Tämän oven takaa löytyy kulttipanimo Other Half.
Tämän talven lomareissu suuntautui jälleen Yhdysvaltoihin. Pontimena oli marraskuussa tarjouksessa olleet 350 euron menopaluulennot Icelandairilla Keflavikin kautta New Yorkiin. Joskus täytynee hyödyntää Icelandairin stop over -mahdollisuutta ja tutustua Islantiinkin. Yhtiöllä on myös kiinnostavat Portland ja Seattle -reitit. Vaihto Keflavikissa oli nopea. Kentän ruokapisteet olisivat tarjonneet Borg Brugghúsin oluita. Matka itärannikolle sujui yhden koneenvaihdon myötä leppoisasti. Lentolippuun ei muuten kuulu aterioita eli eväät ja omat kuulokkeet Icelandairille mukaan.
New York part 1
JFK:lla yllätti äärimmäisen nopea maahantulo. Aluksi suoraan automaatille, jossa otettiin kuva ja sormenjäljet. Sen jälkeen toiseen jonoon – ei siihen jossa luki “First time ESTA”. Maahantulovirkailija noukki automaatin printin ja leimasi passin. Tavarat hihnalta kantoon ja ulkona oltiin 20 minuuttia koneesta poistumisen jälkeen. Entinen “ennätys” parani taatusti ainakin tunnilla.
Alkumatkan hotelli oli valittuna viime kertaiseen tapaan Brooklynista. Ensimmäisenä iltana oli vielä aikaa tallustella Other Halfin taproomille, joka oli parin kilometrin päässä. Yllättäen tämä minikokoinen paikka ei ollut edes täynnä. Other Half / Industrial Arts Nummy Nug Nug, Other Half Mylar Bags – Double Dry Hopped ja muut odotetun herkullisia.
Ensimmäinen legi Nykissä sisälsi baareilua Brooklynissa. 61 Local kannattaa pitää mielessä, sillä 16 hanaa tarjoavat pääosin paikallista craftia ja mikä hienointa kahvilan, baarin ja ravintolan (valmistavat baaritiskin takana pikkupurtavaa) yhdistelmä on auki jo aamuvarhaiselta, joka on positiivinen asia meille aamuvirkuille beerhunttereille. The Owl Farm oli mustanpuhuva olutbaari hyvällä olutlistalla. Bar Great Harryssa oli dive bar -atmosfääriä, mutta hyvä 21 raanan tarjonta. Paikallista vähemmän, mutta silti kiinnostavaa. Esimerkiksi Washington DC:n Right Properin tuotteita. The Brazen Headissä oli mukavan rauhallista istuskella. Hanatuotteissa oli mukana makrotavaraa, mutta myös kiinnostavaa craftia: lasiin eksyi panimotikkiä pennsylvanialaisen Free Willin muodossa ja tutummalta panimolta Firestone Walker Nitro Merlin Milk Stout. Pääkohteena oli kuitenkin viime reissulta tutulla Threesin panimoravintolassa pidetty Can Jam -tölkkifestari. Luulin, että tuskin siellä sunnuntaina kello 12 mitään ruuhkaa on. Erehdyin, sillä klo 12:15 ravintolan sisällä luikerteli yli 50 metrin jono. Sisäpihalla olleesta teltasta sai ostaa kuuden dollarin hintaan tölkki-IPAA. Valitettavasti päästessäni apajille (odotetusti) parhaat herkut oli jo viety parempiin suihin: ei tarttunut Alchemistia, Tree Housea tai The Veilia matkaan. Otin sitten Washington DC:n 3 Stars -panimolta Pounding Trees ja Ghost White IPA:t. Tuoretta herkkua olivat molemmat. Threesin hanasta sitten vielä Mikkeller San Diego / Threes Seeking Panacea. Panimoravintolan omat päätuotteet olivat pääosin ensimmäiseltä vierailulta tuttuja. Vielä tuli vierailtua Brooklynissa uudella panimollakin: Strong Rope tekee paljon muutakin kuin IPA:a, mutta aika keskinkertaisia olivat tuotteensa.
Austin, Teksas
Seuraava liike oli AA:n siivin melko pitkän lennon (4 tuntia) jälkeen saapuminen Austiniin, Teksasiin. Yliopistokaupunki tunnetaan erityisesti livemusiikin mekkana ja SXSW-tapahtumasta. Mutta Austin on myös hieno olutkaupunki. Austinissa lienee yli 30 pienpanimoa. Aiemmin tylsänä tunnetussa Teksasissakin on nykyään jo yli 200 panimoa. Valitettavasti vierailun ajankohtana eli alkuviikosta maineikas Jester King oli kiinni. Noh, taproom sijaitsee muutenkin ns. skutsissa ja sinne kulkeutuminen julkisilla olisi ollut vähintään haastavaa. Sinänsä Austinin julkinen liikenne toimii hyvin ja kattavasti: metro raililla pääsee kaupungin pohjoisosiin, muuten sitten linja-autolinjat kuljettavat. Mielenkiintoisista paikoista moni ei sijaitse kävelyetäisyydellä keskustasta, joten bussikartastoon kannattaa perehtyä.
Ensimmäinen kohde oli maineikas Whip In. Sen sijainti on aika erikoinen, hiukan syrjässä keskustasta interstate-tien läheisyydessä. Whip In on yhdistelmä olutbaaria, intialaista ruokaravintolaa ja isohkoa pullokauppaa. Oluiden lisäksi viinit ovat hyvin edustettuina. Hanoja on tarjolla lähes kuusikymmentä. Luonnollisesti aloin käymään läpi teksasilaisia ja paikallisia panimoita: Austin Beerworks, Save The World (Marble Falls, TX), Infamous (Austin, TX), Community (Dallas, TX), Real Ale (Blanco, TX) … Pullokaupan tarjonta oli myös runsas ja paikallisia mikroja löytyi paljon.
Rainey Streetillä on paljon vanhoja taloja sekä ravintoloita vieri vieressä. Syy vierailuun oli Banger’s Sausage and Beer Garden. Makkarat jäi nyt syömättä kun piti ottaa pari flightia (=maistelulautanen) 100 raanan valikoimasta. Harmittavasti Deschutesin Abyss oli päässyt loppumaan. Olisi kelvannut. Maistoon pääsivät panimoista uusina Hops & Grain (Austin), Independence (Austin), Live Oak (Austin), Circle (Austin), Blue Owl (Austin) ja Oasis Texas (Austin), joten paikallinen edustus raanoissa oli hyvä. Metsuripartainen baarimikko oli turhankin ystävällinen, porilainen ei ole tottunut sellaiseen. Kotimatkalla nakkikioskin kautta. Siellä työskennellyt nuorukainen kertoi ylläpitävänsä erikoisia valoilmiöitä (anomalies) käsittelevää foorumia.
Pohjoiseen mentiin siis paikallisen kevytraiteen voimin. Kauppakeskusta tai oikeastaan kauppojen keskittymää Dominionia tultiin ihmettelemään. Shoppailin itselleni uuden lompakon. Vahingossa eteen ilmestyi The Brass Tap -niminen olutravintola. Uudehkoa paikkaa ei löytynyt edes Ratebeeriltä. Ilmeisesti ketjuravintola, koska samannimisiä on ympäri USA:n. Hienot 80 raanaa, joista pari caskina. Hyvä valikoima teksasilaisia. Päivällä paikka oli hiljainen. Baariminna kertoi keväällä tiloissa aloittavan oman panimon. Flightit nenän eteen: Zilker (Austin), Brazos Valley (Brenham, TX), (512) (Austin), Red Horn Coffee House Coconut S.O.N. Cask with Rum (cask, Cedar Park, TX). Abyss-pettymystä paikkasi Deschutesin Black Butte XXVIII.
Dominionin reissu yhtenä tarkoituksena oli piipahtaa North By Northwest -panimoravintolassa. Sinne oli kuitenkin moottoritien ylityksineen aika paljon matkaa niinpä tuli piipahdettua syömässä ja juomassa. Kas kummaa sattumalta eteen tupsahti BJ’s panimoravintolaketjun Austinin filiaali. North By Northwestiinkin sitten päästiin. Viihtyisän oloinen ravintola aitoine puu-uuneineen. Oluet eivät olleet kummoisia.
Seuraavaksi sitten bussiin ja valumaan kohti etelää Austinin keskustan suuntaan. Matkalla stoppi Pinthouse Pizzassa. Mielenkiintoinen konsepti: iso paikka, jossa toiselta tiskiltä voi tilata pitsaa ja toinen on baaritiski, jossa voi notkua oluella. Panimoravintola oli kyseessä ja omista IPA Man O’War oli varsin maukas. Pinthousesta matka jatkui kävellen Draught House Pub & Breweryyn. Raffissa paikassa 75 hanaa ja myös omia oluita joista neljä tuli maisteltua. Pinthouse-Draught House-kaksikkoa ei ole syytä missata, jos Austinissa vierailee.
Houston, Teksas
Houstonin iso kaupunki (USA:n neljänneksi suurin) ei itsessään herättänyt kiinnostusta, joten matkailullisesti se skipattiin varsin totaalisesti. Greyhound-aseman viereltä nappasimme Ford Focuksen alle ja designated driver mahdollisti muutaman panimovierailun kaupungin liepeillä.
Saapumispäivän iltana ehdittiin vielä sopivasti Eureka Heightsin panimolle, joka ei ollut kovin kaukana motellilta. Uudehko panimo sijaitsi isossa ilmavassa hallissa. Tarjolla oli 5 omaa olutta. Hallin yhdessä osassa oli menossa joku luento ja toisessa osassa olutjoogaa! Ulkona ruoka-autossa myynnissä catfishiä.
Seuraavana iltana käväistiin Whole Foods Market Houstonissa. Whole Foods on aina ollut hyvä craft beer -kauppa ja ainakin Nykissä on ollut jopa olutpainoitteinen Whole Foods, josta aikoinaan ostin Beer Huntersin pojille tulijaisiksi Falconer’s Flight -humalaa. Omia panimoravintoloita ketjulla ei vielä juuri ole, mutta Houstonista sellainen löytyi. Eli kaupan kyljessä ostosreissulla voit nauttia talon omista oluista joita oli aika monta ja laatu erittäin hyvä.
Whole Foodsista matka jatkui sopivasti reitillä olleeseen Hollerin panimoon. Iso oli tämäkin eikä myöskään kovin vanha. Otin kuuden oluen maistelulautasen ja sen nautittuani baarimikko tarjosi vielä tyypit kahdesta muusta oluesta, jotka eivät siihen mahtuneet. Oluista paras oli Holler Looyah Milk Stout. Muuten Houstonin tutkiminen jäi siis vähemmälle, jäi mm. olutbaarit tutkimatta. Ratebeer listaa kaupunkiin 17 panimoa eli varsin pienen osuuden Teksasin kaikista panimoista.
Galveston, Teksas
Houstonista teimme päivän retken Galvestonin rantakaupunkiin, joka sijaitsi vain reilun 50 mailin päässä Houstonista. Matkalle jo aivan riittävä syy oli Webb-Campbell -klassikko “Galveston” (kyllä, haluan joskus käydä myös Wichitassa). Galvestonin keskustassa oli nähtävissä kovat mardi gras -meiningit, mutta varsinainen juhlinta ei tainnut vielä olla käynnissä.
Galvestonin keskustan Brews Brothers ei ennakkotiedoista poiketen ollut panimoravintola. Jossain nurkassa näkyi kyllä irrallisia käymistankkeja, mutta vaikuttivat koristeilta. Hanavalikoima oli kuitenkin baarissa hyvä. Lasiin valikoitui pari teksasilaispanimoa: Huff (Bellville, TX) ja Pedernales (Fredericksburg, TX). Galvestonissa on kuitenkin pari panimoakin. Galveston Islandin oluita näkyi siellä täällä muuallakin, mutta moderni taphouse tarjosi yhdeksän omaa olutta. Paikka oli iltapäivälläkin hyvin suosittu ja turisteja tuntui olevan runsaasti liikkeellä. Oluet olivat kohtuullisia, mutta paikka oikein mukava. Baariminna jutusteli palvelleensa armeijan leivissä ympäri maailman. Toinen paikka oli lähellä merenrantaa ollut Beerfoot Beach Bar. Ulkoa päin näytti joltakin dive barilta, mutta paljastui varsin valoisaksi yhden huoneen panimoravintolaksi. Omia oluita tarjolla vain kaksi, mutta muita teksasilaisia crafteja hanoissa parikymmentä. Panimon keittolaitteisto näytti nanokokoiselta. Liivintaskupanimo kuvaa hyvin tilannetta.
Broussard ja Baton Rouge, Louisiana
Matka jatkui pitkällä siirtymällä: aamulla yhdeksältä lähtö Houstonista tavoitteena New Orleans auringonlaskun aikoihin. Välillä pari strategista pysähdystä. Siirtyminen Louisianaan toi todellakin suomaisemineen mieleen, että nyt ollaan ns. syvässä etelässä. Ensimmäinen kohde oli ison Lafayetten kyljessä ollut pikkukaupunki Broussard. Broussard on ns. valkoista aluetta, noin 80 % asukkaista on “valkoisia”. Erikoisuutena on, että vielä 2005 noin 13 prosentin kotikieli oli ranska. Varsin tyypillisesti teollisuusalueella, off the beaten track, sijainnut Parish Brewing Company pursusi ihmisiä lauantaipäivällä. Maistoin kuutta olutta, joista Rêve Coffee Stout ja Grand Reserve (Bourbon Barrel) olivat vallan erinoimaisia. Panimon pihalla ruokakärry tarjosi alueelle tyypillisiä herkullisia cajun- ja kreoli-ruokia. Toinen kohde oli Baton Rougessa, samoin teollisuusalueella sijainnut Tin Roof Brewing. Vihreäksi maalattu halli näytti karulta, mutta sisältä löytyi oikein mukava taproom. Omat oluet eivät olleet huippua, mutta eivät huonojakaan. Täällä oli hiljaista, toisin kuin Parishissa. Jutustelin baarimikon kanssa, joka kertoi saaneensa työtarjouksen Strängen panimolta läheltä Tukholmaa. Palkkaa ei maksettaisi, mutta ylläpito kylläkin. Täältä matka jatkui kohti New Orleansia. Lähellä kaupunkia oli ollut joku onnettomuus, joka hidasti matkantekoa, mutta pääsimme perille puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen.
New Orleans, Louisiana
New Orleans oli tavallaan tämän talvireissun pääkohde. Vietettiinhän siellä juuri Mardi Gras -juhlaa, joka huipentui lähtöpäivänämme Ash Tuesdayhin eli laskiaistiistaihin, jonka jälkeen alkaa katolisten maiden paastoaika. Näitä karnevaaleja vietetään ympäri Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa ja New Orleans on juhlinnan pääpaikka Yhdysvalloissa. Juhlinnan keskiössä ovat tuntikausia kestävät juhlakulkueet, krewet, jotka kulkevat kaupungin kaduilla. Traktorivetoisten isojen kulkuevaunujen kyydissä kulkevat karnevaalihahmot ovat pukeutuneet erilaisten teemojen mukaisesti (Elvis, Louis Amstrong, Zulu-kuninkaat, zombiet .. just name it) paiskoen tonneittain helmiä ja muuta sälää katujen varsille majoittautuneiden ihmisten iloksi. Vaunujen välissä kulkevat koulujen big band-, tanssi- ja cheerleader-ryhmät. Mieti Rio de Janeiroa, yhdistä penkkarit, vappu ja juhannus ja lisää yli miljoona turistia niin saat mardi grasin New Orleansissa. Tunnelmaan kuuluu, että joka toisessa kapakassa soitetaan elävää musiikkia ja ihmiset kulkevat drinkkeineen pitkin Bourbon Streetiä ja muita French Quarterin katuja. Hullua mutta hauskaa.
No onhan siellä New Orleansissa oluttakin:
– NOLA – New Orleans Lager & Ale: paikkakunnan ehkä suurin. Modernissa taproomissa keskustan ulkopuolella paljon omia, keskinkertaisia oluita. Flighteja ryystäessä oli hauska laittaa ne Untappdiin ja saada oma naama baarin valotaululle (sama systeemi on nyt käytössä Sori Taproomissa Helsingissä).
– The Courtyard Brewery: takapihapanimo käytännössä melkein kaupungin keskustassa, rähjäinen, mutta “hip”. Musiikkia soitettiin vinyylilevyiltä. Oluissa hyviäkin joukossa.
– Crescent City Brewery: tyypillinen geneerinen panimoravintola French Quarterissa. Kehnotkot oluet sai kuitattua maistelulautasella, mutta elävä jazzmusiikki kohotti tunnelmaa.
Ja sitten Avenue Pub! Tämä kaksikerroksinen pubi suoraan kuin 1800-luvun lopun etelävaltioista on joskus tainnut roikkua Ratebeerin places-listalla TOP10:ssa. Hanoissa tarjolla tuoretta kamaa Louisianasta ja Mississippistä. Eli sain maistettua jälkimmäisen osavaltiopisteen. Vierailun hauskuutta lisäsi se, että karnevaalikulkue kulki pubin vierestä niin mikäs siinä oli hyviä paikallisia oluita nautiskella: kaikki juomat tarjottiin muovituopeissa, sillä ne sai vielä ulos karnevaalihumuun. Moikkasin myös paikan omistajaa Pollya, joka oli Ratebeer-legenda Papsoen tuttu.
New York part II
Paluun jälkeen Louisianasta itärannikolle oli vielä pari päivää aikaa nuohota Nykin olutmestoja. Tällä kertaa olin valinnut taktisesti hotellin Upper West Sidelta 87th kadulta Central Parkin kupeesta, joka osoittautui hyväksi valinnaksi vaikka baareja ei kävelyetäisyydellä ollut. Metroasema oli nurkilla ja lähellä myös hyvä aamiaispaikka. Itse hotellihuone (Belnord Hotel) vastikään renoveerattu.
Olutmielessä aloitus vanhasta tutusta The Blind Tigerista. Edelleen Manhattanin parhaita olutravintoloita. Saaren “länsireunalta” lopetti The Pony Bar, joka oli toinen vakiokohteeni. Sen paikalle on nyt vierailuni jälkeen avannut Hellcat Annie’s Tap Room, joka näyttää olevan lupaava 20 raanan paikka. The Blind Tigerissa oli sopivasti menossa NY-panimoiden Industrial Arts, Other Half ja Threes tap takeover. Tarjolla monta olutta, joita en ollut kahdessa viimeksi mainitussa paikan päällä testannut. Varsinkin Threes Nothing Is Forever oli mahtava. Hauskaa oli nähdä viime kerralla vielä tiskarina/jääpoikana ollut latino baarimikkona. Miellyttävän nopeaa palvelua ilman turhia höpinöitä.
The Blind Tigerin jälkeen oli teemana pyöriä East Villagen alueella, joka on aiemmilla reissuilla jäänyt ainakin tietoisesti kokematta vaikka nurkilla mm. Little Italyssa on tullut seikkailtua. Pääkohteena oli legendaarinen The Proletariat, joka on aiemmin jäänyt käymättä. Pieni, elämää nähnyt, pimeä ja kapea baari, jossa kuitenkaan asiakaskunta ei ollut mitään vuorenpeikkoja vaan paikallista hipsteriä ja valkokaulushemmoa. Hanavalikoima oli pieni, mutta tyrmäävän tasokas. Kun listan kaksi ensimmäistä olutta tulevat Hill Farmsteadilta ja Tired Handsiltä niin tietää että baarikin tietää mitä on tekemässä. Tänne pitää tulla uudestaan. Puolivahingossa samalla alueella tuli eteen Fools Gold -niminen ravintola, joka jälkikäteen kyllä löytyi myös Ratebeeriltä. Tämä oli isompi paikka, jossa oli myös ruokapuolta. Olutlistaakin riitti ja flighteja oli tarjolla. Mm. Equilibrium mc² jäi mieleen hyvänä. Equilibrium onkin näitä uusimpia New Yorkin hypepanimoita.
Viimeisenä päivänä lento lähti vasta illalla, joten oli hyvää aikaa jo perinteeksi muodostuneelle duolle Rattle N Ham ja The Ginger Man. Rattle N Hum aukeaa kätevästi jo kello 11 ja maistelulautaset auttavat 40 hanan haravoimisessa. Tällä kertaa valikoimakin oli varsin hyvä – paljon minulle uusia panimoita. Rahaa paloi “kiitettävästi”. The Ginger Man on myös vanha klassikko 100 hanan voimin. Valikoima on takavuosista uudistunut (lue: parantunut) voimakkaasti. “Ennen wanhaan” valikoimassa oli paljon tylsää main streamiä, nyt mukana vahva paikallinen ja vahva craft-painotus. Nyt vielä sattui olemaan hyvän nykiläisen Barrier Brewing Companyn “tap takeover” (noin 10 oluen voimin). The Ginger Manin miinus on puuttuva wifi.
Sellainen seikkailu tällä kertaa. Seuraavalla USA:n retkellä bongataan luultavasti taas uusia osavaltioita.
