Olutfestarointia Turussa, Porissa, Tampereella ja Espoossa

Tämä kesä on ollut pienpanimo-olutfestivaalien suhteen ennätyksellinen. Ympäri Suomen on vietetty kuuden paikkakunnan SOPP:n lisäksi useita olutbakkanaaleja. Olutsatama tuli käsiteltyä jo kesäkuussa ja SOPP Helsinki on sen verran peruskauraa, joten käyn koosteenomaisesti läpi ne muut festivaalit joilla loppukesästä tuli vierailtua.

Kuninkaantien panimon olutfestivaali, Turku

En tiedä onko otsikon nimi festareiden virallinen nimi, mutta tuollaisena se esiintyi jossain vaiheessa Facebookissa. Tämä on uusi tapahtuma, joka järjestettiin Turun Vanhalla Suurtorilla kuten SOPP:kin pari viikkoa myöhemmin. Olutta torilla oli vain osassa aluetta, samaan aikaan menossa oli jotkut kasvisruokafestarit. Tapahtuma oli aika pieni – mukana oli vain Kuninkaantie, Koulu, Radbrew ja Humalove. Fasiliteetit oli kuitenkin viritetty vähän isompaan tapahtumaan – käytössä oli (maksullinen) maksukortti, maksullinen tuoppi (ei rahan palautusta) ja pienimmillään 0,33 litran annoskoko. Jos halusit vaikka huuhtoa kasvisruoka-annoksesi alas olusella niin maksoit siitä 2 euroa (kortti) + 4 euroa (tuoppi) + 6 euroa (juoma). Ei kovin kätevää. Itse maistoin Kuninkaantien pari olutta ja sen jälkeen join Humaloven hanoja läpi. Niissä olikin useita uusia tuotteita. Näillä spekseillä tuskin tulee lähdettyä ensi vuonna uudestaan, mutta kuka tietää.

Pienpamimo-olutjuhla, Pori

“Piireissä” näitä kutsutaan Pub Winstonin festareiksi. Järjestettiinköhän nyt jo viidettä kertaa? Kuitenkin ensimmäistä kertaa päävastuussa oli joku muu kuin Toroskan Kasper, joka siirtyi ravintolasta tuottavaan portaaseen eli Rocking Bearin pääpanijaksi. Festivaaleilla Kasperin Rocking Bear esiintyi yhdessä raippaluotolaisen Kvarkenin kanssa. Hiukan oli kesän festarisuma karsinut osallistuvia panimoita. Idässä vietettiin Kymijoki Beer Festivalia samaan aikaan. Monta viime vuosina osallistunutta oli poissa. Mukana oli kuitenkin muiden muassa lappeenrantalainen Tuju ja tuusulainen Cool Head, jotka molemmat ovat selkeästi parin viime vuoden aikana perustettujen suomalaisten pienpanimoiden kärkipäätä. Cool Head onkin kivasti päässyt esille, Tujua ei ole vielä “hypetetty” tarpeeksi (jos näin saa sanoa). Vaikka panimoita oli “vain” tusina niin itselleni uusia oluita oli tarjolla yli kaksikymmentä. Näin kuukautta myöhemmin muistan vielä mm. Reittausblogin, Moose on the Loosen ja Lindenin onnistuneen collab-sahdin. Vehnäoluista pitävä pikkuveljenikin maisteli muutamat muut tuotteet ja litki sitten loppuillan tätä sahtia. Olutraatiinkin tuli taas jouduttua/päästyä. Parhaiksi raatimme sokkomaistelussa valitsi Mufloni Azacca Pale Alen ja Tujun Foreign Export Stoutin. Ensi vuonna uusiksi.

Tulli Beerfest, Tampere

Pakkahuoneella oli nyt ilmeisesti toista kertaa Chilifestareiden yhteydessä pienpanimofestivaalit. Satuin olemaan kaupungissa muissa merkeissä niin mahdollistui muutaman tunnin festarointi täällä ennen kotiinlähtöä. Mukavat pikkufestarit olivat nämäkin. Kymmenkunta panimoa ja muutama muu juomapiste. Panimoiden joukossa muutama yllättäväkin vieras: Tanker, Stadin Panimo ja Mustan Virran Panimo. Mukana toki tamperelaiset Pyynikki, Kaleva ja Nordic sekä uusi mustalaispanimo Soundville. Soundvillen UG:lla tehdyt debyyttioluet eivät tosin vakuuttaneet. Sen sijaan Kaleva tuntuu pikkuhiljaa parantavan tekemistään. Väkeä oli lauantai-illalla varsin maltillisesti, liekö Blockfestillä ollut vaikutusta asiaan. Chilejä tuli nyt kokeiltua vain muutamassa oluessa, mutta poislähtiessä söin Treffipubin juustohampurilaisen – ei ole turhaan Suomen parhaaksi purilaiseksi mainostettu! Ensi vuonna uudestaan? Jaa-a, kuka ties. Tampereelle on Porista helppo lähteä.

Ota Olut, Espoo

Ota Olut järjestettiin nyt toista kertaa Espoon Otaniemessä. Maalaisena kuvittelin, että tapahtuma olisi ollut enemmänkin skutsissa, mutta Kampin bussiasemaltahan pääsi paikalle käytännössä vartissa. Olin mestoilla jo perjantaina tapahtuman avautuessa ja olihan siellä jo silloin muutama muukin vanha oluttuttu. Ota Olut on ilmeisesti enemmän tai vähemmän amatöörivoimin rakennettu tapahtuma ja siinä olikin tietynlaista kotikutoisuutta moniin muihin festareihin verrattuna. Panimokattaus oli varsin mielenkiintoinen. Debyyttinsä teki Espoon Oma Panimo, jonka pils oli ihan kelpo avaus. Maistila ja Sonnisaari edustivat Oulua, Virosta oli useampi verstas ja sitten suomalaisia enemmän tai vähemmän pääkaupunkiseutukytköksisiä panimoita. Uutena tukkutoimittajana Pien-olutkauppa toi festareille myös mm. Open Waterin ja Brewskin. Festareiden yleisö oli selvästi nuorempaa kuin millään muulla olutfestarilla, pääosin alle kolmekymppistä. Todennäköisesti tapahtuman sijainnilla ja mainostuksella sosiaalisessa mediassa oli merkitystä. Festariruokana söin tällä kertaa Olutsatamassa missatun Naugthy Brgerin. Hyvä oli sekin hampurilainen vaikka melko kauan sai odottaa valmistumista ei-niin-pitkässä jonossa. Ota Olut saattaa olla humalablogistin ohjelmassa ensikin vuonna.

Suomen olutfestariskenessä tällä tietoa on tulossa enää Olutexpo lokakuussa. Joulukuussa oli tosin viime vuonna muistaakseni joku tapahtuma pk-seudulla, Olutexpoon blogisti ei (taaskaan) lähde aikataulullisista syistä. Sen sijaan Tukholman olutfestareille on tarkoitus osallistua lokakuun alussa. Kävi nimittäin niin hassusti, että satuin voittamaan matkan Brewdogin Beer Geek -kilpailusta.

Suosituimmat hakutermit:

Olutblogien yhteispostaus: Orval

Olutblogisteilla on ollut historiallisesti tapana julkaista yhteispostaus jostakin yhteisesti valitusta oluesta. Blogipostaukset on julkaistu samanaikaisesti uudenvuodenaattona kello 12. Viime vuonna olut oli Sinebrychoffin Porter. Niin ja oikeasti se oli historiallisen tavan ensimmäinen kerta. Nyt toisena yhteispostausoluena on Orval ja Humalablogisti on ensimmäistä kertaa mukana.

Tässä kävi nyt vaan niin hassusti, että Humalablogistin kotikaupungin Alkoissa ei ole yhtään pulloa Orvalia. Lähin pullo olisi löytynyt Tampereelta. Muutama paikallinen olutravintolakin myi ei oota. Alkon verkkokaupasta olutta ei pystynyt tilaamaan vaikka sitä hyllyillä muualla olisi ollut. Niin Vaasassakin, jossa kävin joulukuun alussa, mutta unohdinpa Orvalin silloin kun sen ostaminen olisi ollut mahdollista. Joudutte siis tyytymään johonkin muuhun kuin siihen, että blogistilla olisi nenänsä alla malja Orvalia ja blogaus sisältäisi siitä arvion.

Orval on sisterssiläisluostari Abbaye Notre-Dame d’Orvalin valmistama brettahiivainen 6,2-prosenttinen trappistiolut ja panimon ainoa olut, jollei mukaan lasketa siitä laimentamalla valmistettua 3,5-prosenttista pikkuveljeä Petite Orvalia. Petite Orval on alun perin tehty juomaksi luostarin munkeille, mutta sitä voi ostaa luostarin kaupasta ja sen myötä hiukan muualtakin. Nimi “Orval” tule legendan mukaan paikalla vierailleen Toscanan kreivitär Matildan lausahduksesta. Kreivitär tipputti harmikseen vihkisormuksensa lammikkoon, mutta rukoiltuaan sormuksen takaisin saamista, yhtäkkiä taimen nousi lammen pintaan suussaan kadonnut sormus. Matilda siitä loihe lausumaan: Vraiment, c’est ici un val d’or!, “tämä paikka on todellakin kultainen laakso!”. Pienellä kääntökikalla val d’orista tuli sitten Orval.

Belgiassa Luxembourgin provinssissa lähellä Ranskan rajaa Villers-devant-Orvalin kylässä sijaitseva Orvalin sisterssiläisluostari perustettiin vuonna 1132, mutta paikalla oli kirkko ja luostari jo aiemmin. Sisterssiläisjärjestön trappistisääntökuntaan luostari kääntyi ensimmäisen kerran 1600-luvulla, mutta palasi sittemmin emojärjestön säännöstöön. Ranskan vallankumouksessa 1793 luostari poltettiin ja lakkautettiin. Maat ja luostarin rauniot tulivat Harennen suvun haltuun vuonna 1887. Harennet lahjoittivat maat sisterssiläisjärjestölle vuonna 1926. Vuosina 1926-1948 luostarin johdossa oli trappistimunkki Marie-Albert van der Cruyssen, jonka johdolla rakennettiin uusi luostari ja kirkko sekä tietenkin uusi Orvalin panimo. Oluen lisäksi luostarissa valmistetaan juustoa ja leipää.

Kunnon luostarin tapaan olutta lienee Orvalissa pantu kautta aikojen – eihän sitä kuivin suin keskiajalla oltu ja vettäkään ei oikein tohtinut juoda. Ensimmäiset kirjalliset maininnat luostarin oluenpanosta on kirjattu vuonna 1628. Silloinen dokumentti kertoi luostarin oluen ja viinin kulutuksesta. Ennen vuoden 1793 tulipaloa viimeinen panimomestari oli nimeltään Veli Pierre. Uusi kukoistus alkoi vuonna 1931, jolloin uusi panimo rakennettiin. Tarkoituksena oli oluen myynnillä rahoittaa uuden luostarin rakentamista. Panimon työntekijät ovat kaikki luostarin ulkopuolelta tulevia, mutta heidän pomonaan toimii veljeskuntaan kuuluva panimomestari. Panimorakennuksen suunnitteli Henry Vaes, joka suunnitteli myös design-klassikon, keilamuotoisen Orval-olutpullon. Tosin ensimmäisen Orvalin tullessa jakeluun 7. toukokuuta 1932 sitä myytiin tynnyreissä eikä pulloissa. Orvalista tuli ensimmäinen trappistiolut, jota myytiin ympäri Belgiaa.

Minkälainen olut Orval sitten on? Kuten jo yllä mainittiin, 6,2-prosenttinen olut saa luonteenpiirteisen makunsa erityisesti siinä käytetystä Brettanomyces lambicus -villihiivasta. Humalina ovat Hallertau, Styrian Goldings ja harvinaisempi ranskalainen Strisselspalt. Pullokäyvänä oluena oluen maku muuttuu ja useimpien mielestä paranee vuosien saatossa. Tämä johtuu myös siitä, että brettaa lisätään vasta pullotusvaiheessa. Itse pääkäyminen kestää vain viisi päivää, jälkikäyminen noin kolme viikkoa. Olut on kuivahumaloitu, kypsymisvaiheessa tankkeihin lisätään säkeittäin kokonaisia humalakukintoja antamaan aromia. Olut onkin selkeästi humaloidumpi kuin muut trappistioluet. Yllättävää Orvalin reseptiikassa on, että humalista on 80 % humalaekstraktia ja 20 % pellettejä. Maltaasta 20 % on korvattu sokerilla. (lähde: Good Beer Guide Belgium)

Milta se Orval sitten maistuu? Niin. Pulloa ei nyt ole tässä edessäni, mutta kun blogisti ensimmäistä kertaa maistoi, ehkä ensimmäisenä “happamana” oluena tuntemukset eivät olleet positiiviset. Elämäni ensimmäistä kertaa brettahiivan aromia nuuhkaistessani kuvailin sitä “kuin kumihanskaa olisi nuuskinut”. Maku tuntui erittäin happamalta ja katkeralta. Kyseessä oli tuolloin maaliskuussa 2004 varsin tuore pullo, sillä se oli pullotettu syyskuussa 2003. Seuraavana vuonna oli kokemusta brettahiivasta jo karttunut ja tuoksustakin löytyi kumin sijaan nahkaa, sitrushedelmää ja maltaisuuttakin. Maku oli kreippisen humalalainen, hapan, suuntuntuma hiilihappoinen. Katkera jälkimaku oli pitkä. Vaikka tuolloin olutta tulikin kuvailtua “happamaksi” (sour) niin myöhemmin olen viisastunut sen verran, että eihän tämä ole lambic-hapan tai berliner weisse-hapan olut vaan enemminkin “tallimainen” (funky). Muista yhteispostauksista voitte sitten lukea miten muut blogistit maun kokevat. Olutguru Michael Jackson kuvaa Orvalia seuraavasti: Tämä maailmanluokan olut saa osan sen häkellyttävästä monimuotoisuudestaan jälkikäymisestä, jossa käytetään useita hiivakantoja mukaan lukien “puolivilli” Brettanomyces, joka tuo Orvaliin juuttikangassäkin (“hop-sack”) tai hevosensatulan piirteitä.

Orvalia saa edelleen joistakin Alkoista, verkkokaupasta sitä saa ensi vuoden puolella ja hyvissä olutravintoloissa Orval on vakiovalikoimassa. Mikäli Orval ei ole aiemmin tuttu, kannattaa rohkeasti antaa Orvalille mahdollisuus sillä olutklassikoiden maailmassa Orvalin luonne ja maku on uniikki. Hyvää uutta vuotta!

Yhteispostauksen muut Orval-jutut voi löytää näistä osoitteista:

Arde Arvioi
Beerspectives
Bisseparoni
Brewniverse
Bönthöö Bönthöö
Every Beer I Take
Hankala asiakas
Huurteinen
Jaskan Kaljat
Kaunis Humala
Keikyblogi
Loppasuut
Musamiehen Oluet
Mushimalt
Olutkoira
Oluttoverit
Pari sanaa oluesta
Pullollinen
Punavuori Gourmet
Reittausblogi
Tuopillinen
Tuopin Ääressä
Tyttö ja Tuoppi
Viinihullun päiväkirja
Ölmönger