Kokemuksia Alkon verkkokaupasta

Posted on 23.12.2016 by admin

Marraskuussa se sitten tapahtui! Alko avasi pitkään kohutun oman verkkokauppansa. “Ihan täysverinen” verkkokauppa ei kuitenkaan ole vaan tilatut oluet menevät noudettaviksi tilauksessa valittuun Alkoon eivätkä tupsahda kotiovelle asti. Etuna kuluttajille eri puolella Suomea on kuitenkin se, että Alkon koko valikoima on nyt näpeissä saatavilla omaan lähipitkäripaiseen.

Alko avasi verkkokauppansa hiukan salaa ja yllättäen ilman suurempia ilotulituksia marraskuun loppupuolella. Yhtäkkiä sivut olivat vaan muuttuneet verkkokaupan sisältäviksi ja designiltaan hiukan erilaisiksi. Rekisteröityminen Alkon uusille sivuille vaatii ensin tunnistautumisen pankkitunnuksilla. Sen jälkeen myöhemmin kauppaan pystyy kirjautumaan sähköpostiosoitteella ja salasanalla. Näppäränä poikana tein ensimmäisen tilauksen heti kun verkkokauppa aukesi: 11 pullon erä maksettiin verkkopankissa saman tein ja tilausvahvistus ilmoitti: “Nouto myymälästä (toimitus yli 4 arkipäivää)”. Oli kerrankin helppo naputella ostoskoriin ne uutuus- ja kausioluet, joita ei muuten lähialkon saatavuusvalikoimassa näkynyt. Muistan kyllä, että tilausvaiheessa jotain tuotetta ei luvattu toimittaa heti …

Aikaa kului ja aloin tarkemmin katsomaan mikä mättää omassa tilauksessani. Huomasin, että syypää täytyy olla Humaloven Winter Moo, jota sillä hetkellä Alko lupasi verkkokauppaansa 11.12.2016. Kyseistä tuotetta olisi kyllä ollut toisella puolella kaupunkia olevissa Alkoissa, mutta ei tässä kävelymatkan päässä olevassa. Itse asiassa Alkon saldojen tarkastelu osoitti, että olutta oli satoja pulloja eri Alkojen hyllyillä ympäri maata, mutta keskusvarastolla sitä ei ollut. Selvisi, että verkkokaupan saatavuus ja myymäläsaatavuus ovat kaksi eri asiaa. Vanha kunnon myymäläsiirto ei enää päde uudessa verkkokaupassa. No, päätin odottaa 11.12.2016, koska silloinhan Winter Moota taas tulisi. Selvisi nimittäin, että tilauksesta yksittäistä pulloa ei voi peruuttaa vaan peruuttaa pitää koko tilaus ja sitten odotella rahojen palautumista tilille.

Sillä välin 5.12. sain vihiä IRC-kaveriltani varhain aamulla, että Viskin Ystävien Seuran ja SMWS:n erikoispullote Highland Parkin 13-vuotiaasta single caskista oli ilmestynyt verkkokauppaan. Tilasin yhden pullon edulliseen 99 euron hintaan aamulla kello 7:49. Hyvä oli, että tein sen heti aamulla ennen töihin lähtöä, sillä yhdeksään mennessä koko erä oli myyty. Alkon verkkokaupan erikoisominaisuuksiin ei kuulunut varastosaldon seuraaminen, sillä HP:itä tilattiin satoja pulloja yli varastosaldon! Ilman jääneille on sittemmin tupsahdellut korvauksena lahjakortteja. Olisi siis kannattanut tilata toisen kerran myöhemmin samana aamuna niin olisi saanut seuraavasta tilauksesta 20 euron alennuksen …

11.12. oli ja meni. Winter Moon kohdalle ilmestyi, että se on tilattavissa 25.12.2016. Mitä ihmettä! No siinä välissä ehti HP-pullo tulla paikalliseen, joten pääsin kuitenkin testaamaan noutoprosessia. Homma menee käytännössä seuraavasti: kun tuote saapuu omaan Alkoosi siitä tulee sinulle kännykkään tekstiviesti. Alkoihin on ilmestynyt erillinen noutotiski tilatuille tuotteille. Mene tiskille mukanasi tilausvahvistussähköposti, jossa on mainittuna tilauksen numero sekä henkkarit. Alkon myyjä näpyttelee kännykän appiin tilausnumerosi, jonka jälkeen saat tuotteen. Kuulemma samaan appiin kirjataan saapuvat tuotteet ja tekstiviesti lähtee silloin automaattisesti tilaajalle. Paitsi, että on myös tapauksia joissa tekstiviestiä ei ole saapunut vaikka tuote onkin omaan Alkoon tupsahtanut. No, joka tapauksessa olin nyt onnellinen Highland Park -pullon omistaja. Oluet odottivat edelleen tuloaan.

Mutta oluttilaus alkoi täyttää kuukauden niin päätin tiedustella tilannetta asiakaspalvelusta sähköpostitse. Sieltä hiukan yllättäenkin Juuso vastasi saman päivän aikana ystävällisellä meilillä:

kiitos viestistäsi. Tilauksessasi on ollut tuotteita joiden kohdalla on ollut käsitykseni mukaan ongelmia tuottajan puolella ja osa on hypännyt rajoitukselle tilaamisen jälkeen eikä niitä ole varastolle saatu, eikä tilausta siksi ole voitu toimittaa. Pahoitteluni että tässä on ollut suurta viivästystä. Selvitin asiaa ja tilauksesi on eilen lähtenyt matkaan ja saapunee tänään tai viimeistään huomenna!

Eli Winter Moota olikin saatu laatikkoon vaikka sitä ei ollutkaan saatavilla verkkokaupasta! Tarkistin myös Winter Moon tilanteen ja nyt verkkokaupassa luki sen olevan saatavilla 1.1.2017 … Lopulta kaikki oli hyvin ja sain haettua olueni paikallisesta Alkosta yhden kuukauden ja yhden arkipäivän päästä tilauksen maksamisesta. Prosessi sujui samalla tavalla kuin HP-pullonkin kanssa (no henkkareita ei tarvittu kun Alkon tyttö muisti minut). Nyt tuotteet olivat vaan isommassa laatikossa. Oli oikein hilpeää kantaa kilisevää laatikkoa halki täynnä olevan Sokos-tavaratalon. Jaa että miksi kilinää? No koska Alkon pakkausmenetelmä on varsin “ilmava”. Laatikko ei nimittäin sisällä mitään pehmusteita. Oluiden päällä oli kuudelle pullolle tarkoitettu “reikäpahvi” ja tollo paperia. Onneksi mitään ei ollut rikki ja se Winter Mookin löytyi laatikosta!

Alkon verkkokaupan suurimpia ongelmia tuntuu olevan keskusvaraston saldot. Kuten edelläkin totesin, myymälöiden hyllyt voivat notkua jonkun tietyn merkin tavaraa, mutta verkkokaupasta sitä et saa tilattua. “Ei varastossa” olevien tuotteiden saatavuuspäivät tuntuvat tupsahtavan verkkokauppaan jonkinlaisella Stetson-Harrison-menetelmällä. Koska tuotteet maksetaan heti tilatessa, tämä tarkoittaa myös, että rahat on sidottuna kunnes tilaus joko tulee tai peruutetaan. Nyt seuraakin protip: tilaa Alkon verkkokaupasta oluesi pullo kerrallaan – tilaa yksi pullo, maksa, tilaa toinen pullo, maksa jne. Näin varmistat sen, että jos jollakin tuotteella on saatavuusongelmia, se ei jumita muita tuotteita. Erillistä tilausmaksua ei ole! Hauskaa verkko-ostamista!

Suomalaisten oluiden TOP50 Ratebeerissä V/2016

Posted on 11.5.2016 by admin

Kirjoitin tällä samalla aiheella artikkelin joulukuussa 2014 ja sen voi lukea täältä. Panimoskenessä on tapahtunut niin paljon vähässä ajassa, että on aika tehdä päivytys aiheeseen.

Suomalaisten oluiden TOP50 löytyy Ratebeeristä osoitteesta http://www.ratebeer.com/beer/country/finland/71/. Normilistalla ovat nykyisin tuotannossa olevat oluet. Lista elää jonkin verran, sillä peukalosääntönä on ollut, että kun olut ei ole vuoteen ollut saatavilla niin se muuttuu retired-tilaan.

Tämän hetken Top10 on:

1 Plevnan Siperia Imperial Stout 3.94/215 (painotettu keskiarvo/reittausten määrä)
2 Sinebrychoff Koff Porter 3.86/1252
3 Beer Hunters Mufloni Imperial Stout 3.72/40
4 Malmgård Barley Wine 3.68/58
5 Beer Hunters Mufloni CCCCC 3.68/116
6 Bryggeri Helsinki Sofia 3.66/33
7 Laitilan Kievari Imperiaali 3.66/126
8 Hiisi Iku-Turso Imperial Stout 3.65/32
9 Huvila X-Porter 3.65/289
10 Vakka-Suomen Prykmestar Savu Kataja 3.65/130

Top-listalle on noussut neljä uutta olutta. Aiemmista listalaisista Huvila Oak Porter ja Sinebrychoff / Brooklyn Two Tree Porter ovat retired-tilassa, Hollolan Kivisahti on sijalla 12 ja Plevnan stout sijalla 13. Uudet oluet ovat Beer Huntersin Mufloni Imperial Stout, Malmgårdin Barley Wine, Bryggeri Helsingin Sofia ja Hiisin Iku-Turso. Kärkikaksikko on sama: Siperian pisteet ovat nousseet 0,01:llä ja Koffin Porterin laskeneet 0,01:llä. CCCCC:n pisteet ovat nousseet 0,05:llä, mutta sijoitus tippunut kahdella. Koffia lukuunottamatta kaikilla vanhoilla tutuilla pistemäärä on noussut. 1,5 vuotta sitten listan hännille riitti 3,55, nyt tarvitaan 3,65, jolla 2014 oltaisiin oltu listalla kolmantena.

Top50-listaukselle on nyt riittänyt syystä tai toisesta kahdeksan reittausta, jotka ovat Hiisin Kuusikko Sahdilla ja Maistilan Mustalla Jaskalla. Koffin Porterin jälkeen toiseksi eniten reittauksia on Huvila X-Porterilla. Aiempi kärkikymppiin riittänyt pistemäärä 3,55 tuo nyt sijan kahdeksantoista. Tämän postauksen laatimishetkellä sijalla 50 on Hiisi Herraskainen pistein 3,41. Viime kerralla pohjilla oli Makun IPA, jolle ennustin nousua kärkikahteenkymmeneen. Ihan näin ei ole käynyt vaan olut löytyy sijalta 38 pistein 3,46.

Top50 panimoittain on mielenkiintoinen, sulussa on muutos viime kertaan:

Beer Hunters 10 (-1)
Hiisi 9 (+7)
Plevna 7 (-2)
Malmgård 6 (0)
Stadin Panimo 4 (-4)
Maistila 2 (uusi)
Maku 2 (+1)
Sinebrychoff 1 (-1)
Bryggeri Helsinki 1 (uusi)
Laitila 1 (0)
VASP 1 (-1)
Hollolan Hirvi 1 (0)
Ruosniemi 1 (0)
Teerenpeli 1 (uusi)
Pyynikki 1 (0)
Mathildedal 1 (uusi)
Flying Dutchman 1 (uusi)

Listalla on viime kertaan noussut viisi uutta panimoa, joista Flying Dutchman on mustalaispanimo, jonka oluet valmistetaan Belgiassa. FD:n tavoin Maistila ja Mathildedal ovat aloittaneet tuotantonsa viime listauksen jälkeen. Listalta pudonneita ovat Bruuveri, Stallhagen, Hartola ja Kuninkaankartano. Listan nousija on Hiisi, joka on naputtanut listalle peräti yhdeksän olutta. Kärjessä on edelleen Beer Hunters. Stadin Panimo on menettänyt asemiaan. Listalla olevat Stapat ovat kaikki laajemassa jakelussa olleita tuotteita.

Humalablogisti Kippis-ohjelmassa

Posted on 10.5.2016 by admin

Radio Helsingissä Kippis-olutohjelmaa vetävä Anikó Lehtinen pyysi jokin aika sitten minua mukaan Helatorstain ohjelmaan puhumaan oluiden arvioimisesta, ja arvioimisesta erityisesti nettiin. Vanhana Radio Helsinki -fanina ja itsekin radio-ohjelmia menneisyydessä tehneenä otin kutsun mieluusti vastaan. Kippis-ohjelmassa Anikon parina on “DJ Fatty” eli Ikke Ikäläinen. Ikellä on vahvaa ravintolataustaa, hän on toiminut muun muassa aikoinaan Black Doorin ravintolapäällikkönä. Anikohan tunnetaan Sinebrychoffin olutasiantuntijana ja olutkirjailijana, ravintolataustaa löytyy Anikoltakin.

Helatorstai oli varmasti kevään siihen mennessä lämpimin päivä. Helsingissäkin terassit aivan täynnä. Radio Helsingissä oli päättymässä Päiväkämmit-ohjelma, jota juonsivat Renaz Ebrahimi ja Edu Kehäkettunen. “Opponenttina” minulla oli ohjelmassa oululainen Juha Karppinen Pint please! -mobiilisovellusta julkaisevasta yrityksestä. Juha kertoi ohjelmassa Pint pleasesta ja minä reittausharrastuksestani ja Ratebeer.comista. Ohjelma-aika eli tunti sujahti nopeasti kolmen oluen, grilliribsien ja muutaman biisin parissa.

Ohjelman ennakkomainos on tässä:
https://www.radiohelsinki.fi/artikkeli/11469/?Kippis!-ohjelmassa+pistet%C3%A4%C3%A4n+oluet+paremmuusj%C3%A4rjestykseen
Listauksesta poiketen ohjelmassa maisteltiin Stadin American Red Alea eikä Lervigin olutta.

Ohjelman voi kuunnella podcastina täältä:
https://www.radiohelsinki.fi/podcast/36321/?Kippis!-ohjelmassa+arvioitiin+oluita+netiss%C3%A4+ja+somessa

Tehtaan varjossa – Helsinki Beer Festival 2016

Posted on 25.4.2016 by admin

Nyt kun tämän vuoden HBF:stä on jo vierähtänyt hetki ja innokkaimmat blogistit ovat omat tuotoksensa nettiin saaneet niin on aika todeta: “olinhan siellä minäkin”. Helsingin Kaapelitehtaan vuoden 2016 tapahtuma oli 18. järjestetty Helsinki Beer Festival. Itselleni nämä karkelot taisivat olla kahdennettoista, ensimmäinen kerta oli aikana ennen “vakavamielisen olutharrastuksen” alkua. Festivaalien vuoden teema oli “Reinheitsgebot 500 vuotta”. Huomioiden festarien pääjärjestäjän Saksa-preferenssi ja tasavuosiluku oli teema liian herkullinen ohitettavaksi vaikka Reinheitsgebot-oluet ovat kaikkea muuta kuin trendikkäitä juuri tässä ja nyt. Mielenkiintoista olisi ollut laajentaa Saksa-tarjontaa uuden aallon saksalaispanimoihin, joka olisi kertonut siitä, että kehitys kehittyy myös Saksassa.

Olutsaarnamies Greg Koch, Stone Brewing

HBF:ssä oli tänä vuonna ehkä laajin uutuusoluiden kattaus ikinä. Humalablogistillekin pelkästään uusia suomalaisoluita oli kuutisenkymmentä. HBF oli räväyttänyt Saksa-osaston lisäksi laajan Tšekki-kattauksen, belgejä ja perinteisiä real aleja. Valitettavasti pullo kerrallaan myydyt tuotteet sopivat aika huonosti tällaiseen maistelutapahtumaan, onneksi oli kavereita, joiden kanssa päästiin jakamaan tarjonnan muutama mielenkiintoisempi pullo. Muuten itse yritin keskittyä erityisesti suomalaisiin ja virolaisiin uutuuksiin. CBC:t, TCBW:t ja muita vastaavia tapahtumia kierrettyäni olen sitä mieltä, että HBF:lläkin olisi aika siirtyä puolen litran tuopeista johonkin näppärämpään astaloon. Tapahtumassa jossa on satoja uutuusoluita ei varmaankaan ole perusajatuksena kiskoa paria “isoa stobea” ja lähteä kotiin? Esimerkiksi 0,4 litran tulppaanilasi, jossa 0,1 litran maisteluviiva olisi ideaali. Nyt pienin hanaoluiden annoskoko oli 0,2 litraa.

Ruokapuolessa alkaa näkyä selvästi hidasta positiivista kehitystä (vaikken itse festareilla tällä kertaa syönytkään). Oli BBQburgeria, varrassikaa ja ostereita tuttujen bratwurstien ohella. Aina parjattu musiikki oli nyt sivuosassa paitsi silloin kun halliin pärähti soimaan One Pint Pubin oktoberfest-CD vuodelta 2004. Nyt ei enää ollut edes varsinaista lavaa. Alueen etuosassa taisi olla tapahtuman tastingit, joita veti Heikki Kähkönen.

HBF:llä on perinteisesti aina joku ulkomaanvieras. Hyvin perinteisesti myös tänäkään vuonna festariosallistujat eivät välttämättä nähneet vilaustakaan vieraasta. Stonen panimon CEO Greg Koch kävi pitämässä olutsaarnansa perjantai-iltapäivän ammattilaistunneilla, josta poistui Kitty’siin Stonen tap takeover -tapahtumaan. Stone oli festareilla hyvin edustettuna Diamondin raanoissa. Koch on ollut nyt Euroopassa usein nähty vieras, koska Stonen uusi Berliinin panimo on aloittanut tuotantonsa. Eurooppalaiset saavat nyt Stonen klassikoita tuoreeltaan kun merimatka Atlantin yli jää pois.

Olutbloggaajat miittasivat HBF-viikonloppuna parikin kertaa. Kaapelitehtaalla meillä oli Cyde Hyttisen järkkäämä miitti, jossa ohjelmassa oli lähinnä “kolleegoihin” tutustumista. Toinen tapaaminen oli lauantaiaamulla ennen festareita Bruuverissa Ilkka Sysilän kutsumana. Tästä kannattaa lukaista Keikyblogin hyvä raportti. Festareilla julkaistiin myös Mika “Maltainen” Laitisen ja Maria Markuksen uusi olutkirja. Minulla on tuo kirja ja aion siitä kirjoitella jotain kunhan saan ensin kirjan luettua läpi.

Ihanat Brewcatsit (aka Tytötkin panee) markkinoivat koko viikonlopun Tiki Lageriaan.

Eri sarjojen palkitut oluet löytyvät tältä listalta. Hämmennystä aiheuttivat ainakin Saimaan panimon Brewer’s Special -brändin alla myydyt oluet, joista osa oli tehty Bruuverilla, jossa ne ovat olleet myynnissä toisella nimellä. Blogisti “Johnny Rion” Kaiku APA taasen voitti sarjansa, mutta itse tuotetta ei Suomenlinnan tiskiltä löytynyt. Festareilla voisi kilpailla pelkästään suomalaiset oluet tai ainakin ulkomaiset voisi erottaa omaan sarjaansa.

No mitkäs minulle sitten maistuivat festarilla? Tässä muutama poiminta parhaista, minulle uusista tuttavuuksissa:
5. Suomenlinnan Zander Stout – Suomenlinnan tuotteet eivät ole aina vakuuttaneet, mutta nyt Zander oli mukava, vankka amerikkalaistyylinen stout
4. Fat Lizard Jesus Lizard IPA – Fat Lizardin moderni, trooppinen IPA oli festareiden mieleenpainuvin IPA
3. Bryggeri Helsinki Sofia Rhum Barrel Aged – kovaan maineeseen nousseen Sofian rommiversio jakoi mielipiteitä kovastikin. Minä pidin in your face -tyylisestä rommitäräyksestä vaikka alkuperäisen Sofian elementit alkoivatkin jo jäädä taka-alalle.
2. Pyynikin Maj Stout – Pyynikki osaa selvästi vahvat stoutit vaikka muiden tyylien kanssa ajoittain on hapuilua. Maj Stout jatkoi Vahvaportterin linjoilla.
1. Lindemans Oude Gueuze Cuvée René Special Blend 2010 – hieno, tasapainoinen, hapokas lambicblendi, jossa kaikki palaset kohdallaan. Oli melko selvästikin viikonlopun nautinnollisin olut.

Punainen pornahtava spottivalo sopii paremmin Lady Mooniin kuin HBF:lle.

Myöhäisbloggaajana saan tähän loppuun listattua muiden blogien HBF-raportoinnista listausta, olkaa hyvä ja lukekaa tuolta loput:

Jytinää Eestissä – Tallinn Craft Beer Weekend 2016

Posted on 14.4.2016 by admin

Disclaimer: Tiedän, että Eesti on suomeksi Viro.

Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Tallinn Craft Beer Weekend Tallinnassa ja harmikseni en päässyt päällekkäisyyksien vuoksi mukaan. Nyt tänä vuonna viikonloppu oli eri ja jo alkuvuodesta päätin tilata liput tapahtumaan. TCBW 2016 myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa vaikkakin viime viikoilla tuli vielä hajalippuja tarjolle. Yksityisiltä matkansa peruneilta oli myös aika paljon pilettejä saatavilla nimellishintaan tapahtuman lähestyessä. Festivaali pidettiin perjantaina (klo 17 alkaen) ja lauantaina (klo 16-) ja kahden päivän lippu maksoi 100 euroa sisältäen juomat festareilla sekä tasting-lasin. Ideana on hieman CBC:tä mukaillen se, että paikalle kutsutut 30 panimoa tarjoavat kukin kerrallaan kahta olutta, jotka vaihtuivat illan puolivälissä. Näin jokaiselta panimolta on mukana viikonloppuna 8 eri olutta. Kaikki ovat hanaoluita, joita annostellaan 5-10 cl kerrallaan.

Festarialue ennen avautumistaan.

Humalablogisti lähti matkaan jo torstaiaamuna, sillä ideana oli katsastaa kaupungin muuta oluttarjontaa joka festivaalipäivinä jäisi vähemmälle. Majoituin lähellä terminaalia Tallink Span karvalakkiosastolla Tallink Expressissä, joka on sillä tavalla mainio lokaatio, että laivalle on kohtuullisen lyhyt matka (varsinkin Viking), vanha kaupunki on huudeilla ja Uba ja Humal on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Uba ja Humal -olutkauppa tulikin ratsattua heti alkuun pois alta. Tutustuin vain virolaiseen valikoimaan ja vaikuttihan tämä kauppa paremmalta esimerkiksi Drink Shoppiin verrattuna. Oluita olisi voinut nauttia myös paikalla. Ilmeisesti myös kahvia. Aukioloajatkin ovat mukavat ma-la 10-22 ja su 10-20.

Olutostosten jälkeen olikin baarikierroksen aika. Ensin täytyi hoidella Koht Ait -panimoravintolan uutuudet. Olinhan viimeksi käynyt Tallinnassa marras-joulukuussa 2014. Blonde löytyikin raanasta, oli varsin kehnoa. Samassa pihapiirissä olevasta isosta SuperAlkosta löytyi sitten pari muutakin puuttuvaan panimon tuotetta pullossa. SuperAlkossakin alkaa olla varsin hyvät olutvalikoimat “erikoisoluita”. Muun muassa isoja belgipulloja on tarjolla (Leffe, Liefmans, Deus etc.). Seuraavana lähdin vanhaan kaupunkiin Drink Bariin, jossa myös söin. Drink Barin ruoka ei kyllä ole kummoista. Raanasta löytyi kolme maistamatonta virolaista, pulloissa olisi ollut paljon lisää. Sori Investor IPA oli varsin mainio olut. Sitten siirryinkin Telliskiveen Pudel-baariin. Baari oli sitten viime näkemän laajentunut seinän taakse, vessa oli edelleen pommi. Nyt näin festarien aattona baarissa oli Edge Brewingin tap take over. Paikalla pyörähti myös Edgen amerikkalainen panimomestari. Tämä vanhempi herrasmies oli barcelonalaispanimoon saapunut töihin viime vuonna. Edgen perustaja on kotoisin Tampasta ja omaa jonkinlaisen kytköksen Cigar City Brewingiin.

Pietarilaisen Bakunin-panimon edustajia.

Kohtissa yhytin RB-hahmo FatPhilin puolison Annan sekä Viron vahvan Ratebeer-skenen edustajat “Marduk” ja “martjoobolut”. Siirryimme Kohtiin. Kohtin hanavalikoima oli varsin mielenkiintoinen sisältäen muun muassa Pintan tap takeoverin jämiä ja Õllenautin kyseisenä iltana lanseeratun Elviiran. Kohtista matka vei vielä Põrguun. Põrgukin on parantanut valikoimaansa entisestään sitten viime näkemän. Heillä on nyt myös pari omaa talonolutta, joista Purgatoorium oli vallan mainio ja juotava savuolut.

Perjantaina ennen festareita vuorossa oli vanha klassikko Hell Hunt. Hell Hunt on viihtyisä ja suosittu baari, jossa nautin kelpo lounastakin (päivän lounas 3,10 euroa). Hanasta ei nyt löytynyt uutuuksia niin otin Põhjalan uuden kahvioluen Creman sekä koivuvihtaveden eli Tanker Sauna Session. Siitä olikin hyvä lähteä festaripaikkaa, joka oli Port Noblessner -satamassa. Port Noblessner on Kajamajan takana sijaitseva satama-alue, jolle jo tsaari vuonna 1912 perusti laivastotukikohdan. Neuvostoliiton aikana alue oli tavallisilta ihmisiltä suljettu ja tallinnalaisillekin siis tuntematon paikka. Vanhasta kaupungista ja hotellistani oli noin 20-25 minuutin kävely paikalle läpi rauhallisen Kalamajan puutaloalueen.

Festareita varten olin käynyt vaihtamassa lippuni rannekeeseen jo aiemmin päivällä Põhjalan Speakeasy-baarissa. Näin pääsin suoraan sisäänmenevään jonoon. Paikalla olikin jo tuttuja suomalaisia kuten Donutin Mika ja puolisonsa olutkirjailija Aniko. Paikka oli vanha parhaat päivänsä nähnyt neuvostohenkinen teollisuushalli. Ulkopuolelle oli aseteltu riittävästi bahamajoja ja ruokahuolto toimi sisäänroudatuista ruokakärryistä. Ne aiheuttivat aluksi hieman savuhaittoja, mutta varsinkaan lauantaina tuota ei enää esiintynyt. Panimot oli sijoitettu hallin laidoille ja keskellä oli mukavasti penkkitilaa. Vesihuoltoa varten pöytien päissä oli isoja vesitonkkia, joista pystyi pumppaamaan vettä lasiin. Erikseen oli myös lasinpesupisteet. Seinän takana metelöi Tallinn Music Weekendin tiimoilta molempinä päivinä kolme yhtyettä. Valitettavasti suomalaisten Church Of Voidin doom-metalli ja Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?:n garage rock olivat väärällä foorumilla. Melutaso oli varsin korkea. Varsinkin kun tanskalainen Narcosatanicos aloitti oman settinsä niin jopa keikkaa lavan edessä katsoneista arvioilta puolet päätti, että oluenjuominen on hauskempaa.

Stone Brewing Escondido/Berlin

Otin taktiikakseni kiertää lasi kuorassa ständejä vastapäivään (seuraavana päivänä vaihdoin suuntaa). Annokset vaihtelivat 5 ja 10 cl:n välillä. Osaan oluista desikin oli loppuillasta liikaa, joten ylivuotoastioillekin tuli käyttöä. Reittailin oluita rauhalliseen, mutta ripeään tahtiin puhelimeeni (Soneran liittymällä data on Virossa “ilmaista”). Välillä kävin lepuuttelemassa jalkojani kavereiden pöydissä. Suomesta olikin runsaasti porukkaa, arvioilta reilusti yli puolet väestä oli suomalaisia. Venäjää kuului myös paljon, viro oli vähemmistössä. Muutama muukin tuttu oli paikalla muun muassa Ratebeerillä aiemmin nikillä PhilL ollut britti, johon olen pari kertaa vuosia sitten törmännyt maailmalla. Suomesta tuntui olevan aika paljon “ammattilaisia” eli panijoita ja baarihenkilökuntaa.

Koska panimoita ja (uusia) oluita oli paljon, jonkinlaista priorisointia oli pakko harrastaa. Päätin keskittyä virolaisiin ja venäläisiin oluisiin sekä varmistaa, että muutaman tärkeän panimon (lähinnä Cigar City, Stone ja Mikkeller) uutuudet tarttuivat haaviin. Esimerkiksi Mikkellerit kannatti maistaa nyt festareilla eikä ravintolassa 20 euron pullohintaan. Heti alkupuolelle tapahtumaa osui hyvää settiä. Iltapäivän aloittanut pietarilainen Bakunin osoitti koko viikonlopun olevansa huippupanimo. Heidän Eclipse imperial stoutinsa oli yksi festarien parhaista oluista. Alkupäähän osunut Mallaskosken ja Põhjalan yhteispano Black Koivunen oli myös huippuolut. En nyt tuohta maussa havainnut, mutta koivunmahla taisi tuoda porteriin hienoa pehmeyttä. Muita perjantain parhaita olivat Mikkeller 12″ Winale, joka on maultaan yhdistelmä vahvaa belgiä, sour alea ja valkoviiniä, Lervig / Põhjala Walnut Porter, jossa pähkinäisyys ja suklaisuus löivät herkullisesti kättä, sekä All In Brewing Hustle Imperial Stout, joka oli tasapainoinen yhdistelmä makeutta, vaniljaa ja kaakaota. Ehkäpä festareiden paras olut oli kuitenkin De Molenin lippulaivan Hel & Verdoemenisin Port Charlotte -viskitynnyrikypsytetty versio. Pohjaolut H&V on itsessään maailmanluokan tavaraa ja turpeinen Port Charlotte sopii sen kanssa loistavasti yhteen. De Molen voisikin keskittyä pelkästään vahvoihin stoutteihin ja porttereihin… Toki pettymyksiäkin mahtui joukkoon. Esimerkiksi jäkäläolut Õllenaut / Humalove Poron makea-hapan-yhdistelmä ei toiminut lainkaan.

Tallinn Crap Beer Festival

Festarien trendi oli selvästi happamat oluet. Sour-buumi oli nähtävissä jo CBC-festareilla 2014 ja nyt se “kulminoitui” TCBW:llä kun noin neljäsosa kaikista oluista oli tahallaan happamia. Soureilla on tietenkin paikkansa ja parhaat niistä ovat loistavia, mutta tällaisella festareilla niiden kiskominen toinen toisensa jälkeen ei ole kovin mielenkiintoista. Ipoja ja muita humaloituja oluita oli tietenkin paljon, mutta niiden lukumäärä oli varsin odotettu, ehkä happamat veivät niiltä hanapaikkoja. Saisoneja ja muita belgikokeiluja oli aika vähän. Perjantai oli pitkä päivä, mutta kotimatkalla kävin kotoisan Kohtin kautta nauttimassa raanasta yömyssyksi Lervig / Evil Twin Big Ass Money Stoutin. 17,5-pinnaisessa lämmittäjässä on keittoon heitetty pakastepitsoja ja rahaa. Tämän oluen kohdalla diipadaapa oli tahallista huumoria. Kahden illan vierailujen jälkeen ei Kohtia voi muuta kuin pitää Tallinnan tämän hetken ykkösolutbaarina.

Toiseen festaripäivään heräsin pirteänä, olo oli huomattavasti terhakampi kuin perjantaina vastaavaan aikaan. Ennen TCBW:n aukeamista oli aikaa vierailla ensi kertaa Toit’sissa (lähellä Kaubamajaa). Kahvila/gastropub-henkisessä paikassa on hyvä hana- ja pullovalikoima. Hanoissa oli muun muassa kaksi minulle uutta To Ølin olutta. Paikalle tupsahti myös olutnimimerkki Euphemos, joka jätti festarit lauantaina väliin. Hänen kanssaan jatkoimmekin sitten ensin Drink Bariin ja sieltä Põrguun. Põrguun kerääntyikin hauskasti tuttuja oluthahmoja enemmänkin. Põrgusta sitten astelin festarialueelle, jossa käynnissä olikin “FatPhilin” ja Annan vuosittainen varjofestari Tallinn Crap Beer Festival. Valitettavasti raju ja kylmä tuuli ei houkutellut maistamaan kuin pari muovipulloerikoisuutta.

Sori Brewingin kolmikko.

Muuten toinen päivä noudatteli ensimmäisen agendaa. Ihmisiä taas paljon, ruokakärryt tarjosivat kohtalaista sapuskaa ja bändit pauhasivat seinän takana (hiukan perjantaita alhaisemmalla desibelitasolla). Perjantaina osa valitteli kylmyyttä, lauantaina oli jo lämmöt kohdallaan. Lauantain paras olut oli aiemmin mainitun Eclipsen ohella Stonen Americano Stout. Hieno tasapainoinen kahvistout, jossa mielenkiintoista mausteisuutta. Happamista löytyi sitten ääripää karmeimpana makean hapan diasetyylille tuoksunut Tanker Ketser. Toinen paikalla ollut pietarilaispanimo AF Brew osoittatui myös laadukkaaksi. “Metsäliiton” Lobotomiya 777 oli hieno olut kuten tästä kuvauksestakin voi päätellä: Third release of AF Brew’s heaviest weapon: notorious Lobotomiya. This time a smooth vinous edition brewed at a classic heavy grain bill, fermented to over 12% and matured from May to September, including last month on Caucasian oak chips soaked in three brands of Crimean Porto, seven 0.75l bottles each. Tuota kun saisi pullon kotiin rauhassa nautittavaksi. Lehe Saatana Magustoit oli sitten aivan toisenlainen kokemus: aivan saatanan makea stout. Kysyin panijalta miten makeus on saatu aikaan – vastaus oli “sokeria, sokeria ja lisää sokeria”. Viimeksi olen kokenut vastaavaa jonkun Mikkellerin Calvados-kokeilun kanssa. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että lauantaina vaikka huippuoluita oli paljon niin silloin eteen tuli enemmän hutejakin.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Lauantaina valomerkki tuli tuntia aiemmin, mutta siitä huolimatta päätin lähteä suoraan hotellille valmistautumaan sunnuntain kotimatkaa varten. TCBW oli kaikkiaan loistava festari. Sijainti loi oman tunnelmansa, suomalais-virolainen festariyleisö oli maanläheisempää kuin vaikkapa Köpiksen CBC:n “hipsterit ja hopparit” (vaikka metsuripartoja olikin n kappaletta). Ainahan sitä valitettavaa löytää, mutta ne olivat yksittäisiä juttuja, jotka eivät kokonaisuutta pilaa. Ensi vuonna tietty tullaan uudestaan!

Humalablogi testaa: Kuivat omenasiiderit

Posted on 25.3.2016 by admin

Ei, ei humalablogisti ole siirtynyt oluista siidereiden reittaukseen. Vaan pitkänperjantain ratoksi piti toteuttaa tällainen testi. Saimaan Juomatehdas lähestyi blogistia ja kyseli onko minulla halukkuutta kokeilla heidän uutuussiidereitään. No, enhän minä siidereitä juo (ja vielä vähemmän arvioin), mutta ainahan kaikkea uutta pitää kokeilla (paitsi niitä kahta asiaa joista Juicekin kertoi). Kiitolinja toimittikin laatikollisen juomia ja yllätyksekseni mukana oli Saimaan kahden kuivan omenasiiderin lisäksi kolme kilpailijoiden kuivaksi mainostettua omenasiideriä. Mukana oli myös ohje sokkotestin järjestämiseksi siidereille. Mukaan oli laitettu jopa muovimukeja. Noh, hovimestarillani sattui olemaan vapaapäivä, joten päätin kuitenkin tehdä testin avoimena, minulla ei kuitenkaan ollut mitään ennakkokäsitystä tuotteista, koska en yhtään niistä ole aiemmin maistanut. En oikeastaan juo juuri lainkaan siideriä, mitä nyt joskus silloin tällöin saatan ottaa maistiaiset jostakin “maalaissiideristä” joka sattuu vaikkapa kaverien kanssa pidetyssä maistelusessiossa olemaan. Nuoruudessanikin kun en ollut vielä kunnon oluiden maailmaan löytänyt, siiderikokemukset rajoittuivat pariin pulloon Golden Capia.

Toteutin testin niin, että avasin kaikki viisi kylmässä ollutta tölkkiä kaataen siideriä jonkin verran mukeihin. Ensimmäisellä kierroksella arvioin ulkonäköä ja tuoksua, jonka jälkeen arvostelin toisella kierroksella makua ennen kuin siiderit ehtivät lämpenemään. Jokaisen maistetun siiderin jälkeen join hiukan vettä. Päädyin yksinkertaistamaan arvostelua niin, että ulkonäölle en lopulta antanut lainkaan pisteitä. Maulle ja tuoksulle annoin pisteet asteikolla 1-5. Eli melko yksinkertainen systeemi, mutta jonkinlainen järjestys silläkin tuli aikaan. Tässä tulokset parhaasta alkaen.

SAIMAAN APPLE CIDER CLOUDY DRY
Hieman samea, tummahkon keltainen väri (kilpailijoihin verraten, eihän tämäkään mitään kuparinruskeaa ole). Tuoksu on kirpeää punaista omenaa, melko luonnollinen aromi. Kirpeän makuista omenaa, kuiva jälkimaku. Ihan kiva aidon omenan tuntu. Hieman ohut ja vetinen tämä lopussa kuitenkin on. Maitokauppasiidereiden kiroja nämä vetisyydet ehkä.
Tuoksu: 4 Maku: 3 = 7

SINEBRYCHOFF CROWMOOR DRY APPLE CIDER
Kullankeltainen, kirkas väri. Makeahkon karamellimainen omenan tuoksu. Aavistus omenankuorta. Akuankkalimumainen. Makeahko omena. Muistuttaa venäläisiä makeita kuohuviinejä. Sellaisenaan ok, mutta kuivuus ja kirpeys puuttuu. Ratebeer ei laske tätä oikeaksi siideriksi. Tasapisteet Saimaan Extra Dryn kanssa.
Tuoksu: 3 Maku: 3 = 6

SAIMAAN APPLE CIDER CLOUDY EXTRA DRY
Sameahko, tummahkon kellertävä väri (kuten edellä toisessa Saimaassa). Vihreän omenan raikas, mutta kevyt tuoksu. Omenamehumainen aromi. Kirpeän kuivaa omenaa, kuiva omenainen jälkimaku. Tästä kuten toisesta Saimaasta huomaa, että makeutusaineita ei ole käytetty. Kuten veljensä, tälläkin ongelmana hieman ohuen vetinen loppu ja jälkimaku. Tasapisteet siis Crowmoorin kanssa.
Tuoksu: 3 Maku: 3 = 6

OLVI FIZZ EXTRA DRY
Testin kalpein. Kirkas. Väri taittuu aavistuksen punertavaan. Kuivahko ylikypsä omena, jopa päärynä tuoksussa. Muovinen sivuvivahde. Tältä ne “sidukat” mitä entisaikoina tuli juotua, tuoksuivat. Suhteellisen kuiva maku, mutta substanssi puuttuu täysin – vetinen. Aavistuksen kuivattavaa vihreää omenaa jälkimaussa. Kuivien omppusiidereiden Pirkka. Ratebeer ei laske tätä oikeaksi siideriksi.
Tuoksu: 2 Maku: 2 = 4

KOPPARBERG NAKED APPLE DRY
Kalpean keltainen väri. Aromissa mätää omenaa, viemärimäisyys. Epämiellettyvä. Makea, karkkimainen omenamehumaisuus. Ei kuiva ollenkaan vaan keinotekoisen sokerinen. Pississiiderijuomaa. Ratebeer ei laske tätä oikeaksi siideriksi.
Tuoksu: 1 Maku: 1 = 2

Ei näillä minusta siiderinjuojaa saatu, mutta hauskaahan se oli kokeilla. Ja on kiva, että pikkuhiljaa “craft ciderit” valtaavat alaa teollisten kvasisiidereiden sijaan.

Lähetyksessä oli mukana myös Saimaan Red Ale -uutuusolutta. Sen otin testiin mielellään sillä pidän Saimaan Brewer’s Special American Red Alea yhtenä parhaista kotimaisista maitokauppaoluista. Tämä uutuus on aika lähellä tuota Brewer’s Specialia, mutta pari napsua kevyempää (4,7 % vs 4,5 %). Humaloinnissa on myös pientä eroa. Maussa mennäänkin aika samoilla. Karamellia mallaspohjassa ja sitten mäntyistä jenkkihumalointia. Melko maltainen prosentteihin nähden, ehkä American Red Aleen nähden hiukan helpompi tuote. Oikein hyvä maitokauppaolut Saimaan juomasalkkuun karmean Joker Hop Ale -sarjan jälkeen.

Olutmatkailua Floridassa

Posted on 22.3.2016 by admin

Talven olutmatka kohdistui humalablogistilla tällä kertaan Yhdysvaltojen Floridaan. Florida on nykyisin varsin mielenkiintoinen olutosavaltio ja sielläkin craft beer -buumi on jyllännyt useamman vuoden ajan. Florida on alkoholilainsäädännöltään varsin liberaali osavaltio. Tosin Floridassakin lait ovat vapautuneet vasta viime aikoina pienpanimoille suotuisiksi: esimerkiksi kesällä 2015 tuli mahdolliseksi myydä panimolta ulos olutta heille ilmeisen olennaisissa 64 ozin (n. 1,9 litraa) growlereissa. Growlerien rinnalle näytti monessa panimossa nousseen uudelleen täytettävät isot tölkit. (Edit: Tölkit eli crowlerit ovat vain kierrätettäviä, ei uudelleenkäytettäviä)

Tällä kertaa olutosuus matkalla oli panimoiden pubeissa ja taproomeissa vierailua. Olutkaupoissa tai olutravintoloissa ei juurikaan tullut käytyä. Joissakin kaupoissa sinänsä hyvää olutvalikoimaa rajoitti se, että olutta olisi pitänyt ostaa sixpack kerralla ja tämähän ei tikkerille käy. Kuulin tosin, että monessa olutkaupassa siksarin saa hajoittaa ja ostaa yhden tölkin tai pullon mukaan. Panimoilla vierailu ei Floridassa ole käytännössä mahdollista ilman omaa autoa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (mm. Key West). Iso osa sijaitsee järkevän julkisen liikenteen ulottumattomissa teollisuusalueilla tai pienillä tienvarsiostareilla. Me vierailimme lopulta kuitenkin peräti 20 eri panimolla.

Oluiden laatu Floridassa oli vaihteleva. Länsirannikon tai New Yorkin seudun yleisestä tasosta ollaan hiukan perässä, mutta laadukkaitakin panimoita löytyy. Cigar City ja uudehko J. Wakefield ovat saavuttaneet mainetta osavaltion ulkopuolellakin. Melkein kaikilla panimoilla olutta oli mahdollista saada ostaa 4-5 oluen maistelulautasina, joita kutsutaan nimellä sampler tai flight. Valikoima oli myös melkein joka paikassa varsin laaja ja monilla tap roomeilla oli hanoissa myös vierasoluita.

Reitti meillä teki Etelä-Floridassa ison ympyrän itärannikolta länsirannikolle ja takaisin alkaen ja päättyen Miamiin. Miamista käsin tehtiin päivän reissu Key Westiin, jonne Miamista on sellainen neljän tunnin ajelu suuntaansa. Hintataso Floridassa(kin) on dollarin kurssista johtuen varsin korkea. Käytännössä verojen ja tippien kanssa saattoi mielessään konvertoida yhden dollarin vastaavan yhtä euroa. Autoilua ajatellen bensa oli sentään halpaa: regularia sai alle 1½ dollaria per gallona. Eli yksikkönä suunnilleen Suomen hinta, mutta gallona onkin 3,8 litraa! Tässä seuraavassa lista paikoista joissa vierailin:

Miami

Floridan tunnetuin kaupunki (mutta vasta toiseksi suurin Jacksonvillen jälkeen!) on kokoonsa nähden suhteellisen vaatimaton olutkaupunki. Panimoita on vain muutama ja ilmeisesti kovin kummoisia olutravintoloitakaan paikkakunnalla ei ole.

J. Wakefield Brewing

J. Wakefield saavutti mainetta jo aiemmin kotiolutpanijana ja pitipä heidän oluitaan tulla CBC:llekin vuotena tai parina (mutta peruivat). Nyt panimo on toiminut “oikeasti” tammikuusta 2015. Vielä pienehkö panimo toimii Wynwoodin “hipsterialueella” hiukan epämääräisessä ympäristössä. Panimon yhteydessä on ihan mukava baari, jossa myös pieni terassi. Sisutuksena on mm. Star Wars -aiheita. Oma oluet ovat pääosin laadukkaita. J. Wakefield harrastaa melko villejä kokeiluja ja reilussa vuodessa on Ratebeeriin listattu jo 171 eri olutta! Omien hanojen lisäksi tarjolla on myös vierashanoja. Vierailun aikana oli juuri hanaan tullut Evil Twinin (Jeppen) kanssa tehty kollabraatio Eastbound & Down. Berliner weisse, jossa on kahvia ja kaakaopapuja oli turhan erikoista jopa minun makuuni. Täällä tuli lopulta käytyä sekä reissun alussa että lopussa. Lopussa pikaisesti siksi, että Wynwood Brewing Company on aika lähellä.

Wynwood Brewing Company

WBC sijaitsee samoilla taiteilijahuudeilla (tsekkaa graffiitit!) kuin JWB. Etäisyyttä lienee joku puolisen mailia näiden välillä. Suositussa taproomissa on tarjolla joukko omia tuotteita sekä muutama vieraileva hana. Täällä wessaan kuljettiin hauskasti käytännössä panimon tuotantotilojen läpi. Wynwoodilla käytiin reissun lopulla kun alkumatkasta jäi huomaamatta sijainti JWB:n nurkilla. Molemmat paikat kannattaa siis hoidella samalla kerralla. JWB tosin näyttää olevan maanantaisin kiinni ja tiistai-torstai aukeaa “vasta” 2pm. Muutenkin floridalaiset taproomit olivat ihan mukavasti auki jo päivällä ja myös alkuviikosta.

Titanic Brewery and Restaurant

Tämä on paikka tuo mieleen ison brittipubin, jossa tosin on myös ravintolasali. Titanicissa on ilmeisesti myös usein iltaisin livemusiikkia. Paikan ruoka oli varsin hyvää perusruokaa, mutta englantilaistyyliset oluet olivat aika kehnoja. Sijainti Coral Gablesissa, jossa alkupäivien motellimme sijaitsi, sai kuitenkin tsekkaamaan tämänkin. Kuuden oluen sämpleri ei montaa dollaria maksanut. Ravintolan läheisyydessä on Stop N’ Shop -kauppa, jossa on hyvä olutvalikoima.

Miamissa olisi vielä ollut M.I.A. Brewing, jossa pitikin käydä, mutta ylöskirjaamani osoite antoi navigaattorilla käteen Mustan Pekan. Miami Beachin lähellä on Abbey Brewing Company -niminen belgiravintola, joka ei nimestään huolimatta ole panimoravintola vaan “talonoluet” on tehty muualla. Miami Brewing Co. olisi ollut etelämpänä Homesteadin kaupungissa.

Key West

Matka Key Westiin sujuu maisemallisesti upeaa kannasta ja siltoja pitkin. Matkan varrella olisi ollut Islamoradasa pari brewpubia, mutta ne jäivät nyt tällä kertaa kokematta. Ilmeisesti mennessä aamulla olivat joka tapauksessa kiinni. Key West itsessään on varsin kompakti, joten siellä kävellen pääsee kaiken tarpeellisen läpi.

Kelly’s Caribbean Bar, Grill and Brewery

Paikka on entinen Pan Amin toimisto, josta sittemmin Top Gun -näyttelijätähti Kelly McGillis teki ravintolan. Vaikuttaa päällisin puolin normaalilta ruokaravintolalta, mutta tarjosi kolmea vaatimatonta talon omaa olutta. Ukrainalainen tarjoilijatyttö valitteli, että hänen häämatkallaan Arizonaan miehensä myös tykkäsi maistella sämplereitä sikäläisissä taproomeissa. Olutnomadikolleega Arde Juntunen kävi täällä 8 vuotta sitten, ei ollut Kelly silloinkaan paikalla.

The Waterfront Brewery

Uudehkon oloinen, iso sporttibaari/panimo Key Westin marinassa. Paljon turisteja, paljon henkilökuntaa. Kaupallisesta meiningistä huolimatta ihan ok paikka. Oluet eivät maailmanluokkaa kuitenkaan. Näillä on myös iso kauppa, josta saa panimopaitoja ja muuta asiaankuuluvaa.

Key Westissä on lisäksi myös Bone Island Brewing kylän itälaidalla, joka jäi käymättä. Cork & Stogie -nimisessä pubissa tuli pistäydyttyä kun vahingossa matkalle sattui. Paikan Wisconsinista kotoisin ollut baarimikko listasi minulle lapulle omia panimosuosikkejaan eri Floridan kaupungeista.

Fort Myers

Point Ybel Brewing Company

Idästä Miamista pitkä siirtymä läpi Evergladesin länsirannikolle, jossa pysähdys Fort Myersissa Point Ybelin muutaman vuoden ikäiselle panimolle. Tämän taproom sijaitsi pienellä tienvarsiostarilla (engl. termi “strip mall”), jonka etuna on aina, että maksutonta parkkitilaa löytyy. Kahdeksan omaa olutta ja muutama vierashana tarjolla. Panimon oluet olivat varsin hyviä. Baarimikko (ilmeisesti panija myös) katseli baaritiskin yläpuolella olevasta telkkarista BBC:n luontodokumentteja.

Sarasota

Jdub’s Brewing Company

Illan alkaessa hämärtyä saavumme sarasotalaiseen Jdub’s Brewing Companyyn. Uudehkolla panimolla on pienehkö taproom, jossa myös terassitilaa. JWB:n tapaan täälläkin sisustuksessa elokuvateemaa. Nyt Tähtien sodan lisäksi Mad Maxia ja Pulp Fictionia. Jdubin oluetkin ovat ihan kelpo luokkaa. Ruokailu hoituu terassin viereen parkkeeranneesta Angry Miken ruokavaunusta. Pulled pork -purilainen on erinomaista.

Tampa

Cigar City Brewing

Majoitumme St. Petersburgin kaupunkiin, josta on lyhyt matka naapurikylään Tampaan. Tampassa on yksi reissun pääkohteista, maineikas
Cigar City Brewing. CCB:n panimo on ostoskeskusalueella sijaitseva useamman hallin laitos eli mistään nakkikioskista ei ole enää kyse. Vaikka paikka ei ole mitenkään ydinkeskustassa, se vaikutti olevan paikallisten lisäksi myös turistien suosiossa. Isohko baari oli kaksiosainen, jossa molemmilta tiskeiltä sai samat oluet ja molemmissa pystyi tilaamaan samaan piikkiin. Omia oluita oli hanoissa liki 25. Neljän oluen samplerit olivat täällä erittäin suosittuja. Laatuhan on tunnetutusti erinomainen vaikkei CCB:llakaan kaikki oluet mitään homeruneja ole. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Ruokavaunuja majailee iltaisin ilmeisesti tämänkin panimon ulkopuolella.

Ennen CCB:tä aiemmin päivällä kävimme syömässä Cafe Dufrain -nimisessä ravintolassa. Siellä oli ihan kiva pieni valikoima pienpanimo-oluita hanassa. Joen toisella puolella tästä paikasta katsoen oli Tampa Bay Lightningin kotiareena.

St. Petersburg

Cycle Brewing

St. Petersburgista löytyi Cycle Brewing, joka oli yksi minulle ennestään tutuista floridalaisista panimoista, sillä Cycle osallistui viime keväänä Copenghagen Beer Celebrationiin. Cyclen panimo taproomeineen sijaitsi monista muista poiketen normaalin kadun varrella. Parkkipaikkaa saikin tästä syystä hieman etsiä kauempaa. Nimen lisäksi fillariteemaa oli sisustuksessa ja henkilökunnan yksivaihteiset singelit roikkuivat katosta. Muutenkin pienessä baarissa asiakaskunta tuntui koostuvan henkilökuntaan kuuluvista tai näiden hangaround-jäsenistä. Cyclen maineikkaita Rare DOS -oluita ei nyt ollut tarjolla. Muutenkin harvinaisesti tässä paikassa ei ollut flighteja tarjolla ja maksuvälineeksi kävi vain käteinen. Cyclen lisäksi kaupungissa on muitakin panimoita, mutta aikataulusyistä Cycle jäi ainoaksi.

Orlando

Redlight Redlight Beer Parlour & Brewery

Redlight Redlight on Orlandon seudun maineikkain olutravintola. Onhan se Ratebeerin maailman listallakin peräti sijalla 16. Minulle selvisi vasta myöhemmin, että näillä on myös pieni laitteisto, jolla tekevät omaa olutta baariin. Hieman kolkkoon industrial-tyyliin sisutettussa isohkossa baarissa oli tarjolla yli 20 hanaa, joissa aika monessa eurooppalaista olutta. Itse päädyin kuitenkin paikan omaan olueen sekä tampalaisen Coppertailin tuotteeseen. RR:n erikoisuutena oli hieman Akkurat-tyyliin vintage-oluet. Täällä pullot olivat isoissa kaapeissa hienosti nähtävillä matkalla wc-tiloihin. Olihan se aika ylläri bongata kaapista vuoden 2009 vuosikerran Koffin portteriakin! Mielenkiintoinen paikka sinänsä, mutta paikka maailman TOP20:ssa RB:llä ei ehkä kuitenkaan ole ansaittu.

Orlando Brewing Company

OBC sijaitsi Floridan panimoille ei mitenkään harvinaisesti jonkinlaisella teollisuusalueella. Hallin kylkeen oli rakennettu varsin iso taproom. Paljon muuta ei olekaan tästä paikasta jäänyt mieleen. Oluet eivät olleet mitenkään erikoisia, mutta kuitenkin kohtalaisen juotavia.

Winter Park

Cask & Larder

Winter Park on pienehkö kaupunki Orlandon kyljessä. Cask & Larder on hieman upscale-kategorian gastropub/brewpub, jossa oli erillinen ruokailusali ja baaripuoli. Baaritiskillä olikin varsin rentoa syödä ja tikata paikan omia, melko keskinkertaisia oluita. Syömäni ruoka-annos sisälsi mm. ohrapuuroa ja katkarapuja. Mielenkiintoista …

Water Springs

Red Cypress Brewery

Water Springs oli edellisen tapaan pikkukaupunki Orlandon “takamailla”. Näille seuduille tuli eksyttyä, koska jätimme disneyt ja harrypotterit väliin ja kävimme kävelemässä Wekivan kansallispuistossa. Red Cypress oli aluksi hiukan vaikea löytää sillä navigaattori ohjaa virallisen osoitteen parisataa metriä väärään paikkaan. Itse panimo on taas pienellä strip mallilla, ostarilla (näitä oli reissun aikana 4-5), joka tarkoitti että paikoitustilaa oli hyvin tarjolla. Panimo on uusi, viime syksynä avannut ja viihdyimme paikalla hyvin, sillä tiskin takana taisivat olla itse panijat. Näin tulikin maistettua paikan kaikki 11 omaa olutta ja jutusteltua sitä sun tätä Floridan ja Suomen olutmaailmasta. Panimon oluet olivat kohtuullisen laadukkaita vaikka ihan terävimpään kärkeen ei niillä mentykään.

Cape Canaveral

Florida Beer Company

Oli aika siirtyä itärannikolle. Florida Beer Company oli ei kovin kaukana avaruusalusten laukaisupaikalta tehdasalueella, jonne isoon tuotantohalliin oli rakennettu tilava taproom oheiskrääsäkauppoineen. Täällä kuulemma kävi paljon risteilyaluksilta poikkeavia turistiryhmiä. Oluetkin oli viritetty melko helposti juotaviksi, mutta laadukkaiksi. Interiööri oli rakennettu niin, että baarista oli hyvä näkymä lasiseinän taakse panimolle.

Merritt Island

Bugnutty Brewing Company

Bugnutty oli pieni, mutta ilmeisen suosittu panimoravintola Cape Canaveralin viereisessä Merrit Islandin kaupungissa. Palvelu täällä oli hauskan letkeää. Oluista osa oli erikoisia nimeltään (Bugnutty Mike’s MILF Stout) ja osa mauiltaan (Bugnutty Minty Mountain Hop).

Melbourne

Charlie and Jake’s Brewery and BBQ

Charlie and Jake’s edusti vähän vanhemman polven panimoravintolaa. Olihan täällä Ardekin käynyt jo 8 vuotta aiemmin nauttimassa jäiden kanssa tarjoiltua olutta. Nyt ottaessani paikan kaikki 7 omaa olutta sämplerinä sitä vaaraa ei ollut. Maisteluannos oli muuten superhalpa: vain 4 taalaa! Paikka tuntui olevan perheiden suosima ravintola, jossa tarjoiltiin BBQ-tyylistä “kotiruokaa”. Söimme tiistai-illan erikoisuuden, “isoäidin lihamureketta” ja perunamuusia (10 taalaa). Äänestimme sen reissumme parhaaksi ruuaksi! Charlien ja Jaken oluet edustivat myös old skoolia ja olivat varsin vaatimattomia.

Vero Beach

Orchid Island Brewery

Paikkakunnan nimen mukaisesti OIB sijaitsee kivenheiton päästä rannasta. Mukava pieni valoisa paikka, jota voisi ehkä kutsua gastropubiksi. Kyljessä pienehkö panimo. Omia oluita oli hanassa neljä, mutta muuta floridalaista laatukamaa vierashanoissa paljon. Näitä oli hyvä särpiä flightteina varsinkin kun paljastui, että baarimikko oli alun perin Uuden Englannin seudulta kotoisin oleva Ratebeer-nikki hopscotch, jolla on yli 10000 olutta reitattuna! Siitäpä juttua riitti kun löysimme vielä yhteisiä tuttujakin. Vierashanoista sai bongattua sellaisia panimoita, joilla reissulla ei ollut mahdollista käydä: Swamp Head (Gainesville), Due South (Boynton Beach), Saltwater (Delray Beach) jne. OIB:n oluista pari oli Florida-oluiden kärkipäätä, pari sitten keskitasoa.

Titusville

Playalinda Brewing Company

Titusvillen pikkukaupungin keskustassa sijaitsevan Playalindan ovella tuli käytyä jo aiemmin, mutta silloin se ei ollut auki. Kannatti kuitenkin palata, sillä tämä pikkuinen uusi brewpub oli varsin mielenkiintoinen. Interiööri oli mainio ja muutenkin keskustan talot olivat ilmeisesti jonkinlaisia suojelukohteita, joiden fasaadit olivat alkuperäisen kaltaisia. Tämänkin paikan seinällä oli iso kyltti HARDWARE vaikka panimosta oli kyse. Oluet olivat varsin hyviä, pari niistä kuului Floridan reissun topteniin.

Jupiter

Tequesta Brewing Company

Paikka tulee vastaan US1-tietä etelään ajaessa Tequestan kylässä, Jupiterin kaupungissa. Tämäkin panimo sijaitsee strip mallilla ja jää helposti huomaamatta jos ei ole tarkkana. Ensin kuitenkin kävimme lounaalla taproomin viereisessä tilassa Corner Cafe & Breweryssä. Tämä pieni kuppila on ilmeisesti Tequestan alkuperäinen taproom, nyt siis ei “brewery” ollenkaan. Hauskasti “kulmakahvilassakin” oli täyttävien voileipien ja omelettien ohella 12 pienpanimo-olutta raanassa. Omia tuotteita piti siis siirtyä nauttimaan seinän toiselle puolelle. Tarjolla oli 10 omaa olutta, joista koepinnistin neljä.

Oakland Park

Funky Buddha Brewery

Reissun toiseksi viimeinen panimo (Wynwood Miamissa oli viimeinen) oli yksi reissun odotetuimmista CCB:n ja JWB:n ohella. Funky Buddha sijaitsee Oakland Parkissa, joka on pieni kaupunki tunnetumman Fort Lauderdalen pohjoispuolella. Panimo taasen oli jo totutusti teollisuusalueella ja oli yksi reissun isoimmista panimoista. Myös taproom oli varsin iso ja moderni. Siellä näytti olevan myös erillistä kabinettitilaa ja erikseen oli myös paitamyynti/pullomyyntipiste. Omia oluita oli yli 20 raanassa. Ne oli jaettu perussettiin ja limited edition -oluisiin, joita panimo näyttää tuottavan kovalla tahdilla. Funky Buddha on laatupanimon maineessa, mutta paikan päällä nautittuna tuntuivat varsin varmanpäälle tehdyiltä. Suodatettua ja sliipattua. Ehdottomasti kuitenkin must-kohde jos sattuu vaikkapa lomailemaan Fort Lauderdalessa.

Kotimaisten pienpanimo-oluiden kattaus vuosimalli 2016

Posted on 3.1.2016 by admin

Nyt jo perinteisesti Alkon alkuvuoteen kuuluu isompi erä kotimaisia pienpanimo-oluita kertalyönnillä hyllyyn. Näitä voi odotella Alkon hyllyille 18.1. alkaen (todennäköisesti muutama päivä sen jälkeen):

Ruosniemen Panimo Musta Lomittaja 0,33l 4,96€
Pyynikin Käsityöläispanimo Sunrice IPA 0,33l 5,95€
Humalove First Love 0,33l 5,45€
Maku Brewing ESB 0,33l 4,68€
Iso-Kallan Salmiakki Porter 0,5l 6,88€
Mufloni Imperial Stout 0,33l 4,95€
Mathildedalin Kyläpanimo Pirske 0,33l 5,94€
Laitilan Lakritsi Portteri 0,33l 4,21€
Kallio Artisan Brewery & Birra Amiata Lura 0,75l 12,03€
Prykmestar Kaura Stout 0,5l 4,94€
Suomenlinnan Panimo Foil Hat B Weisse 0,5l 5,65€
Saimaan Juomatehdas Brewer’s Special Rye IPA 0,33l 4,50€
Hiisi Loviatar 0,33l 5,99€
Rekolan Panimo Musta Valssi 0,5l 5,97€
Teerenpeli Julmajuho 0,33l 4,43€
Stadin Panimo Wilhelm I Imperial Black Pils 0,33l 5,48€
Lammin Sahti Ruisrääkkä 0,33l 5,74€
Malmgård Emmer IPA 0,5l 5,06€
Bryggeri Rosé 0,33l 5,95€
Stallhagen Beebock 0,33l 3,45€

Malmgård Emmer IPA ei ilmeisesti ole samasta hausta vaan ilmestyy sattumoisin samaan aikaan. Kallio Artisan Brewery & Birra Amiata Lura on Italiassa valmistettua “sahtia”.

Alkon oluiden verkkokauppa

Posted on 9.10.2015 by admin

Tiesitkö, että Alkon tilausvalikoiman oluita (ja muita juomia) on nykyään erittäin helppo ostaa verkosta? No, oluet pitää kuitenkin noutaa itse Alkosta, mutta muuten homma on viime aikoina virtaviivaistunut. Toimi näin:

1) Mene Alkon verkkosivulle www.alko.fi
2) Klikkaa Tuotteet, sitten rullaa alaspäin ja valitse Tilausvalikoima
3) Valitse tuoteryhmä Oluet (tällä hetkellä tarjolla 50 kpl tuotteita)
4) Klikkaa haluamasi oluet, esim. Duvel Tripel Hop 2014 ja valitse Tilaa. Tarvittaessa toista.
5) Tuote on siirtynyt “ostoskoriin” Omat tuotteet -linkin alle. Säädä tarvittaessa kappalemäärää.
6) Valitse myymälä johon haluat tuotteet, tunnistaudu pankkitunnuksilla ja täytä tarvittavat tiedot. Saat meiliisi vahvistussähköpostin.
7) Alko lähestyy sinua kun tuotteet ovat noudettavissa.
8) Nouda ja nauti.

Vaikka Alkosi ei olisi ns. olut-Alko, joka löytyisi suoraan Tilaa tuotteet -valikosta niin voi saada oluet tällaiseen ei-olut-Alkoonkin ottamalla myymälään yhteyttä muulla tavoin (sähköpostilla, käymällä paikan päällä).

Maahantuoja Servaalilla on myös oma Beers of the World -porttaalinsa, jonka kautta voi tilata samasta Alkon tilausvalikoimasta heidän maahantuomiaan oluita. Sivusto hyödyntää Alkon järjestelmää, joten lisäarvoa tulee lähinnä informatiivista sivuista.

Saimaan Juomatehtaan uutuuksia testipenkissä

Posted on 29.9.2015 by admin

Aikaa on vierähtänyt hyvä tovi siitä kun on tullut viimeksi kirjoiteltua. Enemmän Humalablogi on ollut aktiivisena tuolla Facebookin puolella. Ja kas kummaa, edellinen postaus oli samasta aiheesta kuin nyt eli Saimaan Juomatehtaan uutuuksista! Panimo lähestyi blogistia taas lähetyksellä uusia (ja vanhoja oluita) sekä annoksella Saimaan Panimon olutlaseja (laadukasta Ritzenhoffin lasia). Näin piti ottaa näppäimistö käteen näin Tukholman olutfestareiden alla, jonne blogisti matkaa torstaiaamulla.

Käydäänpä nämä uutuudet läpi:

Saimaan Brewer’s Special ESB

Saimaan Espi tuli maisteltua jo kesällä Panimoravintola Bruuverin hanasta Helsingissä. Silloin se antoi hassun belgidubbel-vaikutelman vaikka englantilaista tietenkin oli yritetty. Luumua ja ruskeaa sokeria päättyen mausteiseen ja aggressiiviseen humalointiin. Sittemmin tämä on tullut Alkonkin valikoimiin ja pullosta vaikutelma on valitettavasti ollut pliisumpi kuin eka hanakokemus.

Saimaan Marsalkka India Pale Lager

IPL on uusi hassu tyyliväännös India Pale Alesta. India Pale Lagerilla tarkoitetaan yleensä vaaleaa voimakkaasti uuden maailman humalilla katkeroitua lageria. Mikään virallinen tyylisuunta tämä ei vielä ole. Marsalkka IPL:ssä on käytetty luomuraaka-aineita ja se antaa valitettavasti sellaisen luomuoluille tyypillisen “ohranjyvämäisen” maun, josta en liiemmin välitä. Humalointi tässä on kunnossa, kova sitruksisuus on vaan varsin jyrkkää lager-pohjassa kun alen hedelmäisyys ei sitä leikkaa. Ei ehkä täysin tasapainoinen suoritus, mutta tullee kokeiltua vielä uudelleenkin.

Saimaan Pils

Saimaan Pilssille on löytynyt jo kehujiakin. Hurjimmat vertaavat tätä Saaz-pilsiä jopa itseensä Pilsner Urquelliin. Yritystä onkin sinne suuntaan, mutta Urquellin ainutlaatuista humalan, maltaan ja voimaisuuden liittoa ei tällä saavuteta. Pieni metallisuuskin häiritsee. Sopivalla hinnalla Saimaan Pils on kuitenkin kelpo kaveri saunajuomaksi ja saanee myös minulta uudenkin yrityksen.

Saimaan Kekkonen Juhlaolut

Tämän Kekkosen funktiota en ymmärtänyt nyt kun markkinoilla on Kekkonen Keskiolutkin. Spekseissä ei ole muuta eroa kuin että Keskiolut on tummempi. Siinä missä aiempi Kekkonen oli maltainen ok ruokajuoma, tämä juhlaversio tipahtaa samaan lokeroon kotimaisten makrokeppanoiden kanssa. Kitkeryyttä, leipäisyyttä. Ei jatkoon.

Saimaan Brewer’s Special Joker Hop Ale 2. erä

Keväällä Saimaa esitteli uuden konseptin: olut, jonka mallaspohja on aina sama, mutta joka erään vaihtuu uudet humalat. Idea kuulostaa aivan kuin siinä olisi takapiruna ollut kokeilulaboratorio Bruuverin herra Sysilä. Raaka-aineita ei paineta purkkiin, vain erän numero, jonka avulla netistä voi käydä katsomassa käytetyt humalat. Ensimmäinen erä ei vakuuttanut millään lailla, humalatkin olivat osittain eksoottisia (Aramis, Celeia, Mt. Hood ja Summit). Tässä toisessa ollaankin “pelattu varman päälle” ja täräytetty keittoon klassiset jenkkihunmalat Columbus, Cascade, Chinook, Citra ja Amarillo. Ja onhan tämä jo paljon parempaa kuin ensimmäinen Jokeri. Kuten käytetyistä humalista voi jo arvata niin sitrusta, mäntyä ja pihkaa löytää mausta. Mutta olut voisi olla kyllä hedelmäisempi. Mistähän tietty tunkkaisuus johtuu? Hiivasta vaiko mallastamattomasta rukiista, jota tässä on käytetty? Ehkä ruis ei toimi tällaisessa parhaalla mahdollisella tavalla?