut mitään oksidoitumisen negatiivisia merkkejä. Muutaman muun oluen jälkeen kävin paikan eriössä. Matkalla lasiseinän takana pilkisteli osa Kulminatorin salaperäistä olutkellaria. Palatessani kysyin Leeniltä voisiko olutkellaria päästä katsomaan. “Ei, ainoastaan mieheni käy kellarissa.”.

Lue myös tämä: Before Kulminator, There Was Bodega

Akkurat, Tukholma, Ruotsi
Akkurat, Hornsgatan 18, Stockholm

Akkurat iski ensimmäisestä Ruotsin olutmatkasta lähtien. Voiko tällaista paikkaa olla ja ihan naapurivaltiossa? Brittityylinen tumma pubi, jonka hanavalikoima oli vuoden 2005 tienoilla jotakin aivan uskomatonta. Vielä huikeampaa oli paikan vintage-pullolista, jossa tarjolla oli muun muassa lukuisa joukko Cantilloneja, joista osa Akkuratille räätälöityjä. Muistan huuruisen Ratebeer-kavereiden kanssa istutun illan lokakuussa 2007, jossa porukalla aloimme tilailemaan pulloja vintage-kellarista. Pöytään tulleet pullot saavat ihokarvat nousemaan vieläkin: Fuller’s Vintage Ale 1997 ja 1998, 3 Fonteinen Millennium Geuze, Dogfish Head World Wide Stout 2002 (23%), North Coast Old Rasputin (Bourbon Barrel), Cantillon Reed Gueuze Muscat, 3 Fonteinen J & J Oude Geuze Roze …

Sittemmin Akkuratin hohto on ehkä laskenut. Paikka on siirtänyt selvästi fokustaan ruotsalaisten ja modernimpien oluiden suuntaan. Vuonna 2017 nykymenoon kyllästynyt Stene Isacsson myi osuutensa Akkuratista ja siirtyi vetämään saksalaistyylistä Zum Franziskaneria. Samalla sinne siirtyi Ruotsin Zwanze-dayn hanapaikka. Mutta kyllähän Akkuratissa täytyy edelleen käydä. Olutharrastajalle Slussenin läheisyydessä odottaa todellinen tikkikolmio: Akkurat, Oliver Twist ja Omnipollo’s Hatt sijaitsevat kaikki vain muutamien minuuttien kävelymatkan päässä toisistaan.

Lue myös tämä: Nu satsar Stene på öl från Cantillon igen

The Ginger Man, New York, Yhdysvallat
The Ginger Man – NYC, 11 E 36th St, New York City

Ensimmäisellä vierailulla The Ginger Manissa hämmästytti hanapaikkojen määrä: tasan 100 hanaa, ei tällaista voi ollakaan! Myöhemmin vuosien varrella vastaavia on tullut eteen muitakin, mutta New Yorkissa kokemus oli ensimmäinen. Toinen ihmetyksen aihe: asiakkaalle tarjottiin printattu olutmenu, joka päivitettiin joka päivä! Suomessa kun oli saanut tottua joko olutmenun puutteeseen tai ennen sotia printattuun listaan. Vuosien varrella New Yorkissa tuli piipahdettua useasti. Monasti matkalla muualta viivyimme Isossa Omenassa päivän pari. Ja aina sama rituaali viimeistään lähtöaamuna: ensin Rattle’n’Humiin ja sitten kolme korttelia ylöspäin The Ginger Maniin. Lounasaikaa kannatti vältellä, sillä silloin pukumiehet Manhattanilta valtasivat paikan. Iltapäivän puolella oli sitten jo rauhallista.

Jos alkupiste oli vuodessa 2006 ja nyt ollaan vuodessa 2018, Manhattanin klassikoista Rattle’n’Hum on mennyt alaspäin. Edelleen 40 raanaa, mutta oluen laatu on parilla viime kerralla jättänyt parantamisen varaa. Sen sijaan The Ginger Manin sata hanaa ovat aina iskussa. Tuolloin reilut kymmenen vuotta sitten Ginger Manin olutvalikoima oli lopulta suhteellisen geneerinen, mukana paljon eurooppalaisia merkkejä ja tuttuja jenkkejä. Vuosien varrella New Yorkin craft-skene räjähti, mutta vanha Ginger Man ei jäänyt tuleen makaamaan vaan nykyään hanoissa on runsas määrä paikallisia pienpanimotuotteita.

Lue myös: The Ginger Man Celebrates Its Eponym

Proeflokaal Arendsnest, Amsterdam, Hollanti
Proeflokaal Arendsnest, Herengracht 90, 1015 BS Amsterdam

Ensimmäinen reissu Amsterdamiin heinäkuussa 2005. Olin kuullut, että kaupungissa on paikka, joka tarjoaa oluita jokaiselta hollantilaiselta panimolta. Olutmetsästäjän unelmapaikka siis? Nimikin oli kiehtova: Arendsnest eli Kotkanpesä. Kanavan rannalta löytyikin viihtyisä kuppila, jonka ystävällinen henkilökunta opasti valitsemaan parhaat herkut tarjonnasta. Kaikilta panimoilta oli todellakin oluita, jopa joku Heineken oli listalla. Siinä istuessani paikalle saapui Hollannin yleisradioyhtiön paikallisradion toimittaja. Tuli tekemään juttua Arendsnestin viisivuotisjuhlien kunniaksi. Siinä sivussa sai sitten suomalainen olutharrastajakin antaa haastattelun Amsterdamin radioon…

Vuosien varrella Arendsnest on säilynyt viehättävyytensä. Valikoimaan on tullut lisää hanoja (52!), enää ei luvata olutta kaikilta panimoilta, mutta liikeidea on säilynyt: vain hollantilaisia oluita.

Lue myös: U2 drinkt biertjes bij Proeflokaal Arendsnest Amsterdam

Ma Che Siete Venuti a Fà


Ma Che Siete Venuti a Fà, Rooma, Italia
Ma Che Siete Venuti a Fà, Via Benedetta 25, Roma

“Ma Che Siete Venuti a Fà?”, suunnilleen “Miksi hemmetissä tulit tänne?” on jalkapallolaulu tai siis chant, jota kuullaan ainakin roomalaisjoukkueiden Roman ja Lazion kohdatessa. Ma Che onkin alkujaan jalkapallolle pyhitetty urheilubaari Rooman Trastveressä. Nyttemmin paikka on saanut kulttistatuksen olutharrastajien keskuudessa. Pienehkö, sellaisen tyypillisen urheilupubin näköinen paikkahan tämä. 16 hyvin valittua hanaa. Hyvä henkilökunta. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta joissain paikoissa atmosfäärissä on vain sitä jotain. Käydessäni paikalla aloin juttelemaan tiskillä notkuneen hipin kanssa. “Ai olet Suomesta? Pikulintu! I know Pikulintu, great place!” ja jää oli murrettu. Varmuuden vakuudeksi hän näytti Zwanze Day t-paitaansa, jossa printattuna molempien paikkojen nimet.

Mennään kolme neljä vuotta eteenpäin. Harmaapartainen poninhäntämies moikkaa Tallinn Craft Beer Weekendillä. Mietin loppupäivän mistä kaveri on tuttu. Sitten lamppu välähtää! No sehän oli Ma Che Siete Venuti a Fàn omistaja Manuele Colonna, jonka kanssa juttelin suomalaisista oluista ja oluravintoloista!

Lue myös: Derby Derby Lazio-Roma, il vigile in servizio non si trattiene: scatenato sugli spalti

Olutmatkailua Etelä-Koreassa

Mikkeller Gangnam


Mielessä pyöri erilaisia matkakohteita kesälle 2018. Aika usein kesälomalla olemme matkanneet Euroopassa, mutta nyt lopulta päädyimme kahdeksi viikoksi Etelä-Koreaan. Korea on suhteellisen alkutaipaleella oleva craftbeer-maa. Karkea hiha-arvioni on, että maassa on reilut viitisenkymmentä panimoa. Koreassa craft-oluen nousu on alkanut kunnolla vasta parissa isommassa kaupungissa. Korealaisen oluen laatua on yleisesti pidetty aika heikkona ja onpa muutama vuosi sitten Economist-lehdessä jopa sanottu oluenpanemisen olevan ainoa ala, jossa Pohjois-Korea voittaa Etelä-Korean.

Lähdimme matkaan tällä kertaa jo kesäkuussa ennen juhannusta. Finnarilla on kyllä suorat lennot Souliin, mutta ne on hinnoiteltu lähes aina todella kalliiksi. Nyt niistä olisi joutunut pulittamaan yli 900 euroa. Vaihtoehtoinen reitti vei British Airwaysin lipuilla ensin Finskin siivillä Tokioon ja sieltä paikallisellä yhtiöllä Souliin. Paluumatka lennettiin Lontoon kautta. Näin lentolipun hinnan sai puristettua reiluun 500 euroon. Kahdelta melkoinen säästö siis. Mennessä Naritan lentokentältä löytyi Tatsu Japanese Grill & Craft Beer -baari, jossa oli mukavasti Echigo ja Sumidagawa -panimoiden oluita hanoissa.

Saavuimme siis Souliin. Lentokentältä kaupunkiin voi käyttää metroa tai nopeampaa junayhteyttä. Koreaan tullessa kannattaa älykännykkään ladata KakaoMetro-sovellus. Se toimii myös offlinessa. Sillä pystyy näppärästi navigoimaan Soulin kattavassa metroverkossa.

Soul on selkeästi olutmatkailijalle Etelä-Korean tärkein kohde. Nouseva craft beer -kulttuuri keskittyy pitkälti pääkaupunkiin, muualla tarjonta on Busania lukuunottamatta satunnaista. Soulissa mielenkiintoiset olutpaikat ovat pitkälti kahdessa kaupunginosassa. Toinen on ravintola-alue Itaewonissa, joka ammoisina aikoina tunnettiin varsin pahamaineisena seutukuntana, mutta joka nyt on täynnä paikallisten ja turistien suosimia ravintoloita ja baareja. Toinen tärkeä kaupunginosa on PSY:n maailmalle esittelemä Gangnam, joka tunnetaan trendikkäänä, yläluokkaisena ja kalliina alueena. Alkumatkasta hotellimme oli taktisesti valittu läheltä Itaewonin metroasemaa.

Olutmetsästäjälle Etelä-Korea luo omia haasteitaan sillä tietoa mielenkiintoisista olutpaikoista on saatavilla aika vähän. Ratebeerin places-listaukset auttavat alkuun, mutta eivät ole kovin hyvin ajantasalla, koska paljon on ehtinyt muuttua kahden viime vuoden aikana. Englanniksi googlaaminenkaan ei tuota hirveän hyvin tietoa. Japaniin verrattuna Koreassa on käytössä kuitenkin normaalit katuosoitteet ja länsimaalaisilla aakkosilla pärjää myös hyvin.

The Booth Itaewon


Arkisin olutpaikat avautuvat pääosin vasta virka-ajan jälkeen, joten olutturistilla on päivällä aikaa ihmetellä kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Gangnamissa silmiin pistivät heti huippukalliit autot ja uudet modernit toimistorakennukset sekä raharikkaiden merkkiliikkeet. Mikkellerillä on hieman yllättäen baari myös Soulin Gangnamissa. Se oli avausaikaan iltapäivällä rauhallinen. Sisustus noudatteli Tanskan filiaalien tyyliä, hanoja aktiivisena parisenkymmentä. Raanoista löytyi perus-Mikkeller-tavaran lisäksi muutama korealainen (The Boothia) ja useampia 8 Wiredin oluita. 8 Wired iStout oli valikoiman mielenkiintoisin. Paikalliselta Mikkeller-aktiivilta kuulin, että paikan valikoima oli avaamisen jälkeen huonontunut ja hanojen kiertonopeus hidastunut. Lyhyehkön kävelymatkan päässä Mikkelleristä sijaitsi Garosu Brewing Companyn taproom. Iso hieman rähjäisenkin oloinen paikka, jossa yksi iso baarihuone ja tilava terassi. Paikalla oli 11 omaa olutta tarjolla ja yllättäen laaja Stonen oluiden valikoima (pari raanaa ja paljon pulloja) sekä muutamia Ballast Pointeja. Oluet olivat siedettäviä ja juttelin hetken hyvää englantia puhuneen panimotyöntekijän kanssa. Sain jopa yhden oluen talon piikkiin. Kolmas paikka jossa kävin lyhyesti oli samalla seudulla ollut Made in Pongdangin taproom. Panimolla on Soulissa useampi toimipiste ja vierailin myöhemmin myös Itaewonin paikassa.

Itaewonin ensimmäinen kohde löytyi hiljaiselta kujalta: Craftworks Taphouse & Bistro on ollut toiminnassa jo monta vuotta. 11 vanhan liiton olutta tarjolla, sortimentti ei ole varmaan ihan heti muuttunut. Ruoka oli aika hyvää, oluet eivät niinkään. Oli kuitenkin hyvä välietappi, sillä muutaman minuutin kävelyetäisyydellä on useampi olutkohde. Craft-panimo The Boothilla on paikkoja siellä täällä. Gyunglidanin filiaali oli seinätematiikaltaan hiukan Cosmic Comic Cafe -henkinen (mutta valoisampi) ja se oli yhdistetty pitseria ja craft-paikka. Vain muutama hana ja valitettavasti vain yksi oma olut raanassa. Pullona oli muutama lisää. Jejun saarelta ponnistavalla Magpiellä oli uusi moderni craft-baari lähistöllä. Tusina Magpie-hanaa tarjosivat Korean mittapuulla laadukasta ipaa. Muistaakseni tässä vieressä oli joku olutkauppakin täynnä jenkkioluita. Samoilta nurkilta löytyi myös RB-listaamaton White Rabbit Tap House. Paikalla on jonkinlaista omaakin oluttuotantoa, mutta status jäi hämäräksi onko kyseessä mustalaispanimo. Muuten huikeat 37 hanaa, joissa pääosin jenkkikamaa: Goose Island, Belching Beaver, Lost Coast, Knee Deep etc. Mukava valoisa paikka terasseineen.

White Rabbitin terassi.

Koska tämä on olutblogi niin ei sen enempää nähtävyyksistä. Kävimme mm. keisarillisella palatsialueella, kasvitieteellisessä puutarhassa köysiratoineen sekä teimme retken DMZ-alueelle. Rajavyöhykkeelle ei voi mennä ominpäin, joten otimme matkan hotellimme ala-aulassa sijaitsevalta matkanjärjestäjältä. Matka DMZ:lle ei ole kovin pitkä, ehkä tunnin suuntaansa, joten aamulla lähtevään retkeen ei tuhraannu koko päivää.

Muutaman Soulin yön jälkeen siirryimme junalla Gyeongjun kaupunkiin. Gyeongjussa löytyy paljon historiallista nähtävää, mutta ennakkotiedustelut netistä näyttivät oluen suhteen täydellistä Mustaa Pekkaa. Kävellessämme kaupungin tuoretta hipsterikatua Hwangnidan-Giliä katse kiinnittyi kuitenkin craftia mainostavaan pitseriaan. Tarjolla oli paikallisen Gyeongju Craft Beer -panimon oluita isoissa 750ml pulloissa. Näiden lisäksi neljä hanaa: Daedonggang Pale Ale, 2 x Goose Island ja Hoegaarden Rose. Tuosta Gyeongjun panimosta en ole oikein löytänyt mitään infoa mistään. Paikan pitsat olivat aika omituisia, niiden pohjassa ei oltu käytetty lainkaan tomaattikastiketta. Havaijipitsassa oli siis ainoastaan ananasta isoina paloina ja juustoa.

Gyeongjusta matka jatkui bussilla Etelä-Korean toiseksi suurimpaan kaupunkiin Busaniin. Busan on ihan kelpo olutkaupunki, mutta kaupunki levittyy suurelle alueelle ja olutpaikat ovat siellä täällä. Onneksi Busanissakin on näppärä metroverkosto. Ensimmäinen vierailtu paikka oli Owl and Pussycat lähellä Gwangalli Beach -uimarantaa. Toisen kerroksen ikkunariviltä oli hienot näkymät rannalle. Tässä modernissa olutravintolassa oli 15 hanaa, joissa länsimaisia huipputuotteita kuten Cascade, Upright, Fantome ja Põhjala. Valitettavasti vain kolme korealaista olutta raanassa. Baarin yhteydessä on pullokauppa. Mukava vibe tässä baarissa. Vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Pöllöstä ja kissimirristä sijaitsi Galmegin panimon taproom. Kaksikerroksisessa paikassa oli nyt panimolaitteiston sisältävä alakerta kiinni, mutta onneksi ylempi kerros palveli. Yhdeksän omaa olutta tarjolla ja näistä oli kaksi erilaista sämplerisettiä. Ruoka, voissa paistettua mustekalaa, oli erinomaista eivätkä oluetkaan olleet hassumpia.

Päivällinen Gyeongjussa: Schweinehaxe, kimchi and the works.


Seuraavana päivänä tutustuimme kaupunkiin Hop on, Hop off-bussilla, joka olikin kustannustehokas tapa nähdä kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Myöhemmin siirryimme sitten Haeundae Beach -uimarannalle, josta pois kävellessä huomasin kyltin “Indian restaurant & brewing co.”. Toisen kerroksen intialaisravintola tarjosi tosiaan neljä omaa Bombay Bräun olutta. Myöhemmin netistä selvisi, että kyseessä olivat Ka-Brew’n uudelleenbrändätyt tuotteet. Korealaista pienpanimokamaa nyt kuitenkin. Seuraava paikka oli Gorilla Brewingin taproom. Iso yhden huoneen paikka, jossa tiiltä ja kiveä rakenteissa, osoittautui yhdeksi oluthuntterin parhaista Koreassa: omille varattuna 11 hanaa (nyt vain kuusi tarjolla) sekä peräti 14 vierashanaa, joissa pelkästään eteläkorealaisia pienpanimo-oluita. Gorillan oluet olivat ihan ok. Ostin sitten ystävällisiltä tarjoilijatytöiltä muutamia purkkeja myös mukaan majoitenautiskeluun.

Lähellä hotellia olleet paikat jäivät loppuun. An:nyeong Pub oli ensimmäisellä yrityksellä ennakkotiedoista poiketen kiinni – tätä sattui Koreassakin, mutta toisella kerralla auki. Vanhahko vähän brittityylisen oloinen rustiikkinen paikka. Hanoissa ei ollut paljoa mielenkiintoista (pari Goose Islandia!), mutta pullolista oli vakuuttava: Oud Beersel, De Struise, FiftyFifty, Evil Twin, Cascade… Tämä ei ole paikka Korea-tikeille, mutta muuten tsekkaamisen arvoinen. Panimoravintola Praha 993:n bongasin päivällä sattumalta kadulta yllättäen ja pyytämättä. Ei löytynyt Ratebeeristä. Maanantai-illalla An:nyeongista tulleessa Praha olikin auki – ennakkotiedoista poiketen! Uudenkarhea suosittu paikka, jossa paikallisia liikemiehiä ryyppäämässä. Neljä omaa, melko tylsää, olutta tarjolla. Tästä olikin hyvä jatkaa lentäen Jejun saarelle.

Jejun saari on oma erikoinen paikkansa. Isohko saari vetää puoleensa turisteja ympäri Aasian sillä saari on viisumivapaata aluetta. Suomalainen ei toki viisumia Etelä-Koreaan tarvitse, mutta monen muun maan kansalaiset kyllä. Jotain paikan vetovoimasta kertoo, että Soulin Gimpon kenttä – Jejun kenttä on ylivoimaisesti maailman vilkkain lentoreitti. Vuonna 2017 reitillä lennettiin 64991 lentoa eli käsittämättömät 178 lentoa joka päivä. Käytännössä Jejustä päivällä lähti joka viides minuutti kone Souliin. Illalla kaupungin rannalla oli mielenkiintoista katsoa isojen koneiden lähestymistä kuin ilmassa kulkevana helminauhana. Vertailun vuoksi seuraavaksi vilkkaimmalla reitillä Melbourne-Sydney kulkee 54519 lentoa.

Jejun saari osoittautui liikkumisen kannalta haastavaksi. Saarta kulkee bussilinjoja, mutta matkat ovat ajallisesti pitkiä. Käytännössä tehokkaaseen luonnonnähtävyyksien katseluun kannattaa varata (hinnakas) pakettimatka tai vuokrata oma auto. Oluthuntterille ongelmallista on lähes kaikkien kiintoisien olutpaikkojen avatuminen vasta myöhään iltapäivällä (klo 17-18). Tämä rajoitti olutkokemukset suurimpaan Jejun kaupunkiin. Magpien oluita saa muualtakin Koreasta, mutta Jeju on panimon kotipaikka. Amerikkalaistyylinen iso taproom Jejun rannan lähellä tarjosi 12 omaa melko hyvää olutta. Paikan pitsat olivat herkullisia ja tarjoilukin pelasi erinomaisesti. Yeon-dongissa hiukan epämääräisellä sijannilla oli Jespi Pub -niminen baari. Itse ravintola oli kuitenkin mukava moderni paikka, jossa sisustuksessa paljon puuta. Hauskasti isot scriinit näyttivät kotimaisia ja ulkomaisia musiikkivideoita. Tarjolla oli kuusi Jespin omaa olutta. Melko kehnoja vetisiä tapauksia, joskin strong alessa ja vehnässä oli omaa potentiaaliaan. Taphouse The Corner löytyi Best Western Jejun sisältä. Jossain lähteessä oli merkitty panimoravintolaksi, mutta craft baarihan tämä. Tyylikäs, ehkä tyypillinen paremman hotellin baari, jonka hanoissa peräti seitsemän korealaista pienpanimo-olutta. Näin ollen vierailemisen arvoinen paikka tämäkin.

Seoulistan tarjontaa


Eli takaisin Souliin sillä vilkkaimmalla lentoreitillä. Kilpailu pitää lentohinnat myös maltillisena, yhden suunnan liput maksavat alkaen muutaman kympin. Soulissa otimme hotellin (Hotel Manu) päärautatieaseman läheisyydestä. Valinta onnistui hyvin: paitsi, että hotelli oli mainio niin sen alakerrassa oli uudehko Seoulista-niminen Ratebeeristäkin puuttunut baari, jolla oli tarjota 20 hanaa erilaisia eteläkorealaisia pienpanimo-oluita! Täältä tulikin maistettua useampi ennestään outo panimo. Viimeisenä päivänä ehdimme vielä pari paikkoa tekemään Soulin olutpaikkoihin. MysterLee Brewing Co. sijaitsi melko hiljaisella alueella ison toimistorakennuksen alakerrassa. Panimoravintolan oluet oli nimetty värien mukaan, myöhemmin tajusin sen kumartavan Reservoir Dogsin suuntaan. Kuuden oman oluen sämpler oli kallis, mutta oluet olivat kohtalaisia. Ruoka ja palvelu täällä erinomaista. The Table oli parhaat päivänsä nähnyt kellaripub/taproom. Ei flighteja tarjolla joten omasta tuotannosta maistoin dipan ja ipan. Ensimmäinen oli erinomainen ja yllättäen ipa sitten kehno. Palvelu täällä oli kylmää. Muutenkin korealaisilta puuttuu japanilaisiin rakennettu ylikohteliaisuus. Korealaiset saattavat tuntua jopa epäystävällisiltä. Pikanttina yksityiskohtana: julkinen piereskely tuntui olevan yleistä. Viimeisenä iltana vierailimme vanhan kaverini luona, joka on asunut Soulissa muistaakseni seitsemän vuotta. Hän tarjosi minulle Koreaan exportattua Lapin Kultaa. Kyllä, Lapparista löytyivät ihan korea-tekstit painettuna. Kävimme myös ravintolassa nauttimassa korealaista BBQ:ta. Ideana oli, että lihat paisteltiin itse pöydän keskellä olleella muurikkapannulla. Lihoja huuhtelimme JP:n kanssa alas makgeolli-riisiviinalla, joka oli pelättyä paremman makuista. Yleisempää sojua tuli juotua jo aiemmin matkan aikana.

Valokuvia matkalta kannattaa kurkkia Instagram-tililtäni, jonne jatkossakin päivittelen reissujen aikana olutaiheisia kuvia.

USA:n talviturnee osa 10: Philadelphia ja New York

Ja niin auto kulki kohti pohjoista. Kaksiviikkoinen matka oli lopuillaan. Päätimme piipahtaa päiväkseltään Philadelphiassa, majoitus oli varattuna New Jerseyn puolen tienvarsimotellista. Philadelphiaa en ollut sen kummemmin ehtinyt scoutata, mutta DFH:lla Sam Calagione mainitsi Tired Handsin olevan hyvä paikka. Tosiaan, maineikas Tired Handshan sijaitsee PA:ssa. Tarkemmin sanottuna panimo on Ardmoren pikkukaupungissa Phillyn luoteispuolella. Panimolla on kaksi paikkaa lähellä toisiaan: panimopubi sekä Tired Hands Fermentaria. Kävimme jälkimmäisessä joka toimi panimon tynnyrikypsytys- ja blendauspanimona. Iso avoin tila, jossa korkeat pöydät. Parkkeerasimme baaritiskille. Suunnilleen 16 omaa olutta hanassa, hyvä wifi ja hyvä ystävällinen palvelu. Flighteja ei täällä ollut tarjolla, mutta pieniä annoksia. Oluet olivat odotetusti maailmanluokkaa. Pääosin IPA/Saison/villihiiva-osastoa.

Tired Handsin jälkeen käväisimme Philadelphia keskustassa tsekkaamassa mm. Rockyn portaat ja patsaan. Liikenne ja parkkijärjestelyt olivat sen verran sekavia, että täällä olutpaikat jäivät väliin. Ensi kerralla sitten. Siirryimme hotelliin ja kävimme viereisessä italialaisessa ravintolassa syömässä. Ravintolan sisutus oli Frank Sinatra -henkinen ja perustaja osoittautuikin jonkinlaiseksi Sinatran vanhaksi kaveriksi.

Viimeinen legi vuokra-autolla oli sen palautus New Yorkin JFK:lle. Matka New Jerseyn perukoilta kesti odotettua kauemmin. New Jersey Turnpikella oli yllättäen 15 dollarin vain käteisellä maksettava tietulli ja minullahan oli käteistä vain noin 8 dollaria. Pääsimme kuitenkin sisään tielle ja vuokraamo velotti myöhemmin 20 taalaa kortiltani. Käteisestä tuli tehtyä sellainen havainto tällä matkalla, että lähes kaikki taproomit ovat siirtyneet luottokorttien käyttöön. Useimmilla on tablettipohjainen maksupääte, johon saa tipitkin lisättyä prosenttiperusteisesti. Tämä vähensi käteisen (ja irtotaalojen) tarpeen minimiin. Muutos on ollut aika nopeaa parin vuoden aikana. Tämä myös tavallaan on edullisempaa kuin ennen: tapana oli antaa tippiä taala per olut. Nyt esim. 10-15% viiden taalan oluesta on huomattavasti vähemmän :)


New Yorkissa aamupäivän agenda oli vanha tuttu: ensin Rattle’n’Humiin sitten Ginger Maniin. Rinkat mukana ei jaksanut tehdä sen kummallisempia manoovereja. Rattle’n’Hum alkaa olla varjo entisestään. Tarjolla on kyllä 40 hanaa kuten ennenkin mutta kovin huonossa kunnossa ovat useat oluet olleet. The Ginger Man pari korttelin päässä taasen on timanttia. Nykyään sadan hanan valikoima koostuu isolta osalta amerikkalaisista pienpanimotuotteista. Flightit ovat tyyriitä ja wifi puuttuu, mutta oluet ovat kunnossa.

Samana päivänä olisi auennut uusi Mikkeller NYC Citi Fieldille eli Metsien baseball-stadionille. Puhti ei riittänyt lähteä matkatavaroiden kanssa Queensiin ja arvelin, että brewpubin ensimmäinen päivä saattaisi olla hektinen. Varsinkin kun kyseessä oli myös Metsien kauden avauspelipäivä. Niinpä tyydyin Metsien pelin seuraamiseen RnH:n televisiosta.

Majoitus viimeiseksi yöksi oli tällä kertaa hankittuna Brooklynin pohjoisosasta. Lennon kotiin oli määrä lähteä LaGuardian kentältä (Boston-Amsterdam-Helsinki). Sen verran kaksiviikkoinen oli syönyt miestä, että New Yorkin loput olutseikkailut rajoittuivat hotellin läheisen Whole Foodsin baariin. Kyllä, Whole Foods Williamburgissa oli N4 Tap Room -niminen olutravintola aivan teurastamotuotteiden vieressä.

Kotimatka ei lopulta sujunut aivan suunnitellusti. Olin säästänyt satasia lennoissa ostamalla liput Bostonin kautta. Lopulta Bostonin kone oli niin paljon myöhässä, että lentoyhtiö reititti meidät suoraan Amsterdamin kautta Helsinkiin myöhäisemmällä koneella. Tähän liittyi myös taksilla siirtymä LaGuardiasta JFK:n kentälle. Ja näin 11 osavaltion ja 45 panimon turnee tuli päätökseensä.

USA:n talviturnee osa 9: Norfolk/Virginia Beach – Delaware


Matka jatkui kohti itää ja saavutimme Atlantin. Pysähdyimme Virginian Norfolkiin, joka tunnetaan erityisesti laivastotukikohdastaan. Kävimmekin satamassa ihailemassa taistelulaiva USS Wisconsinia. Kävimme syömässä rannassa sijaitsevan Waterside Drive- ravintolakompleksin Blue Moon -“taphousessa”. Kuten nimestäkin pystyi päättelemään kyseinen paikka tarjoili Anheuser-Buschin tuotteita, mutta yllätyksekseni myös yhden tikin eli The Virginia Beer Co.:n Free Verse IPA:n hanassa. Ruoka oli hyvää ja palvelu ok, joten vierailu ei ollut turha. Waterside Driven keskellä on myös Starr Hill Market Bar -olutbaari, jossa on runsas hanavalikoima. Nyt kuitenkaan into ei riittänyt päivällä valikoiman tutkimiseen.

Norfolkista jatkoimme kohti Virginia Beachia, jossa hotellimmme sijaitsi. Koska oli maanantai, alueen panimoravintolat ja olutbaarit olivat lähes kaikki kiinni. Poikkeuksen teki alueen ehkä mielenkiintoisin panimo Commonwealth Brewing Company. Iso tilava panimoravintola, jossa käytetty paljon puuta ja panimolaitteisto esillä lasiseinän takana. Oluet olivat pääosin IPA-linjaa ja panimotuoreina ok juotavaa, joskaan ei elämää suurempia makuelämyksiä.

Virginia Beach on suosittu lomakohde, jonka alueella on varmasti satoja hotelleja. Meidän hotellimme sijaitsi noin 50 metriä rannasta. Tungosta hotellissa tai rannalla ei ollut, sillä lämpötilan lähestyessä nollaa ja tuulen ulvoessa Atlantilta, säätila oli varsin hyytävä. Olikin aika jatkaa kohti pohjoista eli Delawarea.

Siirtymä alkoi erittäin mielenkiintoisella kululla läpi 37 kilometriä pitkän Chesapeake Bay Bridge–Tunnelin. On varsin vekkuli tunne ajaa siltaa keskellä merta, joka yhtäkkiä muuttuu pinnanaliseksi tunneliksi. Tällaisia yhdistelmiä ei löydy kuin kymmenkunta maailmasta. Matkalla Delawareen ylitimme myös Marylandin osavaltiorajan, joka tuli tavallaan ylimääräisenä osavaltiona mukaan. Tätä lystiä ei tosin montaa mailia kestänyt.


Delaware on pikkuriikkinen osavaltio (kooltaan 49. ja asukasluvultaan 45. USA:ssa), joka kait tunnetaan lähinnä yritysten veroparatiisina. Olutharrastajille tuttu nimi on kuitenkin Dogfish Head, jonka innoittamana majoituimme Rehoboth Beachin pikkukaupunkiin. Alkuperäinen Dogfish Head Brewing & Eats -panimoravintola ei meinannut aluksi tarttua verkkokalvoille. Syykin selvisi: eihän se näyttänyt enää samalta kuin “kaikissa” valokuvissa. Viime vuonna oli avattu vanhaan osoitteeseen uusi ja uljas ravintola, joka olikin hieno puurakennus. Vieressä ilmeisesti oli vanha filiaali, jota rempattiin kait jonkinlaiseksi merchandise/warehouse-yksiköksi. Dogfish Headin oluita luonnollisesti paljon tarjolla ja sopivasti neljän oluen maistelusettejä. Panimoravintolassa on myös omia erikoisuuksiaan, joita saa vain sieltä.

Seuraava kohde oli sitten varsinainen Dogfish Headin panimo. Se sijaitsee ns. skutsissa, joten ilman omaa kuljetusta paikalla on vähintään haastavaa vierailla. Mennessä painoimme vahingossa ohi tieltä, jolle piti kääntyä, mutta onni onnettomuudessa: vaihtoehtoinen reitti toi meidät sattumalta Eagle Crestin pienlentokentälle. Ja mikäs siinä pellolla seisoi muuta kuin ihan aito Matti Suurosen Futuro-talo!


Dogfish Headin panimokompleksi on vaikuttava näky. Mistään kovin pienestä nyrkkipajasta ei siis ole enää kyse. Ja sijainnistaan huolimatta se on myös suosittu turistikohde. DFH:lla olisi ollut panimokierroksiakin, mutta en nykyään niillä juuri kierrä (=nähnyt yhden, nähnyt kaikki ja varsinkin kuullut jutut), joten keskityin panimon baarin hanatarjontaan. Hämmästyttävästi jokainen vierailija sai maistella neljä olutta ilmaiseksi! Koska meitä oli kaksi ja toinen oli kuski niin kahdeksan uutta Dogfish Headin olutta veloituksetta oli saldona. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu: ilmaisia lounaita ei ole ja sain panimon kauppaan tuhlattua viitisenkymmentä dollaria ostaessani oluita mukaan ja T-paidan. Varsinaisessa kaupassa myynnissä on vain siksareita, mutta maistelubaarin yhteydessä heillä on pienimuotoista vintage-oluiden myyntiä. Mukaan tarttuivat jo tuotannosta poistuneet pari vuotta vanhat Kvasir ja Positive Contact sekä hiukan vanhempi World Wide Stout. Hintoja en pitänyt mahdottoman pahoina: isot pullot viitisentoista dollaria. Sattumalta paikalla oli jotain kuukausittaista Twitter- tai Facebook-live-Q&A:taan pitämässä itse legendaarinen panimomestari Sam Calagione. Pääsin Samin kanssa vaihtamaan muutaman sanan. Tyyppi vaikutti hyvin samalta kuin televisiossa …


Delaware ei ole kuitenkaan vain Dogfish Headia. Paluumatkan varrelle osui peräti kolme taproomia: Crooked Hammock Brewery, Big Oyster Brewery ja Revelation Craft Brewing Company. Crooked Hammock oli hauska paikka, jossa sekä sisällä että ulkona oli kaikenlaista hullua krääsää. Ulkona oli vanha jeeppi, vessassa virveleitä jne. Oluista ei jäänyt lapsille kerrottavaa. Big Oyster oli oikeastaan kala- ja äyriäisruokapaikka, jonka yhteydessä panimo. Ruoka oli loistavaa ja muutamat heidän ipoistaan oli varsin maukkaita. Revelation oli sitten enempi autotalli-taproom-osastoa. Pieni baaritiski ahtaan panimon yhteydessä ja noin kymmenen omaa olutta tarjolla. Täällä juttelin panimomestarin kanssa hetken. Valitettavasti oluita ei päässyt varsinaisesti kehumaan.

Delawaressa alkoi matkan loppu jo häämöttämään. Vielä oli kuitenkin pari etappia kuljettavana ennen kotimatkaa …

PS: Matkoiltani postaan olutaiheisia kuvia Instragram-tililleni tbonefin.