Hyvää joulua ja maltaisaa loppuvuotta lukijoilleni. Nyt aaton kunniaksi lasissa Nøgne Ø Dark Horizon 2nd Edition, tämä kuuluisa 2007 pantu “salmiakkikossu”. Tuoksu on edelleen intensiivisen palaneen siirappinen, ehkä vähän kaakaoinen. Suuntuntuma paksu. Ensimmäisenä hyökkää alkoholi, sitten kaakao ja paahdettu mallas. Salmiakkikossusta salmiakki on taittunut pehmeämpään suuntaan, mutta kossuosasto on edelleen voimissaan. Ehkä ensi jouluna …
Humalablogisti ei ole saanut aikaiseksi tekstiä blogiinsa syksyn aikana ollenkaan. Kysymys on ollut lähinnä muista harrastekiireistä ja inspiraation puutteesta. Olutta on kyllä tullut juotua ja jopa ulkomailla (Portugali). Korjataan puute ja listaan seuraavassa syksyn aikana maistamiani kotimaisia uutuuksia, koskapa näitä arvioita ei ole missään muuallakaan. Nämä eivät ole missään nimenomaisessa järjestyksessä.
Hartwall Karjala Ykkönen
Tätä me just kaivattiinkin? Tuoksussa “pilsnereille” tyypillistä makeaa vierremäisyyttä. Luonnollisesti hyvin kevyt, kirpeä suuntuntu. Maku on myös makeahko, mutta enempi vetisen mauton eli samalla tästä puuttuvat useimmissa ykkösoluissa häiritsevät leipäiset sivumaut. Ei itse asiassa poikkea hirveästi jostain Olvin kevytoluista. Saunaoluena/lenkkijuomana varmaan kohtalainen, mutta itselle kyllä täysin tarpeeton tuote.
Bruuveri Savu-IPA
Sysilän kattiloista tällä kertaa normi-IPA:n sekoitettu savumallasta. Tuoksussa Bruuverille nykyään tyypillinen hedelmäinen humalaisuus yhdistyy hiukan tervaiseen savuisuuteen. Maku on myös hedelmäinen, tiukan katkeroinen ja humalat yhdistyvät maussa tervaan ja lakritsaan. Savu-IPA:ssa on hiukan enemmän alkoholia kuin useimmissa Bruuverin ipoissa on tapana ollut ja se tuntuu toimivan. Katkerot ja savu toimivat tässä erittäin hyvin yhteen. Ehkä syyskauden paras kotimainen.
Kievari Hyvä Tuomas 2012
Samean ruskean värinen olut. Kummallinen hiivaisen-vihannesmainen ja hiukan karamellinen tuoksu. Kevyt runko. Maussa kaikki Laitilan talonmaut pahassa – tunkkaista hiivaisuutta, hiukan karamellia ja loppuvedossa aavistus katkeruutta. Kokonaisuus hyvin sekava. Väittävät tämän olevan “Amerikan tyylinen ale”. Jonkinlaiselta aiempien vuosien kaltaiselta heikolta brown ale -suoritukselta tämä enemminkin tuntuu. Tuskin Eve tätä halusi, menee sinne Mämmioluen kanssa samaan luokkaan.
Ravintola Kirjakaupan Talviolut
Beer Hunters on tällä kertaa tehnyt naapurikapakalle talvioluen. Pari kertaa olla jo saatu aiemmin nautittua kesäversiosta. Sameahkon pähkinänruskea väri, ihan komea beessi vaahto tässä oluessa. Tuoksu ei ole kovin vahva, mutta puumaista humalointia ja karamellia siitä löytyy. Kevyehkö suuntuntu, kirpeillä hiilareilla. Jonkin verran karamelliä mallasrungossa, loppuvetäisyssä sitrusmaista katkeroa. Kyllä tämän Beer Huntersin 5%-kategorian olueksi tunnistaa. Harmiton sessio-olut, jonka tyylistä väänsimme panijan kanssa kättä, emme oikein kumpikaan keksineet lopulta mikä se olisi.
Vakka-Suomen Prykmestar Oktoberfest
Tätä tuli maistettua Jyväskylän Bricksissä hanasta. Jyväskylässä onkin nyt kaksi hienoa olutpaikkaa rintarinnan kun Bricksin seinän taakse avautui Harry’s. Harryssa oli komea rivi hanoja ja parikin riilipumppua. Pullopuolella näytettiin panostavan Mikkelleriin ja BrewDogin. Mutta asiaan. Tämä VASP:n kausituote on oktoberfestin kullankeltaista varianttia. Maltainen, hiukan tympeän kumimainen ja hiivainen tuoksu, mutta myös pientä sitrusta löytyy. Runko on tyyliin sopivasti normilageria tuhdimpi. Maku on maltainen, kukkaista sitrusta ja kaiken kaikkiaan hyvin saksalaista makumaailmaa. Mukavasti humalaa aavistus vielä jälkipotkussakin. Ei tällä kuuhun mennä, mutta kyllä Prykmestaria bratwurstin kanssa särpisi.
Humalablogistin kesälomaretki suuntautui tällä kertaa tavanomaista kuivemmalle olutalueelle: matka kulki kahdessa viikossa Barcelonasta Etelä-Ranskan kautta Genovaan, Italiaan. Mutta koska olut on uusi viini niin ilman pienpanimoita ja mielenkiintoisia oluita ei tälläkään perinteisellä viinialueella tarvinnut olla.
Matkan kohokohtia oli vierailu kahdessa Europaan kääpiövaltiossa: Andorrassa ja Monacossa. Kun aiemmin olen jo käynyt Vatikaanissa, San Marinossa ja Liechtensteinissa niin tämä “mikroviisikko” on nyt sitten bongattu. Nykyisin Vatikaania lukuunottamatta (saksalainen paavi ei tykkää oluesta?) kaikissa muissa on panimo, Liechtensteinissa jopa kaksi.
Cerveses Alpha SL, La Cortinada (Ordino)
Andorran kääpiövaltiossa asuu 85000 ihmistä ja se on pinta-alaltaan reilut kaksi kertaa Helsingin maapinta-alan kokoinen. Vuonna 1278 perustetun ruhtinaskunnan erikoisuutena on kahden valtiopäämiehen malli, jossa muodollisina hallitsijoina toimivat Kataloniassa sijaitsevan Urgellin piispa ja Ranskan kuninkaiden jatkumona Ranskan pääministeri. Korkeuseroja maassa riittää ja se onkin Euroopan korkeimmmalla sijaitseva valtio.
Korkealla oli maan ainoa panimokin. Gepsini näytti La Cortinadan kylässä yli 1300 metriä merenpinnasta. Tässä pikkukylässä sijaitsee pienpanimo Cerveses Alpha. Paikalle pääseminen vaati 15 minuutin linja-autokyydin pääkaupungista Andorra La Vellasta hiihtokeskuksistaan tunnettuun Ordinoon. Sieltä taitoimme parin kilometrin loppumatkan kävellen upeassa vuoristomaisemassa. Google mapsin osoittama paikka panimolle oli hieman epämääräinen, mutta vaikeuksia ei lopulta ollut Alphaa löytää sillä se oli pikkukylän läpi kulkeneen tien varrella ensimmäinen rakennus vasemmalla.
Cerveses Alphan perustivat vuonna 2007 Antonio Medina ja saksalaissyntyinen Heiko Kirchner. Se on todellakin maan ainoa panimo – aiemmin maassa oli Xicota-niminen alan yritys, jonka toiminnan estivät viranomaismääräykset. Cerveses Alphan oluita on saatavilla lähinnä pullotavarana Andorrassa. La Cortinadassa panimolla on pieni kauppa ja maistelutila, jossa on mahdollista saada maistiaisia panimon pilsistä kegitavarana ja muita oluita pulloista. Alphan oluita näkyi myös muutamissa Andorra la Vellan ravintoloissa sekä yhdessä olutkaupassa. Koko valikoima on kuitenkin varmimmin bongattavissa panimolta. Panimo vaikutti hyvin pieneltä, ehkä porilaisen Beer Huntersin kokoiselta. Pullotuslaitekin oli hyvin samantapainen. Paikalla oli Antonio ja ilmeisesti hänen vaimonsa. Meidät otettiin vastaan innostuneesti vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Katalaanin kieli kun ei ole humalablogistin vahvinta osaamisaluetta ja englantia paikalliset osasivat muutaman sanan.
Oluiden lisäksi myynnissä oli muun muassa olutlikööriä ja joitakin paikallisia elintarvikkeita. Panimo tekee kuutta olutta: pilsiä (Tipus), suodattamatonta lageria (Especial Lager), vehnäolutta (Monjo Boig), imperial stoutia (Crepuscle), vahvaa bockia (Torrada) ja savuista red alea (Smoked Red Ale). Vaikka panimon porukka oli innostunutta ja sympaattista, niin valitettavasti oluet eivät olleet mitään makuelämyksiä. Pils kegistä oli ok, muut olivat aavistuksen happamia (joka viitannee hygieniaongelmaan) ja melkein kaikissa oli samantapainen omituisen ohut suuntuntuma alkoholiprosenttiin nähden. Tämä oli siis niitä panimovierailuja, joilla kiitettiin tarjoilusta ja pidettiin suurimmat mölyt oluen laadusta mahassa …
Brasserie De Monaco, La Condamine
Jos Andorra oli pieni valtio niin Monaco on todellinen kääpiovaltio. Pinta-alaa on alle kaksi neliökilometriä, mutta asukkaita on ahdettu pienelle alueelle peräti 36000. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Grimaldin suku alkoi hallitsemaan tarinoiden mukaan Monacoa vuonna 1297 eli Monaco on vain 19 vuotta 834-vuotiasta Andorraa nuorempi.
Niin vain tässäkin pienessä maassa on yksi panimo, panimoravintola nimeltään Brasserie De Monaco. Ravintola sijaitsee satama-alueella lähellä kuuluisia ja hulppeita monacolaisia huvijahteja. Panimoravintolalla on tarjolla vakiona kolmea olutta, joiden lisäksi on joitakin kausioluita. Valitettavasti heinäkuulle ei sattunut mikään näistä sesonkituotteista. Oluet Ambrée (amber ale/bitter), Blanche (witbier) ja Blonde (suodattamaton pils) olivat tavallaan tyypillisiä panimoravintolatuotteita, mutta oikein hyvin tehtyjä ja blondessa oli jopa luonnettakin. Pieni 0,3 litran olut maksoi nelisen euroa. Valitettavasti paikan ruoka ei ollut samaa tasoa oluiden kanssa, mutta silti luonnollisesti olutharrastajan “pakollinen” vierailukohde Monacossa.
Monaco oli minulle 63. maa, jossa olen vieraillut. Andorran ja Monacon jälkeen “maistettuja” “olutmaita” on 142. Uusien saaminen on yhä vaikeampaa. Euroopassa on San Marinossa aloittanut panimo, joten se on tällä hetkellä viimeinen puuttuva varsinainen Euroopan “olutmaa” mikäli de facto itsenäistä Transnistriaa ei lasketa. Humalablogisti kyllä vieraili San Marinon kääpiövaltiossa vuonna 2002, mutta maapiste on vielä maistamatta. Jos käytte, tuliaisia saa tuoda!
Muutama sunnuntai sitten kävin vierailulla ensimmäistä kertaa olutharrastusurallani legendaarisen maineen saavuttaneessa Keppana Kellarissa. Tämä erikoinen ruokaravintola ja erilaisista alkoholijuomista kuuluisuuteen noussut paikka on ollut vuosikausia “TODO”-listallani ja nyt vihdoin sain retken sinne aikaiseksi. Suurin este käynnille on ollut ehkä paikan sijainti: käytännössä nauttiaksesi paikan antimista tarvitset kuljettajan sillä julkisilla Keppana Kellari ei ole saavutettavissa. Annetaan webbisivujen kertoa: Aja noin 25 kilometriä Forssasta Helsinkiin päin valtatie 2 pitkin ja sitten “Loukun” Teboilin kohdalta kurvaa Liesjärvelle päin. Opasviittoja tarkastellen löydät itsesi Teboilista noin viiden kilometrin päässä sijaitsevasta maailman kahdeksannesta ihmeestä.
Kahdeksas ihme tosiaan. Loppumatka on kapea, mutta mielenkiintoinen – pihapiiri on täynnä erilaisia liikennemerkkejä ja opaskylttejä. Paikalle saapuessamme huomasimme heti paikan suosion sunnuntain lounasravintolana. Keppana Kellarissa oli kymmeniä asiakkaita, erityisesti motoristit tuntuivat suosivan kauniina kesäpäivänä paikkaa. Tarjolla on juomien ohessa melko simppeliä, mutta maukasta ruokaa. Hinnat eivät ole erityisen edulliset, mutteivat ylitsepääsemättömän kalliitakaan. Hieman tavanomaisesta ruokaravintolasta poiketen ruoka tilataan ja samalla maksetaan tiskillä.
Mutta Keppana Kellariin tulin tietenkin juomien takia. Huhut ovat kertoneet laajasta valikoimasta ja netissä paikka kertookin, että tarjolla on “noin 280 olutmerkkiä, noin 470 eri viskilaatua tai ylipäätään noin 1400 eri merkkiä alkoholijuomia”. Oluiden määrä ei välttämättä ole liioiteltu ja ne olivat kohtalaisesti esillä kylmäkaapeissa. Mitään listaa ei valitettavasti ollut saatavilla, joten tilaaminen meni tihrustamiseksi ja arpomiseksi. Viskien suhteen tilanne on paljon huonompi koska näkyvillä oli ehkä muutamia kymmeniä, loput lienevät “ties missä”. Mutta paljon erilaisia pulloja oli siellä täällä. Olutvalikoima oli erittäin hyvä kotimaisella mittapuulla. Menossa oli valtakunnalliset Amerikan viikot ja muutenkin maahantuojien kuten Diamond Beerin ja Pikkulinnun valikoimaa esillä oli runsaasti. Paikan erikoisuutena ovat espanjalaiset lagerit, jotka lienevät omatuontia. Laadullisesti eivät edusta mitään erikoista tai mielenkiintoista, mutta “tikkerin” näkökulmasta oluita ei muualta Suomesta saa. Olipa hyllyssä joitakin obskuureja supermarketti-saksalaisiakin. Miinusmerkkinä oli kotimaisten pienpanimo-oluiden vähäinen määrä. Kyllä niitä joitakin oli, mutta suhteellisen vähän. Harvinaisempana ehkä Beer Huntersin Syntipukki. Paikalla on myös oma etikettiolut, joka lienee Diamond Beerin tuttua vihreää olutta.
Keppana Kellarissa käynnistä tuli hyvälle tuulelle. Olutharrastajakin löytää sieltä varmasti jotain juotavaa vaikka tilaamisessa omat hankaluutensa on (ja oluetkin tarjoillaan pinttilaseista). Itse aion kyllä käydä uudestaankin!
Humalablogisti on saanut uuden lähipanimon kun porilainen Ruosniemen Panimo on käynnistänyt tuotantonsa. Tämä toistaiseksi harrastuspohjalta pyörivä yritys on saneerannut panimotilat Porin Ruosniemeen. Se on hankkinut tuotantovälineensä Turun meijeristä, jonka vanhat laitteet muuntuivat modifioimalla Ruosniemen Panimo Oy:n oluen valmistukseen.
Sain tilaisuuden maistaa ja arvioida Ruosniemen Panimon ensimmäistä tuotetta, Pikkupomoksi nimettyä kuusiprosenttista pintahiivaolutta. Maltaansa panimo hankkii Viking Maltilta ja tässä oluessa on käytetty Pale Ale, Cara Plus 10 ja Crystal 100-maltaita. Humalina ovat amerikkalaiset Columbus ja Cascade. Lasiin kaatuu meripihkanvärinen, hieman samea olut. Vaahto on melko niukka, mutta on kohtuullisen pysyvä. Tässä käsipullotteessa tuoksussa on melko vahvoja käymisaromeja – rusinaa, hiivaisuutta ja ehkä jopa aavistus navettaa. Epäilemättä tuoreena hanasta tilanne saattaa olla toinen. Näiden hälvettyä esiin tulee karamellimaltaita ja kevyttä humalointia. Suuntuntuma on keskivankka, sellainen kuin kuusiprosenttiselta oluelta voi odottaa. Aluksi voi maistaa hieman karamellistä makeutta ja pähkinäistä maltautta. Oluen yleinen makuprofiili on leipäisen maltainen ja alkoholi puskee läpi myös jonkin verran. Humalakatkerot nousevat esiin jälkimaussa. Maku on myös aavistuksen rusinainen, joka saattaa ehkä kertoa jotain siitä miten loppuun olut on käynyt, en osaa sanoa. Yllättävää on, että vaikka tässä on käytetty klassisia amerikkalaishumalia, vaikutelma on hyvin brittiläinen. Maltaisuudessaan se tuo mieleen enemmin englantilaistyypisen ESB:n kuin vahvan American Pale Alen.
Pikkupomo on lupaava uuden panimon ensimmäiseksi olueksi. Vahva APA on kaupallisesti ja teknisesti haastava avaus. Varsinaisia virhemakuja ei löydy, joten kyllä tätä kelpaa laittaa myyntiin. Kuten kulunut sanonta kuuluu: “tästä on hyvä jatkaa” ja parantaa. Pikkupomo tullee tarjolle ainakin Porin seudulle aivan näinä aikoina.
Pitkästä aikaa tässä blogissa on olutarvio. Tällä kertaa arvion kirvoitti hieman erilainen lähtökohta: sain ilmaista olutta. Niin, alkuun pitää laittaa sopiva disclaimer, koska oluen teettäjä lähestyi humalablogistia tarjoten maistiaisia. Eipä ole siis turhaan tullut kirjoitettua seitsemän vuotta olutblogia kun jo nyt sain ilmaisen tuotenäytteen :) Kyseinen olut on Stadin Panimon Reaktorille panema Hello World single hop ale. Olen vieraillut sekä Stadin Panimolla että nauttinut ilmaisia virvokkeita Reaktorin saunatiloissa (tapaus ei liity tähän olueen vaan tapahtui vuosia sitten), joten objektiivisuuden voi heittää romukoppaan – mutta tiedättepä lähtökohdat. Reaktor on helsinkiläinen IT-alan yritys, joka on monasti palkittu Suomen parhaana työpaikkana.
Hello World -olut on Stadin Panimolle tyypillinen 4,5-prosenttinen single hop pale ale. Tämän oluen erikoisuus on, että siinä on käytetty Cascade-humalan Uudessa-Seelannissa kasvatettua ns. NZ Cascade -versiota. Tietääkseni tämä on ensiesiintyminen suomalaisessa oluessa. Oluen speksit muistuttavat erehdyttävästi SOPP-tapahtumassa tarjoiltua New Zealand Pacific Pale Alea, joten oletan nauttineeni tätä Turussa viikko sitten hanaversiona. Ibuja oluella luvataan olevan 35.
Olut on pale alelle tyypillisen vaalean oranssi, hieman samea. Vaahtoa on melko vähän, pullon pohjalle ei jää hiivaa. Tuoksussa on kukkaisuutta, hiukan aprikoosimarmelaadia ja jonkinlaista hiivaisuutta. Runko on kevyt, kuten näissä Stadin maitokauppavahvuisissa oluissa on ollut tapana. Maku on hedelmäinen ja näissä NZ-humalissa nuo hedelmät ovat tavallisesti eksoottisia: passion- ja kiwihedelmiä. Cascadesta muistuttaa sitrusmainen hapokkuus. Loppumaku on melko lyhyt, hiukan kirpeää hedelmää jää viipyilemään kitalaen etuosaan.
Hello World menee oluiden “ihan kiva”-osastolle. Stadin Panimo on onneksi päässyt eroon hiilihappo-ongelmistaan (siis hiilihapon puutteesta), mutta joku viimeinen silaus vaivaa näitä panimon maitokauppaoluita. Niistä puuttuu se viimeinen potku ja humalan rapsakka loppupuraisu. Sellaista kun kuitenkin löytyi Stadin Alko-vahvuisista hienoista Amber IPA- ja Amber Lager -oluista. Luonnollisesti kaikki humalatkaan eivät aina toimi single hoppeina (=ainoana käytettynä humalalajikkeena) parhaalla mahdollisella tavalla. Käyttötarkoitukseensa tämä on kuitenkin melko hyvä olut. Oletan nimittäin käyttötarkoituksen olevan pääosin sauna- ja illanistujaisoluena toimiminen. Löyly ja makkara toiminevat Hello Worldin kanssa mainiosti.
Reaktorin mukaan Hello World -olutta myydään yksinoikeudella ravintola Stone’sissa Helsingissä ja pullotettuna hyvinvarustetussa saunatilassa pääkaupunkiseudulla.
Humalablogi ehdotteli juhannuksen juomia muutama vuosi sitten vanhalla alustallaan. Lue alkuperäinen artikkeli tästä linkistä. Ehdotukset ovat edelleen sillä tapaa kurantteja, että useimpia saa Alkosta. Finlandia Sahti oli omistajan- ja paikanvaihdoksen myötä pois kuvioista melko pitkään, mutta sopivasti juhannukseksi sahtia on joistakin Etelä-Suomen Alkoista saanut. Paikan päältäkin Sastamalasta lienee myynti alkanut. Stallhagenin tilalle kesäoluista pitäisi toki jotain ehdottaa. Nimensä ja panimon maineen perusteella Nørrebro Pacific Summer Ale voisi olla sopiva – valitettavasti olut oli kovin vaisu varsinkin hintaansa nähden. Siispä kesäolueksi valitaan St Feuillien Saison vaikkei tyylinsä jännittävämpiä edustajia olekaan. Lisäksi juhannuksena saisi olla saisonista tarjolla iso pullo!
Kovinkin hauskaa Juhannusta Humalablogin lukijoille.
Pienpanimoliitto on lehdistötiedotteessaan julkistanut hyviä uutisia kotimaisten pienpanimoiden kasvuluvuista. Kokonaistuotannoksi viime vuonna ilmoitetaan 8,5 miljoonaa litraa olutta. Luku on lähes kolminkertaistunut kolmessa vuodessa. Mikä tästä on Laitilan osuus, on hieman epäselvää. Ainakin pitää vetää takaisin ottaa takaisin omia juttujani Laitilan oluttuotannosta (jäljempi linkki: Yle – Wirvoitusjuomatehdas pohtii siirtymistä isojen sarjaan), joka lienee vain murto-osa yrityksen kaikesta panimotuotteiden (lonkerot, siiderit) määrästä. Nettitietojen mukaan Laitilan oluttuotanto oli jo vuonna 2010 5,5 miljoonaa litraa ja kuulemma kasvussa, joten arvailujen varaan jää paljonko siitä määrästä on pienpanimoliiton tilastoimassa vuoden 2011 luvussa. Joka tapauksessa viime vuoden aikana useat “mikropanimot” kasvattivat tuotantoaan reippaasti.
Luonnollisesti pienpanimoilla on vielä matkaa “isojen poikien kerhoon”. Asiat menevät oikeisiin mittasuhteisiin, kun Olvin Pirkka-oluen myyntimääräksi arvioidaan 8 miljoonaa litraa vuodessa eli sama määrä kuin koko pienpanimotuotanto …
Pienpanimot luovat uusia työpaikkoja
(Pienpanimoliitto 13.6.2012)
Suomalaisten pienpanimoiden merkitys elintarvikealan työllistäjänä ja uusien työpaikkojen luojana on kasvanut tuntuvasti. Kun elintarviketeollisuuden työpaikkojen kokonaismäärä on viime vuosina vähentynyt, pienpanimot ovat palkanneet kymmeniä ihmisiä tuotantoon ja tuotteiden markkinointiin.
– Käsityöpanimoista voidaan puhua tänä päivänä jo pienteollisuuden omana haarana. Tuotantomäärät ja toimialan liikevaihto ovat menneet suurin harppauksin eteenpäin muutamassa vuodessa, sanoo Pienpanimoliiton puheenjohtaja Pekka Kääriäinen.
Pelkästään vuoden 2008 lopusta vuoden 2011 loppuun panimoiden yhteenlaskettu tuotanto lähes kolminkertaistui. Suuret investoinnit ovat panimoissa jo arkipäivää yleisestä taantumasta ja talouden epävarmasta tilanteesta huolimatta.
– Pienpanimoiden juomien valmistus on käsityövaltaista. Yrittäjien tarkoituksena onkin tuottaa asiakkaille elämyksiä oheispalveluineen. Alan työllistämismerkitystä ei pitäisi laskea vain juomien valmistuksen mukaan, Kääriäinen huomauttaa.
Ammattiosaajista pulaa
Kasvun myötä panimot ovat aivan uuden ongelman edessä, sillä ammattitaitoista työvoimaa ei ole maassa saatavilla. Suomessa ei ole panimomestarin ammattitutkintoon johtavaa koulutusta. Panimot ovat itse hankkineet ja kouluttaneet tarvittavat työntekijät jopa ulkomailla. Se on tullut kalliiksi monelle yritykselle.
– Pienpanimoala on sen verran spesifistä, että suoraan alalle tähtäävä koulutus on vaikea järjestää. Elintarvikealan pohjakoulutus on hyvä alku, loppu koulutus työtehtäviin jää itse hoidettavaksi, sanoo alan yrittäjiksi ryhtyviä viime vuodet kouluttanut panimomestari Tuomas Markkula Malmgårdin Panimosta.
Pienpanimot panivat olutta vuonna 2011 yhteensä 8,5 miljoonaa litraa. Panimoiden tuotanto on noin 2 prosenttiin suomalaisesta oluenvalmistuksesta. Vuonna 2008 pienpanimoiden oluttuotanto oli vielä noin 3 miljoonaa litraa.
Suomessa pienpanimoksi määritellään tuotantolaitos, joka valmistaa kalenterivuoden aikana olutta enintään 10 miljoonaa litraa. Panimon yhteydessä toimii usein myös oma panimoravintola. Osa yrityksistä valmistaa oluiden ohella sahtia, siidereitä sekä virvoitus- ja long drink -juomia. Suurin yksittäinen pienpanimo on Laitilan Wirvoitusjuomatehdas.
The European Beer Consumers Union (EBCU) on eurooppalaisten oluen kuluttajajärjestöjen yhteistyöelin. Sen jäseninä on kansallisia yhdistyksiä: esimerkiksi suomalainen olutkuluttajien yhdistysten kattojärjestö Olutliitto, brittiläinen “yhden asian liike” CAMRA ja iso harrastajayhdistys Tanskan Danske Ølentusiaster. Luonteensa vuoksi EBCU:n tärkein tehtävä lienee antaa erilaisia julkilausumia paremman olutkulttuurin puolesta ja kannattaa erityisesti paikallisten olutkulttuurien säilymistä. EBCU on myös “sertifioinut” kaksi olutkilpailua: amerikkalaisen World Beer Cupin ja saksalaisen European Beer Starin.
Nyt EBCU on päättänyt antaa lausuman aiheesta “Beer on the internet” (http://www.ebcu.org/Beerratingwebsites.pdf). Olutjärjestömaailma tunnetaan varsin konservatiivisena, mutta myös luonnollisesti EBCU on havahtunut, että olutharrastus on räjähdysmäisesti levinnyt internetin avustuksella. Internet – webbisaitit, sosiaalinen media, blogit ovat itse asiassa luoneet aivan uuden olutkulttuurin, jossa auktoriteettilähtöisestä valistamisesta on siirrytty kuluttajaperustaiseen yhteisölliseen vaikuttamiseen. Tämän trendin suosituimmat internetsivustot ovat amerikkalaiset olutarviointisivustot Ratebeer.com ja Beeradvocate.com. Suomessa Olutopas.info lienee tärkein ja ainoita pelkästään olueen keskittyviä www-sivustoja, jolla on merkittäviä kävijämääriä. Sivustot ovat selvästi jättäneet jälkensä olutmaailmaan: ilman niitä tuskinpa sellaiset panimot kuin Mikkeller, Nogne O tai De Molen olisivat nykyisenlaisia kansainvälisiä toimijoita.
EBCU antaa krediittiä olutaiheisille kuluttajasaiteille: ne toimivat hyvinä tietolähteinä aloitteleville harrastajille, jokainen voi antaa mielipiteensä oluesta ja vaikka mielipiteet vaihtelevat, ne antavat karkean käsityksen mitä odottaa. Lisäksi EBCU:n kanta on, että mitä enemmän oluella on arvioita, sen luotettavamman kuvan arvio antaa.
Mutta “kaikki joka kiiltää ei ole kultaa” kertoo EBCU Shakespearea siteeraten ja vyöryttää esiin suuren joukon seikkoja, joiden vuoksi järjestön mielestä saittien arvioihin pitää suhtautua varauksella. Isoimpana tekijänä on, että oluita ei arvioida täyssokkona, jolloin ulkoiset seikat pääsevät vaikuttamaan arvioon. Totta, etukäteisvaikutelmilla on suuri merkitys vaikkei vaikutus olisi edes tietoista. EBCU:n mielestä arvioijat ovat voineet arvioida eri oluita: reseptit vaihtelevat, toisinaan olut tarjoillaan kegistä, toisinaan pullosta, oluita on säilytetty eri aikoja, tarjoilulinjat saattavat olla likaisia jne. Kaikki ovat totta. Mutta! Pääosin mikään näistä ei ole kuluttajasta riippuvaisia seikkoja! Samat asiat vaikuttavat jopa olutkilpailuissa, joissa “koulutetut oluttuomarit” arvioivat sokkona oluita. Tarjoiluolosuhteet vaihtelevat, kilpailussa tarjoiltava olut voi olla erilaista kuin tavallisesti markkinoilla oleva erä jne. Oudoimpina merkintöinä (jotka kuulostavat yksittäisen kirjoittajan mielipiteiltä) ovat maininnat siitä, että real ale -tyylinen olut on tarjoiltu hiilihapollisena ja päinvastoin (kuulostaa kaukaa haetulta) sekä se, että humalasadon vuosivaihtelu vaikuttaa vuosittain oluen makuun (uskoisin, että paljon enemmän vaikuttaa humalan säilytysolosuhteet ja ikä panimolla).
EBCU tekee myös eräitä yleistyksiä: reittaussaiteilla käyttäjät kilpailevat siitä, että kuka saa käsiinsä harvinaisimman ja ekstriimimmän oluen. Nämä oluet tulevat melko varmasti saamaan hyvät arviot. Eli ovatko näiden arvioitsijat siis epäluotettavia ja ovatko tällaiset oluet sitten useimmin keskinkertaisia kuin hyviä? EBCU on havainnut myös, että hyvät sessio-oluet (“täydellisesti pannut ja täydellisen makuiset sessio-oluet”) eivät useinkaan ole kovin korkealla saittien listauksissa. Tämähän on totta, mutta se johtuu siitä, että oluita ei reitata tyylipuhtauden tai käyttötarkoituksen perusteella. Sen sijaan kaikilla tietämilläni sivustoilla voidaan etsiä vaikkapa parasta saksalaistyylistä pilsneriä tai brittibitteriä. Voisko kuitenkin olla myös niin, että nykykuluttaja arvostaa “kaikkein parhaista oluista” puhuttaessa kuitenkin vahvoja hyvin tehtyjä belgejä tai ainutkertaisia makunautintoja antavia amerikkalaisia imperial stouteja? Se ei vähennä jokapäiväisen lipitysoluen kuten vaikkapa Pilsner Urquellin arvoa (suodattamaton Urquell on Ratebeerin mielestä maailman paras böömiläistyylinen pilsneri). Tämäkin “ongelma” on kuitenkin täysin tiedostettu ja kaikki tuntemani sivustot kehittävät koko ajan tapoja, joilla saadaan kaikenlaisia oluita esiin (esimerkiksi Olutoppaan kuukauden olut).
Lopuksi EBCU:n mielestä saittien olut- ja pubiarviot ovat helposti manipuloitavissa, koska joillakin oluilla on vain kymmeniä reittauksia. Tässä kohtaa järjestö ei huomioi, että suurimpien saittien pistelaskukaavoissa on huomioitu arvioiden määrä. Samoin useimmilla sivustoilla ylläpito tekee paljon töitä arvioiden luotettavuuden säilyttämiseksi. Omasta kokemuksestani sanoisin, että ongelmaa ei ole oluiden puolella olemassa yksittäisiä merkityksettömiä yrityksiä lukuunottamatta, sen sijaan pubipuolella joku aina koettaa onneaan. Tällaiset poistuvat yleensä suhteellisen nopeasti sivustoilta.
Kaiken tämän jälkeen EBCU toteaa “surullisena”, että nämä seikat tekevät oluiden arviointisateista “(osittain) puutteellisia”. Tämän vuoksi EBCU suhtautuu epäilevästi tällaisiin sivustoihin eikä anna kannatustaan millekään niistä (jotta asia ei häviäisi käännöksessä “Therefore EBCU will remain cautious about these websites and their ratings and will not be endorsing any of them.”). Eli EBCU:n mielestä sivustoilla on omat hyvät puolensa, mutta niin paljon huonoa, että virallisesti EBCU ei voi niille mitään meriittiä antaa? Lausuma jättää myös huomioimatta, että arvioiden lisäksi myös olutmaailman vilkkainta keskustelua käydään näiden sivustojen keskustelupalstoilla. Esimerkiksi Olutoppaan foorumilla suomalainen olutaiheinen uutisinformaatio on ajankohtaista ja määrällisesti runsasta.
Kannattaisikohan EBCU:n tulla ulos kabineteista katsomaan miten olutta nykyään harrastetaan? Nykyisin oluita arvioidaan ja juodaan yhteisöllisesti. Ja yhteisö on koko maa, koko maailma, ei enää (vain) se oma lämmin kulmapubi. Tämän kehityksen eräinä suosituimmista ilmentymistä ovat olutreittaussivustot. Vaikka olosuhteet vaihtelevat, ei se tee arvioista tai varsinkaan sivustoista epäluotettavia. Vaikka mukana on tullut omia lieveilmiöitään, internetin olutsivustot ovat vieneet olutkulttuuria (myös paikallista sellaista!) enemmän eteenpäin kuin mikään sitten Michael Jacksonin. Aliarvostavien virallisten lausuntojen sijaan EBCU:n kannattaisi ilman muuta aloittaa yhteistyö suosituimpien sivustojen kanssa ja ottaa ne omaan agendaansa mukaan. Mikä olisikaan tehokkain tapa saada oma äänensä kuuluviin (onhan EBCU kuulemma “oluenkuluttajien ääni Euroopassa”) ja tapa päästä vaikuttamaan EBCU:n listaamiin epäkohtiin! Vai onko kyseessä vain herrakerho täynnä “periaatteen miehiä”?
Viimeiseksi varsinaiseksi kappaleeksi pitää kirjoittaa disclaimer. Yllä oleva kirjoitus koskee EBCU-nimistä organisaatiota. Suomea siinä edustaa Olutliitto. Olutliitto on suomalainen kattojärjestö, jossa kirjoittajan mielestä on ihan selväpäisiä kavereita johdossa. Väittäisinpä, että Olutliitto ei pidä Olutopas.infoa “epäilyttävänä sivustona, jota ei voi kannattaa”. Varsinkin kun Olutliiton kotisivujen etusivulta on suora linkki Olutoppaalle …
Kirjoittaja on Ratebeer.comin suomalainen ylläpitäjä ja Olutopas.infon Vuoden foorumisti 2008 ja 2011.
BrewDog on pitänyt “osakkeenomistajien” vuosikokouksensa Skotlannissa. Tapahtumassa esitetty slideshow on julkisesti jaossa netissä ja se on mielenkiintoista luettavaa. Yritys on ollut huikealla kasvukäyrällä: uusi tuotantolaitos valmistuu tänä vuonna ja uusia BrewDog-baareja avataan parin vuoden sisään kymmenkunta. Liikevaihto kasvoi 77 % 5,92 miljoonaan puntaan ja voittoakin tehtiin 425000 puntaa. Nykyisellään yritys työllistää 67 henkilöä ja tuotanto on reilut 26000 hehtolitraa (eli noin neljäsosa Laitilan tuotannosta?).
Meille mielenkiintoisin on ehkä tieto suunnitelmista avata BrewDog-juottola Tukholmaan vuonna 2013. Tämä jää nähtäväksi. Tavallansa on aika hämmentävää kuinka paljon yritys on lähtenyt laajentamaan oman ydinbusineksensa ulkopuolelle ja hyvin nopeaan tahtiin. Ilmeisesti BrewDog-baarikonsepti on osoittautunut taloudellisesti kannattavaksi. Käsittääkseni baarit ovat yrityksen omia, ei franchise-liikkeitä.
AGM 2012 -esityksen voit lukea täältä.
Kuvaaja BrewDogin suurimmista asiakkaista on mielenkiintoinen. Mikään yllätys ei ole, että Cask Sweden on ylivoimainen ykkönen. Ei ole ihme, että Systembolagetia varten tehdään omia erikoisoluita. Kokonaisuudessaankin Ruotsi, Norja ja Suomi on yllättävän tärkeä markkina-alue BrewDogille. Lähes neljäsosa liikevaihdosta näyttäisi tulevan Cask Swedenilta, Cask Norwaylta ja nykyiseltä Suomen maahantuojalta Diamond Beerilta. Diamond Beer on panimon ulkopuolisista seitsemänneksi isoin ostaja.
