Talven 2019 lomamatka suuntautui jälleen rapakon taakse. Kanada oli tähtäimessä ja sopivia lentoja kyttäilin vuodenvaihteen molemmin puolin. Ajoittaisista tarjoushinnoista huolimatta halutulle ajanjaksolle tuntui olevan vaikeaa saada edullisia lentoja Torontoon. Mainokset kyllä huusivat välillä kolmosella alkavia hintoja mutta varausta yrittäessä tilanne oli karumpi. Selvä viimeisen vuoden parin aikana tullut muutos on, että myös suuret lentoyhtiöt ovat siirtyneet vedätysmarkkinointiin, jossa tarjoushinnat eivät koskaan ole lopullisia hintoja kaikkine lisineen ja varauskikkailuineen.
Lopulta löysin KLM:n tarjouksen jossa 340 eurolla pääsi New Yorkiin eestaas. Sieltä varasin Air Canadan lennot Torontoon ja Montrealista takaisin Nykiin. Hintaa lennoille tuli vajaa 150 euroa suunta. Etuna suoraan lentoon verrattuna oli, ettei Kanadassa joutunut suunnittelemaan matkaksi mitään ympyräreittiä. Lopullinen agenda oli ensin New Yorkissa kolme yötä, sitten Kanadassa Toronto-Kingston-Ottawa-Montreal, josta vielä yhdeksi yöksi Isoon Omenaan.
New York Part I
Jälleen New Yorkissa! En ole osannut tätä tarkkaan laskea, mutta kuudetta tai seitsemättä kertaa tällä vuosituhannella olin kaupungissa. Mitään suurempia olutambitioita ei nyt ollut vaan päiväsaikaan tuli keskityttyä uusiin kulmakuntiin kaupungissa. Ensimmäisenä päivän tutkin Brooklynin Sunset Parkin aluetta. Halusin katsoa näkyykö vielä merkkejä suomalaisesta Finntownista alueella. Paljoa ei niitä löytynyt: osa suomalaisten osuuskuntataloista eli coopeista on vielä jäljellä. Useammankin Suomi-kohteen (kuten Imatra Haalin) tontilla oli katolinen kirkko. Yhdessä 40st kadunkulmassa oli sentään Finlandia St -kyltti ja “Alku toinen” -kirjoitus löytyi kivitalon ulko-oven yläpuolelta. Pääosin alueella kuuli kiinaa ja espanjaa.
Seuraavan päivän vastaava kulttuurimatka tehtiin Harlemiin, jossa tuli nyt käveltyä ensimmäistä kertaa. Useimmille lienee yllätys, että 125. kadun ja Madison Avenuen tienoilla olevaa osaa on kutsuttu Finnish Harlemiksi. Siitä ei vaan ole enää oikein mitään jäljellä sillä viimeiset suomalaiset poistuivat jo 60 vuotta sitten. Rakennuskanta alueella on ehtinyt vaihtua voimakkaasti. Ainoa varma “suomalaisrakennus” oli Viidennen Avenuen Haali, jonka ornamentit olivat samanlaiset kuin vanhoissa valokuvissa. Mutta olihan se muutenkin mielenkiintoista aluetta. Harlemissa näytti olevan myös paljon ylemmän keskiluokan asuntoja, mistään armottomasta slummista ei enää todellakaan ole kyse. New Yorkissa selvästi ankeampaa aluetta löytää pohjoisemmasta ja idemmästä. Kävimme syömässä lounasta kuuluisassa Sylvian ravintolassa, joka tarjosi syvän etelän perinneruokaa. Annos oli täyttävä jollei muuta.
Sitten sitä olutta … Sunset Parkista kävelimme melko pitkän matkan Other Halfin taproomille. Other Halfhan on sitten viime käyntien laajentanut tilojaan ja on nyt auki joka päivä jo puolilta päivin. Tiistaipäivällä kello 13 paikka oli aivan täynnä olutturisteja! Tunnelman kruunasi kaiuttimista aivan liian kovaa huudatettu kehno afroamerikkalainen puhelaulu. Palvelu baaritiskiltä oli onneksi ripeää ja oluethan ovat hyviä. Hanojakin on nykyään useampi kymmenen. Tiistaina illalla käväisin erehdyksessä myös Mikkeller NYC:ssa, joka sattui olemaan metropysäkin päässä Flushingissa sijaitsevasta hotellistamme. En tajunnut sen olevan kiinni: paikalla oli kuitenkin henkilökuntaa viettämässä iltaa ja ostettua mukaan pari Mikkeller-tölkkiä.
Seuraavana päivänä tutustuimme Hudson Yardsin alueeseen ja sattumalta loppuviikosta alueella avautuivat isot uudet ostoshelvetit. Onneksi olivat vielä kiinni. Death Avenue on ilmeisesti Manhattanin ainoa panimoravintola – se paljastui hintavaksi ravintolaksi, jonka 12 taalaa maksanut tupla-IPA oli varsin kehno mansikkainen tuote. Chelsea Marketin kautta laskeuduimme vanhaan kunnon Blind Tigeriin. Hanalista siellä ei tällä kertaa ollut aluksi kovin kiinnostavan oloinen, mutta lopulta sain sieltä neljä herkkua juotua: Perennial Sump ja Burlington Beerin Peasant King niistä ovat jonkinlaisessa maineessakin. Pseudo Suetakin olisi raanoissa ollut.
Viimeisenä iltana vuorossa Mikkeller NYC, joka on NY Metsin stadionin kyljessä. Nyt se oli auki. Hiljaista oli keskiviikkoiltana. Hanoja on useampi kymmenen ja Mikkellerin lisäksi tarjolla on hyviä vierasoluita. Pienet annokset helpottavat maistelua. Ruokakin oli hyvää, ainakin tilaamani Philly steak -tyylinen annos. Jos aikaa on niin kyllä tämä vierailun arvoinen kohde on – mutta älä tule pelipäivinä.
Toronto – Niagara Falls
Kolmen nykiyön jälkeen LaGuardialta Air Canadan lennolla Torontoon. Piletti kustansi vajaat 150 euroa suunta. Olin elämäni toista kertaa Kanadassa. Ensimmäinen kerta oli pari yötä Vancouverissa Portland-Seattle-turneella. Ensimmäinen olutpaikka oli nälkäisenä matkalla hotellille bongattu CRAFT Beer Market. Sporttibaariketju, jossa tarjolla kait 100 hanaa. Tilasin paikallisista oluista koostuneen lärvilautasen, koska olivat kaikki maistamattomia panimoita. Oluet valitettavasti olivat tylsiä. Ruualla lähti nälkä, mutta ei säväyttänyt. Torontossa lienee ympäristöineen lähes nelisenkymmentä panimoa, joten pientä priorisointia ja etukäteissuunnittelua on hyvä harrastaa. Iso osa ei sijaitse ihan ytimessä, joten matkoihinkin on syytä varata aikansa. Itse pyysin Kanada-asiantuntija Timo Alaselta listauksen hänen suosikeistaan Torontossa (ja muuallakin), jota käytin apuna.
Yksi Alasen ja muidenkin listojen kärkinimistä oli Trinity-Bellwoodsin kaupunginosan Bellwoods Brewery. Bussi numero 505 keskustasta vei lähelle pelipaikkaa. Vaikka vettä satoi reippaasti ja oli torstai-ilta pienehkö taproom oli tupaten täynnä. Vain isoja tuoppeja, mutta ainakin ipat olivat aika hyviä. Taproomin viereen oli kytketty panimokauppa. Bellwoodsilta oli noin kilometrin reippailu Birreria Volo -nimiseen baariin. Kuten nimi vihjaa, nyt oltiin Little Italyssa. Kapea, rosoisella tyylillä sisutettu paikka oli minun makuuni. Paljon mielenkiintoisia hanoja tarjollla. 18 dollarin hintaan sai 3 oluen maistelusetin, jonka kylkeen tuli herkkulautanen, jolla juustoja, oliiveja, pikkelsiä ym. pikkusuolaista. Loistava diili. Ja loistava baari.
Seuraavana päivänä tutustumista kaupungin nähtävyyksiin. Paikkakunnan maamerkkiin CN Toweriin oli suolainen lähes 40 taalan pääsylippu, joten tyydyimme ulkopuoliseen ihailuun. Hurjimmat voivat ostaa myös mahdollisuuden päästä roikkumaan valjaista ylätasanteelta. Steam Whistle Brewingilla on lähistöllä taproom. Panimolla on vain yksi olut: bulkahtava pils ja paikka on lähinnä turistirysä, mutta tulipahan oluensa tikattua panimotuoreena. Toronto Maple Leafsin kotiareenan nurkkia tuli myös tutkittua. Joukkueella olisi ollut Pyhän Patrikin päivänä peli Toronto St. Patricks -perinnepaidoissa, mutta lippujen metsästys ei nyt kiinnostanut ja Porin pojalle kiinnostavampi seura on se Canadiens, jolla ei reissun aikana ollut kotipeliä. Päivä tuli kierrettyä keskustan ja sen lähistön olutpaikkoja: Northern Maverick oli moderni iso panimoravintola, jossa ihan kelpo oluita. Bar Hop ja Bar Hop Brewco olivat saman ketjun kaksi paikkaa, hanoissa on paljon paikallista craftia. Brewhaha oli olutbaarin ja pubin (yläkerrassa) kombo, jonka valikoima oli enempikin isojen panimoiden “pseudocrafteja”.
Yksi päivä oli pyhitetty Niagaran putousten vierailulle. Bussimatka sinne ei ollut varsinaisesti ilmainen ja linja-autoasemalta oli vielä käveltävää itse kohteelle. Mutta käymisen arvoinen todellakin ja bucket listiltä sai nyt yhden nähtävyyden pois ruksittua. Putousten (Horseshoe Falls) läheisyydessä on myös panimoravintola Niagara Brewing Company. Kallis turistikohde, jonka oluet eivät säväyttäneet. Flight kuitenkin tarjolla maistelua varten. Illemmalla takaisin Torontossa kohteena pari mielenkiintoista ei-craft-paikkaa: Batch, joka on Molson-Coorsin panimoravintola! Aika kiva paikka ja oluetkin ovat puhtaita ja juomiskelpoisia. Toinen paikka samalla suunnalla oli Goose Island Toronto Brewhouse – eli Anheuser-Buschin panimoravintola! Paikka panee omia oluitaan, Chicagon tuotteita oli tarjolla yllättävän vähän. Tänne tulin hiukan myös Bourbon County Stout -variantit mielessä – nyt hanassa kuitenkin vain 2017 vintage.
Kingston
Jottei päivämatkat muodostuneet liian pitkiksi niin seuraava yö vietettiin Kingstonissa. Kaupunki kehuu olevansa jääkiekon synnyinkoti, mutta samaa väittää muutama muukin paikka Kanadassa. Ihan täydessä rauhassa ei paikkakunnalla saanut ravintoloita kiertää sillä Pyhän Patrikin päivän viikonloppu tarkoitti paikallisille wappua. Kaupungin keskustasta löytyy muutamakin panimoravintola: Stone Ale Cityllä on pienehkö ravintola ja sen yhteydessä pullokauppa. Oluet ovat aika maukkaita. Heti läheisyydessä on uudehko SanTur Brewing, joka on paljon isompi ruokapaikka. Oluet eivät olleet häävejä, mutta ruoka oli ehkä reissun parasta. Paikan keittiömestari on Barcelonasta. Tänne kannattaa ehdottomasti tulla syömään! Kingston Brewing Co. on enempi irkkupubityyppinen paikka. Peräti 28 hanaa, joissa muutamia omia oluita. Ruokaa olisi täältäkin saanut, nyt Patrikin juhlinnan vuoksi pidempi oleskelu ei napannut. Piipahdimme myös lyhyesti The Merchant Tap House -nimisessä pubissa, joka ei tarjonnut pienpanimotuotteita.
Ottawa
Ottawassa on paitsi NHL:n huonoin jääkiekkojoukkue, lähes 30 panimoa. Lisäksi se on Kanadan pääkaupunki, joten nähtävää riittää muun muassa parlamenttirakennusten muodossa. Lisäksi Ottawassa on lukuisia museoita ja muita kulttuurikohteita. Olutmielessä Ottawa ei ole aivan niin eläväinen kuin Toronto tai Montreal, mutta kyllä sielläkin vierailukohteita ja juotavaa riittää. Ensimmäinenä eteen tuli Clocktower-panimoravintola, jolla on filiaaleja ympäri Ottawaa. Se on geneerinen urheilubaari-panimoravintola, jossa on keskinkertaiset oluet mutta ihan ok ruoka. Lowertown Brewery sijaitsi lähellä majoitustamme Byward Marketin nurkilla. Siellä oli ihan mukava katsella telkkarista Kanada vastaan Suomi naisten curling-ottelua. Oluet olivat aika heikkoja, mutta kuuden sämplen maistelulautanen oli tarjolla. Flora Hall Brewing oli paljon parempi – uusi, moderni paikka, jossa oli myös ruokaa tarjolla. Itse tosin tyydyin pähkinöihin.
Montreal
Kanadan viimeinen kohde oli Montreal. Montreal on merkittävä olutkaupunki: kaupungissa toimii ainakin yli 30 panimoa. Montrealin etuna on myös näppärä metroverkosto, joka tuo helposti saataville ison määrän kohteita. Legendaarinen Brasserie Dieu du Ciel! oli must to visit -kohde. Kuten usein kulttipaikat, tämäkin oli paljon pienempi kuin kuvittelin. Loistava palvelu, hienoja oluita. Vieressä on myös Siborie-panimon taproom, joka on sitten aika erilainen paikka. Voi sielläkin käydä maistelulautasen juomassa. Brasserie Harricana oli vähän sisustukseltaan kylmä, mutta palvelu oli lämmin, oluetkin ihan ok – ruoka (söin “house speciality plate”) oli yksi parhaista tällä reissulla. Isle de Garde on myös gastropub-tyylinen paikka, jonka ruoka oli myös erinomaista (vaikka “Chinese Bolognese” oli hassu combo). Oluista osa oli oikein hyviäkin. Vices et Versaa pidetään yhtenä Montrealin parhaista olutbaareista. Suosittu paikka voi välillä käydä ahtaaksi, mutta olutvalikoima on hyvä. Jos vaan saat liitutaululta selvää mitä tilaat. HELM – Microbrasserie sur Bernard oli pieni kodikas panimoravintola mielenkiintoisella Mile-Endin-alueella. Tarjolla oli kolmen oluen lärvilautasia – ainakin NEIPA oli oikein hyvää.
New York – LIC
Palasimme vielä yhdeksi yöksi New Yorkiin ennen kotiinpaluuta. Air Canadan lennon erikoisuus oli, että USA:n maahantulomuodollisuudet hoidettiin jo Montrealin kentällä. Nykissä pääsi siis kävelemään suoraan laukkuhihnalle. Vaihtelun vuoksi majoitus tuli tällä kertaa hankittua Long Island Citystä. Alueella on nykyisin aika paljon panimoita, mutta jonkinlaisella kävelyetäisyydellä majoituksesta oli kaksi, joissa vierailimme. Sateisessa kelissä teollisuusalueen tapaisesta korttelista löytyi LIC Beer Project. Ilmasta huolimatta paikka oli täynnä väkeä musavisan innoittamana. Ilmeisesti maistelusettiä ei ollut tarjolla enkä sitä tungoksessa alkanut tilailemaan, mutta pari heidän ipaansa oli oikeinkin hyviä.
Vajaa maili edellisestä kävelyä ja olimme Big Alice Brewingillä. Täällä oli hiljaisempaa. Panimon kyljessä pikkuruinen taproom tarjosi montaa sorttia talon oluita. Kuuden oluen maistelusetti oli siis näppärä. Oluet olivat ihan ok, mutteivat huippuja. Palvelu on ystävällistä, paikkana miellyttävä ainakin näin hiljaisena iltana.
Seuraavana päivänä olikin sitten aika suunnata kotiin miettimään uusia seikkailuja.
