SOPP tulevana viikonloppuna Tampereella

Suuret Oluet Pienet Panimot “kiertue” starttasi viime viikonloppuna idyllisen Vanhan Rauman keskustasta. Loistavassa säässä oli mukava nauttia pienpanimo-oluista ja paikallisten yritysten ruoka-annoksista sekä jutustella vanhojen tuttujen oluthahmojen kanssa. Toivottavasti raumalaisetkin löysivät tapahtuman, jolla on hieno sijainti ja toimiva konsepti.

SOPP Rauma

Tulevana viikonloppuna (alkaen tänään) SOPP rantautuu Tampereelle. 22.-24.5.2014 oluita nautitaan Keskustorilla. Tänä vuonna SOPP:ia ei järjestetä lainkaan Turussa, mutta Tampere tuli uutena mukaan. Turussa menestys onkin ollut tiettävästi vaihtelevaa, osittain säätilan takia.

Tampereella SOPP on käynnissä torstaina 22.5. klo 16-24 sekä pe-la 23.-24.5. klo 12–01. Alueelle on ilmainen sisäänpääsy to-la klo 18 asti, jonka jälkeen joudut maksamaan 10 euron pääsymaksun. Festareilla käytetään 3 euron tuoppeja, jotka voi joko ottaa mukaan muistoksi tai palauttaa saaden takaisin 2 euroa. Talkooporukkanaon mm. Salhojankadun olutseuran talkoolaiset. Iltaohjelmasta vastaavat perjantaina esiintyvä Samae Koskinen ja lauantaina esiintyvät Ants in the Pants ja Heikki Silvennoinen & The Rest (mihin jäi Pave Maijanen?).

Mukaan ilmoittautuneet panimot:

Bryggeri Helsinki
Hiisi Panimoyhtiö, Jyväskylä
Hollolan Hirvi, Hollola
Koskipanimo / Panimoravintola Plevna, Tampere
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Lammin Sahti, Hämeenlinna
Malmgårdin Panimo, Loviisa
Nokian Panimo, Nokia
Panimoravintola Beer Hunter´s, Pori
Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere
Rekolan Panimo, Fiskars
Ruosniemen Panimo, Pori (mukana gose-kollabraatio-oluella Sori Brewing)
Saimaan Juomatehdas / Panimoravintola Bruuveri, Mikkeli ja Helsinki
Stallhagen, Ahvenanmaa
Teerenpeli Yhtiöt, Lahti ja Helsinki
Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki

Tampereelta “kiertue” jatkaa 26.-28.6.2014 Lahden Matkustajasatamaan ja 24.-26.7.2014 Helsingin Rautatientorille.

Kotimaisia pienpanimo-oluita Alkoon

Jo perinteiseksi muodostunut kotimaisten pienpanimo-oluiden kattaus saapuu Alkoihin 3.2.2014. Luvassa on seuraavat oluet:

Wikimedia Commons

Keripukin aiheuttamia muutoksia ikenissä.

Beer Hunters Keripukki
Prykmestar Kahvi Stout
Teerenpeli Mokkamatti
StaPa Double Oat Malt Stout
Bryggeri Helsinki Senaattori
Lammin Sahti Pyy
Pyynikin Presidenttisahti
Laitilan Kievari Agricola
Saimaan Marsalkka Double IPA
Hiisi Pläkki
Rekolan Amerikan Eno
Suomenlinnan Thor Bock
Malmgård Emmer Tripel

Humalablogisti on näistä päässyt aiemmin maistamaan Keripukkia, Mokkamattia ja Amerikan Enoa. Keripukki on näistä mielenkiintoisin, sillä se on vahva valkosuklaa-kookos-stout. Tässä Alkon erässä kookos on suhteellisen hillittynä paahteisuuden seassa, joten “kookosvihaajatkin” pystynevät tätä juomaan. Mokkamatti on Teerenpelille tyypillinen puhdas, keskitien stout, joka ei aiheuttane intohimoja kumpaakaan suuntaan. Amerikan Eno oli HBF:ssa turhan varovaisesti humaloitu. Nyt toivotaan tältä 5,6-prosenttiselta IPA:lta hieman enemmän särmää.

Muista tuotteista mainittakoot sen verran, että Senaattori on tuplapukki, Pyy muuten vaan vahva ale, Agricola “luostariolut” ja Pläkki black IPA. Bryggeri Helsinki on mukana tavallaan kahdella oluella sillä Olutoppaan foorumitietojen mukaan Lammin Pyy on pantu Helsingissä ja pullotettu Lahdessa.

Olutmaana Albania

Birra Korçan vanha juliste

Birra Korçan vanha juliste

Albania on 2,8 miljoonan asukkaan valtio Adrianmeren rannalla. Aikoinaan maa oli maailman suljetuimpia kommunistivaltioita yhdessä Pohjois-Korean kanssa ja maan valtikkaa piti käsissään ensimmäinen pääsihteeri Enver Hoxha. Maa alkoi vapautumaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa Albaniasta tuli tasavalta. Viime kesänä Humalablogisti matkaili Kreikan ja Italian ohella Albaniassa. Maata voi suositella erityisesti balkanimeiningistä pitäville omatoimimatkaajille. Ihmiset ovat ystävällisiä ja maa lienee matkailijalle yksi Euroopan edullisimmista. Albania on olutmaana melko tyypillinen Balkanin edustaja: maassa on muutamia isohkoja, vanhoja panimoita, joiden tuotevalikoima muodostuu pääosin muutamasta erilaisesta vaaleasta lagerista. Artesaaniolutbuumi ei ole vielä tavoittanut Albaniaa, mutta muutamia panimoravintoloita on jo avattu Tiranaan.

Yleisin ja varmaankin suosituin olut on Birra Malton panema Birra Tirana, jota on saatavilla kaikkialla. Kyseessä on melko geneerinen teollinen bulkkilager, joka ei eroa ainakaan hyvässä muista maailman vastaavista tuotteista. Muita yleisiä oluita ovat muun muassa Birra Korçan Pils, A&B Grupin Norga, Stefani & Co:n Stela-oluet sekä Birra Kaon. Näistä panimoista ainakin Malto ja Korça on perustettu ennen toista maailmansotaa. Vaaleiden lagereiden lisäksi osalla on tummia oluita, joita albaniaksi kutsutaan nimellä Zezë. Ainakin se zezë, jota itse maistoin maistui aivan kotikaljalta tai kvassilta. Tiranassa paremmista ruokakaupoista saa ostaa myös tunnettuja olutmerkkejä maailmalta (Chimay, Paulaner jne.). Etelä-Albanian lomakaupunki Saranden erikoisuutena olivat kreikkalaiset oluet. Eräästä pikkuruokakaupasta löytyi esimerkiksi Kreikan Lidlille tehtyjä saksalaistyylisiä oluita. Kreikan Korfu onkin aivan pienen lauttamatkan päässä Sarandesta.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.

Tämä oven takaa löytyi BrauHaus, Tirana.


Ensimmäinen kahdesta panimoravintolasta, jossa Tiranassa kävin, oli viime vuonna auennut BrauHaus osoitteessa Reshit Collaku 38. Paikka löytyi helposti, mutta hetki meni ravintolan paikallistamiseen. Ulko-ovessa ei nimittäin ollut mitään kylttiä ja portaatkin veivät alas kellariin! Joku olutaiheinen tarra lopulta paljasti paikan. BrauHausissa tuli syötyä ja juotua paikan omat oluet, joita oli neljää erilaista (vaalea ale, tumma olut, vehnäolut ja bock). Paikan laitteisto oli uutuuttaan kiiltävää, paikka isohko saksalaistyyppinen oluthalli ja palvelu sekä ruoka erinomaista. Vanhan liiton miestarjoilija puhui erinomaista englantia ja hinnat olivat suomalaiselle naurettavan edulliset: olutsämpleri, yksi iso olut, vesipullo ja kaksi lounasannosta maksoivat luokkaa kympin. Oluista ei ole paljoa kerrottavaa – melko tyypillisiä panimoravintolatuotteita, hiukan “kotiolutmaisia”, mutta ilman pahoja virhemakuja. Makuprofiililtaan kovin varovaisia.

BrauHaus oli paljastunut minulle ennen matkaa googlailemalla, mutta toisen Tiranan panimoravintolan löysin vahingossa vasta matkan aikana. Kummankin olen itse mm. lisännyt Ratebeeriin. Svejk Beer Gardeniin törmäsin Yelp-sivustolla, jossa joku matkailija oli arvioinut paikan. Tämä ravintola olikin lopulta vain muutaman sadan metrin päässä hotelliltamme, mielenkiintoisesti nimetyn George W Bush Rrugan kupeessa. Svejk Beer Garden oli useamman ravintolan kompleksi, jossa keskiössä oli iso terassialue. Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa talon olutta, joista vaalea menetteli ruuan kanssa ja tummassa oli pientä happamuutta havaittavissa. Tarjoilijamme oli oikein kiinnostunut kuulemaan miltä oluet mielestäni maistuivat ja kumpi oli parempaa. Ruokailun jälkeen kävimme kuvailemassa ikkunan takaa panimolaitteistoa kun panimomestari huomasi meidät ja viittoili sisälle. Olutmestari ei puhunut englantia, mutta esitteli ylpeänä kanadalaista keittovälineistöä.

Yksi tulevista olutmatkailukohteista voisi olla Kosovo. Maan pääkaupunkiin Pristinaan on nimittäin avattu maan ensimmäinen panimoravintola Sabaja. Tiranasta menee päivittäin useita busseja Pristinaan …

Kannattaa lukea myös olutmatkailija Kaukon Albania-matkakertomus maaliskuulta 2011.

Suomen Olutexpo 2013

expoMenneenä viikonloppuna järjestettiin Helsingin Wanhassa Satamassa (Katajanokalla) ensimmäiset olutalan messut nimikkeen Suomen OlutExpo 2013 alla. Suomessa vakiintuneet olutmessutyyliset tapahtumat ovat tähän asti rajoittuneet Helsinki Beer Festivaliin (nimensä mukaisesti “festivaalit”, jossa oheisohjelma on iltamusiikkia) ja Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaan (suomalaiset pienpanimot framilla). Muut vastaavat ovat olleet joko pääosin ravintoloiden järjestämiä pienempiä tapahtumia tai historialtaan lyhytaikaisempia festareita. Uuden pienpanimobuumin myötä selvästi on nähtävissä kysyntää olutpanimoiden ja maahantuojien messuille. Ruotsissahan Stockholm Beer and Whisky Festival on järjestetty jo 22 kertaa ja on todella massiivinen messutapahtuma.

Olen takavuosina käynyt Wanhassa Satamassa messuilla useaan kertaan ja olin hieman epäileväinen tilan sopivuudesta olutmessukäyttöön. Paikalla saatoin todeta olleeni väärässä ja tilat olivat varsin toimivat Olutexpossa varsinkin nyt kun tupa ei aivan täynnä ollut. Wanhan Sataman tilat antavat hyvän mahdollisuuden erilaisten yleisöluentojen järjestämiseen ja Brewdogin tilaisuus ainakin näytti vetävän ison salin täyteen väkeä. Olutexpon käytännön järjestelyt sujuivat hämmästyttävänkin hyvin huomioon ottaen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta. Pienet puutteetkin saatiin korjattua lennosta expon aikana. Olutexpolla oli käytössä lasinvaihtosysteemi, jota en ole aiemmin tavannut. Se toimi oikein näppärästi: maistoit oluen ja sen jälkeen saatoit käydä lasinvaihtopisteessä vaihtamassa lasisi puhtaaseen. Normaali annoskoko oli 15 cl, joka on aivan hyvä messukäytössä. Toki vahvemmista oluista riittää usein pienempikin annoskoko. Lasimalli oli lähes identtinen tämän vuoden SBWF:n lasin kanssa, mutta OE:n lasi on blanko ilman logoja.

Paikalle oli saatu edustava määrä maahantuojia, joita viime vuosina ei esimerkiksi HBF:llä ole juurikaan ollut. Mukana olivat esimerkiksi Diamond Beer (kärkenään Beer Hunters, jonka porukkaa oli myös tiskin takana töissä sekä Brewdog, jolta paikalla oli pääpanija sekä Zarah-niminen markkinointityttö), Servaali (jolla kärkituotteena oli suodattamaton, pikkuisesta puutynnyristä ilmaiseksi(!) tarjottu Pilsner Urquell), BrewSeekers, Pikkulintu, Lasso Drinks, Nomad, Moestue & Cask Finland jne. Moestue & Cask Finland on uudehko peluri Suomen olutmarkkinoilla ja heidän ykköstuotteinaan olivat uuden ruotsalaisen pienpanimon CAP:n oluet. CAP:n pääosakas ja panija on Mattias Hammenlind, joka on kannuksensa hankkinut Sigtunan panimomestarina. Mattiaksen käsialaa on mm. Sigtunan Ace of Spades. Itse maistelin CAP:n oluet jo Tukholmassa syyskuussa, mutta paikalla olleilta ne saivat ylistäviä arvioita. Lähiaikoina CAP-oluet rantautuvat ensin Beer Huntersiin ja Pikkulintuun ja aivan kohta myös muualle.

Diamondilla oli vaihtuvissa hanoissa kovalaatuista tavaraa. Suomi-debyyttinsä teki muun muassa Evil Twinin Imperial Biscotti Break. Oli muuten hanasta paljon parempaa kuin vuosi sitten kun maistoin pullosta, joten laatueroa saattaa olla. Muista voisi mainita vaikkapa Mikkeller X-mas Porter Fra Til Via (From To Via) Cognac Barrel Agedin ja Beavertownin Black Bettyn. Beer Hunters tarjosi tiskillään mm. vintagetuotteita (Tyrni Lambic ja Pässinpää). Brewdogillakin oli pari erikoisuutta: kevyt, hapan Blitz Apricot ja Voodoo Doll IPA. Suomen Olutseuran alle olivat ryhmittäytyneet pienet ja uudet mikropanimot Rekola, Pyynikki, Ruosniemi ja aivan uusi “mustalaispanimo” Hatebrew. Valitettavasti Hatebrewn Pyynikillä pantu debyytti Imperialistisika oli melko flättiä ja muutenkin yrttisen kitkerää eli ei kovin onnistunut ensituote. No, tekivätpähän pojat ainakin festareiden puhutuimman oluen. Väkeä oli lauantaina päivällä sen verran maltillisesti, että jutustelu ständeillä henkilökunnan kanssa sujui vaivatta. Hiukan outo polettisysteemikään ei aiheuttanut sen suurempaa harmia.

Viskejä en messuilla maistellut, mutta maahantuojia oli paikalla runsaasti ja myös erilaisia viskitastingejä järjestettiin paljon. Beer Huntersilla oli mukanaan reilun kolmen vuoden ikään ehtinyttä Old Buckia, jonka erikoisuus on se, että se on kypsynyt samassa tynnyrissä, jossa aikoinaan ikäännytetttiin Plevnan Siperian Hanniku-versiota!

Itse osallistuin yhteen tastingiin: Pikkulintu järjesti neljän uuden Nøgne Ø-oluen maistelun, jossa oluita oli esitelemässä panimon perustaja ja panimomestari Kjetil Jikiun. Kjetililtä juttua riitti jatkuvana virtana koko 45 minuutin session ajan. Hän on aiemmalta siviiliammatiltaan SAS:n lentäjä. Samsoniten lentolaukku oli kuulemmat erinomainen maltaiden ja humalien kuljettamiseen jenkeistä kotioluttarpeisiin. Nøgne Ø:n tarina on mielenkiintoinen ja useimmista panimoista poiketen he valloittivat maailman ennen kotimarkkinoita vaikka alkuperäinen liikeidea oli totuttaa norjalaiset erikoisoluisiin. Vuonna 2008 Nøgne Ø:n tuotannosta meni 70 % vientiin. Nykyään vientiin menee määrällisesti saman verran, mutta se on enää 20 % kokonaistuotannosta – norjalaiset ovat vihdoin hullaantuneet Nøgne Ø:n oluisiin. Panimo myy myös kotioluttarvikkeita ja pitää panimokierroksia ja maistatuksia. Nämä kaikki auttoivat Nøgne Ø:n nousuun kotimarkkinoilla. Niin ne maistetut oluet olivat Nøgne Ø Imperial Premiant India Pilsner, Nøgne Ø Kriek Of Telemark, Nøgne Ø #1000 ja #1001. 20 euron hintaan tuo tilaisuus oli todellinen bargain.

Kaikkiaan todella hieno tapahtuma enkä ole muiltakaan kuullut kuin ylistäviä lausuntoja. Pienet puutteet ovat korjattavissa ja uuden tapahtuman kehittäminen paremmaksi on luonnollista kokemuksen kautta oppimista. Toivottavasti Olutexpo onnistui taloudellisesti ja saamme sille jatkoa ensi vuonna. Ehkä mitä itselle tulee mieleen lisätä olisi jonkinkaltainen “omatuontiosasto” HBF:n tapaan – obskuureja pienpanimo-oluita jonkin teeman mukaisesti. Tänä vuonna tuota en jäänyt tuota kaipaamaan, kun olin vain yhden päivän paikalla, mutta nyt olleella tarjonnalla ei ehkä kaikiksi kolmeksi päiväksi olisi tekemistä riittänyt. No ehkäpä tulevaisuudessa kotimaiset panimot alkavat valmistaa Olutexpoon omia festivaalispesiaalejaan, jotka lisäävät olutharrastajien mielenkiintoa entisestään.


Olutopas.infon OlutExpo-esittelyvideo.

Copenhagen Beer Celebration 2013

Surly
Tämä artikkeli on jäänyt julkaisematta vaikka naputtelin sen jo hyvän aikaa sitten. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Copenhagen Beer Celebration

Mikkellerin Mikkelin junailema Copenhagen Beer Celebration (myöhempänä CBC) järjestettiin tänä keväänä toista kertaa. Viime vuodesta poiketen nyt eri viikonloppuna kuin perinteiset Köpiksen Tanska-festarit. CBC:n konsepti on hieno ja Euroopassa luultavasti vähemmän harrastettu: paikalle on kutsuttu 30 huippupanimoa, jotka kolmessa viiden tunnin sessiossa tarjoavat jokainen kolme eri olutta, jotka vaihtuvat seuraavaan sessioon. Kaikki oluet kuuluvat sessiolipun (n. 60 euroa) hintaan. Näin ollen kaikkiin sessioihin osallistuen tarjolla on ainakin 270 erilaista olutta 5-10 cl annoksina.

Humalablogistilla ei ollut aikomusta festareille osallistua. Myytiinhän kaikki sessioliput loppuun hyvin nopeasti jo viime vuoden puolella. Keväällä kuitenkin kun varmistui, että töistä voisi pari ylimääräistä vapaapäivää irrota, niin alkoi panimolistaa selattuani halu osallistua kasvaa. Vai mitä sanotte festareista joilla ovat paikalla Mikkellerin lisäksi esimerkiksi Cigar City, Surly, Three Floyds, De Molen, Jester King, Westbrook, Anchorage, The Kernel, Firestone ja lisäksi mm. pienpanimot Japanista, Brasiliasta ja Kiinasta? Kyllä, alkaisitte hankkia virtsankarkaussuojia housukalustoonne. No laitoin tiedustelun kuukautta ennen festareita Facebook-ryhmään olisiko lippuja myydä. Kesti vain pari tuntia kun eräs jenkki tarjosi pinkkiä eli kaikkien kolmen session lippua “face value”. Kaupat tehtiin ja varmistin vielä järjestäjältä, että lippuni oli kosher.

Kööpenhaminaan saavuin torstaina, jolloin oli aikaa kiertää hieman olutbaareja. Melko lähellä B&B-majoitustani sijaitsivat minulle uudet tuttavuudet: jo kolmen vuoden ikään CBC-sunnuntaina ehtinyt Mikkeller Viktoriagade ja Fermentoren. Muutama sata metriä Fermentorenista sijaitsee vanha tuttu “kioski” Kihoskh, jonka lisäksi muissa olutkaupoissa ei käydä tarvinnutkaan. Suomalaisporukan kanssa pääsimme toisella Kihosk-käynnilläni jopa paikan kellariin, jossa on uskomattoman paljon hienoja oluita. Vinkki: kannattaa kysyä kellariin pääsyä.

Boxing Cat
CBC järjestettiin Sparta Hallenissa, joka sijaitsee jonkun urheilukentän kyljessä. Sinne kannattaa liikkua bussilla, sillä matkaa kumipyörilläkin on 15-20 minuuttia. Busseissa kuulutetaan aina seuraava pysäkki, joten ylivoimaisen vaikeaa kulkeminen pelipaikalle ei ollut. Hallilla eikun pinkkiranneke messiin ja jonottamaan. Jonottaminen (aukeamista odotellessa) sujui leppoisasti vanhojen Ratebeer-kavereiden kanssa haastellessa. Lauantaipäivällä samassa jonossa reitattiin myös ahkerasti oluita. Vanhoja juovotuttuja olikin Tanskan lisäksi mm. Englannista, Ruotsista ja Israelista. Israelista oli paikalla Barak (RB DSG), joka on töissä Tel Avivissa vain pienpanimo-oluita myyvässä olutkaupassa – kannattaa käydä jos siellä päin vierailette.

Festarin puitteet olivat hienot. Ajoissa tulemalla ei ollut vaikeuksia saada istumapaikkaa pitkiltä penkeiltä, joita oli hieman HBF:n tyyliin. Tarjolla oli oluiden lisäksi hyvää välipurtavaa: hot dogeja, currya, chili con carnea jne. Oluttiskeillä rahan tai polettien kanssa ei tosiaan tarvinnut sählätä, ja bajamajoja oli ulkona riittävästi. Tunnelma oli leppoisa, useimmilta panimoilla tiskin takana päivysti itse panimomestari. Panimomestareissa sanoisin, että heavy metal (mm. Surly, 3Floyds, Jester King) voitti lukumäärässä hipster-osaston (To Ol, Mikkeller, Against the Grain). Festareiden kohutuimpia oluita olivat 3 Floydisn Dark Lordit: tavan versio ja vaniljalla “pilattu”. Molemmat hävisivät tikkereiden suihin reilussa varttitunnissa. Muita huipputapauksia Euroopassa olivat Surlyn Darkness ja Cigar Cityn Hunaphu, josta oli tarjolla kolmea eri vuosikertaa. Tosin floridalaisten kaikki oluet olivat pullo-oluita. Alan miehet (ja naiset) tajuavat jo näistä oluista, että CBC:n valikoima oli todella huikea. Tähän lyödään vielä päälle vaikkapa vanhan Fanon panijan uuden Siren Breweryn uutuudet, harvinaiset Mikkellerit, Jester Kingin, Anchoragen, Against the Grainin, Westbrookin ja ja ja … loistavat oluet niin helposti parhaat festarit joilla olen saanut olla mukana. Näillä festareilla esim. BrewDogin oluet sijoittuivat huonoimpaan neljännekseen. Edellä mainitut eksoottisemmat pienpanimomaat eivät myöskään tässä seurassa kovin ihmeellisiä oluita tarjoilleet, mutta sitä paikkasivat kaikkien näiden innostunut ja sympaattinen henkilökunta!

CBC Tickers
Lauantaina kakkos- ja kolmossession välissä oli 1,5 tunnin tauko, jolloin porukat siirtyivät ulkotiloihin. Ulkona esiintyi uusi tanskalaisbändi Ring Them Bells. Heillähän on Mikkellerillä pantu olut, jossa on hyvinkin persoonallinen ja muistettava etiketti. Oluen sain ostettua Kihoskin kellarista! Ring Them Bells oli livenä aika huono, mutta myöhemmin kotona osoittautui ihan kuunneltavaksi Radiohead-kopioksi. Kuivin suin ei tauollakaan tarvinnut olla: joku ystävällinen kaveri tarjoili 1,5 litran pullosta Mikkellerin uusinta Stellaa.

Humalablogisti ei jaksanut aivan kolmannen session loppuun asti roikkua. Ensi kerralla ehkä riittääkin kaksi sessiota, mutta ensi kerta tulee aivan varmasti. CBC 2013 oli paras olutfestivaali, johon olen koskaan osallistunut!

Testipenkissä Mallaskosken Kuohu Valioluokka Stout

Muutama viikko sitten tuli Humalablogissa testattua Mallaskosken uuden Valioluokka-sarjan Pils ja todettua odotusarvoa paremmaksi. Nyt Servaali lähestyi jälleen Henrik Larkion ja Jyri Ojaluoman allekirjoittamalla kirjeellä ja parilla tölkillä olutta. Tällä kertaa kyseessä oli Valioluokan Stout. Tämä on maitokauppavahvuinen stout, jossa myyntipuheiden mukaan maistuvat kahvi ja suklaa sekä “raikkaat humalat, kärkenä First Gold”. No katsotaanpas.

Ulkonäössä ei ole moittimista. Valioluokan stout ruskeine vaahtoineen, värikin lähes läpinäkymättömän musta. Tuoksussa hallitsee päälimmäisenä palanut mallas vaikkei hajuaistini rajun flunssan jälkeen olekaan terävimmillään. Alta voi löytää kevyitä suklaan ja kahvin vivahteita. Suuntuntuma on kevyt, suorastaan vetinen. Tämä suorastaan huutaa tuhdimpaa mallaspohjaa ja lisää platoja. Maussa on kevyttä paahteisuutta/palaneisuutta sekä hiukan mainospuheiden kahvia ja suklaata. Humalointi ei juurikaan näyttele mitään roolia makupaletissa. Olut on puhdas ja tyylinmukainen, mutta maku jää hyvin lyhyeksi ja siksi lievä pettymyshän tämä on muiden kehuvien arvioiden jälkeen. Itselleni tämä menee siihen maitokauppastouttien luokkaan, jolle ei ole käyttöä vaikkei huono olut olekaan. Pilsiähän lupasin jo saunajuomaksi hankkia. Ehkä tämä jonkun ruuan kaverina voisi toimia.

Humalablogisti toivottaa lukijoille maltaista Wappua. Suuntaan torstaina Kööpenhaminaan Copenhagen Beer Celebrationiin. Siitä ehkäpä matkaraporttia myöhemmin.

Testipenkissä Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils

Servaali Oy lähestyi minua (ja joitakin muita olutbloggaajia) meilillä, jossa kyselivät halukkuudesta vastaanottaa testattavaksi Mallaskosken panimon uusi Valioluokka Pils. No minulle kelpasi ja kun näin sopivasti kiirastorstaina lähetys oli postista noudettavissa niin otin pilsin heti testiin.

Mallaskoski Seinäjoelta oli aikoinaan 2000-luvun alkupuoliskolla silloin melko kapeassa suomalaisessa pienpanimoskenessä oikein kelpo tekijä. Sekä vaalea että varsinkin tumma Kuohu maistuivat selvästi keskivertobulkkia paremmilta. Jossain vaiheessa kuitenkin tapahtui selvä laadullinen heikennys. Ehkä reseptejä muutettiin tai prosessia – omassa muistissani yhdistän muutoksen aikaan jolloin panimo siirtyi pulloista tölkkeihin. Sen koommin melko hyvästä saatavuudestaan huolimatta panimon oluita on tullut nautittua hyvin harvakseltaan. Pari vuotta sitten Servaali Oy osti Mallaskosken ja koska kyseessä on laatuoluidenkin päälle ymmärtävä maahantuoja niin odotukset olivat korkealla. Valitettavasti ainakaan vielä odotuksia ei ole saatu lunastettua, mutta ehkäpä nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.

Mallaskoski on lanseeraamassa maitokauppoihin uutta “valioluokka”-sarjaa, johon alkuvaiheessa kuuluvat pils ja stout. Pikkutölkki Pilsin pakkaus on melko tyylikäs musta-sininen-kulta-värityksessään. Taustalogossa on jotain Karjalamaisuutta. Speksit kertovat Perle- ja Saphir-humalista IBU-arvon ollessa 35. Kyseessä on täysmallaslager. Olut on kirkas eli ilmeisesti täysin suodatettu. Valkea vaahto häipyilee kohtaisen nopeasti. Tuoksussa on voimaisuutta ja kukkaista aromaattista humalaa, jonka yhdistän Baijeriin. Pohjoissaksalaisissa pilseissä humalan aromi on pistävämpi ja toisaalta tsekkipilsien voimaisuus on selkeämmin diasetyylinen. Maussa on apilaista, puhdasta humalointia ja suuntuntu on mukavan öljyinen. Jälkimaussakin on pieni puraisu katkeroa, mutta maku ei kanna kovin pitkälle. Mallaskoski on saanut aikaan kohtuullisen saksalaistyylisen maitokauppapilsin – ei ehkä kuten mainostavat “järisyttävän”, mutta omassa segmentissään hyvän. Tyypillisesti nämä huutavat sitä suomalaiseen Berliinin muuriin katoavaa puolta prosenttia alkoholia lisää. A-vahvuisena ja piirun rapsakkaampana tästä tulisi erinomainen pils. Nyt pitää tyytyä kohtalaiseen. Sellaiseen jota varmasti ostan kapean valikoiman lähikaupasta Kukko Pilsin ohella tai sijaan saunajuomaksi mikäli litrahinta asettuu samoille haminoille. Erilaisten rasvaisten ruokien kanssa varmasti myös kelpo kaveri. Tästä on hyvä jatkaa ja odottaa Valioluokan Stoutia.

Olutmatkailua: Boston, Massachusetts

Boston Beer Works

Boston Beer Works

Tänä talvena Humalablogistin talvilomailu ulkomailla rajoittui perhesyistä yhteen viikkoon. Viikko oli turhan lyhyt aika lähteä tutkimaan tropiikkia, joten kun Finnair tarjosi melko edullisia suoria lentoja itärannikolle. Matkakohteiksi valikoituivat vanha tuttu New York ja uusi tuttavuus Boston.

Boston on reilun 600000 asukkaan kaupunki ja New Yorkista katsottuna se sijaitsee, ehkä vähän yllättäenkin, koillisessa. Bussilla matka kestää pitkin moottoriteitä nelisen tuntia. Juna oli vienyt aikaa saman verran, mutta kun hinta on 4-6 kertaa kalliimpi niin päädyimme Chinatownista operoivaan kiinalaiseen bussiyhtiöön. LuckyStarin liput ovat 15 dollaria suunta ja busseissa on ilmainen WLAN!

Bostonista suomalaiselle tulee ensinnä mieleen ehkä bostoninkakku ja sitten jääkiekkoseura Boston Bruins. Useimmat tietävät myös Esko Ahon pesäpaikan Harvardin yliopiston sekä Massachusetts Institute of Technologyn. Molemmat sijaitsevat Bostonin esikaupungissa Cambridgessa. Bostonia pidetään Yhdysvaltain eurooppalaisimpana kaupunkina. Sen eteläinen osa on irlantilaisten jälkeläisten kansoittama South Boston, joka on päässyt populaarikulttuuriin irlantilaismafiosojen ansiosta. Kaupungin monet nähtävyydet liittyvät USA:n itsenäisyysaikaan, tärkeimmät niistä on linkitetty Freedom Trail -nimellä kutsuttuun reittiin.

Matkalla Samuel Adamsille

Matkalla Samuel Adamsille


Olutharrastajalle tuntevat Bostonin tietenkin Samuel Adamsin Boston Lagerista. Boston Beer Companyn perustaminen vuonna 1984 Jim Kochin johdolla oli yksi keskeisiä elementtejä USA:n viime vuosikymmenien pienpanimovallankumouksessa. Boston Beer Companysta on sittemmin kasvanut pörssiyhtiö, ja se on Yhdysvaltain suurin amerikkalaisomistuksessa oleva panimo. Samuel Adams Brewerylla (kuten Boston Beer Company tunnetaan) Bostonissa on maanantaista lauantaihin tunnin välein yleisölle avoimia panimokierroksia. Panimon lähelle pääsee kätevästi metrolla – asemalta on reilu 5 minuutin kävelymatka. Valitettavasti omalla vierailullani panimolla oli remontti menossa. Kierros typistyi maistelusessioon panimon tap roomissa. Panimotyöntekijä maistatti Boston Lageria, Alpine Springiä ja koe-erää panimon julkaisemattomasta Cascade Pale Alesta. Puhtaus ja tasapainoisuus ovat selvästi Samuel Adamsin tavoitteena. Juotavia, mutta hieman mielenkiinnottomia ne olivat panimotuoreinakin. “Kierroksen” jälkeen on mahdollisuus shoppailuun panimon myymälässä. Itselleni tarttui mukaan Barrel Room Collectionin kolme erilaista olutta “lahjapakkauksessa”. Ilmeisesti tämä 3 x iso pullo on Massachusettsin lain määräämä maksimimäärä mitä panimo saa myydä ulos. En ole varma, mutta sellaiseen käsitykseen ainakin tulin.

Bostonin ympäristössä on Samuel Adamsin lisäksi useita käsityöläispanimoita. “Sampan” jälkeen näistä selvästi suurin on Harpoon, joka on USA:n yhdeksänneksi suurin “pienpanimo”. Harpoonin tuotteita onkin saatavilla lähes kaikista olutravintoloista. Bostonissa ja Cambridgessä toimii myös useita panimoravintoloita. Näistä itselleni aiemmin tuttu oli Cambridge Brewing Company. Ravintola oli melko tilava ja sieltä sai talon oluita kätevinä maisteluannoksina. Lisäksi sisäänkäynnin vieressä oli myyntipiste, josta saattoi ostaa oluita kotiin vietäviksi. CBC:n oluet sijoittuvat “hyvää, muttei erinomaista” -osastolle.

Boston Beer Worksillä on useampi lokaatio. Kävin kahdessa, joista toinen oli historiallisessa keskustassa ja toinen Fenwayssa Boston Red Soxin stadionin kyljessä. Molemmat olivat melko isoja paikkoja, joissa omia oluita oli pitkälti toistakymmentä. Pyhän Patrikin päivän läheisyys näkyi neljänä “irlantilaiskausioluena”. Bostonin valikoima oli monipuolinen ja oluita myyntiin näppärinä neljän maisteluannoksen teisterinä (“pick any 4”). Webbisivujen perusteella panimolla on pari baaria myös Bostonin lentokentällä. Loganin lentokentällä on Ratebeerin perusteella myös Samuel Adamsin, Harpoonin ja Ciscon baarit. CBC:n ja BBW:n lisäksi Bostonissa on Rock Bottom -ketjun paikka ja John Harvards Brewhouse, joissa en ehtinyt käymään. Rock Bottom onkin tuttu jo Portlandista. Huomasin sellaisen myös Manhattanilla.

Boston on vilkas opiskelijakaupunki ja opiskelijoita olikin baareissa runsaasti. Kaupungissa on aika paljon hyviä olutravintoloita, joista ehdin muutamassa vierailla. Ratebeerin ykkönen on Lord Hobo, jossa on 40 hanaa. Tarjonta oli mielenkiintoista, paljon oman osavaltion tuotteita. Hobo näytti olevan myös suosittu ruokapaikka. Muutenkin trendi näytti olevan, että lähes kaikki söivät jotain vaikkei paikka ollutkaan puhtaasti ruokaravintola vaan olemukseltaan pubimainen. Tavallaan rähjäisemmän oloinen tapaus oli Bukowski’s Tavern. Tavernissa oli hyvää ruokaa ja erinomainen hanaolutvalikoima. Itse kävin Cambridgen lokaatiossa, Bostonin puolella on näköjään toinen. The Publick House sijaitsi Brooklinessa, yhdessä Bostonin monista esikaupungeista. Kompakti paikka oli aivan täynnä. Ruoka oli erinomaista – ehkä siinä syy suosioon. Olutlista oli hyvin belgipainotteinen. Tämä ei täysin ollut jenkkioluita metsästäneen Humalablogistin mieleen. Paikallisille tilanne oli tietenkin toinen. No, kyllä hanoista kuitenkin löytyi riittävästi paikallisiakin herkkuja.

Tavallisista ruokakaupoista ei oluita löytynyt – ainakaan niistä parista joissa kävin (toinen oli Whole Foods). Ilmeisesti MA:n lainsäädännön vuoksi myynti keskittyy erikoisliikkeisiin. Seutukunnan paras liike olisi Julio’s Liquors, joka kuitenkin sijaitsee Westboroughissa kaukana Bostonin keskustasta. Tällä kertaa itselläni ei ollut tarvetta sen kummempiin olutostoksiin (jotka hoidin New Yorkissa), joten vaihtoehdot jäivät kartoittamatta.

Boston on olutharrastajalle oikein hyvä vierailukohde. Mielenkiintoisia paikkoja on paljon: pari panimoa, joissa voi vierailla, useampi panimoravintola ja paljon paikallisia oluita laadukkaissa olutravintoloissa. Muutama päivä sujuu oikein leppoisasti ja Cambridgessä voi kokea leppoisan pikkukaupungin tunnelmaa vaikka ollaan suurkaupungin kyljessä.

Vierailu Ruosniemen panimolla

Viime lauantaina Porissa järjestettiin Ravintola Panimolla Suomen Olutseuran vuosikokous. Itsekin hieman autettuna (=taloudenhoitaja lähetti minulle laskun) maksoin muutaman vuoden tauon jälkeen SOS:n jäsenmaksun jo 4 päivää ennen kokousta. Ennen vuosikokousta Panimon kabinetissa Jouko Stenroos kertoi Porin Oluttehtaan ja erityisesti Porin oluen hanaoluen historiasta. Porin Oluen legendaarinen panimomestari Jori Orlo jutusteli omassa osiossaan oluen valmistuksesta ja mm. Mustan Hevosen syntyhistoriasta. Myöhemmin illalla Jori kertoi muun muassa ollessaan Carlsbergillä töissä (reilut 60 vuotta sitten!) työsuhde-etuihin kuului kuusi pulloa talon olutta – työaikana nautittavaksi. Jorilla ei kulutus ollut tanskalaisten luokkaa ja hän tekikin kauppaa ylimääräisillä pulloilla työtovereidensa kanssa. Tämän lisäksi päivittäin kello 1400 työnjohtaja avasi tynnyrin, josta olutta sai omaan astiaan!

Päivän ehkä odotetuin ohjelmanumero omalta osaltani oli vierailu “siihen toiseen porilaiseen pienpanimoon” eli Ruosniemen Panimoon. Panimo aloitti kaupallisen toimintansa viime vuonna ja nyt pääsin käymään tällä lähipanimollani, joka sijaitsee noin 5 kilometrin päässä Porin keskustasta Ruosniemen kaupunginosassa. Panimo on melko lailla keskellä pientaloaluetta vanhassa navetassa, jossa lehmiä pidettiin viimeksi kait 1970-luvulla. Toimintaa ryhmällemme esitteli yksi seitsemästä osakkaasta porilaissyntyinen Juha-Matti Karpale. Panimo on vielä harrastus perustajilleen, joista suurin osa ei asu Porissa vaan pääkaupunkiseudulla. Se sai alkunsa insinööritaustaisten osakkaiden kotiolutharrastuksesta. Tilat löytyivät perhepiiristä ja laitteisto modattiin insinöörityyliin vanhoista Turun meijerin tuotantovälineistä. Panimon keittokoko on noin 550 litraa. Monien kokeiluerien jälkeen heinäkuussa 2012 lanseerattiin panimon ensimmäinen tuote Pikkupomo, jota Humalablogisti pääsi maistamaan tuoreeltaan. Nyt valikoituihin olutravintoloihin on tullut panimon toinen tuote Piirimyyjä, joka on Pikkupomon tapaan tehnyt hyvin kauppansa ravintoloissa.

Karpale kertoi, että viime vuonna olutta valmistettiin noin 2500 litraa. Tänä vuonna pyrkimys on nelinkertaiseen määrään. Suunnitelmissa on osallistuminen Helsingin SOPP-tapahtumaan ja kahden APA:n jälkeen myös muutaman uudenlaisen oluen lanseeraus. Kavereilla tuntuu olevan hyvä meininki tekemisissään ja paikalla nautittu panimotuore Pikkupomo osoitti myös, että tuotetta on hiottu entistä parempaan iskuun sitten viime kesän. Ruosniemen Panimon oluille paras bongauspaikka on Porissa Pub Winston, jossa heillä on oma hanapaikka. Sen lisäksi oluita on satunnaisemmin ollut tarjolla pääkaupunkiseudun parhaissa olutravintoloissa kuten Pikkulintu, Gallows Bird, Viisi penniä ja One Pint Pub. Toivotaan, että tämän vuoden aikana oluita päästään nauttimaan laajemminkin!

Vierailun jälkeen Panimolla Heikkisen Mika kertoi Beer Huntersin kuulumisia – historiaa ja tuoreempiakin tapahtumia. Beer Hunters tulee olemaan mukana kaikissa tärkeimmissä oluttapahtumissa (HBF, SOPP Turku ja Helsinki sekä OlutExpo). Mika kertoi myös, että panimolle on tilattu uusi pullotuslinja. Sen ja uuden panimon myötä Huntersin oluiden saatavuus tulee parantumaan huomattavasti. Tuotantomäärän kasvaessa myös oluen hinnottelua saadaan kuluttajaystävällisemmäksi. Ilta päättyi St Patrickin päivän aattotunnelmissa Panimoravintola Beer Huntersissa. Itse jätin Guinnessit väliin, ja näin en joutunut kantamaan sitä typerää hattua kotiin :)

Vuoden 2012 parhaat oluet

On aika taas tehdä yhteenvetoa viime vuoden oluista. Olen listannut omia parhaita olutkokemuksiani vuodelta 2012. Kyseessä ei ole parhaat 2012 julkaistut oluet vaan humalablogistin viime vuonna ensi kertaa maistamat tuotteet. Lista ei ole paremmuusjärjestyksessä eikä siitä löydy absoluuttinen totuus.

AleSmith Speedway Stout (Barrel Aged)
AleSmithin klassikko on kovassa maineessa ja ei turhaan. 12 volttiin on saatu mahdutettua kaikki imperial stouttien ja tynnyrikypsytyksen parhaat puolet: täyteläisyys, herkullisesti salmiakkia, vaniljaa ja tupakkaa samassa paketissa sopivalla, muttei liiallisella alkoholipotkulla. Kiitos tiongille tämän jakamisesta loppukesän Petalax-kekkereissä.

Founders KBS (Kentucky Breakfast Stout)
Ei niinkään yllättäen tämäkin viskitynnyrikypsytettyä imperial stoutia. Mutta kuten edellinen, tämäkin on hehkutuksensa ansainnut. Aavistuksen pehmeämpi kuin Speedway. Tätä pääsin nauttimaan hanasta New Yorkissa maaliskuussa, jolloin sattumalta The Pony Barilla oli Foundersin “Brewer Night” ja baarin parikymmentä hanaa oli pyhitetty Foundersin tuotteille.

3 Fonteinen Armand’4 Oude Geuze Lente
Armand Debelderin vuodenaikablendauksista tämä kevät-versio oli paras (talvi on maistamatta). Loistavan monimuotoinen geuze ja korkeasta hinnastaan huolimatta hinta-laadusuhde oli ok.

De Molen Haver & Gort
De Molen ei ole viime aikoina onnistunut yllättämään positiivisesti. Imperial stout Haver & Gort on kuitenkin loistava Hel & Verdoemeniksen veroinen olut. Tämäkin on tynnyrikypsytetty, tällä kertaa skottilaisessa Speyside-tynnyrissä. Vahvoissa stouteissa De Molen on selvästi parhaimmillaan.

Mikkeller Black Hole Barrel Aged Edition Red Wine
Beer Huntersin baaripuolen kohokohtiin kuului kesän Mikkeller-festivaalit. Tämä oli oikein onnistunut tynnyrikypsytys (taas!) Black Holesta. Nimestään huolimatta punaviini ei ollut hallitseva elementti tässä.

Mikkeller Porter
Samoilla Hunun festareilla oli tämä vahva Mikkellerin Porter. Amagerin laadukas kädenjälki näkyi tässä oluessa.

Emelisse White Label Imperial Russian Stout (Ardbeg BA)
Yksipuolinen lista? Ei kai, tämähän on Ardbeg-tynnyrissä kypsytettyä viskiolutta :) Ardbeg kuuluu suosikkitislaamoihini ja tässä viski lyö läpi reippaasti. Yleensä se ei ole hyvä asia, mutta tässä Emelissessä se toimii.

Sun King Bourbon Barrel Johan (BBJ)
Ok. Myönnetään, että (hyvät) viskitynnyrikypsytetyt oluet ovat olut- ja viskiharrastajan mieleen. Sun King on pieni panimo Indianapoliksesta ja tämä BBJ-olut ei ole Ratebeerissä saanut kovin kummoisia pisteitä. Minulle tämä barley wine maistui enemmän kuin hyvin, vuoden yllätyskohokohtia!

Starr Hill Franklin’s Sour Ale
Tämä oli ensimmäinen virginialainen olueni. Ja loistava sellainen: hedelmäinen hapan ale, jossa oli paljon rodenbachmaisia piirteitä. Valitettavasti Frankliniä tuskin pääsee maistamaan toistamiseen ellei nyt sattumalta ole joskus Indianaan asiaa.

Vuosi 2012 oli siis tynnyrikypsytettyjen oluiden. Tynnyrikypsytys on ollut yksi olutmaailman trendeistä jo muutaman vuoden ja tullee jatkumaankin tulevaisuudessa. Huonosta oluesta ei saa tynnyrissä hyvää ja genrestä löytyy paljon roskaa huippuoluiden joukosta.

Tasapuolisuuden nimissä myös muutama muu valinta:

Vuoden 2012 kotimainen olut: Beer Hunters Mufloni Saison De Randonneur 6,5 %:n vahvuinen versio. Vedän härskisti kotiinpäin. Mikäli pidät klassisesta belgisaisonista niin tässä on maailmanluokan suomalainen vastine Dupontille. En ole yksin mielipiteineni: Ratebeerissä oluen keskiarvo on 3.72, jolla ilman pisteiden painotusta pääsisi Suomi-listalla kaikkien aikojen kolmostilalle. Alkoihin 4.2. tulevassa pienpanimokattauksessa on mukana Beer Huntersin Kataja Saison, joka on katajalla tuunattu versio tästä. Käytännössä ei täysin samaa kamaa, mutta huippuolutta luvassa kuitenkin.

Suomi Bubbling under: Malmgård Black Door H.O.D.A. 20th Anniversary. Suomessakin osataan tehdä loistavaa sessioipaa. Mahtava greippisyys dominoi makua. Muuten IPA/DIPA-rintamalta ei jäänyt paljoa mieleen. Ehkä vuoden 2011 pyhiinvaellusmatka Portlandiin ja länsirannikolle tyydytti suurimman IPA-himon.